93.Rakkautta

-Jotenkin minä kuvittelin, että pääsisimme toisistamme eroon viimeistään yliopistolla, mutta täällä me asumme yhä saman katon alla, Colin totesi naurua äänessään.
-Haittaako se sinua?
-Ei, ei tietenkään. Huvittaa vain.

Casey piti tiiviisti katseensa pelikentässä samalla kun puhui.
-Eihän tämä tietenkään ihanteellinen tilanne ole, mutta tulee ainakin halvemmaksi. Vaikka nytkin saamme alennusta isän takia, vaarilta tuli ihan makeat perintörahat ja vanhemmat varmasti rahoittaisivat elämämme hamaan tappiin asti, niin minä ainakin haluan olla vielä joskus itsenäinen. Kun asumme yhdessä vielä tämän ajan, niin säästämme asumiskuluissa niin paljon kuin mahdollista.

-No joo, tuo on kyllä ihan hyvä pointti, ja kyllähän minä nyt sinun kanssasi elämistä kestän. Jaoimme kuitenkin huoneen melkein parikymmentä vuotta. Nyt meillä on sentään omat huoneet, mikä on kyllä hyvä. Etenkin silloin, kun Tiffany on täällä käymässä…

Colin tirskahti ajatukselleen ja vakavoitui sitten.
-Oletko sinä muuten ollut missään yhteyksissä Jonahiin?
Peli pysähtyi kuin seinään Caseyn kuultua veljensä sanat.
-En vaarin hautajaisten jälkeen. Kuinka niin?
-Mitä sinä päivänä tapahtui?
-Mistä sinä olet päätellyt, että silloin tapahtui jotain?
-Ei siinä paljoa tarvinnut päätellä, kun te hävisitte paikalta melkein samalla ovenavauksella ja sitten sinä hipsit kotiin vasta yömyöhällä omituisen tyytyväisen oloisena vallitsevaan tilanteeseen nähden.

Casey päätyi lopulta nyökkäämään ja päätti, että voisi kertoa Colinille loputkin. Hän oli ollut hiljaa jo pitkään, mutta ehkä nyt voisi olla hyvä hetki avautua. Colin oli kuitenkin tukenut häntä asian suhteen sen verran, että veli ansaitsisi kuulla loputkin totuudesta. Sitä paitsi, nyt kun Dylania ei enää ollut, niin Colin oli oikeastaan ainoa johon Casey uskalsi tässä asiassa luottaa.
-Hyvä on. Mennään keittiöön, minä keitän teetä niin voimme sitten sen ääressä jutella.

Casey keitti molemmille isot mukilliset mustaa teetä, kantoi ne pöytään ja esitti yhden kysymyksen.
-Haluatko kuulla lyhyen vai pitkän version?
-Aloita vaikka siitä lyhyestä.

Caseyn poskia alkoi kuumottaa, kun hän muisteli sitä iltaa ja yötä. Nopeasti hän punoi mielessään tapahtumista sellaisen version, joka olisi sovelias hänen veljensä korville.
-No… Minä lähdin rannalle, koska halusin pienen hengähdystauon ja tilaa ajatella. Jonah seurasi minua sinne, me juttelimme, menimme siitä hänen vanhemmilleen ja… No, sinä voit varmaan päätellä loput.

Colin katsoi veljeään hetken hyvin hämmentyneenä.

-Okei, ehkä minä haluan sittenkin kuulla sen pitkän version. Miten ihmeessä se siihen päätyi, kun ettehän te edes seurustele tai mitään?

Casey kiinnitti katseensa edessään höyryävään mukiin ja veti syvään henkeä. Vaikka hän luottikin Coliniin sataprosenttisesti, niin hän oli ehtinyt kehittää tästä mielessään niin vaikean asian, että puhuminen oli todella hankalaa.
-No, se on pitkä tarina. Tiedäthän sinä, että minä en ole puhunut asiasta paljoa vaikka olet yrittänytkin kysellä. Tämä vaatii sen, että menen vähän ajassa taaksepäin...

