torstai 9. huhtikuuta 2020

69.Uusi elämä

Dylanin ja koko hänen perheensä elämä oli sillä hetkellä niin iloista ja onnellista. Vaikka kyse oli ihan vain tavallisesta arjesta, niin silti Dylan oli onnellisempi kuin koskaan.
Dylan tiesi, että hän ei mitenkään kerkeäisi valmistua ennen kuin vauva syntyisi, mutta hän vauhditti opintojaan siitä huolimatta. Vauvan synnyttyä hän voisi sitten keventää, että ehtisi olla Joyn apuna enemmän.
Joy oli avannut kukkakauppansa uudestaan ja saanut sen pyörimään ihan kiitettävästi, mutta raskauden lähestyessä loppua hän palkkasi itselleen sijaisen ja jäi itse äitiyslomalle. Loput jäljelläolevat päivät hän suunnitteli käyttävänsä ihan vain rentoutuen. Joy rakasti takapihan uima-allasta, sillä siellä hän saattoi harrastaa liikuntaa kuitenkin rasittamatta itseään liikaa.
Suurimman osan ajasta hän kuitenkin käytti tosissaan ihan vain rentoutumiseen ja lepäilyyn. Kohta koittaisi kuitenkin aika, että omassa rauhassa rentoutuminen olisi huomattavasti haastavampaa.
Dylan oli onnellinen, mutta jos mahdollista, niin Joy oli vieläkin onnellisempi. Oli nimittäin eräs asia, jota Dylan ei tiennyt. Joy oli ollut jo ala-asteaikana palavasti rakastunut Dylaniin. Ainakin niin palavasti kuin ala-asteikäiset nyt voivat olla. Kun Joy oli saanut tietää, että Dylan oli muuttanut muualle, niin hän itki ikäväänsä monta viikkoa joka ilta, eikä uskonut, että kohtaisi Dylania enää koskaan. No, kohtasipa kuitenkin. Nyt he olivat naimisissa ja Joy kantoi vatsassaan heidän yhteistä lastaan. Asiat eivät olisi voineet olla paremmin.
***
Se päivä alkoi kuten mikä tahansa päivä Joyn loppuraskauden aikana. Andrei löysi miniänsä loikoilemasta uima-altaalla.
-Joy, minä laitan sinulle aamupalaa valmiiksi. Ymmärrän, että vauva vie nyt kaiken tilan vatsastasi eikä ruoka välttämättä maistu, mutta sinun on silti tärkeää syödä. Vaikka pieniä annoksia useamman kerran päivässä jos ei muuta, Andrei kertoi huolehtien.
-Kiitos, minä käyn pukemassa vaatteet päälle ja tulen sitten syömään, Joy vastasi kiitollisena.
Andrein mentyä Joy hymähti hyväntahtoisesti. Olisi hän osannut itsekin huolehtia syömisistään, mutta Andreille tuntui todella tärkeältä, että hän sai turvattua Joyn raskauden sujumisen onnellisesti loppuun asti. Ei Joy siitä pahoillaan kuitenkaan ollut, hyväähän mies vain tarkoitti.
Jogurtti ja tuoreet marjat maistuivat yleensä herkullisilta, mutta sinä aamuna ne eivät kuitenkaan meinanneet mennä alas. Joy kuitenkin söi annoksen urheasti loppuun. Oli totta, että vauvan oli tärkeä saada energiaa ja Joy tiesi, että jos hän ei söisi, niin kohta olisi vieläkin huonompi olo.
Joy vei tyhjän kulhon tiskikoneeseen ja jäi tuijottamaan kirjaansa syventynyttä Andreita hetkeksi. Mielessä pyöri kysymys, johon Joy halusi vastauksen. Hän tiesi, että siihen vastaaminen ei varmastikaan olisi helppoa Andreille, mutta Joy tiesi myös, että hänen olisi pakko kysyä. Hän ei tahtonut elää epätietoisuudessa enää yhtään pidempään.
Joy istahti hiljaa miehen viereen ja kääntyi katsomaan häntä.
-Andrei, saanko minä kysyä sinulta yhden asian?
Andrei laski kirjansa alas ja jäi katsomaan Joyta hymyillen.
-Tietenkin. Kysy vain.
Joy keräsi rohkeutta vielä hetken.
