54.Yksi yö aikaa

Andrei saattoi Naomin sisälle taloonsa ja sulki oven heidän perässään. Naomi antoi katseensa vaeltaa talon sisustuksesta Andrein opiskelutarvikkeisiin ja hänen ilmeensä oli lievästi järkyttynyt.

Naomi koitti pitää katseensa mahdollisimman neutraalina, mutta Andrei näki ilmeestä paistavan järkytyksen.
-Onpas tämä sinun kämppäsi ihan...Kiva, Naomi yritti päättää kohteliaasti.

Andrei tuhahti huvittuneena.
-Onhan tämä aivan kamala komero, mutta vuokra ei ole loppujen lopuksi mikään mahdoton ja ainakin minä saan opiskella rauhassa. Vuokraustoimistosta sanottiin, että voisin halutessani anoa jotain tukirahaa tämän remontoimiseen, mutta ei minulla ole aikaa tai voimia sellaiseen.

Andrei istahti sohvalle ja jäi tarkkailemaan Naomia rauhallisena.
-Sinä et varmaankaan tullut keskustelemaan minun asuntoni sisustuksesta, vai?

Naomi istahti Andrein viereen ja katseli miehen suuntaan pelokkaana.
-En tullutkaan. Totta puhuen, en edes tiedä miksi tulin. Tai tiedän minä, mutta en tiedä ollenkaan, että mistä voisin aloittaa.

Andrei pyrki pitämään ulkokuorensa rauhallisena, vaikka hänen sisällään kävi sillä hetkellä kova myrsky.
-Jos vaikka aloittaisit siitä, että miksi sinä annoit ymmärtää olevasi kiinnostunut minusta ja olitkin kuin korviasi myöten rakastunut, mutta sitten yhtäkkiä kohtelit minua kuin ilmaa ja teeskentelit, että
mitään ei ollut koskaan tapahtunutkaan?

Andrei oli näkevinään, kun yksi kyynel vierähti Naomin poskelle. Nainen kuitenkin pyyhkäisi sen nopeasti pois.
-Minä säikädin. Säikähtämisen jälkeen aloin pelkäämään, ja sitten tajusinkin jo, että ei siitä olisi kuitenkaan tullut mitään.

Andrei katseli hämmentyneenä ikkunasta ulos.
-Mitä sinä oikein säikähdit ja pelkäsit?

Naomi nousi ylös sohvalta ja käveli hetken aikaa ahdistuneenä ympäri asuntoa hakien sopivia sanoja.
-Minä säikähdin sitä, että sinäkin olit kiinnostunut minusta. Vaikka minä olinkin kiinnostunut sinusta, niin en minä uskaltanut haaveilla villeimmissä unelmissanikaan, että tunteilleni olisi ollut olemassa vastakaikua. Sen vuoksi minä aloin pelkäämään.

Mitä enemmän Naomi kertoi tunteistaan, sitä hämmentyneemmäksi Andrei muuttui.
-Minä en tahtoisi vähätellä tuntemuksiasi, mutta nyt minä en kyllä ymmärrä sinua alkuunkaan. Miksi ihmeessä sinä aloit pelkäämään sitä, että minä olin kiinnostunut sinusta?

Naomi istahti pöydän ääreen ja veti syvään henkeä.
-En minä sitä varsinaisesti pelännytkään, vaan kaikkea sitä, mitä siitä olisi mahdollisesti seurannut. Tiedän kyllä, että meidän lähipiirissämme on ollut kaikenlaista, mutta olisiko heidänkään suvaitsevaisuutensa riittänyt kahden serkuksen liittoon? Toisekseen, minä tiedän, että tämä on ihan hemmetinmoista asioiden edelle menemistä, mutta entä jos me olisimme jonain päivänä menneet naimisiin ja saaneet lapsia? Eikö kahden serkuksen lapsella ole aika iso riski olla jollain tapaa sairas tai vammainen?

Andrei tuijotti Naomia päätään pudistellen.
-Ei oikeastaan. Serkuksilla on yhteisiä geenejä sen verran vähän, että riski minkäänlaisiin vammoihin ei ole juurikaan sen suurempi kuin tavallisillakaan pareilla. Jos molemmat kantaisivat piilevänä geeneissään jotain perinnöllistä sairautta, niin sen puhkeamiseen lapsella olisi suurempi riski, mutta meillähän se ei olisi sen riskialttiimpaa kuin kenellä tahansa muulla. Me olemme ehkä paperilla serkkuja, mutta geneettisesti me emme ole mitään sukua toisillemme. Jos satut muistamaan, niin Nora ei ole minun biologinen äitini. Ja mitä meidän lähipiiriimme tulee, niin kyllä he olisivat tämän hyväksyneet. Minä olen varma siitä.

