39.Silta yli synkän virran

Lukumusiikkia ♫

Varoitus! Koko osa on aihepiiriltään melko synkkä ja surullinen, mutta etenkin osan loppupuolella käsitellään hyvin synkkiä ja ahdistavia aiheita, joten jos pelkäät ahdistuvasi helposti, niin suosittelen miettimään lukemista hyvin varauksella.

Miken kuolemaa seuraavina viikkoina aika tuntui jotenkin pysähtyneen. Päivät vaihtuivat, mutta oikeastaan mitään ei tapahtunut. Samaan aikaan mikään ei tuntunut miltään, mutta toisaalta kaikki tuntui olevan liikaa.

Rosanna kävi päivisin töissä, mutta lähes kaiken muun ajan hän vain istui paikallaan tuijottaen tyhjyyteen. Kukaan ei osannut sanoa, että mitä hänen mielessään liikkui sillä hetkellä. Ei edes Rosanna itse.

Lily oli alkanut näkemään hirveitä painajaisia Miken kuoltua. Tyttö ei osannut kuvailla uniaan sen tarkemmin, mutta ne päättyivät aina siihen, että Lily heräsi unestaan itkien ja huutaen. Lopulta tilanne ajautui siihen, että Lily ei uskaltanut enää nukkua yksin. Sen vuoksi yöt menivät usein siihen, että Cedric makoili yläkerran sohvalla nukkuva Lily sylissään.

Cedricin palkaton vapaa oli vaihtunut sairaslomaksi, joten töistä ei tarvinnut toistaiseksi huolehtia. Sen vuoksi Cedric saattoi valvoa yöt Lilyn kanssa ja nukkua päivisin Lilyn ollessa koulussa, jos uni vain oli tullakseen. Aika usein ei ollut. Cedric oli uupunut ja tyhjä. Aina ennen jonkun läheisen kuollessa Cedric oli ollut ensin surullinen ja sitten tyhjä, mutta tällä kertaa suruvaihe taisi jäädä väliin.

Nora pyrki sulkemaan Miken kuoleman mahdollisimman tehokkaasti pois mielestään. Nora tiesi, että jossain vaiheessa hänenkin pitää surra, mutta ensin hän halusi hoitaa asioitaan. Ammattikorkeakoulun pääsykoe oli aivan nurkan takana, ja Nora halusi valmistautua siihen niin hyvin kuin mahdollista. Kunhan pääsykoe olisi ohi ja koulupaikka varmistunut, niin sitten Nora voisi käyttää alkavan kesän suremiseen.

Tietenkin Norasta tuntui pahalta, suorastaan hirvittävältä. Hän pyrki kuitenkin välttämään itkemistä. Hän itkisi itkunsa sitten, kun olisi aikaa surra. Ehkä myös hautajaisissa, mutta ei muulloin.

Toby taas ei paljon muuta tehnytkään kuin itki. Koska loppukokeet olivat jo ohitse, niin Toby ei poistunut kotoa enää mihinkään. Haku jatkokoulutuksiin oli parhaillaan menossa, mutta Toby ei tullut edes ajatelleeksi koko asiaa. Ei hän ajatellut yhtään mitään. Suurimman osan ajastaan Toby käytti nukkuen, ja hereillä ollessaan hän ei tehnyt juuri muuta kuin itkenyt.

Jossain syvällä sisimmässään Toby tiesi, että hän tarvitsisi jonkun jolle puhua, mutta ei hänellä oikein ollut ketään. Äidillä ja isällä oli omat murheensa, Nora keskittyi opiskelukuvioihinsa ja Lily oli todennäköisesti liian nuori ymmärtääkseen. Heikoimpina hetkinään Toby harkitsi jopa pyytävänsä Noralta Rachelin numeron ja soittavansa ex-tyttöystävälleen. Toby kuitenkin tiesi, ettei hän voisi tehdä sitä. Heidän erostaan oli jo sen verran aikaa, että Rachel olisi luultavasti päässyt jo yli. Toby ei halunnut sotkea Rachelin ajatuksia enää uudelleen.

