Extra: Jasper ja James

Kuten viime osan kommenteissa lupailinkin, niin seuraavana on vuorossa osan sijasta extra, ja aivan kuten otsikosta voi päätellä, niin extran aiheena on veljeskaksikkomme, Jasper ja James. Tarinaan verraten extran tapahtumat sijoittuvat noin osien 71-73 välille, ja tässä selviää Jasperin ja Jamesin välien lisäksi mm. se, mitä Walterille ja Melindalle kävi. Extra on vähän normaalia osaa tuhdimpi lukupaketti, sillä kuvia on laskujeni mukaan vähän päälle 100 ja tekstiäkin runsaahkosti, joten tämän lukemiseen kannattaa ottaa hyvä asento ja varata kunnolla aikaa. Nauttikaa!

Yksi pienimuotoinen spoiler alert vielä tähän: (Jos olet lukenut osat 72-74, niin voit halutessasi hypätä tässä extrassa nähtävien kirjeiden ylitse. Ne ovat ne samat kirjeet jotka Dylan lähetti Jasperille (tämä nähtiin osassa 72) ja Jasper Dylanille (74), joten ne ovat vain vanhan toistoa ja näin ollen niitä ei ole pakko lukea, jos haluaa nopeuttaa osan lukuprosessia. Sama koskee myös Jasperin ja Dylanin ensimmäistä puhelua, joka nähtiin aluinperin osassa 73.)
***

-Eikö sinun kannattaisi jo lakata itkemästä hänen peräänsä?
-Kuinka niin?

-Itsehän sinä sanoit, että ero oli teidän molempien kannalta paras ratkaisu ja te erositte hyvissä väleissä. Sanoit myös, että se lapsi ansaitsee isän ja Frank on varmasti hyvä sellainen.

Jasper otti siemauksen pullostaan ennen kuin vastasi yhtään mitään.
-Sinä olet ihan oikeassa Frankin suhteen, enkä minä häntä enää murehdikaan.
-Mitä sitten?

Huoneessa oli hetken aikaa hyvin hiljaista.
-Dylaniako sinä mietit?
Jasper ei sanonut mitään, mutta James näki hänen nyökkäävän.
-Miksi ihmeessä sinä et vain soita hänelle? Minä ymmärrän kyllä, että sinua harmittaa, että paras ystäväsi muutti maan toiselle laidalle, mutta siitä on jo vuosia. Eikö sinun olisi aika päästää irti katkeruudestasi ja tehdä sovinto hänen kanssaan?
-En minä ole katkera mistään, mutta en minä voi ottaa yhteyttäkään. Ei se ole niin yksinkertaista, Jasper huokaisi.
-Miten niin ei ole?

Jasper nousi ylös ja tyhjensi pullonsa loppuun yhdellä huikalla.
-Ei se vaan ole. Minä otan toisen, haluatko sinä?
James nyökkäsi, joten Jasper vei tyhjät pullot keittiöön ja haki samalla reissulla uudet.

Kun toisetkin pullot olivat tyhjentyneet hiljaisuuden vallitessa, niin Jasper päätti kertoa totuuden veljelleen. James ei kuitenkaan ollut tyhmä, joten hän tulisi hyvin todennäköisesti jossain vaiheessa tajuamaan asioiden todellisen laidan ellei Jasper kertoisi sitä itse.
-Sen vuoksi se ei ole niin yksinkertaista, koska hän oli minulle jotain enemmänkin kuin paras ystävä. Yhdessä vaiheessa hän alkoi vältellä minua, enkä oikein tiennyt miksi. Lähtöään edeltävänä iltana hän tuli kuitenkin käymään minun luonani ja me...

James keskeytti veljensä nopeasti.
-Ei tarvitse mennä yksityiskohtiin, minä taidan jo arvata mitä te teitte, enkä kaipaa enää yhtään lisää kuvottavia mielikuvia. Mutta siis sinä ja Dylan? Eikös hän ainakin ollut naimisissa naisen kanssa ja sinä ja Frank olitte vielä yhdessä silloin?

-Se vain tapahtui. Eihän tuo toki ole mikään selitys kenenkään pettämiselle, mutta jos sinä olet ikinä rakastunut johonkuhun, niin tiedät miltä se tuntuu, kun itsehillintä pettää täysin. Minä olin kuitenkin haaveillut siitä vuosikausia, vaikka en oikeastaan ikinä aidosti uskonut, että se tulisi koskaan tapahtumaan. Sitten kun se tilaisuus tuli eteen, niin en minä vain osannut kieltäytyä. En minä edes halunnut kieltäytyä.

James kuunteli veljensä selontekoa aavistuksen hämmentyneenä. Olihan hän sen aina tiennyt, että Jasper välitti Dylanista paljonkin, mutta se välittäminen taisi olla vieläkin voimakkaampaa kuin Jasper antoi kenenkään ymmärtää.
-Ja se oli vain se yksi kerta? Sinä taisit välittää hänestä enemmänkin, entä hän? Oliko se hänellekin jotain muutakin kuin pelkkää seksiä?

-Sen kun tietäisi. Kun minä aikoinaan tunnustin tunteeni hänelle, niin hän sanoi, ettei rakasta minua sillä tavalla, mutta voisimme olla yhä ystäviä. Ajatukseen tottuminen oli vaikeaa, mutta kyllä minä lopulta sopeuduin. Mutta se viimeinen yö... En tiedä, oliko siinä hänenkin osaltaan tunteita vai halusiko hän vain kokeilla millaista se olisi. No, oli mitä oli, hän lähti eikä hänestä ole kuulunut mitään vuosikausiin. Sovimme yhteisymmärryksessä, ettemme pidä yhteyttä, mutta jos sanoisin, ettei se yhtään harmita, niin se olisi valehtelua.

-Ja tuosta kaikesta on kulunut jo... Kuinka kauan? Minkä takia sinä et ole kertonut minulle mitään?

