49.Loppu ja alku

Bridgeportista lähtiessään Lily oli arvellut, että joko hän palaisi yksin hyvin pian Felixin torjuttua hänet, tai sitten ei palaisi vuosiin, sillä hän ja Felix olisivat asettuneet yhdessä perheenä Sunlit Tidesiin. Sitä hän ei olisi millään uskonut, että paluu tapahtuu näin ja tästä syystä. Trevorin surumieliset sanat jatkoivat kaikuaan Lilyn mielessä.

-Olen hyvin pahoillani. Poliisit kävivät äsken. Emme vielä tiedä tapahtumien tarkkaa kulkua, mutta ilmeisesti isäsi oli saanut sydänkohtauksen autoa ajaessaan ja sen johdosta menettänyt auton hallinnan. Kyydissä ollut äitisi oli luultavasti yrittänyt vetää käsijarrusta, mutta se ei ehtinyt estämään törmäystä. Isäsi oli kuollut jo tapahtumapaikalla, äitisi menehtyi ambulanssissa matkalla sairaalaan.

Lily ei ymmärtänyt. Hän ei vain kyennyt käsittämään. Kaikki oli ollut niin hyvin. Hän oli onnellisesti kihloissa Felixin kanssa ja heille oli tulossa lapsia. Miten niin Cedric ja Rosanna olivat molemmat kuolleet? Miten niin hänellä ei ollutkaan yhtäkkiä enää vanhempia?

Felix käsitti tapahtuneen, mutta muutoin tilanne oli hänelle hyvin vaikea. Trevorin puhelun jälkeen Lily ei ollut sanonut sanaakaan kenellekään, vaan hän oli lukkiutunut täysin itseensä. Lily ei ollut kyennyt edes kertomaan syytä itkulleen, joten melko pian Trevorin soiton jälkeen Felix joutui soittamaan takaisin hänelle ja kysymään, että mitä oli käynyt. Sen jälkeen Felix oli keskittynyt vain huolehtimaan Lilystä.

Tilanne oli hyvin vaikea myös Danielille ja Owenille. Myös he kantoivat huolta Lilyn ja vauvojen voinnista, mutta sillä hetkellä päällimmäisenä mielessä oli kuitenkin heidän omat tunteensa. He olivat juuri menettäneet kaksi vuosikymmenien aikaista ystäväänsä. Suru tuntui olevan liikaa käsiteltäväksi, joten sillä hetkellä he päättivät olla miettimättä asiaa.

Pohjattoman surun lisäksi Lily oli muutenkin aivan loppu, niin henkisesti kuin fyysisesti. Sillä hetkellä hän kykeni tuntemaan ainoastaan surua ja kipua.
***

Daniel ja Owen pääsivät olemaan pitkän hautajaispäivän jälkeen ensimmäistä kertaa kaksin vasta seuraavana yönä. Koko päivän Cedricin ja Rosannan perheen kanssa viettäessään he olivat koittaneet pitää tunteensa mahdollisimman kasassa, mutta nyt kun he olivat kahdestaan, niin kyyneleet saivat virrata vapaasti.

Sekä Danielin että Owenin mieliin virtasi muistoja vuosien varrelta. Suurin osa niistä oli onnellisia, mutta ehkä juuri sen vuoksi ne tekivät niin kipeää.

Lapsuusvuosien aikaan heidän ystävyytensä oli hyvin mutkatonta, mutta teini-ikään tultaessa kaikki muuttui, kun he kaikki alkoivat kipuilla tunteidensa kanssa. Ensimmäisenä Cedric.

Se tilanne ratkesi kuitenkin onnellisesti. Sen jälkeen tuli Danielin ja Owenin ongelmat, mutta nekin saatiin onneksi käytyä läpi ja lopputulos oli paras mahdollinen.

Ajan myötä Cedric tutustutti parhaat ystävänsä tyttöystäväänsä, ja Owenista ja Danielista tuli myös Rosannan ystäviä.

Heidän ystävyyteensä sisältyi niin hyviä kuin huonojakin aikoja. Onnellisimpia hetkiä niistä olivat ehdottomasti heidän molempien häät.

Owen muisti, miten hermostunut Cedric oli ollut hääpäivänsä aamuna. Se päivä päättyi kamalasti, mutta Cedric ja Rosanna olivat kuitenkin onnellisia suurimman osan päivästä.

Yksi vaikeimmista hetkistä heidän ystävyyssuhteensa aikana oli Jaden kuolemaa seurannut aika. Cedricin ja Rosannan suru oli vaikeaa seurattavaa, mutta Daniel ja Owen onnistuivat kantamaan heidät vaikeimpien hetkien yli.

Joskus jopa ihan kirjaimellisesti. Etenkin Cedric oli välillä tunnetasolla niin sulkeutunut, että Daniel ja Owen joutuivat ihan todella laittamaan kaiken luovuutensa peliin häntä auttaessaan. Ystävyys oli kuitenkin kaiken sen vaivan arvoista.

Suru ja ilo vuorottelivat heidän elämässään. Cedric ja Rosanna olivat onnellisia kolmosten synnyttyä, aivan kuten myös Daniel ja Owen. Onnea vain lisäsi se, että Danielista ja Owenista tuli kolmosten kummeja.