Enää Toby ei uskaltanut mennä edes öisin ulos, samaan tapaan kuin hän oli tehnyt jo vuosien ajan. Yöulkoilut toivat liian tuskallisesti mieleen Miken viimeisen yön ja sitä seuraavan aamun.
***

Miken hautajaispäivän aamu oli ensimmäinen aamu pitkiin aikoihin, kun ulkona oli ihan todella kirkasta. Toki taivas oli yhä pilvien peitossa, mutta aurinko kuitenkin paistoi selkeästi ja ulkona oli valoisampaa kuin menneinä viikkoina.

Hautausmaa sijaitsi aivan Bridgeportin pohjoispuolella. Se oli myös todella korkealla, aivan mäen päällä.

Mike oli tuhkattu hänen oman toivomuksensa mukaisesti. Hauta, jossa uurna lepäsi, oli hyvin karun näköinen. Sitä koristi vain suurikokoinen hautakivi, johon oli kaiverrettu nimen lisäksi syntymä- ja kuolinpäivä. Ei hauta kuitenkaan ihan niin kolkoksi jäisi, sillä paikalle istutettaisiin myöhemmin kukkia.

Miken perheen lisäksi myös Daniel, Owen ja Felix osallistuivat hautajaisiin. Cedric oli sanonut, ettei pahastuisi jos he jättäisivät Felixin kotiin, sillä hän ymmärsi kyllä, jos Daniel ja Owen pelkäisivät Felixin ahdistuvan liikaa. Felix oli kuitenkin ehdottomasti halunnut mukaan, joten siinä he nyt olivat.

Owen ja Daniel olivat erittäin surullisia ja huolestuneita. Surullisia he olivat siksi, että Mike oli kuollut. Vaikka Mike oli Cedricin ja Rosannan lapsi, niin Danielille ja Owenille hän tuntui melkein kuin omalta pojalta. Niin tiiviisti he olivat olleet mukana hänen elämässään alusta asti. He eivät kuitenkaan ajatelleet voivansa edes kuvitella, että miltä Cedricistä ja Rosannasta nyt tuntui. Juuri sen vuoksi he olivat huolestuneita. He eivät tienneet, miten hyvin perhe osaisi käsitellä tämän menetyksen.

Rosanna itki avoimesti. Itkiessään hän tärisi hyvin voimakkaasti ja pelkäsi kaatuvansa. Cedric piti vaimostaan kiinni. Omia tunteitaan Cedric ei osannut käsitellä, jos sellaisia edes oli. Cedricistä nimittäin tuntui, että hänellä ei ollut enää minkäänlaisia tunteita. Pelkästään tyhjyys ja väsymys.

Felix oli tietenkin myös surullinen, mutta enemmän kuin hän oli surullinen, hän oli huolestunut. Felix itse ei tuntenut Mikeä kovin hyvin, ja sen vuoksi suru olikin lähinnä myötätuntosurua muiden surevien puolesta. Huoli Lilyn voinnista oli sillä hetkellä päällimmäinen tunne Felixin mielessä.

Felix tiesi Lilyn olevan todella surullinen. Felix tiesi myös Lilyn öitä piinaavista painajaisunista. Felix pohti kovasti, että olisiko jotain, millä hän voisi auttaa Lilyä. Puhuminen voisi olla hyvä alku, mutta Lily ei halunnut puhua.

Myös Toby itki, mutta hän koitti kuitenkin pitää sen mahdollisimman kevyenä. Toby nimittäin pelkäsi, että jos hän antaisi tunteilleen liian suuren vallan, niin hän pyörtyisi taas, aivan kuin nähtyään Miken makaamassa kuolleena sängyssään. Toby ei todellakaan halunnut pyörtyä julkisella paikalla.

Nora oli pitäytynyt aiemmassa suunnitelmassaan, eikä ollut itkenyt laisinkaan ennen hautajaisia. Hautajaispäivänä Nora antoi kyynelten virrata hiljaa hänen kasvoilleen. Jostain surun keskeltä Nora ajatteli, että itkeminen tuntui jollain tavalla myös vapauttavalta.