Naomi tunsi sillä hetkellä olonsa äärimmäisen noloksi. Hän oli ehtinyt hetkeksi ihan todella unohtaa sen, etteivät hän ja Andrei olleet teknisesti sukua toisilleen. Enemmän häntä nolotti kuitenkin se, että Andrein kertoma teki hänen aiemmat huolensa oikeastaan täysin turhiksi, ja sen myötä hänen toimintansa vain entistäkin loukkaavammaksi.

Andrei istahti Naomia vastapäätä ja koitti hakea katsekontaktia kuitenkin onnistumatta siinä. Lopulta Andrei alkoi vain puhua.
-Oli miten oli, mutta nyt kun mietit jälkeenpäin, niin koetko sinä toimineesi hyvin siinä tilanteessa? Et vaivautunut kysymään minulta mitään, et edes kertomaan miltä sinusta tuntuu, ja että et olekaan valmis suhteeseen. Sinä olit vain kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Oliko se sinun mielestäsi oikea tapa toimia?

Naomi katsoi Andreita syvän surullisella perusilmeellään.
-Ei todellakaan ollut, ja minä olen katunut sitä joka päivä. Tiedän, ettei tämä ole mikään selitys, mutta minä olin nuori ja minä olin tyhmä. En tiennyt, miten käsitellä tunteitani. Jollekin puhuminen olisi ehkä auttanut, mutta en minä osaa avautua asioistani muille kuin Windsorille, ja hänestä olisi tuskin ollut apua tässä kohtaa. Minä olen kuitenkin pahoillani tästä kaikesta, ja kiitollinen siitä, että sinä suostuit puhumaan nämä asiat läpi kanssani.

Andrei nousi ylös pöydän äärestä ja veti Naomin lähelleen. Hän tiesi Naomin mielessä pyörivän kysymyksen, mutta hänellä ei ollut siihen vastausta. Ei ainakaan vielä.
-Pystytkö sinä antamaan minulle hetken aikaa?

Nyt oli Naomin vuoro olla hämmentynyt.

-Mitä varten? Ja kuinka paljon?

Andrei painoi otsansa hellästi Naomin otsaa vasten.
-Nyt kun minä tiedän syyn käytöksesi taustalla, niin ymmärrän sitä paremmin. Fakta on kuitenkin se, etten tiedä, pystynkö enää luottamaan sinuun. Haluaisin kyllä, mutta en tiedä, kykenenkö siihen. Minulla on kuitenkin kolmen viikon päästä eräs jatkosuunnitelmieni kannalta äärimmäisen tärkeä tentti, ja käyttäisin mielelläni kaiken aikani ja energiani siihen keskittymiseen. Kun se tentti on ohi, niin minulla on aikaa muuhunkin. Pystytkö sinä odottamaan?

Naomi herkistyi Andrein sanoista kovasti. Ainakaan vielä mies ei ollut halukas luovuttamaan. Ehkä oli vielä toivoa.
-Kyllä minä pystyn. En ikuisesti, mutta muutama viikko tai kuukausi ei ole mikään ongelma. Tiedän kyllä, että sinä et jättäisi minua ikuisesti roikkumaan, vaan minä saisin vastauksen ennemmin tai myöhemmin.

Andrei kietoi Naomin syleilyynsä. Hän tunsi sisällään voimakasta poltetta, mutta pyrki kuitenkin hillitsemään itsensä. Hänen olisi käytävä tunteensa läpi, ennen kuin mitään voisi tapahtua.
-Kiitos. On mahtavaa, että sinä kykenet ymmärtämään. Minä otan sinuun kyllä yhteyttä sitten.

Naomi pudisti päätään.
-Ei, vaan kiitos, että sinä edes yrität ymmärtää minua.