Sitten koitti taas vaikeampi hetki, kun Donna kuoli. Sillä kertaa Danielilla ja Owenilla meinasivat loppua keinot kesken Cedricin auttamisessa, mutta lopulta he saivat hänet puhumaan ja sitä kautta toipumisprosessin käyntiin.

Kaikki oli lopulta hyvin, mutta he joutuivat jättämään hetkelliset hyvästit, kun Cedric perheineen muutti Bridgeportiin vain joitakin päiviä ennen Lilyn syntymää. Se oli haikeaa, mutta heidän ystävyytensä oli vuosien varrella kehittynyt sen verran vahvaksi, että sen säilymisen puolesta ei tarvinnut pelätä.

Sitten oli se yksi kaksiviikkoinen, minkä ansiosta Danielin ja Owenin elämä muuttui. Cedricin ja Rosannan lapsien hoitamisen ansiosta he saivat viimein puhuttua omista lapsihaaveistaan. Daniel ei tiennyt, olisivatko he muuten saaneet ikinä sanoja suustaan.

Daniel ja Owen muuttivat Bridgeportiin tukiverkon perässä ja he näkivät Cedriciä ja Rosannaa taas huomattavasti useammin. Daniel ja Owen olivat ikuisesti kiitollisia siitä, että Cedric ja Rosanna olivat heidän tukenaan Felixin kasvatuksessa. Sen jälkeen heidän elämänsä oli onnellista useamman vuoden ajan.

Sitten tuli kuitenkin Miken sairaus ja kuolema. Myös Daniel ja Owen olivat hyvin surullisia, mutta he eivät kyenneet edes kuvittelemaan Cedricin ja Rosannan tuskaa. Tilanne oli jo muutenkin kaikin puolin hyvin haastava, mutta etenkin Cedric kävi kirjaimellisesti reunalla. Ammattiavun ja ystäviensä tuella hän kuitenkin pääsi lopulta edes jollain tasolla jaloilleen. Sen jälkeen Cedric, Rosanna, Daniel ja Owen olivat jälleen onnellisia useamman vuoden. Onnea lisäsi se, kun he saivat tietää, että heille oli tulossa yhteisiä lapsenlapsia. Yksi epäonninen automatka kuitenkin tuhosi kaiken.

Muistelu alkoi käydä liiankin kipeää, joten Daniel päätti vaihtaa tunteella ajattelun hetkeksi järkeen. Hän tarttui Owenia käsistä ja käänsi katseen hänen silmiinsä.
-Rakas, sinä tarvitset lepoa. Me molemmat tarvitsemme. Mennään nukkumaan.

Owen ei meinannut saada itkuaan loppumaan tai edes sanottua mitään, mutta hän kuitenkin tiesi Danielin olevan oikeassa. Hän sai vain nyökättyä hennosti.

Uni ei ensin meinannut tulla ollenkaan, mutta lopulta he saivat nukahdettua edes hetkeksi. Uni oli todella kevyttä ja katkonaista, mutta se oli parempi kuin ei mitään.
***

Seuraava päivä oli hädin tuskin valjennut, kun Felix joutui kokemaan todellisia kauhunhetkiä.

Felix oli nukkumassa huolen pilkkomaa katkonaista unta, kun hän havahtui jostain päin asuntoa kuuluvaan karjaisuun. Felix ei rekisteröinyt ääntä sen kummemmin, mutta kun hän ympäri kääntyessään havaitsi, ettei Lily ollut enää hänen vieressään, se sai hänen huolensa heräämään. Felix pomppasi ylös sängystä ja ryntäsi ulos huoneesta.

Lily itki ja huusi valtavan tuskan kourissa. Felix säikähti aivan kamalasti, kun hän huomasi Lilyn pitelevän vatsaansa. Paniikki vain kasvoi, kun Felix huomasi, että Lily alkoi vuotaa verta. Yhtäkkiä Lily hiljeni ja Felix lähestyi häntä kysyäkseen jotain, mutta hiljeneminen ei ollut lainkaan hyvä asia, sillä Lily pyörtyi.

Felix jäätyi aivan täysin. Hän tiesi, että nyt pitäisi tehdä jotain, mutta hän oli niin shokissa, ettei hän vain yksinkertaisesti saanut itseään liikkeelle. Hän vain tuijotti maassa makaavaa Lilyä järkyttävän shokin vallassa. Felix havahtui vasta, kun hän kuuli huoneeseen astuneiden Danielin ja Owenin huutavan, että pitäisi soittaa ambulanssi.

Felix nappasi Danielin puhelimen hänen kädestään ja soitti hätänumeroon. Felixillä ei ollut sillä hetkellä mitään varsinaista kontrollia toimissaan, hän vain teki kaiken todella tiedostamattomasti, aivan kuin koneen ohjaamana.

Felix meni sairaalalle Lilyä kuljettaneen ambulanssin mukana. Sairaalalle saavuttaessa Lily kiidätettiin välittömästi johonkin ja Felix ohjattiin aulaan odottamaan. Kului tunteja, Felix ei tiennyt mitään eikä kukaan tullut kertomaan mitään. Paniikki ei hellittänyt missään vaiheessa, päin vastoin oikeastaan.

Aina välillä Felix yritti istua alas, mutta siitä ei tullut mitään. Hän oli niin kovin ahdistunut ja stressaantunut, että ainoastaan ympyrän kävely odotushuoneessa sai tunteet pysymään edes jokseenkin aisoissa. Felix vilkuili kelloa ja odotti, että joku tulisi kertomaan hänelle jotain.

