41.Yllätyksiä

Hieman häiden jälkeen Toby ja Rachel muuttivat suurehkoon omakotitaloon kaupungin laidalle. Se sijaitsi hyvin lähellä Tobyn lapsuudenkotia. Pariskunta ei halunnut muuttaa kovin kauas, sillä he tiesivät tarvitsevansa tulevaisuudessa runsaasti lastenhoitoapua.

Jo ensimmäisessä ultraäänitutkimuksessa nimittäin selvisi, että heille tulisi kaksoset. Ensin tieto oli hieman järkytys, mutta se vaihtui nopeasti onneksi. Onneksi tieto kävi ilmi jo varhain, niin heillä oli koko raskausaika mahdollista valmistautua tulevaan monikkovanhemmuuteensa.

Vauvojen odotuksen ohella Toby panosti yrityksensä pyörittämiseen. Salin remontti oli tosiaankin valmistunut ja asiakaskuntaakin kertynyt jo jonkin verran, joten siltä osin asiat sujuivat.

Toby oli erittäin tyytyväinen hänen ja Miken aikaansaannokseen. Miken suunnitelmat olivat tosiaankin olleet hyvin kattavat, eikä Tobyn tarvinnut käytännössä tehdä mitään muuta kuin tehdä ne todeksi.

Oli kuntosalin pyörittämisessä omat haasteensakin. Se ei muutenkaan ollut yksinkertaista, mutta Tobylle aloittelijana ajankäyttö tuotti eniten haasteita. Raskaushormonien herkistämä Rachel hermostui aina välillä siitä, kun Toby ei ollut hänen mielestään riittävästi kotona, ja aiheesta puhkesi pariskunnan välille riitoja.

Riidat eivät onneksi kuitenkaan olleet mitenkään pitkäkestoisia. Molemmat osasivat keskustella sekä pyytää ja antaa anteeksi. He olivat linjanneet, että riidoissa ei mennä nukkumaan, ja se sopimus oli pitänyt.

Riidatkin vähenivät, kun Toby siirsi osan töistään kotoa käsin hoidettavaksi. Kun sali alkoi tuottaa paremmin, niin Toby palkkasi sinne lisää työvoimaa, jotta hän voisi olla kotona enemmän. Hän haaveili myös siitä, että hän voisi pitää jonkinlaisen isyysloman kaksosten synnyttyä.

Siihen ei ollut enää kovin kauaa. Raskaus oli jo aivan loppumetreillä. Loppumetreillä alkoi olla myös Rachelin jaksaminen.

Raskaus oli ollut Rachelille fyysisesti erittäin haastava. Kivut vaivasivat Rachelia jatkuvasti, ja hän oli joutunut jäämän jo varhain sairauslomalle hotellin vastaanottovirkailijan työstään. Vauvoilla oli onneksi kaikki hyvin, mutta ei tilanne silti helppo ollut.

Vaikka fyysisiä koettelemuksia oli enemmän kuin tarpeeksi, niin henkisten kanssa Rachel pääsi loppujen lopuksi melko vähällä. Satunnainen helposti hermostuminen ja ajoittainen itkuherkkyys vaivasivat, mutta ei onneksi mitään sen vakavempaa.

Kaikesta huolimatta Toby ja Rachel olivat erittäin onnellisia ja Toby sieti raskaana olevan vaimonsa oikkuja todella hyvin. Toby ja Rachel odottivat vauvoja aivan malttamattomina. Odotusta olikin enää jäljellä vain pieni hetki, ja sitten he olisivat kahden lapsen vanhempia.
***

Nora oli lähtenyt eräänä aamuna viettämään vapaapäiväänsä Tobyn ja Rachelin luokse. Hän ei ollut viettänyt Rachelin kanssa kunnolla aikaa pitkiin aikoihin. Hänellä oli ollut niin paljon työkiireitä.

Rachel oli nukahtanut lepotuoliinsa. Nora katsoi parhaan ystävänsä unta ja oli näkevinään, että Rachelin ilme oli melko tuskainen. Milloinkohan Rachel synnyttäisi? Raskaus otti näemmä todella koville.

