perjantai 24. joulukuuta 2021

Jouluextra V

Lukumusiikki.
Taksimatka lentokentältä kotiin oli hyvin hiljainen. Jonah oli niin ajatuksissaan ja kuski vaikutti olevan muuten vain huonolla tuulella.
Ainoat sanat vaihdettiin määränpään tiedustelun ja maksutapahtuman yhteydessä. Muuten kumpikaan ei päästänyt ääntäkään tai edes radio ei soinut. Kun matka oli maksettu, Jonah pamautti oven kiinni ja kuski kaasutti tiehensä.
Kokonaisuudessaan matka oli ollut pitkä, mutta nyt hän oli viimein kotona. Ainakin niin kotona kun hän ylipäätään saattoi olla. Ei hän tuntenut vieläkään tätä paikkaa kunnolla kodiksi eikä tulisi ehkä koskaan tuntemaankaan. Ei mikään ihme, kun ei hän sisäistänyt oikein sitäkään, että miten hän oli ylipäätään päätynyt koko kaupunkiin. Tai no, kyllähän hän sen käsitti. Ei hän vain olisi silloin uskonut, että hän ihan todella päätyisi tänne.
Kun lukio oli takana, hänellä ei ollut elämälleen mitään suuntaa. Lopulta hän oli päätynyt etsimään aivan summamutikassa netistä erilaisia työpaikkailmoituksia, joissa ei ollut kummoisia vaatimuksia. Erään kerran hänen silmiinsä oli sitten osunut ilmoitus ääniteknikon paikasta. Jo työ itsessään vaikutti ihan hyvältä, mutta hakupäätöksen varmisti ilmoituksen viimeinen lause.
“Kokemus vastaavanlaisesta työstä katsotaan eduksi, mutta se ei ole vaatimus. Yritys hoitaa koulutuksen ja perehdytyksen.”
Ei hän ihan vakavissaan uskonut koskaan saavansa sitä paikkaa, mutta ihme kyllä hänen hakemukseensa vastattiin ja pian hän löysi itsensä työhaastattelusta. Äänitekniikkafirman Creekwoodin yksikön johtaja Philip Avery oli vaikuttanut muuten tyytyväiseltä, mutta yksi asia oli mietityttänyt.
-Sinä asut aika kaukana. Jos otat tämän työn vastaan, niin joutuisit ainakin alkuun muuttamaan tänne.
-Se ei ole ongelma. Jos saan tämän paikan, niin alan heti etsiä asuntoa.
-Sitä sinun ei tarvitse tehdä.
-Eikö?
Jonah ehti jo tuntea pettymyksen sisimmässään. Matkustaa nyt näin kauas työhaastatteluun ja palata tyhjin käsin äidin ja isän nurkkiin. Käsitys kuitenkin muuttui heti kättelyssä.
-Ei tarvitse. Pojallani on kerrostalokolmio keskustassa ja hän etsii alivuokralaista jakamaan kuluja kanssaan. Pääsisit sinäkin vähän halvemmalla, koska vaikka palkkatasosi tulee olemaan ihan mukava, niin tässä kaupungissa yksinasuminen on melkoisen kallista.
Sen enempää miettimättä Jonah päätti tarttua tarjoukseen.
Kun Jonah tapasi Luke Averyn ensimmäistä kertaa, hän ehti jo pelätä joutuneensa käytännössä jonkin teinipojan lapsenvahdiksi. Sekin käsitys korjautui kuitenkin nopeasti, sillä hämäävän nuoresta ulkonäöstä huolimatta kävi ilmi, että Luke oli kymmenen vuotta häntä vanhempi.
Sillä hetkellä Luke ei kuitenkaan vaikuttanut olevan kotona ja Jonah oli asiasta kiitollinen. Vaikka Luken tarkoitusperät olivatkin täysin vilpittömiä, niin toisinaan se uteliaisuudelta tuntuva huolehtivaisuus vain oli yksinkertaisesti liikaa.
Jonah sulki huoneensa oven takanaan ja pudotti reppunsa lattialle. Kello ei ollut vielä paljoakaan, mutta hän oli niin väsynyt, että päiväunet olisivat nyt todellakin paikallaan.
***
-Ai, sinä oletkin jo kotona. Luulin sen pidennysviestisi perusteella, että viivyt vielä kauemminkin.
Hetkeen Jonah ei tiennyt, että missä hän oli, mitä oli tapahtunut ja kuka hänelle puhui. Vähitellen hän alkoi kuitenkin palaamaan tälle planeetalle ja sisäistämään kuulemiaan sanoja.