Jasper ei uskaltanut katsoa veljeensä puhuessaan, sillä kyseessä oli aihe, joka satutti valtavasti heitä molempia.
-En minä voinut. Sinä olit ja olet edelleen niin nuori, minkä lisäksi rohkenen epäillä, että sinua tuskin olisi kiinnostanut isoveljesi parisuhdeongelmat, kun omiakin huoliakin oli riittävästi ja vielä vähän päälle.

-Olisit sinä voinut silti kertoa. Kuuntelithan sinäkin kaikki minun itkuni ja avautumiseni ja minä sain tukeutua sinuun. Sitä paitsi, eivät ne olleet pelkästään minun menetyksiäni. Äiti oli meidän molempien äiti ja vaikka Walter ei biologisesti sinulle sukua ollutkaan, niin sinä merkitsit hänelle aivan yhtä paljon kuin minäkin.

Jasper ei vieläkään kyennyt katsomaan veljeään silmiin. Hänestä tuntui siltä, että hän alkaisi itkeä jos hän tekisi sen, eikä hän tahtonut itkeä nyt.
-En minä tahtonut rasittaa sinua silloin, sinulla oli riittävän vaikeaa muutenkin, enkä halua nytkään, kun olet vihdoinkin päässyt jaloillesi. En oikeastaan halua muutenkaan puhua tästä, sillä ei tämä vatvomalla mihinkään muutu. Jäätkö yöksi vai menetkö kotiisi?

-Kotiini. Ei millään pahalla, mutta minun sänkyni hakkaa tämän sohvan 100-0, kun nukkumismukavuudesta puhutaan, James totesi nauraen.

-Vierashuoneessa on oikein hyvä sänky. Oletko sinä nyt aivan varma tästä? On jo myöhä ja täältä kestää puoli tuntia kävellä sinne.

-Jasper, minä pärjään kyllä, älä huoli. Sinulla ei ole mitään tarvetta paapoa minua, eikä oikeastaan enää edes oikeutta. Olen täyttänyt jo kahdeksantoista, joten et ole enää huoltajani.

Jasper luovutti veljensä taivuttelun sillä kertaa ja halasi häntä hyvästiksi.
-Hyvä on, mutta laita sitten edes viesti, että pääsit turvallisesti perille.

-Hyvä on, minä laitan. Nähdään.
***

-Sinä päätit mitä?
-Minä lähden käymään hänen luonaan.

James joutui prosessoimaan veljensä sanoja hyvän aikaa, sillä hän ei millään meinannut uskoa kuulemaansa todeksi.
-Mahtaako sinulla olla mitään käsitystä, että kuinka kaukana Roaring Heights oikein on? Aivan hemmetin kaukana! Eikö sinun olisi helpompi vain soittaa hänelle?

Jasper pudisti päätään.
-Ei enää tällaisen ajan jälkeen, eikä tämä ole muutenkaan sellainen keskustelu, jonka voisi käydä puhelimen välityksellä. Tämä juttu on käsiteltävä kasvokkain. Minä kyllä arvaan jo, että vaikka puhuisimmekin, niin ei tämä tästä mihinkään muutu.
-Onko hän sitten ihan todella sinun arvoisesi?
-Kuinka niin?

James nojasi työtasoon ja katsoi veljeään vakavana.
-Eikö sinun kannattaisi etsiä joku sellainen tyyppi, joka rakastaa sinua yhtä paljon kuin sinä häntä? Dylanista sinä et edes tiedä, että rakastaako hän sinua vai ei. Vaikka rakastaisikin, niin mitä se kertoo hänestä, että hän elää mielummin kulissiliitossa kuin jättää vaimonsa vuoksesi?

-Eivät asiat ole niin mustavalkoisia. Koko tämä tilanne on muutenkin hyvin monimutkainen, minkä lisäksi Dylanilla ja Joylla on noin seitsemän vuotta sinua nuorempi tytär. Dylan ei halua hajottaa perhettään, ja vaikka en olekaan täysin selvillä hänen tunteistaan Joyta kohtaan, niin sen minä ainakin tiedän, että Joy rakastaa Dylania, ja vaimonsa tahallinen satuttaminen on vihoviimeinen asia minkä Dylan haluaa tehdä.

James oli hetken hiljaa ja tyytyi sitten nyökkäämään.
-No joo, eihän tuo kovin yksinkertaiselta kuulosta, mutta silti. Miten sinä meinaat toimia jatkossa? Jos hän rakastaakin sinua muttei siltikään jätä vaimoaan, niin mitä sinä sitten teet? Tulet takaisin tänne ja jatkat elämääsi kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan?

Jasper päätti vaihtaa keskustelunaihetta ja uuden puheenaiheen keksiäkseen avasi jääkaapin ja jäi tuijottamaan sen sisältöä hetkeksi.
-Sinun pitäisi käydä kaupassa. Tämä on melkein tyhjä.

Jasper sulki oven ja meni takaisin Jamesin luo.
-Minä ajattelin lähteä jo tänään. Kuten sinä itse sanoitkin, niin sinne on pitkä matka, joten olen poissa ainakin viikon verran. Pärjäätkö sinä varmasti sen ajan?

-Voi hyvä luoja, tietenkin pärjään! Minä olen jo kahdeksantoista, ei sinun tarvitse enää hössöttää tuolla tavalla!

Jasper katsoi veljeään virnistäen.
-Kun on kolmen vuoden ajan vastuussa jostakusta, niin se huolehtiminen vähän kuin jää päälle. Ei minulla kuitenkaan ole aidosti mitään syytä epäillä, ettetkö sinä pärjäisi.

Miehet kävelivät yhdessä linja-autoasemalle ja James vilkutti veljelleen bussin lähtiessä. Seuraavaksi hän ajatteli käyvänsä Jasperin kehoituksen mukaisesti ruokaostoksilla, mutta lopulta hän löysi itsensä jostain aivan muualta kuin kaupasta.

