24.Kaksin kappalein

Suru Jaden kuolemasta oli yhä läsnä, mutta viikkojen kuluessa se siirtyi aina enemmän ja enemmän taustalle. Varsinkin Cedricin kohdalla suru alkoi hiljalleen irroittaa otettaan ja ajatukset siirtyä johonkin muuhun. Rosannan raskaus oli juuri saavuttanut puolivälin ja Cedric odotti innolla kaikkea uutta ja mahtavaa mitä lapsi toisi tullessaan. Sinäkin päivänä heillä oli heti aamusta aika rakenneultraan.

Cedric oli ottanut tavakseen että hän puhui vauvalle joka päivä. Eihän sieltä mitään vastauksia ikinä tullut, mutta Cedric halusi uskoa että vauva ainakin kuuli mitä hänelle puhuttiin.
-Rosanna, minä olen aika varma että meille tulee poika.

-Emmekö me sopineet että sukupuoli pysyy yllätyksenä syntymään asti? Rosanna kysyi virne kasvoillaan.

-Sovimme, ja se sopii minulle erinomaisesti, mutta silti minusta tuntuu siltä että me saamme pojan, Cedric totesi rennosti.

-Minulla ei kyllä ole aavistustakaan. Jotkut äidit sanovat että heillä on ollut voimakas intuitio heidän vauvansa sukupuolesta, mutta minulla ei ole aavistustakaan, Rosanna pohti.

Yhtäkkiä Cedric kävi polvilleen ja suukotti Rosannan vatsaa.
-Olit sinä mitä tahansa, niin sillä ei ole väliä. Me odotamme sinua niin kovasti joka tapauksessa, Cedric leperteli vauvalle.

Cedricin innokkuus alkoi huvittaa Rosannaa.
-Meidän pitäisi varmaan lähteä kohta ettei myöhästytä.

Cedric ja Rosanna menivät sairaalalle rauhallisin mielin, mutta ultraäänitutkimuksen jälkeen he olivat kaikkea muuta kuin rauhallisia. Tai olivathan he yhä rauhallisia, mutta äärimmäisen hämmentyneitä, ehkä jopa vähän pelokkaita.

Cedric kuitenkin kasasi itsensä nopeasti. Tilanne ei ollut kummallekaan helppo, mutta Rosanna siinä joutuisi kaikista kovimmille joten Cedricin pitäisi olla vaimonsa tukena.
-Kyllä me tästä selviämme, Cedric kuiskasi vaimonsa korvaan.

-Niin selviämme, mutta olen minä myös hyvin peloissani, Rosanna vastasi ääni kevyesti väristen.
***

Kun Cedric ja Rosanna palasivat ultraäänestä niin kotiovella epäröinti valtasi heidät. Vaikka kyseessä olikin periaatteessa ihan iloinen uutinen, niin silti varsinkin Cedriciä pelotti asian kertominen Donnalle.

Cedric yritti kuitenkin olla mahdollisimman kannustava.
-Kyllä äiti ilahtuu tästä. Ei ole mitään syytä että miksei ilahtuisi.

Rosanna vain nyökkäsi. Hän ei saanut jännitykseltään sanottua yhtään mitään.

Kun he astelivat sisälle niin he huomasivat että Donna oli syventynyt television katsomiseen. Ensialkuun hänkään ei huomannut Cedricin ja Rosannan saapumista mutta kun hän huomasi niin hän suorastaan ryntäsi Rosannan luokse kysymään ultrakuulumisia.

-No mitenkäs se ultraääni sujui? Oliko vauva terve? Otitteko te selvää sukupuolesta vai oletteko edelleen sitä mieltä että pidätte sen yllätyksenä syntymään asti?

Rosanna hymyili hermostuneesti. Uutisen kertominen ei joka tapauksessa olisi helppoa, joten kaikista helpointa olisi ehkä vain kertoa suoraan että miten asia on.
-Donna, sinusta tulee kahden lapsen mummi. Tänään selvisi, että minä odotan kaksosia. Mutta kyllä, he ovat molemmat erittäin terveitä.

Donnan kasvoille levinnyt innostunut ilme näytti lähes pelottavalta.
-Oikeasti?
Rosanna nyökkäsi.

-Miten hienoa! Olen salaa haaveillut lapsenlapsista jo siitä lähtien kun sinä ja Cedric menitte kihloihin, ja nyt niitä on tulossa ihan kaksin kappalein. Tämä on ihanaa!

Donnasta oli kuoriutunut pahemman luokan lepertelijä miniänsä raskauden aikana, ja nytkään hän ei malttanut olla tunnustelematta Rosannan vatsaa jutellen samalla lapsenlapsilleen. Rosannaa se ei haitannut. Hän tiesi että Jaden menettäminen otti Donnalla erittäin koville, joten hän halusi tuoda vanhuksen elämään niin paljon iloa kuin hän vain suinkin kykeni.