Käsissään Nora piteli pientä kimppua valkoisia liljoja. Nora tiesi, että haudalle istutettaisiin myöhemmin kestäviä kukkia, mutta hänestä tuntui jotenkin karulta ajatukselta jättää hauta pelkän kiven koristamaksi. Sen vuoksi hän oli käynyt aamulla kukkakaupassa. Kun tuli aika lähteä kotiin, niin Nora pyysi, että hän saisi jäädä vielä hetkeksi hiljentymään itsekseen.

Kun muut olivat menneet autoon odottamaan, niin Nora nosti katseensa ja veti kevyesti henkeä.
-Mike, minä tiedän että sinä et enää kuule minua, mutta haluan sanoa tämän silti. Ne kirjeet ovat yhä minun tallessani, ja aion jakaa ne tänään, aivan kuten sinä toivoitkin. Toimitan viimeiset terveisesi perille, juuri niin kuin lupasin.

Nora astui varovasti aidan yli ja kumartui asettamaan kimpun aivan hautakiven eteen. Hän tiesi, että hautojen päälle ei saanut astua, mutta tällä kertaa Nora teki poikkeuksen. Hän ei uskaltanut alkaa kumartelemaan korkokengissään, sillä hän pelkäsi kaatuvansa metalliaidan päälle. Sitä paitsi, kukaan ei ollut näkemässä, ja Nora tiesi, ettei Mike olisi pahastunut.

Kukat laskettuaan Nora lähti juoksuaskelin kohti parkkipaikkaa. Hautausmaa alkoi ahdistaa häntä, eikä hän halunnut odotuttaa muita enää yhtään enempää.
***

Hautausmaalta he siirtyivät Leedsien kotiin. Aluinperin heidän oli tarkoitus syödä, mutta sillä hetkellä kenelläkään heistä ei ollut nälkää, tai ainakaan ruokahalua, joten ruoat jäivät jääkaappiin odottamaan.

Felix ja Lily istuivat hiljaa portaikossa. Lily oli käpertynyt pienelle kerälle ja Felix istui hänen vierellään.

Felix oli yrittänyt puhua Lilylle, mutta Lily ei ollut vieläkään halunnut keskustella asiasta. Felix ei kuitenkaan lähtenyt Lilyn viereltä mihinkään. Hän odotti, että Lily saattaisi sittenkin muuttaa mielensä.

Lily ei sillä hetkellä tuntenut tarvetta tai halua puhua kenellekään, mutta hän arvosti Felixin elettä kovasti. Tuntui hyvältä, että ympärillä oli ihmisiä, jotka olivat valmiina auttamaan.

Cedric makasi sohvalla Rosanna sylissään. Hänen mielessään ei liikkunut vieläkään oikein mitään. Jotenkin Cedric kuitenkin tiesi, että se ei enteillyt mitään hyvää. Romahdus tulisi ennemmin tai myöhemmin.

Rosanna oli itkenyt taukoamatta koko päivän, eikä kyynelpuro ottanut vieläkään loppuakseen. Itku oli kuitenkin tavallaan ihan hyvä asia. Se kertoi, ettei Rosannan tuska ollut enää pinnan alla ja hän kykeni käsittelemään tuntemuksiaan edes jollain tavalla.

Daniel ja Owen istuivat sohvalla tietämättä edelleenkään mitä sanoa tai tehdä. Etenkin Daniel pohti kovasti, että mitä he voisivat tehdä. Ensimmäistä kertaa elämässään Daniel joutui myöntämään itselleen, ettei hän tiennyt, miten hän voisi auttaa.

Owen ei osannut lukea Danielin ajatuksia, mutta hänen mielessään liikkuvat arvaukset Danielin senhetkisestä ajatusmaailmasta osuivat hyvinkin oikeaan. Owen veti hiljaa henkeä ja silitti Danielin olkapäätä hellästi.

Nora ja Toby istuivat ulko-oven vieressä olevalla penkillä. Kumpikaan ei ollut sanonut mitään hetkeen, mutta yhtäkkiä Nora tajusi, että nyt olisi sopiva hetki huolehtia hänen lupauksestaan.

-Onko sinulla se minun kirjeeni? Nora kuiskasi niin hiljaa, että vain Toby kuuli.