James ei ollut vieraillut vanhempiensa haudalla kovinkaan montaa kertaa hautajaisten jälkeen. Kolmen vuoden aikana tapahtuneet käyntikerrat olivat helposti laskettavissa kahden käden sormilla.

James tiedosti, että hän oli elänyt etuoikeutettua elämää oikeastaan koko ikänsä, vailla juuri minkäänlaisia vastoinkäymisiä. Sitten kun niitä vastoinkäymisiä tuli, niin niitä tulikin kerralla melkein enemmän kuin hän kykeni kantamaan.

Koska isä oli kirurgi, niin hän oli saanut vakuuteltua äidin nopeasti lääkärikäynnin tarpeellisuudesta. Se ei kuitenkaan auttanut mitään. Melinda nukkui pois Walterin vieressä vain kolme kuukautta varmistuneen haimasyöpädiagnoosin jälkeen. Aivan kuin se ei olisi jo riittänyt, niin kuukausi äidin hautajaisten jälkeen isä sai aivoinfarktin, ja nopeasta hoitoon toimittamisesta huolimatta mitään ei ollut enää tehtävissä.

Tosin siinäkin tilanteessa James koki itsensä etuoikeutetuksi, niin etuoikeutetuksi kuin vanhempansa juuri menettänyt viisitoistavuotias voi vain kokea. Jasper otti hänet siipiensä suojaan ja teki kaikkensa, että hänen vointinsa olisi edes siedettävä. Jasperista tuli Jamesin virallinen huoltaja ja mies olisi ottanut veljensä jopa luokseen asumaan, mutta sitä James ei halunnut. Niinpä hän jäi yksin asumaan siihen lähes kartanon kokoiseen taloon ja koitti Jasperin tuella pärjätä uudessa tilanteessaan.

Näin kolme vuotta myöhemmin James koki olevansa jo ihan hyvässä tilanteessa. Toki hän kaipasi vanhempiaan yhä valtavasti ja se kaipaus tuskin tulisi hellittämään, mutta siltikin. Lukio oli onnellisesti takanapäin ja pääsykoeurakka alkamaisillaan. Asiat olivat siis vähintäänkin kohtalaisesti, ja kyllä ne tulisivat siitä vielä paranemaankin. James oli varma siitä.
***

-No miten teille kävi? Ilmeisesti ei kovin hyvin kun sinä olet takaisin täällä.
-Tavallaan todella hyvin, tavallaan todella huonosti.

-Nyt minä kaipaan kyllä lisävalaistusta.
-Kerronko ensin hyvät vai huonot uutiset?
-Huonot.

-No, huonot ovat ne, että keskustelun lopputulos oli juuri se kuin epäilinkin. Hän ei halua satuttaa vaimoaan jättämällä hänet tai paljastamalla petostaan. Ymmärrän sen kyllä, mutta olen silti surullinen.
Jasper piti pienen tauon ennen kuin jatkoi kertomustaan.
-Hyvät puolet sitten ovat ne, että minä olin loppujen lopuksi väärässä. Se yksi yö ei ollut mikään kokeilu hänenkään osaltaan, vaan hänkin rakastaa minua ja toivoo, että olisi tajunnut sen ennen kuin on liian myöhäistä. Minua harmittaa, että meistä ei tullut mitään, mutta ainakin saimme selvyyden tähän asiaan. Minä kyllä sanoin hänelle, että odotan häntä vaikka loppuikäni, mutta hän antoi minulle luvan mennä eteenpäin.

James pyöräytti silmiään ärtyneenä.
-Vai että oikein antoi luvan? Voi miten jaloa.

-Älä viitsi haukkua häntä. Kyseessä on kuitenkin mies jota minä rakastan. Luvan antaminen oli ehkä vähän väärä termi, sillä kyseessä oli enemmänkin määräys. Hän ei halunnut, että minä jäisin odottamaan viestiä, jota ei ehkä koskaan tulisi. En minä kuitenkaan voi muuta kuin odottaa. En enää tee sitä virhettä, että aloitan laastarisuhteen. Minä rakastan Dylania, mutta jos siitä ei tule mitään, niin sitten en voi muuta kuin olla yksin.

-Anteeksi, en minä tarkoittanut haukkua. Ymmärrän kyllä häntäkin, hän ei varmasti halua särkeä perhettään. Minusta vain tuntuu pahalta seurata vierestä veljeni kärsimystä.

Jasper katsoi Jamesia lempeästi.
-Älä sinä huoli minusta, tätä lukuunottamatta minulla on kaikki hyvin. Minulla on koti, työpaikka jossa viihdyn, harrastus ja pikkuveli, joka on minulle äärimmäisen rakas. Ei sinun tarvitse surra minun puolestani. Nyt sinä voisitkin oikeastaan kertoa omat kuulumisesi.

-Minulla menee ihan hyvin. Aloitan kohta pääsykokeisiin lukemisen.

-Nyt jo? Niihin pääsykokeisiinhan on vielä monta kuukautta!

-Niin on, mutta minun on pakko aloittaa ajoissa. Solututkimuksen puolella ei ole paljoa vapaita paikkoja, ja Breckenridgeen on muutenkin todella vaikea päästä vaikka olisi kuinka hyvä.

Veljekset jatkoivat keskusteluaan myöhään yöhön. James yritti varovaisesti kysellä Jasperin olotilaa kaiken Dylanin kanssa tapahtuneen suhteen, mutta kerta toisensa jälkeen Jasper käänsi keskustelun pois itsestään, ja lopulta James luovutti.
***

Reissuaan seuraavat kuukaudet Jasper jatkoi elämäänsä aivan kuin ennenkin. Hän kävi töissä, vietti illat autotallissaan soittamassa ja vietti aikaa Jamesin kanssa. Jamesista ei tosin ollut paljon seuraa pääsykoetta edeltäneinä aikoina, sillä hän käytti lähes kaiken aikansa nenä kirjassa istuen. Silti Jasper kävi säännöllisesti tarkastamassa veljensä vointia ja oli hyvin iloinen siitä, että James ei murtunut valtavan taakkansa alla.

