sunnuntai 8. syyskuuta 2019

53.Jälleennäkeminen

Breckenridgen yliopisto oli yksi maan vanhimmista. Sen tarkkaa perustamisvuotta ei tiedetty, mutta ensimmäiset kirjalliset dokumentit yliopiston olemassaolosta olivat 1300-luvun alkupuolella, joten sen täytyi olla useita satoja vuosia vanha.
Nykyisellään Breckenridge tunnettiin ikänsä lisäksi parhaiten sen joukkueiden menestyksestä eri urheilulajien yliopistosarjoissa. Urheilun lisäksi siellä oli kuitenkin myös hyvin tasokasta opetusta, esimerkiksi maan parhaimpana pidetty lääketieteen linja. Sen vuoksi Andrei oli lähtenyt opiskelemaan juuri Breckenridgeen.
Andreilla oli pieni vuokratalo aivan pääkampuksen vieressä. Ensimmäisen vuoden hän oli asunut asuntolassa, mutta oman hyvinvointinsa vuoksi hän oli muuttanut yksin toisen vuoden alussa. Asumiskulut nousivat, mutta se oli pieni hinta mielenterveyden ja opiskelumenestyksen säilyttämisestä.
Toinen vuosi oli mennyt aivan yhtä nopeasti kuin ensimmäinenkin ja nyt Andrei oli aloittelemassa jo kolmatta opiskeluvuottaan. Vaikka opinnot olivatkin toisinaan todella rankkoja, niin Andrei suorastaan nautti tilanteesta. Edessä oli vielä paljon enemmän kuin takana, mutta siitäkin huolimatta Andrei koki olevansa jo voiton puolella.
***
Eräänä iltapäivänä Andrei keskeytti tenttiinlukunsa ja lähti käymään ylioppilaskuntatalolla. Siellä olisi ihan pian alkamassa uusien opiskelijoiden perehdyttämistilaisuus, ja professorit olivat pyytäneet myös aiempien vuosikurssien opiskelijoita paikalle tutustumaan uusiin opiskelijoihin. Andrei ei ollut ihmisenä sieltä sosiaalisimmasta päästä, mutta hän päätti siltikin mennä, sillä totta puhuen, hän ei ollut saanut yliopistoaikanaan juurikaan ystäviä, vain joitakin hyvänpäiväntuttuja.
Ylioppilaskuntatalolle saapuessaan Andrei huomasi, että aula oli lähes tyhjä. Siellä oli vain kolme opiskelijaa ja maskotti. Suurin osa taisi olla vielä kuuntelemassa rehtorin puhetta viereisessä luentosalissa.
Andrei päätti lähteä yläkertaan katsomaan, josko siellä olisi joitakin hänen kurssikavereitaan. Yläkertaan saapuessaan Andrei kiinnitti välittömästi huomionsa yhteen henkilöön, ja sen johdosta hänen sydämensä hyppäsi kurkkuun.
Ensialkuun Andrei ei ollut täysin varma näkemästään, mutta mitä pidempään hän tarkkaili luentokalenteria tutkiskelevaa naista, niin sitä varmempi hän oli.
Andrein mieleen tulvi sillä hetkellä niin paljon ajatuksia, että hänen oli pakko sulkea silmänsä voidakseen keskittyä. Hänen mielessään risteili sillä hetkellä aivan kamalan paljon kysymyksiä, ja ainakin osaan niistä hän halusi saada vastauksia.
Andrei käveli naisen luokse ja kopautti häntä varovasti olkapäälle. Naisen käännyttyä ympäri Andrei varmistui epäilyistään.
-Minä ehdin jo hetken luulla, että näen harhoja, mutta se taidat todella olla sinä.
Naomi nyökkäsi ja loi kasvoilleen pienen, surumielisen hymyn.
-Minähän se.
-Mikä ihme sinut tuo Breckenridgeen, eikös sinusta pitänyt tulla tanssija? Vai tarvitaanko siihenkin nykyään koulutus? Andrei kysyi puoliksi vitsillä.
Naomi nyökkäsi.
-Piti, mutta asiat eivät menneet aivan niin kuin minä suunnittelin.
Andrei huomasi Naomin olemuksesta paistavan surumielisyyden, ja häntä alkoi kaduttaa hänen äskeinen huvittuneisuutensa. Jotain vakavaa oli ilmeisesti tapahtunut.
-Mitä kävi?
Naomi veti syvään henkeä ennen kuin alkoi kertoa.
-Minun niveleni eivät enää kestäneet sitä kaikkea hyppimistä ja heilumista. Olisin voinut ehkä jatkaa tanssimista vielä jonkin aikaa, mutta se olisi tietänyt todella kovaa fyysistä rasitusta. Jos en olisi tajunnut lopettaa ajoissa, niin olisin ollut kolmekymppisenä pyörätuolissa nivelten petettyä. Nyt minä pysyn ehkä liikuntakykyisenä loppuun asti.
