Ei lukumusiikkia, vain otsikkolähde.
Rose oli ollut jo pitkän aikaa huolissaan Joannasta. Joanna oli kuitenkin antanut poissaolevuutensa ja väsymyksensä selitykseksi vain koulustressin. Selitys oli järkeenkäyvä, mutta Rosen vaisto sanoi, että kyseessä oli jotain vakavampaa. Ainakaan toistaiseksi Joanna ei kuitenkaan suostunut paljastamaan todellista syytä vointinsa taustalla, joten Rose ei voinut muuta kuin yrittää piristää ystäväänsä. Tivolissa vietetyn lauantaipäivän pitäisi olla omiaan siihen.
Hetkittäin Joanna vaikuttikin jopa pirteältä ja osallistui Rosen kanssa useisiin tivolipeleihin. Huoli oli painunut taka-alalle. Sillä hetkellä Rosea hämmensi ainoastaan se, että Joanna ei suostunut tulemaan minkään hevoskarusellia hurjemman laitteen kyytiin.
Joanna oli ennen ollut Rosen tapaan kaikkein hurjimpiakin laitteita rakastava hurjapää, joten tämä muutos tuntui hämmentävältä. Rose ei kuitenkaan viitsinyt käydä kovin painostavaksi, koska hän ei tiennyt syytä asialle.
Se ei kuitenkaan tarkoittanut, että hän lakkaisi yrittämästä.
-Mennäänkö kyytiin?
Joanna vilkaisi vuoristoradan sisäänkäynnin viereen asennettua varoituskylttiä pelokkaana.
-En minä voi.
-Mikset voi? Sinähän rakastat vuoristoratoja.
-Ei tässä nyt siitä ole kyse.
-No mistä sitten?
Joanna ei sanonut mitään, mutta hän viittoi vähäeleisesti varoituskylttiä kohden.
Tämä laite ei sovellu sydänsairauksista kärsiville tai raskaana oleville henkilöille.
Kirkuvan punaista varoituskylttiä korosti litania ohjeita ja
varoituksia, joista alimmainen kiinnitti Rosen huomion välittömästi.
-Ei kai sinulle ole diagnosoitu jotain sydänvikaa?
-Ei ole.
-No mikä sitten...
Kun Rose vihdoinkin tajusi, niin hän oli lähes pyörtyä järkytyksestä.
-Mitä ihmettä? Milloin? Kuka?
Joanna tunsi sillä hetkellä olonsa hyvin heikoksi, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Hän oli lykännyt tätä keskustelua niin pitkään kuin hän vain suinkin kykeni, mutta kyllä hän sen tajusi, että asia paljastuisi ennen pitkää. Tämä paikka oli kuitenkin täysin väärä.
-Voidaanko mennä jatkamaan keskustelua johonkin muualle? Tämä paikka on aivan liian julkinen.
Hetkessä Rose työnsi hämmennyksensä sivuun ja otti Joannan rauhoittavaan halaukseen.
-Äidin rantatalo on tässä ihan lähellä, minulla on avaimet eikä siellä ole vuokralaisia tällä hetkellä. Mennään sinne.
Talo oli kirjaimellisesti aivan kivenheiton päässä tivolista. joten tytöt olivat perillä hyvin pian.
He olivat ehtineet ainoastaan ovesta sisään, kun lamauttava pahoinvoinnin aalto pyyhkäisi Joannan ylitse, eikä hänellä ollut mitään toivoa ehtiä kylpyhuoneeseen.
Oksennuksen loputtua Joanna tunsi syvää häpeää. Rose ei kuitenkaan ollut millänsäkään.
-Ei tässä mitään. Käy tuohon sohvalle lepäämään, niin me juttelemme sen jälkeen kun olen siivonnut.
Kun lattia oli jälleen puhdas, niin Rose istahti sohvan eteen ja katsoi Joannaa varovaisesti.
-Haluaisitko sinä nyt kertoa, että miten tuo tapahtui?
-En minä oikeastaan haluaisi, mutta kyllä sinä ansaitset tietää. Muistatko ne Samsonin bileet?
-Ne mihin minä en päässyt vanhempieni häiden vuoksi?
-Juuri ne.
