55.Aivan liian pian

Seuraava aamu valkeni harmaana ja sateisena. Andrei oli viettänyt kuluneen yön pyörien sängyssään pääosin unettomana. Aamulla väsymys oli melkoinen, mutta Andrei tunsi olonsa kuitenkin edes jollain tasolla tyyneksi. Hän oli vihdoinkin tullut jonkinlaiseen lopputulokseen pohdinnoissaan.

Andrei oli päättänyt yrittää. Hän rakasti Naomia ja Naomi häntä, siitä ei päässyt mihinkään. Toisekseen, vaikka juttu päättyisikin jälleen huonosti, niin Andrei ei kokenut menettävänsä mitään. Hän oli jo onneton. Jutun epäonnistuessa hän olisi myös onneton. Ainoa ero nykyhetkeen olisi se, ettei tarvitsisi surkutella hyödyntämättä jätettyä tilaisuutta. Ja olihan hänellä myös mahdollisuus onnistua.

Andrei hengitti vielä kerran syvään ennen kuin painoi vihreää luuria ja nosti puhelimen korvalleen.
-Hei Naomi. En kai minä herättänyt?
-Et. Olin juuri tulossa aamulenkiltä. Kuinka niin?
-Voisitko tulla käymään? Minä olen miettinyt asioita.
-Tietenkin voin. Nähdään kohta.
-Hienoa. Nähdään.

Andrei vaihtoi pikaisesti vaatteensa ja istahti sohvalle odottamaan Naomia. Hän ei ollut aivan varma ajankulusta, mutta joka tapauksessa Naomilla ei kestänyt kovin kauaa.

Andrei avasi oven ja päästi Naomin sisään. Hänen henkensä oli lähellä salpautua. Naomin hiukset olivat pikaisesti tehdyllä ponnarilla ja hän oli vielä hikinen juoksemisen jäljiltä, mutta siitäkin huolimatta Andrei piti Naomia maailman kauneimpana. Andrei tiesi omasta kokemuksesta, että pitäisi puhua ennen toimimista, mutta hän ei vain kyennyt hillitsemään itseään.

Naomi yllättyi suudelmasta pahanpäiväisesti, muttei kuitenkaan pyrkinyt pois tai yrittänyt estää. Päin vastoin oikeastaan.

-Sinä olet ilmeisesti valintasi tehnyt? Naomi kysyi henkeään haukkoen.

-Ei se helppo päätös ollut, mutta minä tiedän, että meidän täytyy yrittää. Saamme tämän kyllä toimimaan jos vain haluamme, ja vaikka emme saisikaan, niin ainakaan ei tarvitsisi katua jälkikäteen sitä, ettemme edes yrittäneet, Andrei kertoi katsoen Naomia samalla vetoavasti silmiin.

-No siinä tapauksessa... Naomi huokaisi ja veti Andrein takaisin lähelleen.
Andrei nappasi Naomia kädestä kiinni ja johdatti naisen asunnon suihkutiloihin.

Yhteisen suihkuhetken jälkeen Andrei toi Naomin takaisin olohuoneen puolelle. Äskeinen kiihko oli tipotiessään ja tunnelma varsin herkkä. Naomi päätti hyödyntää hetken ja hän otti Andreita käsistä kiinni.

-Andrei... Tuo äskeinen oli jotain todella mahtavaa, mutta meidän pitäisi silti puhuakin vielä. Tai ei sinun tarvitse jos et halua, mutta toivoisin sinun kuitenkin kuuntelevan, kun sanon sanottavani.

Nuoripari istahti pöydän ääreen ja Naomi alkoi kertoa tarinaansa.
-Haluan vielä kertaalleen sanoa, että olen pahoillani siitä, miten käyttäydyin silloin kauan sitten. Se oli todella väärin. Se tunteiden käsittelyn haastavuus johtui varmasti ainakin osittain myös iästä, mutta ei se ollut pelkästään sitä. Tunteiden käsittely on aina ollut minulle haastavaa. Olen kuitenkin yrittänyt työstää sitä, niin itsenäisesti kuin myös terapeutin kanssa. Jos minulle vielä tulevaisuudessa tulee jokin tuollainen ahdistuksen aihe, niin sitten en pakene. Voin luvata sen sinulle.

Andrei nyökytteli tyytyväisenä Naomin kertomusta kuunnellessaan.
-On hyvä, että sinä olet pyrkinyt opettelemaan parempaa tunteiden käsittelyä. Minun on pakko myöntää, että luottamukseni sinua kohtaan ei vielä ole aivan täysi, mutta uskon, että saamme kyllä rakennettua sen entiselleen ajan myötä.

