67.Totuus

Joyn tapaamisen jälkeen Dylanin kesäsuunnitelmat menivät jälleen kerran täysin päälaelleen. Toki hän mietti Jasperia ja vietti aikaa Windsorin ja Gabrielin kanssa, mutta suurin osa hänen ajastaan kului johonkin aivan täysin muuhun.

Kun homma lopulta eteni siihen pisteeseen, niin Dylan ja Joy eivät malttaneet pysytellä irti toisistaan. Onneksi heillä oli riittävästi kahdenkeskeistä aikaa ja tilaa, sillä Gabriel teki usein iltavuoroja tutkimuslaitoksella ja Windsor matkusteli kuvauskeikkojensa perässä.

Ei heidän suhteensa kuitenkaan pelkkään seksiin perustunut. Siihen sisältyi runsaasti romantiikkaa, arkea ja helliä lupauksia tulevaisuudesta. Dylan auttoi Joyta kukkakaupan pyörittämisessä, ja he olivat kaikessa hiljaisuudessa suunnitelleet, että Joy muuttaisi Dylanin luokse Appaloosa Plainsiin ja kaupan toiminta siirtyisi Joyn mukana.

Gabriel ja Windsor olivat odottaneet, että Dylan olisi ollut heidän kanssaan enemmän, mutta eivät he olleet vihaisia, vaan hyvinkin ymmärtäväisiä. Kyllähän he tiesivät, että millaista on olla nuori ja rakastunut, kun olivathan he itsekin olleet sitä joskus. Nuoria he eivät enää olleet, mutta rakastuneita kyllä.

Sillä hetkellä kaikki oli onnellisesti tasapainossa. Dylan tiesi kyllä, että kun paluu Appaloosa Plainsiin kesän lopulla koittaisi, niin se tietäisi mahdollisesti hyvinkin ikävää keskustelua Jasperin kanssa, mutta sillä hetkellä hän jaksoi luottaa siihen, että asiat järjestyisivät.
***

Dylan ei ollut viikkokausiin nukkunut öisin kovinkaan paljoa, mutta silti hän jaksoi herätä pirteänä aina kukonlaulun aikaan. Se aamu ei ollut mikään poikkeus.

Dylan katsoi pöydän ääressä istuvaa enoaan todella pirteän oloisena.
-Huomenta, Windsor!

Windsor vaikutti olevan vielä puoliksi unessa ja se kuului hänen äänestään.
-Sinä se jaksat olla pirteä jo tähän aikaan aamusta. Minä en ole koskaan ollut mikään aamuvirkku. Olisin nytkin vielä nukkumassa, mutta minulla on kasa kuvia odottamassa editointia.

Windsor jäi hetkeksi tarkkailemaan pöydän päähän istahtanutta Dylania. Hänen ei tarvinnut miettiä kovinkaan kauaa, että mistä Dylanin aurinkoisuus silläkin kertaa kumpusi.
-Sinä varmaan näet taas Joyta tänään. Mitä te ajattelitte tehdä?

Dylan nyökkäsi ja alkoi puhua tohkeissaan.
-Käymme ainakin viemässä kukkia äidin haudalle. Tiesitkö muuten, että me olemme suunnitelleet hänen kauppansa laajentamista Appaloosa Plainsiin siirtämisen jälkeen? Hänellä on nyt kädet täynnä töitä, mutta jos toiminta alkaa tuottaa paremmin, niin hän voisi ehkä palkata itselleen apulaisen. Minähän en pahemmin ehtisi opiskelujen aikana auttaa...

Windsor kuunteli keskeyttämättä, kun Dylan selitti innoissaan tulevaisuuden suunnitelmistaan. Kun hän sai vihdoinkin suunvuoron, niin hän päästi ilmoille toteamuksen, jota hän oli miettinyt jo pitkään.
-Sinä taidat ihan todella rakastaa sitä naista.

Dylan pysähtyi miettimään hetkeksi ja kohautti olkapäitään.
-Niin, niinhän minä taidan. Olemme kyllä melko nuoria ja tunteneet kunnolla vasta hetken, mutta kyllä minä hänestä pidän. Onko se huono asia?