Toby nyökkäsi ja vilautti Noralle takkinsa povitaskussa olevaa valkoista kirjekuorta.
-Sinulla on varmaan loput piilossa jossain sinun huoneessasi? Nyt voisi ehkä olla hyvä hetki jakaa ne, Toby ehdotti.
-Joo. Minä käyn hakemassa ne, Nora kuiskasi ja nousi ylös.

Nora lähti kävelemään rauhallisin askelin kohti yläkertaa. Lily ja Felix väistivät kohteliaasti hieman sivummalle Noran tieltä.

Kun Nora palasi yläkerrasta kirjeet mukanaan, niin hän keräsi kaikki muut eteensä pitääkseen pienimuotoisen alustuspuheen. Toby tiesi jo mistä oli kyse, mutta muiden katseet olivat hieman ihmetteleviä.
-Toby tietääkin tästä jo, mutta nyt on aika kertoa teille muillekin.

-Muutamia päiviä ennen kuolemaansa Mike pyysi minulta palvelusta. Hän halusi jättää teille kaikille jäähyväiskirjeen. Hän olisi kirjoittanut ne itse, mutta ymmärrettävästä syystä hän ei enää kyennyt siihen, joten minä sain avustaa häntä. Siitä lähtien olen säilönyt niitä omassa piilossani, ja nyt on tullut aika jakaa ne teille. Hautajaispäivänä jakaminen oli Miken oma idea.
Puheen päätettyään Nora jakoi kirjekuoret omistajilleen. Yksi Danielille, Owenille ja Felixille, yksi äidille ja isälle, yksi Tobylle, yksi Lilylle ja viimeisenä Toby ojensi Noralle hänen kirjeensä.

Daniel ei ollut vielä edes lukenut kirjettä, mutta hän liikuttui ajatuksesta kovin. Hän tunki kirjekuoren taskuunsa ja kääntyi Owenin puoleen.
-Meidän lienee paras lukea tuo kirje kotona?
-Olen samaa mieltä, Owen sanoi.

Ennen lähtöään Daniel halusi vielä sanoa Cedricille jotain.
-Cedric, minä... Minä olen huomannut, että sinä et voi hyvin, enkä minä tiedä, miten auttaa. Yritän kyllä keksiä jotain, ja jos sinulle itsellesi tulee mieleen jotain, niin voit tulla pyytämään ihan milloin tahansa. Teen mitä vain, että olosi helpottuisi edes hieman. Sama koskee tietysti myös Rosannaa ja kaikkia muitakin.

Danielin sanat osuivat jonnekin syvälle, ja ensimmäistä kertaa aikoihin Cedric tunsi jotain. Se ei kuitenkaan ollut riittävästi siihen, että hänen sydämensä ympärille kasaantunut jääkuori murtuisi. Jotain hän halusi kuitenkin sanoa.
-Kiitos.

Juuri ennen lähtöä Felix kaappasi Lilyn pikaisesti syleilyynsä.
-Koita jaksaa. Minä soitan sinulle illalla, niin puhutaan sitten jos sinä haluat.

-Kiitos. En vieläkään oikein tiedä, että kykenenkö puhumaan, mutta minä voin yrittää, Lily kuiskasi kiitollisena.
***

Joitakin hetkiä myöhemmin Lily istui yksin huoneessaan. Häntä kiinnosti todella paljon lukea Miken jättämä kirje, mutta samalla häntä pelotti hieman. Samassa Lily päätti kuitenkin ryhdistäytyä. Hän halusi tietää, ja ainoa tapa millä hän saisi kirjeen sisällön tietoonsa, olisi lukea se. Tärisevin käsin Lily avasi kirjekuoren ja alkoi lukea.

Lily

Haluan kertoa sinulle, että sinä olet minulle hyvin tärkeä, ja että olen hyvin surullinen siitä, etten pääse näkemään, kun sinä kasvat aikuiseksi. Tiedän kuitenkin sen, että sinä olet todella mahtava tyyppi, niin kaunis ja niin taitava monessakin asiassa. Sinulla on elämässä edessä vielä todella, todella paljon kaikkea, ja toivon, että löydät jossain vaiheessa sen oman juttusi. Sinä pidät leipomisesta, ja olet todella hyvä siinä, ja jos se on se, mistä sinä todella nautit, niin pidä siitä kiinni. Jos sinulla on jokin unelma, niin toivon, että saat sen toteutettua. Toki sellaisen eteen täytyy tehdä töitä, mutta kyllä sinä olet sen ansainnutkin. Lily, minä rakastan sinua oikein paljon, ja toivon, että minun kuolemastani huolimatta sinä et kärsi liikaa ja pääset jaloillesi vielä joku päivä.

