46.Sinua en aio unohtaa

Kaksi vuotta. Kaksi pitkää vuotta Lily oli ollut tapaamatta Felixiä.

Lilystä tuli täysi-ikäinen vain muutamia päiviä heidän tappelunsa jälkeen. Vaikka Lilyllä olikin ollut vakaa aikomus ottaa Felixiin yhteyttä syntymäpäivänsä jälkeen, niin sitä ei koskaan tapahtunut. Lopulta tilanne oli sellainen, että Lily vältteli tietoisesti kaikkia tilanteita, missä hän voisi mahdollisesti kohdata Felixin. Hän ei mennyt muun perheen mukana edes Danielin järjestämiin yllätysjuhliin, joissa juhlistettiin Owenin pitkäaikaisen unelman toteutumista; Owen oli vihdoinkin ylennyt Bridgeportin keskuspankin pääjohtajaksi.

Äiti ja isä olivat alkuun ihmetelleet Lilyn ja Felixin viilenneitä välejä, mutta Lily selitteli asiaa sekä Felixin, että hänen omilla kiireillä, joten kyselyt lakkasivat nopeasti. Felixin osalta Lily ei enää tiennyt, että kuinka paikkaansapitävä väite kiireisyydestä oli, mutta hänellä itsellään piti kiirettä todella paljon. Se johtui ainakin osittain siitä, että hän pyrki jatkuvasti saamaan itselleen muuta ajateltavaa kuin Felixin.

Lily oli päässyt opiskelemaan Bridgeportin konditoriaopistoon ja hän oli myös menestynyt opinnoissaan loistavasti. Opiskelujen lisäksi hän toimi sisaruksilleen lastenhoitoapuna aina kun hän vain suinkin ehti. Pienokaisten kasvua ja kehitystä oli aivan mahtavaa päästä seuraamaan ihan lähietäisyydeltä.

Koska opinnot ja lastenhoitajana toimiminen veivät Lilyn kaiken ajan, niin hän ei ollut vielä suunnannut energiaansa oman kodin etsimiseen, eikä hän oikeastaan sellaista vielä kaivannutkaan. Lily ajatteli, että hän muuttaisi sitten, kun hän olisi valmistunut, saanut vakituisia töitä ja sitä kautta säännölliset tulot.

Vaikka Lily kaikkea muuta itselleen uskottelikin, niin hän rakasti Felixiä yhä todella voimakkaasti ja ajatteli poikaa joka päivä. Hän olisi halunnut sopia, puhua ja selvittää asiat, mutta ei hän voinut. Kaksi vuotta oli kulunut, ja se kaksi vuotta oli liikaa.

Niin Lily oli ainakin luullut. Kaksi vuotta oli mennyt, ja yhtenä kauniina, aurinkoisena iltana Felix ilmaantui hänen ovelleen. Kauhukseen Lily huomasi, että Felix oli vain komistunut aikuistuttuaan ja sai Lilyn sydämen pamppailemaan aiempaakin kiivaammin.
-Sinä et ollut minun valmistujaisissani, joten ajattelin tulla käymään luonasi. Halusin vielä tavata sinut ennen kuin lähden.

Lily oli sillä hetkellä äärimmäisen hämmentynyt monestakin syystä.
-Lähdet? Mihin sinä olet oikein menossa?

Felixin kasvoille levisi onnellinen hymy.
-Minä sain stipendin Sunlit Tidesin jalkapalloakatemian valmennuslinjalle. Se on ihan hemmetin kallis oppilaitos ja yksi tämän maan arvostetuimpia, joten stipendin saaminen oli pieni ihme. Se on minulle kuitenkin ihan unelmien täyttymys, ja sieltä valmistuttuani minä voin alkaa valmentaa ammatikseni, en pelkästään vapaaehtoisesti harrastusmielessä.
Felix piti pienen tauon ennen kuin jatkoi.
-Tuon kertominen ei kuitenkaan ollut ainoa syy, miksi tulin. Se, mitä tapahtui kaksi vuotta sitten... Lily, voisimmeko me viimeinkin puhua ja selvittää asiat?

Lily katsoi Felixiä silmiin, nyökkäsi, ja kiitteli salaa mielessään sitä, että miehellä oli enemmän rohkeutta kuin hänellä.
-Kyllä se sopii. Mennään tuonne istumaan.

