44.Sinuun minä jään

Trevor katsoi ovensa taakse ilmestynyttä Noraa todella hämmentyneenä. Pian hän päästi kuitenkin naisen sisään ja sulki oven heidän perässään.
-Mitä ihmettä sinä täällä teet ja vieläpä näin myöhään?

Nora katsoi Trevoria epätoivoisena.
-Trevor, minä tiedän, että edellinen tapaamisemme päättyi huonosti. En aio pakottaa sinua mihinkään, mutta jos sinä vain vielä haluat, niin minäkin tahtoisin nyt selvittää asiat.

Trevor nojasi seinää vasten ja katsoi Noraa todella väsyneenä.
-Voisitko sinä nyt vain mennä pois?

Noran hartiat lysähtivät alas epätoivon voimasta.
-Trevor, minä tiedän, että olin viimeksi ihan liian julma sinua kohtaan, mutta minä olin vihainen! Emmekö me nyt voisi vain jutella?

Trevor kiirehti äkkiä selittelemään sanojaan.
-Ei, en minä sillä. Kyllä minäkin tahdon puhua ja selvittää asiat, mutta nyt on todella huono hetki!
Nora ei ehtinyt kysyä sen tarkempaa selitystä, kun heidän keskustelunsa katkaisi todella voimakas lapsen itku. Trevor jäätyi avuttomana paikoilleen ja jäi tuijottamaan lattiaan. Nora lähti etsimään itkun lähdettä. Se löytyi talon toisesta makuuhuoneesta.

Noran katse jumittui välittömästi lattialla itkevään tavattoman suloiseen taaperoon. Pieni poika sai hänen mieleensä kehittymään useita kysymyksiä, mutta samalla myös vastauksia. Lapsi oli Noralle tuntematon, mutta silti hän poimi pienokaisen syliinsä syliinsä.

Heti kun Nora oli nostanut lapsen syliinsä, niin pienokainen takertui häneen kuin takiainen. Nora heijasi lasta edestakaisin.
-Shh, nuku vain.
Ensin lapsi ei meinannut hiljentyä, joten Nora jatkoi heijaamista ja alkoi lopulta laulaa tuutulaulua. Laulu vaikutti olevan oikea taikasana siinä kohtaa. Lapsi nukahti melkein heti.

Nora laski pienokaisen pinnasänkyyn ja peitteli hänet. Kun Nora oli varma, että lapsi myös pysyisi unessa, niin hän sammutti valon ja sulki oven perässään.

Olohuoneessa seisoi vastassa erittäin hämmentyneen näköinen Trevor.
-Miten ihmeessä sinä sait Andrein nukahtamaan noin nopeasti? Minä joudun joka ilta taistelemaan tuntikausia, että saan hänet uneen.

-Andrei? Erikoinen nimi, Nora ihmetteli.

-Jelenan suku on lähtöisin Venäjältä ja hän halusi kunnioittaa sukujuuriaan, kun me valitsimme pojalle nimeä, Trevor kertoi.
-Sain hänet nukahtamaan laulamalla hänelle tuutulaulun. Sinulla taitaa olla aika paljon kerrottavaa, Nora totesi hetkellisen hiljaisuuden jälkeen.
Trevor nyökkäsi ja he menivät sohvalle istumaan.

Ennen kuin Trevor alkoi puhua, niin heidän välillään vallitsi pitkä hiljaisuus. Trevor taisi miettiä, että miten aloittaa.
-Toivottavasti sinä jaksat kuunnella koko jutun, sillä tämä on aika pitkä ja raskas tarina, hän sai lopulta sanottua.
-Tietenkin, kerro vain, Nora kannusti.

-Olin tuntenut Jelenan ihan pienestä lapsesta asti. Ystävyytemme sai alkunsa siitä, kun olimme aikoinaan samassa päiväkodissa. Se jatkui myös silloin, kuin aloitimme koulun.

-Kasvoimme lapsista teineiksi ja ystävyytemme jatkui vain entistä vanhempana. Jelena tuki minua aivan kaikessa, samoin kun minä häntä. Hän jopa otti minut luokseen asumaan sen jälkeen, kun vanhempani heittivät minut pihalle.
-Mitä tapahtui? Nora kysyi järkyttyneenä.