Terveisin, isoveljesi Mike

Lily laski kirjeen käsistään ja alkoi itkeä. Miken sanat saivat hänet liikuttumaan kovasti. Hetken aikaa itkettyään Lily oivalsi, että mitä hänen pitäisi nyt tehdä. Felix sanoi soittavansa illalla, mutta Lily tunsi jo nyt, että hän voisi puhua. Lily myös toivoi kovasti, että Felix vastaisi hänen puheluunsa.

Samaan aikaan omassa huoneessaan Toby oli pohtimassa kirjeensä lukemista. Hänkin halusi tietää, mutta hän pelkäsi myös, että kirjeen lukeminen saisi hänet romahtamaan. Hetken aikaa pelko ja tiedonhalu kamppailivat hänen mielessään, ja lopulta tiedonhalu voitti. Toby kaivoi kirjeen kuorestaan ja asetti sen edessään olevalle pöydälle.

Toby

On paljon asioita mitä minä haluaisin sanoa, mutta en oikein osaa muotoilla niitä sanoiksi. Uskoisin sinun kuitenkin olevan riittävän tietoinen ajatuksistani, joten ei haittaa, etten saa niitä tähän paperille. On kuitenkin muutama asia, mitkä osaan sanoa riittävän selkeästi. Ensimmäinen niistä liittyy sinun tulevaisuuteesi. Minä en tiedä yhtään, mitä sinä tulevaisuudeltasi haluat, mutta ethän sinä taida itsekään tietää. Haluan kuitenkin tarjota sinulle yhden vaihtoehdon. Kuten sinä tiedätkin, niin minä haaveilin oman kuntosalin perustamisesta. Se jää nyt tapahtumatta, mutta minä olin ehtinyt tehdä paljon suunnitelmia sen varalle. Kaikki nämä suunnitelmat on tallennettu muistitikulle, jonka olen piilottanut lipastoni ylimpään laatikkoon eriparisukkien sekaan (älä pelkää, ne ovat puhtaita). Korostan, että sinun ei todellakaan ole pakko, mutta jos haluat, niin voit käydä etsimässä sen sieltä ja pyrkiä toteuttamaan niitä suunnitelmia, täydentäen niitä omilla ideoillasi. Tämän lisäksi minulla on sinulle yksi pyyntö. En tiedä, voiko sinusta ja Rachelista tulla enää mitään, mutta koita edes selvittää teidän välit. Olet sen velkaa hänelle, ja tiedät, että hyötyisit siitä itsekin. Viimeinen asia minkä minä haluan sanoa sinulle on se, että rakastan sinua.

-Mike

Kirjeen luettuaan Toby veti pariin kertaan syvään henkeä. Seuraavaksi hän ryntäsi Miken huoneeseen penkomaan lipastoa. Hän löysi muistitikun nopeasti. Seuraavaksi hän ryntäsi tietokoneelleen ja alkoi etsiä tietoa Bridgeportin yliopiston kauppatieteiden linjan hakuaikatauluista. Toby sai tietää, että viimeinen hakupäivä olisi tänään, ja viimeinen mahdollinen hetki palauttaa hakemus olisi minuuttia ennen keskiyötä. Tobylla olisi siis ilta aikaa hioa hakemuksensa täydelliseksi. Paljoa Toby ei tiennyt, mutta sen hän tiesi, ettei hän osaisi pyörittää yritystä ilman mitään alan koulutusta.

Norakin halusi lukea kirjeensä. Häntä sen sisältö ei pelottanut, mutta hän koitti valmistella itseään henkisesti. Hän tiesi muiden kirjeiden sisällöstä, ja jos hänen omansa olisi yhtään samanlainen, niin Nora oli varma, että hän romahtaisi itkemään sen luettuaan. Nora päätti kuitenkin ottaa sen vastaan.