He istuivat sohvalle ja vaipuivat hiljaisuuteen. Felix näytti aivan siltä, että hän meinaa pian sanoa jotain, joten Lily odotti hiljaa, että mies puhuisi. Pian Felix aloittikin.

-Lily, ihan ensiksi minä haluan pyytää anteeksi. Ne kaikki hirveydet mitä sanoin sinusta ja Mikestä... En minä oikeasti tarkoittanut. Et sinä ole mikään hemmoteltu prinsessa, jonka elämässä ei ole ollut minkäänlaisia vastoinkäymisiä. Ennen kaikkea minä haluan kuitenkin pyytää anteeksi sitä, mitä minä tein. Minun ei olisi missään nimessä pitänyt lyödä sinua. Minä olin vain niin tunteideni vietävänä, etten kyennyt kontrolloimaan itseäni yhtään. Ei se ole tietenkään mikään selitys rakkaan ihmisen pahoinpitelylle, mutta haluan sinun kuitenkin tiedostavan, että minä en halua satuttaa sinua tahallisesti. En halunnut silloin enkä halua nytkään.

Lily katsoi Felixiä surumielisenä.
-Felix, et sinä yksin tapellut. Minähän sen koko jutun aloitin läimäyttämällä sinua. Se oli väärin, aivan kuin se koko tappelukin. Ei tässä kumpikaan ole toista pahempi, me molemmat teimme tunnekuohuissamme vääriä valintoja. Minä kykenen kyllä antamaan sen anteeksi. Toivon, että sinäkin kykenet antamaan anteeksi minulle.

Felix kääntyi katsomaan Lilyä ujona.
-Kyllä minä pystyn. Yksi asia minua kuitenkin vaivaa. Ei meidän ole pakko käydä tätä läpi jos sinä et halua tai kykene, mutta minä haluaisin tietää. Se koko riita lähti liikkeelle siitä, että minä olin huolissani siitä, että sinä käyttäydyit oudosti. Sinä vakuuttelit silloin, että se ei johdu minusta. Sen minä ymmärrän kyllä, mutta haluaisin kuitenkin tietää, että mistä se johtui. Jos sinä et halua puhua siitä, niin kerro minulle edes se, että tarvitseeko minun olla enää huolissani.

Lily veti syvään henkeä. Asian läpikäyminen sattui, mutta hän halusi olla rehellinen ja kertoa koko totuuden.
-Felix, minä pyydän tätäkin anteeksi, mutta minä en ollut sinulle rehellinen silloin. Kyllä se johtui sinusta.

Felix säikähti Lilyn sanoja hieman.
-Miksi ihmeessä? Mitä pahaa minä oikein tein sinulle?

Lily siirtyi hieman lähemmäksi Felixiä ja kosketti hänen kasvojaan hellästi.
-Et sinä tehnyt mitään, etkä sinä voinut sille mitään. Sinä olit vain... Sinä. Sinä olit siinä, ja minä...

Felix ei ymmärtänyt Lilyn sanoja alkuunkaan.
-Voisitko sinä hieman tarkentaa? Minä haluan kyllä ymmärtää, mutta nyt minä en tajua yhtään mitään.

Jokin siinä hetken herkkyydessä sai Lilyn toimimaan. Hän käänsi itsensä kohti Felixiä ja suuteli miestä hellästi. Felix vastasi suudelmaan hieman hämmentyneenä. Muutaman suudelman jälkeen Lily kuitenkin nousi yhtäkkiä ylös ja juoksi nyyhkyttäen huoneeseensa, ja tälläkin kertaa Felix meni hänen peräänsä.

Felix ryntäsi Lilyn luo hämmentyneenä, mutta samalla hän oivalsi jotain.
-Sitäkö se oli? Koko ajan sitä?
-Kyllä, juuri sitä, Lily mutisi.

Felixin sydän alkoi takoa lähes epämiellyttävän nopeasti.
-Miksi ihmeessä sinä et sanonut ikinä mitään?