Nora pyrki parhaansa mukaan piilottamaan katkeruutensa, jota ei todellisuudessa edes ollut. Nora tiesi, että hänen pitäisi kertoa Rachelille. He olivat parhaita ystävyksiä ja jakaneet käytännössa kaikki asiansa jo kauan. Tämä oli kuitenkin niin vaikea asia, että Rachelin tilan huomioiden Nora oli jättänyt puhumatta.

Kun Rachel oli herännyt pieniltä torkuiltaan, niin naiset siirtyivät terassisohvalle ja alkoivat keskustella.

-Milloin se sinun laskettu aikasi olikaan? Nora kysyi uteliaana.
Hän tiesi, ettei siihen ollut enää kauaa, vaikkei hän tarkkaa päivää muistanutkaan.

-Kolmen ja puolen viikon päästä, mutta tuskinpa pikkuisten syntymään menee ihan niin kauaa. Monikkovauvat syntyvät monesti hiukan etuajassa. Tiedä häntä, vaikka syntyisivät jo tänään! Minä olisin ainakin jo ihan valmis siihen, Rachel puuskahti.

-Minua närästääkin aivan kamalasti, joka paikkaan sattuu ja yhtenäisistä yöunista on turha edes haaveilla. Vaikka kivut eivät herättäisikään, niin vähintään vessassa on käytävä useamman kerran yössä. Jos sinä saat joskus lapsia, niin toivottavasti pääset helpommalla. Minä olen niin onnellinen vauvoista, mutta onhan tämä raskausaika ollut yhtä helvettiä! Rachel huokaisi.
-Niin, Nora tyytyi lopulta toteamaan ja painamaan katseensa maahan.

Rachel katsoi parasta ystäväänsä tarkkaavaisena. Nora oli aina hiljainen ja vakava, mutta nyt hän vaikutti vielä jotenkin normaaliakin alakuloisemmalta.
-Nora...Onko sinulla kaikki hyvin? Sinä vaikutat jotenkin oudolta, Rachel päätyi lopulta kysymään.
Nora huokaisi syvään.
-Kaipa minä voin tämän jo sinulle kertoa.

Nora mietti hetken, että miten hän oikein saisi asiansa esitettyä. Hän ei halunnut järkyttää Rachelia kaikilla likaisilla yksityiskohdilla, joten lopulta Rachel sai kuulla hyvin siistityn version tapahtuneesta.
-Minä olen jo pidemmän aikaa kärsinyt aivan jäätävistä kivuista kuukautisten aikaan. Minä ajattelin ensin, että se on aivan normaalia, mutta päätin jokin aika sitten käydä lääkärissä ihan varmuuden vuoksi. Siellä selvisi hieman asioita. He tekivät minulle jonkin verran tutkimuksia, joiden perusteella minulle diagnosoitiin endometrioosi ja jokin monimutkainen rakennepoikkeavuus. Tämä itsessään ei ole mikään ongelma, sillä kunnollisten lääkkeiden avulla kivut ovat hellittäneet, mutta... Minä en voi saada lapsia. Jo pelkästään raskaaksi tuleminen on erittäin epätodennäköistä, ja vaikka tulisinkin, niin raskauden saattaminen loppuun asti minun tilassani olisi hengenvaarallista.

Rachel kurottautui halaamaan Noraa suuren vatsansa yli.
-Voi Nora, minä olen niin pahoillani sinun puolestasi.

Yksi asia kuitenkin askarrutti Rachelin mieltä.
-Sanoit äsken, että olet tiennyt asiasta jo jonkin aikaa. Miksi ihmeessä sinä et ole kertonut aikaisemmin?

Nora nyyhkäisi hiljaa.
-En minä halunnut rasittaa sinua turhaan. Eihän tämä asia ole vielä millään lailla ajankohtainen. Minä en ole parisuhteessa, enkä myöskään halua alkaa tieten tahtoen yksinhuoltajaäidiksi. Herran tähden, ei minusta edes olisi äidiksi vielä! Sen minä kumminkin tiedän, että haluaisin joskus saada lapsia, ja nyt minä tiedän senkin, että sitä ei tule tapahtumaan. Toinen syy, miksi minä en kertonut, on se, etten halunnut sinun ajattelevan minun olevan jotenkin katkera tai kateellinen sinun raskaudestasi. Minä olen vain ja ainoastaan onnellinen sinun ja Tobyn puolesta.

