lauantai 7. toukokuuta 2022

101.Hetken kaikki oli hyvin

Catalinan ja Lolan lentokone kohti Barnacle Bayta nousi heti häitä seuraavana aamuna. Edessä olisi kolmen viikon loma vailla huolta tai stressiä yhtään mistään. Catalina kyllä pohdiskeli aina välillä, että miten hänen veljensä pärjäsivät töiden kanssa kahdestaan, mutta ei hän missään vaiheessa ollut kovin huolissaan.
Hyvin Colin ja Casey onneksi selvisivätkin. Töiden ohella he kerkesivät myös jutella paljon kaikenlaista, mutta oli yksi asia, josta Casey ei ollut vielä puhunut vaikka olisi halunnut. Hän tiesi tarvitsevansa apua, tukea ja neuvoja. Hän tiesi myös sen, että Colinilta hän todennäköisesti saisi niitä kaikkia. Lopulta hän kuitenkin sai kerättyä rohkeutensa ja yhtenä iltana baarin sulkeutumisen jälkeen kutsui Colinin teelle kuulumistenvaihdon varjolla.
Vaikka hän ei ollut siitä aikaisemmin puhunutkaan, niin kaikessa jännityksensekaisessa epävarmuudessaan Casey oli kuitenkin suhteellisen varma, että Colinilla oli asiasta vähintään jokin aavistus, jos ei jo varmaa tietoa. Casey tiesi Jonahin ja Tiffanyn käymistä keskusteluista, joten se olisi suoranainen ihme, jos mitään tietoa ei olisi kulkeutunut Colinille asti. Se ei kuitenkaan selviäisi yksin miettimällä.
-Colin, minun pitää kertoa sinulle jotain.
-No?
Vielä kerran Casey veti henkeä ennen paljastustaan. Hänellä ei ollut yhtäkään syytä ajatella, että Colinin reaktio olisi jotain muuta kuin positiivinen, mutta silti häntä jännitti suunnattomasti.
-Minä ja Jonah olemme päättäneet hankkia lapsen. Tai no, “hankkia” on ehkä vähän väärä termi. Sinähän sen tiedät jos kuka, että ei lapsia noin vain hankita. Olemme kuitenkin päättäneet yrittää.
Colinin kasvoille levinnyt ilme oli erikoinen sekoitus hämmennystä ja suunnatonta iloa. Aivan kuin hänellä olisi kestänyt hetki sisäistää, mitä Casey juuri kertoi hänelle. Heti sen tapahduttua hän kuitenkin nousi välittömästi ylös ja suorastaan syöksähti rutistamaan veljeään.
-Ihanaa! Onneksi olkoon!
Sen sanottuaan Colinin mieleen nousi kuitenkin yksi kysymys.
-Ei sillä, että asia varsinaisesti kuuluisi minulle, mutta miten te aiotte tehdä sen? Adoptoitteko te?
Casey oli kuvitellut, että asian kertominen helpottaisi hänen oloaan. Siinä kävi kuitenkin täysin päinvastaisesti, sillä hän vain vakavoitui entisestään Colinin kysymyksen kuultuaan. Ei kysymyksessä toki mitään väärää ollut, mutta silti häntä ahdisti.
-Emme ainakaan ihan heti. Aiomme ensin yrittää itse. Tai no, emme tietenkään ihan itse, koska se nyt ei ole mahdollista, mutta sijaissynnyttäjän avulla. Catalina lupautui auttamaan meitä siinä. Olemme jo käyneet kaikki tutkimukset ja muut läpi, lahjoittaja on löytynyt ja yrittäminen olisi tarkoitus aloittaa heti seuraavana otollisena ajankohtana sen jälkeen, kun he ovat palanneet häämatkaltaan.
Kun Colin oli päässyt yli alkuinnostuksestaan, hän havaitsi, että Casey oli juuri kerrotun asian luonteeseen verraten hämmästyttävän vakava ja jopa surumielinen. Colin tajusi välittömästi, että jotain oli nyt vinossa ja hän halusi selvittää heti, että mikä se “jotain” tällä kertaa oli.