Lily henkäisi hiljaa.
-Kyllähän minä sanoin! Silloin kerran, kun olin teillä yötä, minä sanoin, että pidän sinusta oikein kovasti. En uskaltanut sanoa suoraan rakastavani sinua, sillä pelkäsin pilaavani ystävyytemme yksipuolisen ihastuksen vuoksi. Siinä kävi sitten juuri niin kuin minä pelkäsinkin, kun sanoit, että minä olen sinun kaikista rakkain ystäväsi. Silloin minä tajusin, ettet sinä pysty näkemään meitä minään muuna kuin ystävinä.

Felix muisteli sitä kahden vuoden takaista iltaa, ja yhtäkkiä hän tajusi. Se tajuaminen sai hänet tuntemaan halua läimäistä itseään.
-Lily, minä en tajunnut silloin, että sinä tarkoitit sitä niin! Minä luulin, että sinä pidät minusta vain ystävänä, ja sen vuoksi minä vastasin siihen aivan kuin ystävälle. Minä en ihan oikeasti tajunnut, että sinä tarkoitit sitä romanttisessa mielessä.

Lily ei kyennyt katsomaan Felixiä.
-No, vaikka sinä olisit ymmärtänytkin vihjaukseni, niin lopputulos olisi ollut aivan sama. Sinä pidät minua silti vain ystävänä. Ehkä se olisi ollut ihan hyvä jos olisit tajunnut jo silloin, niin me emme olisi riidelleet niin rumasti ja olisimme voineet alkaa kulkea eri teitä elämässämme jo aikaisemmin.

Lily säikähti pahanpäiväisesti, kun Felix tarttui yhtäkkiä hänen käteensä.

Felix yritti saada katsekontaktia Lilyyn, mutta se ei onnistunut. Lopulta hän nosti toisella kädellään Lilyn leukaa ja siten tavoitti naisen silmät.
-Lily, älä laita sanoja minun suuhuni. Minä en ole koskaan sanonut, ettenkö rakastaisi sinua. En ole kyllä sanonut sitäkään, että rakastan. Minä tiedän sen, mutta siihenkin on syynsä. Vaikka iän myötä olen myös saanut rohkeutta, niin pohjimmiltani minä olen hyvin ujo ihminen. Olen aina pelännyt, että jos suututan jonkun minulle rakkaan, tai teen jotain, mistä he eivät pidä, niin minä tulen hylätyksi. Sen vuoksi minä en koskaan kertonut sinulle tunteistani. Mutta Lily, sinun ihastumisesi ei ole yksipuolista. Ei todellakaan ole.

Lily alkoi täristä voimakkaasti, eikä hän saanut sanoja suustaan.Tunnelma huoneessa oli samantapaisesti tunteellinen ja räjähdysherkkä kuin heidän riitansakin aikaan. Tälläkin kertaa tilanne lähti kummankin hallinnasta hyvin nopeasti, mutta eri tavalla kuin edellisellä kerralla.

Ensin he vain seisoivat kiinni toisissaan hengittäen toistensa tuoksua. Kun Felix uskaltautui suutelemaan Lilyä, niin suudelmat olivat ensialkuun herkkiä. Herkkyys kuitenkin karisi nopeasti.

Felix kaappasi Lilyn syliinsä ja oli jo laskemassa naista sängylle, kun hänen viimeiset itsehillinnän rippeensä havahduttivat hänet.
-Lily, onko tämä ihan fiksua? Minä olen huomenna muuttamassa tuhansien kilometrien päähän toiselle puolelle maata.

Lily pudisti päätään.
-Ei ole, mutta ei sillä ole nyt mitään väliä.

Jälkikäteen Felix ja Lily ajautuivat tuijottelemaan toisiaan silmiin. Molemmat tiesivät, että heidän yhteinen aikansa hupeni vääjäämättä, mutta juuri sillä hetkellä se ei haitannut. Ainakin sen hetken he saivat olla omassa, onnellisessa kuplassaan.

Felix katsoi Lilyä hellästi.
-Minun pitäisi varmaan mennä. Lentoni lähtee huomenna iltapäivällä, ja minun pitää vielä pakata loput tavarat ennen sitä.