Felixin ajatukset olivat sillä hetkellä niin sekaisin. Felix oli rakastanut Lilyä jo kauan, mutta vauvoista hän oli tiennyt vain hetken. Felix ei olisi ikinä uskonut tulevansa isäksi niin nuorella iällä, jos koskaan. Siitäkin huolimatta, sinä aikana kun hän oli vauvoista tiennyt, hän oli kiintynyt syntymättömiin pikkuisiin tavattoman paljon. Päättäväisyys oli kävellyt pelon yli ja Felix oli päättänyt, että vaikeasta tilanteesta huolimatta he pärjäisivät. Nyt kun se kaikki oli uhattuna, Felix ei tiennyt miten olla.

Felix romahti nyyhkyttämään penkille. Hän ei tiennyt missä Lily ja vauvat olivat, mitä heille oli käynyt, olivatko he kunnossa tai edes hengissä enää. Ahdistus alkoi vaihtua pelkoon. Oli kulunut jo sen verran aikaa, että jotain oli pakko olla pahasti pielessä. Jos mitään vakavaa ei olisi tapahtunut, niin joku olisi kyllä käynyt jo puhumassa Felixille.

Kaikenlaiset uhkakuvat alkoivat täyttää Felixin mieltä, päällimmäisenä ne kaikkein pahimmat. Felix ei tiennyt, miten hän kestäisi, jos hän menettäisi sekä Lilyn että vauvat. Jos taas vauvat jäisivät henkiin, mutta Lily ei, niin mitä sitten kävisi? Jos taas vauvat eivät selviäisi mutta Lily kyllä, niin se tietäisi paljon pahaa. Lily oli juuri menettänyt vanhempansa, joten vauvojen menetys voisi olla hänelle henkisellä tasolla jo liikaa. Felix havahtui synkistä mietteistään, kun hän kuuli itseään puhuteltavan.
-Felix Hodges?
Felix nyökkäsi varovasti.

Naislääkäri tarttui Felixin käteen ja katsoi häntä silmiin.
-Hei, minä olen sinun vaimosi lääkäri Sharon Boyle.
-Ei hän ole minun vaimoni. Me olemme kihloissa ja menemme kyllä naimisiin vielä joskus, mutta toistaiseksi hän on vain kihlattuni, Felix kiirehti lisäämään nähtyään lääkärin ihmettelevän katseen.
-Selvä. Minä olin kuitenkin äsken mukana hänen hätäsektiossaan ja tulin nyt kertomaan sinulle uutisia.

-Ovathan Lily ja vauvat kunnossa tai edes hengissä? Felix kysyi huolestuneena.

-Tule nyt vain minun mukaani, puhutaan lisää työhuoneessani, lääkäri ohjeisti Felixiä eikä mies voinut tehdä mitään muuta kuin seurata.

Kun he vihdoin olivat lääkärin työhuoneessa, niin Felix ei enää kyennyt peittelemään kasvavaa paniikkiaan.
-Kerro nyt, ovatko he elossa vai eivät?

Lääkäri katsoi Felixiä vakavana.
-Kyllä he ovat, ainakin toistaiseksi. Vaimollesi tehtiin hätäsektio ja hän on nyt heräämössä. Teidän kolme poikaanne vietiin vastasyntyneiden teho-osastolle ja he tulevat viettämään siellä jonkin aikaa. He ovat keskosia, mikä on jo itsessään riski. Sen lisäksi kihlattusi istukka irtosi etuajassa, minkä vuoksi heitä täytyy tarkkailla. Kerron tästä myöhemmin lisää, sitten kun myös kihlattusi on siinä tilassa, että hän voi vastaanottaa tietoa. Tällä hetkellä niin kihlattusi kuin myös teidän vauvojenne tilanne on kuitenkin vakaa.

Felix oli sillä hetkellä niin helpottunut tiedosta Lilyn ja vauvojen hengissäolosta, ettei hän osannut edes järkyttyä lääkärin kertomista riskiasioista.
-Pääsisinkö minä näkemään Lilyä tai vauvoja?

Lääkäri pudisti päätään pahoitellen.
-Valitettavasti se ei käy. Vauvoillenne tehdään parhaillaan hoitotoimenpiteitä, joten heitä ei valitettavasti pääse nyt katsomaan. Kihlattusi sinä pääset kyllä näkemään heti kun hänet siirretään heräämöstä lapsivuodeosastolle, eli todennäköisesti jo tänä iltana. Vauvoja te pääsette katsomaan mitä luultavimmin huomenna. Nyt voisi olla hyvä hetki soittaa tuoreille isovanhemmille, he lienee odottavat tietoja malttamattomina. Sinä puolestasi voisit käydä syömässä alakerran kanttiinissa, sillä päivä on ollut pitkä ja tarvitset energiaa, ja joudut joka tapauksessa odottamaan tovin, ennen kuin pääset kihlattusi luo.

Felix oli juuri vastaanottanut niin paljon uutta tietoa, että hän ei osannut reagoida siihen mitenkään. Niinpä hän tyytyi vain nyökkäämään.
-Hyvä on. Tulethan sitten kertomaan, kun Lilyn luo pääsee?
Lääkäri nyökkäsi.

Felix ei uskaltanut lähteä mihinkään odotushuonetta kauemmas, mutta onneksi sieltäkin löytyi välipala-automaatti. Mikään syöminen ei kuitenkaan sillä hetkellä maistunut, joten Felix tyytyi pelkkään limonadiin.