Andrei tunsi syvää myötätuntoa naista kohtaan. Hän päätti istuttaa Naomin alas keskustellakseen asiasta.
-Tuo on todella ikävää, mutta hyvä, että tilanne havaittiin ajoissa ennen kuin mitään vakavampaa ehti tapahtua. Nyt kun suunnitelmat muuttuivat, niin mille alalle sinä aiot?
Naomi näytti piristyvän edes hieman, kun Andrei alkoi kysellä hänen tulevaisuudestaan.
-Minä opiskelen journalistiikkaa. Vaikka minä en itse voikaan enää tanssia, niin se ei tarkoita, ettenkö minä voisi enää työskennellä tanssin parissa. Aion tähdätä tanssitoimittajaksi valmistuttuani.
Andrei ja Naomi jatkoivat keskusteluaan vielä hetken, mutta pian Naomin oli lähdettävä. Ennen lähtöään hän kuitenkin halasi Andreita pikaisesti.
-Meidän asuntolassa on tänä iltana bileet. Olisi kiva, jos pääsisit edes piipahtamaan.
Andrei ei ollut vähimmässäkään määrin bileihminen, mutta jokin Naomin läsnäolossa sai hänet pehmenemään.
-Minä lupaan harkita asiaa.
Heti Naomin lähdettyä Andrei kuuli nauravan äänen lähettyviltään, ja tunnisti äänen lähteeksi Walterin, hänen kurssikaverinsa.
-Tuota voisi kutsua melkein ennätykseksi.
Andrei oli hyvin ymmällään.
-Mitä sinä tarkoitat? Mikä ennätys?
Walter naurahti tietäväisenä.
-Uudet opiskelijat ovat hädin tuskin saapuneet kampukselle ja sinä olet jo saanut iskettyä yhden heistä. Äläkä edes yritä kieltää mitään, minä näin kun sinä kaulailit äsken jotain tummatukkaista naista tuolla nurkassa.
Andrein sanat olivat mennä sekaisin.
-Ai, hän...En minä...Me...Hän on minun vanha , ööh... Vanha tuttuni.
-Mitä kautta sinä sitten tunnet hänet? Walter jatkoi uteluaan.
Andrei ei kuitenkaan saanut sanottua enää sanaakaan. Walterkin luovutti pian huomattuaan, että Andrei ei ollut halukas puhumaan aiheesta.
-Okei, lakkaan utelemasta. Eiväthän sinun suhdekuviosi oikeastaan edes kuulu minulle.
Walter päätti vaihtaa aihetta johonkin keveämpään.
-Meinaatko sinä mennä tänä iltana sinne aloittavien bileisiin? Minä ainakin ajatteli käydä kuokkimassa.
Andrei kohautti olkiaan.
-Sinä tiedät, että minä en ole juhlijatyyppiä. En olisi mennyt edes oman aloitusvuoteni juhliin, jos niitä ei olisi järjestetty meidän asuntolassa. Mutta hän kyllä pyysi minua käymään, joten kai minä voisin harkita asiaa.
Walter ehdotti heille pöytätennispeliä ja Andei suostui mukisematta. Näin hän sai ajatuksensa edes hetkeksi pois Naomista. Pian Walterin oli kuitenkin lähdettävä, ja samalla myös Andrei päätti lähteä kotiinsa.
Heti takaisin kotiin päästyään Andrein täytyi keskittyä hetki ihan vain hengittelemään. Hänen tunteensa olivat sillä hetkellä niin sekaisin. Hän kuvitteli päässeensä jo yli siitä kaikesta, mutta jälleennäkeminen Naomin kanssa nosti kaikki vanhat tunteet pintaan uudelleen, ja Andrei meni siitä kaikesta lähes shokkiin.
***
Iltaa kohden mentäessä taivas harmaantui ja alkoi sataa. Siitäkin huolimatta Andrei päätti lähteä käymään juhlissa, vaikka hän tiesi, että se ei ehkä olisi kovin hyvä idea. Sisälle päästyään hän kävi tervehtimässä pikaisesti Walteria ja muutamia muita tuttaviaan, mutta hyvin pian väenpaljous alkoi kuitenkin ahdistaa häntä.
Sen vuoksi Andrei löysi itsensä pihalta nuotion äärestä. Sateesta huolimatta nuotion liekit loimottivat iloisesti ja Andrei keskittyi katsomaan niitä pitääkseen ajatuksensa kasassa.