-Joo. Otin aikaisemman lennon. Miten täällä on mennyt?
-Ihan tavallisesti. Töitä lähinnä. Huomenna minulla on kuitenkin vapaata, joten kerkeän ehkä jopa virittää omankin kitarani, soitinkorjaajana työskentelevä Luke totesi huvittuneena.
Sen sanottuaan hän kuitenkin vakavoitui, veti nurkasta nojatuolin sängyn viereen ja istui alas.
-No, mitenkäs sinun reissusi? Tapasitko sinä sen… Caspianko hänen nimensä oli?
-Casey, Jonah korjasi ja hiljeni sitten.
Luke nyökkäsi.
-Aivan, niin olikin. Mutta tapasitteko te?
-Joo, lopulta. Vaikkakin rehellisyyden nimissä on sanottava, että minä en ihan oikeasti odottanut näkeväni häntä, mutta… Asioita tapahtui.
-Mitä asioita?
Jonah oli hetken ihan hiljaa muistellessaan sitä iltaa muutama viikko ennen hänen reissuaan. Tapahtumien kulku oli hieman hämärän peitossa, mutta sen hän muisti, että hän oli juonut aivan liikaa valkoviiniä ja sen rohkaisemana sitten avautunut Lukelle elämästään vähän liiankin avoimesti. Oman aikansa otti myös sen pohdinta, että mitä hän nyt kertoisi. Kaikkea hän ei voisi sanoa, mutta toisaalta, olisihan se tavallaan reilua kertoa loppuun juttu jonka hän oli itse aloittanut.
-Sen sinä tiedätkin, että lähdin ylipäätään käymään siellä kun äiti oli niin kovasti kysellyt ja oli minulla Tiffanyakin ikävä. Minun oli kuitenkin tarkoitus palata tänne jo aiemmin, mutta sitten eräs perhetuttava kuoli.
-Osanottoni, Luke sai sanottua.
-Kiitos, mutta ei se minulle kovin surullista ollut. Jäin kuitenkin kohteliaisuudesta vielä kaupunkiin, kun minutkin kutsuttiin hautajaisiin. Casey ei kuulemma ole juurikaan yliopistoaikoinaan kotona vieraillut, mutta nyt hän tuli, kun kyseessä oli kuitenkin hänen isoisänsä. Siellä me sitten kohtasimme. Hän kuitenkin katosi muistotilaisuudesta ja minä olin huolissani, joten lähdin etsimään häntä. Se ei onneksi ollut kovin vaikeaa, koska on yksi paikka, josta olen jo kertaalleen löytänyt hänet. Yritin puhua hänelle, mutta ei hän oikein ollut juttutuulella.
Luke nyökkäsi arvioivasti.
-Siihenkö se sitten jäi?
-Ei. Yksityiskohtiin minä en halua mennä ja sinä voit päätellä siitä kaiken tarvittavan.
Luke vain virnisti tietäväisenä ja oli sanomaisillaan jotain, mutta Jonah ehti jatkaa.
-Kyllä me sitten lopulta puhuimmekin vähän. Sovimme, että mikään ei muutu ja katsomme tilannetta uudestaan sitten kahden vuoden päästä.
-Miksi juuri silloin?
-Hän valmistuu yliopistolta silloin. Tai niin olisi ainakin tarkoitus. En vain tiedä, että… No, ensinnäkään en tiedä sitä, että aikooko hän edes palata Sunset Valleyhyn sen jälkeen. En tiedä, aionko palata itsekään. Ennen kaikkea, hän ei tiedä sitäkään, että minä asun täällä nyt. En tiedä mistään mitään eikä taida hänkään tietää, Jonah huokaisi epätoivoisena.
Luken katse oli säälivä. Hänkin oli saanut oman osansa sydänsuruista, mutta myönnettäköön, että ihan näin monimutkaiseen kuvioon hänkään ei ollut saanut itseään sotkettua.
-Ikävä juttu. Minusta tuntuu, että sinä saatat kaivata vähän muuta ajateltavaa. Me lähdemme tänä iltana baariin.
-Emmekä lähde, en minä jaksa, Jonah yritti väittää vastaan.
-Jaksatpas, Luke kertoi äänensävyllä, jolle Jonah ei kehdannut enää väittää vastaan.