Tölkin tyhjennettyään Felix soitti vihdoinkin Danielille.
-Millainen tilanne siellä on?
-Lilylle tehtiin hätäsektio, hän on nyt heräämössä ja kolmoset vietiin vauvateholle. En tiedä mistään kovin paljoa, mutta sekä Lilyn että vauvojen tila on kuulemma vakaa.
-Hyvä juttu. Kertoivatko he sinulle, että miksi tuohon tilanteeseen edes päädyttiin?
-Lääkäri puhui jotain irronneesta istukasta. En tiedä siitäkään juuri mitään, muuta kuin että se on jotenkin riskialtis juttu. Lääkäri lupasi kertoa lisää sitten, kun Lilykin kykenee vastaanottamaan tietoa.
-Aivan. Oletko ottanut jo yhteyttä Tobyyn, Noraan ja muihin? Entä milloin vauvoja, ja tietysti teitä pääsee katsomaan?
-En ole, mutta laitan heille kohta viestiä. Tuohon kysymykseen en valitettavasti osaa vastata, sillä en ole vielä itsekään päässyt näkemään vauvoja, ja se tapahtuu kuulemma aikaisintaan huomenna aamulla. Kerron kyllä heti sitten kun tiedän. Minua ja Lilyä pääsette kyllä näkemään varmaan jo huomenna päivällä.
-Me tulemme sitten käymään, jos Lily vain jaksaa ottaa meidät vastaan. Nyt minä päästän kuitenkin sinut lepäämään, onhan tämä päivä ollut rankka sinullekin.
-Kiitos. Nähdään.

Puhelun loputtua Felix laittoi tilanteesta viestin Noran, Toby, Trevorin, Rachelin, Lilyn ja hänen yhteiseen viestiryhmään. Viestin lähetettyään Felix havaitsi, että hän oli yhtäkkiä äärimmäisen uupunut. Hän tunki puhelimen hiljaa taskuunsa ja kävi makaamaan odotustilan penkille. Hänen oli tarkoitus vain vetää hetki henkeä, mutta hän nukahtikin aivan huomaamatta.
***

Joitakin tunteja myöhemmin Lily siirrettiin heräämöstä osastolle ja Felix saatettiin hänen luokseen. Felix näki heti, että Lily oli hereillä, mutta hyvin lääketokkurassa. Felix otti tuolin nurkasta ja istahti Lilyn viereen.

Lily alkoi välittömästi hapuilla Felixin kättä omaansa. Felix otti Lilyn kädestä kiinni ja katsoi naista hellästi. Lily yritti kohdistaa katsettaan Felixiin, mutta ei onnistunut siinä.
-Felix, Lily sai sanottua hapuilevasti.
-Minähän se tässä, Felix mutisi.

Lilyllä oli suuria vaikeuksia pitää silmänsä auki, saati sitten kohdistaa katsettaan mihinkään, mutta hän yritti kuitenkin.
-Vauvat, hän sanoi haparoiden.
-Mitä heistä? Felix kysyi hämmentyneenä.
-Missä vauvat?

Felix koitti silitellä Lilyn kämmentä rauhoittavasti.
-Pojat ovat vauvojen teho-osastolla, mutta ei mitään hätää. Me pääsemme näkemään heidät huomenna. Tällä hetkellä he saavat parasta mahdollista hoitoa.
Felix ei ollut varma, että olivatko hänen puheet hädättömyydestä täysin paikkaansapitäviä, mutta sillä hetkellä tärkeintä oli pitää Lily rauhallisena.

-Älä mene mihinkään, Lily sai vielä henkäistyä, ennen kuin hän nukahti taas.

-En mene, olen tässä niin kauan kunnes sinä heräät, Felix kuiskasi.
Nukkuvaa Lilyä katsellessaan Felix tajusi, että lääketokkuraiset sanat olivat ensimmäiset, mitä Lily oli sanonut hänelle kahteen viikkoon. Felix pohti, että kunhan Lily tulisi ihan kunnolla tolkkuihinsa, niin heillä olisi hyvin paljon keskusteltavaa.
***

Seuraavana aamuna Sharon johdatteli Lilyä ja Felixiä kohti vauvatehon huonetta, jossa kolmoset olivat. Lilyn vointi oli jo parantunut huomattavasti, mutta hän oli vielä kuitenkin sen verran heikko, että Felix sai työntää häntä pyörätuolissa pidemmät matkat.

Kun he olivat sisällä vauvatehon huoneessa, niin Lily kääntyi katsomaan Sharonia toiveikkaana mielessään yksi kysymys.
-Milloin he pääsevät pois teho-osastolta? Entä kauan he joutuvat olemaan sairaalahoidossa?

-Puhutaan siitä hieman myöhemmin. Ensin minä voisin esitellä nuo pienokaiset teille, Sharon totesi hymy kasvoillaan.

Felix oli pakahtua innosta, kun hän työnsi Lilyä lähemmäs keskoskaappeja. Hän oli odottanut näitä pikkuisia niin paljon, ja nyt hän ja Lily pääsisivät vihdoinkin näkemään heidät.

Felix ja Lily katselivat kolmosiaan lumoutuneina. Ensimmäisenä syntynyt poika oli perinyt ulkoiset piirteensä vahvasti Lilyn puolen suvusta, kaksi muuta pikkuista olivat vahvasti Felixin näköisiä.