-Nora, en minä ajattele, että sinä olisit kateellinen tai katkera. Olisithan sinä voinut minulle kertoa, vaikka kyllä minä ymmärränkin, että miksi et tehnyt niin. Ehkä asia ei ole ajankohtainen vielä, mutta Nora, älä heitä toivoasi hukkaan. Kyllä sinulla on vielä jonain päivänä mahdollisuus saada lapsi. Ei ehkä perinteisin keinoin, mutta jotenkin. Adoptio, sijaissynnytys... Vaihtoehtoja löytyy kyllä. Ja jos mikään ei onnistuisikaan, niin ainakin sinä olet aina tervetullut hoitamaan veljentyttäriäsi, Rachel rohkaisi.

Nora katsoi Rachelia liikuttuneena.
-Kiitos, tuo oli kauniisti sanottu. En minä vielä oikein tiedä, mutta ehkä tämäkin asia selkenee sitten, kunhan minulla jonain päivänä ehkä on se parisuhde ja asia on ajankohtaisempi.

Seuraavaksi Nora kumartui ja painoi korvansa Rachelin vatsalle.
-Sinä sanoit äsken, että olen aina tervetullut hoitamaan veljentyttäriäni. Te olette siis ottaneet selvää näiden veijareiden sukupuolesta? Minä luulin, että haluatte säilyttää tiedon yllätyksenä.

Rachel naurahti.
-Niinhän me sovimme, ja en minä täysin varma olekaan, mutta minusta tuntuu siltä, että he ovat tyttöjä molemmat. Toby on kyllä kovin varma siitä, että vähintään toinen heistä olisi poika, mutta sen näkee sitten.

Ulkona alkoi tuulla kylmästi, joten naiset siirtyivät sisätiloihin. He asettuivat sohvalle katselemaan jotain televisiosta tulevaa ohjelmaa. He katselivat ohjelmaa pidemmän aikaa keskustellen sen käänteistä. Yhtäkkiä Rachel hiljeni aivan täysin ja jäi tuijottamaan eteensä.
-Nora.
-Niin?
-Minusta tuntuu vähän siltä, että...

Rachel ponkaisi ylös sohvalta ja supistuksen tuottama kipu sai hänet taipumaan kasaan.
-Minä taidan synnyttää, Rachel huokaisi.
Samassa hän tunsi, kun lapsivesi alkoi valua lattialle hänen jalkojaan pitkin.

Nora syöksähti ylös sohvalta aivan paniikissa. Hetken hän ajatteli kauhuissaan, että apua, mitä minä oikein teen, mutta pian järki otti ohjat.
-Ei tässä mitään hätää. Minä soitan Tobylle. Onko teillä sairaalakassi pakattuna?
-Kyllä on, se on makuuhuoneessa, Rachel henkäisi supistusten välissä.

Nora soitti Tobylle puhelun toisensa perään, mutta vastausta ei kuulunut. Lopulta, vasta noin tunnin kuluttua, Toby vastasi viimein.
-Hei Nora, onko joku hätänä? Olit näemmä soittanut aika monta kertaa.
-Toby Nicholas Leeds, kun sinulla kerta puhelin on, niin minkä helvetin takia sinä et osaa vastata siihen!
-Anteeksi, minä olin kokouksessa. Mikä on hätänä?
-Rachelin synnytys on käynnistynyt!
Langan toisessa päässä oli hiljaista pitkään.
-Mitä?
-Sinun vaimosi synnyttää nyt, tule heti kotiin! Tai älä tulekaan, mene suoraan sairaalaan. Minä tuon Rachelin sinne. Nähdään ihan pian.
-Hyvä on, Toby tokaisi kauhistuneena.
***

Nora kävi ajamassa Rachelin sairaalakasseineen sairaalalle. Tobyn saavuttua Nora lähti kotiinsa kera Tobyn lupauksen, että hän pitäisi siskonsa ajan tasalla synnytyksen etenemisestä. Kotiin saavuttuaan Nora tajusi, että hän ei ollut syönyt mitään koko päivänä ja nälkä oli huutava. Onneksi kaapissa oli kuitenkin ruokatarpeita.