Windsor pudisti päätään.
-Ei ollenkaan. Se on erinomaisen hyvä asia. En minäkään ollut paljoa sinua vanhempi, kun tapasin Gabrielin. Siihen ei vaadittu kuin yksi katsekontakti ja minä tiesin heti, että se on joko hän tai ei kukaan, ja sinähän tiedätkin, että miten siinä kävi.
***

Joyn päivä oli kiireinen, mutta siitä huolimatta hän uhrasi lounastaukonsa tähän. Asia oli Dylanille tärkeä, joten niin se oli hänellekin.

Kukkakimppua haudalle laskiessaan Joyn mielessä risteili monia ajatuksia ja kysymyksiä, joihin hän halusi saada vastauksia. Hän tiesi, että keskustelusta voisi tulla vaikea, mutta pakko heidän olisi oppia puhumaan ikävistäkin asioista, jos he meinasivat muodostaa yhteisen tulevaisuuden.

Se saisi kuitenkin odottaa vielä pienen hetken. Joyn piti antaa Dylanille hetki purkaa tunteitaan. Kun mies lakkasi itkemästä, niin Joy tarttui häntä kädestä ja talutti hänet penkille.

Joy katsoi Dylania vakavana. Hän halusi tietää, ihan todella halusi, mutta sanat eivät meinanneet tulla ulos suusta.
-Dylan, saanko minä kysyä sinulta jotain?
-Tietenkin saat.

-Missä sinun äitisi on? Tai siis, tiedänhän minä, että hän on kuollut, mutta mihin hän menehtyi? Tiedän ihan omasta kokemuksesta, että tämä voi olla aika vaikea aihe, mutta minä tahtoisin tietää.

-Ei se ole ollenkaan vaikea aihe. Tai no, onhan se tietyllä tavalla, mutta ei niin vaikea, ettenkö pystyisi puhumaan siitä. Minä en vain tiedä, mitä sanoisin, sillä en itsekään tiedä hänen kuolinsyytään, Dylan kertoi pahoitellen.

-Et tiedä mihin sinun äitisi kuoli? Joy kysyi järkyttyneenä.
-Sen minä tiedän, että se oli joku synnytyskomplikaatio, mutta sen tarkempaa tietoa aiheesta minulla ei ole. Isä lupasi kyllä kertoa heti, kun minä tahdon tietää, mutta vielä en ole tahtonut. Ehkä minun olisi viimein aika ottaa asioista selvää, Dylan totesi pohdiskelevalla äänensävyllä.

Hetken aikaa nuoripari istui vielä penkillä, mutta pian Joyn oli lähdettävä. Ennen lähtöään hän kaappasi vielä Dylanin syleilyynsä ja kuiskasi hänen korvaansa asian.
-Tulen käymään illalla. Minulla on sinulle yllätys.

Dylan oli aavistuksen melankolisella tuulella, mutta tieto Joyn yllätyksestä sai hänet piristymään huomattavasti.
-En malta odottaa.
***

Kun Dylan palasi iltapäivällä Windsorin ja Gabrielin luo, niin hänen päässään risteili useita ajatuksia. Joyn kanssa hautausmaalla käyty keskustelu oli jäänyt pyörimään mieleen. Dylan tiesi, että hänen täytyisi keskustella isänsä kanssa. Niin hän myös tekisi, mutta oli muitakin keinoja ottaa asioista selvää.

Dylan hiippaili hiljaa isänsä vanhaan huoneeseen ja sulki oven perässään. Hän tiesi, että sen kaltainen nuuskiminen oli ruma tapa, mutta se oli yksi niistä harvoista hetkistä, kun Dylan ei vain kyennyt hillitsemään itseään.

Isän vanhassa kirjahyllyssä oli vielä joitakin kirjoja ja kansioita. Dylan tiesi, että ainakin yhdessä niistä oli raportteja ja lääkärinlausuntoja hänen äitinsä raskausajasta ja synnytyksestä.

Dylan kumartui tutkimaan hyllyllä olevia kansioita ja löysi etsimänsä helposti. Hän poimi kansion käsiinsä ja istahti sohvalle lukemaan.

Dylan hämmentyi pahasti, kun hän huomasi, että ensimmäisessä lausuntopaperissa luki potilaan nimen kohdalla Naomin sijaan Andrei Belden. Dylan alkoi kuitenkin lukea kansion papereita eteenpäin, ja mitä pidemmälle hän pääsi, niin sitä voimakkaammin hämmennys vaihtui shokeeraavaksi järkytykseksi.