-Minun vanhempani olivat vanhanaikaisia oikein isolla V:llä. Sen johdosta me emme tulleet toimeen oikein koskaan ja tilanne vain paheni, kun minusta tuli teini-ikäinen. Kamelin selän katkaisi kuitenkin vasta se, kun he saivat tietää, että minä pidän naisten lisäksi myös miehistä. Minulta meni koti alta ja lopullisesti välit poikki vanhempiini. Sen olisin vielä kestänyt, mutta en enää sitä, että he alkoivat vainota Brendonia, silloista poikaystävääni. Hänen turvallisuutensa vuoksi meidän oli pakko erota. Se oli minulle kova paikka, mutta onneksi Jelenalla oli tarjota minulle koti ja olkapää, jota vasten itkeä.

-Minä olin juuri päässyt erostani yli, kun tulikin minun vuoroni toimia tukijana Jelenalle. Hänen vanhempansa kuolivat lentokoneonnettomuudessa ja se oli hänelle todella raskas isku. Minä kuitenkin tuin häntä koko ajan ja vähitellen hän pääsi jaloilleen. Meistä tuli aikuisia ja aloitimme opiskelut. Jelena oli aina ollut innoissaan lääketieteestä, joten hän lähti opiskelemaan sitä. Minä tahdoin lastentarhanopettajaksi, ja sellaiseksi minä lopulta valmistuinkin.

-Ilmeisesti teidän välillenne kehkeytyi lopulta jotain muutakin kuin ystävyyttä, kun teillä on kuitenkin yhteinen lapsi? Nora totesi kysyvästi.
-Usko tai älä, mutta ei kehkeytynyt. Me olimme vain parhaita ystäviä loppuun asti. Tai kyllähän se tavallaan muuttui, mutta romanttisia tunteita meillä ei koskaan ollut. Se oli enemmän sellainen friends with benefits-tyyppinen juttu. Me molemmat kuitenkin halusimme seksiä säännöllisesti, mutta emme tahtoneet harrastaa irtosuhteita. Sillä tavalla saimme kumpikin mitä halusimme. Tiedän, että useimmat tuollaisista jutuista kosahtavat siihen, että jommalle kummalle kehittyy tunteita, mutta me olimme tunteneet toisemme jo niin kauan, että tiesimme varmasti, ettei niin tule käymään. Siksi se toimi.

-Jelenan raskaus ei tietenkään ollut millään lailla suunniteltu ja tilanne oli muutenkin aika huono. Minä olin työtön ja hänellä oli opinnot kesken. Testin näyttäessä positiivista raskaus oli kuitenkin jo niin pitkällä, että abortti ei ollut enää vaihtoehto, eikä se olisi muutenkaan oikein sopinut hänen arvoihinsa. Minä taas en varsinaisesti ollut isäainesta, mutta minulla on tapana kantaa vastuu tekemisistäni. Niinpä meistä tuli sitten pienen pojan vanhemmat.

Nora mietiskeli hetken Trevorin kertomaa ja yhtäkkiä palaset hänen mielessään loksahtivat yhteen.
-Onko Jelena se sinun paras ystäväsi, jonka kuolemaa surit silloin, kun tapasimme ensimmäisen kerran?
-Kyllä vain. Muistan sen päivän edelleen kirkkaasti. Andrei syntyi hieman etuajassa, mutta oli kuitenkin terve vauva. Olimme juuri tulleet sairaalasta kotiin, kun Jelena huomasi, että meiltä puuttui jokin vauvantarvike, joka oli vielä tarkoitus hankkia ennen Andrein syntymää. Hän päätti siltä seisomalta lähteä kauppaan hakemaan sitä. Minua pelotti, että miten pärjäisin vastasyntyneen kanssa yksin sen ajan. Jelena vakuutteli, että reissu olisi hyvin nopea, eikä menisi tuntiakaan, kun hän olisi takaisin kotona. Siinä Jelena oli oikeassa, ettei mennyt tuntiakaan, kun kuulin hänestä seuraavan kerran. Uutiset eivät vain olleet lainkaan sellaisia kuin minä olin kuvitellut.