Syödessään Nora pohti hänen ja Rachelin aikaisempaa keskustelua ja hymy nousi hänen kasvoilleen. Nora ei ehkä halunnut vielä olla äiti, mutta sitten joskus tulevaisuudessa hänellä olisi kyllä edes jonkinlainen mahdollisuus siihen.

Syötyään Nora kävi pikaisesti suihkussa ja puki yöasun ylleen. Hän oli juuri käymässä nukkumaan, kun hänen puhelimensa soi. Se oli Toby.
-Kuinka siellä sujuu?
-Ihan kohtalaisesti. Rachelin vointi on tilanteeseen nähden hyvä, mutta synnytys ei oikein vaikuta etenevän.
-Voi ei. Miten siellä aiotaan nyt toimia?
-Koska Rachelin vointi on hyvä ja vauvatkin vaikuttavat ultraäänen ja sykeseurannan perusteella voivan hyvin, niin toistaiseksi vain odotellaan. Jos tilanne ei etene yön aikana mihinkään tai heikkenee dramaattisesti, niin katsotaan, josko sektio olisi tarpeellinen.
-Toivottavasti siihen ei tarvitse mennä. Toisaalta mitä vain, kunhan vauvat ja Rachel selviävät, eikö?
-Juurikin niin. Minä otan sitten taas yhteyttä kun jotain tapahtuu. Hyvää yötä, Nora.
-Hyvää yötä sinnekin.

Nora nukahti sinä yönä erittäin levottomaan ja katkonaiseen uneen. Tällä kertaa se ei edes johtunut naapureiden metelöinnistä. Siihen Nora oli jo tottunut. Nora oli vain niin kovin kiihdyksissään Rachelin synnytyksestä, että uni ei ollut tullakseen.
***

Huonosti nukutun yön jälkeen Nora oli ryystämässä aamun ensimmäistä teemukillista jo erittäin varhain.

Nora oli huolissaan. Hänen uniensa aikana Tobysta ja Rachelista ei ollut kuulunut mitään. Se tarkoitti todennäköisesti sitä, että mitään päivittämisen arvoista ei ollut tapahtunut. Se saattoi tarkoittaa myös sitä, että meneillään oli jotain todella hektistä, eikä Tobylla ollut aikaa lähettää edes lyhyttä viestiä.

Ensin Nora päätti olla häiriköimättä, sillä Toby kertoisi kyllä sitten kun olisi jotain kerrottavaa, mutta huoli kasvoi ylivoimaiseksi. Nora päätti kirjoittaa viestin. Hän oli juuri painamaisillaan lähetysnappia, kun yhtäkkiä Toby soitti hänelle.

-Mikä tilanne?
-Aika heikko. Mitään varsinaista hätää ei ole, älä pelkää, mutta Rachelin kivut ovat vain pahentuneet, mutta mitään muita varsinaisia merkkejä synnytyksen etenemisestä ei ole. Koska tässä on vierähtänyt jo todella monta tuntia eikä mitään tapahdu, niin lääkärit päättivät, että sektio on Rachelin ja vauvojen parhaaksi. Häntä valmistellaan parhaillaan.
-Voi ei, voimia! Kerro sitten miten kävi, mutta älä kiirehdi asian kanssa. Nyt on tärkeintä keskittyä Racheliin ja vauvoihin.
-Kiitos. Minä otan sitten yhteyttä kun ehdin.

Puhelun päätyttyä Nora päätti, että hänen tarvitsisi saada vähän ajatuksiaan selvitettyä. Hän vaihtoi vaatteet, poistui asunnostaan maanalaiseen parkkihalliin ja lähti huristelemaan autollaan kohti Bridgeportin pohjoispuolta.

Vastassa oli hiljainen hautausmaa. Ainoa ääni oli kevyt tuulen humina ja linnunlaulu. Siihen aikaan aamusta kaupungista ei vielä kantautunut liikenteen melua.

Nora käveli reippain askelin Miken haudalle ja pysähtyi tuijottamaan hautakiveä vakavana. Hetkeksi Nora unohtui miettimään, että millaistakohan hänen elämänsä olisi, jos Mike ei olisikaan kuollut. Mitäköhän Mike ajattelisi siitä, että Toby ja Rachel ovat menneet naimisiin ja saamassa lapsia? Luultavasti hän olisi hyvin innoissaan. Nora ei enää nykyisin sanonut ajatuksiaan ääneen, mutta aina haudalla käydessään Nora ajatteli, mitä sanoisi, ja tällä tavoin "keskusteli" Miken kanssa.

