80.Muutoksen tuulet

Scorpions - Wind of Change

Otsikkolähde, sopii myös lukumusiikiksi.

 

Kun Rose oli lähtenyt yliopistoon, Dylan ja Joy huomasivat olevansa uudessa tilanteessa. Tietysti Rose kävi lomilla kotona, mutta suurimman osan ajasta he olivat kahdestaan ja Joy koki välillä olevansa yksinäinen, kun Dylan kävi vielä töissä. Tilanne ei tuntunut hyvältä ja pidemmän päälle he alkoivat kaivata muutosta. Etenkin Dylan. Vaikka hän piti työstään, niin toisinaan se oli hyvin raskasta. Sen vuoksi hän oli alkanut miettiä töistä pois jättäytymistä. Se olisi iso muutos, mutta luultavasti positiivinen sellainen. Taloudellisestikin se olisi mahdollista, sillä työuran aikana säästöjä oli kertynyt ihan mukavasti ja isältä, Windsorilta ja Gabrielilta jääneiden perintöjen ansiosta rahasta ei tarvinnut murehtia. Joyn kanssa keskusteltuaan Dylan jätti eroilmoituksensa esimiehelleen. Samassa yhteydessä he päättivät Joyn kanssa, että hektinen suurkaupunki ei ollut enää heidän paikkansa, vaan he kaipasivat johonkin vähän rauhallisemmalle seudulle.

Sunset Valley osoittautui enemmän kuin sopivaksi paikaksi vetäytyä viettämään varhaisia eläkepäiviä. Dylan oli onnellinen kun hänen ei tarvinnut enää stressata töitä tai kovin paljoa mitään muutakaan, ja Joy oli onnellinen, kun heillä oli enemmän yhteistä aikaa. Tällä tavoin heidän yhteinen aikansa soljui sujuvasti Rosen opiskellessa yliopistossa.

Nyt heidän elämänsä oli jälleen muuttumassa. Rose oli valmistumassa ja tulossa Sunset Valleyhyn suorittamaan erikoistumisjaksoaan. Se ei kuitenkaan ollut suurin muutos. Mukana olisi myös mies. Rosen kihlattu. Se ei heitä haitannut, että talo saisi kaksi uutta asukasta kerralla. Tilaa riitti kyllä ja jäi vielä ylikin. Enemmän heitä, etenkin Dylania jännitti se, millaisen tyypin Rose toisi mukanaan.

Joy paloi halusta päästä tapaamaan tyttärensä miehen, mutta Dylan oli erittäin varuillaan.
-Mitä me oikeastaan edes tiedämme siitä miehestä?

-He ovat kihloissa, hän on Rosea muutaman vuoden vanhempi ja työskenteli ennen Starlight Shoresissa jossain tutkimuslaitoksessa, aloittaa nyt saman työn täällä ja käy työnsä ohessa pitämässä vierailijaluentoja Breckenridgessä. Hän tapasi Rosen tällaisen luennon merkeissä. Minusta hän vaikuttaa ihan kunnon kaverilta. Miksi sinä olet niin varuillasi?

Dylan katsoi eteensä epätoivoisena.
-Ihan hyvältä tyypiltä hän vaikuttaakin, en minä sillä. Luotan kyllä Rosen arvostelukykyyn, mutta olen silti peloissani. Viimeksi asiat menivät sen verran pahasti pieleen, että en tiedä, miten hyvin Rose kestäisi sen jos hänen sydämensä särkyisi uudelleen.

-Dylan, ymmärrän kyllä tuon pelon, mutta se on turha. He olivat silloin teinejä, mutta nyt sekä Rose että tämä mies ovat aikuisia. Ei se tyyppi voi kovin tyhmä olla, kun hän on kuitenkin  tutkija. Jos nyt pahin kävisikin, niin me tuemme Rosea kyllä.

Dylan siirtyi Joyn viereen ja otti naisen kainaloonsa.
-Niin kai sitten. Toivotaan parasta.
***

Rose kihlattuineen saapuisi perille illalla, joten Dylan ja Joy käyttivät koko päivän valmisteluihin. He laittoivat pariskunnan makuuhuoneen valmiiksi ja siivosivat koko talon lattiasta kattoon. Joy oli juuri viimeistelemässä illallista ja Dylan laittamassa lakanoita sänkyyn, kun he kuulivat Dylanin puhelimen soivan.