Nora

Minä tiedän, että aivan varhaislapsuuden jälkeen me kaksi emme ole olleet niin kovin läheisiä, kuin minä ja Toby olemme. En tiedä miksi niin kävi, mutta minä olen pahoillani. Minä olen kuitenkin jotenkin siinä käsityksessä, että sinä olet kuitenkin onnellinen, ja toivon, että olen oikeassa. Olen pahoillani, jos en. Sinulla on kuitenkin aivan mahtava paras ystävä ja viihdyt hyvin yksinkin, joten toivon, ettet sinä koe minun hylänneen sinua. Tiesit sinä sen tai et, niin olen aina välittänyt sinusta ja tulen aina välittämään. Olethan sinä kuitenkin siskoni. Sanoit silloin joskus, että aiot pyrkiä opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Toivon kovasti, että sinä pääset opiskelemaan ja sen jälkeen töihin. Olet niin sopiva siihen työhön, ja tiedän, miten kovasti sinä olet uurastanut sen koulupaikan eteen. On paljon muitakin juttuja mitä haluaisin sanoa, mutta en ole verbaalisesti kovin lahjakas, joten tämä saa riittää. Rakastan sinua.

-Mike

Kirje putosi Noran käsistä lattialle ja tyttö alkoi nyyhkyttää. Itkemisen lomassa Nora pyrki kuitenkin prosessoimaan ajatuksiaan. Hän oli osunut arvioissaan aivan oikeaan, kirje sai hänet itkemään. Samalla Nora sai idean. Hän tiesi, ettei Mike enää kuulisi, mutta Nora päätti, että seuraavana aamuna hän lähtisi jälleen käymään hautausmaalla. Hän menisi Miken haudalle ja kertoisi hänelle tunteistaan. Nora ei ollut millään lailla vihainen tai katkera, ja hän halusi myös tehdä sen selväksi. Muut saattaisivat pitää pelkälle hautakivelle puhuvaa ihmistä outona, mutta Nora vähät välitti. Se saisi kuitenkin hänen oman olonsa paranemaan.

Samaan aikaan myös Daniel, Owen ja Felix olivat saapuneet kotiinsa ja päättivät lukea kirjeen heti.

-Luetko sinä vai luenko minä? Daniel kysyi Owenilta.

-Sinä voit lukea, Owen totesi, ja jätti mainitsematta, että hän itse oli niin itkuherkkä, että hän tuskin saisi luettua kirjeen loppuun asti.

Daniel ja Owen

Minä haluan kiittää teitä. Olette olleet äidin ja isän tukena minun, Tobyn, Noran ja Lilyn hoidossa alusta asti. Minulla on aina ollut aivan mahtavat vanhemmat, jotka ovat pitäneet huolta minusta, mutta olen aina tiennyt, että jos olisikin tullut jotain missä he eivät olisi voineet auttaa, niin olisin voinut kääntyä teidän puoleenne ja te olisitte auttaneet. Olen siitä hyvin kiitollinen. Kiitos myös siitä, että kävitte sairaalassa katsomassa minua syöpähoitojen aikana. En kovinkaan usein jaksanut niinä hetkinä olla läsnä, mutta teidän vierailunne piristivät joka kerta. Felix, vaikka me emme kovin hyvin tunnekaan, niin sinulle minä haluan sanoa, että olen kiitollinen myös sinulle. On ollut mahtavaa nähdä, että miten sinä olet saanut Lilyn niin iloiseksi. On hienoa, että hänellä on sinun kaltaisesi ystävä. Minä toivon kovasti, että teidän ystävyytenne jatkuu myös sitten, kun te olette isompia. Toivon myös, että sinun urahaaveesi toteutuu. Päädyit sinä sitten tulevaisuudessa valmentamaan mitä joukkuetta tahansa, niin minä toivon, että siitä tulee mahdollisimman menestyksekäs!

-Mike

Asuntoon laskeutui syvä hiljaisuus. Sen rikkoi ainoastaan Owenin hiljainen nyyhkytys, jota hän pyrki kuitenkin hillitsemään parhaansa mukaan. Felix halusi kuitenkin sanoa jotain.

-Se oli hieno kirje.