Casey ei tosiaankaan ollut puhunut aiheesta veljelleen kovinkaan paljoa, joten hän joutui aloittamaan käytännössä alusta. Casey kertoi aivan kaiken alkaen tanssiaisista, sitä seuranneista ajoista, mitä hänen ja Jonahin välillä tapahtui rannalla ensimmäisen kerran ja mitä he olivat sopineet. Aivan kaikista yksityiskohdista Casey ei avautunut, mutta pääpiirteittäin hän teki tapahtumat selviksi.

Casey arveli tai ainakin toivoi, että hänen kertomansa saisi Colinin hämmennyksen haihtumaan. Vaikutus oli kuitenkin päinvastainen.

-Kerrotko vielä, miksi te teitte sen sopimuksen?
-Minkä takia? Mielestäni tein sen jo varsin selväksi.
-Minun päähäni ei vain kertakaikkiaan mene, että minkä vuoksi te ette voi olla yhdessä, kun te selvästi kuitenkin rakastatte toisianne.

Casey naputti pöydän pintaa sormillaan samalla kun puhui.
-Silloin aikanaan kumpikaan meistä ei ollut valmis suhteeseen. Tai minä olisin ehkä ollutkin, mutta se tilanne oli niin huono. Emme oikeastaan edes tunteneet toisiamme ja minä olin lähdössä tänne ilman mitään tietoa siitä, aionko palata sinne vai en. Jonah ei tiennyt omasta tulevaisuudestaan sitäkään vähää. Koska välimme olivat lievästi sanottuna monimutkaiset, niin ajattelimme, että olisi helpompaa jos kulkisimme toistaiseksi omia teitämme. Vaikka tunteita olikin, niin ei siinä tilanteessa olisi saanut kestävää suhdetta rakennettua. Sopimuksen me teimme sen vuoksi, että… Tuota… No jos sen nyt ihan suoraan haluaa sanoa, niin kumpikaan meistä ei halunnut luovuttaa heti kättelyssä, mutta ei myöskään elää puutteessa viittä vuotta. Se hautajaispäivänä tapahtunut kuitenkin sekoitti ajatukseni sen verran pahasti, etten enää tiedä. Yöseuran etsimisen baareista minä olen kuitenkin jo lopettanut, kuten olet varmaan jo huomannutkin.
Casey piti välissä pienen tauon.
-Mietin joka päivä, että pitäisikö minun soittaa hänelle. Olen kuitenkin päättänyt pitää sopimuksestamme kiinni, joten en tee sitä. Mitä yliopiston päätyttyä sitten tapahtuu… No, en minä tiedä. Ehkä tiemme taas kohtaavat, ehkä ei. Sen näkee sitten.

Caseyn hiljennyttyä Colin päätyi vain nyökkäämään.
-En edelleenkään ihan ymmärrä, mutta mikäpä minä olen toisten suhteisiin puuttumaan. Jos on jotain, missä minä voin auttaa, niin kerro siitä. Yhden asian tahdon kuitenkin sanoa jo nyt. Niin oudolta kuin tämä ehkä kuulostaakin sanoa, niin minä olen ylpeä sinusta.
-Miksi?
-Harva noin heikolla rohkeudella ja itseluottamuksella varustettu jätkä saa baareista seuraa mukaansa yhtä kovalla onnistumisprosentilla kuin sinä.

Casey olisi nauranut jos olisi kyennyt. Nyt häntä ei kuitenkaan huvittanut edes veljensä kuiva huumori.
-Alkoholin vaikutuksen alaisena sitä uskaltaa tehdä vaikka mitä mihin ei selväpäisenä todellakaan ryhtyisi. En kuitenkaan suosittele sitä sinulle tai kenellekään, koska joskus se saattaa kaduttaa jälkikäteen.

-Niin kai. En tiedä, kun ei ole kokemusta. En kyllä edes haluaisi sellaista, koska Tiffany tekee minut onnelliseksi, Colin huokaisi.
***

Eräänä päivänä James oli matkustanut Breckenridgeen. Hän oli juuri päässyt pois kokouksesta ja suunnisti sieltä suoraan poikien luokse. Koputus oveen oli ensin hiljainen. Kukaan ei kuitenkaan tullut avaamaan, joten James koputti kovempaa. Kun mitään ei kuulunut vieläkään, niin hetken hän harkitsi jo menevänsä koputtelemaan poikien makuuhuoneiden ikkunoihin. Lopulta Colin kuitenkin raahautui ovelle ja kaikki pojan olemuksessa kieli siitä, että hän oli juuri herännyt.
-Isä? Miten sinä olet täällä jo nyt?

