62.Luonnollinen jatkumo

Aurinko nousi hiljalleen Appaloosa Plainsin kukkuloiden ylle. Vaikka kaupunki olikin melko lämmin ympäri vuoden, niin se alkukesän aamu oli vielä tavallistakin kuumempi.

Sen huomasi myös puistossa aamulenkillä oleva Melinda. Vaikka hän olikin hyväkuntoinen, niin hiki kohosi pintaan huomattavasti normaalia nopeammin ja kevytvauhtinenkin juoksu sai sydämen takomaan todella lujaa.

Oireet eivät kuitenkaan johtuneet lämmöstä, eivät ainakaan kokonaan. Vasta yhtäkkinen pahoinvointikohtaus sai Melindan katsomaan totuutta silmiin. Näin se oli viimeksikin. Tältä se tuntui silloinkin.

Melinda hipaisi vielä toistaiseksi litteää vatsaansa pikaisesti. Ei minulla ole mitään syytä epäillä, ettetkö sinä olisi siellä, mutta parempi varmaan käydä apteekin kautta.
***

Walter oli täydellisen poikki päivystysvuoronsa jäljiltä. Vaikka ympärivuorokautisia päivystysvuoroja pyrittiin karsimaan parhaimman mukaan, niin välillä ne osoittautuivat olosuhteista johtuen pakollisiksi. Nyt Walterilla oli takana yksi sellainen vuoro, eikä hän toivonut sillä hetkellä mitään muuta niin paljoa kuin sitä, että saisi nukkua rauhassa edes muutaman tunnin.

Walter oli nukahtaa pystyyn ja hädin tuskin huomasi, että Melinda seisoi hänen edessään. Hän havahtui vasta naisen puhutellessa häntä.
-Walter, meidän pitää jutella.

Walterin silmät eivät meinanneet kestää auki sitten millään.
-Minulla on vuorokauden mittainen päivystysvuoro takana. Haluan nukkua nyt. Puhutaan sen jälkeen.
-Tämä ei voi odottaa!
Melindan hätääntynyt äänensävy havahdutti Walteria hieman.
-Onko Jasperille sattunut jotain?

Melinda pudisti päätään.
-Ei ole. Hänellä on kaikki hyvin.
-Sinullako sitten ei ole?
-Minä olen raskaana!

Viimeisetkin väsymyksen rippeet haihtuivat Walterin mielestä Melindan sanojen myötä. Mies oli niin perin juurin järkyttynyt, että hän kykeni hädin tuskin hengittämään, saati sitten puhumaan.

Melinda teki miehen reaktiosta oman johtopäätöksensä ja purskahti lohduttomaan itkuun.
-En minä tätä suunnitellut tai hankkiutunut tietoisesti raskaaksi sinun selkäsi takana, usko se.
Walter ei vieläkään sanonut mitään, ja hiljaisuus sai Melindan paniikin vain yltymään.
-Sanoisit nyt edes jotain!

Walter antoi itkevälle vaimolleen hellän suukon.
-Anteeksi, mutta minun on pakko päästä hetkeksi pois, etten sano alkujärkytyksissäni jotain typerää mitä katuisin myöhemmin. Älä pelkää, tulen takaisin illalla tai viimeistään huomenna aamulla.
Tämän sanottuaan Walter kääntyi kannoillaan ja marssi ulos ovesta, josta hän oli astunut sisään hetkeä aiemmin. Kun ovi hänen takanaan kolahti kiinni, niin Walter pinkaisi juoksuun. Kauaa hänen ei kuitenkaan tarvinnut juosta, sillä hänen määränpäänsä oli ihan lähellä.

Naapuritaloon muuttanut Andrei avasi oven hämmentyneenä ja huomasi heti, että jotain oli vinossa.
-Mikä on hätänä?
Walter ei vastannut mitään, ryntäsi vain ovesta sisään ja istahti sadatellen eteisen sohvalle.

Walter hautautui käsiinsä ja hengitti erittäin raskaasti. Andrei katseli ystäväänsä huolestuneena.
-Mikä on?
Walter ei sanonut enää mitään, pudisteli vain päätään.

