45.Tunteiden vuoristorata

Huomio/varoitus! Osassa nähdään hieman väkivaltaa ja keskimääräistä rajumpaa kielenkäyttöä.

Nora ja Trevor vihittiin eräässä Bridgeportin puistossa muutama viikko kihlauksen jälkeen. Pariskunta oli halunnut pitää tilaisuuden mahdollisimman pienimuotoisena, joten heidän lisäksi paikalla olivat vain Toby ja Rachel, ja hekin vain siksi, että laki edellytti vihkitilaisuuteen vähintään kahta todistajaa.

Toby ja Rachel seurasivat tilaisuutta hymyillen. Rachel oli äärimmäisen onnellinen parhaan ystävänsä puolesta, aivan kuin myös Toby siskonsa puolesta. Noran lisäksi etenkin Toby oli onnellinen myös Trevorin puolesta. Mies oli osoittautunut erinomaiseksi työntekijäksi hänen salilleen, minkä lisäksi he olivat myös ystävystyneet ihan kunnolla kuluneina viikkoina.

Kaikkein onnellisimpia sinä päivänä olivat kuitenkin vähemmän yllättäen Nora ja Trevor. Rachelin ja Tobyn lisäksi myös muutama paikalle osunut sivullinen jäi seuraamaan tilaisuutta, ja kun Nora ja Trevor vaihtoivat ensimmäisen suudelmansa avioparina, niin ympäriltä kuului useita liikuttuneita nyyhkäyksiä.

Häiden jälkeen Nora purki vuokrasopimuksen vanhasta kodistaan, Trevor hänen ja Andrein vanhasta ja he muuttivat saman katon alle ikiomaan kotiin. Heidän uusi asuntonsa oli paitsi Trevorin ja Andrein aiempaa kotia suurempi, myös paremmin varusteltu ja se sijaitsi huomattavasti entistä paremmalla ja turvallisemmalla alueella.

Heidän yhteiselämänsä lähti sujumaan oikein hyvin. Noralle oli jo ammattinsakin puolesta luontaista pitää huolta toisista, joten hän tottui äitiyteensä hyvin nopeasti. Hän rakasti miestään ja poikaansa todella syvästi. Myös useimmissa tilanteissa hyvin araksi osoittautunut Andrei hyväksyi Noran elämäänsä todella helposti. Naimisiinmenon jälkeen Nora ja Trevor kävivät läpi perheen sisäisen adoption, joten nyt Nora oli Trevorin äiti tunnesiteen lisäksi myös ihan virallisesti.
***

Yhtenä lauantai-iltapäivänä Lily istui takapihan poreammeessa rentoutumassa. Hän oli ollut viime viikot kovin stressaantunut koulun ja omien tunteidensa läpikäynnin vuoksi, mutta nyt hänestä tuntui vihdoinkin siltä, että hän saattoi olla hetken ilman koulustressiä tai Felixiin liittyvää stressiä.

Etenkin ilman Felixiin liittyvää stressiä. Lily ei vieläkään tiennyt, että mitä hän voisi tehdä tunteidensa kanssa. Pitäisikö kertoa, pitäisikö antaa olla, pitäisikö katkaista välit ilman mitään selitystä? Tähän mennessä Lily oli vain pitänyt yhteydenpidon mahdollisimman minimissä. Hän vastaili kyllä välillä Felixin viesteihin, mutta ei itse aloittanut keskustelua ja kieltäytyi kaikista näkemisehdotuksista milloin mihinkin tekosyyhyn vedoten.

Lily havahtui kuitenkin äkkiä ajatuksistaan, kun hän kuuli äitinsä puhuttelevan häntä.
-Lily, me lähdemme ihan pian. Kyllähän sinä täällä varmasti viikon pärjäät, mutta jos nyt jotain sattuu, niin voit soittaa sisaruksillesi tai Danielille ja Owenille. He auttavat kyllä tarvittaessa.
Ai niin, äidin ja isän lomamatka, Lily tajusi.