Naomi nyökkäsi ymmärtäväisenä.
-Jos olisin asemassasi, niin en minäkään vielä kykenisi luottamaan täysillä. Olet kyllä ihan oikeassa, että ajan kanssa.
Naomi piti pienen tauon ennen seuraavaa kysymystään.
-Nyt kun me mitä ilmeisimmin olemme ihan oikeasti pari, niin miten me menettelemme muille kertomisen kanssa? Vaikka olemmekin kaukana perheistämme, niin ei tämä voi ikuisuutta salaisuutenakaan pysyä.

Andrei pohti ajatustaan hetken ja päätti lopulta kertoa ehdotuksensa Naomille. Se tapahtuisi kuitenkin ennemmin tai myöhemmin.
-Jouluun ei ole enää kauaa. Mitä jos lähtisimme joululomaksi käymään kotona? Minä en ole käynyt siellä kertaakaan sitten opintojen alun, joten minulla on aika kova ikävä heitä. Samalla voisimme esittäytyä pariskuntana.

Naomi epäröi vain hetken. Häntä pelotti, mutta hän tiesi, että mitä kauemmin he salaisivat asiaa, niin sen vaikeampaa kertomisesta tulisi.
-Lähdetään vain. Minua kyllä jännittää kovasti, mutta minullakin on kova koti-ikävä, ja onhan tästä varmaankin parempi kertoa kasvokkain.
***

Joululoma oli ja meni. Aivan kuten Andrei arvelikin, niin heidän perheensä olivat hyvin myötämielisiä asialle ja onnellisia heidän puolestaan. Kun he palasivat joululoman jälkeen kampukselle, niin opiskeluarki imaisi heidät pyöritykseensä. Siltikin he pyrkivät raivaamaan kalenteristaan tilaa ja pala kerrallaan uudelleenrakentamaan menetettyä luottamusta. Lukuvuosi kului loppuun kuin hujauksessa ja Andrei oivalsi, että hänen opintonsa olivat tasan puolivälissä.

Andrei oli pyytänyt Naomin mukaansa rannalle, sillä hänellä oli esitettävänään eräs tärkeä ehdotus. Ei sentään kosinta, vielä ainakaan, mutta lähes yhtä painava asia kuitenkin.

-Muuta minun luokseni.

-Mitä?

-Muuta luokseni. Se olisi meidän molempien kannalta kannattava järjestely. Asumiseen ei menisi niin paljoa rahaa kun jakaisimme vuokran puoliksi, meillä olisi entistä enemmän omaa rauhaa ja yksityisyyttä, ja... No, minä kaipaan sinua viereeni nukkumaan enemmänkin kuin vain joitain satunnaisia öitä.

Naomi katsoi Andreita silmät suurina hämmästyksestä.
-No... Jos sanoisin, ettei tämän askeleen ottaminen pelottaisi minua yhtään, niin se olisi valehtelua. Siitäkin huolimatta haluan sitä. Olen samaa mieltä noista hyödyistä, ja minäkin kaipaan lähelle sinua. Muutetaan vain yhteen.

Andrei hymyili rohkaisevasti.
-Se pelko lievenee kyllä ajan myötä. Käydään huomenna hakemassa tavarasi asuntolasta ja täyttämässä muuttolomake vuokraustoimistossa.

Siitä hetkestä alkaen Naomi ja Andrei olivat avopari. Vaikka yhteenmuutto jännittikin molempia, niin jälkikäteen he kokivat sen oikein toimivaksi ratkaisuksi.
***

Opintojen tahti jatkoi vain kiristymistään molemmilla, ja ennen kuin he ehtivät edes huomata, niin takana olivat Andrein neljäs ja viides sekä Naomin toinen ja kolmas opiskeluvuosi. Ajan kulu järkytti Andreita, mutta samalla se sai hänet innostuneeksi. Hän oli hetki hetkeltä askeleen lähempänä unelmiaan.

Juuri siitä syystä Andrei oli pyytänyt Naomin juttelemaan kanssaan. He tapasivat kirjastossa heti sen jälkeen, kun molempien vuoden viimeinen tentti oli takana. Andreilla oli kysyttävää ja kerrottavaa.

-Mitä luulet, pystyisitkö sinä vauhdittamaan opintojasi sen verran, että valmistuisit vuoden etuajassa?

-Kai se onnistuisi, mutta miksi ihmeessä minun pitäisi tehdä niin?