-Kun Dylan palasi Riverviewistä tänne ennen aikojaan, hän sanoi tehneensä sen siksi, että hänen pitäisi selvittää sinun kanssasi joitakin asioita. Hän lisäsi myös sen, ettei voinut sinun yksityisyyttäsi kunnioittaen kertoa enempää, mutta voisit ehkä kertoa itse joskus. Joten voisitko sinä kertoa? Pakko ei tietenkään ole, mutta kyllä minua kiinnostaa. Olethan sinä kuitenkin aviomieheni isä ja tulevan lapseni isoisä.
Andrei katsoi Joyta yllättyneenä. Hän nimittäin luuli, että Dylan oli jo kertonut vaimolleen.
-Eikö Dylan ole oikeasti kertonut sinulle mitään?
Joy kohautti olkiaan.
-On hän sen maininnut, että hänen äitinsä kuoli synnytyksessä ja se oli ymmärrettävästi aika vaikea asia sinulle. Yksityiskohtiin hän ei kuitenkaan mennyt, enkä minä tiedä edes, että liittyikö tämä selvittely asiaan mitenkään.
Andrei veti syvään henkeä ja nyökkäsi.
- Liittyi se. Dylan oli tiennyt oikeastaan koko ikänsä, että hänen äitinsä kuoli synnytyskomplikaatioihin ja se oli vaikea asia minulle. Hän ei kuitenkaan tiennyt asioita sen yksityiskohtaisemmin. Niistä komplikaatioista minä olisin voinut kertoa lisää heti kun hän vain olisi halunnut tietää, mutta niistä vaikeuksista minun oli tarkoitus pitää suuni kiinni ikuisesti. Dylan kuitenkin päätti alkaa selvitellä asioita omatoimisesti, ja sai samalla kertaa tietää vähän liikaa. Näin ollen minun oli käytännössä pakko kertoa hänelle kaikki, joten kai minun on kerrottava sinullekin.
Andrei kertoi Joylle kaiken. Naomin kuolema, sitä seuranneet ajat, itsemurhayritys, sairaalajaksot, mielenterveysongelmat, aivan kaiken. Andrei yritti vastata mahdollisimman tyhjentävästi, sillä hän näki, että Joy oli Dylanin tapaan utelias luonne, ja lisäkysymyksiä seuraisi aivan varmasti, joten hän pääsisi varmasti helpommalla kertomalla itse kaiken.
Kun Andrei lopulta vaikeni, niin Joy tuijotti eteensä ihan hiljaa monta minuuttia. Hänellä kesti hetki ymmärtää kaikki kuulemansa, mutta kun hän lopulta sisäisti sen, niin hän reagoi yllättävän rauhallisesti.
-No, hyvä, että sinä olet nykyään edes jokseenkin kunnossa.
Andrei oli vastaamaisillaan, mutta Joy ehtikin jatkaa.
-Tämä tuskin lohduttaa sinua yhtään, mutta Dylan ainakin puhuu sinusta aina hyvin kauniisti ja arvostavasti. Dylan on muutenkin niin kohtelias, hyvätapainen ja rakastava mies, joten hänet on selkeästi kasvatettu hyvin. Uskoisin siis, että olet ollut hyvä isä. Minä uskon myös, että sinusta tulee oikein hyvä isoisä.
Andrei oli jälleen sanomaisillaan jotain, mutta ei taaskaan ehtinyt, kun Joy ponkaisi ylös sohvalta ja alkoi pidellä vatsaansa.
-Sattuu.
-Saanko minä kokeilla? Andrei kysyi varovasti.
Joy nyökkäsi tuskaisena.
Andrei tunnusteli Joyn vatsaa hyvän aikaa yrittäen tunnistaa vauvan liikkeitä ja asentoa. Pian hän alkoi olla varma havainnoistaan.
-Joy, vaikka minä olenkin neurokirurgi enkä synnytyslääkäri, niin olen siltikin melko varma siitä, että sinun synnytyksesi on käynnistymässä.
Joy hymyili häkeltyneenä.
-Tältäkö se sitten tuntuu? Minä olisin mielelläni odotellut vielä tovin, mutta jos vauva on jo valmis, niin meidän on vain otettava hänet vastaan.
-Muuten, vauvasta tuli mieleen... Silloin kun sinä ja vaimosi odotitte Dylania, niin minkä nimen te olisitte antaneet hänelle, jos hän olisikin ollut tyttö?