-Onko Jasperille sattunut jotain? Ei, hänhän kävi vasta hetki sitten hakemassa Dylanin täältä ja he lähtivät johonkin... Onko Melindalla kaikki hyvin? Eiköhän, minä näin kun hän tuli kotiin lenkiltä ja hän näytti ihan hyvävointiselta... Oletko sinä tehnyt hoitovirheen, jonka ansiosta potilas pääsi hengestään? Ei, jos niin olisi käynyt, niin tieto siitä olisi kyllä jo kantautunut minunkin korviini...

Andrei istahti Walterin viereen. Hän oli itse ollut niin monesti tuo ahdistunut tyyppi, joten hän tiesi sanat, joilla hän voisi edes yrittää kaivaa Walterista tiedon ulos.
-Walter, puhuisit. Minä ymmärrän kyllä, että se ei ole helppoa. Se huokuu olemuksestasi. Minä haluan ihan aidosti auttaa, mutta en voi, jos sinä et yhtään edes vihjaa, että mikä on pielessä. Voisitko sinä kertoa?

Siinä kohtaa Walter sai kaivettua itsestään riittävästi voimaa puhumiseen.
-Melinda on raskaana.

Andrei katsoi parasta ystäväänsä erittäin järkyttyneenä.
-Onko hän pettänyt sinua?

-Mitä? Ei, ei tietenkään ole! Mistä sinä tuollaista sait päähäsi?

-Minä luulin, että sinä... Että sinä et...

Walter huokaisi uupuneena ja painoi pään takaisin käsiinsä.
-Kun minä ja ex-vaimoni aikoinaan kävimme lapsettomuustutkimuksissa, niin siellä selvisi, että se minusta löytynyt geenivirhe tekisi raskauden alkuunsaattamisen lähes mahdottomaksi. Paino sanalla lähes. Minulla ja Melindalla ei ole ollut mitään ehkäisyä käytössä, kun olemme kuitenkin vakituisessa suhteessa, kummallakaan ei ole mitään tauteja ja ollaanhan me jo useampi vuosi tässä oltu. Emme me todellakaan ole kyllä suunnitelleetkaan lapsen hankkimista, mutta kyllähän minä nyt lääkärinä ja ylipäätään ihmisenä tiedän sen, että raskauden mahdollisuus on lähtökohtaisesti aina olemassa, jos harrastaa suojaamatonta seksiä.

Andrei keitti molemmille kupilliset teetä. Walter halusi vielä selkeästi puhua, mutta hänellä vaikutti olevan jälleen sellainen hetki, ettei hän saanut sanaa suustaan. Kun kupposet alkoivat hiljalleen tyhjentyä, niin Andrei esitti kysymyksensä.
-Mitä te aiotte tehdä?

Walter otti siemauksen mukistaan ennen vastausta.
-En tiedä. En todellakaan tiedä. Minun tunteeni ovat niin ristiriitaisia tällä hetkellä. Tämä tapahtui täysin suunnittelematta ja yllättäen, enkä muutenkaan tiedä, onko meistä tähän. Toisaalta, meillä alkaa molemmilla olla jo ikää. Tämä voi olla viimeinen tilaisuus saada lapsi, jos me sellaisen haluamme.

Andrei pysytteli keskustelun ajan tyynen rauhallisena.
-En minä teidän puolestanne päätöstä tee, mutta näin ulkopuolisen silmin sanon, että jos te päädytte pitämään vauvan, niin te olette ihan hyvissä asemissa. Tasapainoinen ja onnellinen suhde, talossanne on tilaa, teillä molemmilla on hyväpalkkaiset vakityöt... Melindallahan on jo kokemustakin asiasta, ja voit varmaankin allekirjoittaa ajatukseni siitä, että hän on oikein hyvä äiti Jasperille. Sinäkin olet päässyt kokemaan Jasperin kautta edes osittain, että millaista se isänä oleminen on. Jos pitäisitte vauvan, niin kyllä te pärjäisitte.