Vaikka se ei ehkä päällepäin siltä näyttänytkään, niin The Diamond Lounge oli yksi Creekwoodin suosituimmista baareista. Sinä iltana se oli kylläkin harmillisen hiljainen, mutta ei heidän kuitenkaan ihan kaksin tarvinnut siellä olla.
Luke kävi hakemassa heille oluet ja he istuivat alas. Baarin vähäiset asiakkaat alkoivat vähitellen kerääntyä tanssilattialle, mutta Jonah ei ollut juhlatuulella. Hän keskittyi vain hörppimään oluttaan sanomatta sanaakaan. Lopulta Luke yritti katkaista heidän välillään vallitsevan hiljaisuuden.
-Koittaisit nyt edes. Mene tanssimaan vaikka… Tuon kanssa, Luke ehdotti ja viittoi tanssilattialla olevaan vaaleaan mieheen päin.
-Mutta hänhän on mies, Jonah kuiskasi.
-Mitä sitten? Etkös sinä pidä miehistä?
-No niin, mutta eihän tämä ole homobaari!
Luke vain naurahti.
-Ei niin, mutta ei baarissa tanssiminen ole mikään tae siitä, että ilta päättyy petipuuhiin. Sitä paitsi, minä tiedän tuon tyypin. Hän on yhden kaverimieheni exä, joten jos se siltä tuntuisi, niin…
Jonah ei todellakaan tiennyt, että mikä sai hänet tarttumaan Luken ehdotukseen, mutta pian hän kaikesta huolimatta löysi itsensä tanssilattialta miehen seurasta ja niin ikävältä kuin ajatus tuntuikin, niin tämä tyyppi todella osasi tanssia.
Ja oli ihan hyvännäköinenkin, mutta… Jokin siinä tuntui vain niin väärältä. En minä enää pysty tähän.
-Anteeksi, minun on nyt mentävä, Jonah henkäisi tanssipartnerilleen ja etsiytyi välittömästi ulko-ovelle.
Luke oli kuitenkin ehtinyt huomata hänen lähtönsä ja seurata perässä.
-Jonah, mitä ihmettä?
Jonah yritti pitää itsensä kasassa, mutta se oli vaikeaa.
-Anteeksi, minä vain… Ei minusta ole tähän tänään. Anteeksi. Jonain toisena iltana tämä olisi voinut olla ihan kivaakin, mutta en minä nyt vain pysty, hän selitti surkeana.
Luke halasi Jonahia rauhoittavasti.
-Hei, ei mitään hätää. Minä ajattelin, että piristyisit, kun olet sinä ennenkin yössä viihtynyt, mutta selkeästikään tämä ei tässä tilanteessa toimi. Haluatko, että tulen mukaasi vai menetkö yksin kotiin?
-Voisin mennä yksin. Älä huoli, en minä ole vihainen tai mitään sellaista, mutta en juuri nyt kaipaa kenenkään seuraa. En edes itseni.
Luke nyökkäsi hyväksyvästi ja laski irti.
-Hyvä on. Minä jään vielä hetkeksi. Yritän tulla hiljaa takaisin.
Jonah kiitteli onneaan siitä, että he asuivat kävelymatkan päässä baarilta. Siihen aikaan yöstä oli turha kuvitellakaan saavansa taksia, ellei sitä ollut tajunnut varata etukäteen.
Kun kotiovi ja huoneen ovi olivat kiinni hänen takanaan, niin katse osui välittömästi heidän tanssiaiskuvaansa ja kuvanottohetki muistui mieleen vähän liiankin kirkkaana. Se oli ensimmäinen asia minkä he tekivät tanssiaisiin saavuttuaan. Kuvaaja piti heidän ensimmäistä poseeraustaan liian jäykkänä ja kehoitti heittäytymään. Casey oli sitten asetellut kätensä varovasti hänen hartioilleen, mutta hän itse kiskaisi Caseyn käytännössä kiinni itseensä. Jonah muisti ajatelleensa jotain sen suuntaista, että "ainakin tässä on nyt sitä heittäytymistä" ja "hauska läppä". Olisipa hän tiennyt jo silloin Caseyn tunteista... Tai edes omistaan.
Lattialle käpertyessään Jonah pohti, että isä tuskin oli tietoinen Caseyn tunteista häntä kohtaan ehdotuksen tehdessään. Siitä hän oli varma, että isä ei ainakaan ollut tietoinen hänen tunteistaan, koska silloin niitä ei ihan todella ollut olemassa. Tanssiaisillan jäljiltä Jonah oli kuitenkin ajatellut Caseyta taukoamatta ymmärtämättä ensin itsekään miksi. Hän oivalsi omat tunteensa kunnolla oikeastaan vasta sen ensimmäisen rantakohtaamisen jälkeen. Silloin kuitenkin oli jo sovittu mitä oli sovittu, joten nyt hän ei voinut muutakaan kuin odottaa.