Lily hymähti hyväntahtoisesti äitinsä huolehtimiselle.
-Äiti, kyllä minä pärjään. Ei teidän tarvitse huolehtia. Koittakaa vain nauttia lomastanne.

-Oletko sinä nyt ihan varma? Rosanna varmisti kertaalleen.
-Olen olen, menkää nyt jo, Lily hoputti naureskellen.
Rosanna häipyi, mutta Lily jäi vielä hetkeksi ammeeseen. Hän poistui sisätiloihin vasta, kun aurinko alkoi osoittaa ensimmäisiä laskemisen merkkejä.

Lily kävi huoneessaan pukemassa vaatteet ja siirtyi olohuoneen puolelle aikeenaan tehdä jotain syötävää, mutta hänen suunnitelmansa muuttuivat äkisti. Lily säikähti pahanpäiväisesti huomatessaan, että Felix istui heidän sohvallaan. Miten Felix oli päässyt sisälle ja mitä hän ylipäätään teki Lilyn luona?
-Hei, istu alas. Minä haluan jutella, Felix pyysi.
Lily totteli.

Felix ei kierrellyt tai kaarrellut, vaan meni suoraan asiaan.
-Lily, mikä sinua vaivaa?

Lily tunsi epämiellyttävän sykähdyksen sydämessään. Voi ei, Felix on alkanut aavistella jotain.
-Vaivaa? Minua? Miten niin?

Felix veti epätoivoisena henkeä.
-Lily, me puhumme paljon vähemmän kuin ennen ja vietämme aikaa yhdessä paljon vähemmän kuin ennen, ja sinä olet muutenkin kaikin puolin etäisempi. Miksi? Mitä pahaa minä olen tehnyt sinulle?

Lilyn ei pitänyt sanoa sitä, mutta jotenkin se vain tuli suusta ulos.
-Sinä olet kyllä hemmetin itsekeskeinen. Vaikka minulla olisikin jotain ongelmia, niin ne eivät automaattisesti liittyisi sinuun, Lily totesi kylmästi ja nousi ylös.

Felix tunsi itsensä hieman loukatuksi, mutta arveli yhä, että Lilyllä on vain jotain ongelmia, jotka saivat hänet käyttäytymään oudosti. Sen vuoksi hän ei näyttänyt tunteitaan ulospäin.
-Lily, anteeksi. Minä kuitenkin näen, ettei sinulla ole kaikki hyvin. Kertoisit minulle, Felix maanitteli.

Maanittelussa ylittyi myös Lilyn sietokyvyn raja. Silmitön raivo alkoi purkautua hänen sisällään.
-Pidä huoli vain omista asioistasi. Olet jo näyttänyt varsin selkeästi, ettet sinä välitä minusta, joten älä enää koita sotkeutua tähän!

-Mitä ihmettä, Lily? Kyllähän sinä tiedät, että minä välitän sinusta kovastikin! Tässä on vain ollut kaikenlaista, ja kyllä minä olen yrittänyt kysyä kuulumisia ja kaikkea, mutta sinulta ei vain ole saanut vastauksia, Felix kyseli järkyttyneenä.
Lily ei vastannut mitään, ryntäsi vain omaan huoneeseensa. Felix lähti hänen peräänsä.

Felixinkin hermot alkoivat hiljalleen pettää, mutta vielä hän pyrki pitämään itsensä kasassa. Hän päätti yrittää vielä.
-Lily, minä en halua suututtaa sinua tai aiheuttaa sinulle pahaa mieltä. Nyt minä olen kuitenkin mitä ilmeisimmin tehnyt niin. Kertoisit nyt vain mikä on, niin voisin yrittää korjata asian, tai ottaa etäisyyttä, jos se on se, mitä sinä toivot.