-Mitä nyt? Sinä et vaikuta järin innostuneelta.
Casey ei kyennyt katsomaan veljeään silmiin. Hän tiesi, että yksikin vilkaisu siihen huolestuneeseen katseeseen saisi hänet tunteilemaan sellaisella tavalla, ettei hän kykenisi muodostamaan yhtäkään järkevää lausetta hetkeen.
-Kyllä minä olen innostunut. Niin innostunut, että olen suorastaan kauhuissani. Entä jos se ei onnistukaan? Minä ainakin romahtaisin aivan täysin ja niin ehkä Jonahkin. Epäilemättä se oli vaikeampaa sinulle ja Tiffanylle, mutta sen teidän taistelunne seuraaminen sivusta oli sydäntäsärkevää. Mietin minua ja Jonahia teidän asemaanne... Sinä olet henkisesti paljon vahvempi ihminen kuin minä, joten en ihan oikeasti usko, että selviäisin siitä, jos meille kävisi niin.
Casey irtautui Colinista ja vaelsi asunnon läpi istumaan sängylle. Häntä oli pelottanut niin paljon kertoa tästä muille kuin Jonahille, mutta nyt kun hän oli saanut suunsa auki, puhetta riittikin sitten hyvin paljon.
-Toisaalta kauhistuttaa sekin, että jos se onnistuukin? Olisinko minä kuitenkaan hyvä isä? Kyllä minä nyt lapsen perustarpeista ja sellaisista osaisin varmasti huolehtia, mutta osaisinko minä oikeasti kasvattaa häntä? Entä jos hänestä tulisi yhtä sulkeutunut ja kyvytön käsittelemään tunteitaan kuin minusta?
Colin katsoi veljeään ja veti hiljaa henkeä. Tämä oli näemmä taas yksi sellainen hetki, kun Casey kaipasi veljellistä tukea. Eihän siinä mitään, mielellään Colin sellaista antoikin varsinkin nyt, kun kyseessä oli asia missä hän oikeasti jopa osasi auttaa.
-Ensinnäkin, et sinä ole kyvytön käsittelemään tunteitasi. Olet ehkä ollut joskus, mutta et ole enää. Tämä on selkeä osoitus siitä. Kykenet puhumaan asiasta, vaikka sinua selkeästi ahdistaa. Toisekseen, nimeä yksikin lapsen saamiseen ja isyyteen liittyvä huolenaihe, niin minulla on ollut se, on parhaillaan tai tulee olemaan. Taitaa olla jotakuinkin kaikilla iseillä tai sellaiseksi haluavilla. Tällä hetkellä minua pelottaa eniten se, että mitä tapahtuu, kun Simon lähtee ihan kunnolla liikkeelle. Hän osaa jo seistä tukea vasten ja ottaa muutamia askelia jos joku auttaa, mutta entä sitten kun hän oppii kävelemään kunnolla ja ennen kaikkea juoksemaan? Hän tulee varmasti kolhimaan itseään, ehkä joskus pahastikin. Tulevaisuudessa sitten… Miten  hänen koulunkäyntinsä sujuu? Entä sitten se, kun hänestä tulee teini-ikäinen? Saati sitten aikuinen. Miten hän tulee pärjäämään elämässään? Kaikki nuo asiat ovat vielä todella kaukana tulevaisuudessa, mutta silti minua pelottaa jo nyt, joten voin vain kuvitella millaista se on sitten, kun ne ovat oikeasti ajankohtaisia.
Casey pyöräytti silmiään turhautuneena.
-Ja tuon kauhukertomuksen tarkoitus oli saada minun paniikkini jotenkin hälvenemään?
Colin istui alas ja asetti kätensä rennosti veljensä harteille.