Nyt asialle ei voinut tosiaan enää mitään, mutta unettomina öinään Jonah pohti jatkuvasti, että jos hän olisi ymmärtänyt omat tunteensa aikaisemmin ja he olisivat saaneet puhuttua asiat läpi, niin kaikki tämä olisi voitu välttää ja he olisivat voineet olla onnellisina yhdessä koko tämän ajan eivätkä vain heittää vuosia hukkaan.
***
Luke yritti vielä muutaman kerran jutella Jonahin kanssa asiasta, mutta ymmärsi lopulta, ettei Jonah halunnut. Niinpä aihe jäi sikseen ja Jonahkin yritti lopettaa asian ajattelun. Aivan yksinkertaista se ei ollut, mutta töihin hukuttautuminen vei sekä aikaa että voimia sen verran tehokkaasti, ettei ylimääräistä miettimisaikaa juuri ollut. Samalla se sai ajantajun hämärtymään ja ennen kuin Jonah oikeastaan ehti edes huomata, niin joulu oli jo ovella.
Pari viikkoa ennen joulua Luke alkoikin tiedustella alivuokralaisensa joulusuunnitelmia kiratansoiton lomassa.
-Sinä lähdet varmaankin käymään Sunset Valleyssa, eikö niin?
Jonah pudisti päätään.
-Sanoin heille, että minulla on töitä. Toki he olivat harmissaan, äiti varsinkin, mutta kyllä hän ymmärsi.
Luke vaikutti hämmentyvän hieman Jonahin kertomasta.
-Etkö sinä ihan todella saanut joulua vapaaksi? Minä kun luulin… Voin kyllä puhua isälle. Jos joku saa hänen päänsä käännettyä, se olen minä.
-Älä turhaan. Se, mitä sanoin äidille, ei varsinaisesti pidä paikkaansa. En halunnut kertoa totuuttakaan, joten selitys päivystusluontoisista huoltotöistä oli paljon helpompi kerrottavaksi. Jos sanoisin, etten halua mennä kotiin, niin hän tulisi todella paljon surullisemmaksi kuin hän jo on. En halua sitä, koska syy ei liity häneen mitenkään, Jonah totesi hiljaa.
Hetken Luke harkitsi kysyvänsä, että mihin sitten, mutta päätti lopulta jättää asian sikseen. Hän arvasi syyn kyllä kysymättäkin, eikä asia edelleenkään kuulunut hänelle.
Hän tyytyikin vain laskemaan kitaransa takaisin telineeseen ja nousemaan ylös lattialta.
-Ihan miten vain. Minä olen joka tapauksessa lähdössä jouluksi äidin ja isän luokse. Haluaisitko sinäkin tulla mukaan? He varmasti ottaisivat sinutkin sinne ihan mielellään.
-Älä nyt viitsi. Vaikka isäsi onkin ihan mukava, niin en minä halua joulua pomoni seurassa viettää. Sitä paitsi, se olisi todella kiusallista, kun kaikki muut siellä olisivat teidän perhettä paitsi minä. Kiitos tarjouksesta, mutta olen ihan mielelläni yksin silloin, Jonah totesi huvittuneena.
Luken nyökkäys oli aavistuksen pettynyt.
-Selvä. Tarjous on kuitenkin edelleen voimassa, joten sano jos muutat mielesi.
Ei Jonah kuitenkaan muuttanut. Luke kysyi asiaa vielä pariinkin otteeseen ennen joulua, mutta vastaus oli joka kerta kieltävä. Kun Luke lopulta hyväksyi vastauksen, niin hän ehdotti, että voisivatko he edes laittaa joulukoristeita tunnelmaa luomaan. Siihen Jonah suostui oikopäätä. Ei hänellä ollut oikein mitään syytä kieltäytyä, ja vaikka olisi ollutkin, niin Luken asuntohan tämä oli ja Lukella oli myös viimeinen sana sisustuksesta.