Joy keskittyi puolella korvalla puheluun samalla kun hän sekoitti kattilassa kiehuvaa pastaa.
-Hei, kultaseni. Joko te olette perillä? Aivan, hieno juttu! Ruoka onkin ihan pian valmis, joten te pääsette valmiiseen pöytään. Nähdään kohta! 

Joy kääntyi katsomaan puhelunsa päättänyttä Dylania kysyvästi. Miehen kasvoilla väreili innostunut hymy.
-Rose soitti. Heidän junansa saapui juuri asemalle ja he hyppäsivät taksiin. He ovat täällä hetkenä minä hyvänsä.

Joy oli juuri kaatamassa valmista pastaa tarjoiluastiaan kun ovi kävi. Hän ehti nähdä vain vilaukselta, kun Dylan ryntäsi ovelle ja isä ja tytär halasivat lämpimästi.
-Ihana nähdä pitkästä aikaa! Mihinkäs sinä olet sen kihlattusi jättänyt?

Rose naurahti isänsä hyvähenkiselle kuittailulle.
-James jäi maksamaan taksia.

Dylanista tuntui, että hänen sydämensä jätti lyönnin välistä.
-James?

-Niin, James. Tuolta hän tuleekin! Rose hihkaisi nähdessään lasiovea lähestyvän hahmon.

James asteli ovesta sisään ja suukotti Rosea kevyesti. Heti suudelmasta irrottuaan Rose hihkaisi innoissaan:
-James, tule tapaamaan vanhempiani!

James huomasi välittömästi, että tilanne oli Dylanille vaikea. Hän itse pyrki kuitenkin olemaan mahdollisimman luonteva ja tarjosi kättään.
-James Bevington.

Dylanin päässä alkoi pyöriä. Hän oli kuvitellut, ettei tulisi enää ikiä näkemään Jamesia tai kuulemaan miehestä sanallakaan. Nyt mies kuitenkin seisoi hänen olohuoneessaan ja ojensi kättään. Dylan ei tiennyt, kuinka hänen olisi kuulunut reagoida, joten hän koitti olla mahdollisimman luonteva ja tarttui Jamesin käteen.

-Dylan Leeds. Hauska tavata.

Joykin oli aikoinaan nähnyt Jamesin heidän asuessaan vielä Appaloosa Plainsissa, mutta siitä oli jo ikuisuus eikä nainen tunnistanut edessään seisovaa miestä. Sen vuoksi hän oli paljon aviopuolisoaan tuttavallisempi.
-Ihana vihdoinkin nähdä! Minä olen Joy ja olen Rosen äiti. Tulkaahan syömään, sain illallisen juuri valmiiksi.

Joy tarjosi ruoan seuraksi viiniä. Rose kuitenkin kieltäytyi eikä Jamesillekaan sillä erää maistunut, joten Joy kaatoi vain Dylanille ja itselleen. Illastamisen lomassa keskustelu soljui sujuvasti Dylania lukuunottamatta. Hän ei sanonut sanaakaan.

Joy huomasi miehensä hiljaisuuden, muttei nostanut sitä jalustalle. Kysymysten aika oli myöhemmin, joten hän piti keskustelun langat käsissään ja kyseli Roselta ja Jamesilta kaikenlaista.
-Rose, me kaikki tiedämme jo, että sinä aiot erikoistua traumakirurgiaan. Se on oikein hyvä valinta, mutta saanko kysyä, että miksi juuri siihen?

Rose vakavoitui hetkeksi ennen vastaustaan.
-Minä arvoin melko pitkään sen ja neurokirurgian välillä. Molemmat olivat kiinnostavia, mutta valinta oli lopulta helppo. Sain jo kouluaikana syytöksiä siitä, että yritän ratsastaa isoisäni maineella, enkä minä halunnut samojen väitteiden seuraavan minua myös työelämään.
Joyn nyökkäys oli hyväksyvä, mutta yksi asia häntä huoletti.
-Miksi sinua keksittiin syyttää siitä, että yrität ratsastaa hänen maineellaan?
-Sen kun tietäisi. Ehkä se oli vain sitä, että minä päädyin samalle alalle kuin hän. En minä kyllä ole edes kertonut meidän sukulaisuussuhteestamme kenellekään. Joku yliopiston professoreista oli kuitenkin tietoinen asiasta, lipsautti sen vahingossa luennolla ja siitä ne juorut lähtivät liikkeelle. Ei tuo kyllä ole edes pahin juttu, mitä minusta on puhuttu. Kun tieto minun ja Jamesin suhteesta levisi muiden korviin, jotkut kanssaopiskelijat keksivät syyttää minua siitä, että yritän edistää opintojani reittä pitkin.