-Ei. Sen oli tarkoitus osoittaa, että lapseen liittyvät huolenaiheet alkavat pyöriä mielessä jo silloin, kun koko lapsi on vain pilke sinun silmäkulmassasi ja ne eivät sitten lopu ikinä. Se, mitä minä oikeastaan halusin sanoa ja mihin asti minä en edes ehtinyt ennen välikommenttiasi oli se, että ainakin minä koen sen niin, että vaikka vanhemmuus on täynnä huolta, stressiä ja surua, niin kaikki se ilo ja onni peittoaa sen todella selkeästi. Niitä hyviä hetkiä on niin paljon enemmän. Ja se, että olisitko sinä hyvä isä… No, aika näyttää, mutta kyllä minä ainakin uskoisin niin. Alku olisi varmasti vaikea, mutta teillä on tukiverkkoa vaikka muille jakaa. Isovanhemmat, setä, tätejä… Apua ja tukea löytyisi kyllä. En minäkään alkuun tajunnut mistään mitään, mutta ajan myötä minäkin opin pärjäämään. Ja jos teille sattuisikin käymään niin ikävästi, että se ei onnistuisikaan, niin ette te siinäkään tilanteessa jäisi yksin.
Casey mietiskeli veljensä sanoja hetken. Vielä hän ei voinut sanoa ahdistuksensa helpottaneen, mutta ehkä se tapahtuisi sitten, kun hän sisäistäisi Colinin sanat ihan kunnolla.
-Ehkäpä sinä olet ihan oikeassa. Vielä minä en voi tietää sitä, mutta ajan myötä sen kai sitten näkee, jos näkee.
***
Koska lähes kaikki muut tiesivät jo, niin Casey ja Jonah päättivät, että olisi aika kertoa myös heidän vanhemmilleen. Molemmat tiesivät, että kävisipä heidän miten hyvänsä, niin tieto leviäisi eteenpäin joka tapauksessa. Ehkä se olisi ihan reilua, että tällä kertaa he kertoisivat suunnitelmistaan etukäteen.
Casey oli juuri saanut kerrottua asiansa, ja vaikka hän ei ollutkaan täysin varma siitä, että millaista reaktiota hän oli odottanut, niin ei se ainakaan ollut kohteliaat hymyt ja “sehän on hienoa”-tasoiset lausahdukset ilman sen syvempää innostusta tai yllättyneisyyttä.
-Mitä nyt? Minä ihan oikeasti luulin, että te olisitte innostuneita siitä, että saatte ehkä uuden lapsenlapsen.
Rose loi rauhoittavan katseen selvästi poissa tolaltaan olevan Caseyn suuntaan.
-Kultaseni, kyllähän me olemme todella innostuneita. Se vain, että tämä ei varsinaisesti ollut enää mikään yllätys. Catalina ei ole kertonut meille asiasta ihan suoraan, mutta olen kuullut kun he Lolan kanssa juttelevat tästä, ja kyllä me vähän muutenkin arvelimme, että tässä saattaisi käydä näin. Tietenkin tämä on suunnattoman iloinen asia, mutta en viitsi vielä intoilla liikaa, saati sitten onnitella, koska jos se ei vaikka…
Rose ei enää meinannut keksiä sopivia sanoja, joten hän nousi sohvalta ja meni rutistamaan Caseyta tiukasti.
-Toivon, että se onnistuu. Ihan oikeasti toivon. Sinä ja sisaruksesi olette meidän elämämme valo, joten soisin sen saman onnen oikein mielelläni kaikille jotka sitä vain toivovat.
Orastava suru ja viha haihtuivat Caseyn mielestä sillä sekuntilla.
-Kiitos äiti.
Kolmikko jatkoi jutustelua vielä hetken, mutta pian tuli Rosen aika lähteä töihin. Casey jäi vielä isänsä kanssa istumaan, koska hän aisti, että Jamesilla oli vielä sanansa sanottavana. Hän ei ollut väärässä.