Naomin lähdettyä Andrei heittäytyi sängylleen ja jäi pohtimaan tilannetta. Hän piti Naomista, ihan todella piti. Siltikään hän ei tiennyt, että saisiko sen kertaalleen kadotetun luottamuksen palautettua. Sitä pitäisi aivan ehdottomasti miettiä myöhemmin, mutta ensin pitäisi hoitaa se tentti pois alta.
***

Sen keskustelun jälkeen Andrei keskittyi vain ja ainoastaan opintoihinsa ja etenkin lähestyvään tenttiin. Se täytti hänen kalenterinsa lopullisesti ja aikaa ei ollut enää mihinkään muuhun, hädin tuskin edes itsestä huolehtimiseen.

Andrei ei halunnut antaa tunteiden häiritä keskittymistään, mutta totta puhuen, ei hän olisi edes ehtinyt ajatella Naomia vaikka olisi halunnutkin. Opiskelu oli niin rankkaa ja aikaavievää. Jollain kierolla tavalla Andrei kuitenkin nautti tilanteestaan.

Vielä tenttiä edeltävänä iltanakin Andrei istui tiukasti nenä kiinni kirjassa. Hän tunsi jo hallitsevansa kaiken tenttialueeseen kuuluvan materiaalin täydellisesti, mutta siitäkin huolimatta hän jatkoi kertaamistaan. Hän ei tahtonut ottaa riskiä siitä, että jotain tärkeää jäisikin huomaamatta. Opiskeluinnosta huolimatta Andrei malttoi lopettaa ajoissa, sillä hän tiesi, että hyvät yöunet olivat ainoa asia, jonka hän saattoi enää siinä vaiheessa tehdä edesauttaakseen suoritustaan.

Tentin suorittamiseen oli varattu yhteensä seitsemän tuntia ja Andrei hyödynsi niistä jokaisen hioakseen vastauksensa täydellisiksi. Kun tentti sitten lopulta oli ohi, niin Andrei tunsi olonsa sekä helpottuneeksi, että ahdistuneeksi. Helpottuneeksi siksi, että tentti oli todella ohi ja se oli mennyt hyvin. Ahdistuneeksi hän tunsi olonsa siksi, että nyt hänen pitäisi ihan todella miettiä, että miten hän toimisi Naomin suhteen.

Andrei tiesi, että Naomi oli luvannut antaa hänelle aikaa. Siitäkin huolimatta hän tiesi pitävänsä Naomia löyhässä hirressä, eikä se olisi pidemmän päälle reilua. Andrei ei kuitenkaan vieläkään ollut yhtään varma, että mitä tehdä. Kliseisesti ajateltuna sydän sanoi toista ja järki toista. Andrei tiesi, että jonkun ulkopuolisen kanssa puhuminen voisi auttaa, mutta ei hänellä ollut oikein ketään. Ei hänellä ollut yhtään ystävää. Ellei sitten...

Andrei kaivoi puhelimen taskustaan, ja kaivoi sieltä esiin ainoan numeron, jonka omistajaa hän saattoi edes hyvin löysin kriteerein nimittää ystäväkseen. Puhelin ei ehtinyt hälyttää kauaa.
-Walter.
-Hei Walter, täällä on Andrei.
-Hei! Miten tentti meni?
-Ihan hyvin. Siitä puheenollen, meinasitko sinä lähteä juhlimaan tenttikauden päättäjäisiä?
-En todellakaan. Olen huomenna lähdössä aikaisin aamulla Oregoniin tyttöystäväni luo, ja tuntikausien bussimatka krapulassa olisi ihan painajainen, joten ajattelin pysyä ihan kotona. Kuinka niin, olisiko sinulla ollut mielessä jotain?

Andrei tunsi pettymyksen kirvelevän sisällään. Ei hän kyllä toisaalta syyttänyt ketään muuta kuin itseään, sillä eiväthän he Walterin kanssa olleet varsinaisesti ystäviä.
-No ei oikeastaan. Anteeksi kun häiritsin. Hyvää illanjatkoa, Andrei mutisi ja katkaisi puhelun lähtien samalla laahustamaan kohti kotiaan.

Kotiin päästyään Andrei romahti lattialle ja päästi ulos hiljaisen, pidätellyn itkun. Vasta siinä hetkessä hänelle valkeni ihan kunnolla, että kuinka yksinäinen hän oikein olikaan ja tulisi myös olemaan koko loppuyliopiston ajan. Meneillään oleva lukuvuosi oli jo kolmas ja ihmiset olivat jo jakautuneet porukoihinsa eikä niihin pääsisi enää mukaan, ei varsinkaan Andrein kaltainen ujo luonne. Andrei tajusi, että vaikka hän viihtyikin hyvin yksin, niin ehkä ystävien hankkiminen ei olisikaan ollut niin huono idea.