Eräänä aamuna Jasper meni hakemaan päivän sanomalehteä postilaatikosta. Lehteä ei näkynyt missään, vaan sen sijasta postilaatikossa odottikin kirje. Yhä puoliunisena Jasper tunki kirjeen aamutakkinsa taskuun, palasi sisälle ja istahti baarijakkaralle lukeakseen kirjeensä.

Hei Jasper.

Joy sai tietää meistä. Minä en sanonut hänelle sanaakaan, vaan hän sai asian selville ihan itse. Hän nimittäin kuuli sen meidän keskustelumme, joten siinä ei jäänyt paljoa selittelylle varaa. Puhuimme asiat läpi ja lopputuloksena oli tietysti avioero. Jaamme Rosen huoltajuuden tasan. Tyttö on arkisin minun luonani ja viikonloput sekä joitakin loma-aikoja äidillään. Alkuun se oli hieman vaikeaa, mutta nyt kaikki on hyvin ja järjestely on osoittautunut ihan toimivaksi. Minä ja Joy emme ole enää tekemisissä muutoin kuin Rosen asioita hoidettaessa, mutta ne me saamme hoidettua oikein sopuisissa merkeissä. Mitä tulee meihin kahteen, niin minä olen miettinyt sitä, kun sanoit odottavasi. Jos olet mennyt eteenpäin elämässäsi, niin minä ymmärrän kyllä. Ei sinun tarvitsisi ikuisuuksia odotella yhteydenottoani, jota ei ehkä koskaan tulisi. Jos sinä olet kuitenkin odottanut, niin se on erittäin hyvä, koska kyllä sinulle on paikka minun elämässäni. Minun luonani. Minun sydämessäni. Pistän sormuksen tämän kirjeen mukaan. Jos haluat sen ja haluat minut, niin pistä se sormeesi ja tule tänne niin pian kuin suinkin. Minä odotan. Ymmärrän, että sinulla ei ole enää yhtään syytä rakastaa minua tai edes luottaa minuun, mutta pakko minun oli kirjoittaa tämä kirje, sillä aivan kuten itse sanoin sinulle vuosia sitten: Ainakaan minun ei tarvitse loppuikääni miettiä, että miltä se olisi tuntunut, jos olisin ollut vain hiukan rohkeampi.

Rakkaudella, Dylan Leeds.

Viimeisetkin unihiekat karisivat silmistä välittömästi kun Jasper oli sisäistänyt lukemansa. Lähes paniikinomaisesti hän pudotti kirjeen käsistään ja nappasi kirjekuoren edessään olevalta baaritiskiltä. Sormus ei ollut onneksi kadonnut mihinkään, joten Jasper kaivoi sen kuoren pohjalta ja asetti sen vasempaan nimettömäänsä.

Jasperin kädet eivät meinanneet lopettaa tärinäänsä. Hänen oli niin vaikea uskoa tätä todeksi. Jos kirjeen mukana ei olisi ollut sormusta, niin Jasper olisi saattanut epäillä tätä pelkästään julmaksi pilaksi. Hän kuitenkin tunnisti sormuksen ja kirje oli selvästi Dylanin käsialaa, joten enää hänen ei tarvinnut epäillä mitään. Siitäkin huolimatta hän halusi varmistuksen. Jasper veti muutaman kerran syvään henkeä ja kaivoi sitten puhelimen aamutakkinsa taskusta.

Puhelin ehti hälyttää hyvän aikaa. Hetken Jasper ehti jo pohtia, että hänen olisi ehkä sittenkin kannattanut odottaa puhelunsa kanssa hieman myöhempään, sillä kello ei ollut vielä paljoa ja Dylan oli aina ollut aamu-uninen. Jasper oli juuri katkaisemassa linjaa, kun Dylan vastasi.

-H...Hei...

Jasper hymähti huvittuneena tajutessaan, että Dylan jännitti hänen reaktiotaan. Kauaa Dylanin ei kuitenkaan tarvitsisi enää jännittää.

-Hei Dylan. Minä sain kirjeesi.

-No mitä mieltä sinä olet?

Jasper veti syvään henkeä ja oli hetken hiljaa. Hän oli täysin varma, mutta sanojen asettelua täytyi miettiä.
-Olen sitä mieltä, että minulla on nyt sormus vasemmassa nimettömässäni. Olen myös sitä mieltä, että heti kiinteistönvälitystoimiston auettua menen käymään siellä ja pistän taloni myyntiin. Olen vielä sitäkin mieltä, että heti kun olen saanut talon kaupaksi, niin tulen sinun luoksesi ja jään sinne.

-Hienoa. Todella hienoa. Minä odotan.

-Niin minäkin. Kerron sitten, kun olen lähtenyt matkaan. Se on sen verran pitkä, että joudun ehkä nukkumaan matkan varrella pari kertaa, mutta kun olen siellä, niin meidän ei tarvitse olla erossa toisistamme enää ikinä ja hyvä niin. Minulla on niin kova ikävä sinua, etten kestäisi tätä välimatkaa enää kauaa.

-Et ole yksin ikäväsi kanssa. Jasper, minä rakastan sinua.

-Niin minäkin sinua, Dylan.

Välittömästi puhelun päätyttyä Jasper ryntäsi makuuhuoneeseensa ja avasi tietokoneensa. Netistä selvisi, että Appaloosa Plainsin kiinteistönvälitystoimisto aukeaisi kolmen tunnin kuluttua. Odotusaikansa Jasper suunnitteli käyttävänsä irtisanoutumisilmoituksensa luonnosteluun. Hän ei kuitenkaan ehtinyt tekstinkäsittelyohjelman avaamista pidemmälle, kun hän kuuli puhelimensa soivan.