Lily katseli pienokaisia äärimmäisen liikuttuneena, mutta hänen mieleensä hiipi ikävä taka-ajatus. He olivat syntyneet aivan liian aikaisin jokseenkin dramaattisissa merkeissä, eikä Lily tiennyt kunnolla miksi. Lääkäri oli kyllä ennen sektiota kertonut, että mitä tapahtui ja miksi, mutta paniikiltaan Lily ei ollut kyennyt sisäistämään tietoa juuri yhtään.

Felixin ajatukset askartelivat samojen aiheiden ääressä. Hän oli tehnyt edellisenä iltana erittäin ison virheen ja mennyt googlettamaan, että mistä irronnut istukka johtui ja mitä siitä voisi seurata. Kuten arvata saattaa, niin hän oli saanut eteensä hyvin vähän faktatietoa, vain kasan kauhutarinoita.

Sharon aisti Felixin ja Lilyn mielissä leviävän paniikin. Sen vuoksi hän päätti, että olisi sopiva hetki siirtyä takaisin osastolle keskustelemaan asioista.
-Tulkaa, mennään minun työhuoneeseeni. Nyt voisi olla hyvä hetki puhua asioista.

Sharon saatteli Felixin ja Lilyn tutkimushuoneeseensa ja alkoi puhua. Hän kertoi pariskunnalle istukan ennenaikaisesta irtoamisesta, sen aiheuttamista riskeistä ja mahdollisista seurauksista. Lilyn mieli painui aina vain matalammalle sana sanalta. Kun Sharon vihdoin hiljeni, niin Lilyllä oli heti mielessään kysymys:
-Olisinko minä voinut tehdä jotain toisin?

Sharon pudisti päätään.
-Et olisi. Tätä ei olisi voinut estää tai ennakoida mitenkään. Te ette olisi voineet tehdä mitään toisin, tässä on kyse vain ja ainoastaan huonosta tuurista, joka voisi olla oikeastaan huonompikin. Teidän lapsenne vaikuttavat ainakin toistaiseksi voivan tilanteeseen nähden erittäin hyvin.

-Entä jatko? Felix kysyi erittäin epävarmana.

-Ensimmäiset päivät ovat kaikkein riskialtteinta aikaa, joten ainakin sen ajan heitä pidetään vauvojen teholla. Jos mitään hälyttävää ei ilmaannu, niin heidät voidaan siirtää vastasyntyneiden osastolle noin viikon kuluessa, ja heidän tarkkailuaan jatketaan siellä. Kotiutumaan he pääsevät sitten, kun painoa on kertynyt tarpeeksi. Keskosuuden ja tuon irronneen istukan aiheuttamien riskien vuoksi he joutuvat olemaan normaalia tiiviimmin terveydenhuollon seurannassa, mutta voitte olla turvallisin mielin. Mitään muuta ei välttämättä enää tapahdu, ja seuranta on vain varotoimenpide.
Loput Sharon lisäsi hieman aiempaa vakavampana.
-Lily, sinun osaltasi tästä ei pitäisi tulla mitään jatkoseuraamuksia, jos sektiosta toipuminen ei ota takapakkia. Uusiutumisriski on kuitenkin aina olemassa, joten jos te jossain vaiheessa harkitsette uutta raskautta, niin sen seurannan pitää olla sitten todella tarkkaa ja huolellista.

Vaikka Sharonin uutiset eivät olleet lainkaan niin pahoja kuin Felix ja etenkin Lily olivat odottaneet, niin tilaan laskeutui surumielinen hiljaisuus. Koska Felix ja Lily eivät sanoneet mitään, niin Sharon otti ohjat käsiinsä.
-Lily, koska sinulle on tehty sektio, niin sinäkin joudut viettämään täällä sairaalassa muutaman päivän, mutta jos toipuminen sujuu hyvin, niin pääset pois suunnilleen viikon sisällä. Vauvoja te pääsette katsomaan vaikka joka päivä, ja heidän kotiuttamistaan käydään tarkemmin läpi, sitten kun se on ajankohtaista. Voitte palata lapsivuodeosastolle.

Kun he palasivat osastolle, niin Lily alkoi itkeä välittömästi huoneen oven sulkeuduttua heidän takanaan. Ensin Felix meni paniikkiin, mutta hän ymmärsikin itkun syyn välittömästi. Varovasti hän polvistui Lilyn eteen ja koitti tavoittaa hänen katsettaan.

-Lily-rakas, se ei ollut sinun syysi. Sitä paitsi, tilannehan on nyt ihan hyvä. Meillä on kolme ihanaa poikaa, he ovat kaikki hengissä ja jotakuinkin terveitä. Älä syytä itseäsi, et sinä olisi voinut tehdä mitään toisin tai estääksesi tämän, Felix yritti rauhoitella Lilyä.

Felixin hämmästykseksi Lily pudistikin päätään. Hänen sanansa olivat itkun sävyttämiä ja niin hiljaisia, että Felixin oli vaikea saada selvää niistä.
-Kiitos, mutta en minä sitä murehdi. Minulla on niin hirveä ikävä äitiä ja isää. He eivät koskaan päässeet näkemään poikia.