-Se oli ihan hirveää. Olin niin surullinen, enkä edes itseni vuoksi. Toki olin ihan murtunut siksi, että menetin parhaan ystäväni, mutta enemmän minua satutti se, että Andrei menetti äitinsä. Tilannetta ei auttanut se, että olin ihan yksin. Yritin kyllä ottaa yhteyttä vanhempiini pyytääkseni apua tai edes kertoakseni syntyneestä lapsenlapsesta, mutta he olivat molemmat jo menehtyneet. En tiedä milloin, miten tai miksi, ja niin hirveältä kuin se kuulostaakin sanoa, niin ei minua oikeastaan edes kiinnosta. Olen muutenkin melko varma, että vaikka olisinkin saanut yhteyden heihin, niin tuskinpa heitä olisi kiinnostanut.

-Minulla ei kuitenkaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin selviytyä, vaikka sitten yksin. Vaikeaa se on kuitenkin ollut. Työttömänä minulla ei ollut juuri rahaa, joten minun oli pakko myydä minun ja Jelenan vanha asunto ja muuttaa vuokralle. Asunnonmyynnistä kertyneillä varoilla on elänyt tähän asti ihan mukavasti, mutta nekin hupenevat, joten pian minun on pakko keksiä jotain. Olen kyllä hakenut töitä, mutta ainakaan toistaiseksi en ole saanut sellaisia, ja minun sydäntäni riipii ajatuskin siitä, että minun pitäisi viedä Andrei päiväkotiin. Hän olisi siellä ihan yksin ilman minua, eikä tilannetta ainakaan helpota se, että päivähoitomaksut ovat ihan järkyttävän korkeita. Olen kyllä välillä hankkinut lastenhoitajan katsomaan Andreita, että olen päässsyt tapaamaan sinua, mutta siihenkään varani eivät riittäisi enää kovin kauaa.

Trevorin kertomuksen päätyttyä he istuivat pitkään hiljaa. Trevor antoi Noralle aikaa miettiä kertomusta.
-Onko Andrei se syy, miksi sinä et nähnyt meillä yhteistä tulevaisuutta?
Trevor nyökkäsi vastaukseksi Noran kysymykseen.

Nora katsoi Trevoria ilmeellä, jota voisi kuvailla sekoitukseksi sääliä ja järkytystä.
-Miksi ihmeessä sinä ajattelit, että minun elämäsi menisi pilalle siksi, että sinulla on lapsi?

Trevor huokaisi ja painoi pään käsiinsä.
-Nora, minä rakastan sinua ihan aidosti. Rakastuin sinuun jo silloin, kun näin sinut siellä hautausmaalla ensimmäisen kerran. Rakastaminen tarkoittaa myös sitä, että minä tahtoisin ihan aidosti sitoutua sinuun. Minä olen kuitenkin yksinhuoltajaisä, ja minun mukanani tulisi väkisin myös Andrei. En tiedä, haluatko sinä sellaista. Vaikka me olemmekin yli parikymppisiä, niin me olemme silti nuoria. En tiedä, tahdotko sinä asettua vielä aloillesi.

Nora nousi ylös ja aloitti painokkaan puheenvuoronsa.
-Trevor, minä olisin arvostanut kovasti, jos olisit ensin kysynyt minulta mielipidettä, ennen kuin muodostat johtopäätöksen siitä, että minä ajattelen lapsen pilaavan elämän. Jos sinä ihan todella kuvittelet minun ajattelevan niin, niin sinä et voisi olla enempää väärässä. Minä otan Andrein elämääni enemmän kuin mielelläni. Olihan tämä koko asia todella suuri yllätys, mutta siitäkin huolimatta olen valmis tähän. Sydämestäni löytyy sinun lisäksesi paikka myös sinun pojallesi.

Trevor nousi ylös, tarttui Noraa käsistä ja jäi katsomaan naista syvälle silmiin.
-Tarkoitatko sinä ihan oikeasti kaikkea tuota?

Nora nyökkäsi irroittamatta katsettaan.
-Kyllä tarkoitan. Minä rakastan sinua, olen valmis rakastamaan lastasi ja ottamaan hänet omakseni. Onhan hänellä biologinen äiti enkä minä halua eliminoida hänen olemassaoloaan, mutta olen kyllä valmis olemaan Andrein äitihahmo. Minun perheeni ottaa varmasti sinun lisäksesi myös hänet avosylin vastaan. Hän saa rakastavat isovanhemmat, enon, tädin ja kaksi samanikäistä serkkua. Minäkin kykenen kyllä antamaan anteeksi sen, että sinä et heti kertonut kaikkea. En minäkään ole kertonut sinulle aivan kaikkea. Silloin kun tapasimme hautausmaalla, niin en surrut ainoastaan veljeäni. Surin myös sitä, että olin hetkeä aikaisemmin saanut tietää, etten minä voisi koskaan saada lapsia luonnollisin keinoin. Jos sinä siis joskus haluat vielä lisää lapsia Andrein lisäksi, niin minä en olisi oikea ihminen siihen.