-James, mitä ihmettä sinä teet hereillä tähän aikaan lauantaiaamuna?

-Voitko tulla käymään?

Jasper kurtisti kulmiaan kuultuaan Jamesin äänensävyn.

-Onko sinulla jokin hätänä? Kuulostat kiihtyneeltä.

-Tulisitko nyt vain käymään?

-Hyvä on, olen siellä ihan kohta.

Koska Jasperilla ei ollut autoa ja Appaloosa Plainsissa ei tunnettu sellaista käsitettä kuin paikallisliikenne, niin Jasperilla kesti perillepääsyssä paljon pidempään kuin hän olisi halunnut. Matkan aikana Jasper ehti hätääntyä jo melkoisesti, joten muutamat viimeiset kilometrit hän juoksi.

James seisoi keskellä olohuoneen lattiaa ja tärisi niin voimakkaasti, että Jasper arveli hänen olevan shokissa.

-Herran tähden, James, mikä sinua oikein vaivaa?

-Minä pääsin sinne!

-Mihin?

-Breckenridgeen!

Jasperin paniikki ja suoranainen hätääntyminen sulivat välittömästi pois ja hän syöksyi halaamaan veljeään.

-Onneksi olkoon! Minä ehdin jo pelkäämään, että sinulle on sattunut jotain todella ikävää.

Jasperin ylihuolehtivaisuus sai Jamesin nauramaan.

-Myönnetään, se puhelu oli ehkä vähän turhan paniikinomainen, mutta olin itsekin alkujärkytyksissäni vielä silloin.

Jasper ja James istuivat sohvalle jatkamaan keskusteluaan. Jasper tunsi olonsa aavistuksen haikeaksi. Hänen pieni veljensä oli jo niin iso, että tämä lähtisi kohta yliopistoon!

-No, milloin sinä lähdet?

-Kahden viikon päästä. Olen jo ottanut yhteyttä yliopiston vuokraustoimistoon ja vuokrannut itselleni asunnon sieltä. Minun pääni varmaan leviäisi, jos joutuisin asuntolaan missä muut metelöivät ja... Jasper, mikä tuo on?

-Mikä?

-Tuo sormus! Oletko sinä mennyt naimisiin vai onko tuo pelkkä koru?

Jasper vilkaisi sormustaan ja hänen kasvoilleen levisi hölmö hymy.

-Muistatko, kun kerroin sinulle siitä minun ja Dylanin keskustelusta?

-Muistan toki, mutta miten tuo siihen liittyy?

-No, tänä aamuna minä sain häneltä kirjeen...

Jasper kertoi veljelleen lyhyesti kirjeen sisällöstä, sormuksesta, puhelusta ja tulevaisuudesta. Se jätti Jamesin hämmentyneen hiljaisuuden valtaan, joten Jasperin oli pakko esittää kysymys.

-Mitä mieltä sinä olet tästä kaikesta?

-Suoraan sanottuna olen kyllä aivan hemmetin hämmentynyt, mutta sinä näytät ainakin olevan onnellinen, joten minäkin olen sitä sinun puolestasi.

Aavistuksen hämmentävän keskustelun jälkeen veljekset päättivät keittää aamukahvit. Höyryävien kuppien tyhjentämisen lomassa Jasper esitti pikkuveljelleen kysymyksen.

-Mitä sinä meinaat tehdä tälle talolle?

-Ajattelin, että voisin pistää tämän myyntiin. Jos sinä et siis pahastu siitä... Kun ei minulla ole täällä enää mitään muuta kuin äidin ja isän haudat, kun sinäkin lähdet sinne Roaring Heightsiin. Asun yliopistolla sen verran mitä opiskelut kestävät ja muutan sitten töiden perässä johonkin.

-En tietenkään pahastu. Ei minullakaan ole täällä enää oikein mitään, joten ymmärrän sen paremmin kuin hyvin, että sinäkin haluat lähteä täältä. Minä olen tänään menossa käymään kiinteistönvälitystoimistolla laittamassa oman taloni myyntiin, joten jos sinä olet aivan varma, niin voit tulla mukaan laittamaan tämän talon kaupat käyntiin samalla reissulla.

James nyökkäsi ja otti siemauksen kahvistaan.

-Kyllä minä olen aivan varma. Mennään vaan.

Kun talojen myyntiprosessit oli laitettu aluilleen, niin molemmat alkoivat valmistautua muuttoihinsa vauhdilla. Jamesilla oli isompi kiire saada asiat järjestykseen, sillä hän tiesi lähtöpäivänsä tarkalleen, joten Jasper auttoi veljeään sen verran mitä hän vain omilta, vähäisiltä kiireiltään kykeni.

***

James sai oman talonsa nopeasti kaupaksi ja kauppakirjat allekirjoitettiin sopivasti juuri lähtöä edeltävänä päivänä.

Jasperilla ei ollut yhtä hyvä tuuri omien talokauppojensa kanssa, mutta onneksi hänellä ei ollut mitään muuta syytä kiirehtiä kuin se, että hänellä oli aivan hirveä ikävä. Hän halusi kuitenkin hoitaa kaiken kuntoon ennen lähtöään, joten muutto ennen talon myyntiä ei ollut vaihtoehto.

Jotain Jasper halusi kuitenkin tehdä ikävää lievittääkseen, ja lopulta hän keksi suorastaan täydellisen idean. Hän tiesi, että jokseenkin kylmän rauhallisesta ulkokuoresta huolimatta Dylan oli sisimmässään hyvin tunteellinen ja herkkä. Ennen kaikkea hän tiesi sen, että Dylan rakasti romanttisia yllätyksiä. Dylan oli kirjoittanut hänelle rakkauskirjeen, joten mikä olisi täydellisempää kuin kirjoittaa takaisin?