Lily katsoi Felixiä ilmeellä, joka oli sekoitus monia tunteita. Lily ei enää itsekään tiennyt, että mitä hänen mielessään liikkui ja tunteiden hallitseminen oli sillä hetkellä todella haastavaa.
-Ota se pää pois perseestä ja lakkaa kuvittelemasta itsestäsi liikoja! Minun koko elämäni ei pyöri sinun ympärilläsi, eivätkä kaikki minun asiani kuulu sinulle!

Siinä kohtaa meni Felixin raja.

-Miksi sinä sitten purat tuota minuun, kerta tuo ei johdu minusta?

Lilyn hermostuneisuudella ei ollut enää juuri mitään rajoja, mutta hän yritti kaikin voimin olla huutamatta.
-Itsepä aloit udella asioita, jotka eivät kuulu sinulle millään tavalla! Sanoin useampaan otteeseen, että kaikki on hyvin, ja silti sinä vain jankutat ja jankutat!

-Lily, jos tässä joku on itsekäs, niin sinä. Nyt minä myös ymmärrän syyn. Sinä olet tuollainen hemmetin hemmoteltu kakara, äidin ja isän pikku prinsessa, joka on aina saanut tahtonsa läpi kaikessa eikä sinulta ole koskaan kielletty mitään, sinulle ei ole sanottu vastaan eikä sinulle ole opetettu, että miten toisia sopii kohdella, Felix rähisi.

Seuraavana Felix sanoi raivon sokaisemana jotain hyvin tyhmää.
-Ehkä sinunkin pitäisi kokea elämässäsi jokin suuri vastoinkäyminen, että saisit vähän nöyryyttä luonteeseesi. Tähän mennessä kaikki on ollut sinulle pelkkää ruusuilla tanssimista, joten ei mikään ihme, että olet tuollainen itseriittoinen kusipää.

Hetken aikaa Lily keskittyi vain haukkomaan henkeään järkyttyneenä. Kukaan ei ollut koskaan aiemmin sanonut hänelle mitään noin loukkaavaa. Samassa Lily kuitenkin sisäisti Felixin sanat kunnolla, ja ne saivat jo ennestään hyvin vihaisen Lilyn sokaistumaan raivosta aivan totaalisesti.

-Ruusuilla tanssimista? RUUSUILLA TANSSIMISTA? Felix, haista vittu! Satuitko sinä unohtamaan, että minun veljeni on kuollut? Niin, Mike. Minun toinen isoveljeni. Hän, joka kuoli syöpään. Muistatko hänet? Muistatko sinä sen? Muistatko, miten minä olin pohjattoman surullinen, muistatko ne hirveät painajaiset, muistatko miten minä kärsin silloin ja kärsin osittain yhä? Katso minua silmiin silmiin ja sano vielä kerran, että minulla ei ole ollut mitään vastoinkäymisiä ja elämäni on ollut pelkkää iloa hetkestä toiseen!

Felix vetäytyi taaksepäin järkyttyneenä. Hän oivalsi, että oli tosiaan hetkeksi unohtanut Miken olemassaolon kokonaan, ja sen oivalluksen myötä hän ymmärsi, että miten pahasti hänen sanansa olivat juuri satuttaneet Lilyä. Hetkessä raivo kuitenkin palasi, eikä Felix edes tiennyt miksi. Sen raivoaallon pimentämänä Felix kuitenkin sanoi jotain niin kamalaa, ettei hän itsekään olisi kyennyt antamaan sitä anteeksi.

-Sinä olit varmaan vain iloinen siitä, että hän kuoli. Saitpahan jonkun syyn kerjätä sääliä ja huomiota muilta!

Felixin sanojen myötä Lilyn mieli pimeni aivan täydellisesti, eikä hän kyennyt enää hillitsemään itseään millään lailla. Ei hän olisi oikeastaan edes halunnut kyetä. Kämmenen läimähtämisestä Felixin poskeen aiheutui Lilylle itselleenkin kipua, mutta jollain tapaa se kipu tuntui kuitenkin äärimmäisen tyydyttävältä.