Felix auttoi Lilyn ylös pyörätuolista ja veti hänet lähelleen. Lily jatkoi nyyhkyttämistä miehensä olkaa vasten.
-Kiitos, että sinä olet siinä. Kyllä tämä tästä, minä tarvitsen vain vähän aikaa.

-Lily, sinun vanhempiesi kuolemasta on vasta kaksi viikkoa. Ei sinulla ole mitään kiirettä toipua, Felix kuiskasi.
Lilyn itkua kuunnellessaan Felix pohti tilannetta, ja tajusi, että hänen olisi tehtävä raskaita päätöksiä. Hän ei vain voinut saada kaikkea mitä hän halusi, ja nyt hän oli sellaisessa tilanteessa, että hänen olisi asetettava etusijalle joku muu kuin itsensä.
***

Kaksi päivää sektion jälkeen Lily oli vihdoinkin toipunut sen verran, että hän jaksoi ottaa osastolle vastaan muitakin vierailijoita kuin Felixin. Daniel ja Owen tuoreina isovanhempina olivat itseoikeutetusti ensimmäiset vierailijat.

Daniel ryntäsi heti ensimmäisenä halaamaan Lilyä. Halaus oli kuitenkin hyvin kevyt, sillä Daniel pelkäsi satuttavansa häntä.
-Onneksi olkoon!

-Kiitos. Onneksi olkoon myös teille, olettehan te nyt isovanhempia, Lily henkäisi.

Daniel vetäytyi taaksepäin ja jäi katsomaan Lilyä innostunut hymy kasvoillaan.
-Niin, aivan. On hienoa nähdä, että sinä olet kunnossa, mutta kyllä minä odotan myös sitä vauvojen näkemistä. Koska niitä pikkuisia pääsisi katsomaan?

Lily pudisti päätään pahoitellen.
-Vauvat ovat vielä teho-osastolla, ja sinne ei valitettavasti lasketa hoitohenkilökunnan lisäksi muita kuin lasten vanhemmat. Joudutte siis odottamaan tapaamista ainakin sinne asti, että he pääsevät pois teholta. Minulla ja Felixillä on kuitenkin puhelimet täynnä kuvia ja näytämme niitä ilomielin.

Felix olikin jo esittelemässä omasta puhelimestaan kuvia Owenille. Kun Owen oli nähnyt kaikki kuvat, niin hän puristi silmänsä kiinni liikutuksen kyynelten estämiseksi ja huokaisi syvään.
-Voi että, he ovat niin suloisia.

-He ovat suloisinta mitä minä olen ikinä nähnyt, Felix totesi ja jäi seuraamaan isänsä herkistelyä aavistuksen häkeltyneenä.
Oikeastaan vasta siinä hetkessä Felix oivalsi kunnolla, että Danielista ja Owenista oli ihan todella tullut isovanhempia.

Lily näytti omasta puhelimestaan kuvia Danielille. Danielkin herkistyi kovasti kaikkien pienten näkemisestä, mutta etenkin ensimmäisenä syntynyt vauva sai hänet herkistymään.
-Voi, hän on niin kovin Rosannan näköinen, Daniel huokaisi varovasti.

-Kyllä, hän on perinyt piirteensä vahvasti minun puoleltani, Lily totesi hiljaa.
Daniel huomasi, että Lily alkoi herkistyä, joten nopeasti hän ohjasi keskustelun pois Cedricistä ja Rosannasta.

Felix oli menneinä päivinä tehnyt paljon suunnitelmia hänen, Lilyn ja kolmosten tulevaisuuden suhteen ja laittanut niitä vähitellen myös käytäntöön sekä vanhempiensa, että Lilyn sisarusten ja heidän puolisoidensa avustuksella. Hiljaa Felix kuiskasi Owenin korvaan:
-Ovathan asiat edenneet kuten suunnittelimme?
Owen nyökkäsi sanomatta sanaakaan.
***

Seuraavana päivänä vierailulle tulivat Toby ja Rachel. Lily oli iloinen veljensä ja hänen vaimonsa näkemisestä, mutta harmistui hieman huomatessaan, että Windsor ja Naomi eivät olleet mukana.
-Ihana nähdä teitä. Missä kaksoset ovat?

Rachel naurahti heleästi.
-Ihana nähdä teitäkin nyt hieman iloisemmissa merkeissä. Kaksoset ovat Noran ja Trevorin hoivissa. Emme viitsineet ottaa heitä mukaan, kun heillä on nyt se vaihe, että pitää juosta joka paikkaan ja koskettaa ihan kaikkea, joten heidän tuomisensa tänne olisi ollut liian riskialtista. Lily, miten sinä olet voinut?

Lily huokaisi surumielisesti.
-Fyysisesti ihan hyvin, toki toipuminen tästä ottaa aikansa, mutta päivä kerrallaan. Onhan se rankkaa, kun pojat ovat vielä teholla, enkä voi olla heidän vieressään joka hetki, mutta tiedän, että se on heidän omaksi parhaakseen. Henkisesti taas...

Rachel katsoi Lilyä hellästi, kun hän huomasi naisen herkistyvän. Vanhempien menetys oli varmasti Lilylle todella rankka kokemus, Rachel pohti. Ehkä jopa rankempi kuin Tobylle ja Noralle. Ei se heillekään helppoa ollut, tietenkään, mutta Lilylle se saattoi olla vieläkin haastavampaa. Hänen elämänsä oli kuitenkin juuri muuttunut lasten syntymän vuoksi niin kovasti, että vanhempien menetys muutenkin suurten mullistusten aikaan oli varmasti todella rankkaa.