-Casey, en tiedä, miten tällainen kysymys olisi tahdikasta kysyä. Haluan ainakin pohjustaa tätä sanomalla, että sinä tiedät kyllä, että minä en tarkoita mitään pahaa. Se lapsi olisi meille aivan yhtä rakas ja tärkeä perimästään riippumatta. Solututkijana minua kuitenkin kiinnostaa kovasti myös asian geneettinen puoli ja me molemmat tiedämme, että siitä näkökulmasta lapsi ei voi olla teidän molempien. Miten te aiotte toteuttaa asian?
Vaikka koko lapsiasiaan liittyikin vielä runsaasti huolta ja epävarmuuksia, niin tämä oli yksi asia, minkä Casey osasi sanoa täysin varmasti. He olivat Jonahin kanssa osanneet varautua tähän, koska he tiesivät, että asiasta tultaisiin varmasti puhumaan. James ja Halen olivat tiedeihmisiä, Rose lääkäri ja Vanessa toimittajana muuten vain luonteeltaan utelias, minkä lisäksi he kaikki olisivat syntyvän lapsen isovanhempia. Ei siis mikään ihme, että asia kiinnostaisi.
-Älä huoli, kyllä tätä on mietitty. Puolet geeneistä tulee minulta tai Jonahilta. Itse me tiedämme sen, mutta muille emme aio kertoa. Ainoastaan lapselle itselleen, jos hän tahtoo joskus kuulla. Toinen puoli tulee anonyymilta lahjoittajalta. Hän muistuttaa fyysisesti sitä meistä, jonka geenejä lapsella ei ole. Tämä on kuulemma hyvin yleinen toimintatapa samaa sukupuolta olevien parien hedelmöityshoidoissa. Ulkonäön perusteella ette siis pysty päättelemään, kumpi meistä on lapsen isä myös geneettisesti. Catalinan geenejä lapsella ei tule olemaan. Se oli hänen ainoa ehtonsa tähän ryhtymisessä, emmekä me olisi sitä halunneetkaan. Vaikka emme olekaan geneettisesti sukua, niin silti se olisi tuntunut meistä kaikista liian oudolta.
James nyökkäsi tyytyväisenä. Poika puolisoineen oli selvästi miettinyt tämän hyvin perusteellisesti, ja sen perusteella mitä hän oli Catalinalta kuullut, niin hänenkin kanssaan asiat oli pohdittu hyvin tarkkaan.
-Hyvä, että asia on teille kaikille selkeä. Sen minä haluan vielä sanoa, että me kaikki otamme lapsen ihan oikeasti ilolla vastaan sitten kun hän saapuu. Etenkin minä. Simon on aivan mahtava ja ajatus uudesta lapsenlapsesta tekee minut todella iloiseksi.
Casey lähestulkoon liikuttui isänsä sanoista.
-Se on hienoa kuulla, mutta älä nyt vielä innostu liikaa. Ei mikään sano, että se tulee onnistumaan. Minä en ainakaan uskalla luottaa vielä yhtään mihinkään. Ehkä sitten lapsen synnyttyä vasta, jos silloinkaan.
James siirtyi Caseyn viereen ja veti pojan syleilyynsä. Hän näki, että vaikka Casey yrittikin päällepäin olla mahdollisimman vapautunut ja huoleton, niin sisimmässään pojalla oli suuri huoli. James ymmärsi sen vähän liiankin hyvin, muttei kuitenkaan tiennyt, miten muuten hän voisi auttaa kuin olemalla siinä. No, ehkä tämä riittää tällä erää, hän pohti. Ainakaan Casey ei pyrkinyt pois.
***
He kaikki tiesivät, että tähän prosessiin sisältyisi monta odotusta. Odotus sopivaan ajankohtaan oli niistä ensimmäinen, ja se käynnistyi heti Lolan ja Catalinan palattua häämatkaltaan. Sopivan päivän koitettua he menivät toimenpiteeseen, joka oli nopeasti ohi.