Lilyn läimäytyksen johdosta teinien välille syttyi ihan kunnollinen nyrkkitappelu. Sen aikana molemmat huusivat toisilleen, sanoivat asioita mitä he eivät tarkoittaneet, ja tekivät tekoja mitä he varmasti katuisivat myöhemmin.

Lily ei todellakaan päästänyt Felixiä helpolla, mutta parempikuntoisena Felix voitti tappelun kaikesta huolimatta. Vaikka tappelu ei kestänytkään kovin kauaa, niin kumpikin ehti saada sen aikana kunnollisia vaurioita. Fyysiset vammat olivat pieniä, mutta henkiset sitä luokkaa, että niitä ei ihan tuosta vaan paikattaisi.

Raivon terävin kärki oli tappelun myötä jo taittunut, mutta Lily ei näyttänyt sitä ulospäin.
-Minä menen nyt kylpyhuoneeseen pesemään nämä veret pois naamaltani, ja kun minä tulen pois sieltä, niin sinä olet häipynyt täältä.

-Ilomielin. Lily, minä en tahdo nähdä sinua enää ikinä. Hyvästi.
Felix paukautti oven kovaa kiinni mennessään.

Lily ryntäsi äkkiä kylpyhuoneeseen ja alkoi pestä verijälkiä pois naamastaan. Ne lähtivät nopeasti ja helposti, ja tarkempi tutkiminen osoitti, että Lilyn kasvoihin ei jäänyt mitään pysyviä vaurioita.

Mitä helvettiä äsken oikein tapahtui? Mitä hän oikein teki? Mitä ihmettä minä oikein tein?

Lily ryntäsi takapihalle ja käpertyi kerälle toiseen lepotuoliin. Siinä maatessaan hän pohti, että mitä ihmettä juuri äsken oli tapahtunut. Felix oli ihan asialliseen sävyyn yrittänyt tarjota apua, Lily oli lähtenyt ilkeilemään ihan turhaan tietämättä itsekään syytä sille ja sen jälkeen tilanne oli karannut käsistä aivan totaalisesti. Pieni sanaharkka oli päätynyt siihen, että he mätkivät toisiaan turpaan. Miten ihmeessä? Lily ei ollut väkivaltainen persoona, eikä ollut Felixkään, joten Lily ei vain kyennyt ymmärtämään, että miten tilanne oli ajautunut siihen. Molemmat olivat sanoneet ja tehneet silmittömän raivon vallassa asioita, joita he katuisivat ehkä loppuikänsä. Ja tämä kaikki oltaisiin voitu välttää, jos minä olisin vain kertonut, Lily soimasi itseään. Hän vaipui yhä syvemmälle ajatuksiinsa, ja lopulta saapuivat myös kyyneleet, joita hän oli haudannut sisälleen jo pitkän aikaa.
***

Ilta oli jo pimennyt, kun Felix oli viimeinkin kotona. Huokaisten hän kaivoi avaimen taskustaan ja paineli rappuun.

Heti ensimmäisenä kotiovesta sisään astuttuaan Felix havaitsi pöydän ääressä istuvan Owenin lukemassa sanomalehteä. Felix yritti livahtaa äkkiä huoneeseensa, mutta Owen ehti kuitenkin alkaa jutella hänelle.
-Hei Felix, miten sinun päiväsi meni?

-Helvettiäkö se sinulle kuuluu, Felix mutisi mennessään ja paukautti huoneensa oven kiinni perässään.

Owen taitteli sanomalehtensä pois äärimmäisen hämmentyneenä. Felix ei ollut koskaan aiemmin kiukutellut tuolla lailla pikkulapsi-ikänsä jälkeen.
-Et sinä voi noin puhua! Ja kyllä sinun asiasi kuuluvat minulle, minä olen sinun isäsi!
Koska Felixin huoneesta ei kuulunut mitään reaktiota, niin Owen nousi ylös ja meni hänen luokseen.

Felix kuuli ovensa aukeavan, mutta itsepintaisesti hän vain pysytteli paikallaan ja kieltäytyi edes katsomasta isäänsä päin. Owen huokaisi todella syvään.