-Se kokous loppui vähän ennakoitua aikaisemmin. Miten te olitte vieläkin nukkumassa? Kello on jo iltapäivän puolella. Olitteko te viihteellä eilen? James kysyi huvittuneena.

Colin pudisti päätään. Hänen olisi tehnyt niin paljon mieli kaivautua takaisin peittojensa alle, mutta isän sanoissa oli pointtinsa.
-Ei nyt sentään. Arvonlisäverotentti otti vain vähän koville. Tule sisään, laitan teeveden kiehumaan.

James ja Colin olivat ehtineet vaihtaa kuulumisia teemukien äärellä jo hyvän tovin, kun Caseykin viimein raahautui ylös sängystään.
-Minä ehdinkin jo miettiä, että oletko sinä alkanut puhumaan itseksesi, mutta et näköjään. Hei, isä.

James kääntyi katsomaan viereensä istunutta Caseyta.
-No hei, poika. Miten sinun tenttisi meni?

Myös Caseyn olemus kieli siitä, että hän oli kaikkea muuta kuin virkeä. Ajatuksetkin olivat jossakin ihan muualla kuin tentissä. Se oli painunut unohduksiin samalla sekunnilla kun hän oli astunut ulos koesalista. Hän kuitenkin yritti käytöksensä mahdollisimman normaalina.
-Ihan hyvin kai. Sain ainakin vastattua kaikkiin kysymyksiin. Mitä kotiin kuuluu?

Casey kävi tekemässä vielä itselleenkin mukillisen teetä ja istui pöydän ääreen kuuntelemaan isänsä juttuja. Oli helpottavaa, kun ei tarvinnut itse puhua. Onneksi isällä riitti paljon asiaa kerrottavaksi. Hän puhui pitkään siitä, miten Catalina oli opetellut soittamaan pianoa ihan kunnolla ja miten Joy oli niin iloinen siitä, että hänellä oli jälleen joku soittamassa taustamusiikkia maalaussessioilleen. James kertoi myös siitä, että Sunset Valleyn kaupunginsairaalan traumaosaston johtaja oli jäämässä eläkkeelle, Rosea oli kaavailtu hänen seuraajakseen ja edessä häämöttävä ylennys oli saanut naisen työskentelemään vain entistä lujemmin. Loput sanoista valuivat ohi Caseyn korvien siihen asti, kunnes hän kuuli hänelle ja Colinille esitetyn kysymyksen.
-...Sehän voisi vaikka sopia teille kahdelle työprojektiksi, vai mitä sanotte?
-Mitä?

James huomasi, ettei Casey ollut kuunnellut asiaa, joten hän toisti tarinansa loppuosan uudestaan.
-Niin, minun ja Halenin vanhan kantakuppilan toiminta on lopetettu ja se rakennus on pistetty myyntiin. Alakerrassa on baarin tilat, keskimmäisessä kerroksessa varasto ja ylimmässä sellainen loft-tyyppinen asunto. Mikäli yrittäjyys kiinnostaa, niin se voisi olla teille ihan mielenkiintoinen projekti.

Colin kohautti olkiaan.
-Sinänsä ihan mielenkiintoinen ajatus ja kaikkea, mutta enpä tiedä, olisiko meillä varaa siihen. Vaikka vaarilta tulikin melko muhkeat perintörahat, niin ei se varmaankaan riittäisi sen rakennuksen ostoon, saati sitten remointointiin ja kaikkiin yrityksen perustamiskuluihin. Jos me ryhtyisimme siihen, niin meidän olisi varmaan pakko ottaa lainaa.