Hei Dylan.

Tämän maan postilaitoksen toimintanopeudessa on rutkasti parantamisen varaa, joten en tiedä, että kumpi saavuttaa sinut ensin, minä vai tämä kirje. Sillä ei ole kuitenkaan nyt mitään väliä. Kun sain kirjeesi, niin soitin sinulle heti. Halusin kuitenkin myös kirjoittaa sinulle. Jos saat tämän ensin, niin sitten tiedät kaiken mitä minä haluan. Jos minä taas olen siellä ennen kirjettä, niin sitten tämä on mukava romanttinen yllätys. Joka tapauksessa... Dylan, kyllä minä rakastan sinua yhä ja kykenen myös luottamaan sinuun. Petit entistä vaimoasi, mutta en pelkää, että tekisit minulle samoin. Turha minun on pelätä, kun kyseessä on asia, mihin minä en voisi mitenkään vaikuttaa. Toisekseen, ei minulla ole yhtään varaa arvostella. Olinhan minäkin Frankin kanssa vielä silloin. Se on kuitenkin menneisyyttä, joten voimme nyt jättää sen taaksemme ja keskittyä tulevaan. Talokauppojen alullepistämisen jälkeen seuraava hoitamani asia oli irtisanomisilmoituksen toimittaminen pomolleni. Hän oli harmissaan lähdöstäni, sillä olen kuulemma lahjakas rumpali ja pidetty tyyppi opiston opiskelijoiden keskuudessa, mutta hän ymmärsi kyllä ja lupasi antaa suosituksensa, kun etsin uutta työpaikkaa. Oikeastaan olen jo ottanut yhteyttä muutamiin sikäläisiin opistoihin ja sopinut pari haastattelua. Tässä kohtaa sinä varmaan sanoisit, että ei minun tarvitsisi käydä töissä, sillä rahasta ei ole puutetta. Olet ehkä oikeassa, mutta minäkin haluan kantaa korteni kekoon. Okei, se työasioista. Joy ei varmastikaan pidä minusta tällä hetkellä ja minä ymmärrän sen kyllä. En minäkään pitäisi itsestäni, jos olisin hänen asemassaan. Haluaisin kuitenkin olla vähintään asiallisissa väleissä hänen kanssaan. Onhan hän kuitenkin minun rakkaimpani tyttären äiti. Mitä Roseen tulee, niin en minä hänen isäänsä ala leikkimään. En tahdo vallata sinun ja Joyn tilaa hänen elämästään. Toivon kuitenkin, että hän kokisi olonsa turvalliseksi minun seurassani ja kykenisi luottamaan minuun. Isäksi minusta ei ole, mutta olisin varmasti vähintään keskinkertainen isäpuoli. Rose ei kyllä varmaan muista minua, sillä hän oli niin pieni meidän tavatessamme viimeksi, mutta toivon, että hän ottaa minut hyvin vastaan. Minun pitää lopetella tämä kirje pian, sillä James on vielä maisemissa ja minä lupasin mennä hänen kanssaan oluelle juhlan kunniaksi. Ai mitä me juhlimme? No sitä, että James sai opiskelupaikan Breckenridgestä. Hän lähtee sinne opiskelemaan solubiologiaa. Olen niin ylpeä hänestä. Äiti ja Walterkin varmasti olisivat, jos he vain olisivat vielä täällä. Heidän kuolemansa oli Jamesille raskas isku, mutta hän toipui siitä upeasti.

No niin, eiköhän tämä ollut tässä. Pian me näemme, ellemme sitten ole jo nähneet. Dylan, minä rakastan sinua.

Terveisin Jasper Bevington, soon-to-be Leeds

Jasper taitteli kirjeen kuoreensa ja tunki kuoren povitaskuunsa. Hänen oli tarkoitus pudottaa se postilaatikkoon matkalla kohti keskustaa.

James lähtisi seuraavana aamuna ja heidän oli tarkoitus juhlistaa viimeistä iltaa Appaloosa Plainsissa. Ei liikaa, sillä herätys olisi aikainen, mutta vähän kuitenkin.

Juhlatunnelma oli vain kaikkea muuta kuin katossa. Jasperin ei tarvinnut edes kysyä syytä, sillä hän tajusi välittömästi, että Jamesia jännitti lähteä. Häntä itseään taisi jännittää vielä Jamesiakin enemmän. Olisihan edessä tilanne, kun hänen veljensä olisi ensimmäistä kertaa pysyvästi kaukana. Veljekset tyhjensivät tuoppinsa kaikessa hiljaisuudessa, ja kun James nousi ylös hakeakseen heille toiset, Jasper päätti, että hänen olisi pakko sanoa jotain. Hän nousi itsekin ylös, nappasi kiinni Jamesin käsivarresta ja talutti tämän vessaan piiloon voidakseen puhua hänelle kahdenkeskeisesti.

Jasper veti Jamesin kylkeään vasten ja päätti antaa hänelle isoveljellisen kannustuspuheen.

-James, minä ymmärrän, että sinua jännittää, kun olet lähdössä ensimmäistä kertaa elämässäsi oikeasti täysin omillesi. Ymmärrän sen täysin ja minuakin jännittää sinun puolestasi. Usko kuitenkin, kun minä sanon, että sinä pärjäät aivan varmasti. Muista myös se, että minä autan sinua aina. En ehkä pysty tekemään kovin paljoa Roaring Heightsistä käsin, mutta olen aina valmiina tekemään sen minkä vain puhelimen välityksellä voin, ja kyllähän minä tulen myös käymään luonasi aina kun vain suinkin ehdin.

-Kiitos. Kyllä minä sen muistan, mutta silti minua jännittää. Olen haaveillut siitä yliopistopaikasta jo vuosikausia, mutta entä jos se onkin pelkästään iso virhe?

Jasperin kasvoille levisi kevyt virne.

