40.Täksi yöksi jää

Miken kuolemasta alkanut pysähtynyt ajanjakso ei kestänyt ikuisesti. Tilanne ei todellakaan edistynyt kovin nopeasti, mutta asiat paranivat askel kerrallaan.

Ikävä oli toki edelleen pohjatonta, mutta lopulta koitti päivä, kun se ei enää tuntunut aivan yhtä viiltävältä. Tilanne oli hyvin vaikea kaikille, mutta kaikista eniten se tuntui vaikuttaneen Cedriciin ja Rosannaan. Etenkin Cedric oli hyvin pitkään todella maassa. Hän ei kyennyt käymään töissä tai tekemään oikein mitään. Pahimmilla hetkillä hän ei muistanut edes nukkua tai syödä. Vähitellen hänkin alkoi kuitenkin toipua.

Aivan itsestään se ei todellakaan tapahtunut. Pitkä sairasloma, lääkitys ja terapia tekivät kuitenkin vähitellen tehtävänsä ja saivat autettua Cedricin pahimman yli. Ei hänen vointinsa vieläkään entisellään ollut, eikä olisi ehkä koskaan, mutta vähitellen Cedric kykeni kuitenkin jatkamaan elämäänsä edes jollain tapaa.

Rosannalle tilanteen teki erityisen vaikeaksi se, että hän joutui suruprosessin läpikäymisen lisäksi olemaan huolissaan miehestään. Pieni menetyksen pelko oli kolkutellut takaraivossa koko heidän yhteisen aikansa Cedricin sydönsairauden vuoksi, mutta nyt kun Rosanna näki, miten heikko Cedricin vointi oli niin fyysisesti kuin henkisestikin, niin se sai pelon voimistumaan entisestään. Rosanna tiesi, ettei hän olisi kestänyt enää toista menetystä niin lyhyen ajan sisään.

Jos Miken kuolemasta haluaa löytää jonkin hyvän puolen, niin se oli se, että se ajoi Cedricin ja Rosannan entistä lähemmäs toisiaan. He olivat ehtineet kokea yhteisten vuosiensa aikana kaikenlaista, ja oman lapsen kuolema oli näistä kokemuksista ehdottomasti kamalin ja haastavin. He kuitenkin selvisivät siitä, ja he tekivät sen yhdessä.

Norakin oli pyrkinyt Miken kuolemasta huolimatta jatkamaan elämäänsä. Välittömästi koulupaikan varmistuttua hän muutti omilleen.

Nora oli aina kokenut voimakasta omillaan pärjäämisen tarvetta, ja tunne vain voimistui Miken kuoltua. Sen vuoksi vanhempien nurkkiin jääminen ei enää ollut hänelle minkäänlainen vaihtoehto. Hän halusi päästä käsittelemään menetystä ihan omassa rauhassaan.

Niin hän todella tekikin. Miken kuolemaa seuraavan kesän hän keskittyi puimaan tunteitaan, että hän olisi syksyllä valmis aloittamaan opintonsa. Ei hän kesän aikana aivan yli päässyt, mutta pahimman yli kuitenkin. Opiskelujen alkaessa Nora alkoi panostaa niihin ja siinä sivussa jatkoi vielä menetyksen läpikäymistä. Se oli rankkaa, mutta onnistui kuitenkin. Nora valmistui tavoiteaikataulussa ja sai töitä välittömästi valmistumisen jälkeen. Sitä Nora ei vieläkään tiennyt, että oliko hän jo päässyt yli, mutta ainakin hän oli jatkanut elämäänsä.

Toby asui yhä vanhempiensa luona eikä kiirehtinyt poismuuton kanssa. Hän oli huolissaan vanhemmistaan, joten hän oli jäänyt asumaan lapsuudenkotiinsa ainakin toistaiseksi, että voisi siinä sivussa tarkkailla heitä. Opiskelut tuntuivat Tobysta paljon odotettua rankemmilta, mutta se oli osittain hänen oman päätöksensä seurausta. Toby suoritti normaalisti viisi vuotta kestävän tutkinnon kolmessa vuodessa. Opintojen nopeuttaminen ei ollut hänen alkuperäinen suunnitelmansa, mutta hänen oli pakko tehdä se, sillä hän sai eteensä tilaisuuden, jota ei vain voinut jättää väliin.

Kuntosali, millä Mike oli aikoinaan käynyt, lopetti toimintansa, ja entinen yrittäjä laittoi tilat myyntiin. Toby tajusi, että sehän olisi suorastaan täydellinen tilaisuus hänelle. Hän osti tilat itselleen ja yrityksen perustamista aloitellessaan hän viimeisteli opintonsa. Jälkeenpäin miettiessään Toby ajatteli, että hän oli hullu, kun otti sellaisen projektin itselleen samaan aikaan kun hän kävi suruprosessia läpi, mutta jälkikäteen hän oli hyvin tyytyväinen itseensä.