Daniel ja Owen nyökyttelivät hiljaa, ja Daniel oli juuri vastaamaisillaan jotain, kun he kuulivat, että Felixin puhelin alkoi soimaan hänen huoneessaan.

-Se on varmaankin Lily. Voinko minä mennä vastaamaan? Felix kysyi.

Owen nyökkäsi.

-Tietysti voit. Mene vain.

Felix nousi pöydästä ja ryntäsi huoneeseensa.

Kun Felix oli mennyt, niin Owen nousi pöydän äärestä ja veti Danielin lähelleen.

-Tämä on niin kamalan surullista. En uskalla edes kuvitella, että miten pahalta Cedricistä ja Rosannasta nyt tuntuu. Miten oman lapsen kuolemasta voi edes selvitä?

Daniel silitti Owenin selkää rauhoittelevasti.

-Olet oikeassa, tämä on ihan hirveää, ja rehellisesti sanottuna minun on myönnettävä, että tällaisesta ei pääse yli koskaan, eivätkä kaikki edes opi elämään asian kanssa. Minä kuitenkin uskon, että Cedric ja Rosanna oppivat. Heillä on toisensa ja heillä on myös meidät tukenaan. Me teemme kaikkemme, että he kykenevät jatkamaan elämäänsä edes jotenkin.

Juuri sillä hetkellä Cedric ja Rosanna olivat puimassa oman kirjeensä tilannetta. Kummatkin halusivat lukea sen, mutta sitä he eivät tienneet, että miten se tapahtuisi.

-Haluatko sinä lukea sen ensin, vai luemmeko sen yhdessä? Cedric kysyi vaimoltaan.

-Luetaan yhdessä, onhan se meille molemmille osoitettu. Tai sinähän voisit lukea sen ääneen, niin minä kuuntelen, jos vain sinulle sopii, Rosanna ehdotti.

Cedric myöntyi ehdotukseen, kaivoi kirjeen kuorestaan ja alkoi lukea.

Äiti ja isä

Teitte te mitä hyvänsä, niin minulla on yksi toive; Älkää syyttäkö itseänne. Tämä ei ole millään tavalla teidän vikanne. Ei tämä ole myöskään minun tai yhtään kenenkään vika. On totta, että jos olisin puhunut teille aikaisemmin ja sen ansiosta saanut apua aikaisemmin, niin se olisi saattanut auttaa vähän, mutta korostan, että vain vähän. Clarisse ja Robert kertoivat minulle, että vaikka hoidot olisi aloitettu aikaisemmin, niin minä en olisi pelastunut. Kasvainta ei olisi silti voitu leikata. Minä olisin saanut sytostaattien ja sädehoidon avulla ehkä pari lisävuotta, mutta en mitään muuta. Totta puhuen, on ehkä ihan hyvä, että tämä meni näin. Minä sain nauttia elämästäni täysillä melkein loppuun asti, enkä joutunut olemaan pyörätuoliin kahlittuna tuskieni kourissa mitenkään hirveän kauaa. Rehellisesti sanottuna, minä olen jopa iloinen siitä, että tämä on ohi eikä minun tarvitse enää kärsiä. Tietenkin minun elämäni päättyi aivan liian pian ja unelmia jäi toteutumatta, mutta olen tyytyväinen siihen, mitä minulla oli. Minulla oli mahtava perhe, harrastuksia ja suuria unelmia. Tietenkin olen myös harmissani siitä, että tämä päättyi näin, mutta kuten sanottua, ainakin sain elää täyttä elämää tämän vähäisenkin ajan mitä minulla oli. Kiitos siitä kuuluu teille. Äiti ja isä, minä rakastan teitä.

-Mike

Cedric tunsi jotain murtuvan sisällään. Tapahtuma oli ehkä kuvainnollinen, mutta se tuntui fyysisenä kipuna. Cedric työnsi kirjeen taskuunsa ja romahti nyyhkyttämään Rosannan olkapäätä vasten. Rosanna otti Cedricistä kiinni ja hetken he seisoivat siinä, nyyhkyttäen toisiaan vasten.

Yhtäkkiä Cedric laski irti Rosannasta ja vetäytyi taaksepäin.