Joanna pyyhki kylmää hikeä otsaltaan uuden pahoinvoinnin aallon pyyhkäistessä hänen ylitseen. Hän joutui keräämään voimia hyvän aikaa ennen kuin pystyi jatkamaan puhumista.
-Koska Samson on vielä alaikäinen, niin hän tarvitsi jonkun täysi-ikäisen vuokraamaan sen bilemökin hänen puolestaan. Hän sai suostuteltua isoveljensä laittamaan nimet papereihin sillä ehdolla, että veli kavereineen pääsee myös mukaan bileisiin. He olivat siellä sitten myös. Jossain vaiheessa iltaa suurin osa porukan täysi-ikäisistä lähti kylän ainoaan yökerhoon muutamien alaikäisten, muun muassa Samsonin ja Ryanin soluttautuessa sisään heidän vanavedessään. Minä ja muutama muu jäimme sinne mökille. Jossain vaiheessa iltaa eräs näistä Samsonin veljen kavereista tuli flirttailemaan minulle. Hän oli juonut, minä olin juonut...
Lauseen loppu jäi jumiin Joannan kurkkuun ja reaktion johdosta Rosen mieleen kohosi kauhea aavistus.
-Raiskasiko hän sinut?
-Ei, ei sentään. Ihan suostumuksellista se oli, niin suostumuksellista kuin kahden humalaisen välinen seksi nyt voi olla. Minä olin ihan yhtä mukana siinä, mutta ajatuksissani oli vain yhden illan juttu eikä mitään enempää. Seuraavana aamuna minä kuitenkin tajusin, ettei meillä ollut ehkäisyä. Juoksin tietenkin välittömästi lähimpään apteekkiin hakemaan jälkiehkäisytabletin, mutta se ei näemmä tehonnut.
-Niistä bileistähän on jo melkein neljä kuukautta…
-En minä tätä huomannut itsekään kuin vasta kahdeksannen viikon paikkeilla. En tiennyt yhtään mitä tekisin enkä uskaltanut puhua kenellekään, arvoin tätä yksinäni ja sitten olikin jo liian myöhäistä. Ennen kuin edes kysyt, niin tämä tuleva isä on kyllä asiasta tietoinen. Hän sanoi suostuvansa elatusmaksuihin, mutta hän ei halua huoltajuutta tai olla muutenkaan mukana lapsen elämästä.
Viimeiset sanat sanottuaan Joanna päästi kovan kuorensa viimein murtumaan ja puhkesi hiljaiseen itkuun.
Rose nousi ylös lattialta ja veti Joannan syleilyynsä. Hän antoi tytön itkeä hyvän aikaa ennen kuin sanoi mitään.
-Ei mitään hätää. Onhan tämä suoraan sanottuna aika paska tilanne, mutta älä pelkää. Jos sinä meinaat jäädä tämän kanssa yksin, niin muista, että ainakin minä olen sinun tukenasi.
-Kiitos.
***
Rose oli illalla yksin kotona, sillä Dylan ja Joy olivat lähteneet treffeille. Hän oli päättänyt soittaa Ryanin kylään ja poika astelikin kohti ovea hyvin innokkain askelin.
-Miksi sinä jätit Joannan yksin sinne bileisiin? Teidän oli tarkoitus mennä sinne yhdessä kohentamaan välejänne, mutta sinä karkasit baariin ja jätit hänet yksin! Ryan, miksi helvetissä sinä teit niin?
-No jos se ei ole jo tullut selväksi sinulle, niin me kaksi emme tule toimeen erityisen hyvin! Sitä paitsi, miksi sinä minulle raivoat? Ei se minun vikani ole, että hän meni panettamaan itsensä paksuksi!
Ennen kuin Rose ehti jatkaa, niin hänen tajuntaansa meni ihan kunnolla se, mitä Ryan oli juuri sanonut.
-Hetkinen, miten sinä edes tiedät hänen raskaudestaan?
-Samson kertoi. Ja miten hän sitten tiesi… No, Joannan oli pakko kertoa hänelle, koska hän tarvitsi Samsonin veljen kaverin puhelinnumeron raskaudesta kertoakseen. Muut eivät kuitenkaan tiedä tästä ja Joanna vannotti meidätkin olemaan hiljaa. Anteeksi, etten ole kertonut. Minä kuitenkin lupasin Joannalle, että hän on itse se, jolta sinä saat lopulta kuulla.