Hän valmistui aivan kohtuullisin arvosanoin ja yrityksen perustaminenkin kävi helpommin kuin hän ajatteli. Nyt pitäisi vain odottaa, että salin remontti valmistuisi, että hän voisi alkaa keskittyä ihan todella oman kuntosalinsa ylläpitoon. Aivan kuten Norakin, niin Toby ei oikeastaan tiennyt, että oliko hän päässyt Miken kuolemasta yli, mutta ainakin hän oli mennyt eteenpäin elämässään.

Daniel ja Owen seurasivat sivusta Cedricin, Rosannan ja muiden suruprosessia ja yrittivät tukea heitä parhaansa mukaan. Kun tilanne parani, niin he olivat erittäin helpottuneita. Vaikka Daniel olikin koko ajan uskonut, että Cedric ja Rosanna pärjäisivät, niin ajoittain hänkin oli erittäin peloissaan. Onneksi pelko osoittautui lopulta aiheettomaksi.

Leedsien auttamisen ohella Daniel ja Owen keskittyivät toki myös töihinsä. Daniel oli tyytyväinen nykyiseen työpaikkaansa eikä havitellut enää mitään muuta, mutta Owen tähtäsi korkealle. Hän oli pitkään haaveillut siitä, että hän olisi vielä jonain päivänä pankinjohtaja, ja hän työskenteli yhä kovasti sen eteen. Työ tuotti myös tulosta.

Owen oli onnistunut ylenemään jo Bridgeportin keskuspankin varapääjohtajaksi. Varsinainen pääjohtajan paikka ei ollut enää kaukana. Se ei kuitenkaan ollut täysin Owenin omissa käsissä, mutta hän teki kuitenkin kaikkensa sen eteen, että vielä jonain päivänä hän saisi paikan käsiinsä.

Töidensä lisäksi Daniel ja Owen panostivat toki poikansa kasvattamiseen. Ajan myötä Felixin ujous alkoi karista ja pienestä, arasta pojasta kasvoi oikein sosiaalinen nuori. Teini-ikään päästyään Felixiä ei enää paljoa kotona näkynyt. Hänellä oli jatkuvasti oman jalkapallojoukkueensa harjoituksia ja pelejä, minkä lisäksi hän oli alkanut toimia pienten, alle kouluikäisten juniorien apuvalmentajana. Siinä sivussa hän kävi tietysti myös koulua. Daniel ja Owen pelkäsivät välillä, että kiire alkaisi olla Felixille liikaa, mutta poika vaikutti itse nauttivan tilanteestaan, joten he eivät lähteneet puuttumaan siihen sen kovemmin.

Kyllä Felixiä välillä kotonakin näkyi, ja näinä hetkinä hänellä oli usein Lily mukanaan. Kaksikon ystävyys oli säilynyt läpi vuosien, ja nykyään he olivatkin lähes erottamattomia. Lily kävi katsomassa kaikki Felixin pelit ja auttoi Felixin valmentaman joukkueen varainkeruussa. Lily rakasti yhä leipomista, ja hänen leipomuksiaan oli hyvin usein tarjolla joukkueen myyjäisissä. Ne tekivät aina kauppaansa.

Välillä Lily pohti, että Mike taisi olla oikeassa siinä, että leipominen oli Lilyn juttu. Lily tiesi, että hän haluaisi jossain vaiheessa tehdä siitä ammattinsa. Siitä hän ei ollut aivan varma, että miten hän sen tekisi, mutta jotenkin kuitenkin. Lily piti Miken ajatukset mielessään. Jos sinulla on jokin unelma, niin pidä siitä kiinni.

Mike oli yhä päivittäin heidän kaikkien ajatuksissa eikä ikävä ottanut loppuakseen, mutta elämä jatkui.
***

Toby oli yksin eräänä tylsänä perjantai-iltana. Äiti ja isä olivat lähteneet käymään Twinbrookissa ja Lily puolestaan oli Sunset Valleyssa seuraamassa Felixin joukkueen otteita jossain jalkapalloturnauksessa. Koska kuntosalin avajaisiin oli vielä muutama viikko eikä Tobylla ollut sinä iltana mitään järkevää tekemistä, niin hän päätti lähteä baariin.

Vaikka Toby olikin opiskeluaikanaan kiertänyt jonkin verran bileitä aivan kuin kuka tahansa opiskelija, niin hän ei ollut ikinä ollut kovin juhlijatyyppiä. Ei hän oikein nauttinut alkoholin juomisesta tai juhlimisesta ylipäätään. Tälläkin kertaa Toby ajatteli, että hän joisi vain muutaman juoman ja tulisi ajoissa takaisin kotiin.

Toby ei tuntenut Bridgeportin yöelämää kovin hyvin, joten hän vain pyysi taksikuskia toimittamaan hänet jonkin yökerhon luokse. Kuski teki työtä käskettyä, ja pian Toby löysi itsensä kävelemästä Välkkylän ovista sisään.

Sisällä Tobyn matka oli lähellä päättyä tiukkailmeiseen ovimieheen.
-Mahtaakohan herralla olla ikää? Näytäpä paperit.