Andrei kävi viemässä tyhjät teemukit tiskikoneeseen ja miehet istahtivat olohuoneen sohvalle jatkamaan keskusteluaan. Andrei oli aikeissa jakaa painavan salaisuuden menneisyydestään.

-Sinulle minä voin kertoa tämän, koska voin luottaa, että tieto ei kulje eteenpäin. Dylan sai aikanaan alkunsa aivan yhtä vahingossa. Oikeastaan vielä enemmän vahingossa. Naomi ja minä olimme silloin vielä yliopistossa, vaikkakin ihan sen loppuvaiheilla, asuimme vielä yliopiston vuokrakämpässä ja kaikki oli muutenkin ihan kesken. Lapsi ei ollut vielä suunnitteilla, joten ehkäisy oli käytössä. Tiesimme kyllä, että haluamme toistemme kanssa lapsia vielä joku päivä, mutta sen oli tarkoitus tapahtua vasta useamman vuoden päästä.

-En halua Dylanin tietävän tästä, sillä en halua, että hän tuntisi olonsa jotenkin virheelliseksi tai ei-toivotuksi. Hän oli vahinko, sen myönnän, mutta en minä missään nimessä kadu häntä. Dylan on parasta mitä minulle on tapahtunut ja tulee koskaan tapahtumaan. Ja vaikka minä en olekaan minkään vuosisadan paras isä-palkinnon arvoinen, niin mielestäni olen pärjännyt vähintään kohtalaisesti, vaikka varsinkin alkuaikoina meillä oli tosi paljon vaikeuksia, jotka eivät tosin johtuneet Dylanista, vaan vain ja ainoastaan minusta. Mutta sinä ja Melinda... Teidän pitää ihan todella puhua tuosta, mutta kyllä te jonkun ratkaisun löydätte, olen varma siitä.

Walter heittäytyi selälleen sohvalle uupuneen huokauksen saattelemana.
-En minä tiedä. En minä helvetti soikoon tiedä. Kaiken tämän lisäksi minulla on vuorokauden mittainen päivystys takana, joten olen aivan helvetin väsynyt. Saanko nukkua täällä muutaman tunnin?
-Tietenkin. Vierashuoneen sänkyyn on juuri vaihdettu puhtaat lakanat, voit mennä sinne, Andrei ohjeisti.
***

Walter ei ollut aivan varma, että kuinka kauan hän oli nukkunut, mutta kello oli jo reilusti yli puolen yön kun hän viimein heräsi. Siitä huolimatta hän palasi kotiinsa keskellä yötä. Perille saapuessaan hän huomasi olohuoneen valojen olevan vielä päällä. Melinda oli siis vielä hereillä.

Walter huomasi yöasuunsa sonnustautuneen Melindan olevan jokseenkin alakuloisen näköinen. Nainen ei nostanut katsettaan, sillä hän tunnisti tulijan askelten äänistä.
-Ai, sinä palasit sittenkin.

-Tietenkin, niinhän minä lupasin. Oliko sinulla jokin syy olettaa, etten olisi tullut enää takaisin?

Melinda henkäisi hiljaa.
-Anteeksi. On minulla, mutta se ei varsinaisesti liity sinuun. Silloin, kun minä aloin odottaa Jasperia, niin kävin Martinin kanssa lähes sanasta sanaan samanlaisen keskustelun kuin me kaksi tänä aamuna. Erona meidän keskusteluumme oli se, että hän ei koskaan tullut takaisin vaikka lupasi muuta.

Walter istahti vaimonsa viereen sohvalle. Hän oli vieläkin epävarma lähes kaikesta, mutta Andrein kanssa keskustelun, kunnon unien ja tilanteen ajattelun myötä hän oli saanut muodostettua asiasta jonkinlaisen mielipiteen.