Lääkäri oli sanonut, että Catalina voisi jatkaa päiväänsä normaalisti, mutta varmuuden vuoksi Catalina päätti kuitenkin ottaa mahdollisimman rauhallisesti koko päivän ja seuraavankin. Häntä jännitti niin paljon, että jotain menisi pieleen ja se olisi hänen syytään. Jännityksen lisäksi häntä myös pelotti.
-Oletteko te minulle vihaisia, jos tämä ei onnistukaan nyt?
Jonah istahti sängylle ja katsoi Catalinaa huolestuneena.
-Emme ole, emmekä ole silloinkaan jos tämä ei onnistuisi myöhemminkään. Vaikka tämä ei sinun lapsesi olekaan, niin me tiedostamme sen, että ilman sinua tämä ei olisi mahdollista. Me etenemme tässä sinun ehdoillasi. Tietysti minäkin toivon, että tämä tapahtuisi, mutta älä pelkää. Emme me olisi vihaisia. Surullisia ja pettyineitä ehkä, mutta emme vihaisia. Nekään tunteet eivät kohdistuisi sinuun, vaan tapahtuneeseen itsessään.
Nurkassa seissyt Caseykin yhtyi miehensä sanoihin.
-Jonah on ihan oikeassa, ja muista sekin, että sinä et itse voi vaikuttaa onnistumiseen tai epäonnistumiseen juuri mitenkään. Sitä paitsi, kyllähän sinäkin kuulit kun se lääkäri puhui, että alkionsiirto onnistuu ensiyrittämällä vain noin kolmasosassa tapauksista. Jos se kävisikin jo nyt, se olisi jo pieni ihme. Toivotaan kuitenkin parasta.
Catalina yritti rauhoittaa itseään ja ehkä ainakin jollain tavalla onnistuikin siinä. Ainakaan häntä ei enää pelottanut niin paljoa, koska ei hänellä ollut mitään syytä olla uskomatta Caseyn ja Jonahin sanoja. Pelon tilalle mieleen nousi yksi kysymys.
-Kyllähän minäkin sen kuulin, mutta haluan varmistaa, että tekin… Kauanko meidän täytyy odottaa?
-Odottaa mihin? Siihen, että tiedämme miten kävi?
-Niin.
Casey istui sängylle ja katsoi siskoaan rohkaisevasti silmiin. Hän oli niin hermostunut ettei tosikaan, mutta yritti peittää sen mahdollisimman tehokkaasti, koska hän tiesi, että heidän panikointinsa ei helpottaisi Catalinan oloa yhtään.
-Kahden viikon päästä voidaan tehdä testi. Aikaisemminkin jos oireita ilmaantuu, mutta se on kaiketi aika epätodennäköistä. Yritä kuitenkin olla murehtimatta. Mietitään sitä sitten kun sen aika on.
Catalina veti oikein syvään henkeä ja sulki silmänsä.
-Usko pois, minä yritän parhaani. Yrittäisitte tekin, koska minä näen kyllä teidänkin olevan hermostuneita, vaikka yrityksenne peittää se onkin aika onnistunut.
Casey hymähti hyväntahtoisesti.
-Tiedät kyllä, ettei se ole kovin helppoa minulle, mutta yritetään.
***
Kaksiviikkoinen kului samalla niin nopeasti ja niin hitaasti. Viimeisenä iltana ennen määräpäivää Casey ja Jonah olivat todella hermostuneita. He tiesivät, että seuraava aamu saattaisi muuttaa heidän koko elämänsä. Vielä pitäisi kuitenkin odotella se yksi yö.
Kello oli ennättänyt jo aamuyön puolelle, mutta he olivat yhä valveilla. Ilta oli ollut vilkas ja jälkitöitä riitti, mutta nyt nekin alkoivat vähitellen olla paketissa.