Sitä Jonah ei kuitenkaan ollut osannut odottaa, että asuntoon ilmestyisi joulukuusi ja sen alle paketteja. Luke oli kuitenkin sitä mieltä, että kuusi piti olla. Ilman sitä ei kuulemma olisi oikeanlaista tunnelmaa. Paketeista useimmat olivat lähinnä koristeen virkaa toimittavia tyhjiä pahvirasioita, mutta Luken sanojen mukaan parissa olisi ihan oikea lahjakin.
Tunnelmasta Jonah ei tiennyt, mutta oli hänenkin myönnettävä, että olihan se koristeltu kuusi kaunis ja ajatus lahjoista ilahdutti.
Punaviiniä hörppiessään Jonah pohti, että olisi ehkä sittenkin halunnut lähteä Luken mukaan. Ei siksi, että hän olisi edelleenkään hirveämmin innostunut joulunvietosta, vaan siksi, ettei hän olisi ollut aivan yksin. Juuri nämä hetket, kun hän joutui olemaan vain ajatustensa kanssa ilman mitään tekemistä, olivat kaikista vaikeimpia.
Hän laski tyhjentyneen viinilasin lattialle ja  pohti kuumeisesti, että pitäisikö hänen sittenkin heittää se sopimus menemään ja olla yhteyksissä Caseyhyn jo nyt. Tiedä vaikka siinä kävisi hyvin ja he voisivat sittenkin olla yhdessä jo aikaisemmin. Periaatteessa se voisi olla mahdollistakin, kun työt eivät välttämättä enää sitoisi häntä tänne ja hänhän voisi myös muuttaa Breckenridgeen, tai sitten vaikka palata Sunset Valleyhyn ja matkustaa sitten sieltä käsin. Toisaalta kumpikaan heistä ei kyllä halunnut etäsuhdetta, mutta…
Ei, ei se olisi hyvä idea. Sovittu mikä sovittu. Eihän Jonah edes tiennyt, että haluaisiko Casey kuulla hänestä enää. Jotain hän halusi kuitenkin sanoa, joten hän kaivoi puhelimen taskustaan äkkiä ennen kuin ehtisi perääntyä.
“Hei Casey. Tiedän kyllä mitä sovimme, mutta kaikesta huolimatta halusin toivottaa sinulle hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta.”
Näin oli hyvä. Yksinkertainen viesti ilman mitään sen suurempaa perään haikailua ja yhteydenoton laatukin oli selitettävissä ajankohdalla.
Heti lähetysnappia painettuaan katumus levisi hänen mieleensä. Vaikka Jonah toivoi muuta, niin tuskinpa Casey toivoi minkäänlaisia muistutuksia hänestä. No, lähetetty mikä lähetetty. Ei sitä viestiä saisi enää peruttuakaan.
Sen enempää Jonah ei ehtinyt pohtia, kun puhelin kilahti saapuneen viestin merkiksi. Sydän hakaten hän vilkaisi näyttöä.
“Ei se haittaa. En voi sanoa odottaneeni tätä viestiä, mutta kiitos joka tapauksessa. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta myös sinulle.”
Viestin aikaansaama tunne oli hyvin erikoinen. Toisaalta niin surullinen ja haikea, mutta samalla jotenkin myös todella ilahduttava. Vaikka viestin sävystä ei varsinaisesti voinut päätellä mitään, niin ei se antanut myöskään ymmärtää, että Casey vihaisi häntä, ja se oli ajatus, josta Jonah päätti pitää kiinni.
***
Sen jouluviestin jälkeen Jonah ei enää kuullut Caseysta mitään eikä hän itsekään pitänyt yhteyttä mieheen. Yhtäkkiä hän havahtui siihen, että viestistä oli kulunut jo reilusti yli vuosi. Vaikka hän ei tietenkään unohtanut tunteitaan, niin samalla hän huomasi senkin, että ei enää ajatellut Caseyta ihan koko ajan tai edes joka päivä.
Sitten kuitenkin koitti se loppukevään päivä, joka palautti kaiken hänen mieleensä yhtenä vyörynä. He olivat soitelleet Tiffanyn kanssa lähes päivittäin, mutta yleensä niissä puheluissa ei käsitelty mitään peruskuulumisia iheellisempiä asioita. Tämä yksi oli kuitenkin jäänyt mieleen; Casey oli palannut Sunset Valleyhyn jo jonkin aikaa sitten.