Lily oli niin väsynyt, että hänen silmänsä olivat jo lähes ummessa. Hän kuitenkin pudisti päätään pehmeästi.
-Jäisit yöksi. Kyllä sinä ehdit huolehtia niistä tavaroista huomennakin.
Felix oli niin uupunut, että hän ei edes harkinnut vastustavansa Lilyn ideaa.
***

Seuraava aamu tuli aivan liian aikaisin. Lily ja Felix tiesivät, että heidän aikansa oli loppumassa. He tiesivät myös sen, että heidän olisi pakko puhua vielä ennnen Felixin lähtöä.

Felix katsoi Lilyä mykistyneenä. Salaa sisimmässään hän ihmetteli, että miten hän ei ollut tajunnut mitään silloin aiemmin. Jos hän vain olisi ymmärtänyt, niin he molemmat olisivat säästyneet todella paljolta. Felix tiesi, että edessä oleva keskustelu tulisi olemaan todella tuskallinen.

Myös Lily tiesi sen. Tilanteessa ei tainnut olla kuin yksi ainoa ratkaisu, jonka he molemmat tiesivät. Lily tiesi, että sen sanominen ääneen tekisi todella kipeää. Sen vuoksi hän ei vain kyennyt aloittamaan keskustelua.

Onneksi Felix sai kerättyä kasaan sen verran rohkeutta, että hän sai aloitettua. Ei se silti ollut helppoa hänellekään.
-Lily, minun pitää lähteä ihan kohta. Istutaanko alas ja puhutaan?

Lily nyökkäsi silmät ummessa. Hänestä tuntui pahalta, mutta samalla hän tiesi, että olisi parempi olla viivyttämättä väistämätöntä.
-Istutaan vaan.

Lily ja Felix istahtivat sohvalle. Lily oli koko ajan viittä vaille purskahtamassa itkuun, mutta Felix pyrki pitämään ulkokuorensa vakaana pinnanalaisesta myllerryksestä huolimatta.
-Lily, minä olen hyvin pahoillani tästä kaikesta. Etenkin siitä, etten minä ymmärtänyt sinua silloin. Olen myös kiitollinen siitä, että kykenit antamaan anteeksi ja me saimme viimeinkin puhuttua. On sääli, että me emme aiemmin saaneet puhuttua tunteistamme, mutta on hyvä, että se tapahtui edes nyt. Se on kyllä myös hyvin harmillista, sillä minä olen lähdössä tänään, ja sinä puolestasi olet jäämässä tänne. Vaikka rakastamme toisiamme, niin välissä oleva etäisyys olisi silti liikaa. Uskoisin, että olisi parempi lopettaa tämä tähän ja olla pitämättä yhteyttä jatkossa. Ehkä se sattuisi sitten vähemmän. Mitä mieltä sinä olet?

Felixin sanat viilsivät Lilyn sielua. Siitäkin huolimatta, että Lily tiesi niiden tulevan. Siitäkin huolimatta, että Lily oli aivan samaa mieltä.
-Täysin samaa mieltä kuin sinä. Tämä tilanne on tuskallinen eikä tässä taida olla onnellista loppua, teimme me mitä tahansa, joten ehkä on parasta valita huonoista vaihtoehdoista se vähiten huono.

Felix nojautui hellästi Lilyn olkapäätä vasten.
-Lily, minä en ihan oikeasti tahtonut tämän menevän näin, enkä minä missään nimessä tahtonut satuttaa sinua, mutta olen kuitenkin myös kiitollinen siitä, että me saimme edes tämän lyhyen hetken.
-Felix, ei sinun tarvitse todistella minulle mitään. Minä uskon kyllä, Lily huokaisi ääni väristen.

Hetkeä myöhemmin Lily ja Felix olivat pihalla jättämässä haikeita hyvästejä. Kello alkoi olla jo sen verran, että Felixille tulisi kohta kiire, mutta he eivät vain malttaneet irroittautua toisistaan.

Lily joutui koko ajan nielemään kyyneleitään, mutta siitä huolimatta hän halusi sanoa Felixille vielä jotain.
-Vaikka yhteydenpitomme nyt loppuukin, niin sinä olet silti ajatuksissani ikuisesti. Toivon sinulle kaikkea hyvää nyt ja aina.

Felix hymyili häkeltyneenä.
-Sama koskee myös sinua. Minä tiedän, ettei tämä ole helppoa, mutta minä toivon, että vielä jonain päivänä sinä olet jälleen onnellinen.