Casey hoiti vielä viimeisiä hommia ja Jonah yritti urheasti pitää puolisolleen seuraa, vaikka se seuranpito olikin hyvin pitkälti pöydän ääressä nuokkumista. Casey pudisteli päätään hyväntahtoisesti.
-Menisit jo nukkumaan. Sänkyyn siis, et siihen. Minä saan kyllä hoidettua nämä yksinkin.
Jonah vain haukotteli leveästi.
-Mutta ethän sinäkään vielä pääse unille. Minä yritän valvoa kanssasi.
-Paino sanalla yrität. Luulisi, että sinä haluaisit ottaa kaiken ilon irti siitä, että pystyt nukkumaan yöllä enemmän kuin muutamia tunteja ja senkin lyhyissä pätkissä. Jos meidän käy hyvin, niin kohta sinä et voi enää tehdä niin. Ihan tosi, mene vain yläkertaan. Ei minulla ole tässä enää muuta kuin lasien pinoaminen ja kassan laskeminen. Sen jälkeen minä kömmin kainaloosi, Casey lupasi.
Jonah laskeutui nojaamaan toisen kyynärpäänsä varaan ja hänen kasvoilleen piirtyi pieni hymy.
-Ehkä sinä olet ihan oikeassa.
-Miten niin ehkä?
-Okei, olet sinä oikeassa.
Jonah nousi pöydän äärestä, laahusti tiskin taakse suukottamaan Caseyta ja jäi sitten katsomaan häntä hellästi suoraan silmiin.
-Jos ehdin nukahtaa ennen kuin sinä tulet, niin voit kyllä herättää minut sitten.
-Tietenkin, Casey kuiskasi tietäen ettei todellakaan tekisi niin.
He olivat molemmat olleet niin jännittyneitä viime viikkoina, että yöunet olivat jääneet vähiin. Hän koitti kuitenkin pitää omalta osaltaan huolen siitä, että he molemmat saisivat nukuttua edes vähän enemmän kuin pari tuntia yössä.
Kun Jonah oli vihdoin kadonnut yläkertaan, alkoi Casey pinota pestyjä laseja tiskille ja tarkisti samalla, että kaikki oli muutenkin kuin pitäisi. Siinä ei kauaa kestänyt. Enää kassan lasku ja minäkin pääsen unille, Casey pohti helpottuneena. Totta puhuen hänkin oli hirvittävän väsynyt, mutta velvollisuudet oli hoidettava. Toisaalta, tämä oli myös hyvää harjoitusta. Sen pidemmälle hän ei ajatuksissaan päässyt ennen kuin kuuli oven käyvän.
-Jonah? Etkö sinä mennytkään nukkumaan?
Vastausta ei kuulunut.
-Jonah?
Casey nousi tiskin takaa ja hätkähti huomatessaan, että tulija oli joku aivan muu kuin hänen aviomiehensä. Hän oli luullut, että ulko-ovi oli jo lukossa. Pakkohan sen oli olla, kun hän oli käynyt sulkemassa sen ihan itse viimeisen asiakkaan poistuttua.
-Tuota noin, me olemme menneet jo kiinni ja sinä vaikutat muutenkin olevan sen verran päihtynyt, että…
-Turpa kiinni.
Vasta tässä kohtaa Casey havahtui siihen faktaan, että tulija oli peittänyt kasvonsa. Vaikkakin huonosti, niin silti peittänyt. Se ei helpottanut hänen oloaan yhtään, kuten ei myöskään sen tajuaminen, että miehen taskussa vaikutti olevan jokin epäilyttävästi käsiasetta muistuttava esine.
Sekin pelko osoittautui todeksi, kun mies veti pistoolin esiin. Ote oli päihtymystilasta huolimatta yllättävän vakaa. Paljoa Casey ei aseista tiennyt, mutta sen verran hän siinä shokissakin käsitti, että tuo ei ollut mikään vesipyssy tai edes kuula-ase.
-Ei varmaan tarvitse edes sanoa, mitä minä haluan sinun tekevän.