-Felix, mikä sinulla oikein on? Sinä et ole ennen käyttäytynyt noin, ja se saa minut huolestumaan. Kertoisit vain, jos joku painaa, niin sinua voitaisiin auttaa, Owen yritti.

-Painu nyt jo vittuun, Felix murahti ja nosti keskisormensa pystyyn sanojensa vakuudeksi.

Owen ei tiennyt, että mikä tilanteessa järkytti eniten. Felixin sanat, hänen ruma eleensä vai pojan silmäkulmaa koristava jälki.
-Felix, mitä ihmettä sinulle on sattunut?

Owenin huolestunut äänensävy sai Felixin murtumaan hieman, mutta hän koitti pitää itsensä kasassa. Hän ei tiennyt miten selittää tilanne parhain päin, ja jotenkin hän vain lipsautti suustaan totuuden, vaikkei olisi halunnut.
-Se oli Lily.

Owen järkyttyi voimakkaasti.
-Lily? Lily Leeds? Mitä ihmettä?
Felix nyökkäsi.
-Ensin hän vain läimäytti minua ja se eskaloitui kunnon nyrkkitappeluksi. Vaikkei väkivalta olekaan ikinä ratkaisu, niin se läimäys oli kyllä ihan oikeutettu. Kyllä minäkin olisin lyönyt, jos joku olisi sanonut minulle niin törkeästi kuin minä sanoin hänelle, Felix mutisi.

-Mitä ihmettä teidän välillänne on tapahtunut? Minä luulin että te olette toistenne parhaita ystäviä, Owen kyseli järkyttyneenä.
-Niin me olemmekin. Tai ainakin olimme, mutta sitten...
Felix yritti jatkaa kertomista, mutta ei saanut enää estettyä itkuaan.

Siinä hetkessä Felix ei kyennyt ajattelemaan itkunsa lisäksi muuta kuin sitä, että miten säälittävää on, että lähes täysi-ikäinen ihminen rääkyy sillä tavalla isänsä läsnäollessa. Owen oli yhä hämmentynyt ja huolissaan, eikä osannut reagoida poikansa itkuun muuten kuin halaamalla häntä. Se kuitenkin auttoi, sillä Felix rauhoittui vähitellen.

Owen katsoi poikaansa hellästi.
-Felix, me istumme nyt alas, ja sinä kerrot minulle koko tarinan. Sopiiko?
-Sopii, Felix sai sanottua vielä aavistuksen itkuisena.

Kaksikko istui sohvalle ja hetken itsensä keräämisen jälkeen Felix alkoi puhua. Hän puhui pitkään ja hartaasti kertoen kaiken aivan alusta alkaen. Hän aloitti Lilyn omituisesta käytöksestä ja siitä heränneestä huolesta, jatkoi siihen, kuinka hän oli yrittänyt ottaa asiasta selvää ja auttaa, päättyen tilanteesta syttyneeseen riitaan, joka yltyi sanallisesta väittelystä kunnon käsirysyksi. Hän kertoi myös aivan kaiken, mitä hän oli sanonut Lilylle ja miten hirveältä hänestä tuntui, kun hän oli loukannut parasta ystäväänsä sillä tavalla. Owen kuunteli kärsivällisesti joka sanan.

Owen koitti rohkaista poikaansa parhaaksi katsomallaan tavalla.
-Felix, vaikka sinä sanoitkin todella rumasti ja loukkaavasti, niin et sinä ole hirveä ihminen. Te molemmat olitte täysin tunteidenne vallassa vailla mitään järkeä, ja sen seurauksena sitten sanoitte ja teitte asioita, mitä ette oikeasti tarkoittaneet ja mitkä alkavat kaduttaa jälkeenpäin. Tämä tulee varmasti vaikuttamaan teidän väleihinne, mutta en usko, että vielä on tapahtunut mitään täysin peruuttamatonta. Nyt olisi ehkä parasta, että pohditte asiaa tahoillanne ja annatte toisillenne aikaa. Sitten voitte koittaa tehdä sovinnon, ja sen onnistuessa sinä voit sitten yrittää uudelleen tiedustella, että mikä hänellä on, sillä noiden sanojesi perusteella minäkin osaan sanoa, että jokin häntä vaivaa. Mutta älä tee mitään hätiköityä, vaan anna hänelle ja itsellesi aikaa.

