perjantai 1. toukokuuta 2020

72.Kohta vapaita

Ei lukumusiikkia, vain otsikkolähde.
Itkettyään omasta mielestään riittävän pitkään Dylan lähti kävelemään laahaavin askelin kohti alakertaa. Hän oli äärettömän väsynyt ja ennen kaikkea henkisesti uupunut, joten hän ajatteli painua suorinta tietä nukkumaan syötyään ensin pienen iltapalan. Alakertaan saapuessaan hän oli kuitenkin lähellä lentää selälleen säikähdettyään niin kovasti.
Enää ei ollut surua tai kyyneliä. Jäljellä olivat ainoastaan viha ja lähes hallitsematon raivo.
-Dylan, miten sinä voit tehdä minulle näin? Kuinka sinä saatoit?
Dylan tajusi välittömästi, että mitään ei ollut enää tehtävissä. Peli oli täysin menetetty, mutta hän päätti kuitenkin vielä yrittää.
-Mistä sinä oikein puhut?
Joy joutui käyttämään kaiken itsehillintänsä siihen, ettei hänen nyrkkinsä olisi pamahtanut keskelle Dylanin pelokasta naamaa.
-Älä viitsi. Minä kuulin kaiken. KAIKEN! Onko tämä liitto ollut ihan oikeasti pelkkää petosta ja valhetta jo vuosien ajan?
Dylan jäi hetkeksi tuijottamaan raivosta tärisevää vaimoaan hakien sopivia sanoja.
-En minä sitä ihan noinkaan muotoilisi. Istutaanko alas, niin minä voin selittää?
Raivokkuudesta huolimatta Joy oli kiinnostunut kuulemaan miehen selityksen. Hän kuitenkin tajusi, ettei kykenisi siinä mielentilassa kuuntelemaan yhtään ketään.
-Ei todellakaan, minä en jaksa tai varsinkaan halua kuunnella sinua nyt. Osittain siksi, että olen raivoissani, osittain siksi, että olen todella väsynyt. Puhutaan huomenna, olemme ehkä molemmat vähän rauhallisempia silloin. Hyvää yötä, Joy huokaisi raivosta suruun taittavalla äänensävyllään.
Joy meni nukkumaan yläkertaan pariskunnan yhteiseen makuuhuoneeseen. Dylan oli varma siitä, ettei hänellä olisi enää asiaa sinne, joten hän vietti yön torkkuen alakerran sohvalla täysissä pukeissa.
***
Seuraava aamu valkeni sateisena. Dylania ja Joyta yhdisti se, että kumpikaan ei ollut nukkunut montaakaan silmäystä yön aikana. Sillä hetkellä vaikutti, että muita yhdistäviä tekijöitä pariskunnan välillä ei tainnut ollakaan. Ulkona oli sateesta huolimatta lämmintä, mutta tunnelma talossa suorastaan jäinen.
Dylan käveli takapihan kuistille ja istui penkille hengittämään sateesta raikasta ilmaa itseinhon pyöriessä vahvana mielessä. Vaikka Dylan ei Joyta enää rakastanutkaan, niin ei hän halunnut satuttaa naista. Siitäkin huolimatta hän oli toiminut niin, että Joyta sattui. Ajassa ei päässyt taaksepäin, mutta jos olisi, niin Dylan olisi halunnut hoitaa jotakuinkin kaiken ihan eri tavalla.
Dylan havahtui ajatuksistaan viereisen oven auetessa narahtaen.
-Me voisimme nyt jutella, jos sinulle vain sopii.
Dylan nyökkäsi vastauksena Joyn kysymykseen, joten nainen istui hänen viereensä.
Eilisiltainen raivo oli sulanut pois. Jäljellä olivat pelkästään suru ja pettymys.
-Minä olen tällä hetkellä todella surullinen ja tunnen oloni loukatuksi, mutta haluan kuitenkin selvittää tämän mahdollisimman kypsästi. Siksi minä haluan antaa sinulle mahdollisuuden selittää.
Dylanin epätoivoinen huokaus kuulosti huomattavasti kyllästyneemmältä kuin oli tarkoitus.
-Ei tässä ole mitään selitettävää. Jos sinä ihan todella kuulit minun ja Jasperin eilisen keskustelun kokonaisuudessaan kuten väität kuulleesi, niin siinä oli kaikki.
Joy oli hetken hiljaa.
-Kaipa sinä olet oikeassa. Saanko minä kuitenkin kysyä sinulta jotain?
-Saat tietenkin.
