lauantai 21. heinäkuuta 2018

22.Enkä pelkää päästää irti

Sade vain voimistui yötä kohden eikä näyttänyt merkkiäkään laantumisesta, ei edes silloin kun tähdet jo tuikkivat taivaalla. Se oli epätavallista, koska Twinbrookissa ei satanut kovinkaan usein, ja silloinkin kun satoi niin sade ei kestänyt muutamaa tuntia kauempaa.
Cedric, Rosanna ja Donna istuivat yhä odotushuoneessa. He olivat olleet siellä jo tunteja. Daniel ja Owenkin istuivat siellä pitkään, mutta Cedric oli käskenyt heidät kotiinsa ja luvannut soittaa sitten kun jotain uutta tietoa tulisi. Tähän mennessä tiedossa oli vain että Jaden tajunnanmenetys oli luultavasti jotain sydänperäistä.
Donna itki vuolaasti. Itku tuli kuin sykleinä. Välillä se hiljeni, välillä voimistui ja välillä se loppui kokonaan. Donna tärisi voimakkaasti. Hän oli pelännyt tätä päivää. Hän oli tiennyt heidän yhteisten vuosiensa ajan että Jaden sydän saattaisi joskus aiheuttaa ongelmia, ja nyt se sitten tapahtui.
Cedric ei itkenyt. Hänen olonsa oli kyllä äärimmäisen surullinen, mutta hän oli mennyt jonkinlaiseen tunnelukkoon eikä yksinkertaisesti kyennyt itkemään.
Rosanna ei oikein tiennyt että mitä hänen olisi pitänyt ajatella tai tuntea. Kyllähän Jade oli hänellekin tärkeä, mutta ei Jade ollut hänen vaimonsa tai äitinsä. Lisäksi päivä oli ollut hyvin pitkä ja Rosanna oli väsynyt. Hän kuitenkin sinnitteli hereillä Cedricin vuoksi.
Tohtori Julie Sawyer seisoi odotustilaan vievässä käytävässä ja odotti. Hänen pitäisi nyt mennä viemään tuolle perheelle uutiset. Uutisten vieminen järkyttyneille omaisille ei ikinä ollut helppoa, mutta vielä tavallistakin hankalampaa se oli silloin kun ne uutiset olivat huonoja.
Julie vilkaisi joukkiota pikaisesti. Hän oli jo varma että kyseessä olivat hänen etsimänsä henkilöt, mutta hänen oli pakko varmistaa asia kysymällä.
-Oletteko te Jade Leedsin omaiset?
Ensin Donna hätkähti hieman, sillä Julie muistutti ulkonäöltään melko paljon Jadea. Sitten hän kuitenkin ryntäsi Julien luokse.
-Kyllä olemme, minä olen hänen vaimonsa ja nuo tuolla ovat meidän poikamme ja hänen puolisonsa. Onko sinulla jotain uutisia Jaden voinnista?
Julie nyökkäsi hyvin vakavana.
-Kyllä on. Jadella oli sydänkohtaus. Hän on nyt teho-osastolla tarkkailtavana, mutta hän on hengissä.
Ainakin toistaiseksi, Julie lisäsi mielessään.
Donnan kasvoille syttyi toiveikas hymy, kun hän kuuli Jaden olevan elossa.
-Hienoa! Entä jatkohoito?
Vaikka Juliella olikin paljon kokemusta vastaavanlaisista tilanteista niin ne olivat aina haastavia. Miten kertoa uutiset rehellisesti siten ettei herätä turhaa toivoa mutta kuitenkin murskaamatta jo valmiiksi surullisten ja järkyttyneiden omaisten sydämiä?
-Toistaiseksi emme voi muuta kuin tarkkailla hänen vointiaan. Jos mitään dramaattista ei tapahdu, niin aamulla tehdään jatkotutkimuksia.
Jos hän siis on hengissä vielä silloin. Julie piti pienen tauon ennen kuin jatkoi puhumista.
-Hän on hereillä, mutta erittäin väsynyt joten hän ei välttämättä jaksa kommunikoida. Voin kuitenkin viedä teidät katsomaan häntä jos haluatte.
Julie johdatteli kolmikon oikeaan huoneeseen ja sulki oven jättäen heidät keskenään Jaden kanssa. Kun he näkivät Jaden makaamassa sairaalasängyllä niin he järkyttyivät. Olihan Jade haurastunut viime vuosina entisestään, mutta ei hän koskaan ollut vaikuttanut niin heikolta kuin siinä sängyllä maatessaan.
Donna ryntäsi välittömästi Jaden sängyn vierelle ja koitti katsoa häntä silmiin.