-Silloin kun minä ja Naomi saimme tietää odottavamme vauvaa, niin raskaus oli jo sen verran pitkällä, että sukupuoli oli helppo selvittää. Sen vuoksi me emme edes miettineet nimiä tyttövauvalle. Naomi tosin sanoi, että jos hän vielä joskus saa tyttären, niin hänen nimekseen tulee Rose. Miksi kysyt? Onko teidän vauvanne tyttö?
-Me päätimme Dylanin kanssa, että emme selvitä sukupuolta etukäteen. Minun intuitioni kuitenkin sanoo, että hän on tyttö. Nimiasiaa kysyin siksi, koska minun puolellani ei ole mitään suvussa kulkevia nimiä, joten haluan lapselle jonkun nimen, jolla voimme kunnioittaa teidän puolenne sukua.
-Tuo on kyllä hyvin kaunis ajatus, mutta sinun täytyy kysyä myös Dylanin mielipidettä. Hänelläkin saattaa olla sanansa sanottavana nimiasiaan.
Andrei vaikeni heti, kun hän näki Joyn kavoille ilmaantuneen tuskaisen irvistyksen.
-Sinun on lienee parasta mennä nyt lepäämään. Ilmoita minulle jos supistusten väli laskee alle kymmeneen minuuttiin tai lapsivedet menevät, niin minä soitan Dylanin paikalle.
***
Dylan oli autuaan tietämätön vaimonsa tilasta kävellessään kohti vanhaa kivitaloa. Entisen maatilan päärakennus, Jasper oli sanonut kertoessaan uudesta kodistaan.
Dylan tunsi olonsa hyvin jännittyneeksi kohti ovea kävellessään, eikä oikein tiennyt miksi. Jokin vain kertoi hänelle, että kohta tapahtuisi jotain. Hyvää vaiko huonoa, sitä Dylan ei tiennyt, mutta jotain kuitenkin.
Dylan oli lähellä saada sydänkohtauksen kun ovi aukesi. Avaaja oli mies, jonka kasvoja koristi arpien kokelma ja lihaksikkaat käsivarret olivat tatuointien peitossa. Katse oli pistävä, mutta äänensävyltään hän vaikutti kuitenkin vaarattomalta.
-Hei, kuinka voin auttaa?
-Tuota noin... Olen Dylan Leeds, ja etsin parasta ystävääni Jasper Bevingtonia. Hän kertoi muuttaneensa tänne hetki sitten, Dylan sanoi ääni täristen.
Dylanin nimen kuultuaan miehen ilme kirkastui.
-Aivan, sinä olet siis se Dylan! Jasper ei ole nyt kotona, hän lähti käymään kaupassa, mutta hän palaa kyllä ihan piakkoin. Sinä voit tulla sisälle odottamaan.
Mies avasi oven takanaan ja viittoi Dylanin seuraamaan itseään. Dylan oli yhä peloissaan, mutta seurasi miestä kuitenkin.
Miehet istuivat alas sohvalle ja jäivät kuuntelemaan hiljaisuutta. Dylan piti katseensa tiukasti seinässä, ja samassa toinen mies tajusi, että Dylan taisi pelätä häntä. Dylan ei ollut ensimmäinen, eikä varmastikaan viimeinen, jossa harmaahiuksinen sai tuollaisen reaktion aikaan. Sille ei ollut kuitenkaan mitään syytä, joten mies päätti selittää asian saman tien.
-Se oli onnettomuus, johon liittyi uhkarohkea teinipoika, viritetty mopo, huono sää ja rutkasti ylinopeutta. Luisuin vastaantulevien autojen kaistalle ja törmäsin traktoriin. Molemmat käsivarteni menivät kolmesta kohtaa poikki ja olin viikon koomassa sen jälkeen. Olin kuitenkin siinä mielessä onnekas, että pysyviksi seurauksiksi siitä jäivät vain nämä rumat arvet sekä joitakin lieviä motorisia ongelmia.
Mies veti hihojaan vielä hieman ylemmäs näyttääkseen tatuointinsa Dylanille.
-En minä oikeasti edes pidä tatuoinneista. Minä otin nämä vain peittääkseni ne kamalat arvet. Kasvojen arpi sai kuitenkin jäädä näkyviin, sillä katson sen olevan pienempi paha kuin kasvotatuointi. Jos minun kasvonikin olisivat tatuointien peitossa, niin minun olisi turha haaveillakaan mistään kunnon työpaikasta.