Trevor veti Noran lähelleen äärimmäisen herkistyneenä.
-Nora, minä rakastan sinua ja olen äärimmäisen onnellinen siitä, että olet valmis ottamaan meidät vastaan juuri näin. Ei se minua haittaa, ettet voi saada lapsia. Sinusta tulee varmasti mahtava äiti Andreille, ja jos me joskus tahdomme lisää, niin me keksimme kyllä keinon. Minun on kuitenkin pakko kysyä pari asiaa. Miten sinä voit olla niin varma siitä, että perheesi hyväksyy meidät? Ja toiseksi, minä olen menettänyt elämässäni jo liikaa, enkä ehkä enää kestäisi sitä, jos menettäisin sinutkin. Jos minä nyt päästän sinut sydämeeni, niin voitko luvata, että sinä myös jäät sinne?

-Trevor, minun vanhempani ovat nähneet ja kokeneet kaiken maan ja taivaan väliltä. Äitini on yksi suvaitsevaisimmista ihmisistä jonka tunnen, eikä isä jää yhtään sen huonommaksi, ihan jo oman taustansakin ansiosta. Hän on lesboparin kasvattama ja hänen kaksi parasta ystäväänsä ovat homopari, joilla on adoptiolapsi, minkä lisäksi hän on nähnyt lukuisia erilaisia perhekoostumuksia ammattinsa parissa. Minun veljeni ja siskoni varmasti hyväksyvät teidät myös, aivan kuin toinenkin veljeni hyväksyisi, jos hän vain olisi vielä täällä. Ja minä...Minä en ole menossa enää mihinkään. Minä olen tässä, ja tähän minä myös jään.

Tunteikas keskustelu päättyi siihen, ja sanoja seurasi suudelma, jonka molemmat osapuolet säteilivät helpotusta ja onnea.
***

Eräänä kauniina viikonloppuna muutaman viikon seurustelun jälkeen Nora sai viimein taivuteltua Trevorin tapaamaan hänen perheensä.

Ei Trevorilla ollut sinänsä mitään ajatusta vastaan, mutta häntä pelotti. Hän ei tiennyt kovin tarkkaan sitä, että miten tarkkaan Nora oli kertonut heidän menneisyydestään perheelleen, joten hän ei tiennyt, millaisen vastaanoton hän lopulta saisi.

Paikalla oli koko perhe Lilyä lukuunottamatta. Andrei oli erittäin innoissaan siitä, että hän sai vihdoinkin ikäistään seuraa. Windsor ja Naomi ottivat hänet vastaan hyvin mutkattomasti, ja pian kolmikko leikkikin sulassa sovussa.

Andrei oli kylläkin hyvin ujo, mutta silti leikit sujuivat.

Aikuiset istuivat pöydän ääressä juttelemassa. Keskustelu soljui eteenpäin hyvinkin sujuvana. Trevor ei sanonut juuri mitään, koska häntä jännitti todella paljon, mutta hän kyllä kuunteli muiden juttuja enemmän kuin mielellään.

Jossain vaiheessa muut siirtyivät ihastelemaan leikkiviä taaperoita, mutta Toby vetäisi Trevorin sivummalle mielessään eräs ajatus.
-Kuule Trevor, Nora kertoi minulle jokin aika sitten, että sinä olet työtön. Pitääkö tämä edelleen paikkaansa?

Trevorin niskakarvat nousivat välittömästi pystyyn. Kaikki olikin mennyt ihan liian hyvin siihen asti.
-Kyllä olen, mutta minulla on kyllä tutkinto ja haen töitä aktiivisesti. Sinun ei siis tarvitse pelätä, että minä koittaisin elää siskosi siivellä, Trevor tokaisi tiukasti.

Toby pudisti nopeasti päätään.
-Ei, en minä sitä tarkoittanutkaan. Vaikutat ihan fiksulta tyypiltä, enkä minä usko että tekisit mitään sellaista. Kysyin siksi, koska minulla on tarjota sinulle työpaikka.

Trevor veti henkäisi innostuneena.
-Millainen?