Lilyn silmät alkoivat kimmeltää kyynelistä ja hän vetäytyi taaksepäin voimakkaan nyyhkäyksen saattelemana.
-Mene nyt ennen kuin minä alan itkeä.

Felixillä itselläänkään kyyneleet eivät olleet kaukana. Hän halusi sanoa jotain, mutta sanat juuttuivat hänen kurkkuunsa, eikä hän saanut enää sanaakaan sanottua. Sen sijaan hän teki jotain aivan muuta.

Viimeinen suudelma heidän välillään oli hyvin herkkä ja kaunis. Siitä irroittauduttuaan Felix katsoi Lilyä vielä kerran kyyneleet silmissään, suukotti Lilyä poskelle ja lähti sitten pois. Lily pakeni takaisin sisälle.
***

Kun Felix saapui lapsuudenkotiinsa, niin hän havaitsi asunnon olevan pimeä ja hiljainen. Niinpä tietysti, hänen vanhempansa olivat vielä töissä. He olivat toki luvanneet tulla viemään poikansa lentokentälle, mutta nyt Felix sai olla hetken yksin. Hän oli hyvin iloinen siitä.

Felixin vanha huone ammotti tyhjyyttään. Lähes kaikki oli joko lähetetty hänen tulevaan kotiinsa tai pistetty kierrätykseen. Lattialla lepäsi enää matkalaukku, vaatepino ja muutama kirja, jotka Felix tarvitsi opintojaan varten.

Sunlit Tidesin jalkapalloakatemian valmennuslinja oli Felixille unelmien täyttymys. Hän olisi mennyt kouluun joka tapauksessa, vanhemmat olisivat kyllä kustantaneet sen, mutta stipendin saaminen oli saanut Felixin kirjaimellisesti huutamaan riemusta. Nyt kun lähdön hetki oli kuitenkin oikesti koittamassa, niin Felix ei tuntenut oloaan yhtään iloiseksi. Kaikkea muuta. Syykin oli selkeä.

Felix istahti maahan ja painoi pään polviinsa. Hän tiesi itsesäälissä vellomisen olevan typerää, mutta hän ei vain voinut itselleen mitään. Miksen minä tajunnut Lilyn vihjeitä? Miksen minä itse tehnyt mitään? Me olisimme molemmet säästyneet niin paljolta! Miksi minä olen näin hemmetin typerä?

Felix istui maassa itkemässä hyvän aikaa. Hänet havahdutti Danielin puhelu, joka kertoi että he olivat Owenin kanssa tulossa hakemaan häntä. Äkkiä Felix kasasi itsensä ja tunki loput tavarat matkalaukkuun. Felix päätti pitää suunsa kiinni asian tiimoilta. Hänen vanhempiensa ei tarvinnut tietää.

Lilyn tunnelmat olivat sillä hetkellä hyvin samankaltaiset. Hän oli kuvitellut surreensa jo riittävästi ja sitä kautta tottuneensa tunteeseen, mutta olo oli hirveämpi kuin koskaan aikaisemmin.

Lily silitteli lakanaa hajamielisenä. Siinä tuoksui vielä vähän Felixin hajuvesi. Siltä istumalta Lily päätti, että lakanat olisi vaihdettava. Hän ei halunnut joutua kestämään asioita, jotka muistuttaisivat häntä Felixistä. Lily ei halunnut oikeastaan muistella koko miestä enää ollenkaan. Tunteet olivat tuskallisen voimakkaat, mutta jotenkin hänen olisi saatava jatkaa eteenpäin.

Lily ei todellakaan tiennyt, että miten hän sen tekisi, mutta jotain hänen olisi keksittävä.
*****

Lily ja Felix saivat välinsä selviksi, mutta se tapahtui hieman liian myöhään ja heidän oli jätettävä haikeat hyvästit. Mitä mieltä olette, oliko ratkaisu oikea? Miten Lily ja Felix kykenevät jatkamaan elämiään? Kohtaavatko he toisiaan vielä joskus tulevaisuudessa, ja jos kohtaavat, niin millaisissa merkeissä?

Sen pidemmittä puheitta,
Hyvää juhannusta kaikille!