Felix nyökkäsi uupuneena. Lilyn kanssa riitely ja isälle avautuminen oli vienyt häneltä kaikki voimat.
-Kaipa sinä olet oikeassa. Anteeksi kun minä puhuin aiemmin niin rumasti. Voisitko sinä nyt poistua? Minä tahdon levätä.

Owen halasi Felixiä uudestaan.
-Tietenkin sinä saat anteeksi. Olinhan minä hieman hämmentynyt, mutta ei se mitään. Minä jätän sinut nyt rauhaan.

Kun Owen oli turvallisesti Felixin huoneen ulkopuolella, niin hän kaivoi puhelimen taskustaan ja soitti poikkeuksellisessa iltavuorossa olevalle Danielille.
-Hei, oletko sinä vielä töissä?
-Olen juuri lähdössä kotiin. Onko kaikki hyvin? Sinun äänensävysi vaikuttaa hieman pahaenteiseltä.
-Ei ole. Felix tuli äsken kotiin ruhje silmäkulmassaan. Minä sain lopulta kaivettua hänestä tiedon, että se ruhje oli tullut Lilyn kanssa tappelemisesta. Minä hämmennyin aivan totaalisesti ja olin todella huolissani, mutta onneksi Felix suostui lopulta kertomaan, että mitä oli tapahtunut.
-Mitä heidän välillään sitten oli oikein käynyt?
Owen kertoi Danielille koko tarinan, aivan yhtä yksityiskohtaisesti kuin Felix oli äsken kertonut hänelle. Kun Owen oli kertonut kaiken, niin heidän välillään oli pitkä hiljaisuus.
-Oho. Enpä olisi heti uskonut, että noin voisi käydä. Luulin, että Felix on temperamenttinen ainoastaan pelikentillä, ja Lilykin on kyllä ollut varsin rauhallinen persoona ainakin tähän asti.
-Voisitko sinä mitenkään käydä kotimatkalla Lilyn luona katsomassa, että miten hän voi? Hän on varmaan aika järkyttynyt ja poissa tolaltaan ja sinä hallitset tällaiset tilanteet paljon paremmin kuin minä.
-Tietenkin minä käyn. Nähdään sitten sen jälkeen.
-Nähdään.
***

Lily oli juuri lisännyt puita takkaan, kun hän kuuli jonkun koputtavan ulko-ovella. Hämmentyneenä Lily lähti avaamaan ovea. Kuka hitto siellä nyt tähän aikaan voisi olla, nyt on jo melkein yö?

Lily hämmentyi todella paljon nähdessään Danielin. Hän päästi miehen kuitenkin sisälle kaikesta huolimatta.
-Hei Lily. Olisiko sinulla hetki aikaa puhua?

Lily henkäisi pelokkaana. Hän pelkäsi, että Daniel ja Owen olisivat vihaisia hänelle.
-Felix taisi kertoa sinulle, että mitä tänään tapahtui?

Lily yllättyi, kun Daniel pudistikin päätään.
-Hän kertoi Owenille ja Owen kertoi minulle. Siksi minä tulin. Älä huoli, en minä ole sinulle vihainen tai mitään. Aivan kuten Felix, minä olen huolissani sinusta. Myös sen riitanne vuoksi, mutta etenkin sen vuoksi, mistä se koko riita sai alkunsa. Istutaanko alas ja jutellaan? Ei tietenkään ole pakko, mutta minulla on vaitiolovelvollisuus jo ihan työnikin puolesta, joten mikään, mitä me puhumme, ei poistu tästä tilasta.