Määrittelemättömän ajan kuluttua Andrei repi itsensä ylös lattialta ja kaatoi itselleen lasillisen viiniä. Hänellä ei ollut tapana juoda kovinkaan usein, mutta nyt hänellä sattui olemaan kaapissa pullo. Lasia tyhjentäessään Andrei pohti, että pitäisikö hänen lähteä pitkästä aikaa käymään kotona? Vaikka he soittelivatkin joka päivä, niin oli valitettavan totta, että Andrei ei ollut nähnyt vanhempiaan kasvokkain yli kahteen vuoteen. Andrein mietteet katkesivat ovelta kuuluvaan vaativaan koputukseen. Andrei ei kuitenkaan jaksanut nousta avaamaan, kun ei siellä mitään tärkeää kuitenkaan olisi. Pian tulija luovutti ja lähti. Tai niin Andrei ainakin luuli.

Andrei hyppäsi säikähdyksestä ilmaan, kun hän kuuli asuntonsa takaoven aukeavan ja jonkun astelevan sisään. Hän oli jo havittelemassa lähintä kättä pidempää esinettä puolustautuakseen, kun makuuhuoneen ovi aukesi ja hän näki tulijan.

Walter oli tapansa mukaan hyvin rennon oloinen.
-Rauhoitu, se olen minä.

Andrei tunsi sykkeensä olevan paljon normaalia korkeampi säikähdyksen voimasta. Varautuneena hän meni Walterin luo.
-Mitä ihmettä sinä täällä teet?

-Minä tulin katsomaan sinua. Aiemmin puhelimessa puhuessasi kuulostit jotenkin murheelliselta, joten ajattelin tulla käymään, jos vaikka haluaisit jutella. Äsken sinä et avannut ovea, joten säikähdin, että oletko sinä mennyt tekemään itsellesi jotain. Siksi päätin koittaa takaovea, joka oli onneksi auki.

Andrei veti kevyesti henkeä.
-Myönnetään, minä olen kyllä surullinen tällä hetkellä. En kuitenkaan masentunut, saati itsetuhoinen. En myöskään alkoholisti. Tuo on ensimmäinen lasilliseni tänään ja siihen se jääkin, Andrei sanoi ja viittoi pöydällä oleviin lasiin ja pulloon.
-Sinun ei siis tarvitse olla peloissasi. Kiitos kuitenkin huolenpidosta. Mutta nyt kun sinä kerran olet siinä... Minä soitin sinulle tänään juuri siksi, että halusin jutella kanssasi. Mutta jos sinulla oli tälle illalle suunnitelmissa ihan vain levätä, niin en minä tahdo vaivata. Emmehän me ole oikeastaan edes ystäviä, niin et sinä ole mitenkään velvollinen kuuntelemaan valituksiani.

Walter kiirehti pudistamaan päätään.
-Tietenkin minä kuuntelen, jos sinä vain tarvitse kuuntelijaa. Mistä tässä on kyse? Naishuolia? Mieshuolia? Opiskelut eivät suju? Kotipuolessa on tapahtunut joku katastrofi? Istutaan alas, niin sinä voit kertoa kaiken.

Walter istutti Andrein pöydän ääreen, kävi itse häntä vastapäätä ja jäi odottamaan, että mies puhuisi. Lopulta Andrei aloittikin. Hän tuli siihen tulokseen, ettei hän menettäisi kertomalla yhtään mitään. Andrei kertoi koko hänen ja Naomin tarinan yksityiskohtia säästelemättä ja Walter kuunteli keskeyttämättä.

-Kiitos kun kerroit. Tuo on kieltämättä aika monimutkainen tilanne. Mikä sinua oikeastaan mietityttää eniten?

Andrei painautui huokaisten pöytää vasten.
-Minä en tiedä, että mitä minä voisin oikein tehdä. Tai tiedän mitä haluan, mutten tiedä, pystynkö siihen. Minä rakastan häntä aivan pohjattoman paljon, mutten tiedä, että kykenenkö enää luottamaan häneen. Jos sinä olisit minun asemassani, niin mitä sinä tekisit?