-Niille juoruille laitettiin onneksi piste aika nopeasti. Ei tuollaisten väitteiden levittäminen muutenkaan olisi ollut oikein, mutta vaikka olisikin, niin valheellisia väitteitä ne olisivat olleet silti. Ei minulla ole edes valtaa vaikuttaa kenenkään arvosanoihin, kun enhän minä opeta kokonaisia kursseja. Vierailijaluentoja vain. Sitä paitsi, ei Rosen olisi tarvinnut mihinkään epätoivoisiin temppuihin turvautua. Hänen arvosanansa olivat huippuluokkaa jo ennen kuin me tapasimme, James kertoi ylpeyttä äänessään.

Illallinen jatkoi sujumistaan hyvissä merkeissä. Vähitellen Rosekin alkoi huomata isänsä hiljaisuuden, mutta Dylan kuittasi sen väsymyksellä eikä Rose kysellyt enempää. James ei kysellyt ollenkaan, sillä hän tajusi, mistä kenkä puristi.

Illallisen jälkeen Rose ja James menivät makuuhuoneeseen lepäämään. Joy laittoi tiskikoneen pyörimään ja meni sitten kuulustelemaan Dylania.
-Mikä ihme sinua riivaa? James vaikuttaa olevan oikein hyvä tyyppi. Usko pois, minä huomaisin kyllä jos hän olisi Ryanin kaltainen kusipää.
-Hän on Jasperin veli!
-Mitä?
-James on Jasperin pikkuveli, ja Rose ei tiedä sitä! En minäkään kyllä tiedä, että tiesikö James Rosen olevan minun tyttäreni?

Joy nyökkäsi ymmärtäväisenä. Tämä selitti kyllä aika paljon siitä, miksei Dylan puhunut illallisen aikana melkein mitään. Siinä hetkessä hän kehitti ratkaisun, jolla he saisivat syntyneen solmun avattua.
-Me teemme nyt niin, että minä ja Rose lähdemme saunomaan ja sen saunatuokion aikana minä kerron hänelle. Sillä välin sinä ja James voitte jutella asiat halki. En kyllä tiedä, että mistä teidän on tarpeen jutella, mutta on selkeää, että jostakin.

Dylan kohautti olkiaan.
-Meillä on joko todella paljon puhuttavaa, tai sitten ei mitään. En tiedä. Jasperin kuoltua me puhuimme sen yhden puhelun, mutta me molemmat luulimme, että se olisi viimeinen kerta kun me olemme koskaan yhteydessä.

Joy asteli saman tien Rosen ja Jamesin huoneeseen ja löysi pariskunnan loikoilemasta sängyltään.
-Ikävä häiritä, mutta Rose, lähtisitkö saunomaan kanssani? Olemme isäsi kanssa remontoineet vanhasta varastorakennuksesta meille saunatilat. Voisimme samalla vaihtaa kuulumisia vähän perusteellisemmin.

Rosen vastaus äitinsä kysymykseen oli pitkä haukotus.
-Ihana ajatus, mutta äiti, voisimmeko mennä ennemmin huomenna? Takana on pitkä päivä ja minä alan olla väsynyt.
James osasi lukea rivien välistä mikä Joyn saunahetken oikea tarkoitus oli, joten hän oli heti juonessa mukana.
-Ehkä rentouttava saunahetki voisi olla ihan hyväksi, niin saisit sitten paremmin unta. Minä voisin sillä välin jutella isäsi kanssa. Tiedän, että hänkin on väsynyt, mutta tahdon tutustua häneen hiukan paremmin.
Rose nyökkäsi hyväksyvästi. Kolmikko siirtyi välittömästi olohuoneen puolelle ja Rose ja Joy siirtyivät ovesta ulos.

Tilaan laskeutui vaivaantunut hiljaisuus Dylanin ja Jamesin jäätyä kaksin. Molempien mielessä pyöri tismalleen sama ajatus. Pitäisi varmaan sanoa jotain. Kumpikaan heistä ei kuitenkaan tiennyt, mistä aloittaa. Lopulta James oli se, joka sai rohkeuden avata suunsa ensin.
-Tietääkö Rose sinusta ja Jasperista?