Toby kaivoi taskujaan, ja huomasi kauhukseen, että mukana oli vain kännykkä, kotiavaimet ja muutama seteli.
-Ne unohtuivat kotiin. Voisitko sinä mitenkään tehdä poikkeuksen tällä kertaa? Voin vakuuttaa, että olen täysi-ikäinen, olen ollut jo muutaman vuoden! Toby maanitteli.

Ovimies katsoi Tobya päästä varpaisiin erittäin arvioivasti.
-Hyvä on, tämän kerran, kunhan pidät mielessäsi sen, että jos et osaa käyttäytyä, niin kynnys heittää sinut pihalle on erittäin matala.
-Kiitos, Toby huokaisi ja astui sisään baarin puolelle.

Baaritiskin takana seisoi kyllästyneen näköinen baarimikko. Toby ymmärsi kyllästymisen hyvin, pitkästyttäähän se varmasti seistä tiskin takana, kun asiakkaita ei ole. Toby oli nimittäin heti sisään astuttuaan huomannut olevansa ainoa asiakas.

Toby päätti antaa baarimikolle tilaisuuden käyttää luovuuttaan.
-Hei, tekisitkö minulle drinkin? Ei väliä millainen, saat itse päättää mitä siihen tulee.
-Teen toki, baarimikko totesi hymyillen ja alkoi valmistaa drinkkiä.

Hetken päästä Tobyn käteen ojennettiin kartionmuotoinen drinkkilasi. Juoma maistui kirpeältä ja hedelmäiseltä. Siinä oli ainakin greippiä. Baarimikko katsoi Tobya, kun hän tyhjensi lasinsa.
-Maistuuko?
Toby nyökkäsi.
-Kyllä vain. Teetko toisen?
Baarimikko teki Tobyn pyynnöstä drinkin toisensa perään. Jossain vaiheessa Toby siirtyi tiskiltä kuplakoneen ääreen.

Toby ei ollut aivan varma, mikä koneen idea oli. Sillä sai puhallettua jonkinlaisia kuplia, mutta sitä Toby ei tiennyt, että oliko niillä jotain vaikutusta, nousisivatko ne päähän tai jotain.

Muutaman hengenvedon ja puhalluksen jälkeen Tobya alkoi naurattaa. Hän ei tiennyt, oliko se kuplien vai hetkeä aiemmin juotujen drinkkien vaikutuksesta johtuvaa, mutta yhtäkkiä jokin alkoi tuntua kovin hauskalta. Seuraavalla hengenvedolla Toby oli lähellä tukehtua kupliin. Ei kuplien, vaan ovesta sisään kävelevän henkilön vuoksi.

Toby ei ollut nähnyt ex-tyttöystäväänsä vuosiin. Hän oli yhä Noran paras ystävä, mutta nyt kun Nora oli asunut omillaan jo pidempään, niin Rachelia ei ollut näkynyt heillä kotona. Tobyn sisin meni aivan solmuun, ja hän kykeni ajattelemaan vain, että Rachel oli edelleen yhtä kaunis kuin silloin joskus. Oikeastaan vielä kauniimpi. Rachelkin huomasi Tobyn paikallaolon, mutta käänsi katseensa äkkiä pois ja suuntasi suoraan baaritiskille.

Tobyn katse oli liimautunut kiinni Racheliin. Hän ei kuullut musiikin pauhun yli, että mitä Rachel tilasi, mutta pian Rachel sai käteensä drinkkilasin ja heti perään toisen. Kun Rachel tyhjensi kolmatta lasiaan, niin Tobykin päätti tarvitsevansa lisää juotavaa.

Toby joi pari drinkkiä lisää ja tunsi humalatasonsa nousevan. Toinen asia minkä hän tunsi, oli Rachelin katse itsessään.

Rachel tosiaankin katsoi ex-poikaystäväänsä arasti, aivan kuin miettien, että tulisiko Toby sanomaan jotain? Pitäisikö hänen itse sanoa jotain?
-Hei.

-Hei, Toby sai henkäistyä.
Mitä ihmettä nyt? Sen enempää Toby ei ehtinytkään reagoida, ennen kuin Rachel nousi ylös tuolistaan ja lähestyi häntä.

-Toby, mennään tanssimaan, Rachel ehdotti hymyillen.

-Rachel, sinä tiedät että minä en osaa tanssia, Toby arasteli.
Rachel vain naurahti ja pudisti päätään.
-Väliäkö sillä? En minäkään osaa, mutta haluan silti tanssia, enkä aio tehdä sitä yksin, Rachel totesi, tarttui Tobyn käteen ja lähti viemään häntä kohti tanssilattiaa.

Pian Toby löysi itsensä pyörähtelemästa tanssilattialla ex-tyttöystävänsä seurassa. Toby ihmetteli, että mikä sai Rachelin oikein lähestymään häntä. Varmaan alkoholin heikentämä harkintakyky, Toby arveli.