-Nora on ehkä kertonutkin sinulle, että minä omistan kuntosalin. Salin yläkertaa ollaan remontoimassa, ja sinne on tulossa ryhmäliikuntatilojen lisäksi lapsiparkki, johon olen parhaillaan etsimässä työntekijöitä. Se olisi kaksivuorotyötä, aamu- ja iltavuoroa. Tehtävänäsi olisi siis katsoa salin asiakkaiden lasten perään ja viihdyttää heitä sillä välin, kun heidän vanhempansa urheilevat. Tiedän, ettei tämä välttämättä ole ihan sinun tutkintoasi vastaavaa työtä, mutta sivuaa sitä kuitenkin. Sinä saisit kyllä ihan kunnon palkkaa. Mitäs sanot?

Tobyn tarjous sai Trevorin todella innokkaaksi.
-Kyllä, aivan ehdottomasti kyllä! Minun pitää vain etsiä Andreille päivähoitopaikka, mutta sitten voin aloittaa vaikka heti.

Yllättäen Toby kaappasi Trevorin ystävälliseen halaukseen.
-Tule maanantaina käymään niin allekirjoitetaan paperit. Se piti vielä äsken sanoa, että minä pystyn kyllä tarvittaessa joustamaan vuorojen ja työaikojen kanssa. Olenhan minä itsekin kahden pikkuisen isä, niin tiedän kyllä millaista se on kun aikataulut joskus pettävät.
Loput Toby kuiskasi niin hiljaa, että vain Trevor kuuli.
-Nora kertoi myös siitä, mitä Andrein äidille tapahtui. Osanotot ystäväsi menetyksestä. Vaikka me emme vielä kovin hyvin tunnekaan, niin tutustun sinuun mielelläni paremminkin ja yritän olla tukenasi jos sellaista tarvitset.

Trevor vastasi halaukseen herkistyneenä.
-Kiitos, tuo merkitseee minulle paljon. Minäkin tutustun sinuun mielelläni paremmin.

Hieman ennen kuin Nora, Trevor ja Andrei lähtivät, Trevor pyysi Cedricin kanssaan pihalle, sillä hän halusi jutella miehen kanssa kahden kesken. Cedric oli hieman ihmeissään, mutta suostui kyselemättä sen enempiä.

Vaikka Trevor olikin arvoiltaan huomattavasti vanhempiaan modernimpi, niin silti hänen saamansa vanhanaikainen kasvatus näkyi hänen käytöksessään joissakin tavoissa, esimerkiksi siinä, kun hän puhutteli vanhempia ihmisiä.
-Herra Leeds, minä haluaisin kysyä yhtä asiaa.

Cedric naurahti.
-Ei sinun tarvitse herroitella minua, voit kutsua ihan nimellä. Mutta kysy toki.

Kysymyksen kysyminen jännitti Trevoria todella paljon, mutta hän teki sen silti.
-Minä en tiedä kuinka vanhanaikainen teidän perheenne on näissä asioissa, mutta minä en halua ottaa mitään riskejä. Minä rakastan sinun vanhempaa tytärtäsi hyvin paljon. Olemme seurustelleet jonkin aikaa, mutta minä tahdon tehdä siitä virallista. Onko sinulla mitään sitä vastaan, jos minä kosin häntä, ja hänen mahdollisesti vastatessaan myöntävästi vien hänet vihille?

-Vai pyydät sinä minulta minun tyttäreni kättä? Cedric kysyi vakavalla ilmeellä.
Trevor nyökkäsi.

Hetken Cedric koitti pitää Trevoria jännityksessä, mutta kovin kauaa hän ei kyennyt pitämään leveää hymyään piilossa.
-Tietysti se sopii. Ei sinun olisi tarvinnut minulta mitään lupia kysellä, mutta toisaalta arvostan sitä. Onhan se kohtelias ele. Mutta kyllä, olen erittäin mielissäni jos kosit tytärtäni ja te menette naimisiin.

Seuraavaksi Cedric teki samoin kun poikansa hetkeä aiemmin ja kaappasi Trevorin halaukseen.
-Nora ei ole kertonut minulle aivan kaikkea, mutta ilmeisesti teidän suhteenne alku ei ollut sieltä yksinkertaisimmasta päästä. Sinä kuitenkin näytät tekevän hänet onnelliseksi, joten olet hyvin tervetullut meidän perheeseemme. Teet myös minut ja vaimoni onnelliseksi. Meidän tyttäremme on löytänyt itselleen hyvän miehen ja minä ja vaimoni saimme yhden lapsenlapsen lisää.