Dylan nojautui baaritiskiä vasten ja nyökkäsi.
-Tietää. Hän tietää senkin, että Jasperilla on veli, mutta ei sitä, että se veli olet sinä. Joy lupasi kuitenkin kertoa hänelle nyt kun he lähtivät saunaan. Tiesitkö sinä, että Rose on minun tyttäreni? Entä tietääkö Rose, että sinulla ylipäätään on veli?

James oli hetken aikaa hiljaa ja päätyi sitten nyökkäämään.
-Kyllä minä tavallaan tiesin. Oli minulla ainakin vahva epäilys siitä. En viitsinyt kuitenkaan kysyä häneltä, koska en ollut varma, tiesikö Rose sinusta ja veljestäni, enkä kokenut olevani oikea henkilö kertomaan siitä. Rose tietää kyllä, että minulla on veli ja senkin, että kyseinen veli on kuollut, mutta ei sen yksityiskohtaisemmin. Jos minä olisin kertonut kaiken, niin hän olisi kyllä yhdistänyt pisteet.

Dylan nyökkäsi ja tilaan laskeutui pitkä hiljaisuus. Sama aihe pyöri yhä kummankin mielessä, mutta sopivaa lähestymiskulmaa ei tahtonut löytyä. Tällä kertaa Dylan oli se, joka sai ajatuksensa kasaan ensimmäisenä.
-Kuule, James… Minä vihaan kysyä tätä kysymystä, mutta minusta tuntuu siltä, että minun on pakko. Syytätkö sinä minua siitä, että Jasper kuoli?

James pohti vastaustaan vakavassa hiljaisuudessa. Hän oli arvannut, että Dylan saattaisi kysyä jotain tuollaista. Vastauksen pohtiminen otti silti aikansa.
-Jos sanoisin, että en ole koskaan syyttänyt, niin se olisi valehtelua. Silloin alkuun minä yritin etsiä ihan minkä tahansa asian, henkilön tai syyn, johon voisin purkaa menetyksen aiheuttamia tunteita, ja sinä tunnuit sillä hetkellä ajatuksen tasolla helpoimmalta kohteelta. Se oli kuitenkin siinä alkuvaiheessa, kun en pystynyt ajattelemaan järjellä koko asiaa. Kyllä minä sen lopulta ymmärsin, että ei kukaan ollut syyllinen siihen onnettomuuteen. Lakkasin syyttämästä sinua ja toivon, että sinäkään et enää tekisi sitä. Jasperkin varmasti toivoisi, että sinäkään et enää tekisi niin.

Dylan nosti katseensa Jamesiin. Hän oli yhä vakava, mutta kasvoilla oli aistittavissa pieni hymynkare.

-Minäkin toivon, että voisin olla tekemättä niin. Menneisyydestä on kuitenkin niin hankala päästää irti. Itsesyytöksistä huolimatta olen onnistunut tekemään rauhan menneisyyden aiheuttaman tuskan kanssa, ja voisin sanoa, että olen nykyään melko lailla niin onnellinen kuin voin vain kuvitella olevani.

James otti ne pari askelta heidän välillään ja halasi Dylania lämpimästi sovinnoneleenä.
-Se on hyvä asia. Jasper on varmasti myös iloinen sinun ja vaimosi puolesta, minkä lisäksi Rose ansaitsee onnellisen isän.

Nyt kun suurimmat tunteilut olivat takana, niin James ja Dylan istuivat alas. Dylan halusi nimittäin varmistaa omalta osaltaan erään asian.
-James, onko Rose kertonut sinulle Ryanista, Joannasta ja Amberista?
-Ei. Keitä he ovat?
-Ryan on Rosen entinen poikaystävä, Joanna hänen entinen paras ystävänsä ja Amber…

Yhtäkkiä James keskeytti Dylanin närkästyneenä.
-Aivan niin, he. Ei Rose heitä koskaan nimeltä maininnut, mutta kyllä hän kertoi minulle mitä tapahtui. Minun on vaikea käsittää, miten kukaan on kyennyt satuttamaan Rosea sillä tavalla.

-Siksi minä tämän aiheen esille nostinkin. Sen verran mitä minä sinua tunnen ja tiedän, niin uskoisin, ettet sinä tekisi mitään tuollaista edes vahingossa. Rose on kuitenkin sisimmässään melko herkkä, joten minun on pakko varmistaa tämä. Ethän sinä ikinä petä häntä tai särje hänen sydäntään? Hän ei ehkä kestäisi sitä toista kertaa.