Kivikasvoisuudesta huolimatta Andrei tunsi olevansa itkun partaalla joka hetki. Silloin aikoinaan Naomin tunteet olivat tulleet hänelle yllätyksenä, ja vielä todella isona sellaisena. Yllätys oli kuitenkin myös hyvin iloinen, sillä jos vain mahdollista, niin Andrei oli ollut vieläkin rakastuneempi. Mutta sitten... Ei, Andrei ei halunnut muistella sitä. Ei julkisella paikalla, sillä se tietäisi todennäköisesti itkukohtausta.
Andrei kääntyi lähteäkseen, mutta hänen vieressään seisoikin henkilö, jota Andrei oli juuri miettinyt.
-Minä jo luulin, ettet sinä tullut ollenkaan, mutta näin huoneeni ikkunasta, että sinä seisot täällä yksinäsi.
Andrei tunsi herkistyvänsä hetki hetkeltä. Tunteiden patoaminen ei onnistuisi enää kauaa.
-Minä mietin, että en tulisi. Tajusin kuitenkin, että ehkä se voisi olla hyväksi, koska...
Lause jäi roikkumaan ilmaan, sillä Andrei ei saanut sitä loppuun. Molemmat kuitenkin tiesivät, että mitä hän tarkoitti.
Naomi katsoi Andreita pahoittelevasti.
-Minäkin tiedän, että meidän pitäisi puhua asiat läpi. Olisi pitänyt jo silloin. Minun olisi täytynyt puhua ennen kuin toimin. Olisimme molemmat säästyneet isolta määrältä sydänsuruja. Tai en minä tiedä sinun tunteistasi enää sen tarkemmin, mutta minä olen ainakin ollut toisinaan hyvinkin surullinen tämän vuoksi.
-Mikset sinä sitten tahtonut edes yrittää?
Naomi huokaisi hiljaa.
-Siihen on monia syitä, mutta yksikään niistä ei ole sinun. En tiedä, voisiko meistä olla enää mihinkään, mutta jos ei muuta, niin haluan ainakin selittää ja puhua asiat läpi. Voidaanko mennä sisälle juttelemaan?
Andrei kohotti kätensä ja oli jo asettamassa sen Naomin olkavarrelle vetääkseen naisen lähelleen, mutta ei hän kyennytkään siihen. Pelko esti.
-Anteeksi. En minä pysty. En ainakaan nyt, Andrei kuiskasi ja lähti juoksemaan pois.
***
Sen juhlaillan jälkeen Andrei vältteli Naomia parhaansa mukaan. Se ei onneksi ollut kovin haastavaa, sillä Andrei täytti kalenterinsa erilaisilla kursseilla, luennoilla ja opiskelutöillä. Tämän johdosta jo muutenkin vähäinen vapaa-aika pieneni olemattomiin, mutta Andrei ei valittanut. Mielummin liian täysi kalenteri kuin hän yksin ajatuksiensa kanssa. Eivät opinnotkaan aina mitään herkkua kuitenkaan olleet.
Andrei oli varma siitä, että professori MacDougal oli ehdottomasti koko yliopiston tylsin professori. Vanha mies puhui niin hitaasti ja hiljaa, että kiinnostavistakin aiheista huolimatta luennoilla oli toisinaan sanoinkuvailemattoman tylsää, eikä ollut mikään poikkeus, että jotkut opiskelijoista nuokkuivat MacDougalin luentojen läpi.
Tylsyydestä huolimatta Andrei pyrki pitämään keskittymistasonsa korkealla. Hän haaveili pääsevänsä jonain päivänä erikoistumaan neurokirurgiksi, ja siihen yltäminen vaati lähes moitteetonta opiskelumenestystä.
Luentoja paremmin Andrei oppi kuitenkin käytännössä harjoittelemalla ja tekemällä. Ohjattujen harjoitustuntien lisäksi Andrei harjoitteli paljon yliopiston itseopiskelutiloissa, joissa oli monia erilaisia tutkimuslaitteita käytettäväksi tieteen ja lääketieteen opiskeljoille.
Älä ajattele Naomia, älä ajattele Naomia, älä ajattele Naomia... Toisinaan ajatukset harhailivat, mutta useimmiten Andrei pystyi pysymään keskittyneenä. Tänään harjoituksen onnistuneeseen suorittamiseen tarvittu laskelma oli Andrein älykkyystasolle liian yksinkertainen, joten ajatukset seikkailivat normaalia enemmän.
Andrei huokaisi helpotuksesta saatuaan harjoituksen onnistuneesti loppuun. Hän sammutti laitteen ja päätti sitten lähteä kotiinsa lukemaan lähitulevaisuudessa odottavaan tenttiin.
Kotimatkalla Andrei päätti poiketa läheiseen kahvilaan ostamaan kupin teetä. Hän tunsi olonsa hieman väsyneeksi ja ajatteli, että ehkä teekupillinen virkistäisi hieman.