-Jade, rakas, sinä olet hengissä!
Jade ei kuitenkaan kääntynyt katsomaan Donnaa tai reagoinut hänen sanoihinsa. Julie oli varoittanut että Jade ei välttämättä jaksaisi tai kykenisi kommunikoimaan, mutta silti Donnasta tuntui pahalta.
Donna otti Jaden käsivarresta kiinni ja puristi sitä kevyesti.
-Jade, kuuletko sinä minua?
Ei vieläkään mitään reaktiota.
Siihen mennessä Cedric oli kyennyt pitämään tunteensa itsellään, mutta kun hän näki Jaden kärsimyksen ja siitä johtuvan Donnan hätääntyneisyyden niin hän ei enää kyennyt estämään kasvoilleen valuvia kyynelpuroja.
Rosanna näki Cedricin itkevän joten hän kaappasi miehen käsiensä varaan ja silitti hänen selkäänsä. Cedric nyyhkytti Rosannan olkaa vasten pitkän aikaa.
-Tämä on ihan kamalaa. Minä en kestä jos äiti kuolee.
Rosanna jatkoi Cedricin halaamista tietämättä mitä sanoa. Hän olisi halunnut tsempata miestään jotenkin, mutta Rosanna ei yhtään tiennyt että miten. Sen hän kyllä ymmärsi että hän ei voisi vakuutella Jaden selviävän, sillä totuus oli että tilanne oli erittäin huono.
***
Lisää tunteja oli kulunut ja Donna, Cedric ja Rosanna olivat yhä Jaden luona. Välillä Jade nukkui, välillä hän oli hereillä, mutta hän ei kuitenkaan puhunut sanaakaan. Lopulta Donna luovutti kommunikaatioyritysten suhteen.
Vaikka Cedric oli myös erittäin surullinen, niin ei häneltä jäänyt muidenkaan tuskaisuus näkemättä. Donna oli selvästi huonovointinen ja väsynyt.
-Äiti, minä ajattelin käydä kanttiinissa syömässä. Tule mukaan.
-Ei minulla ole nälkä, Donna mutisi.
-Tulisit nyt. Sinä et ole syönyt mitään moneen tuntiin ja sinä kuitenkin tarvitset energiaa. Minä joudun joka tapauksessa poistumaan paikalta hetkeksi kun käyn soittamassa Danielille. Lupasin pitää heidät ajan tasalla mutta en ole soittanut heille vielä kertaakaan.
-Hyvä on, mennään sitten, Donna huokaisi.
Kun Cedric ja Donna olivat poistuneet paikalta niin Rosanna jäi hetkeksi miettimään samaa asiaa mikä oli mietityttänyt häntä jo aiemmin päivällä, mutta tällä kertaa pohdintojen näkökulma oli hieman erilainen. Rosanna tiesi että hänen pitäisi puhua ensin Cedricille ja sitten vasta muille, mutta tämä saattoi olla viimeinen tilaisuus puhua Jadelle. Rosanna päätti kertoa.
Rosanna istahti sängylle Jaden viereen ja kiinnitti katseensa häneen. Rosanna koitti pitää itsensä mahdollisimman rentona ja rauhallisena.
-Jade, minun pitää kertoa sinulle jotain. Tiedän että minun pitäisi kertoa Cedricille ensin, mutta haluan että sinäkin saat tietää ja nyt kun asiat ovat epävarmoja niin haluan puhua ennen kuin on ehkä liian myöhäistä. Älä pelkää, tämä on hyvä ja iloinen asia.
Rosanna sai kasvoilleen aidon hymyn ensimmäistä kertaa tunteihin. Kaikesta surusta huolimatta tämä yksi asia teki hänet sillä hetkellä hyvin iloiseksi.
-Minä olen raskaana. Odotan minun ja Cedricin esikoista. Jade, sinusta on tulossa isoäiti.
Jade ei ollut liikkunut mihinkään heidän paikallaolonsa aikana, joten Rosanna hätkähti hieman kun yhtäkkiä Jade liikuttikin kättään ja siirsi sen Rosannan käden päälle.
-Ihanaa, Jade huokaisi hauraalla äänellä.
-Oikeasti? Rosanna kysyi varovaisesti.
-Kyllä se on erittäin ihanaa. Kuinka pitkällä se on ja miten sinä olet voinut? Minä en ole huomannut mitään sellaisia muutoksia sinussa että ne olisivat herättäneet epäilyksiä raskaudesta.