Tekstin seassa oli runsaasti lääketieteellisiä termejä, joiden merkitystä Dylan ei tiennyt, mutta se kävi hänellekin selväksi, että hänen isänsä oli yrittänyt itsemurhaa ja sen jälkeen joutunut suljetulle osastolle, jossa hän oli saanut diagnoosit vaikea-asteisesta masennuksesta ja traumaperäisestä stressihäiriöstä. Järkyttyneenä Dylan pudotti kansion käsistään. Kyllä hän tiesi, että äidin kuolema oli ollut isälle vaikea asia, mutta että niin vaikea...

Jos Dylan ei olisi ollut shokissa, niin hän olisi luultavasti itkenyt. Hänen isänsä, hänen rakas isänsä, oli yrittänyt tappaa itsensä, ja mikäli Dylan ymmärsi sanaakaan oikein niistä lääkärinlausunnoista, niin onnistuminen ei ilmeisesti ollut edes kovin kaukana.

Alkushokista toivuttuaan Dylan tunsi voimakasta tarvetta puhua jollekin. Onneksi Windsor oli kotona. Mies oli tosin syventynyt lukemaan päivän lehteä, mutta Dylan ei antanut sen häiritä.

Dylan vain istahti alas ja täräytti kysymyksensä esiin ilman minkäänlaista pohjustusta.
-Onko se totta, että isä on yrittänt tappaa itsensä?

Windsor taitteli sanomalehden pois äärimmäisen järkyttyneenä.
-Miten sinä siitä tiedät?

Dylanin hetkeksi laskenut syke kohosi jälleen järkytyksen voimasta epämiellyttävän korkeaksi.
-Eli se on totta.

Windsor huokaisi syvään ja kääntyi katsomaan Dylania hyvin vakavana.
-Minä en aio alkaa valehtelemaan sinulle, joten myönnetään, se on totta. Hän yritti tosiaankin itsemurhaa silloin, kun sinä olit noin puolivuotias. Onneksi Gabriel löysi hänet ennen kuin tapahtui mitään peruuttamatonta. Tämän enempää minä en kuitenkaan aio tai voi kertoa. Sinun olisi varmaan hyvä keskustella tästä Andrein kanssa, jos haluat tietää lisää.

Dylan nyökytteli hiljaa näennäisen rauhallisena.
-Niin minä aion tehdäkin.
***

Aurinko oli jo painumassa mailleen, kun Joy sulki kaupan siltä päivältä ja lähti vihdoinkin Dylanin luo viemään yllätystään.

Hermostus hiipi hiljalleen Joyn mieleen, kun hän saapui talon pihaan. Kauaksi aikaa hän ei kuitenkaan jäänyt paikalleen. Hän otti vielä viimeiset ratkaisevat askeleet ja koputti.

Joy yllättyi, kun Dylan ei tullutkaan häntä vastaan. Oven avasikin Gabriel.
-Hei. Dylan ei ole enää täällä. Hän lähti takaisin Appaloosa Plainsiin.

Joyn sydän hypähti kurkkuun. Tämä ei voinut olla totta.

-Lähti? Miten niin lähti? Eiväthän hänen opiskelunsa ala vielä kolmeen viikkoon!

Gabriel kohautti olkapäitään epätoivoisena.
-Sitä minäkin mietin, mutta sitten keskustelin Windsorin kanssa ja minulle selvisi, että Dylanilla oli ihan hyvä syy lähteä. Oikeastaan todella hyvä, eikä pelkästään ihan hyvä.

-Mikä se syy on? Joy kysyi hämmennyksen vallassa.

-Minä en tiedä, että kuinka paljon te olette keskustelleet keskenänne tästä aiheesta, vai oletteko ollenkaan. Sen vuoksi en koe olevani oikea henkilö kertomaan sinulle, enkä minä olisi kyllä muutenkaan. Ei Dylan sinua kuitenkaan ihan tyhjän päälle jättänyt, vaan hän pyysi minua antamaan tämän sinulle, Gabriel sanoi ja ojensi Joylle taskustaan kaivamansa kirjekuoren.