Felix näki, että myös Toby oli todella surullinen. Mies vaikutti kuitenkin osaavan peitellä surunsa aika hyvin. Felix päätti kuitenkin kysyä.
-Toby, miten sinä olet jaksellut?
-Päivä kerrallaan. Kaksoset ja työ pitävät minut arjessa kiinni, joten ei tässä ole oikein riittänyt aikaa suremiselle, Toby huokaisi.

Felix nyökkäsi aavistuksen epävarmasti.
-Eihän se meidän projekti ole aiheuttanut sinulle liikaa rasitusta? Jos sinusta tuntuu, että aika ei riitä, niin voit kyllä vetäytyä siitä, Felix sanoi.

Toby kuitenkin pudisti päätään.
-Ei todellakaan, hyvä vaan, että on tekemistä, niin ei ehdi jäädä suruun vellomaan. Projekti etenee onnistuneesti ja aikataulussa. Eihän tämä minun, Rachelin ja muiden osalta edes ole kovin rankkaa. Sinähän tässä sen suurimman uhrauksen olet joutunut tekemään, Toby huokaisi.

Felix kohautti hartioitaan.
-Onhan se toki iso asia, ja jos sanoisin, etten olisi yhtään harmistunut, niin se olisi valehtelua. Minä olen kuitenkin nyt siinä tilanteessa, että minun on asetettava etusijalle jotain muuta kuin itseni ja omat haaveeni. Lapset ja Lily ovat nyt tärkeintä.

Toby katsoi Felixiä kunnioittaen. Hän näki selvästi, että Felix oli harmissaan, mutta näytti kuitenkin käsittelevän asiaa yllättävän hyvin.
-Olisinpa minä ollut edes puoliksi noin kypsä silloin, kun olin sinun ikäisesi.
***

Sukulaiset ramppasivat osastolla yhtenään ja lopulta myös he pääsivät ihmettelemään vauvoja muutenkin kuin puhelimen ruudulta. Vaikka kolmoset olivatkin vielä virallisesti teho-osaston asukkaita, niin heidän vointinsa oli sen verran hyvä, että päivisin heidät saattoi päästää vanhempiensa luokse lapsivuodeosastolle.

Tasan viikko sektion jälkeen Felix oli eräänä aamuna osastohuoneessa yksin vauvojen kanssa. Lily oli viety jälkitarkastukseen ja Felix sai olla keskenään jälkikasvunsa kanssa. Heti kun Felix kuuli oven käyvän Lilyn paluun merkiksi, niin hän suukotti sillä hetkellä sylissä olevaa vauvaansa ja laski hänet takaisin kehtoon.

Felix päätteli jo Lilyn kasvoilla väreilevästä kevyestä hymystä, että naisen saamat uutiset eivät olleet ainakaan kovin huonoja.
-No, mitä he sanoivat?

-Minä olen toipunut sen verran hyvin, että pääsen kotiutumaan tänään. Vauvoille tehdään tänään vielä punnituksia ja jotain mittauksia, mutta jos tulokset näyttävät tarpeeksi hyviltä, niin hekin pääsevät siirtymään tavallisten vastasyntyneiden osastolle, Lily kertoi herkistyneenä.

-Voi rakas, sehän on hienoa! Sanoivatko he ollenkaan, että milloin myös vauvat pääsevät pois sairaalasta?

Lily pudisti päätään.
-Eivät he mitään tarkkaa päivää antaneet, mutta jos he pysyvät terveinä, paino nousee eikä mitään hälyttävää ilmaannu, niin noin kahden viikon kuluessa. Siitä puheen ollen... Sinä et varmaan pysty olemaan enää kauaa pois koulusta, joten sinä voit kyllä jo palata Sunlit Tidesiin. Minä voin asua Noran luona vähän aikaa. Käyn vauvojen luona joka päivä, ja lennän sitten heidän kanssaan perästä heti kunhan hekin pääsevät kotiutumaan.
Felix huokaisi syvään. Oli aika tehdä Lilylle paljastuksia.
-Kulta, me emme ole enää palaamassa sinne.

Lily katseli miestään hämmentyneenä.

-Miten niin emme ole? Pakkohan meidän on kun sinun koulusi on siellä!

Felixin oli vaikeaa aloittaa puhuminen, ja kun hän viimein kykeni siihen, hän kuulosti niin vakavalta, että Lilyä alkoi pelottaa.
-Lily, me olimme turhan optimistisia aiemmin. Me pärjäämme kyllä, mutta emme kaksin. Me olemme niin nuoria ja kokemattomia kaikessa, että tulemme tarvitsemaan runsaasti tukea. Minun opintoni veisivät niin paljon aikaa, että sinä joutuisit pärjäämään suuren osan ajasta yksin, eikä se olisi millään lailla reilua sinua tai poikia kohtaan. Kaiken tämän lisäksi sinä olet juuri menettänyt vanhempasi, joten olisi epäreilua repiä sinut juuriltasi kauas jäljelläolevista perheenjäsenistäsi.

Lily oli sillä hetkellä kovin hämmentynyt ja huolestunut.
-Mihin me sitten asettuisimme? Emme me sinun vanhempiesi nurkissa voi asua, emme ainakaan kovin kauaa, ja minun sekä vanhempieni vanhan kotitalon pohjaratkaisu ei sovellu kolmilapsiselle perheelle. Miten sinun koulusikin käy?