Colin yllättyi hieman, kun James pudistikin päätään.
-Ei olisi. Siinä sinä olet ihan oikeassa, että teidän perintöosuutenne ei aivan riittäisi, mutta ei teidän tarvitsisi lainaa ottaa. Me olemme äitinne kanssa valmiita rahoittamaan projektia kahdella ehdolla.
-Mitkä ne ehdot ovat? Colin kysyi.
-Ensinnäkin, teidän pitää hoitaa koulunne kunnialla loppuun. Ilman kunnollista koulutusta teillä ei ole mitään minkä pohjalta lähteä pyörittämään yritystä. Toisekseen; kuten sanoinkin, se paikka oli minun ja Halenin kantakuppila. Emme me mitään alkoholisteja ole, tietenkään, mutta olisi suotavaa, jos me saisimme ainakin hyvät alennukset kuppilassa asioidessamme.

Casey käytti kaikki voimansa siihen, että olisi kestänyt hereillä, sillä asiaahan isä puhui. Silti, jopa teestä huolimatta hän oli liian uupunut pysyäkseen pystyssä.
-Ehkä se voisi olla ihan hyvä idea. Meidän pitää varmaan miettiä sitä.
-Jos sinä todella olet yhä noin väsynyt, niin ehkä sinun kannattaa mennä ihan suosiolla takaisin sänkyyn, James ehdotti.
-Hyvä ajatus.

Kun Caseyn huoneen ovi oli painunut kiinni, James kääntyi vakavana Colinin puoleen.
-Onko Caseylla kaikki hyvin? Hän vaikutti jotenkin huonovointiselta.

Colin yritti nyökätä mahdollisimman vakuuttavasti.
-Hän on vain todella väsynyt. Se tentti oli oikeasti todella rankka ja hän on stressannut sitä pitkään, joten hän ei ole saanut oikein unta viime viikkoina.
Sen Colin jätti kertomatta, että todellisuudessa valtaosa Caseyn unettomuudesta oli lähtöisin jostain ihan muusta kuin tenttistressistä.  Ei ollut hänen asiansa puhua siitä.
***

Toinen Jamesin ohella usein nähty vierailija heidän luonaan oli Tiffany. Naisen opinnot kestivät vähemmän aikaa kuin heillä ja valmistuttuaan hän oli saanut vakituisen paikan sieltä samasta vaateliikkeestä, jossa hän oli ollut oppisopimuksella. Koska vapaapäiviä oli nyt hiukan enemmän, hän poikkesi Breckenridgeen aina kun seuraavana aamuna ei tarvinnut herätä töihin. Junamatkoihin upposi aikaa ja rahaa, mutta Tiffany ei valittanut. Mielummin se kuin alituinen ikävä.

Yhtenä iltapäivänä Colin oli lähtenyt ruokaostoksille. Sillä välin Casey jäi juttelemaan Tiffanylle. Oikeastaan se oli enemmän niin, että Tiffany puhui ja Casey kuunteli.
-...Emmekä ole nähneet Jonahin kanssa kasvokkain montaakaan kertaa sen jälkeen, kun hän muutti Creekwoodiin. Puhumme puhelimessa melkein joka päivä, mutta se on sen verran kaukana, ettei vierailu ole ihan yksinkertaista.

Casey hätkähti ajatuksistaan maan pinnalle kun kuuli itselleen tutun nimen.
-Mitä? Milloin hän on sinne muuttanut ja ennen kaikkea miksi? Tai… Älä. Älä kerrokaan. Eihän se minulle kuulu.

Tiffany katsoi Caseyta merkitsevästi.
-Selkeästi sinua kuitenkin kiinnostaa.
Casey oli jo vastaamassa, muttei ehtinyt ennen kuin Tiffany jatkoi.
-Ei sinun tarvitse minulle mitään selittää. Minä tiedän kyllä. En kaikkea, mutta sen verran kuin hän koki tarpeelliseksi kertoa minulle. Siksi tajuan myös sen mikset sinä tahdo puhua asiasta.

Casey oli kiitollinen siitä, että Tiffany antoi asian olla. Siitä hän hämmentyi, että nainen nousi ylös tuolista aavistuksen hermostuneena. Ei kai hän nyt niin ikävä ihminen ollut, ettei hänen vieressään sietäisi enää istua? Lopulta Tiffany kuitenkin avasi jälleen suunsa.
-Casey, voinko minä pyytää sinulta palvelusta?
-Tietenkin. Mitä sinä haluat minun tekevän?
-Kerro minulle jokin kiva paikka täältä. En tunne seutua, mutta haluaisin löytää jonkun kivan paikan. Jokin nätti maisema, puisto, ranta tai jotain. Tahtoisin yllättää veljesi.