Oli Tiffany kertonut myös sen, että he olivat Colinin kanssa menossa naimisiin ja toivoivat molemmat kovasti Jonahia paikalle. Jonah tietenkin lupasi tulla, mutta hääkutsu ei kuitenkaan ollut se asia, joka oli puhelussa mieleenpainuvinta. Kaikkein päällimmäisin ajatus oli se, että Casey oli ollut Sunset Valleyssa jo useamman viikon, muttei ollut ottanut Jonahiin mitään yhteyttä.
Jotenkin Jonah olisi toivonut, että Casey olisi soittanut, laittanut viestiä tai jotain. Eihän yhteydenoton puute välttämättä ollut todiste mistään, mutta ei se hyväkään merkki voinut olla.
Jonah havahtui ajatuksistaan, kun Luke ilmestyi hänen huoneensa oviaukkoon.
-Onko sinulla kaikki hyvin?
-On, kuinka niin?
-Oikeastaan minun oli tarkoitus kertoa, että olen lähdössä kohta kauppaan ja kysyä, että tarvitsetko sinä sieltä jotain. Sinä kuitenkin näytät vähän siltä, että jokin painaa mieltäsi. Tiedän kyllä, että asiasi eivät varsinaisesti kuulu minulle, mutta haluatko puhua siitä?
Jonah käänsi katseensa pois ja pudisti päätään.
-En ainakaan nyt, eikä sinun tarvitse tuoda mitään.
-Hyvä on sitten. Kerro, jos muutat mielesi kummasta asiasta tahansa, Luke totesi ja sulki oven perässään.
Aivan kuin huomaamattaan Jonah oli torkahtanut sängylleen. Ajankulusta hän ei ollut ihan varma, mutta ulkona alkoi olla jo pimeää, joten hänen oli täytynyt nukkua useampi tunti.
Vilkaisu puhelimen näytölle paljasti, että kello oli jo yli puolen yön. Sen vuoksi hän yllättyikin hieman olohuoneen puolelle siirryttyään ja huomattuaan, että Luke ei ollut vielä nukkumassa.
-Ai, sinä olet vielä hereillä?
-Joo, olen minä. Istuhan alas, minulla on sinulle asiaa.
Luke katsoi viereiselle sohvalle istunutta Jonahia hieman vaikeana. Hän oli miettinyt jo useamman päivän, miten ottaa tämä aihe esille. Hän ei halunnut tunkea päätään liikaa muiden asioihin, mutta auttamisenhalu oli suuri.
-Tiedän kyllä, että asiasi eivät edelleenkään kuulu minulle, mutta tähän en voi olla puuttumatta. En aivan tarkalleen muista kaikkea mitä sinä silloin sanoit, mutta kerroit joskus, että sitten kun Casey valmistuu yliopistolta, niin te katsotte uudestaan teidän tilannetta. Nyt käsittääkseni eletään niitä aikoja kun hän valmistuu, mutta sinä et tehnyt elettäkään lähteäksesi. Mistä kiikastaa?
Jonah oli hetken ihan hiljaa pohtiessaan, miten muotoilla asiansa. Hän oli surullinen, mutta samalla tuntui hyvältä, koska joku halusi kuitenkin auttaa. Vaikka he eivät edelleenkään olleet Luken kanssa kovin läheisiä, niin jotenkin Luke kuitenkin tuntui ymmärtävän häntä, tai ainakin hänen mielialojaan.
-Kuulin siskoltani, että Casey on palannut Sunset Valleyhyn jo muutama viikko sitten. Hän on tosiaan ollut siellä jo hyvän tovin, mutta en ole kuullut häneltä itseltään mitään. En yhtään mitään. Eikö se kerro jo aika paljon?
-Ei välttämättä. Ehkä hän odottaa, että sinäkin palaat sinne tai otat yhteyttä jollain tavalla.
Jonah tyytyi kohauttamaan olkiaan Luken ehdotukselle.
-Saattaahan se olla niinkin, mutta mitä minä sanoisin? En tiedä muuta kuin sen, että kommunikointi taitaa olla meille molemmille vähän haastavaa. Ehkä minä voisin kuitenkin pian ainakin yrittää jutella hänelle. Olen nimittäin menossa käymään siellä muutaman viikon päästä. On yksi tilaisuus, jossa todennäköisyys törmätä häneen on melko suuri.
-Mikä tilaisuus?
-Siskoni häät. Hän on kihloissa Caseyn veljen kanssa ja meidän vanhempamme ovat hyviä ystäviä keskenään. Pitäisin siis melko ihmeellisenä sitä, jos Casey jättäisi ne juhlat väliin, Jonah kertoi vakavana.
Luke jäi nyökyttelemään mietteliäänä.