-Anteeksi, että minä raivosin sinulle äsken. Et sinä ansaitse sitä. Minä olen vain niin huolissani Joannasta ja ehkä vähän poissa tolaltani. Vauvassa on aivan älytön vastuu, etenkin meidän ikäiselle. Minä lupasin kyllä tukea häntä, mutta silti pelottaa, että miten hän pärjää. Ja tämä tuleva isä… Siinä vasta niljake. Hyvä, että hän suostui edes elatusmaksuihin, mutta muuten hän kuulemma meinasi jättää Joannan ja vauvan oman onnensa nojaan.
-Rose, minä tunnen sen tyypin ja usko minua kun sanon, että Joannan ja vauvan on parempi ilman sitä selkärangatonta kusipäätä. Parempi vain, että on poissa alusta alkaen, eikä väkisin yritä pysytellä matkassa alkuun ja häviä sitten jäljettömiin vastuun kasvettua liian suureksi.
-Ryan, minä tiedän, että meidän suhteemme ei ole vielä niin pitkällä, että edes ajattelisimme lapsen hankkimista. Emme ole vielä lähelläkään sitä. Tämä Joannan tilanne on kuitenkin saanut minut miettimään. Jos meille sattuisi tuollainen vahinko, niin ethän sinä hylkäisi minua ja vauvaa? Pystyisitkö sinä kantamaan vastuusi?
-En tietenkään hylkäisi. Sellainen ei kuulu minun tapoihini. Kykenisin ehdottomasti kantamaan vastuuni.
Niin, nimenomaan kykenisin. Haluaisinko, se onkin sitten ihan eri juttu, Ryan lisäsi mielessään.
***
Joannan raskausuutisesta lähti kiitämään ehkä Rosen elämän nopein ajanjakso, ja ennen kuin hän ehti huomatakaan, niin Joannan vatsa oli pyöristynyt lähes äärimmilleen ja laskettu aika oli ihan kulman takana.
-Onkohan hän päiväunilla kun mitään ei tunnu? Rose ihmetteli.
Joanna kohautti olkiaan.
-En tiedä, voihan se olla, mutta saattaa hän olla hereilläkin. Minä olen kuitenkin jo niin viimeisilläni, että vauvalla ei enää ole juurikaan tilaa liikkua, ja muutenkin minä--.
-Joanna? Mikä tuli?
-En minä tiedä. Ehdin hetken jo luulla, että synnytys käynnistyi, mutta taisin olla vää--.
-Tai sitten et. Minä käyn hakemassa isän paikalle, niin me viemme sinut sairaalaan.
-Ei! Ei tämä voi syntyä vielä! Äidin piti tulla mukaani synnytykseen, mutta hän on poissa kaupungista. En minä voi synnyttää yksin!
-Et sinä synnytäkään. Minä tulen sinun kanssasi sinne ja olen paikalla niin kauan kuin tarve vaatii.
Rose, Joanna ja Dylan kävivät Joannan äidin talon kautta hakemassa valmiiksi pakatun sairaalakassin ja turvakaukalon, minkä jälkeen Dylan jätti tytöt sairaalalle ja toivotti Joannalle kovasti onnea matkaan.
Synnytys oli kivunlievityksistä huolimatta hyvin tuskainen ja se kesti pitkään. Joanna ehti moneen kertaan manata itsensä ja huolimattomuutensa ja mitä lähemmäksi loppua he etenivät, niin sitä enemmän hänen voimansa hupenivat.
Rosekin alkoi vähitellen väsyä, mutta hän ei näyttänyt sitä ulospäin laisinkaan. Rose oli paikalla nimenomaan Joannan tukena, eikä oman uupumuksen näyttäminen varmasti auttaisi Joannaa mitenkään. Päin vastoin.
Kaikesta kivusta ja uupumuksesta huolimatta synnytys sujui hyvin loppuun asti, ja pieni tyttö saapui maailmaan samoihin aikoihin seuraavan aamun ensisäteiden kanssa.
-Onneksi olkoon. Oletko sinä yhä samaa mieltä vauvan nimestä?
***
Kun Joanna oli reilun vuorokauden verran kerännyt voimia synnytyksen jälkeen, hän kertoi Rosen olevan tervetullut katsomaan heitä uudelleen ja Ryankin voisi tulla mukaan, jos tahtoisi. Rosella olikin taivutteluoperaatio käynnissä.