Caseyn kasvoille levisi tietäväinen hymy.
-Minä taidankin arvata, että minkä sorttisesta yllätyksestä tässä on kyse. Uimaranta on varmasti loistava paikka sille. Maisema on kaunis ja auringonlaskukin näkyy kivasti jos taivas ei ole pilvessä. Rannalla saattaa kuitenkin olla paljon väkeä ja jos haluat yksityisyyttä, niin lampipuisto on kanssa oikein kiva paikka.

Tiffany veti henkeä jännittyneenä.
-Kiitos. Osaathan sinä säilyttää salaisuuden? En halua, että tämä paljastuu hänelle liian aikaisin.

Casey päätti antaa Tiffanylle rauhoittavan halauksen.
-Tietenkin osaan, älä ole yhtään huolissasi. Niin, ja onnea matkaan.
-Kiitos.

Vaikka Tiffany yrittikin peitellä hermostuneisuuttaan, niin Colin näki heti hänen lävitseen ja kysyi, mikä oli hätänä. Kysymyksen seurauksena Tiffanyn hermostuneisuus läikkyi yli rajojensa ja hän päätyi polvilleen ennen kuin he olivat lähelläkään retkensä kohdetta.

Colin ei onneksi ollut millänsäkään, nauroi vain hyväntahtoisesti ja ojensi kätensä sormuksen pujottamista varten. Piknikistä tulikin sitten juhla-ateria. Heidän ensimmäisensä kihlaparina.
-Minä jotenkin toivoin, että minä olisin saanut olla se joka kosii, Colin huokaisi hampurilaista mutustaessaan.
Tiffany nielaisi ruoanpalasensa hermostuneena.
-Ei kai tämä haittaa sinua?

-Ei toki. Enhän minä olisi suostunut, jos haittaisi. Hyvä vain, että tämä meni juuri näin.

-No hyvä sitten. Minua ihan oikeasti jännitti sinun reaktiosi. Vaikka periaatteessahan me olemme olleet kihloissa jo kauan...

Kun he olivat syöneet, Colin auttoi Tiffanyn ylös maasta ja jäi katsomaan naista silmiin.
-Rakas, minun on pakko tunnustaa sinulle jotain.
-Mitä?
-Kosintasi ajoitus oli täydellinen.

Tiffanya alkoi punastuttaa.
-Miksi? Kivahan se on tietysti kuulla, mutta tämä on ihan tavallinen keskiviikkoilta.

-Niin, no… Periaatteessa kyllä, mutta täydellisellä meinasin sitä, että onneksi sinä kerkesit ensin. Minä nimittäin olin katsonut jo sormukset, minun oli tarkoitus käydä ostamassa ne perjantaina ja tulla sitten viikonloppuna yllättämään sinut. Onneksi minä en ehtinyt vielä ostoksille, sillä nämä ovat paljon hienommat kuin ne mitä minä ajattelin.

Tiffanya alkoi naurattaa.
-Ihan hienot ne sinunkin katsomasi varmasti olisivat olleet, mutta mukava kuulla, että valintani oli onnistunut.

Colinin suupielet kaartuivat onnelliseen hymyyn, kun hänen mieleensä levisi idea.

-Kerrotaan Caseylle heti, kun pääsemme kotiin. Hän on varmasti ikionnellinen puolestamme.

Tiffany naurahti ihastuneena.
-Hän tietää jo. Kysyin tämän paikan häneltä juuri kosimistarkoituksessa. Mutta olet kyllä oikeassa, hän oli todella onnellinen.

Siihen Colin ei sanonut enää mitään. Hän vain pyöräytti ihastuneena kikattelevan Tiffanyn ympäri ja painoi naisen huulille herkän suudelman.

***

Casey ei ollut käynyt baareissa viikkokausiin, mutta sinä iltana hän päätti, ettei tahtoisi olla kotonakaan. Hän arveli nimittäin vahvasti, että Tiffanyn suunnitelman edetessä suotuisasti seuraava yö menisi sellaisissa merkeissä, joita hän ei todellakaan haluaisi olla todistamassa edes seinän toisella puolella.