-Katsos kun... Minä sain tänään sähköpostia Riverviewin keskussairaalan johtajaylilääkäriltä. He ovat siellä hyvin vaikuttuneita minun opiskelumenestyksestäni ja sen vuoksi halusivat videohaastattelun minulta. Sinähän tiedät sen, että minä haluan neurokirurgiksi. Me sovimme alustavasti, että jos vain suoriudun viimeisen vuoteni opinnoista kunnolla, niin minulle on siellä avoin erikoistujan paikka tarjolla. Sinulla puolestasi on vielä kaksi vuotta opintoja jäljellä, mutta jos vauhdittaisit niitä, niin me valmistuisimme yhtä aikaa ja sinä voisit muuttaa Riverviewiin minun mukanani.

-Riverviewiin? Eikös se ole aivan kamala tuppukylä?

-Onhan se ehkä pieni ja hieman syrjässä, mutta kulkuyhteydet muualle ovat loppujen lopuksi ihan hyvät. Tärkeämpää on kuitenkin se, että sikäläinen opetussairaala on yksi maan parhaita. Kaupungin kulttuuritarjonta on myös niin pieneksi kaupungiksi yllättävän laaja, joten siitä riittää varmasti juttuja kirjoitettavaksi. En siis usko töiden löytymisen koituvan sinullekaan ongelmaksi. Mitäs sanot?

-Minä teen sen.

-Oletko sinä aivan varma? Andrei kysyi varovaisen tyytyväisenä.
Naomi nyökkäsi.
-Olen muutenkin miettinyt sitä, sillä minä koen, että voisin selvityä vaadittavista opinnoista nopeamminkin, kuin mikä oletustahti on. Sen lisäksi minulla on mielessäni hyvin selkeä idea lopputyöstäni, joten senkään tekemisen ei pitäisi tuottaa ongelmia. Sinun kertomasi antoi vain viimeisen pisteen ajatukselle etuajassa valmistumisesta.

Andrei veti hivenen herkistyneenä Naomin kainaloonsa.
-Oletko sinä nyt aivan varma? En halua ajaa sinua jaksamisesi äärirajoille, jos sinä et jaksakaan vielä aiempaakin ripeämpää opiskelutahtia.
-Kyllä olen, aivan varma. Minä kestän sen kyllä.

***

Viimeinen opiskeluvuosi vei molemmilta todella paljon voimia ja parisuhteelle kohdistettu aika oli hyvin rajallista. Vuoden loppua kohden etenkin Naomi tuntui olevan jatkuvasti uupunut ja hermoromahduksen partaalla, mutta loppu oli kuitenkin onnellinen. Molemmat saivat suoritettua opintonsa kunnialla loppuun ja valmistumisesta tuli varmaa.

Valmistujaispäivän aamuna Andrei sekoitteli vohvelitaikinaa hajamielisenä. Hän oli samaan aikaan sekä onnellinen, että jännittynyt. Valmistuminen ja erikoistumispaikka unelma-alalta olivat jo varmoja. Ainoa jännityksenaihe oli se, että valmistujaistilaisuudessa hänen pitäisi vannoa lääkärinvala. Andrei oli opetellut valan ulkoa, mutta siltikin häntä jännitti.

Naomi heräsi hiukan Andreita myöhemmin. Hän laahusti voimattomana keittiöön, muttei ehtinyt sanomaan Andreille edes huomenta, kun pahoinvointi vei hänet mukanaan ja pakotti palaamaan kylpyhuoneen puolelle. Andrei kuunteli avuttomana kylpyhuoneesta kantautuvia oksennusääniä.

Kun Naomi hetken kuluttua palasi olohuoneen puolelle, niin heidän välilleen laskeutui paljonpuhuva hiljaisuus. Naomi ei kyennyt väsymykseltään pohtimaan asiaa enempää, mutta Andrei viittä vaille valmiina lääkärinä tarjosi heti sitä tavallisinta selitystä syyksi aamupahoinvoinnille.
-Onko se mitenkään mahdollista, että sinä olisit raskaana?

Naomi hätkähti.
-Älä viitsi pelotella. En todellakaan ole. Onhan meillä ehkäisy käytössä.

Andrein ulkokuori pysyi rauhallisena, mutta hänen sisällään myllersi. Ei hemmetti, jos hänen ensimmäinen arvauksensa osuisi oikeaan...
-Ei kukaan syyttä suotta oksenna aamuisin. Minä lähden nyt apteekkiin ja haen sinulle testin. Sinä voit sillä aikaa mennä takaisin lepäämään tai jatkaa aamupalan valmistelua, ihan miten sinun vointisi sallii.