Ai niin, Daniel oli terapeutti. Lily ei olisi oikeastaan halunnut puhua, mutta tarkemmin mietittyään hän totesi, että se voisikin olla hyväksi. Tämänpäiväinen ylilyönti oli ainakin hänen osaltaan käsittelemättömien tunteiden seurausta, joten ehkä niitä olisi hyvä nyt vähän purkaa.
-Kai se käy.

Lily istui tuolillaan aivan jäykkänä. Hän ei tiennyt, että mitä hän voisi sanoa, tai miten. Kyllä, Daniel oli ammattitaitoinen musiikkiterapeutti ja sitä myötä osasi tavallisenkin terapian, mutta hemmetti vieköön, hän oli myös Felixin isä! Ei Lily voisi Felixin isälle kertoa rakastavansa Felixiä. Ei ainakaan näin.

Daniel katseli Lilyä ja analysoi samalla tilannetta päässään. Hän pohti Lilyn ja Felixin ystävyyttä koko sen ajalta, hän pohti kummankin luonteita, Lilyn käytöksessä tapahtunutta muutosta Felixin kertoman perusteella ja tämänpäiväistä yhteenottoa. Yhtäkkiä Daniel tajusi, mistä tässä oli hyvin todennäköisesti kyse.

-Lily, oletko sinä rakastunut Felixiin?

Lily säikähti Danielin kysymystä perinpohjaisesti. Lily tiesi, että Daniel on hyvä lukemaan ihmisiä, mutta silti. Näkyivätkö hänen tunteensa noin selkeästi päällepäin?
-Mistä sinä olet saanut tuollaista päähäsi?

-Koska minä näen sinussa itseni. Sinä käyttäydyt lähes täysin samalla tavalla kuin minä silloin, kun olin samanikäinen kuin sinä nyt. Tapa, millä tunteeni paljastuivat Owenille, oli hyvin samankaltainen kuin sinun ja Felixin kohtaaminen tänään. Owen  oli kovin huolissaan minusta ja yritti auttaa, ja minä kivenkovasti väitin, että kaikki on hyvin. Lopulta hän sai minut murrettua, ja niin minä kerroin hänelle.

Lily käänsi katseensa muualle. Hän ei kyennyt katsomaan Danielia tunnustaessaan.
-Sinä olet oikeassa, tämä minun käytökseni johtuu juuri siitä, että olen rakastunut Felixiin enkä uskalla kertoa sitä hänelle.

Yhtäkkiä Daniel vaihtoi aihetta aivan täysin. Tai niin Lily ainakin luuli.
-Onko Cedric puhunut sinulle hänen vanhemmistaan, Jadesta ja Donnasta?

Lily nyökkäsi.
-Hän on näyttänyt paljon valokuvia ja kertonut minulle kaikenlaista. Minä en nyt kuitenkaan ihan ymmärrä, että miten se liittyy tähän.

Daniel nousi ylös ja kiinnitti katseensa Lilyyn puheensa ajaksi.
-Silloin kun minä painin tunteideni kanssa, niin sinun isoäitisi, Jade, näki selkeästi, ettei minulla ollut kaikki hyvin. Vähän samalla tavalla kuin minä näen nyt sinusta. Hän tarjosi keskusteluapua, enkä minä olisi halunnut, mutta loppujen lopuksi koin sen kuitenkin hyödylliseksi. Hän antoi minulle silloin todella hyvän neuvon. Kun jokin tuollainen painaa mieltä, niin sinulla on käytännössä kaksi vaihtoehtoa; kertoa tai jättää kertomatta. Jos jätät kertomatta, niin se ei tee hyvää sinulle. Vaikka pyrkisit olemaan ajattelematta koko asiaa ja hautaisit sen syvälle mieleesi, niin se kalvaisi sisintäsi ehkä ikuisesti ja vaikuttaisi tunne-elämääsi negatiivisesti. Jos sinä taas kertoisit, niin sinulla olisi mahdollisuus. Ehkä Felix pitääkin sinusta. On toki myös se riski, että tunteesi ovatkin yksipuolisia. Siinäkin olisi kuitenkin se hyvä puoli, että sitten voisit alkaa käsitellä asiaa ja päästä vähitellen yli. Tiivistetysti sanottuna; kertomatta jättämisessä on pelkkä riski, kertomisessa sekä riski että mahdollisuus. Minä en tiedä, tunteeko Felix sinua kohtaan muutakin kuin ystävyyttä, mutta sen minä tiedän, että eivät teidän välinne ole peruuttamattomasti poikki. Kunhan annatte toisillenne aikaa pohtia asioita tahoillanne, niin saatte varmasti sen riidan sovittua, ja sitten sinä voit kertoa. Felix on kyllä sen verran fiksu poika, että vaikkei hän rakastaisikaan sinua, niin te saisitte kyllä asian käsiteltyä ja voisitte jatkaa ystävinä. Olen varma, että vaikka se aluksi sattuisikin, niin kyllä sinäkin pystyisit siihen.