Joy oli sillä hetkellä hyvin hämmentynyt ja jopa surullinen, mutta otti kuitenkin kirjekuoren vastaan.
-Kiitos, minä luen tämän.

Joy käveli jokirantaan, istui penkille ja keskittyi hetkeksi ihan vain hengittelemään. Tulevaisuus pelotti häntä monestakin eri syystä. Onneksi Dylan oli jättänyt jälkeensä edes kirjeen, se voisi ehkä lieventää hänen pelkojaan.

Hei kulta.

Anteeksi, että minä häivyin näin äkkiä selittelemättä mitään, mutta minun oli pakko. Sain tietää isästäni asioita, joita hän oli salannut minulta, ja minun oli pakko palata Appaloosa Plainsiin aiottua aikaisemmin, että saisin näitä asioita selvitettyä. Älä pelkää, ei hän ole tehnyt mitään rikollista tai sillä tavalla vakavaa. Minä en kuitenkaan voi hänen yksityisyyttään kunnioittaen kertoa lisää, mutta ehkä hän itse kertoo sinulle joka päivä. Mitä meihin kahteen tulee, niin minä rakastan sinua edelleen eikä se liekki ole hiipumassa mihinkään. Tulevaisuuden varalle tehdyt suunnitelmamme ovat yhä voimassa ja me toteutamme ne yhdessä. Minun pitää vain ensin selvittää asiat isän (ja sen jälkeen myös Jasperin) kanssa. Kun asiat ovat selvillä, niin minä soitan sinulle ja voimme sopia tarkemmin muutostasi ja muista yksityiskohdista. Anteeksi vielä kerran, kun lähdin sanomatta mitään, mutta usko minua kun sanon, että minun oli pakko. Rakastan sinua äärettömästi, eikä siihen mene kauaakaan, kun me saamme olla jälleen yhdessä.

Rakkaudella, Dylan

Joy laittoi kirjeen pois ja huokaisi hiljaa. Kirje antoi hänelle melkein kaikki vastaukset, joita hän oli toivonutkin. Mitään sanomatta lähteminen oli toki ikävästi tehty, mutta Joylla riitti luottamusta ja ymmärrystä. Dylanilla oli varmasti hyvä syy häipyä. Sitä paitsi, mieshän oli luvannut soittaa. Syytä ainakin olisi.

Joy nimittäin tiesi, että vaikka hänen raskautensa olikin vielä todella alussa, niin päätöstä pitämisestä ei voisi venyttää kovin pitkälle.

*****

Elämä alkaa pikkuhiljaa voittaa ja näin ollen tauko on ohi. Syy tälle tauolle oli se, että yksi mulle hyvin rakas, tärkeä ja läheinen ihminen kuoli. Taukoilmoituksessa tätä syytä en sanonut, koska en kaivannut (enkä kaipaa edelleenkään) minkäänlaista sääliä tai voivottelua. Olin (ja olen toki edelleen jonkin verran) surullinen, mutta kyseinen kuolema ei tullut varsinaisesti yllätyksenä, joten olin jo ehtinyt vähän varautua siihen ja se helpotti tilanteen käsittelyä. Toki tässä menee vielä tovi, että pääsen täysin sinuiksi menetyksen kanssa, mutta nyt kun hautajaiset ovat jo takanapäin ja tilanteeseen alkaa muutenkin vähitellen tottua, niin koin, että oli oikea aika palata tarinan pariin.

Sitten itse tarinaan. Dylanin ja Joyn suhde eteni vauhdilla pääosin onnellisissa merkeissä, mutta sitten tuli mutkia matkaan. Miten luulette Dylanin ja Andrein keskustelun kotipuolessa sujuvan? Entä Dylanin ja Jasperin? Ehkä suurin pommi tässä osassa oli kuitenkin tuo Joyn raskaus. Miten luulette Dylanin suhtautuvan siihen, kun hän saa tietää? Päätyykö pari pitämään vauvan?

Kun en työskennellyt oman tarinani parissa, niin myös lukemani blogit ja tarinat jäivät vähän vähemmälle huomiolle. Nyt olen kuitenkin pyrkinyt kirimään lukujonoa kiinni lukemalla ja kommentoimalla.