Vaistomaisesti Casey otti askeleen taaksepäin ja nosti kädet pystyyn. Hetken hän ehti ajatella, että tämähän on kuin jostain kliseisestä pankkiryöstöelokuvasta. Samassa hän tajusi myös sen, että tämä ei ollut mitään elokuvaa vaan oikea ryöstö. Paikka ei vain ollut pankki, mutta se ei muuttanut sitä tosiasiaa, että häntä osoitettiin juuri aseella.
-Ei täällä ole käteistä. Asiakkaat maksavat yleensä kortilla tai…
Casey yritti sopertaa.
Mies kohensi otettaan aseesta ja naksautti varmistimen pois päältä.
-Älä puhu paskaa. Kyllä minä nämä kuppilat tiedän ja tiedän myös sen, että aina näissä on edes vähän käteistä. Usko pois, tämä ei ole ensimmäinen räkälä minkä minä olen ryöstänyt. Sinuna kaivaisin ihan kiltisti sen kassalippaan esiin jos mielit pitää henkesi.
Casey tuijotti ryöstäjää aivan paniikissa. Se vähäinenkin järkipohjainen ajattelu oli kadonnut shokin mukana jonnekin käden ulottumattomiin ja neuvottelu vaihtui aneluun.
-Minä pyydän, älä tapa minua. Minusta on ehkä tulossa isä…
-Ei kiinnosta. Rahat tänne.
-Hyvä on, hyvä on. Minun tarvitsee vain hakea…
Sen pidemmälle ryöstäjän kärsivällisyys ei enää riittänyt. Casey tajusi kyllä jonkun osuneen, mutta kipua hän ei tuntenut, eikä oikeastaan mitään muutakaan. Sen hän havaitsi, että hän makasi lattialla ja yhtäkkiä oli hirvittävän kylmä.
Sitten ei ollut enää kylmä tai kuuma. Ei kuulunut mitään tai näkynyt mitään. Ei ollut enää yhtään mitään.
*****

Hei. Tässä tämä osa nyt on, vihdoin ja viimein. Syynä tälle reilu kahden kuukauden (!!) tauolle on samat asiat mistä valitan varmaan joka osan jälkeen ja mistä taannoisessa selittelypostauksessakin mainitsin, eli koulu ja työt. Osasin kyllä etukäteen arvella, että koulun ja työharjoittelun yhdistäminen voi olla rankkaa, mutta että ihan näin rankkaa... Nostan kyllä hattua kaikille, jotka jaksavat käydä koulun ohella töissä pitkäaikaisesti. Itsestäni ei todellakaan olisi siihen. Tällä hetkellä opintojen jatkuminen on tosin vähän vaakalaudalla, enkä tiedä miten ne jatkuvat (vai jatkuvatko ollenkaan), mutta joka tapauksessa kevään suurin deadline-ruuhkahuippu helpotti viimein siinä määrin, että pystyin tekemään tämän valmiiksi ja työstämään seuraaviakin osia eteenpäin. Luku- ja kommentoinijono odottavat kyllä yhä purkamistaan, mutta teen sen heti kunhan ehdin ja jaksan.

Itse osassa liikuttiin tällä kertaa jännän äärellä. Kuten jotkut ehkä saattoivat arvatakin, niin Catalinan ja Lolan viime osan lopussa nähty keskustelu koski juurikin Caseyn ja Jonahin vauvaprojektia, joka on nyt ihan virallisesti pistetty liikkeelle muutenkin kuin puheiden tasolla. Ensi osassa selvinnee, miten sen käy tällä kertaa. Osan lopussa liikuttiin sitten vähän toisenlaisen jännän äärellä. Mitään varmaa Caseyn tilanteesta ei toki voi vielä sanoa. Tai no sen ehkä, että ei hyvältä näytä... Tämäkin selvinnee seuraavassa osassa, jota ei (toivottavasti) tarvitse odotella ihan niin kauaa kuin tätä.