-En minä usko, että se on. Se tieteenala on kuin luotu sinulle. Jos se nyt jostain syystä osoittautuisikin huonoksi valinnaksi, niin sitten sinä voit alkaa tehdä jotain muuta. Eiköhän nyt kuitenkin palata tuonne baarin puolelle.

Tällä kertaa Jasper tilasi heille drinkit. Itse hän olisi juonut mieluiten olutta, mutta hän tiesi Jamesin tykkäävän enemmän makeista juomista. Jasper oli juuri saanut ensimmäisen drinkin käteensä, kun hän huomasi Jamesin jäätyneen täysin.

-Mikä on?

Baarissa pauhaavan taustamusiikin volyymista huolimatta James ei ollut kiinnittänyt siihen sen kummemmin huomiota kuluneen illan aikana. Juuri soimaan alkanut kappale sai hänet kuitenkin jumittumaan muistoihinsa.

-Tämä on äidin ja isän kappale.

Jasper keskittyi hetkeksi kuuntelemaan, ja tunnisti sillä hetkellä soivan kappaleen olevan Bruce Springsteenin Dancing in the dark. Kappaleen hän tunnisti, mutta äitiin ja Walteriin hän ei osannut sitä yhdistää.

-Kuinka niin tämä on heidän kappaleensa?

James nappasi drinkin Jasperin kädestä, laski sen tiskille ja veti veljensä mukanaan hieman kauemmas tiskiltä voidakseen puhua hänelle hieman kauempana baarimikon kuuloetäisyydestä.

-Eivätkö äiti ja isä koskaan kertoneet sinulle tarinaa heidän ensitapaamisestaan? James kysyi kummastuneena.

-Eivät oikeastaan. Tai no, äiti kertoi joskus, että heidän yhteinen ystävänsä järjesti heille sokkotreffit joista koko homma sai alkunsa, mutta sen enempää en tiedä.

-Eikö hän kertonut, että mitä he siellä treffeillä tekivät?

Jasper pudisti päätään.

-Isä kertoi minulle, että osana niitä treffejä he kävivät baarissa ja hän houkutteli äidin laulamaan karaokea kanssaan. Äiti ei ensin meinannut suostua, mutta lopulta isä sai hänet taivuteltua sillä ehdolla, että äiti sai valita laulettavan kappaleen, ja tämä oli hänen valintansa. Isä sanoi ihastuneensa äitiin jo ensinäkemältä, mutta äidin lauluääni oli kuulemma se, joka sai hänet tajuamaan, että tästä ei ole enää paluuta.

Jasper nyökkäsi kevyesti.

-Äidillä oli kyllä todella hyvä lauluääni. Minä en tietenkään osaa nähdä sitä Walterin tavoin, olihan kyseessä sentään äitini, mutta ymmärrän kyllä.

Yhtäkkiä musiikki taustalta taukosi ja veljesten keskustelukin keskeytyi baarin kaiuttimista raikaavaan kuulutukseen.

-Nyt on illan karaoke-esitysten aika! Viritä siis äänihuulesi parhaimmilleen, käy varaamassa lauluvuorosi tiskiltä ja tule sitten yläkertaan laulamaan ja kuuntelemaan!

-Mene sinä laulamaan! Minun on varmaan parempi jättää väliin muiden asiakkaiden korvia suojatakseni, mutta sinulla on hyvä ääni.

Jasper yritti kaikin voimin olla nauramatta, mutta ei kuitenkaan kyennyt estämään pientä hihitystä. James oli oikeassa siinä, että häntä ei todellakaan oltu siunattu lauluäänellä. Ei Jasper itsekään kokenut osaavansa laulaa, mutta jos James piristyisi edes hieman nähdessään veljensä kiekumassa karaokelaitteen äärellä, niin olisi se sen arvoista. Jasper kävi varaamassa vuoronsa ja he siirtyivät yläkertaan odottamaan.

Vuoroaan odottaessaan Jasper havahtui yhtäkkiä käsilläolevaan ongelmaan.

-Minä en tiedä yhtään, että minkä kappaleen laulaisin. Auta!

Jamesin kasvoille ilmaantui leveä virne.

-Onko sinulla edes muita vaihtoehtoja kuin yksi?

Jasper oli hetken hämillään, mutta pian hän nyökkäsi tietäväisenä.

-Niin...aivan.

Can't start a fire sitting 'round crying over a broken heart
This gun's for hire
Even if we're just dancing in the dark
You can't start a fire worrying about your little world falling apart
This gun's for hire
Even if we're just dancing in the dark...

James katsoi veljensä esitystä vaikuttuneena. Monesta asiasta hän ei ollut Jasperille kateellinen, mutta tämän lauluääni oli yksi, josta hän oli. Äkkiä James kaivoi puhelimen taskustaan ja kuvasi pätkän Jasperin laulua videolle. Kun Jasper oli saanut laulettua kappaleen loppuun, hän sai Jamesilta ja muulta esitystä seuranneelta asiakaskunnalta raikuvat aplodit.

Jasperin laulun jälkeen veljekset palasivat alakertaan ja Jasper jäi katsomaan veljeään vakavana. James ehti jo hämmentyä melkoisesti, mutta lopulta Jasper alkoi puhua.

-Minä näin mitä sinä teit äsken. Näytäpä se video minullekin.

James luuli Jasperin keskittyneen laulamaansa kappaleeseen niin kokonaisvaltaisesti, että tämä ei ehtinyt huomata hänen videointiaan. Hyvin vastahakoisesti James suostui näyttämään kuvaamansa videon veljelleen.

Jasper katsoi videota nauraen ja päätään pudistellen. Hän ei pitänyt siitä laisinkaan, että häntä kuvattiin salaa, mutta hän kuitenkin myös ymmärsi nopeasti, että minkä vuoksi James oli kuvannut videon, joten hän päätti suhtautua tähän salakuvausoperaatioon lempeästi.