Donna lähestulkoon hätkähti kun hän tunsi pienen töytäisyn kättään vasten.
-Oliko tuo potku?
Rosanna nyökkäsi hymyillen.
-Kyllä vain. Lapsenlapsesi taitavat olla aika liikkuvaisia tapauksia.

Tilannetta sivusta seuranneen Cedricin puhelin soi. Donna ja Rosanna lopettivat potkujen etsimisen ja kääntyivät katsomaan Cedricin suuntaan kun hän puhui.
-Cedric Leeds. Kyllä vain. Kahden viikon päästä? Kyllä se käy. Me tulemme. Hei.

Rosanna katsoi Cedriciä aavistuksen huolestuneena.
-Kuka se oli?

-Kiinteistönvälitystoimistosta. He ovat löytäneet talon joka voisi ehkä sopia meille. Se on ihan Danielin ja Owenin naapurista. Minulle soittanut henkilö sanoi että voisimme käydä katsomassa taloa kahden viikon päästä. Se on kuulemma aika pieni, mutta siinä on koulu ja päiväkoti lähellä niin se sopii lapsiperheelle. Mitä sanot?

Rosanna pohti hetken ennen kuin vastasi mitään.
-Jos me päätämme ottaa sen niin milloin se vapautuu? Muutto olisi hyvä saada järjestymään mahdollisimman pian koska loppuraskauden aikana minä en välttämättä voisi olla apuna niin paljoa.

-Edelliset asukkaat ovat muuttaneet pois tällä viikolla, joten kai me pääsisimme muuttamaan ainakin melkein heti kun kauppakirjat on tehty. Mutta käydään nyt kuitenkin katsomassa sitä ennen kuin päätämme mitään.
***

Rosanna ja Cedric lähtivät katsomaan taloa sovittuna ajankohtana. Kummatkin olivat varovaisen innostuneita siitä, että he pääsisivät ehkä vihdoinkin omilleen.

Olihan Cedric toki aiemminkin nähnyt talon Danielin ja Owenin luona vieraillessaan, mutta koskaan aiemmin hän ei ollut kiinnittänyt siihen huomiota samalla tavalla kuin nyt kun hän tiesi että se saattaisi ihan kohta olla hänen kotinsa.

Kiinteistönvälitystoimiston työntekijä esitteli talon Cedricille ja Rosannalle ja jätti sen jälkeen pariskunnan keskustelemaan toiseen talon makuuhuoneista. Hän halusi antaa heille mahdollisuuden keskustella ihan kahden kesken.

-No, mitä mieltä sinä olet? Minusta tämä vaikuttaa paremmalta kuin minä odotin.

-No... Onhan tämä pieni, mutta kyllä tähän kahden lapsen kanssa juuri ja juuri mahtuu. Voimmehan me vaikka alkuun asua tässä ja etsiä sitten isompaa kun lapset kasvavat.

-Eli me otamme tämän? Cedric kysyi varovaisen innostuneesti.

Rosanna nyökkäsi aurinkoisesti hymyillen.
-Mennään tekemään kauppakirjat.
***

Kun he palasivat kotiin niin Rosanna meni päiväunille ja Cedric meni kertomaan talokaupoista äidilleen. Cedriciä jännitti kertoa uutista, sillä hän ei tiennyt ollenkaan että miten Donna tulee reagoimaan.
-Äiti, minun pitää kertoa sinulle yksi juttu.

-Te päätitte ostaa sen talon mitä kävitte tänään katsomassa, eikö niin?

-Mistä sinä arvasit?
-Cedric, en minä ole tyhmä.

Cedric nyökkäsi kevyesti.
-Sinä voit tulla kylään vaikka joka päivä ja mekin voimme vierailla täällä, koska ei tästä ole kuin ehkä vartin automatka. Voidaanhan me myös soitella ja viestitellä...

Donna hymyili kevyesti.
-Cedric, minä tiedän. Kyllä minua surettaa että se hetki sitten vielä niin pieni poika on jo aikuinen ja lentää pesästä, mutta se on ihan luonnollista että niin tapahtuu. Olihan teidän jo aika muuttaa omilleen, sillä vaikka olisin pitänyt teidät täällä enemmän kuin mielelläni niin kyllä tila kävisi aika vähiin kolmen aikuisen ja kahden lapsen kanssa. Jos nyt jotain tuleekin, niin sinä, vaimosi ja lapsenne olette aina tervetulleita takaisin tänne. Kyllä me jotain sitten keksimme. Eikä sinun tarvitse olla huolissasi minusta. Minä pärjään kyllä.

Donna vielä rutisti poikaansa lujasti.
-Vaikka sinä oletkin kuinka aikuinen ja asut omillasi niin olet aina minun rakas pieni poikani.