Andrei marssi kassalle, tervehti myyjää ystävällisesti ja tilasi vihreän teen.
-Ole hyvä, mies totesi ojentaessaan valmiin mukin Andreille.
Andrei nappasi mukin ja meni nurkkapöytään istumaan sen kanssa.
Andrei ei ollut koskaan juonut kahvia, mutta teestä hän kyllä nautti. Tavan hän oli oppinut äidiltään. Teetä maistellessaan Andrei alkoi yhtäkkiä tuntea pientä koti-ikävää. Andrei rakasti vanhempiaan, tietenkin, mutta ei ollut käynyt lapsuudenkodissaan kertaakaan opintojen aloittamisen jälkeen. Yksi syy siihen oli satojen kilometrien etäisyys, mutta pääsyy oli kuitenkin se, että Andrei nautti itsenäisyydestään suuresti, eikä nähnyt tarvetta vanhoilla kotikulmilla vierailulle, kun läheisiin saattoi pitää yhteyttä myös puhelimitse.
Kotonaan Andrei oli hädin tuskin ehtinyt istahtaa sohvalle ja avata tenttikirjansa, kun hän kuuli koputuksen. Andrei hämmentyi, sillä hän ei tiennyt laisinkaan, ketä odottaa. Hänen luonaan olivat vierailleet ainoastaan noutoruokaa tuoneet lähetit ja Walter, jonka kanssa Andrei oli joskus lukenut tenttiin yhdessä. Nyt Andrei ei kuitenkaan ollut tilannut mitään, eikä Walterinkaan kanssa oltu sovittu mitään yhteisestä tenttiinluvusta. Varautuneena Andrei laski kirjan alas ja meni avaamaan.
Andrei ehti hädin tuskin edes havaita, että kuka hänen edessään seisoi, kun Naomi alkoi jo puhua.
-En aio kysyä, että miksi sinä olet vältellyt minua viime viikot, sillä tiedän sen varsin hyvin kysymättäkin. Minä ymmärrän kyllä, että särjin sydämesi. Toimintani siinä tilanteessa satutti meitä molempia pahasti, mutta tiedän kyllä, että minä selvisin vähemmällä. Ei tämän kaiken hautaaminen sisällekään ole kyllä helppoa ollut, mutta se on ollut minun oma valintani. Kuitenkin, se miksi olen täällä, on se, että haluaisin vihdoinkin saada mahdollisuuden puhua ja selvittää asiat. Minun tunteeni eivät ole kadonneet mihinkään, mutta jos sinä et enää halua minua, niin tahdon vain selvittää meidän välimme ja sitten sinun ei tarvitse enää koskaan kuulla minusta.
Andrei tuijotti Naomia vaikeana, äärimmäisen vaikeana. Hän tunsi edessään seisovaa naista kohtaan niin monia tunteita, että sitä oli vaikea käsittää. Rakkautta, vihaa, himoa, myötätuntoa, sääliä... Andrei koki olevansa sillä hetkellä liian tunteidensa pauloissa käsitelläkseen asioita, mutta hän ymmärsi, ettei hänellä olisi kuin yksi vaihtoehto.
-Hyvä on, tule sisälle. Puhutaan.
*****

Tällä kertaa hieman normaalia lyhyempi osa, eikä tässä tapahtunutkaan mitään kovin jännää. Tarkoituksena oli lähinnä paljastaa perijä ja taustoittaa vähän hänen tilannettaan, sekä sitä, miten siihen on päädytty.

Perijäksi valikoitui tosiaan Noran ja Trevorin poika, Andrei Belden. Mitään kamalaa äänivyöryä tuohon äänestykseen ei tullut, enkä sitä odottanutkaan, mutta kuitenkin ihan riittävästi. Äänet jakautuivat loppuviimein melko tasaisesti, mutta kuitenkin siten, ettei perijästä lopulta ollut mitään epäselvyyttä, eikä arpomaan tarvinnut ruveta (niin olisin tehnyt, jos äänet olisivat menneet tasan kahden tai useamman hahmon välillä). Tässä vielä äänimäärät kuvan muodossa:


Osasta vielä, Andrei tosiaan on päässyt pyrkimään kohti unelma-ammattiaan, mutta on joutunut kuitenkin painiskelemaan tunteidensa kanssa jonkin verran, ja tilannetta vain hankaloittaa se, että Naomi on ilmaantunut taas kuvioihin ja olisi halukas selvittämään asioita. Ilmiselvästi heidän välillään on tapahtunut menneisyydessä jotain, mutta mitä? Mihin luulette tuon keskustelun johtavan? Antavatko he toisilleen uuden mahdollisuuden vai päätyvätkö he lopullisesti kulkemaan eri polkuja? Vastauksia näihin kysymyksiin saadaan tulevissa osissa.