-Silloin kun me tapasimme ja aloimme seurustella, niin rakastitko sinä minua oikeasti missään vaiheessa? Onko sinulla koskaan ollut aitoja tunteita minua kohtaan, vai olenko minä ollut sinulle joku miehenkorvike koko tämän ajan?
Dylan oli vähällä suuttua Joyn käyttämästä miehenkorvike-termistä, mutta hän peitti hermostuneisuutensa todella hyvin.
-Kuten eilen kävikin selväksi, niin en minä sinua kohtaan ole tuntenut sellaista aitoa syvää rakkautta. Myönteisiä tunteita ja intohimoista rakastumista kylläkin. Mitä taas tulee seksuaaliseen suuntautumiseeni, niin et sinä ole ollut mikään korvike tai homouden peittely-yritys. En ole koskaan ajatellut asiaa sen tarkemmin, mutta ei sukupuoli merkitse minulle mitään, vaan se ihminen itsessään. En minä ainakaan homo ole. Sen ei luulisi olevan sinullekaan epäselvää. Onhan meillä ollut kuitenkin ihan toimiva seksielämä tässä menneiden vuosien aikana.
Joy nyökkäsi hiljaa tuntiessaan häpeän punan nousevan kasvoilleen.
-Entä kadutko sinä Rosea?
Dylan ei tiennyt, että olisiko hänen kuulunut olla enemmän järkyttynyt vai vihainen.
-Ymmärrän kyllä, että sinä inhoat minua tällä hetkellä, mutta en olisi uskonut sinun keksivän mitään noin alhaista syytöstä. Et kai sinä ihan tosissasi kuvittele, että minä katuisin omaa lastani? Hän sai ehkä alkunsa suunnittelematta, mutta minä rakastan häntä enemmän kuin mitään tai ketään. En kadu lasta, enkä kadu hänen äitiäänkään. Vaikka minä en olekaan ollut sinulle sellainen kuin aviomiehen kuuluisi, niin olen kuitenkin hyvä isä ja sinä olet hyvä äiti.
Joy nyökkäsi ja jäi tuijottamaan eteensä hajamielisenä.
-Hyvä. Ei tämä kaikki sitten pelkkään valheeseen perustunut, Joy totesi ja siirtyi takaisin sisälle.
Dylan ryntäsi Joyn perään ja yritti estää häntä poistumasta paikalta.
-Eikö tässä ollut sinun mielestäsi enää mitään puhuttavaa?
-Kyllä on, mutta minä tarvitsen nyt tilaa miettiäkseni, mitä sanoisin seuraavaksi. Tulen luoksesi sitten kun olen valmis jatkamaan puhumista, Joy mutisi ja riuhtaisi kätensä irti Dylanin otteesta.
***
Dylan odotti hermostuneena koko päivän, että milloin Joy olisi valmis puhumaan. Odottelu oli kaikin puolin ikävää, mutta Dylan koitti venyttää kärsivällisyyttään niin pitkälle kuin hän vain kykeni. Joylla oli ymmärrettävästi paljon mietittävää, joten hän tarvitsi aikaa.
Dylan oli juuri saanut iltateensä juotua, kun Joy tuli hänen luokseen keittiöön, istahti pöydän ääreen ja jäi tuijottamaan sen lasipintaa aavistuksen apaattisena.
-Minä aion nyt puhua pitkään ja hartaasti, ja toivon, että sinä et keskeytä minua. Sanon sitten kun olen valmis, niin sinä saat sanoa sanottavasi, jos sinulla sellaista on.
-Sen lisäksi, että minä olen tällä hetkellä surullinen ja loukattu, niin olen myös hieman vihainen. Petetyksi joutuminen tuntuu äärimmäisen pahalta, mutta siitäkin huolimatta ajattelen, jos kyseessä olisi ollut vain yksi merkityksetön pano, niin olisin voinut antaa sen anteeksi. Mikäli minä nyt ymmärsin oikein, niin kyseessä olivat kuitenkin aidot, syvät tunteet. Oli miten oli, minä toivon, että olisit ollut rehellinen alusta asti, niin meidän ei olisi tarvinnut pitkittää väistämätöntä.
-Dylan, joku erittäin hajanainen osa minusta rakastaa sinua yhä. Tiedän kuitenkin, että ei tästä tule enää mitään. Meistä kahdesta ja meidän liitosta. Se ei olisi oikein minua kohtaan, sinua kohtaan, Jasperia kohtaan, ei ketään kohtaan. Olen tällä hetkellä aivan palasina, mutta uskon ja toivon, että kun aikaa kuluu, niin kykenen kyllä hyväksymään tämän ja antamaan anteeksi sinulle. Mitä tulee meidän tulevaisuuteen, niin toivon, että voisimme erosta huolimatta säilyä ystävinä. Rosen vuoksi jos ei muuten. Nyt sinä voit sanoa sanottavasi.