-Rose, sinä tiedät, että minä en välitä pikkulapsista. Se olisi vain vaivaannuttavaa, että minä istun jossain nurkassa ja katson, kun sinä ja Joanna lässytätte sille vauvalle. Onko minun ihan pakko tulla mukaan?
-Kyseessä on minun parhaan ystäväni tytär, joten yrittäisit teeskennellä, että sinua kiinnostaa edes vähän. Ei sinun tarvitse mitenkään äärettömän innoissasi olla, mutta tämän kerran sinä tulet mukaani, onko selvä?
Ryan huokaisi luovuttaneena. Hän ei tosiaankaan haluaisi mennä, mutta ainakin Rose olisi hetken tyytyväinen.
-Hyvä on.
Rose ja Ryan kävivät kukkakaupan kautta hakemassa Joannalle onnittelukukat. Ryan onnitteli Joannan pikaisesti, laski kimpun pöydälle ja vetäytyi sitten nurkkaan selailemaan puhelintaan. Rosekin laski kimppunsa pöydälle. Hän ei kuitenkaan ottanut puhelintaan esille, vaan syöksyi halaamaan Joannaa.
-Onneksi olkoon vielä kerran! Kuinka sinä voit?
-Kiitos! Minä voin jo ihan hyvin, ja niin voi Amberkin. Lastenlääkäri kävi äsken täällä, ja hän sanoi, että jos mitään takapakkia ei tule, niin me pääsemme huomenna kotiin.
Joanna ja Rose kääntyivät ihastelemaan sairaalakehdossa makaavaa Amberia.
-Voi kun hän on suloinen, Rose huokaisi lähes kyynel silmäkulmassaan.
-Hän on. Tahdotko ottaa hänet syliisi?Rose henkäisi innostuneena.
-Voisinko minä ihan oikeasti tehdä sen?
-Ole hyvä vain.
Rose nosti Amberin varovasti muovisesta kaukalosta ja piti häntä hellästi olkapäätään vasten. Pieni tyttö ei reagoinut tähän mitenkään kummemmin, jatkoi vain rauhallista tuhinaansa. Rose oli juuri kysymässä Joannalta jotain, kun ovi kävi ja lapsivuodeosaston hoitaja asteli sisään.
-Hei, miten täällä voidaan?
-Hyvin, kiitos kysymästä. Amber on syönyt tänäänkin todella hyvin, eikä minulla ole mitään vaikeuksia imetyksessä ja vaipanvaihdossa. Lastenlääkäri kävi tutkimassa hänet äsken ja sanoi, että pääsemme luultavasti huomenna kotiin.
-Hyvä juttu.
Nainen kääntyi jo lähteäkseen, mutta kiinnitti kuitenkin huomionsa ensin Ryaniin ja sitten Amberia pitelevään Roseen. Näky sai aurinkoisen hymyn leviämään hoitajan kasvoille.
-No mutta, onko isä tuonut kenties tuoreen tädin katsomaan pienokaista?
-Isä?
-Niin… Tämä nuori mies on tuon tytön isä. Synnytyksessä hän ei ollut mukana, mutta hän kävi katsomassa vauvaa heti syntymäpäivän iltana ja tänä aamuna. Kai sinä tiesit tästä?
Rose katsoi sylissään makaavaa lasta ja irvokas palapeli alkoi koota itseään hänen mielessään. Hänen ei tarvinnut pohtia paljoakaan tajutakseen, että jotakuinkin kaikki, mitä Ryan ja Joanna olivat puhuneet niistä bileistä ja Joannan lapsen isästä olivat pelkkää valhetta.
Ryan, Joanna ja hoitaja odottivat kauhusta kankeina, miten Rose reagoisi. Rose tunsikin olevansa tunteineen aivan räjähdyspisteessä, mutta yhden asian hän tiesi varmaksi. Oli niiden kahden niljakkeen välillä mitä hyvänsä, niin tämä lapsi oli siihen täysin syytön. Rose laski Amberin rauhallisin, hallituin liikkein takaisin kehtoonsa, ryntäsi sen jälkeen käytävään ja ulos sairaalasta pimenneeseen iltaan.