Dylan nyökytteli vakavana tarinan tauottua. Miestä ei siis tarvinnut pelätä, mutta meneillään oli jotain, josta Dylan ei ymmärtänyt mitään.
-Hyvä, että mitään vakavaa ei seurannut, mutta... Kuka sinä oikeastaan olet? Ja mitä sinä teet minun parhaan ystäväni kodissa?
-Minä olen Frank, olen Jasperin miesystävä ja tämä on meidän yhteinen kotimme. Tai hän tämän virallisesti omistaa, mutta asumme täällä yhdessä.
Dylan katsoi Frankia hiljaisena, minkä johdosta Frank meni hieman varuilleen.
-Eikö Jasper ole kertonut sinulle, että hän seurustelee kanssani?
Dylan kohautti olkiaan. Olihan Jasper tavallaan kertonut.
-Kyllä hän on kertonut seurustelustaan, mutta ei hän ole sinua nimeltä maininnut. Te haluatte kuulemma pitää matalaa profiilia, kun sinulla on ilmeisesti vaikea ero takana ja Jasperillakin oli omat ongelmansa rakkausrintamalla.
Frank nyökytteli ymmärtäväisenä.
-Aivan. Tuo on ihan totta, mutta asiat on saatu selvitettyä. Minulla tosiaankin oli melko myrskyiset välit ex-vaimoni kanssa, mutta saimme lopulta puhuttua asiat ihan kunnolla halki. Emme ole enää tekemisissä, mutta sovimme, ettemme muistele toisiamme pahalla.
Frank nousi ylös sohvalta ja Dylan hänen mukanaan. Frank halusi selvästi kertoa Dylanille jotain tärkeää.
-Kuule, Dylan... Minä tiedän siitä, että Jasper oli aikoinaan rakastunut sinuun aika voimakkaastikin. Me olemme puhuneet siitä, ja minä tiedän aika lailla kaiken.
-Eikö se häiritse sinua? Dylan kysyi hieman pelokkaana.
Frank pudisti päätään rauhallisena.
-Ei ollenkaan. Olen itsekin ollut sellaisessa tilanteessa, joten ymmärrän Jasperia paremmin kuin hyvin. Minun ystävyyssuhteeni kaatui siihen, mutta toivon ja uskon, että sinun ja Jasperin ei. Olet kuitenkin selkeästi tärkeä Jasperille, ja minä tahdon hänen olevan onnellinen. Minun ei myöskään tarvitse pelätä Jasperin pettävän, sillä tiedän, että hän ei tekisi sitä minulle. Ja sinua minä en vielä tunnekaan, mutta mitä minä nyt Jasperin puheista olen saanut ymmärtää, niin et sinäkään mitään pettäjätyyppiä vaikuta olevan. Sinullahan muuten on viimeisillään raskaana oleva vaimo kotona, eikö olekin?
Dylanin kasvoille levisi se sama vanha rakastuneen miehen hymy, kun Frank mainitsi hänen vaimonsa.
-Kyllä vain. Joyn synnytys on jo ihan kulman takana. Tarkkaa päivää en tietenkään osaa ennustaa, mutta vauva on jo täysiaikainen, joten se voi olla hyvinkin pian.
Samassa ovi kävi ja molemmat kääntyivät katsomaan tulijaa.
Jasper laski kauppakassin maahan ja antoi Frankille hellän suudelman. Se sai Dylankinkin hymyn vain levenemään. Jasper oli tosiaankin ollut aivan romuna, mutta nyt vaikutti siltä, että mies oli löytänyt vihdoin onnen. Vasta suudelmasta irtauduttuaan Jasper havahtui myös Dylanin läsnäoloon.
Jasper katsoi Dylania aavistuksen pahoittelevasti.
-Ai, sinä oletkin täällä jo. Minä luulin, että tulet vasta illalla. Anteeksi, etten minä ehtinyt esitellä teitä toisillenne. Tai edes kertoa, että me olemme muuttaneet yhteen.
Dylan pudisti päätään rauhoitellen.
-Ei se mitään. Hyvin me saimme tutustuttua jo kahdestaankin.
Jasper halusi kuitenkin tutustuttaa parhaan ystävänsä ja puolisonsa toisiinsa ihan kunnolla, joten miehet siirtyivät heille kaikille läheisen aktiviteetin pariin.
Jasper oli uutta kotia etsiessään pitänyt ehdottoman tärkeänä, että siinä olisi autotalli tai joku muu riittävän suuri tila hänen soittimilleen. Vaikka nykyisin hän myös työskenteli musiikin parissa, niin soittaminen oli yhä myös rakas harrastus.