-Hyvinhän sinä osaat tanssia, mitä se äskeinen höpinä oikein oli? Rachel huudahti musiikin yli.

-Helppohan minun on, kun on noin hyvännäköinen tanssipartneri, Toby tokaisi ja hämmentyi itsekin humalaista flirttailuaan. En kai minä oikeasti sanonut tuota ääneen? Vielä enemmän Toby kuitenkin hämmentyi siitä, että hänen repliikkinsä toimi.

Hetken Tobyn oli vaikea hahmottaa, että mitä oikein tapahtui. Tunne oli niin vieras, mutta samaan aikaan niin tuttu. Pian hän kuitenkin oivalsi, että ne olivat Rachelin huulet hänen huuliaan vasten.

Vaikka humalatila alkoikin olla jo melkoinen, niin ihan vielä Toby ei ollut sanonut hyvästejä harkintakyvylleen.
-Rachel?

Rachel ei sanonut mitään, tuijotti vain Tobya suoraan silmiin. Katse kertoi kaiken mitä Rachel halusi, mutta silti Toby ei ollut aivan varma. Hän päätti kuitenkin suudella Rachelia uudelleen.

Suudelmat alkoivat olla aina vain kiihkeämpiä. Toby tiesi jo, mitä hän haluaisi seuraavaksi tehdä, mutta Rachelin ajatusmaailmasta hän ei vielä ollut aivan varma, tai oli, mutta hän ei millään meinannut uskoa sitä todeksi.

-Mitä sanoisit, jos lähtisimme jatkamaan iltaa? Meillä ei ole ketään kotona...

Rachelin huulilta karkasi hermostunut hihitys, mutta hän nyökkäsi silti.
-Mennään. Soitatko sinä taksin?

Taksi lähti kuljettamaan heitä kohti Tobyn kotia. Takapenkillä Rachel ja Toby vaihtoivat useamman suudelman taksikuskin pudistellessa päätään. Voi noita nuoria, hän mutisi mielessään.

Perillä tunnelma hiljeni hetkeksi. Toby jäi tuijottamaan Rachelia hiljaisena. Siinä oli hänen ex-tyttöystävänsä, nainen jota hän rakasti yhä. Oli aina rakastanut. Humalastaan huolimatta Toby päätti olla elättelemättä turhia toiveita. Vain tämä yksi yö, aamulla Rachel olisi jo häipynyt ja vähäisetkin muistot tapahtumista painuisivat unholaan nopeasti. Tämän hetken hän voisi kuitenkin nauttia.

Toby tarttui Rachelin kädestä ja pyöräytti hänet ympäri. Rachel kirkaisi.
-Toby, minä kaadun!
-Etkä kaadu, minä en anna sinun enää kaatua, Toby totesi naurahtaen.

Toby piti lupauksensa. Hän tarttui kiinni Rachelista ja antoi hänelle syvän suudelman. Se sytytti liekin jälleen heidän molempien sisällä.

-Kysyn tätä nyt vielä kerran. Oletko sinä ihan varma tästä? Toby sopersi.

-Tämän varmempi en voisi olla, Rachel huokaisi.
Toby kaappasi Rachelin syliinsä ja lähti kantamaan häntä kohti yläkertaa.

Pienestä huojumisesta huolimatta Toby sai kannettua Rachelin yläkertaan asti kummankaan kaatumatta. Toby laski Rachelin alas ja he ryntäsivät Tobyn huoneeseen.

Pian viimeisetkin järjenrippeet katosivat Tobyn päästä ja jäljelle jäi vain Rachel ja heidän välisensä polte.
***

Vuorten takaa nousevan auringon ensisäteet tunkeutuivat ikkunaverhon läpi ja saivat Tobyn heräämään seuraavaan aamuun.

Tobyn päässä jyskytti ja pyöri, eikä hän hahmottanut tilaa ollenkaan. Pahimman pyörityksen lakattua hän havaitsi makaavansa alasti oman huoneensa lattialla. Sitä Toby ei ymmärtänyt, että miksi lattialla, ja miksi alasti. Pian muistot edellisestä illasta ja yöstä alkoivat kuitenkin kirkastua. Varovaisesti Toby kohottautui ylemmäs ja vilkaisi sängylleen.

Edellisenä iltana Toby oli arvellut, että Rachel häipyisi hiljaa aamuyön tunteina. Arvio osoittautui kuitenkin ilmeisen vääräksi. Siinä Rachel makasi yhä.

Toby nousi istumaan ja pudisti päätään hiljaa. Lisää muistoja yöltä virtasi hänen mieleensä ja ne saivat hänet punastumaan. Toby oli samaan aikaan sekä jokseenkin tyytyväinen, että hieman järkyttynyt. Hän etsi bokserinsa, puki ne ylleen ja lähti kävelemään kohti alakertaa aikeenaan juoda lasillinen jääkylmää vettä.