Andrei vaihtoi nopeasti vaatteet ja kävi hakemassa raskaustestin lähimmästä apteekista. Naomi lukittautui kylpyhuoneeseen tekemään testiä ja Andrei jäi olohuoneeseen odottamaan. Sellaisilla hetkillä kuuluisi kai olla hermoromahduksen partaalla, mutta Andrei tunsi olonsa yllättävän tyyneksi. Ehkä vähän liiankin tyyneksi. Andrei oivalsi olevansa jonkinlaisen lievän shokkitilan vallassa.

Naomi palasi kylpyhuoneesta jonkin ajan kuluttua ja istahti Andrein viereen todella hiljaisena. Hiljaisuus kertoi enemmän kuin tarpeeksi, mutta siltikin Andrei päätti kysyä.

-No?

-Se oli positiivinen. Valitettavasti, Naomi sai henkäistyä.

-Mitä helvettiä me nyt oikein teemme?

-Me lähdemme nyt valmistujaisjuhlaan. Autan sinua pistämään hiukset kiinni. Juhlatilaisuudessa sinun lienee paras jättää se koulun tarjoama kuohuviinilasillinen juomatta, ihan varmuuden vuoksi. Puhutaan sitten sen jälkeen lisää, jooko?
-Joo, Naomi sai sanottua.
***

Joitakin tunteja myöhemmin pariskunta palasi valmistujaisjuhlallisuuksista. Tilaisuus oli mennyt molempien osalta ihan hyvin huolimatta siitä, että kummankin ajatukset olivat koko tilaisuuden ajan pyörineet jossain aivan täysin muualla kuin itse juhlassa.

-Naomi, minulla on ehdotus sinulle. Istutaan alas ja jutellaan. Minulla on ajatuksia.

Kun he istuivat alas, niin Andrei oli ainakin näennäisen rauhallinen.
-Järjellä ajateltuna me selviäisimme siitä. Saan jo erikoistumisaikana sen verran hyvää palkkaa, että kaksi aikuista ja vauva elävät sillä ihan mukavasti. Sinä voisit alkuun olla kotona vauvan kanssa, ja mennä sitten töihin kun vauva on riittävän vanha päiväkotiin, tai sitten me voisimme palkata lastenhoitajan. Kyllä se jotenkin onnistuisi.

-Tunteella ajateltuna taas... Minä en ole valmis isäksi, en todellakaan. Toisaalta, onko kukaan ennen kuin se lapsi oikeasti on siinä? Raskautesi on luultavasti aika alussa, joten ainakin meillä olisi aikaa valmistautua ja totutella ajatukseen. Lopullisen päätöksen minä jätän sinun tehtäväksesi, sillä olethan sinä kuitenkin se, joka meistä on raskaana. Haluan sinun kuitenkin tietävän, että olen avoin kaikille vaihtoehdoille, ja tuen sinua kyllä, päätit sitten mitä tahansa.

Naomi kuunteli Andrein sanoja varsin häkeltyneenä. Lopulta hän sai itsekin jotain sanottua.
-Rehellisesti sanottuna, minä en todellakaan ajatellut, että meidän suhteemme olisi jo sillä tasolla, että alkaisimme hankkimaan lapsia. Nuo sinun sanomasi järki- ja tunnepuolesta ovat kyllä hyvin paikkaansapitäviä. Minä en kuitenkaan todellakaan ole varma siitä, että kestäisinkö raskautta fyysisesti tai henkisesti. Olen sitä mieltä, että ensialkuun meidän pitäisi selvittää raskauden kesto, ja sitten jäljellä olevan ajan puitteissa tehdä päätös.
Andrei oli juuri vastaamaisillaan, kun taskusta kuuluva puhelimen pirinä keskeytti hetken.

-Hei Andrei, etkös sinä ollutkin...
-Anteeksi Walter, mutta nyt on todella huono hetki! Andrei sähisi puhelimeen.
-Kuuntele nyt hyvä mies! Etkös sinä ole kotoisin Bridgeportista ja tyttöystäväsi myös?
-Olemme, kuinka niin? Jos sinä viittaat tällä nyt siihen, etteivät meidän vanhempamme olleet valmistujaisjuhlassa, niin siihen oli oikein hyvä syy. He asuvat kaukana, minkä lisäksi heillä oli työ--.
Walter keskeytti Andrein lähes hätääntyneenä.  
-En minä sillä. Oletteko te yrittäneet jo olla yhteydessä heihin?
-Emme. Miksi pitäisi?
-Etkö sinä ole muka kuullut?