Dylanin sormet viilettivät pitkin koskettimia. Soiton lomassa hän pohti Jasperin ja Frankin liittoa. Jasper oli selkeästi onnellinen eikä Dylan myöskään keksinyt Frankista mitään pahaa sanottavaa.
Jasper paukutteli rumpujaan iloisempana kuin mitä hän oli pitkiin aikoihin ollut. Toisaalta häntä harmitti se, että hän olisi voinut hoitaa Dylanin ja Frankin esittelyn toisilleen huomattavasti paremminkin, mutta onneksi se oli sujunut hyvin omalla painollaankin.
Frankin keskittyminen oli vain ja ainoastaan kitarassa. Hänen aiemmin mainitsemansa motoriset vaikeudet näkyivät juurikin tällaisissa tilanteissa, joten hänen oli keskityttävä täysillä, että ajatus kestäisi kasassa ja soitto kulkisi.
Sillä kertaa soittotuokio kuitenkin taukosi Dylanin puhelimen soimiseen. Mies nousi ylös ja käveli nurkkaan vastaamaan.
-Hei isä!
Alkuun Dylan vaikutti iloiselta, mutta mitä pidemmälle puhelu eteni, niin sitä enemmän hän kalpeni ja vakavoitui. Puhelun päätyttyä Dylan oli lähes lakananvalkea.
-Joy synnyttää. Minun on pakko lähteä nyt heti.
-Jaksamisia teille molemmille! Jasper huudahti kannustavasti.
-Toivotaan, että kaikki menee hyvin, Frank huudahti vielä poistuvan Dylanin perään.
Kotimatkan aikana Dylan sai laimennettua sisällään orastavan paniikin ja hyvä niin, sillä kotona vastassa oli tuskien kourissa huutava Joy. Andrei ja Dylan auttoivat Joyn autoon ja Andrei ajoi pariskunnan sairaalalle.
Vaikka Andreilla olikin vapaapäivä, niin hän ajoi autonsa häikäilemättömästi johtohenkilökunnan parkkipaikoille, sillä ne olivat sairaalan parhaat. Omaa kulkukorttiaan käyttäen hän saattoi pariskunnan synnytysosastolle ja sihahti kollegalleen käskyn valvoa, että kaikki sujuisi hyvin loppuun asti. Synnytykset hoidettiin Appaloosa Plainsin kaupunginsairaalassa aina ammattimaisesti, mutta Andrei pisti silti kaiken arvovaltansa peliin varmistaakseen, että mikään ei menisi pieleen.
***
Koska synnytys sujui ongelmitta loppuun asti ja sekä Joy että vauva voivat todella hyvin, niin molemmat pääsivät sairaalasta jo seuraavana iltana. Pienokainen oli tyttö aivan kuten Joy oli aavistellutkin. Heti, kun he saapuivat kotiin, Dylan ojensi tyttärensä tuoreen isoisän syliin.
Andrei oli kuin sulaa vahaa pientä tyttöä pidellessään. Tyttö oli niin suloinen, että hänen ei tarvinnut muuta kuin olla, ja hän sai kiedottua isoisänsä pikkusormensa ympärille. Tyttöä pidellessään Andrei muisteli Joyn kanssa edellispäivänä käytyä keskustelua ja päätti esittää kysymyksensä.
-Oletteko te jo miettineet tytölle nimeä?
Dylan alkoi raapia päätään hermostuneena.
-Emme ole. Miksi ihmeessä emme ole? Kaiken muun me muistimme suunnitella, mutta emme tätä!
Joy hymyili Dylanille rauhoittavasti.
-Rakas, miten olisi Rose?
Dylan mietiskeli hetken hämmentyneen oloisena ja nyökkäsi sitten.
-Kyllä se sopii. Minun mielestäni se on oikein kaunis nimi ja sinähän pidät kukista, joten se on sitäkin kautta sopiva.
Andrei ja Joy vaihtoivat keskenään nopean katseen. Nimiasia saatiin hoidettua helposti, vaikka Dylan ei nimen todellista taustaa tiennytkään. Andrei kuitenkin päätti, että kertoisi vielä joku päivä.
-Rose on oikein hyvä nimi.
-Tervetuloa maailmaan, Rose Leeds.
*****