Käytävässä askeleet nopeutuivat kuitenkin juoksuksi. Kuvotus kasvoi niin ylivoimaiseksi, että Tobyn oli juostava alakertaan.

Tobyn vatsa oli siihen aikaan aamusta hyvin tyhjä, joten ulos tuli vain sappinestettä. Kun kivuliaat lihassupistukset lakkasivat, niin Toby romahti pöntön päälle erittäin voimattomana.

Hetken kuluttua Toby hoippui olohuoneeseen ja lysähti sohvalle makaamaan. Pahoinvoinnin suurin kärki alkoi taittua, mutta päänsärky oli yhä lähes lamaannuttavaa. Pian Toby havahtui siihen, että yläkerrasta kuului askelia.

Myös Rachel ryntäsi suorinta tietä kylpyhuoneeseen. Kylpyhuoneesta kantautuvia oksennusääniä kuunnellessaan Toby pohti, että oli todella hyvä asia, että he olivat edellisen yön kaksin, sillä tässä talossa seinät olivat paperia.

Pian myös Rachel palasi olohuoneen puolelle. Hän asettui nojaamaan sohvaa vasten ja huokaisi syvään. Toby ei kysynyt mitään, mutta jotenkin hän aisti, että Rachelin olo oli vähintään yhtä huono kuin hänen omansa sillä hetkellä.

Toby ei ollut aivan varma, että kauanko he oikein oleskelivat siinä. Ehkä tunnin, ehkä kaksi. Maatessaan Toby ehti pohtia tapahtunutta ja hän ymmärsi, että heidän pitäisi keskustella. Toby ei tiennyt, että mitä keskustelusta seuraisi, mutta pakko heidän olisi käydä asiat läpi.
-Rachel, minä käyn hakemassa meille vaatteita yläkerrasta. Voidaanko sitten puhua?
-Joo, Rachel mutisi vaimeasti.

Hetken päästä Rachel ja Toby istuivat pöydän ääressä. Toby tuijotti hänen vanhaan kauluspaitaansa sonnustautunutta Rachelia tiiviisti. Hänen mielessään pyöri useita kysymyksiä, eikä Toby oikein meinannut keksiä, että mistä aloittaa.

-Rachel, kaduttaako sinua? Toby kysyi lopulta.

Rachel pudisti päätään.
-Meidän ei olisi pitänyt olla humalassa. Mitään muuta minä en kadu.

Heidän välilleen laskeutui taas hetkellinen hiljaisuus, kun Toby pohti seuraavaa liikettään.
-Hyvä, sillä minulla on sinulle vähän sanottavaa. Mennään tuonne sohvalle, siellä on paljon mukavampi istua.

Tobylla kesti hetken löytää oikeat sanat. Kun hän sitten lopulta alkoi puhua, niin hän puhui pitkään ja hartaasti.
-Rachel, minä en todellakaan odottanut, että sinä olisit ilmaantunut sinne baariin eilen illalla. Kuitenkin se kohtaaminen ja kaikki tapahtumat saivat minun sisälläni heräämään monenlaisia tunteita, jotka ovat olleet siellä jo kauan. Totuus on se, että minä en koskaan lakannut rakastamasta sinua, enkä olisi silloinkaan halunnut erota. Olin kuitenkin niin surullinen ja sekaisin, että se tuntui ainoalta oikealta vaihtoehdolta. Minua alkoi kuitenkin heti samana iltana kaduttaa ja olisin halunnut korjata asiat, mutta en uskaltanut tehdä mitään, sillä se teko tuntui peruuttamattomalta. Jos saisin nyt valita uudestaan, niin tekisin asiat täysin eri tavalla. En tiedä, onko meillä enää mitään mahdollisuutta, mutta haluan sinun tietävän, että minä en missään vaiheessa halunnut satuttaa sinua, en tarkoituksellisesti enkä vahingossa.

Rachel katsoi Tobya surumielisenä.
-Toby, sinä särjit sydämeni. Ihan todella särjit. Mikään muu kokemani ei ole tuntunut yhtä pahalta. Ymmärrän kyllä nyt, että miksi sinä toimit kuten toimit, mutta silloin en ymmärtänyt. Olin todella surullinen ja vihainen. Minulla kesti kauan päästä siitä yli, ja jos aivan totta puhutaan, niin en minä päässyt täysin yli koskaan, sillä, no... Eivät minunkaan tunteeni ole kuolleet mihinkään.

-Harkitsin jopa jossain vaiheessa, että ottaisin sinuun yhteyttä, että kävisimme asiat läpi, Rachel jatkoi.
-Mutta sitten kuulin Noralta sinun opiskelukiireistäsi, ja siitä, että sinä olet perustamassa yritystä. Koska kävit siinä samalla Miken kuolemaakin läpi, niin päätin olla lähestymättä. Olit jo valmiiksi niin kiireinen ja stressaantunut, ettet olisi tarvinnut enää yhtään ylimääräistä tunnemyrskyä, joten päätin antaa olla. Totta puhuen, jos me emme olisi sattumalta kohdanneet, niin minä en usko, että olisin koskaan uskaltanut ottaa yhteyttä.