Pariskunnan välille laskeutui pitkä hiljaisuus Dylanin miettiessä, mitä hän sanoisi. Lopulta hän kävi viemässä teemukinsa tiskikoneeseen, minkä jälkeen hän istui Joyn viereen ja alkoi viimein puhua.
-Joy, minä tiedän, että sinun on varmasti vaikea uskoa tätä, mutta olen ihan aidosti pahoillani kaikesta. Sinun satuttamisesi oli vihoviimeinen asia minkä olisin halunnut tehdä ja minä tiedän toimineeni väärin. Minäkin toivon, että voisimme säilyä edes jonkinlaisissa väleissä Rosen vuoksi. Ei tämä varmasti hänellekään ole helppo ja kiva tilanne, mutta ei ainakaan vaikeuteta tätä riitelemällä hänen asioistaan. Uskoisin, että yhteishuoltajuus voisi olla ihan toimiva ratkaisu.
Joyn nyökkäys oli hyväksyvä.
-Olen samaa mieltä. Mielestäni me voisimme tehdä niin, että minä muutan heti kunhan olen löytänyt sopivan kodin. Rose voisi jäädä sinun kanssasi tähän ja olla minun luonani aina viikonloppuisin. Katsotaan miten se rytmi toimii ja muutetaan sitä sitten myöhemmin jos tarvitsee.
-Oletko sinä aivan varma, että haluat muuttaa pois tästä? Sinähän rakastat tätä taloa! Minäkin voin aivan hyvin muuttaa pois ja sinä jäädä tähän.
-Ei. Tämä talo on maksettu täysin sinun rahoillasi, joten ei se olisi reilua, että minä jäisin ja sinä lähtisit. Rose rakastaa tätä taloa ja hänen koulunsakin on tässä lähellä. Jää sinä vain.
Dylan tyytyi lopulta vain kohauttamaan olkiaan.
-No, jos sinä olet aivan varma, niin kyllä se sopii minulle.
Joyn kasvoille piirtyi vihdoinkin hymy. Se oli pieni hymy, mutta siitä kajasti kuitenkin toivo.
-Dylan, ylitsepääsemiseen on vielä pitkä matka, mutta minä tiedän, että sekin aika koittaa vielä. Vaikka tällä hetkellä tunnenkin pääasiassa tuskaa, niin siitäkin huolimatta toivon sinulle pelkkää hyvää. Ilman sinua minulla ei olisi Rosea, ja kaikesta huolimatta meilläkin oli hyvät hetkemme.
Joy nousi ylös penkiltä, vetäisi Dylanin mukanaan ja kietoi miehen syleilyynsä vielä viimeisen kerran. He seisoivat hetken toisiaan vasten, ja sen hetken aikana Joy pujotteli sormuksensa pois vasemmasta nimettömästään ja sujautti sen Dylanin taskuun.
Joy katsoi Dylania syvälle silmiin vieno hymy kasvoillaan.
-Minä en tarvitse tuota enää, mutta sinä voit antaa sen Jasperille. Toivottavasti siitä tulee toimiva liitto.
Dylan katsoi Joyta hymyillen häkeltyneenä.
-Kiitos. Niin toivon minäkin.
***
Dylan ja Joy kertoivat Roselle erosta heti seuraavana maanantaina, kun kaikki virallinen paperityö eroa varten oli laitettu aluilleen. He yrittivät luoda tilanteeseen mahdollisimman rauhallisen tunnelman, että heidän olisi helppo puhua ja Rose olisi mahdollisimman vastaanottavainen. Lopulta he alkoivat kertoa tyttärelleen rauhalliseen sävyyn erosta ja siihen liittyvistä asioista, esimerkiksi Rosen tulevista asumiskuvioista.
-Ja jos se asumisrytmi ei tunnu sinusta sopivalta, niin me voimme kyllä muuttaa sitä myöhemmin. Haluamme tehdä tästä tilanteesta sinulle mahdollisimman helpon, Joy lisäsi vielä loppuun.
Rose jäi tuijottamaan televisioruutua lasittuneella katseella. Dylan huomasi, että hänen tyttärensä silmäkulmassa kimmelsi kyynel, eikä aikaakaan, kun tyttö ryntäsikin huoneeseensa ja pamautti oven kiinni perässään.
Tilaan laskeutui hetkeksi apea hiljaisuus.
-Minä menen. Ehkä minun on helpompi selittää, kun onhan tämä tavallaan minun vikani, Dylan huokaisi ja nousi ylös.
Dylan koputti oveen, mutta vastausta ei kuulunut. Hän avasi oven ja astui varovasti sisään. Rose ei kuitenkaan kääntynyt edes katsomaan.