Vielä pitäisi ilmoittaa asiasta Colinille, että hänkin tietäisi ettei yllätetyksi tulemisen pelkoa ollut.
“Lähdin kylille ja olen yön poissa. Saatte siis olla ihan rauhassa.
PS: Onneksi olkoon.”
Viestin lähetettyään Casey asteli baarin ovesta sisään ja hetken kuluttua hän löysi itsensä sohvalta istumasta olutpullo kourassa.

"Spending my time

Watching the days go by
Feeling so small
I stare at the wall
Hoping that you are missing me too..."

Baarissa soiva musiikki porautui Caseyn mieleen vähän liiankin lujaa. Ei äänenvoimakkuuden seurauksena, vaan kappaleen sanojen. Ne tulivat sillä hetkellä vähän liian lähelle. Casey oli ajoittain ollut jopa toiveikas, mutta nyt hänen mielensä oli maassa enemmän kuin aikoihin. Hän tiesi, että heillä ei ollut mitään velvoitteita toisiaan kohtaan, mutta silti häntä sattui. Valmistujaisiin ei ollut enää vuottakaan. Jos Jonah todella haluaisi olla hänen kanssaan, niin miksi hän sitten oli muuttanut niin kauaksi Sunset Valleysta? Varmaan siksi, että ei minullakaan ollut mitään takeita, että palaisin sinne, Casey pohti mielessään.

Silti häntä sattui ja ajatukset olivat sekavampia kuin koskaan aiemmin. Casey vajosi hyvin syvälle mietteisiinsä olutpulloa tyhjentäessään ja havahtui vasta, kun kuuli jonkun puhuttelevan.
-Sinua ei olekaan hetkeen näkynyt yöelämässä.

Nopea vilkaisu oikealle kertoi, että puhuja oli Harold, hänen ryhmätyöparinsa tilastotieteen kurssilta.

-Hei.
Caseyn äänensävy paljasti hänen senhetkisen mielenmaisemansa ihan liian selkeästi. Se ei jäänyt huomaamatta Haroldiltakaan.
-Mikä vetää mielen noin matalaksi?

-Olemuksesi perusteella veikkaan, että kyseessä ovat joko opiskeluhuolet tai miesongelmat. Tunnen sinua kuitenkin sen verran, että ensimmäisestä on tuskin kyse, joten silloin sen on oltava jälkimmäinen, vai olenko aivan hakoteillä?

-Et, Casey mutisi hiljaa.

Harold siirtyi istumaan Caseyn seuraan.
-No niin, alahan kertoa. Etkö sinä meinaa löytää yöseuraa? Ehkä joku tanssiklubi voisi olla tällaista räkälää parempi sellaisen etsintään, mutta kyllähän sinä sen varmaan tiedätkin.
Casey ei viitsinyt ottaa aavistuksen kuittailevasta kommentista itseensä. Ei hän olisi muutenkaan, mutta ei varsinkaan nyt, kun Harold oli ihan oikeassa.
-Siksi minä tänne tulinkin, koska täällä saa yleensä olla rauhassa. Tulin miettimään, että mihin menisin kun en halua olla kotonakaan. Veljeni on juuri mennyt kihloihin naisensa kanssa ja vaikka olenkin onnellinen heidän puolestaan, niin en halua olla todistamassa sitä onnea lähietäisyydeltä varsinkaan tässä mielentilassa. Ei heidän onnensa tietenkään ole minulta mitenkään pois, mutta...
-Mitä, onko joku saanut valloitettua Breckenridgen playboyn sydämen? Harold kysyi uteliaana.
-Et viitsisi sanoa noin.

-Anteeksi, vitsillähän minä vaan. Mutta onko sinulla löytynyt joku vakituisempi juttu?

Casey pohti hetken, voisiko hän kertoa. Se pohdinta oli lyhyt. Vaikka Harold olikin vain puolituttu hänelle, niin kaipa hän voisi. Ei se olisi ensimmäinen kerta, kun hän avautuisi baarissa jollekin enemmän tai vähemmän tuntemattomalle.