Äärimmäisen liikuttunut Toby veti Rachelin lähelleen.
-Rachel, minä olin silloin nuori ja tyhmä. Nyt en ole enää aivan yhtä nuori, ja toivon mukaan en myöskään enää yhtä tyhmä. Tiedän, että loukkasin sinua, mutta haluaisin kuitenkin edes yrittää korjata kaiken. Minä rakastan sinua ja haluan sinut elämääni pysyvästi. Ymmärrän ja hyväksyn jos sinä et halua tätä, mutta jos sinä vain tahdot niin, niin sinulle on pysyvä paikka siinä minun kainalossani.

-Oliko tuo kosinta? Rachel kysyi katsoen Tobya syvälle silmiin.

-Kyllä...Kyllä se oli. Sormusta minulla ei tosin tässä nyt ole, mutta jos vastaat myöntävästi, niin lupaan kyllä hankkia sinulle sellaisen.

-Ei sinun ole pakko, minulle riittää, että sinä olet siinä etkä mene enää mihinkään. Mutta kyllä, vastaan erittäin myöntävästi, Rachel sai sanottua liikuttuneena.
Toby ei sanonut enää mitään, vaan veti Rachelin vielä hieman lähemmäs itseään ja suuteli häntä hellästi.
***

Toby ja Rachel eivät halunneet hidastella tai viivytellä yhteenpaluutaan enää yhtään enempää. Niinpä heidän häitään juhlittiin Leedsien kotona eräänä kauniina, onnellisena lauantaipäivänä muutama viikko heidän jälleennäkemisensä jälkeen, viimeisenä vapaaviikonloppuna ennen kuntosalin avajaisia.

Kun Toby ja Rachel vaihtoivat ensimmäisen suudelmansa avioparina, niin ympäriltä kuului runsaasti ihastuneita nyyhkäyksiä. Toby ja Rachel olivat todella onnellisia, minkä lisäksi kaikki heidän läheisensä olivat vähintään yhtä onnellisia.

Cedric, Daniel ja Owen itkivät liikuttuneina. Rosannakin itki vihkimisen aikana, mutta ei enää siinä vaiheessa. Owen pohti hiljaa mielessään, että jos hän itki jo Tobyn häissä näin paljon, niin mitenköhän kovasti hän liikuttuisi sitten, kun Felix menisi ehkä naimisiin joskus tulevaisuudessa.

Myös Lily oli kovin liikuttunut. Hän oli niin onnellinen Tobyn ja Rachelin puolesta. Myös Felix oli liikuttunut, mutta hän pyrki kuitenkin olemaan itkemättä. Hän ei ollut kovin hyvä näyttämään herkkää puoltaan suurelle joukolle ihmisiä.

Nora katsoi tuoretta avioparia tyytyväisenä hymyillen. Hän oli tietenkin onnellinen, mutta hän oli myös hyvin tyytyväinen. Toby ja Rachel olivat edenneet uudessa liitossaan todella nopeasti, mutta Nora ei pitänyt sitä ihmeellisenä. Hän tiesi, että molemmat olivat vain kärsineet koko erossaoloaikansa, joten tämä oli ainoa oikea tapa korjata asia.

Vihkimisen jälkeen juhlaväki siirtyi sisälle syömään hääkakkua. Toby, Cedric, Daniel ja Felix olivat lähes tyhjentäneet omat kakkulautasensa, kun muutkin malttoivat vihdoinkin jättää Rachelin mekon ihailun vähemmälle ja  tulla syömään.

Kakusta ja muista tarjoiluista nauttimisen jälkeen koitti häävalssin aika. Tuore aviopari pyörähteli olohuoneen parkettilattialla Noran yrittäessä kuvata tanssia videolle. Toby katsoi vaimoaan silmiin. Rachel hymyili, mutta siinä hymyssä oli jotain hämmentävää.

-Kulta, onko kaikki hyvin? Toby kuiskasi tanssin lomassa.

Rachel nyökkäsi.
-Kyllä rakas, kaikki on oikein hyvin.
Jokin Rachelin sanoissa ei oikein vakuuttanut Tobya, mutta hän päätti toistaiseksi olla kyselemättä enempää.

Ensimmäisen valssin katselun jälkeen Daniel ja Cedric palasivat nauttimaan tarjoilupöydän antimista, mutta muut liittyivät Tobyn ja Rachelin seuraan tanssilattialle.

Tanssin edetessä Tobyn huoli Rachelista vain kasvoi, ja kun Rachel lakkasi hymyilemästä, niin viimeistään silloin Toby varmistui siitä, että jokin oli pielessä.
-Rakas, mikä on?

-Kaikki on ihan hyvin, Rachel mutisi vaimeasti.
Toby ei vakuuttunut ollenkaan, mutta ei ehtinyt esittää minkäänlaisia jatkokysymyksiä ennen kuin Rachel livahtikin kylpyhuoneeseen.