Cedricin sanat lämmittivät Trevorin sydäntä. Hän uskoi kyllä Noran sanat positiivisesta vastaanotosta, mutta ei hän ollut edes kuvitellut mitään näin hyvää. Samassa Trevor tajusi jännittäneensä aivan turhaan.
-Kiitos. Tuo oli kauniisti sanottu. Minulla ja Andreilla ei ole muuta perhettä, joten on mahtavaa, että hän saa lisää rakastavia ihmisiä ympärilleen.
***

Trevor päätti laittaa suunnitelmansa täytäntöön jo seuraavana viikonloppuna. Kauniin päivän iltana Trevor vei Andrein isovanhempiensa hoidettavaksi ja kehotti Noraa pukeutumaan parhaimpiinsa, sillä luvassa olisi yllätys.

Ravintola, mihin Trevor Noran vei, oli yksi Bridgeportin hienoimpia ja hintataso oli sen mukainen. Trevor ei kuitenkaan murehtinut sitä. Hänellä oli nyt työpaikka, joten aivan jokaista senttiä ei tarvinnut enää laskea.

Nora oli nauttinut illasta täysin siemauksin, mutta hän aisti koko ajan, että jokin oli vinossa. Trevorin ajatukset olivat jossain muualla kuin heidän illallishetkessään.

-Trevor, onko kaikki hyvin? Nora lopulta kysyi varovasti.

Trevor nyökkäsi.
-Kyllä on, ei minulla ole mitään hätää, olen vain hiukan hermostunut, Trevor mutisi ja meinasi saman tien läimäistä itseään.
 Ei Noran pitänyt saada tietää, että häntä hermostutti!

-Hermostunut? Miksi ihmeessä? Nora kysyi huolestuneena.

-Äh, ei mitään. Unohda. Mutta kuule, ei tämä yllätys ihan vain tässä ollut. Me menemme vielä yhteen toiseen paikkaan, Trevor mutisi aavistuksen epäselvästi.

-Mihin? Nora kysyi epäröiden.
-Rannalle. Tilasin meille taksin, se saapuu ihan pian ja vie meidät sinne, Trevor totesi hiljaa.

Taksi tosiaan vei heidät rannalle ja jätti heidät sinne. Trevor vei Noran aivan lähelle rantaviivaa ja siinä he seisoivat hetken aikaa ihailemassa kaupungin valoja.

Pian Nora käänsi Trevorin ympäri ja tarttui hänen käsiinsä.

-Trevor, kulta, onhan kaikki varmasti hyvin? Sinä vaikutat jännittyneeltä, enkä minä tiedä miksi. Sano vain jos se johtuu minusta, niin yritän tehdä asialle jotain, Nora kyseli rauhalliseen sävyyn.

Trevor ei kyennyt sillä hetkellä sanomaan mitään, sillä hänen kurkkuaan kuristi liikaa. Trevor pohti, että se jännitys, mitä hän tunsi pyytäessään Noran kättä Cedriciltä ei ollut mitään verrattuna tähän. Jännitystä lievittääkseen Trevor antoi Noralle vielä yhden pienen yllätyksen ennen illan kohokohtaa.

Noralla ei ollut mitään käsitystä siitä, että missä Trevor oli oikein piilotellut kukkakimppua koko illan, mutta siinä ne kuitenkin olivat. Kimppu kauniita, valkoisia ruusuja.

Nora nappasi kimpun käteensä ja nuuhkaisi ruusuja huumaantuneena.

-Kiitos Trevor, nämä tuoksuvat niin hyvältä ja ovat vielä minun suosikkiväriäni!

-Kiva, että tykkäät, Trevor henkäisi.
Kun Trevor katsoi Noran kukkaintoilua, niin hän sai viimeisen varmistuksen muutenkin olemattomalle epäröinnilleen. Kyllä, Nora oli se, jota hän rakastaisi loppuun asti.

-Kuule, Nora... Kyllä minä olen vähän hermostunut. Enkä kyllä ihan vähääkään, vaan todella hermostunut. Se johtuu sinusta, Trevor paljasti.