-Tavallaan joo, hän totesi lopulta.

-Se ei ilmeisesti taida edetä kovin suotuisasti, kun sinä olet noin maassa?

Casey veti henkeä. Eihän se edennyt suotuisasti, kun ei se edennyt ollenkaan.
-En minä oikein osaa sanoa. Se on aika monimutkaista.

Harold nyökkäsi ja jäi katsomaan Caseyta vakavana.
-Sinun ei ole pakko vastata, koska eihä tämä oikeastaan minulle kuulu, mutta miksi sinä sitten olet juossut baareissa hakemassa seuraa, jos sinulla kerta on joku?
-Kuten sanoin, se on monimutkaista.

Jälleen kerran Harold päätyi vain nyökkäämään.

-Selvä. En ihan ymmärrä, mutta eipä minun varmaan tarvitsekaan. Mitä jos tulisit yöksi luokseni?

Casey oli lähellä vetää oluet henkeensä.
-Kiitos tarjouksesta, mutta en minä oikein tiedä. Et ehkä ole ihan minun tyyppiäni ja minä… En minä voi enää tehdä sitä hänelle.

Casey melkein säikähti, kun Harold repesi nauruun.
-En minä nyt ihan sellaista yöseuraa tarkoittanut. Vaikka sinä oletkin ihan katseenkestävä, niin en minä pidä miehistä sillä tavalla, enkä usko, että tyttöystävänikään ilahtuisi ajatuksesta. Ajattelin lähinnä sitä, että voisit nukkua yön sohvalla kun et kerta halua mennä kotiisikaan.
-Hyvä on, se sopii kyllä, Casey henkäisi helpottuneena ja aavistuksen häpeissään.

Muutaman oluen ja kevyemmäksi muuttuneen keskustelun jälkeen Casey ja Harold lähtivät kävelemään kohti Haroldin laitakaupungilla sijaitsevaa kotia. Matkan aikana Casey vajosi taas ajatuksiinsa ja keskustelu hiipui.

Harold huomasi Caseyn vaikenemisen ja pysäytti heidät siihen paikkaan.
-Hei, minä en ihan oikeasti tiedä mikä teidän tilanteenne on eikä se minulle kuulukaan, mutta kyllä se siitä. Minäkin olen saanut oman osani parisuhdeongelmista, mutta tiedän, että ne kyllä ratkeavat ennen pitkää. Ehkä onnellisesti, ehkä vähän vähemmän onnellisesti, mutta ratkeavat kuitenkin.

Casey tyytyi vain kohauttamaan olkiaan surkeana.

-Sitä minäkin toivon.

*****

Siinä kävi hyvin pitkälti niin kuin arvioinkin, eli heinäkuu tuli istuttua melko pitkälti tietokoneen äärellä kesäopintojen viimeistelyn parissa. Sen vuoksi tarinan varsinaiselle edistämiselle ei ollut aikaa. Opiskelutauoilla olen kuitenkin mm. suunnitellut tulevia hahmoja ja vähän rakennellut, eli en sentään ihan vaan pyöritellyt peukaloitani tämän tarinan suhteen. Kuitenkin aikaa varsinaiselle kirjoitustyölle oli vasta nyt. Kuten huomaatte, niin tämä osa on nyt valmis ja voin kertoa, että seuraavakin on jo ihan hyvällä mallilla. Yritän saada elokuun aikana vielä ainakin sen yhden osan valmiiksi ja kirjoittaa varastoon, koska syyskuussa alkavat taas päiväopinnot (tosin etänä, mutta alkavat kuitenkin) ja muut harrastukset alkavat taas pyöriä, joten julkaisutahti säilynee pääosin harvanlaisena.