Felix näki Lilyn huolestuneisuuden, joten hän koitti pitää äänensävynsä mahdollisimman rauhallisena kertoessaan.
-Lily, minä lopetan opiskelun siellä. Tai lopetin jo, olen jo ilmoittanut koululle, että keskeytän opintoni. Mitä asumiseen tulee, niin kyllä, alkuun asuisimme vanhempieni luona. Me muuttaisimme kuitenkin omaan kotiin. Olen keskustellut Noran ja Tobyn kanssa ja tehnyt hieman järjestelyjä. Heille sopii mainiosti, että me asetumme sinun vanhalle kotitontillesi, mutta kuten itsekin sanoit, niin se talo ei ole oikein soveltuva. Sen vuoksi se onkin vedetty maan tasalle. Toby tuntee jonkun rakennusalan yrittäjän, joka lupautui rakentamaan sille tontille uuden, paremman talon. Onhan se tontti toki pieni, mutta kyllä siihen hyvän talon saa, minkä lisäksi lähellä on hyviä kouluja, päiväkoteja ja puistoja, Toby perheineen naapurissa, eivätkä Nora perheineen tai minun vanhempani ole myöskään kaukana. Olen pahoillani siitä, että olen tehnyt näitä järjestelyjä selkäsi takana, mutta en halunnut rasittaa sinua nyt, kun sinulla on muutenkin vaikeaa.

Vau, Felix tuntee minut näköjään paljon paremmin kuin minä kuvittelin, Lily pohti mielessään, sillä Felix oli osunut oikeaan siinä, ettei Lily olisi todellisuudessa halunnut lähteä mihinkään perheensä läheltä. Siitäkin huolimatta Lily oli vielä huolestunut.
-Sinä jouduit luopumaan unelmastasi minun vuokseni.

Felix kuitenkin pudisti päätään, otti Lilyä käsistä kiinni ja katsoi häntä hellästi silmiin.

-Lily, et sinä noita pikkuisia itseksesi aikaan saanut. En minä yksin sinun vuoksesi joutunut luopumaan mistään, ja vaikka olisinkin, niin mitä sitten? Sinä ja pojat olette minulle paljon tärkeämpiä ja rakkaampia kuin yksikään opiskelupaikka ja minä haluan toimia sen mukaan.

-Mutta silti, Felix. Se oli sinun unelmasi, asia josta olit haaveillut lapsesta asti. Tämä meidän suhteemme ja lapset tulivat kuvioihin vasta paljon myöhemmin. Voitko sinä luvata minulle, että et katkeroidu tästä ja kosta sitä minulle ja lapsille joskus vuosien päästä?

Felix nyökkäsi napakasti.
-Todellakin voin. Minulla ei ole tapana kostaa kenellekään mitään, ja nyt minulla ei olisi edes minkäänlaista oikeutta siihen. Me ehkä päädyimme tähän tilanteeseen yhdessä, mutta päätös koulupaikasta luopumisesta oli yksin minun. Sitä paitsi, kyllä minusta voi tulla ilman koulutustakin ihan hyvä valmentaja. Ei ehkä koville palkoille pääsevää ammattilaista, mutta harrastetasolla kumminkin.

Felix vielä suukotti Lilyä hellästi sanojensa vakuudeksi. Todellisuudessa hän ei ollut täysin varma siitä, että kykenisikö hän olemaan katkeroitumatta asiasta, mutta hän päätti saman tien, että jos niin kävisi, niin hän ei kostaisi sitä Lilylle ja lapsille. Hän joutui ehkä luopumaan opinnoistaan heidän vuokseen, mutta loppujen lopuksi se oli hänen oma valintansa, ja sen kostaminen viattomille olisi vain ja ainoastaan väärin.
*****

Viime osan kommenteissa veikkailtiin kaikennäköisiä ikävyyksiä, ja osa veikkauksista osui valitettavasti oikeaan; Lily menetti vanhempansa. Cedric ja Rosanna ovat yksi mun lempipareista, mitä mulla on simsissä ollut. Tässä tarinassa he ovat hitsautuneet vahvasti yhteen ja heidän keskinäinen rakkautensa ja kunnioituksensa on hyvin voimakasta. Koska he kokivat liittonsa aikana kaikki ylä- ja alamäet yhdessä, niin mä tahdoin, että he kohtaavat myös loppunsa yhdessä. Sen vuoksi päädyin tällaiseen ratkaisuun.

Iloisiakin juttuja kumminkin kävi. Lilystä ja Felixistä tuli kolmen pojan vanhempia. Synnytys tapahtui toki todella dramaattisissa merkeissä, mutta ainakin toistaiseksi kaikki vaikuttaisi olevan hyvin. Vanhemmuutensa vuoksi Felix joutui tekemään kipeitä valintoja, mutta mies vaikuttaisi olevan ainakin päällisin puolin ihan sinut asian kanssa.

Mitä luulette, kuinka hyvin Lily kykenee käsittelemään menetystään nyt, kun on niin paljon kaikkea muutakin ajateltavaa? Entä Felix, kuinka hän loppujen lopuksi kykenee elämään tuon opiskelupaikasta luopumisen kanssa? Voin paljastaa, että kumpikaan asioista ei ollut vielä ihan loppuun käsitelty.