Cedric koitti peitää liikutuksensa kevyen naurahduksen alle.
-Ja sinä olet aina minun rakas äitini.
***

Vielä saman päivän iltana Cedric ja Rosanna lähtivät vierailemaan Danielin ja  Owenin luona. Cedric oli jo kertonut heille talokaupoista viestitse, mutta oli muita asioita mitä Daniel ja Owen eivät vielä tienneet. Cedric ei ollut vielä kertonut että he saavat kaksoset. Lisäksi Cedricillä ja Rosannalla oli yksi tärkeä pyyntö Danielille ja Owenille.

Raskauden myötä Rosannasta oli tullut jokseenkin hajamielinen. Usein kävi niin, että hän vain unohtui hyväilemään vatsaansa onnellinen hymy kasvoillaan.

Owen meni juttelemaan Rosannan kanssa samalla kun Daniel puhui Cedricille.
-Miltä sinusta tuntuu tulla isäksi? Tai senhän minä jo tiedänkin että olet iloinen ja onnellinen tästä, mutta onhan ensimmäisen lapsen saaminen todella suuri mullistus.

-Onhan tämä myös todella jännittävää, mutta olen toivonut tätä todella kauan joten olen enemmän kuin onnellinen. Mutta siitä ensimmäisestä lapsesta, katsos kun...Ehkä Rosanna voi kertoa, hän on minua parempi kertomaan tällaiset isot uutiset.

Rosanna nyökkäsi iloisena.
-Me pääsemme kokemaan tätä vauvaonnea kaksin kappalein heti ensimmäisellä kerralla. Meille on nimittäin tulossa kaksoset.

Owen vaikutti ensialkuun hieman järkyttyneeltä, mutta hänkin oli pelkästään iloinen.
-Onneksi olkoon!
-Kiitos.

Daniel antoi Cedricille onnitteluhalauksen.
-Onneksi olkoon minunkin puolestani. Muistakaa että jos te tarvitsette apua vauvojen kanssa niin voitte aina pyytää meiltä. Meidän on helppo auttaa kun olemme tässä lähellä.

Rosanna tunsi että vauvat alkoivat taas potkia, joten hän tarjosi vierellään seisovalle Owenille mahdollisuuden testata että tuntisiko hänkin jotain. Owen sai kuin saikin tunnettua muutaman potkun ja Rosanna nauroi miehen hämmentyneille ilmeille.

Daniel meni Rosannan luokse innoissaan.
-Saanko minäkin kokeilla?
-Ole hyvä vain, Rosanna vastasi nauraen.

Daniel laski kätensä Rosannan vatsalle ja Rosanna ohjasi sen kohtaan missä potkut tuntuivat parhaiten. Ensin Daniel ei tuntenut mitään, mutta kun hän tunsi niin hänen ilmeensä olivat samalla tavalla ihmetteleviä kuin Owenin äsken.

Kun Daniel oli lopettanut potkujen tutkiskelemisen, niin Rosanna alkoi puhua asiasta minkä vuoksi hän ja Cedric olivat aluinperin tulleet kyläilemään.
-Minulla ja Cedricillä olisi yksi pyyntö näihin vauvoihin liittyen.

Daniel nyökkäsi hyväksyvästi.
-Kerro lisää.

Cedric ei kuitenkaan kyennyt hillitsemään intoaan joten hän kertoi asian loppuun.
-Suostuisitteko te tulemaan meidän lastemme kummeiksi? Siis molempien.

-Tietenkin! Minä ainakin suostun, mutta eiköhän Danielkin, Owen vastasi hymyillen.

Daniel halasi Rosannaa ilahtuneena.
-Ehdottomasti. Tämä on kunnia.

Seuraavaksi Daniel alkoi soittaa pianoaan. Hän halusi soittaa iloista musiikkia tapahtuman kunniaksi.

Owen ja Cedric keskittyivät kuuntelemaan Danielin soittoa. Owen oli jo tottunut Danielin soittotuokiohin, kuuntelihan hän niitä joka päivä, ja joka kerta soiton kuunteleminen teki hänet yhtä iloiseksi. Cedric puolestaan ei lakannut hämmästelemästä että miten Daniel osasikin soittaa niin hyvin.

Rosanna puolestaan keskittyi hivelemään vatsaansa jonka sisällä musiikista villiintyneet kaksoset potkivat kovemmin kuin koskaan. Rosanna oli sillä hetkellä erittäin onnellinen ja tiesi, että tuleva äitiys toisi onnenhetkiä vielä lisää. Varmasti myös väsymystä ja stressiä, mutta ennen kaikkea onnea.
*****

Elämä alkaa viimeinkin helpottaa vaikeuksien jälkeen. Oma koti löytyi etsinnän jälkeen ja Donna suhtautui hyvin pariskunnan tulevaan muuttoon. Kaksoset tulivat pariskunnalle yllätyksenä, mutta ainakin heillä on tukiverkko kunnossa ja apua lastenhoitoon on saatavissa. Rosannan raskaus on pian loppumetreillä, joten vauvaonnea päästään kokemaan ehkä jo ensi osassa... ;)