Lily oli hyvin pitkään hiljaa Danielin monologin jälkeen. Lopulta hän päätti, että jotain on pakko sanoa.
-Tuo kuulostaa ihan järkevältä. Minä lupaan miettiä asiaa.

Daniel käänsi vielä Lilyn itseensä päin.
-Lily, kuten minä aiemmin lupasinkin, niin tämän keskustelun sisältö säilyy vain meidän välillämme. En kerro Felixille, Owenille tai edes sinun vanhemmillesi. Jos koet tarvitsevasi lisää apua, niin minä voin varata sinulle ihan virallisen terapia-ajan, tai jos kaipaat apua joltain muulta ammattilaiselta, niin ohjaan sinut jollekin kollegalleni. Sopiiko?

Lily nyökkäsi lopen uupuneena ja surullisena.
-Ehkä minun pitää tehdä tämä mietintätyö vain yksin pääni sisällä, mutta jos kaipaan jotain ulkopuolista apua, niin otan kyllä yhteyttä sitten. Kiitos kun autoit.

Danielin lähdettyä Lily meni huoneeseensa ja jäi tuijottamaan seinällä olevaa taulua. Kuvanottohetki tuntui niin kaukaiselta, vaikka todellisuudessa siitä oli korkeintaan kolme vuotta. Silloin kaikki oli tuntunut niin helpolta ja mutkattomalta. Missä välissä elämästä oli tullut tällaista? Eivät edes pelkästään tunteet Felixiä kohtaan, vaan sillä hetkellä ihan kaikki ahdisti.

Lily sammutti valot ja kävi selälleen sängylle. Lukio oli ihan loppusuoralla, kohta hän valmistuisi ja sitten pitäisi hakea jatko-opiskelemaan. Ala Lilyllä oli jo tiedossa, mutta sitä hän ei vielä tiennyt, että mihin lähteä vai kannattaisiko sittenkin jäädä. Lähteminen houkuttaisi, mutta täällä olivat kaikki sukulaiset ja tuttavat.

Ja sitten oli vielä Felix. Niin hölmö Lilykään ei ollut, että määrittelisi tulevaisuuden opiskelupaikkansa jonkin yhden pojan vuoksi, mutta silti sekin mietitytti. Lilyllä oli niin paljon pohdittavaa, että se tuntui todella uuvuttavalta. Tästä miettimisestä tulee ihan hitonmoinen urakka, Lily vielä pohti ennen kuin uni vei hänet mukanaan.
*****

Sellaista. Nora ja Trevor menivät naimisiin ja ovat nyt onnellinen perhe. Lilyllä taas menee vähän heikommin. Tulevaisuus ahdistaa, ja tilanne Felixin kanssa lähti käsistä aivan täysin. Mitä luulette, saako kaksikko sovittua riitansa? Entä tuleeko heistä ystäviä, ja jos tulee, niin uskaltaako Lily lopultakaan kertoa tunteistaan?