-Melinda rakas, minä en halua painostaa sinua minkäänlaiseen ratkaisuun. Minä kuitenkin puhuin Andrein kanssa ja hän sai minut ajattelemaan. Jos me pitäisimme vauvan, niin meillä olisi hyvät mahdollisuudet pärjätä. Olosuhteet vauvalle olisivat hyvät. Toivon, että sinä et ota tätä seuraavaa loukkauksena, mutta fakta on se, että me alamme olla jo vanhoja. Tai no, emme mitenkään ihan älyttömän vanhoja, mutta odottaviksi vanhemmiksi melkoisen iäkkäitä. Tiedän, että emme ole suunnitelleet hankkivamme vauvaa, mutta kaikki mahdollisuudet ja todennäköisyydet huomioiden sanoisin, että kyllä meidän kannattaa pitää hänet. Jos sinä et halua, niin ei keskeytyskään minulle mikään suuri ongelma olisi. Se on kuitenkin sinun vartalosi, ja siksi viime kädessä myös sinun päätöksesi.

Melinda oli pitkään hiljaa. Hänellä oli selkeä ajatus mielessä, mutta sanojen muotoilua hän joutui hiukan miettimään.
-Silloin, kun minä tulin raskaaksi ensimmäistä kertaa, niin se oli suunniteltua. Kun siitä tuli konkretiaa, niin Martin katosi elämästäni pakokauhun tai ehkä katumuksen saattelemana, en tiedä varmasti. Siitä huolimatta päätin, että minä selviän. Ja minä selvisin. Nyt, vaikkei tämä suunniteltua ollutkaan, minulla on rinnallani rakastava mies, joka aivan varmasti tukee ja auttaa minua vauvan kanssa. Ja tuo ikäasia... En minä loukkaantunut, sillä tottahan se on. Tässä iässä ihan tarkoituksella yrittäenkin raskaaksi tuleminen on jo haastavaa, ja meidän tilanteessamme raskaus on jo ihme. Joten eiköhän me tämä pieni pidetä.

Walter laittoi kätensä Melindan ympärille ja vetäisi naisen vielä hieman lähemmäs itseään.
-Minä olen vielä melkoisen sekaisin tästä, mutta eivätköhän ajatukset selkiydy ajan myötä, Walter sanoi hiljaa.
-Niin ovat minunkin, mutta ei se haittaa, Melinda huokaisi herkistyneenä.
***

Walter ja Melinda päättivät odottaa Jasperille kertomisessa kolmen kuukauden riskirajan ylittymistä. Kun se oli lopulta ohitettu ja raskaus eteni hyvin, niin he päättivät, että olisi hyvä hetki.

Talon yläkerta oli pyhitetty täysin Jasperin valtakunnaksi ja sieltä kuului iloinen musiikin meteli. Äänistä päätellen Jasper paukutteli rumpujaan ja Dylan istui pianon ääressä.

Yläkertaan päästyään Melinda vahvisti havaintonsa oikeaksi. Vaikka Dylan ei ollutkaan aivan yhtä taidokas soittaja kuin Jasper, niin silti poikien yhteissoittoa oli ilo kuunnella. Kumpikaan ei heti havainnut Melindan saapumista, mutta kun Dylan huomasi, niin hän lopetti soittamisen heti ja Jasper seurasi hänen esimerkkiään.

-Tulitko sinä vain kuuntelemaan kun me soitamme, vai oliko sinulla ihan jotain asiaakin?

Melinda katsoi poikaansa ja tämän ystävää jännittyneenä.
-Vaikka teidän soittoanne onkin ihan kiva kuunnella, niin oli minulla ihan asiaakin sinulle. Dylan, sinä voit myös kuunnella, sillä saisithan sinäkin tietää tämän ennemmin tai myöhemmin.

Melindaa jännitti yhä kovasti. Sanojen muodostaminen oli haastavaa, vaikka hän olikin miettinyt niitä jo etukäteen.
-Jasper... Tilanne on se, että sinusta on tulossa isoveli. Haluan sinun tietävän, että vaikka uusi vauva tuleekin, niin se ei vähennä minun tai Walterin rakkautta sinua kohtaan yhtään. Kaikkea muuta. Vaikka vauva vaatiikin ensikuukausinaan paljon enemmän aikaa ja huomiota, niin muista silti, että olet meille rakas ja voit aina tulla puhumaan meille ja pyytämään apua, oli kyseessä sitten iso tai pieni asia.