Walter näytti hetken aikaa mietteliäältä. Hän pohti vastaustaan hyvin tarkkaan.
-Minä en aio ohjata sinua mihinkään suuntaan, mutta aion antaa muutaman pohdittavan ajatuksen. Silloin kun tuo teidän juttunne alkoi, niin te olitte siinä pahimmassa teini-iän myllerryksessä. Se on hetki, jolloin itse kullakin on ajatukset hyvin sekaisin, ja tunteiden käsittely haastavaa, ellei jopa mahdotonta. Sen vuoksi hänen oli vaikeaa käsitellä ihastustaan sinua kohtaan. Ei kenenkään yhtäkkinen hylkäys ole oikein, mutta hän ei tiennyt, mitä muutakaan hän olisi voinut tehdä. Mitä sinun tunteisiisi tulee, niin luottamuksen menettäminen oli ihan oikeutettua. Uskoisin kuitenkin, että jos te molemmat ihan aidosti haluatte sitä, niin saisitte sen vielä palaamaan. Aikaa ja töitä se kyllä vaatii, mutta ei se mahdotonta ole.

Walter nousi ylös pöydän äärestä ja veti Andrein lähemmäs itseään.
-Sinulla on tapana analysoida asioita voimakkaasti järjen kautta, mutta tämä ei ole sellainen päätös, jonka voi järkeillä. Tämä on tehtävä täysin tunteiden pohjalta.

Andrei veti uupuneena henkeä. Hän tiesi Walterin olevan täysin oikeassa. Niin hänen analysointitavoistaan kuin myös tavasta, millä tämä päätös pitäisi tehdä.
-Kiitos kun kuuntelit. Tämä tilanne on vaikea, mutta puhuminen auttoi ihan todella.

Andrei yllättyi, kun Walter veti hänet yhtäkkiä halaukseen.
-Ei tämä ollut iso vaiva. Minusta oli mukava saada auttaa sinua. Niin, ja sen tahdon vielä sanoa, että nyt sinulla on ainakin yksi ystävä, jos vain haluat sitä. Ei minullakaan juuri ystäviä ole, ja vaikka olisikin, niin haluan silti tutustua sinuun paremmin.

Andrei hymyili onnellisena vastatessaan halaukseen.
-Kiitos. Se on oikein mukavaa kuulla.

Walterin lähdettyä Andrei jäi pohtimaan heidän keskusteluaan. Tämä on tehtävä täysin tunteiden pohjalta... Tunteistaan Andrei oli saanut jo selkeän kuvan, mutta siltikin sitkeä epävarmuus vaivasi. Sen hän kuitenkin tiesi, ettei voisi odotuttaa Naomia enää yhtään pidempään.

Andrei käytti koko loppuillan pohtimiseen, mutta vielä peiton alle vetäytyessäänkään hän ei ollut varma mistään. Yhden päätöksen hän oli kuitenkin tehnyt. Minulla on vielä tämä yö aikaa tehdä päätös, huomenna aamulla soitan ja pyydän hänet käymään.
*****

Tässä on nyt vihdoinkin se lupailemani osa. Hieman normaalia lyhyempi vain. Juonenkäänteiden (ja simien yliopistoarjen kiireisyyden) vuoksi nämä kaikki yliopistoajan osat ovat normaalia lyhkäisempiä. Näitä on jäljellä vielä yksi, ja sen jälkeen päästäänkin jo elämään "normiarkea". Tai ei nyt normaalia, mutta yliopistolta ollaan siinä vaiheessa jo poistuttu.

Andrein ja Naomin välisistä tapahtumista paljastettiin lisää ja Andrei painiskeli tunteidensa kanssa. Pieni valonpilkahduskin saatiin, kun Andrei onnistui hankkimaan itselleen ystävän, joka ainakin yritti auttaa Andreita tekemään päätöksen Naomin suhteen. Se, mihin ratkaisuun Andrei päätyy, nähdään ensi osassa.

Kuten sanottuakin, niin tulevaisuudessa julkaisutahti saattaa olla hyvinkin epämääräinen, sillä elämässä riittää tällä hetkellä kaikkea normaalia ja vähän normaalista poikkeavaakin kiirettä. Tarinaa en ole kuitenkaan lopettamassa kesken, osia tulee kyllä. Kiitos kärsivällisyydestä.