-Kuullut mistä?
-Etkö sinä katso ollenkaan uutisia?
-Katson katson, mutta tänään on ollut aika helvetin paljon muutakin mietittävää!
-Bridgeportissa on tapahtunut tänään iltapäivällä tuhoisa maanjäristys.
Andrei tunsi sydänalassaan voimakkaan jysähdyksen. Ei helvetti. Walter ei voinut olla tosissaan.
-Älä viitsi. Maanjäristys. Sinä pelleilet aivan varmasti.
-Seuraava uutislähetys alkaa ihan pian, sinun kannattaisi ehkä katsoa se Naomin kanssa. Sen jälkeen teidän lienee parasta yrittää tavoitella perhettänne.
-Kiitos kun soitit. Ja anteeksi, että minä huusin sinulle.
-Ei se haittaa.
Puhelun päätyttyä Andrei tarrasi Naomia käsivarresta ja veti hänet mukanaan sohvalle.

Pariskunta jäi seuraamaan uutislähetystä kauhusta kankeana. Mitä pidemmälle lähetys eteni, niin sitä pahaenteisemmäksi uutistenlukijan sanat muuttuivat.

-Näin voimakkaat, noin kahdeksan magnitudin suuruiset maanjäristykset ovat äärimmäisen harvinaisia ja tekevät valtavaa tuhoa laajille, jopa satojen kilometrien suuruisille alueille. Uutiskuvaa turman pahimmasta pisteestä ei ole vielä saatu, mutta pelastushelikoptereista kantautuneet tiedot ovat karua kuultavaa. Rakennuksia on romahtanut tuhatmäärin eikä mahdollisesti hengissäolevien etsintöjä ole saatu vielä aloitettua...
Uutislähetyksen päätyttyä molemmat tarrautuivat puhelimiinsa kuin hengenhädässä ja alkoivat soitella sukulaisiaan läpi. Tuloksetta. Yritys toisensa jälkeen tarjosi vain sen saman, konemaisella naisäänellä lausutun "valitsemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä"-lauseen.

Naomi alkoi käydä yritys yritykseltä epätoivoisemmaksi ja shokki alkoi nostaa päätään. Hän oli yrittänyt tavoitella vanhempiaan, kaksoisveljeään ja muita sukulaisiaan varmasti kymmeniä kertoja ennen kun hän suostui hyväksymään sen faktan, että vastausta ei sillä hetkellä saanut.

Hetken päästä Naomi löysi itsensä Andrein sylistä nyyhkyttämässä lohduttomana. Naomi ei vain kyennyt tai varsinkaan halunnut hyväksyä tapahtunutta, minkä lisäksi epätietoisuudessa vellominen vain pahensi tilannetta. Jonkinlainen heikko toivo iti Naomin sisällä siitä, että edes joku heidän perheestään olisi selvinnyt, mutta kaikki todennäköisyydet osoittivat valitettavasti aivan toiseen suuntaan.

Andrei oli ollut jonkinsorttisessa shokkitilassa koko päivän Naomin raskausuutisen vuoksi, eikä tieto luonnonkatastofista ainakaan lieventänyt tilaa yhtään. Se ajoi hänet vain entistä enemmän toimintakyvyttömäksi. Niinpä hän tyytyi vain silittämään Naomin selkää rauhoitellakseen naista. Andrei tiesi kuitenkin itsekin, ettei se auttanut mitään.
*****

Pariskunnan yliopistovuodet ovat nyt takanapäin. Tämä yliopiston aika mentiin läpi todellisella pikakelauksella, mutta kuten jo aiemmin sanottua, niin sen opiskeluarjen lomassa ei jää juurikaan aikaa millekään ylimääräiselle. Mutta tosiaan, heistä tuli kuin tulikin pariskunta ja heidän uusi alkunsa sujui pääosin onnellisesti. Aivan yliopiston loppupuolella heille kuitenkin tuli kerralla kasa shokeeraavia uutisia, niin onnellisia, kuin myös vähemmän onnellisia. Mitä luulette, päätyvätkö he pitämään vauvan? Sitten tämä lähtökohtaisesti ikävämpi juttu. Mitä luulette, että heidän kotipuolestaan kuuluu? Sen voin jo paljastaa, että uutiset ovat aika pitkälti musertavia, mutta kaikkea ei ole menetetty.

Nämä yliopistoajan osat ovat olleet vähän normaalia lyhyempiä, mutta ensi osasta lähtien palataan siihen normaaliin pitkähköön osapituuteen. Ensi osaa saatte kyllä odotella taas hyvän tovin, sillä se tulee ulos joskus marraskuun alkupuolella. Mulla on nimittäin tässä muutto meneillään ja se nielee ihan kiitettävästi aikaa, joten tarina saa odotella jatkoaan siihen asti, että olen asettunut aloilleni uuteen kämppään.