Olen niin onnellinen, että sieltä tuli vain yksi! Joyn vatsa kasvoi raskauden loppua kohden niin massiiviseksi, että pelkäsin sieltä tulevan vähintään kaksoset. Ihan tulevien juonikuvioiden kannalta hyvä, että sieltä tuli vain yksi, ja se yksi oli tyttö. Tämä suku on nimittäin ollut hyvin poikavoittoista oikeastaan koko ajan. Nyt kun tarkemmin miettii, niin eihän tähän sukuun ole aiemmin syntynyt kuin kaksi tyttöä; Nora ja Lily. Kaikki muut ovat olleet poikia. Onneksi nyt saatiin tyttö. Ei siinä, olisin kyllä vastaanottanut pojankin yhtä mielelläni, mutta toivoin kuitenkin tyttöä (tulevaisuuteen suunniteltujen juonikuvioiden kannalta).

Tarina on nyt hetken aikaa elänyt melko rauhallista suvantovaihetta, mutta ensi osassa alkaa taas tapahtua. En vielä paljasta, että mitä ja kenelle, mutta käänteitä on luvassa...

6 kommenttia:

  1. Pelkäsin loppuun asti, että Joy kuolee synnytykseen tai jotain muuta yhtä hirveää, mutta kaikki päättyi onnellisesti ja sukuun syntyi Rose <3

    Pisteet Andreille, että hän pystyi avoimesti puhumaan asioista Joylle. Salailujen aika todellakin on ohitse ja hyvä niin. Frankin ja Jasperin suhde vaikuttaa onnelliselta, mutta onko siellä jotain taustalla? Dylan ainakin tuntui kovasti aavistelevan jotakin ja oli Frankin suhten hirmuisen varuillaan.