-Mene pois!
Dylan ei ottanut tyttärensä käskyä kuuleviin korviinsa, vaan käveli rauhallisesti sängyn vierelle ja polvistui maahan.
-Kultaseni, minä ymmärrän, että sinä olet surullinen. Sinulla on siihen täysi oikeus. Ei tämä äidille ja isällekään helppo päätös ollut, mutta ainoa mahdollinen ratkaisu. Tämä tuntuu varmasti aluksi ikävältä, mutta kyllä sinäkin totut ja hyväksyt tämän ajastaan. Vaikka minä ja äitisi eroammekin, niin aiomme silti pysytellä yhä ystävinä, ja se on ainakin varmaa, että me molemmat rakastamme sinua äärettömästi.
Rose pyyhki kyyneleet kasvoiltaan ja jäi katsomaan isäänsä vakavana.
-Varmasti?
-Varmasti.
Dylan nousi ylös lattialta ja halasi tytärtään rauhoittavasti. Surullista tyttöä katsellessaan Dylan päätti, ettei ottaisi yhteyttä Jasperiin. Ei ainakaan ihan heti. Ensin hänen olisi varmistettava Rosen hyvinvointi uudessa järjestelyssä.
***
Joy löysi itselleen kauniin talon aivan meren rannalta. Siellä oli juuri sopivasti tilaa hänelle, kasveille, maalaustarvikkeille sekä viikottain kyläilevälle Roselle. Alkuun uusi tilanne oli ollut tytölle haastava, mutta kuukausien kuluessa hänkin alkoi tottua.
Kun aikaa oli kulunut ja Rose tottunut uuteen tilanteeseen, niin Dylan alkoi pohtia Jasperia ja yhteydenottoa. Hän oli varma siitä, miten hän aikoisi toimia, mutta häntä pelotti. Entä jos Jasper olikin tullut katumapäälle? Dylan ei kuitenkaan halunnut pilata kaikkea epäröimällä, joten ei hän voinut muuta kuin ottaa riskin.
Dylan avasi lipaston ylimmän laatikon kaivaakseen sieltä kirjepaperia ja kuoren. Soita, laita viesti tai kirjoita vaikka kirje... Jasperin sanat pyörivät Dylanin mielessä ja lopulta hän päätyi siihen ratkaisuun, että kirje olisi paras vaihtoehto. Ei hän mitään yli-imelää rakkauskirjettä kirjottaisi, mutta jonkinlaisen.
Hei Jasper.
Joy sai tietää meistä. Minä en sanonut hänelle sanaakaan, vaan hän sai asian selville ihan itse. Hän nimittäin kuuli sen meidän keskustelumme, joten siinä ei jäänyt paljoa selittelylle varaa. Puhuimme asiat läpi ja lopputuloksena oli tietysti avioero. Jaamme Rosen huoltajuuden tasan. Tyttö on arkisin minun luonani ja viikonloput sekä joitakin loma-aikoja äidillään. Alkuun se oli hieman vaikeaa, mutta nyt kaikki on hyvin ja järjestely on osoittautunut ihan toimivaksi. Minä ja Joy emme ole enää tekemisissä muutoin kuin Rosen asioita hoidettaessa, mutta ne me saamme hoidettua oikein sopuisissa merkeissä. Mitä tulee meihin kahteen, niin minä olen miettinyt sitä, kun sanoit odottavasi. Jos olet mennyt eteenpäin elämässäsi, niin minä ymmärrän kyllä. Ei sinun tarvitsisi ikuisuuksia odotella yhteydenottoani, jota ei ehkä koskaan tulisi. Jos sinä olet kuitenkin odottanut, niin se on erittäin hyvä, koska kyllä sinulle on paikka minun elämässäni. Minun luonani. Minun sydämessäni. Pistän sormuksen tämän kirjeen mukaan. Jos haluat sen ja haluat minut, niin pistä se sormeesi ja tule tänne niin pian kuin suinkin. Minä odotan. Ymmärrän, että sinulla ei ole enää yhtään syytä rakastaa minua tai edes luottaa minuun, mutta pakko minun oli kirjoittaa tämä kirje, sillä aivan kuten itse sanoin sinulle vuosia sitten: Ainakaan minun ei tarvitse loppuikääni miettiä, että miltä se olisi tuntunut, jos olisin ollut vain hiukan rohkeampi.
Rakkaudella, Dylan Leeds.
Dylan kävi viemässä kirjeen postiin, minkä jälkeen hän käveli rantaan ja istahti alas jännittyneenä. Nyt hän ei voinut tehdä enää mitään muuta kuin odottaa.
*****