-Anteeksi. Älä vihaa minua tämän vuoksi, Cedric mutisi.

Rosanna pudisti päätään ja painoi kevyen suudelman Cedricin otsalle.

-Ei, en tietenkään vihaa. Ei se ole sinun vikasi, että Mike on kuollut.

Cedric vain pudisti päätään ja syöksyi kohti ulko-ovea.

Rosanna katsoi avuttomana ovesta ulos juoksevan miehen perään. Hetken Rosanna harkitsi lähtevänsä Cedricin perään, mutta sitten hän tajusi, että Cedric tarvitsi hetken itselleen, aivan samalla tavalla kuin Jaden ja Donnan hautajaisten aikoihin. Rosanna antoi Cedricin mennä.

Cedric juoksi kohti siltaa. Hänen sydämensä hakkasi aivan epäluonnollisen lujaa ja keuhkoihin sattui, mutta Cedric oli päättänyt, että hän ei pysähtyisi ennen määränpäätään. Se ei onneksi ollut enää kovin kaukana.

Cedric pysähtyi keskelle Bridgeportin kaksi eri osaa yhdistävää siltaa. Ennen seuraavaa liikettään Cedric pysähtyi tasaamaan hengitystään ja katsomaan merelle.

Alkavan kesän vuoksi vesi oli hyvin lämmintä, mutta sillan alla virtaus oli voimakas, niin voimakas, että se kuljettaisi avomerelle asti ja sieltä Cedric ei enää jaksaisi uida takaisin. Cedric tarttui kiinni metallitolpasta ja nousi seisomaan sillan kaiteelle.

Ote irti ja askel eteenpäin. Se olisi siinä. Sitten ei olisi enää mitään.

Ennen viimeistä siirtoaan Cedric pysähtyi miettimään vielä hetkeksi. Olisiko sittenkin vielä jotain? Ehkä minä voisin soittaa Danielille ja Owenille ja pyytää heiltä anteeksi. Tai Rosannalle, Noralle, Tobylle ja Lilylle. Ei, se ei olisi oikein. Ei kyllä ole tämäkään.

Cedric laski irti tolpasta ja astui alas. Hän tärisi niin voimakkaasti, että hänen oli pakko laskeutua hetkeksi polvilleen. Jalat lakkasivat kantamasta. Cedric kävi makuulleen keskelle katua, vaikka hän tiesi sen näyttävän epäilyttävältä.

Maassa maatessaan Cedric keskittyi vain hengittämään. Pian hän kuitenkin alkoi ajattelemaan, ja se sai hänet oivaltamaan asioita. Koska kaikki käsittelemättömät tunteet purkautuivat yhdessä hetkessä, niin se tuntui aivan kestämättömän pahalta ja vei häneltä järjen hetkeksi, minkä seurauksena hän meinasi tehdä jotain hyvin peruuttamatonta. Jotain sellaista, mitä hän ei todellisuudessa itsekään halunnut. Tämä ei voi mennä näin. Minä tarvitsen ammattiapua, Cedric huokaisi mielessään ennen kuin nousi ylös.

Cedric tärisi yhä ja äskeinen juoksu tuntui kovana rasituksena ympäri vartaloa, mutta Cedric lähti kuitenkin kävelemään rauhallisin askelin kohti kotiaan. Sillä hetkellä Cedric tunsi pelkästään tuskaa, niin fyysistä kuin henkistäkin, ja se tuntui aivan sietämättömältä. Jokin kuitenkin sanoi Cedricille, että kaikki ei ollut vielä siinä. Kyllä minä nousen tästä vielä.

******

Tälläkään kertaa mulla ei ole mitää sanottavaa. Antaa osan puhua puolestaan.

Seuraavasta osasta mulla on kuitenkin vähän sanottavaa. Siinä ollaan menty ajassa hiukan eteenpäin. Toby, Nora ja Rachel ovat silloin nuoria aikuisia ja Lily ja Felix ovat kasvaneet teineiksi. Myös Cedric, Rosanna, Daniel ja Owen ovat ikääntyneet hieman. Ihan vanhuksia he eivät vielä toki ole, mutta vuosien kuluminen tulee näkymään heidänkin ulkonäössään.