-Minä en voisi ikinä tehdä niin. Haluan Rosen olevan onnellinen, ja aion tehdä kaikkeni edesauttaakseni sitä. Sen vuoksi minun on kysyttävä sinulta yksi asia. Se on ehkä vähän myöhäistä, koska olemme jo kihloissa, mutta mitä mieltä sinä olisit siitä, jos me menisimme naimisiin?

Dylanin kasvoille levisi lämmin hymy.
-Olisin tietenkin äärettömän iloinen. Tiedän, että Rose on korviaan myöten rakastunut ja haluaa kanssasi yhteisen tulevaisuuden. Yhtä asiaa minä kumminkin ihmettelen. Miksi sinä koet olevasi velvollinen kysymään minun lupaani?

James katsoi Dylania aavistuksen surumielisenä.
-En minä oikeastaan koe tarvetta kysyä sinulta lupaa liitollemme. Minä vain… Vaikka mehän puhuimme sen puhelun silloin ja nytkin olemme jutelleet, mutta oikeastaan en ole kovin hyvin perillä siitä, että kuinka koville Jasperin kuolema sinulle otti. Jos se tuntui puoliakaan niin pahalta kuin minä kuvittelen, niin se on varmasti ollut sietämätöntä. Kuitenkin, yritän tässä nyt sanoa, että jos olisin sinun asemassasi, niin en tiedä, kykenisinkö elämään niin, että lähellä pyörii koko ajan joku, joka muistuttaa Jasperista. En halua olla liian kivulias muisto.

-Voi James… Et sinä ole mikään kivulias muisto. On pelkästään ihanaa, että elämässä on mukana joku, joka tunsi hänetkin. Toki Joy tunsi hänet jollain tasolla, mutta läheisiä he eivät koskaan olleet. On siis kiva, että on joku, jonka kanssa voin muistella. Toisekseen, siedän sinua kyllä muutenkin, mutta vaikka en sietäisi, niin se ainakin auttaisi sietämään, että tiedän sinun tekevän Rosen onnelliseksi.

-Tuo on erittäin hyvä juttu. On se muutenkin, mutta minä… Tai no, me… Rose aloittaa ensi viikolla erikoistumisensa, mutta me tahdomme mennä naimisiin jo ennen sitä. Maistraattiaika on jo varattuna, ja meidän oli tarkoitus pyytää sinut ja Joy todistajiksi.

Dylan nousi sohvalta ja veti Jamesin isälliseen halaukseen.
-Tulemme enemmän kuin mielellämme. Sinä olet varmasti hyvä mies Roselle, hyvä vävypoika ja ehkä jonain päivänä myös hyvä isä.

Jamesin kasvoille levisi kevyt virne.
-Kiitos. Minä hieman pelkäsin, että miten sinä suhtaudut minuun, joten tämä hyvä vastaanotto on todella mahtava asia.

Kun miehet olivat vetäytyneet halauksesta, James jäi katsomaan Dylania häkeltyneenä.
-Minulla on yksi asia, jonka haluan näyttää sinulle. Olen siirtänyt tuota videota vuosien varrelta puhelimesta toiseen, koska se on arvokas muisto jota en halua menettää. Kuvasin sen sinä iltana, kun näimme Jasperin kanssa viimeisen kerran. Olin lähdössä yliopistolle seuraavana päivänä ja päätimme viettää baari-illan viimeisen yhteisen illan kunniaksi. Silloin en tosin tiennyt, että se on ihan todella viimeinen ilta… Joka tapauksessa, houkuttelin Jasperin laulamaan karaokea ja kuvasin sen salaa videolle. Jälkikäteen Jasper antoi minun pitää videon, mutta kielsi laittamasta sitä mihinkään. Sinulle minä voin sen kuitenkin näyttää.

Dylanin sydän alkoi läpättää hurjan lujaa.
-Näytä vain.

James kävi hakemassa puhelimensa makuuhuoneesta.
-Valitsimme tämän kappaleen hänen laulettavakseen sillä perusteella, koska tämä oli äidin ja isän kappale. He lauloivat tätä yhdessä ensitreffeillään. Ne olivat sokkotreffit, jotka heidän ystävänsä…
-Andrei.
-Kuka?
-Anteeksi, että keskeytin. Andrei on minun isäni, ja hän on se ystävä, joka järjesti nämä treffit. Hän sai idean kuulemma siitä, että hänen äitinsä oli aikanaan parittanut ystävänsä ja veljensä vähän samaan tyyliin.
-Aivan, no, tässä tämä video.