Mike, sinusta tulee setä aivan pian, eikö olekin hienoa? Minä ainakin odotan niin innoissani, että pääsen näkemään vauvat. Sinäkin varmasti odotat, eikö niin?

On sääli, että sinä menit kuolemaan niin aikaisin. Sinustakin olisi varmasti tullut hieno aviomies jollekulle ja jonain päivänä ehkä myös isä. Nyt sekin jää sinulta kokematta, muiden asioiden ohella.

Nora käveli pienen matkan päähän penkille ja huokaisi syvään. Ikävä oli edelleen jokapäiväistä, mutta toisinaan se tuntui muita päiviä pahemmalta. Tänään taisi olla sellainen päivä. Yhtäkkiä kysyvä ääni herätti Noran ajatuksistaan.
-Kaikki hyvin?

Nora kääntyi katsomaan kysyjää ja hänen sydämensä meinasi jättäää yhden lyönnin väliin. Syvänsinisten silmien katse oli huolestunut. Nora meinasi jäädä tuijottamaan hetkeksi, mutta käänsi katseen äkkiä takaisin eteensä.

Jostain hänelle itselleenkin tuntemattomasta syystä Nora alkoi täristä.
-Ei tässä mitään hätää ole. Kävin vain veljeni haudalla. Hänen kuolemastaan on jo aikaa, mutta minulla on edelleen todella kova ikävä häntä, Nora mutisi.
-Sepä ikävää. Minä kävin äsken parhaan ystäväni haudalla, mies paljasti.

Nora luuli keskustelun jo päättyneen, mutta yhtäkkiä mies istahtikin hänen viereensä.
-Saanko minä kysyä, että mitä veljellesi tapahtui?

Hetken Nora mietti, että mitä ihmettä hän oli oikein tekemässä? Avautumassa tuntemattomalle? Toisaalta, mies vaikutti itsekin surevan läheistään, joten ehkä kokemuksen jakamisesta voisi olla apua.
-Hän kuoli syöpään. Sitä yritettiin hoitaa, mutta lähes alusta asti oli selvää, että hän ei tulisi selviytymään siitä. Entä se sinun ystäväsi, mitä hänelle kävi?
-Auto-onnettomuus. Se tapahtui vain muutama viikko sitten. Hän oli juuri kääntymässä risteyksestä, kun toinen auto pamahti juuri kuljettajanpuoleiseen kylkeen. Hän kuoli välittömästi. Hän oli tosiaan minun paras ystäväni, ja tapauksen surullisuutta vain lisää se, että hänellä oli vastasyntynyt vauva kotona odottamassa.

-Miten surullista. Olen kovin pahoillani puolestasi, Nora henkäisi.
Mies nyökkäsi, muttei sanonut mitään. He jäivät hetkeksi istumaan siihen aivan täyteen hiljaisuuteen. Noran havahdutti hänen puhelimensa merkkiääni.

Nora nousi ylös ja kaivoi puhelimen taskustaan. Tobylta oli tullut viesti, joka sai Noran kulmakarvat kohoamaan korkeuksiin.
-Sektio sujui hyvin. Rachel on viety heräämöön ja kaksoset vauvateholle. Mitään ei ole vialla, tämä on vain varotoimenpide. Kerron myöhemmin lisää, sitten kun tiedän itsekin enemmän.
Viestin luettuaan Noran hämmennys vaihtui leveään hymyyn.

-Hyviä uutisia? Mies kysyi Noran hymyä katsoessaan.

Nora nyökkäsi.
-Kyllä vain. Toinen veljeni on naimisissa parhaan ystäväni kanssa ja heille oli tulossa kaksosvauvat. Synnytys käynnistyi eilen illalla, muttei oikein edennyt ja heille jouduttiin tekemään sektio. Minä olen nyt kahden lapsen täti.
-Onneksi olkoon, mies sanoi.

Yhtäkkiä mies ponkaisi ylös penkiltä. Äsken hän oli vaikuttanut rauhalliselta ja jokseenkin surumieliseltä, mutta nyt hän vaikutti jopa hieman hermostuneelta.
-Kuule, tuota, sinä...
-Nora.