Rose tunsi kyynelien polttavan hänen silmäluomiensa takana. Hän ei kuitenkaan halunnut itkeä ennen kuin hän olisi kotona.
Kotiin saapuessaan Rose ohitti täysin olohuoneessa istuvien vanhempiensa tervehdykset ja ryntäsi suorinta tietä omaan huoneeseensa.
Ensimmäisenä Rosen silmiin sattui hänen ja Joannan kuva ja se sai hänet romahtamaan. Ryanin ja hänen juttu oli kaikesta huolimatta sen verran pinnallinen, että sen päättymisen Rose olisi jollakin aikavälillä oppinut hyväksymään. Mutta Joanna… Tytöt olivat olleet toistensa parhaita ystäviä vuosikausien ajan ja Joanna tunsi Rosen ehkä paremmin kuin kukaan muu. Miten sellaisessa asemassa oleva henkilö oli kyennyt tekemään Roselle niin rumasti?
Rose piti itseään keskimäärin hyvin rauhallisena ja harkintakykyisenä ihmisenä. Nyt hän ei kuitenkaan kyennyt estämään itseään. Hän nappasi valokuvakehyksen käsiinsä ja paiskasi sen seinään niin kovaa kuin vain kykeni. Kuului kova pamaus ja rätinää, kun kuvaa suojannut lasi meni sirpaleiksi.
-Rose, mitä on tapahtunut?
-He ovat valehdelleet minulle koko tämän ajan! Jatkaisivat varmaan vieläkin, ellei eräs sairaanhoitaja olisi puhunut ohi suunsa!
-Rose, mistä on kyse? Dylan kysyi huolestuneena.
-Ryan on Joannan vauvan isä!
Rosen sanat saivat Joyn sydämen murtumaan. Hän oli aikoinaan kuvitellut, että petetyksi tuleminen olisi hirveintä, mitä hän tulisi kokemaan. Hän oli kuitenkin väärässä. Rosen tuskan seuraaminen oli vielä kamalampaa. Häntä itseään oli petetty kuitenkin vain yhdeltä taholta, mutta Rosen jalkojen alta maton olivat vetäneet sekä paras ystävä että poikaystävä.
Dylan tunsi samaan aikaan sääliä ja syyllisyyttä. Hänellä oli kovin paha mieli tyttärensä puolesta, ja samalla hänen mieleensä eksyi ajatus, että hän olisi voinut kyllä estää tämän. Ei nimittäin tarvittu kovin monimutkaista päässälaskua sen tajuamiseen, että milloin vauva oli saanut alkunsa.
Jos minä olisin laskenut Rosen sinne bileisiin, niin tätä ei olisi ehkä tapahtunut.
Dylan kuitenkin työnsi ajatuksensa sivuun hyvin nopeasti. Itsesyytöksien aika olisi myöhemmin, nyt olisi tärkeintä olla Rosen tukena.*****
Aivan kuten viime osan kommenteissa veikattiinkin, niin Rosen suunnitelma lähentää parasta ystäväänsä ja poikaystäväänsä meni pahemman kerran pieleen. Ryanin ja Joannan petollisuus siis arvattiin jo ennakkoon, mutta olisitteko arvanneet, että petoksen seurauksena syntyy lapsi? Tämä koko juttu on hyvin iso sotku, joten ensi osa meneekin tapahtuneen jälkimaininkeja selvitellessä.
Ensi osa on myös viimeinen tällä vanhalla koneella kuvattu ja kirjoitettu. Samalla se on myös Rosen teinivuosien viimeinen osa.
Miten hirvittävä ( ja tarinallisesti herkullinen ) tilanne. Arvelin tosiaan näin käyvän, mutta lasta en osannut kuvitella pettämisen seuraukseksi. Rose parka. En tiedä pystyykö hän koskaan antamaan kummallekaan anteeksi eikä hänen missään nimessä tulisi enää ikinä haikailla Ryanin perään. Saapa nähdä miten tyttö saa särkyneen sydämensä paikattua.
VastaaPoistaKiitos kommentista. Tämä tilanne on tosiaan hyvin vaikea, ja sydämen särkyminen on sitä tasoa, että siitä ei ihan helpolla yli pääse, jos edes pääsee. Miten tämän asian käy, se selviää ensi osassa.
Poista