James pisti videon pyörimään ja jäi tarkkailemaan Dylanin reaktiota. Säikähdys ei ollut kaukana, kun hän näki Dylanin alkavan itkeä.

Säikähdys katosi kuitenkin nopeasti, kun James kuuli Dylanin sanat.
-Anteeksi, minä vain… Minä olen ehkä vähän herkkä ja minä vain ikävöin häntä niin kovasti.

-Älä siitä huoli, ymmärrän tuon paremmin kuin hyvin. Minäkin ikävöin häntä niin paljon, James henkäisi haikeutta äänessään.
***

Suunnitelmien mukaisesti Rose ja James menivät naimisiin juuri ennen kuin Rosen erikoistuminen alkoi. He kävivät maistraatissa allekirjoittamassa paperit Dylanin ja Joyn todistaessa, mutta he halusivat vaihtaa sormukset ja vannoa valat kahdestaan. Sen he menivät tekemään erään vesiputouksen luo tietämättä sitä, että viereisellä tontilla oli aikoinaan sijainnut talo, missä heidän esiäitinsä olivat asuneet.

Vesiputouksen pauhatessa taustalla he vaihtoivat ensimmäisen suudelmansa avioparina. Suudelman jälkeen James otti askeleen taaksepäin ja jäi katsomaan Rosea silmiin.

-Minä olen niin onnellinen tästä kaikesta, mutta minua pelottaa miten he reagoivat siihen, kun saavat tietää loputkin.

Rose suukotti Jamesia vastaukseksi.
-Ei sinun pidä pelätä, he ovat aivan varmasti ikionnellisia. Mitään moraalisaarnaa heillä ei ole ainakaan varaa pitää. He olivat vielä nuorempia kuin minä nyt, ja vaikka he eivät sitä koskaan ole myöntäneetkään, niin voisin vaikka lyödä vetoa, että minä olen ainakin osittain vahinko. Me sentään olemme tehneet tämän täysin harkiten.

James kaappasi morsiamensa käsiensä varaan.
-Niin, mutta ovathan he verrattain aika nuoria isovanhemmiksi.
-Ehkä ovat, mutta ei sen väliä. Onhan heillä aikaa totutella asiaan, ja kyllä me kerkeämme muuttaa pois heidän kattonsa alta ennen kuin vauva syntyy jos tämä olisikin heille joku ongelma.

James laski Rosen hellästi maahan ja suuteli häntä vielä kerran.
-Toivottavasti sinä olet oikeassa.
*****
 

Lupasin taannoin Jasperista ja Jamesista kertovan extran loppusanoissa, että Jamesia tullaan vielä näkemään. Viime osan lopulla puolestani arvuuttelin seuraavassa osassa nähtävää vanhaa tuttua. Jotkut saattoivat ehkä arvatakin, että kenestä on kyse, eikä se haittaa. Olihan tämä ehkä vähän ennalta-arvattava käänne, mutta ei sen väliä. Tämä on ollut suunnitelmissa siitä lähtien, kun Rose syntyi, ja  olen todella iloinen siitä, että pääsin viimeinkin tänne asti. Rose ja James saivat toisensa ja perheenlisäystäkin on luvassa. Vauvan/vauvojen sukupuolesta sekä määrästä saa toki esittää veikkauksia. Tätä kirjoittaessa kumpikaan noista asioista ei vielä ole tiedossa minullakaan.

Jamesin ja Dylanin keskustelun myötä tapaus Jasper on nyt vihdoinkin loppuunkäsitelty. Toki hänet tullaan varmasti mainitsemaan sivulauseessa useammankin kerran, mutta asian kertaaminen ja läpikäyminen on nyt takana ja asia saanut sinettinsä, kun Dylan ja Jameskin saivat lopullisen rauhan välilleen.

Kuten olen useamman kerran jo sanonutkin, niin mulla alkaa koulu ensi maanantaina. En siis tiedä, kuinka useasti ehdin kirjoittaa, mutta epäilen julkaisutahdin harvenevan entisestään. Älkää kuitenkaan olettako, että tarina on päättynyt kesken kaiken, jos tauot joskus hieman venyvätkin. Jos niin käy, niin kerron asiasta kyllä erikseen.

Vielä loppulisäyksenä se, että olen luonut Leedseille sukupuun. Se löytyy tuolta ylälaidasta bannerin alta, sukupuu-välilehdeltä. :)