-Nora. Minä en todellakaan ole hyvä tällaisissa asioissa ja minä tiedän, että tämä on mitä epäsopivin tilanne, mutta minun on pakko kysyä, sillä muuten katuisin ehkä koko loppuikäni. Haluaisitko sinä ehkä lähteä aamukahville kanssani?

Noran sydän alkoi läpättää hurjan paljon äskeistä lujempaa. Tällaista tapahtui vain romanttisissa halpatuotantokomedioissa. Tämä ei voinut olla totta. Ei vain voinut.
-Voin, mutta siihen sisältyy kaksi ehtoa.
-Mitkä ne ehdot ovat?
-Ensimmäinen: Minä en juo kahvia, joten meidän pitää mennä johonkin, mistä saa myös teetä. Toinen: Olisi kiva, jos kertoisit nimesi. En minä voi lähteä teelle sellaisen miehen kanssa, josta minä en tiedä edes nimeä.

Mies vaikutti punastuvan hieman.
-Aivan, ehkä olisin voinut esittäytyä ennen kysymistä. Minä olen Trevor. Ja vien sinut teelle oikein mielelläni. Tiedän yhden hyvän kahvilan, missä on myös laaja teevalikoima.

Noran hymy vain leveni. Tilanne oli niin epärealistinen, ja silti niin todellinen. Todella hyvännäköinen ja samalla todella kohtelias mies pyysi Noraa treffeille mitä absurdeimmassa tilanteessa.
-Hyvä on, eiköhän mennä sitten.

Nora ja Trevor lähtivät kävelemään kohti parkkipaikkaa. Matkalla Nora pysähtyi hetkeksi ja jäi katsomaan Trevorin perään.

Nora ei todellakaan ollut helposti ihastuvaa tyyppiä, eikä hän uskonut rakkauteen ensisilmäyksellä. Ei ainakaan siten, että hän itse kokisi jotain sellaista joskus, mutta silti... Jos joku termi kuvasi olotilaa, mitä Nora tunsi sillä hetkellä, niin rakkautta ensisilmäyksellä oli juuri sellainen.
*****

Näin. Rachelin raskaus sujui haasteista huolimatta melko hyvin ja he saivat Tobyn kanssa kaksi vauvaa. Kaksoset eivät olleet tässä kohtaa ihan suunnitelmissa, mutta eipä tuo haittaakaan. Olin muutenkin suunnitellut pariskunnan lapsiluvun jäävän kahteen, mutta nyt tuli sitten molemmat kerralla. Sukupuolia ei tässä nyt paljastunut, sillä halusin jättää jotain jännitettävää ensi osaan. Veikkauksia aiheesta saa toki esittää. ;)

Nora oli saanut huonoja uutisia, mutta onneksi hänellä on kuitenkin ystävä, joka tukee häntä surunkin kanssa. Onneksi hän sai kumminkin kohdata myös mukavan yllätyksen. Mitä luulette, kehkeytyykö Noran ja Trevorin jutusta jotain enemmänkin, vai jääkö se vain yksiin kahvi/teetreffeihin?

Ensi osassa tapahtuu pieni teknisten ongelmien pakottama aikahyppy. Ei siis mitään hirveän dramaattista, mutta Rachelin ja Tobyn vastasyntyneet kaksoset ovat jo taaperoita. Tämä tapahtuu siksi, että peli kohtasi hieman teknisiä ongelmia, nimittäin Cedricin, Rosannan ja Lilyn sekä Tobyn, Rachelin ja kaksosten kotitalot. Simit alkoivat jumittua kerrosten väleihin ja tonttien reititys tai joku muu asia oli pielessä, kun simit eivät voineet liikkua mihinkään tai tehdä mitään, kun tiellä oli mukamas jotain niin käveleminen oli sula mahdottomuus eikä mm. postilaatikolle meneminen ja laskujen maksu onnistunut, kun simit vain valittivat, että ei voi liikkua. Kaupungin resetointi tai mikään ei auttanut tähän, joten molemmat joutuivat muuttamaan uusille tonteille, tällä kertaa yksikerroksisiin, perustuksettomiin koteihin. Pieni aikahyppy tapahtuu siis siksi, että saisin istutettua muuton tarinaan edes jokseenkin järkevästi.