-No, nyt minä ymmärrän vähän paremmin, että miksi tuo teidän juttunne on niin vaikea. Toivottavasti saatte juteltua edes silloin.
***
Koska häiden tarkka päivämäärä selvisi vasta melko myöhäisessä vaiheessa, niin Jonah ja Tiffany sopivat, että Jonah lentäisi Sunset Valleyhyn hääpäivän aamuna, tulisi lentokentält taksilla vanhempiensa luo ja sieltä sitten heidän kyydillään häihin. Suunnitelma vaikutti toimivalta lähtöä edeltävään yöhön asti. Illansuussa alkanut ukkosmyrsky piti Jonahin hereillä melkein koko yön ja aamulla hänen pahin pelkonsa kävi toteen; lentoyhtiön koruton sähköposti kertoi lennon peruuntuneen sääolosuhteiden vuoksi.
Siinä samassa sähköpostissa oli myös ohjeet siihen, miten siirtää lento veloituksetta toiseen ajankohtaan tai anoa rahallista hyvitystä. Se ei kuitenkaan lohduttanut laisinkaan. Ei raha tässä se ongelma ollutkaan, vaan se, että häneltä jäisi nyt siskonsa häät väliin. Niin Jonah ainakin yritti itselleen uskotella, vaikka tiesi kyllä, että se ei ollut asia mikä häntä eniten harmitti.
Jonah kerkesi velloa ajatuksissaan vähän liiankin kauan, mutta tälläkin kertaa se keskeytyi Luken toimesta. Luke ei kylläkään sanonut mitään, otti vain Jonahin repun lattialta ja alkoi tunkea lipastosta vaatteita sinne.
-Mitä helvettiä sinä teet?
-Pakkaan tavaroitasi, Luke totesi rennosti.
-Miksi? Kyllähän sinä tiedät, että en minä pääse täältä mihinkään. Ei tuossa kelissä nouse ilmaan yksikään kone!
Luke jätti Jonahin ärtyneen äänensävyn sikseen ja jatkoi tavaroiden pakkaamista tyynenä.
-Ostin sinulle junalipun ja käyn kohta viemässä sinut asemalle. Junat sentään kulkevat vielä, vaikka huono sää onkin. Ennen kuin sanot mitään, niin tiedän kyllä, että junamatka kestää tunteja etkä mitenkään ehdi ajoissa sinne. Uskoisin kuitenkin siskosi ilahtuvan, että ilmaannut paikalle, vaikka se tapahtuukin todella myöhässä. Sitä paitsi, me molemmat tiedämme, että ei se ole ainoa syy miksi sinä olisit halunnut mennä sinne.
-Minä en ole kehdannut edes soittaa Tiffanylle. Tälläkin hetkellä hän elää vielä siinä käsityksessä, että minä istun lentokoneessa matkalla sinne ja kaikki on täysin normaalisti. Hän tulee niin pettymään, Jonah mutisi.
Kun Luke oli saanut tavarat pakattua, hän istui sängylle Jonahin viereen.
-Soitat hänelle matkalta. Oli tilanne mikä hyvänsä, niin ei ole reilua pitää ketään epätietoisuudessa. Nyt meidän pitäisi kuitenkin alkaa lähteä. Et varmaan halua myöhästyä siitä junastakin.
Parkkihallissa Luke heitti repun takakonttiin. Ennen kuin kumpikaan heistä istui autoon, niin Jonahilla oli yksi kysymys kysyttävänään.
-Entä… Entä jos se ei menekään hyvin? Voinko minä tulla takaisin tänne?
Luken kasvoilla koreili tietäväinen hymy.
-Tietenkin sinä voit. Vuokrasopimuksesi on yhä voimassa. Jos se taas meneekin hyvin, niin minä toivotan teille oikein paljon onnea, me irtisanomme sen vuokrasopimuksen ja minä lähetän sinulle ne vähät tavarat, mitä tänne jäi.
Jonah halasi Lukea nopeasti. Vaikka he eivät vieläkään olleet varsinaisesti ystäviä, niin siltikin hän oli kiitollinen kaikesta siitä avusta ja tuesta, mitä hän oli Lukelta saanut.
-Kiitos paljon. Tästä ja kaikesta muustakin.
-Älä nyt, tämä on vähintä mitä minä voin tehdä.