-Hyvä on, saat pitää tuon pätkän, kunhan et julkaise sitä ikinä missään.

James alkoi nauramaan veljensä pyynnölle.

-Hyvä on, en laita.

Vaikka baari ei ollut vielä lähelläkään sulkemisaikaansa, niin veljekset päättivät jo lähteä, sillä kuten sanottua, Jamesilla olisi seuraavana aamuna aikainen herätys.

-Oletko sinä nyt aivan varma, että et halua minua saattamaan? Minulla ei ole mitään menoa tänä viikonloppuna, joten voin aivan hyvin lähteä mukaasi.

-Se olisi mukavaa, mutta minä teen tämän mielummin yksin. Älä ota tätä mitenkään pahalla, sillä minä en ihan oikeasti tarkoittanut tätä ilkeästi. Minusta vain tuntuu siltä, että minun on parempi tehdä tämä yksin. Olet minulle hyvin rakas, mutta tämä on itsenäisen elämäni alku, ja minä haluan aloittaa sen yksin. Kerron kyllä sitten kun olen päässyt perille.

Jasper astui askeleen lähemmäs ja kaappasi Jamesin veljelliseen halaukseen. Hän olisi halunnut vielä sanoa jotain kannustavaa, mutta hän tunsi, että alkaisi itkeä jos avaisi suunsa, eikä hän tahtonut pahentaa Jamesin oloa itkemällä. Halaus riitti toivottavasti kertomaan kaiken, mitä hän halusi sanoa.

Jameskaan ei sanonut enää mitään. Hänestä tuntui, että sillä erää kaikki tarvittava oli jo sanottu.

***

Jamesin lähdöstä oli kulunut kolme viikkoa, kun Jasper sai vihdoinkin oman talonsa kaupaksi. Se tarkoitti myös sitä, että hän oli vihdoinkin vapaa lähtemään. Hän pakkasi koko omaisuutensa vuokraamaansa muuttoautoon ja nukkui viimeisen yön makuupussissa lattialla.

Vielä hetki ennen lähtöä hän loi haikeita silmäyksiä tyhjään taloon. Se oli hänen ensimmäinen ihan oikeasti oma kotinsa, jossa hän koki paljon niin onnea kuin suruakin. Ehkä juuri kaikkien niiden tunteiden vuoksi irtipäästäminen tuntui hieman vaikealta.

Jasper oli kuitenkin varma, että edessäpäin odotti jotain paljon parempaa kuin hän oli tässä talossa ikinä kokenut. Sen vuoksi lähteminen tuntui myös helpolta.

Vielä yksi asia ennen lähtöä. Jasper etsi Dylanin numeron yhteystietolistasta ja painoi vihreää luuria.

-Hei rakkaani. En ehdi puhua pitkään sillä olen töissä ja tänne tulee kohta asiakas, mutta jos tässä ei kestä kauaa, niin sano vain asiasi.

-Talo on nyt myyty ja minä lähden kohta ajamaan. Ei mene enää montaa päivää, että me näemme.

Linjan toisessa päässä oli pitkään hiljaista.

-Jasper... Tuo oli parasta, mitä minä olen kuullut pitkään aikaan. En malta odottaa, että sinä olet vihdoin täällä.

-En malta minäkään. Onneksi ei tarvitse odotella enää kauaa.

-Niinpä. Ajelehan turvallisesti. Jasper, olet rakas.

-Tietenkin. Niin olet sinäkin, Dylan.

Puhelun päätyttyä Jasper työnsi puhelimensa taskuunsa ja sulki vanhan kotitalonsa oven takanaan viimeisen kerran.

Auton ratissa istuessaan Jasper arveli, että hänen tarvitsisi nukkua matkan aikana kaksi kertaa ollakseen riittävän virkeä ja havainnointikykyinen autoa ajaakseen. Se tarkoitti sitä, että nopeusrajoituksia noudattaen hän olisi perillä noin kolmen päivän päästä. Edessä oleva ajomatka oli pitkä, mutta se oli ehdottomasti sen arvoista. Hän pääsisi vihdoinkin olemaan yhdessä elämänsä rakkauden kanssa.

Menneisyydessä oli tapahtunut kaikenlaista ikävää, mutta Jasper oli tehnyt rauhan menneiden asioiden kanssa ja oli nyt valmis jättämään ne taakseen. Koska kaikki asiat oli selvitetty, niin mikään ei voisi mennä enää pieleen. Eihän?

*****

Ihan ensiksi mun on sanottava, että mua harmittaa vähän, että miten Jamesista tuli niin paljon isänsä näköinen. Ei sillä, ei Walter ole pahannäköinen sim, mutta silti olisin toivonut, että James olisi perinyt edes vähän äitinsä näköä. Nyt hän on lähestulkoon isänsä suora kopio.

Mutta joo, tässä extrassa selvisi, että Jasperin ja Jamesin välit olivat ikäerosta huolimatta hyvin lämpimät ja läheiset, ja he ovat selviytyneet yhdessä läpi vaikeiden asioiden ja aikojen. Näistäkin huolimatta heidän elämänsä ei ollut pelkkää surua ja murhetta, vaan heillä oli myös hauskoja ja iloisia hetkiä. Jos joku nyt miettii, että nähdäänkö Jamesia vielä joskus, niin vastaus siihen on, että nähdään. Siihen on tosin vielä aikaa kun se tapahtuu, enkä vielä kerro, että missä yhteydessä, mutta kyllä, Jamesia päästään vielä näkemään.

Seuraavana luvassa on ihan perinteinen osa, mitä luultavimmin joskus ensi viikon aikana. Niin, ja hyvää alkanutta kesää kaikille!

PS: Jos Bruce Springsteen ei ole tuttu, niin tuosta klikkaamalla pääsee kuuntelemaan kappaletta, minkä Jasper lauloi karaokessa --> ♥♪