Rosanna hämmentyi, koska Jade vaikutti yhtäkkiä piristyvän ihan silmissä. Kai vauvauutiset sitten vain saivat hänet innostumaan niin voimakkaasti.
Rosanna hymyili yhä.
-En ole ihan varma, mutta luulisin että noin seitsemännellä viikolla. Aika alussa siis. Tuo hyvävointisuus on hämmästyttänyt minua itseänikin. Ei minulla ole ollut mitään muita oireita kuin normaalia voimakkaampi väsymys, enkä minä olisi senkään perusteella osannut epäillä raskautta. Tuli vain jotenkin sellainen tunne, että nyt minä olen raskaana. Sen vuoksi minä tein testin.
Jade nyökkäsi hiljaa. Hänen mieleensä ilmaantui muisto vuosien takaa.
-Donna oli suunnilleen samoilla viikoilla silloin aikoinaan kun hän sai tietää odottavansa Cedriciä. Tai olihan hän sen tiennyt jo jonkin aikaa ennen sitä, mutta raskaus oli päivälleen seitsemännellä viikolla kun hän teki testin.
Tämän sanottuaan Jade hiljeni ja sulki silmänsä. Rosanna säikähti hieman, mutta koska sykettä seuraavassa monitorissa ei näkynyt muutoksia niin Rosanna arveli että hän vain nukahti. Rosanna itse istahti nurkassa olevalle tuolille ja jäi odottamaan Cedricin ja Donnan paluuta.
***
Cedricillä ja Donnalla ei kestänyt kovin kauaa. Kanttiinissa Cedric oli yrittänyt suostutella Donnan syömään edes jotain, mutta hän ei suostunut. Lopulta Cedric sai Donnan kuitenkin juomaan edes kupin kahvia.
Heti ensimmäisenä huoneeseen palattuaan he huomasivat että Jade oli taas nukahtanut. Donna oli huomaavinaan Jaden ilmeen olevan normaalia nukkumisilmettä tuskaisempi. Donna kuitenkin ajatteli, että ehkä hän vain kuvitteli.
Cedric silitti Donnan olkapäätä lohduttavasti. Hän oli juuri sanomaisillaan jotain, kun hän kiinnitti huomiota nurkassa istuvan Rosannan vointiin.
-Rosanna, oletko sinä kunnossa?
Rosannan silmät meinasivat painua kiinni ja hän oli jo puoliksi unessa mutta sai kuitenkin nyökättyä.
-Minä voin ihan hyvin, olen vain väsynyt.
Cedric kuitenkin kumartui vaimonsa puoleen ja jäi katsomaan häntä.
-Haluaisitko sinä lähteä kotiin? Minä voin soittaa Danielin hakemaan sinut.
Rosanna nyökkäsi.
-Jos et sinä pahastu niin menisin mielelläni kotiin nukkumaan. Voin kyllä jäädä tännekin jos sinä tahdot.
Cedric pudisti päätään.
-Kyllä sinä voit mennä, en minä siitä loukkaannu. Pakkohan sinun on päästä nukkumaan. Minä soitan Danielille.
Seuraava lausahdus, tai pikemminkin sen sanoja, sai heidät hätkähtämään.
-Ei, sinä menet hänen mukaansa.
Jade kohensi asentoaan hieman ja kävi nojaamaan sängyn päätyä vasten.
-Cedric, sinä menet vaimosi mukaan. Hän tarvitsee sinua ja sinun tukeasi nyt enemmän kuin koskaan. Äläkä nyt ala väittämään vastaan, minä sanon että sinä menet hänen mukaansa ja sinä menet.
Tämän sanottuaan Jade lysähti takaisin makaamaan.
Cedric istui sängylle Jaden viereen. Jossain toisessa tilanteessa hän olisi saattanut pohtia tarkemmin Jaden puheita Rosannan tuen tarpeesta, mutta hän alkoi olla itsekin niin väsynyt että hän ei jaksanut.
-Sopiiko se varmasti että minä lähden?
Jade nyökkäsi.
-Hyvä on, minä menen sitten. Tulemme aamulla Rosannan kanssa katsomaan sinua.
Loput Cedric joutui sanomaan itku kurkussa. Hän ei olisi halunnut itsekään uskoa sitä, mutta jotenkin hän vain tiesi että se olisi viimeinen kerta kun hän näkisi äitinsä elossa.
-Äiti, minä rakastan sinua.
Jadellekin meinasi kohota kyyneleet silmiin. Hänestä tuntui äärimmäisen kamalalta jättää hyvästit.
-Niin minäkin sinua.
Kotipihassa, ennen sisälle menoa, Cedric päättikin yhtäkkiä pysäyttää Rosannan ja kysyä yhden kysymyksen.