***
Kuten Jonah oli arvellutkin, niin ilta oli jo myöhäinen hänen saapuessaan perille. Pitkä junamatka oli mennyt kuitenkin pääosin hyvissä merkeissä. Puhelu Tiffanylle oli juuri niin hankala kuin hän oli arvellutkin, mutta ainakin hän pääsi näkemään vihkimisen edes etäyhteydellä. Jossain vaiheessa päivää Tiffany oli jopa lähettänyt hänelle kuvia juhlista ja niitäkin hän oli katsellut. Jonahia harmitti useammastakin syystä ettei hän päässyt paikalle, mutta ainakin hän oli täällä nyt.
Taksi oli poiminut hänet kyytiin juna-asemalta ja luvannut odottaa häntä sen aikaa, että hän saisi hoidettua “yhden nopean asian” ja sitten olisi aika jatkaa matkaa. Ensimmäinen etappi olikin Tiffanyn ja Colinin luona.
Jonah koputti oveen, jonka tuli avaamaan aavistuksen hämmentynyt Colin. Jonah alkoi selittää asiaansa heti, kun oli päässyt sisälle taloon.
-Hei, onneksi olkoon ja anteeksi. Minulla on vähän kiire ja sinulle yksi pyyntö. Sinulta varmaan löytyy vara-avain baarille ja sitä myötä myös Caseyn luo, joten voisitko lainata sitä hieman?
Joku olisi ehkä saattanut kysyä lisäkysymyksiä, mutta Colin yhdisteli nopeasti pisteet päänsä sisällä ja nyökkäsi.
-Ihan pieni hetki, käyn etsimässä sen.
Colinin kadottua yläkertaan Tiffany astui ulos kylpyhuoneesta ja hetken tuijotti veljeään hyvin hämmentyneenä. Kun hän todella sisäisti tulijan henkilöllisyyden, hän hyppäsi suorinta tietä tämän kaulaan.
-Jonah! Vihdoinkin sinä olet täällä.
-Anteeksi, etten minä päässyt ajoissa. Se ei ihan oikeasti ollut tällä kertaa minusta kiinni.  Nytkin minä jatkan matkaa ihan pian, kunhan Colin tuo ensin avaimen minulle.
Samassa portaista kuuluikin askelia.
-Löysin sen. Se oli tietokonepöydän laatikossa.
Colin ojensi avaimen langolleen ja väläytti iloisen hymyn.
-Hän ei tiedä sinun olevan tulossa, mutta usko kun sanon, että hän ilahtuu kyllä.
Jonah halasi myös Colinia.
-Ainakin minä toivon niin. Kiitos tästä ja onnea vielä kerran.
Sen sanottuaan Jonah kääntyi kannoillaan ja lähestulkoon juoksi ulkona odottavaan taksiin.
Baarille saapuessaan hän huomasi rakennuksen olevan pimeänä aivan ylintä kerrosta lukuunottamatta. Se oli todennäköisesti hyvä merkki, sillä tuskinpa Casey nukkui valot päällä.
Portailla seistessään Jonah veti vielä kerran henkeä. Kun hän astuisi sisään tuosta ovesta, niin paluuta entiseen ei enää olisi. Toisaalta, ei hän sitä haluaisikaan. Kävisi tässä hyvin tai huonosti, niin ainakaan hänen ei tarvitsisi enää elää epävarmuudessa.
*****

Kun aloin miettiä, mistä tekisin jouluextran tänä vuonna, niin mielessä pyöri useampikin vaihtoehto joista päädyin lopulta tähän. Vaikkakin tämä Casey-Jonah-säätö onkin itse tarinassa jo takanapäin, he ovat nykyisin onnellinen pari ja aihe itsessään on muutenkin melkoisen loppuun kaluttu, niin siitä huolimatta ajattelin, että ehkä tätä nyt yhden extran verran vielä kestää. Tähän mennessä aihetta on kuitenkin käsitelty lähinnä Caseyn näkökulmasta, mutta halusin päästä käymään aihetta läpi vielä myös Jonahin puolelta. Tässä se nyt siis oli; pikakelaus siitä, mitä Jonahin elämään kuului sen heidän sopimuksensa viisivuotisen aikana. Tämän enempää minulla ei enää olekaan aiheesta sanottavaa, paitsi vastaus kysymykseen, jota saattaa pohtia joku muukin kuin minä itse, eli: kyllä, Lukea tullaan vielä näkemään. Milloin ja missä yhteydessä, se jääköön vielä hämärän peittoon, mutta kyllä se tapahtuu ennen pitkää. Okei, sen pidemmittä puheitta...