-Minusta? Miksi ihmeessä, olenko minä tehnyt jotain? Trevor, kerro. Minua pelottaa, Nora sanoi hämmennyksen vallatessa alaa hänen mielestään.

-Ei, et sinä ole tehnyt mitään väärää. Älä pelkää, tämä on ihan hyvä asia, Trevor kuiskasi.

-Hyvä asia? Miten se voi olla hyvä asia, että minä saan sinut hermostumaan? Nora kysyi jännittyneenä ja ihmetteli samalla, että miksi Trevor kävi maahan.

Trevor kiskaisi sormusrasian taskustaan ja ojensi sen Noran nähtäville.

-Siten, että minua jännittää esittää tähänastisen elämäni ehkä suurin ja vakavin kysymys. Nora Cecilia Leeds, tuletko sinä minun vaimokseni?

Juuri sillä hetkellä Nora ei kyennyt muuhun kuin haukkomaan henkeään ja nyökyttelemään. Suusta ei tullut sanaakaan ulos.

-Tulkitsen tuon myöntäväksi vastaukseksi, Trevor totesi valloittava virne naamallaan.

Nora ei vieläkään saanut sanottua mitään, mutta hän kuitenkin ojensi Trevorille vasemman kätensä, että mies sai pujotettua sormuksen hänen vasempaan nimettömäänsä.

Kun Nora oli saanut sormuksen sormeensa, niin voimakas epäusko valtasi hänet. Vain joitakin hetkiä aiemmin hän oli murehtinut elämäänsä iltaisin yksin asunnossaan, nyt hänellä oli mies ja lapsi, joista ensimmäisenä mainitun kanssa hän menisi ihan pian naimisiin. Tämä ei mitenkään voinut olla totta. Nora oli kuitenkin väärässä. Se oli niin todellista kuin olla ja voi.

Trevor huokaisi helpotuksesta ja pyyhki hiekkaa housuiltaan, kun hän nousi maasta ylös.

Trevor katsoi liikuttuneena, kun Nora ihaili sormustaan. Trevor ei ikipäivänä myöntäisi, että hän oli ostanut jonkun toisen ihmisen vanhan, käytetyn sormuksen ja ainoastaan kaiverruttanut sen uusiksi. Nora kuitenkin tyytyi ilmeisesti vähään, eikä vaatinut mitään kalliita timantteja takeeksi rakkaudesta.

-Sinä taidat pitää siitä? Trevor kysyi herkistyneenä.

Nora syöksyi Trevorin syliin.

-Voi kyllä, minä pidän siitä todella paljon! Vielä enemmän minä kuitenkin pidän sinusta. Trevor Belden, minä rakastan sinua! Nora huudahti.

Aivan kuten heidän ensitapaamisensakin, myös kosinta oli hyvin elokuvamainen. Hautausmaalla tapahtuneessa jokseenkin surullisessa ensitapaamisessa oli kuitenkin hyvin suuri ero tähän tähtitaivaan alla rannalla tapahtuneeseen kosintaan. Tällä kertaa molemmat olivat tavattoman onnellisia.

*****

Viime osan kommenteissa Arwen veikkasi, että Trevor olisi yksinhuoltajaisä. Mä mietin pääni puhki, että mitä mä voisin vastata siihen kommenttiin paljastamatta liikaa. :D Kyseinen veikkaus osui siis hyvinkin oikeaan! Olisitteko te muut arvanneet, että Trevorilla on lapsi? Nora ja Trevor saivat onneksi puhuttua asiansa, Trevor sai lämpimän vastaanoton Noran perheen parissa ja nyt pariskunnalla on vielä häätkin edessä. Saa nähdä, että miten heidän liittonsa siitä vielä etenee.

Pari sanaa vielä perijästä, tai siis sen olemattomuudesta. Jaden ja Donnan lapsista tätä valintaa ei tarvinnut edes miettiä, sillä Cedric oli heidän ainokaisensa. Cedricillä ja Rosannalla on nyt neljä lasta (vaikkakin Mike on jo kuollut), mutta päädyin sellaiseen ratkaisuun, että perijävalintaa ei tulla näkemään tälläkään kertaa. Valinnan tekeminen olisi vain ollut yksinkertaisesti liian hankalaa, enkä mä tiedä, olisinko muutenkaan kyennyt luopumaan muista. Kehittelin sitten tavat ja juonikuviot, että miten saan kaikki pysymään mukana tarinassa tarvittavan ajan. :)