Itse osaan sitten... Poikien opinnot etenevät aikataulussa, kotipuolessa on kaikki hyvin ja Colinin rakkauselämä kukoistaa. Caseylla ei niinkään. Jo valmiiksi hankala tilanne vaikeutui entisestään, kun Casey sai kuulla Tiffanylta Jonahin muutosta. Saa nähdä, miten tässä vielä käy. Sen voin kuitenkin luvata, että ensi osa koostuu pääosin jostain muusta kuin Casey-Jonah-tilanteen puimisesta. :D Jos joku muuten ihmettelee, että miksei Tiffanyn kosintaa varsinaisesti nähty, niin syyhän on se, että pelin sisällä he olivat jo kihloissa, vaikka tarinassa he eivät (virallisesti) vielä olleetkaan. Olisin toki voinut laittaa heidät eroamaan ja palaamaan yhteen, mutta en viitsinyt nähdä sitä vaivaa muutaman kuvan takia, enkä myöskään etsiä tarkoitukseen sopivia poseja, koska olen laiska. Mielestäni kohtaus kuitenkin toimi ihan hyvin noinkin. Sellainen taustatieto vielä, että tuo kappale, minkä soimista baarissa Casey manasi, oli Roxetten Spending My Time.

Loppuun sitten vähän kulissien takaa-materiaalia. Yleensä en ota juurikaan ns. ylimääräisiä kuvia, mutta nyt sattui muutama sellainen hauska tilanne, jotka oli pakko ikuistaa. Vaikka tarinassa Tiffany ja James eivät opiskelijoita olekaan, niin saadakseni heidät yliopistokaupunkiin a.k.a Breckenridgeen heidät oli kumminkin kirjattava yliopistolle opiskelijoina, joten he sitten myös kävivät luennoilla poikien mukana.

Vaikka Casey ei edes yritä peitellä vitutustaan, niin hän sentään koittaa keskittyä opetukseen edes jollain lailla. James taas ei edes yritä, vaan ihan rehellisesti torkkuu heti eturivissä. Vielä huvittavampaa tästä tekee se, että tarinassa James on ko. yliopiston professori. :D Samaistun kyllä molempien opiskeluasenteeseen/motivaatioon vähän liiankin vahvasti...

Luentosalin toisella puolella Colin seuraa isänsä jalanjälissä.

Takariviin istuneen Tiffanynkaan ilme ei ole ihan sieltä hilpeimmästä tai edes neutraaleimmasta päästä, mutta hän sentään yrittää näyttää edes vähän ei-vittuuntuneelta. Tiffany on muuten yhdeltä piirteeltään hyvätapainen, mistä johtuen nainen vaihtaa jatkuvasti oma-aloitteisesti "muodolliseen pukeutumiseen" eli juhla-asuun. Toistaiseksi Tiffanylla ei ole muita juhla-asuja kuin tuo hautajaispuku, joten nainen viettää siinä suuren osan ajastaan jos en jaksa paimentaa häntä vaihtamaan vaatteita.

Toinen huvittava juttu on sellainen, jonka osasin odottaakin tulevan. Törmättiin yliopistolla erääseen vanhaan tuttuun. Se ei ollut sikäli yllätys, koska kun ko. hahmo tarinassa nähtiin, käytössäni oli vielä vanha kone ja koneen vaihdon myötä myös tallennus vaihtui ja sitä kautta myös yliopistokaupunki palautui ihan alkutilaansa asukkaiden ym. suhteen. Siksikään kyseessä ei ollut yllätys, koska vaikka tarinassa hahmo opiskelikin lääketiedettä, niin pelin sisällä hänen opiskelemansa tieteenala oli liiketoiminta (sama kuin kaksosilla). Siksi osasin jopa vähän odottaa, että hän saattaa joskus osua esim. samalle luennolle. Arvasittekin ehkä jo, että kenestä on kyse...

No sehän on tietysti Walter Fullman. Tarinassa hänet tosin tunnettiin suuren osan ajasta nimellä Walter Bevington, sillä hän otti vaimonsa sukunimen naimisiin mennessään. Jos nimi ei soita yhtään kelloja, niin hän oli Jamesin isä, Jasperin isäpuoli, Melindan aviomies ja Andrein paras ystävä.

James kävi toki morjestamassa "isäukkoaan" ja kuvakin piti ottaa. Tästä näkee muuten hyvin sen, että James on aivan täysin isänsä kopio. Harmittaa vähän, ettei miehessä ole yhtään äitinsä näköä.

Okei, se tästä osasta. Seuraavan osan tarkkaa ilmestymispäivää en uskalla luvata, mutta jos mitään dramaattista ei tapahdu, niin elokuun aikana se vielä tulee.