Oksentaessaan Rachel varoi tarkkaan, ettei puvulle lentänyt mitään. Se ei ollut kovin kallis, mutta siltikään Rachel ei halunnut sen menevän pilalle. Kun Rachel oli lopettanut oksentamisen, niin hän nousi täristen ylös, veti pöntön ja huokaisi erittäin syvään. Okei, viimeistään nyt hän oli varma.

Kukaan muu ei ollut huomannut Rachelin livahtaneen kylpyhuoneeseen, mutta Toby oli nähnyt ja kuullut kaiken, jopa stereoiden pauhun yli.
-Rachel, mikä sinua oikein vaivaa? Oletko sinä sairas? Olisimmehan me voineet siirtää häitä, jos sinä voit huonosti...

-Toby, minä en ole sairas. Tule, mennään ulos juttelemaan. Meidän on parempi puhua tästä ensin kahdestaan.

Toby siirtyi ulos tuoreen vaimonsa vanavedessä. Ulkona heidän välillään vallitsi hetkellinen hiljaisuus, jonka aikana Toby oivalsi yhtäkkiä jotain. Sitä hän ei tosin tiennyt, että osuiko hänen oivalluksensa oikeaan. Oli vain yksi tapa selvittää se.

-Rachel, onko minusta tulossa isä? Oletko sinä raskaana?

Rachelin nyökkäys oli pieni, tuskin havaittava, mutta selkeä nyökkäys kuitenkin.
-Kyllä. Kyllä minä olen.

Hetken Toby keskittyi vain hengittelemään.
-Miksi ihmeessä sinä et ole kertonut minulle aikaisemmin?
Rachel sulki silmänsä.
-En minä ole tiennyt tästä itsekään kovin pitkään, enkä oikeastaan vieläkään ole täysin varma, sillä en ole tehnyt testiä. Kaikki oireet viittaavat kuitenkin siihen, että minä olen raskaana, joten minulla ei ole mitään syytä epäillä sitä. Syy siihen, miksi en kertonut sinulle, on tämä tilanne. Meillä kummallakin on opiskelut jo ohitse ja töitä, joten siltä osin tilanne on hyvä, mutta... Sinun yrityksesi on vasta alkutaipaleella ja opettelet sen ylläpitoa käytännössä, joten onko vauva-arjen yhdistäminen siihen jo liian rankkaa? Sitä paitsi, minä olen hyvin onnellinen ja haluaisin kyllä pitää hänet, mutta minua pelotti. Emme kuitenkaan ole olleet yhteenpaluumme jälkeen yhdessä kovin kauaa, ja minua mietitytti, että onko tämä sinun mielestäsi aivan liian nopeaa. Tässä on vielä sekin ongelma, että minä asun pienessä yksiössä ja sinä vanhempiesi luona. Ei siinä ole mitään väärää, mutta meidän on pakko muuttaa, jos aiomme perustaa perheen yhdessä.

Toby analysoi Rachelin sanoja hetken mielessään. Tunnekuohu oli melkoinen, mutta samalla Toby kuitenkin tiesi, että mitä sanoa ja mitä tehdä.
-Onhan tämä todella, todella nopeaa. Joku voisi sanoa, että aivan liian nopeaa. Ajatus oman firman pyörittämisestä ja vauva-arjesta samanaikaisesti kauhistuttaa, mutta minä olen ennenkin selvinnyt lähes mahdottomina pidetyistä tilanteista. Uskoisin meidän kyllä selviytyvän, ja onhan meillä apukäsiäkin todella paljon. Muuttokaan ei ole ongelma. Opiskelut ovat ohitse ja minä olisin luultavasti muuttanut muutenkin hyvin pian. Minä en kyllä tiedä, että millainen isä minusta tulee. Osaan huolehtia hädin tuskin itsestäni, miten minä osaan huolehtia jostakin pienestä ja avuttomasta? No, onhan tässä muutama kuukausi aikaa opetella. Silti, niin paljon kuin minua pelottaakin, niin tämän lyhyen hetken aikana minä olen ehtinyt myös innostua niin paljon. Tämä on minun elämäni onnellisin yllätys.

-Sinä haluat siis pitää vauvan? Rachel varmisti.

Toby kaappasi Rachelin syleilyynsä ja pyöräytti hänet kerran ympäri laskien sen jälkeen hellästi maahan.
-Kyllä, ehdottomasti haluan.

-Jos sinä tahdot, niin voimme kertoa muille heti. En näe mitään syytä peitellä onneani, ja tämä tekee heidätkin varmasti hyvin iloisiksi, Rachel huokaisi.

Toby rutisti Rachelia vielä kerran.
-Kyllä vain, mennään heti kertomaan.
Toby laski Rachelista irti, otti häntä kädestä ja he lähtivät yhdessä takaisin sisälle.