Jos kyseessä ei olisi ollut niin vakava asia, niin Dylan olisi saattanut nauraa. Hän ei ollut koskaan aiemmin nähnyt ystävänsä kasvoilla niin hämmentynyttä ilmettä.
-Vai niin. Sopiiko, että minä mietin tätä hetken ja sanon sitten myöhemmin jotain? Oli nimittäin sen luokan yllätys, että en ihan heti tiedä mitä ajatella.

Melinda kaappasi poikansa halaukseen.
-Tietenkin se sopii. Emme mekään Walterin kanssa ihan heti tienneet miten reagoida.
Tämän sanottuaan Melinda palasi alakertaan jättäen pojat kahdestaan.

Jasper istahti sohvalle jokseenkin järkyttyneen näköisenä eikä sanonut mitään ainakaan seuraavaan tuntiin. Dylan ei oikein voinut muuta kuin odottaa, että Jasper sanoisi jotain. Olisi hän toki voinut itsekin sanoa jotain, mutta hän ei tiennyt, että mitä. Hän ei osannut asettua Jasperin asemaan ollenkaan.

Dylan oli toisinaan hyvin kateellinen isänsä puheenlahjoista. Hän itse oli paljon sulkeutuneempaa tyyppiä, eikä osannut lukea ihmisten tunnetiloja kovin hyvin. Sen hän ymmärsi, että Jasper oli kuitenkin kovin järkyttynyt. Jasper on minun paras ystäväni. Pakko minun on edes yrittää.

Dylan polvistui Jasperin eteen ja yritti saada katsekontaktin ystäväänsä onnistuen siinä lopulta.
-Jasper? Miltä sinusta tuntuu?

-Harmittaa. Soittoaikani ovat tästä eteenpäin entistäkin rajatumpia, sillä pitäähän minun kumminkin varoa, ettei vauva häiriinny. Sekin harmittaa, että vauva kuitenkin huutaa kellon ympäri ensimmäiset kuukaudet, joten saan sanoa hyvästit kunnollisille yöunille.
Jasper piti pienen tauon.
-Toisaalta... Kyllä ajatus isoveljeksi tulemisesta tuntuu omalla tavallaan myös kiehtovalta. Onhan se varmaan hienoa, että on joku, joka katsoo minua ylöspäin. Sitten tässä on sekin, että kun äiti ja Walter kiinnittävät huomionsa vauvaan, niin minulle jää enemmän mahdollisuuksia puuhailla omia juttujani, kun he eivät ehdi katsoa niin paljoa minun perääni. Minun täytyy vielä sulatella tätä, mutta ainakin tällä hetkellä näen tässä enemmän hyviä kuin huonoja puolia.

Molemmat nousivat ylös ja Dylan päätyi halaamaan ystäväänsä.
-No siinä tapauksessa minä voin kaiketi onnitella tulevaa isoveljeä jo etukäteen, eli onneksi olkoon.

Jasperin kasvoille levisi onnellinen hymy.
-Kiitos. Eiköhän jatketa soittamista?
-Kyllä, jatketaan vain!

Pojat palasivat soittimien luo ja jatkoivat siitä mihin jäivät ennen Melindan vierailua. Jasperin ajatukset karkailivat vähän väliä soittamisesta jonnekin aivan muualle, mutta hyvin hänellä meni silti, varsinkin kun Dylan ei huomannut mitään.
*****

Viime osassa häät ja  nyt sitten lapsi. Eihän se toki mikään automaatio ole, että avioliittoa seuraa myös perheen perustaminen, mutta Melindalle ja Walterille kävi nyt näin. Veikkauksia tulevan lapsen sukupuolesta saa esittää, se ei nimittäin ole vielä tiedossa minullakaan. :D Miten luulette Jasperin sopeutuvan rooliinsa isoveljenä?

Dylan ja Jasper olivat tässä osassa ehkä hieman sivussa, mutta heidänkin seikkailuja päästään näkemään jatkossa vähän enemmän. :) Toki muita unohtamatta, mutta tarinan painopiste alkaa vähitellen siirtyä aikuisista tämän nuoremman polven pariin.