Joy reagoi alkuun hyvin voimakkaasti, mutta pariskunta sai kuitenkin selvitettyä välinsä yllättävän sopuisasti. Tai en tiedä, voiko sanoa yllättävän. Rose on kuitenkin molemmille äärettömän rakas, ja he halusivat hoitaa asiat nimenomaan tyttärensä etua ajatellen. Miten luulette, että tämä yhteiselo uudessa tilanteessa lähtee lopulta sujumaan? Tässä on kuitenkin aika monta liikkuvaa osaa. Joy, Rose, Dylan, Jasper... Niin, siis mikäli viimeiseksi mainittu saapuu maisemiin. Mitä luulette, että kuinka Jasper reagoi luettuaan Dylanin kirjeen? Tuleeko hän takaisin Dylanin luokse? Tätä asiaa ei tarvitse jännittää kovin kauaa, sillä se selviää jo ensi osassa.

Hyvää vappua kaikille! Ottakaa tästä vielä extrakuvaksi kukkaa tuoksutteleva Dylan. <3

4 kommenttia:

  1. Joy lopultakin otti asian erittäin hyvin. Tottakai tunteet kuohuivat aluksi, mutta hän järkiperäisenä asettui lopulta nopeasti. Omassa mielessäni pyörittelin erinäisiä mahdollisuuksia, joihin kuului muun muassa Joyn itsemurha, Dylanin tahaton tappo, kolmikon jonkinasteinen yhteiselämä jne jne. En yhtään tiennyt minkä polun tässä otat.

    Ainakin toistaiseksi kaikki on sujunut tasaisesti. Se ei kuitenkaan kerro mitään siitä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Tilanne on edelleen hyvin tunteikas ja räjähdysherkkä, joten saapa nähdä miten tämä nelikko selviytyy uudessa tilanteessa ja mitkä käänteet heitä odottavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenteista. Mäkin pyörittelin mielessäni useita eri vaihtoehtoja ja päädyin lopulta tähän rauhanomaiseen käsittelytapaan. Rose on kuitenkin vanhemmilleen kaikki kaikessa, joten he haluavat toimia sen mukaan, että tytöllä olisi mahdollisimman hyvä olla. Toki tämä koko tilanne on vasta aluillaan, että eihän sitä vielä tiedä, mihin suuntaan tämä juttu tästä etenee...

      Poista
  2. Nyt ei tosiaan voi muuta kun Dylanin tavoin odottaa seuraavaa osaa! Ihme kyllä jos Jasper ei kiireenvilkkaa saavu Dylanin luokse, mutta eihän sitä tiedä. Ties vaikka hän olisi kuitenkin löytänyt jonkun. Hyvä, että Dylan ja Joy saivat kaikesta huolimatta asiat hoidettua sovinnolla, niin sovinnolla kuin nyt on mahdollista. Jatkoa vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Jasperin ratkaisu asioiden suhteen nähdään jo ensi osassa, jota ei muuten tarvitse odottaa enää kauaa. Se on käytännössä valmis, joten julkaisen sen luultavasti jo tänä iltana. :)

      Poista