    Suvantovaiheet on ihan hyviä tapahtumarikkaiden tarinoiden keskellä =D Niitä on hetkittäin tylsä kirjoittaa ( omasta mielestäni siis ), mutta on ne tarpeellisia. Saapa nähdä mitä olet keksinyt hahmojen pään menoksi? =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. :) Pelko synnytyksen pieleenmenosta on suvun historia tuntien hyvin ymmärrettävää, mutta tällä kertaa mitään ei onneksi tapahtunut. Andrei on myös ottanut opiksi virheistään, eikä enää salaile asioita, joista olisi parempi puhua. Mitä tulee Jasperiin ja Frankiin, niin he ovat onnellisia, mutta ei sun veikkaus aivan pieleen mennyt...

      Suvantovaiheet ovat toisinaan aivan hyviä, ja kiva tätäkin oli kirjoittaa, mutta tämä tylsyysajatus syntyi lähinnä siitä, että mä haluaisin olla tässä tarinassa jo huomattavasti pidemmällä kuin mä olen enkä malta odottaa tulevia käänteitä. :D Normaalisti mä teen osia sitä tahtia kuin julkaisenkin, mutta nyt kun on ollut normaalia enemmän vapaa-aikaa, niin mulla on jo useampi osa kuvattuna ja kirjoitettuna varastoon.

      Poista
  2. Mulla alkais nyt olemaan aikaa ja terveyttä lukea tätäkin tarinaa pitkästä aikaa, niin oisko sulla antaa joku tietty kohta tästä tarinasta, mistä voisi ehkä alkaa lukemaan ja päästä vähän nopeammin kärryille tarinan kulusta? :)
    Siis kun näitä osia on 69, niin musta ois hauskaa samaan aikaan sekä jännittää uutta osaa ja uusinta juonenkäännettä että lukea tarinaa ihan alusta asti. :D Uuden osan odottelussa on kuitenkin aina se tietty fiilis, mitä ei jo valmiin tarinan lukemisesta koskaan saa.

    En tiedä, tajusitko logiikkaa tämän taustalla, mutta siis tärkein kysymykseni on siis se, kannattaako mun hypätä mukaan ihan tarinan alusta vai riittääkö joku myöhempi osa näin alkuun?

    - thero, DLT2

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja tajusin logiikan oikein hyvin. :D Ihan alusta ei tarvitse lähteä lukemaan. Toki alusta lukeminen saattaisi ehkä valaista joitakin nykyhetkenkin asioita, mutta ei mitään aivan välttämätöntä, tai jotain, minkä tietämättömyys aiheuttaisi suunnatonta hämmennystä. Sanoisin, että nykyhetkestä täysin kärryille päästäkseen kannattaa alkaa lukeminen osasta 53. Toki siitä eteenpäinkin olisi se 16 osaa luettavana, mutta ihan alusta ei tarvitsisi lähteä. :D

      Poista
  3. Oih, tyttövauva! <3 Jotenkin arvelinkin, että Joy ja Dylan saisivat tytön koko ajan, olipa ihanaa olla oikeassa!

    Frank vaikutti oikein kivalta mieheltä Jasperille, ja toi heidän talonsa on kauhean symppiksen näköinen. Musta oli myös mukavaa, että Frank ja Dylan tulivat hyvin toimeen keskenään eikä Frank ollut esimerkiksi mustasukkainen eikä Dylanin tarvinnut pelätä miestä kauaa, mun ekat ajatukset oli, että mies olisi jonkinlainen rikollinen mutta ei onneksi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. :) Mulla ei ollut Joyn odotuksen aikana minkäänlaista aavistusta, että kumpi se on. Toki toivoin tyttöä, mutta sitäkin enemmän toivoin, että ei tule kaksosia tai kolmosia. :D Joita ei onneksi tullutkaan.

      Frankin ulkonäkö on tosiaan vähän hämäävä, mutta ei mies onneksi ole millään tasolla uhkaava tai vaarallinen. :)

      Poista