Sisälle palatessaan he huomasivat, että nyt koko juhlaväki oli tanssilattialla.
-Sammuttaisko joku stereot ja kiinnittäisittekö huomionne tänne? Meillä on vähän kerrottavaa, Toby huudahti.
Huone hiljeni nopeasti ja nyt juhlaväki tuijotti Tobya ja Rachelia uteliaina.

Toby katsoi Rachelia hymyillen.
-Haluatko sinä kertoa vai kerronko minä?
-Minä voin, Rachel mutisi.

Nyt kaikki kääntyivät katsomaan Rachelia. Nainen alkoi kuitenkin arastella, joten kesti hetken, ennen kuin hän sai mitään sanotuksi.

-Te saatatte ehkä ihmetellä, että miksi minä olen näin kovin hermostunut ja uupuneen oloinen, vaikka tämän pitäisi olla minun elämäni onnellisin päivä. Tämä päivä on ihan todella onnellinen, ja vielä paljon useammilla tavoilla kun te tiedätte. Siihen väsyneisyyteen ja hermostuneisuuteen on nimittäin ihan todella hyvä syy.

Rachel siirsi kämmenensä hellästi vielä toistaiseksi olemattoman litteälle vatsalleen.
-Minä olen raskaana. Kyllä, minulle ja Tobylle on tulossa vauva. Minä tiedän, että tämä on todella pian. Oli tämä meillekin yllätys, mutta hyvin onnellinen sellainen. Me tiedämme, tai ainakin toivomme kovasti, että tekin olette onnellisia meidän puolestamme.

Hetken tilassa oli todella hiljaista, sitten koko joukko ryntäsi onnittelemaan tulevia vanhempia. Ensimmäisen vuoron ottivat itseoikeutetusti tulevat isovanhemmat. Rosanna suorastaab ryntäsi halaamaan tuoretta miniäänsä.

-Rachel, tämä on todella ihanaa. Rehellisesti sanottuna minä en tiedä sinun ja Tobyn suhteesta paljoa, mutta sen minä näen, että sinä teet Tobyn hyvin onnelliseksi. Nyt sinä teet myös meidät muut hyvin onnelliseksi. Noran parhaana ystävänä lienee tiedät, miten vaikeita viime vuodet ovat meille olleet. Tämä on ehkä paras piristys ja onnentuoja, minkä tällaisessa tilanteessa vaan voi saada.

Rachel oli lähellä häkeltyä Rosannan ylistyssanoista.
-Kiitos. Tämä on todella ihana asia kaikin puolin. Minun ja Tobyn väleissä on ollut vaiheensa, mutta hän tekee minut todella onnelliseksi.

Cedric katsoi Tobya tutkiva hymy kasvoillaan.
-Vai on minusta tulossa isoisä?

Toby nyökkäsi.
-Kyllä vain. Ei kai sinulla ole mitään sitä vastaan?

Cedric otti Tobyn halaukseensa.
-Ei tietenkään. Tämä on todella onnellinen asia. Olihan tämä nopeaa ja yllättävää, mutta olen todella iloinen ja onnellinen sinun ja vaimosi puolesta.
Loput Cedric kuiskasi niin hiljaa, että vain Toby kuuli.
-Mikekin on varmasti onnellinen teidän puolestanne, vaikkei hän olekaan täällä enää.
-Minä tiedän, isä. Minä tiedän.

Kun kaikki olivat vuorollaan onnitelleet pariskunnan, niin juhlat saattoivat jatkua ja kaikki siirtyivät takaisin tanssilattialle. Juhlat jatkuivat hyvin pitkään, melkein yöhön asti.

Auringon laskiessa Rachel alkoi olla sen verran väsynyt, että hän siirtyi yläkertaan lepäämään muiden jatkaessa vielä juhlimista. Päivä oli ollut kaikille pitkä ja uuvuttava, mutta ennen kaikkea onnellinen monella tapaa. Paljon useammalla tavalla, kuin aluinperin osattiin aavistaa.
*****

Minä lupailin viime osan kommenteissa, että surun jälkeen on luvassa yksi onnellinen käänne. Tarkoitin tällä Tobyn ja Rachelin yhteenpaluuta. Se oli todella onnellinen asia. Lisääkin onnea saatiin, kun Rachelin raskaus paljastettiin kaikille. Aluinperin olin suunnitellut, että tuosta raskaudesta olisi tullut julkista tietoa vasta ensi osassa, mutta kun Rachel alkoi oksennella kesken häiden, niin ajattelin, että miksei jo nyt? Näin ollen hääpäivästä tuli vieläkin onnellisempi. Häät kokonaisuudessaan olivat hyvin samanlaiset kuin Cedricin ja Rosannan aikoinaan. Tällä kertaa erona oli se, että päivä oli onnellinen alusta loppuun.

Tuosta hääkakkukohtauksesta sen verran, että tarkoitus oli kyllä kuvata ihan koko porukka syömässä, mutta minkäs teet, kun väki levittäytyy ruokapöydän sijaan syömään yläkertaan tietokonepöytien ääreen ja ties minne... No, onneksi edes osa meni sinne minne pitikin.