-Mikä se juttu oli mitä sinä olit kertomassa minulle aiemmin päivällä ennen kuin äiti pyörtyi?
Rosanna pudisti päätään.
-Antaa sen toistaiseksi olla, me voimme puhua siitä huomennakin.
Cedric katsoi Rosannaa hieman huolestuneena.
-Oletko varma? Sinä sanoit, että se on tärkeää.
Rosanna nyökkäsi.
-On se, mutta ei niin tärkeää etteikö se voisi odottaa huomiseen. Rehellisesti sanottuna minä olen niin väsynyt etten edes jaksaisi nyt mitään keskustelua.
Cedric kietoi kätensä Rosannan ympärille.
-Hyvä on. Huomenna me käymme katsomassa äitiä ja puhumme sitten tästä asiasta, mikä se ikinä onkaan.
Rosanna nyökkäsi. Hän aisti Cedricin äänestä että hänkin tiesi, että Jade tuskin olisi elossa enää seuraavana aamuna. Kumpikaan ei kuitenkaan halunnut sanoa sitä ääneen.
-Tehdään niin.
***
Cedricin ja Rosannan lähdettyä Jade nukahti. Donna päivysti hänen sänkynsä vierellä tietämättä mitä tehdä tai sanoa. Jossain välissä sairaanhoitaja kävi vaihtamassa Jadelle uuden tipan, mutta sitten huoneessa olikin taas hiljaista siihen asti kunnes Jade heräsi tuskainen ilme kasvoillaan.
-Anteeksi etten minä kertonut.
Donna hätkähti Jaden uupunutta ääntä.
-Kertonut mitä?
-Että minä olen sairas.
-Sinä tiesit?
Jaden nyökkäys oli niin pieni että se oli tuskin havaittavissa.
-Teini-iästä lähtien minulla on ollut riski saada jonkinasteinen sydänvika, mutta tilanne lähti pahenemaan muutama viikko sitten. Minulla alkoi olla heikotusta ja rintakipua. Kävin lääkärissä ja ennuste oli erittäin huono. He sanoivat, että jos saan sydänkohtauksen niin jo valmiiksi heikko sydämeni ei enää kestäisi sitä ja sen jälkeen menisi korkeintaan muutamasta päivästä viikkoon että sydämeni pettäisi lopullisesti. En kertonut koska en halunnut pilata Cedricin ja Rosannan häitä, enkä minä myöskään halunnut että sinä alkaisit surra ja murehtia etukäteen jotakin väistämätöntä. Ethän sinä ole vihainen minulle?
Donna oli jälleen purskahtamaisillaan itkuun mutta sai kuitenkin pidettyä kyyneleet sisällään.
-Totta kai minä olisin toivonut että sinä olisit kertonut, mutta en minä tietenkään ole vihainen. Ymmärrän kyllä että mikset sinä sanonut mitään ja jos minä olisin sinun asemassasi niin olisin varmaan toiminut ihan samalla tavalla.
Jade nyökkäsi tyytyväisen oloisena.
-Kiitos. Donna, minulla on sinulle kaksi pyyntöä.
-Kerro.
-Ensimmäisenä, pidä Rosannaa silmällä. Hän tarvitsee sinun tukeasi.
-Miksi? Tietysti minä tuen ja autan häntä tarpeen mukaan, mutta onko jotain erityistä tapahtunut? Onko hänelle sattunut jotain pahaa?
Jade pudisti päätään.
-Ei, pikemminkin päinvastoin. Mutta ei siitä sen enempää, hän kertoo kyllä itse lisää sitten kun kokee sen sopivaksi.
Donna nyökkäsi aavistuksen epävarmana.
-Hyvä on. Entä se toinen pyyntö?
Jade veti syvään henkeä ja sulki silmänsä.
-Donna, minulla ei ole enää paljoa aikaa jäljellä. Minä tunnen sen. Haluan että sinä tulisit tähän minun viereeni ja pitäisit minusta kiinni, niin voin lähteä täältä niin turvallisella ololla kuin se on vain mahdollista.
Donna käveli sängyn toiselle puolelle ja kävi makaamaan siihen. Jade kääntyi kyljelleen tuskaisen älähdyksen sävyttämänä ja kävi puoliksi Donnan syliin.
Jaden silmät alkoivat hiljalleen painua kiinni ja Donna huomasi että hänen hengenvetonsa harvenivat. Viimeisillä voimillaan Jade sai kuitenkin puhuttua parin lauseen verran.
-Donna, pidä huolta meidän pojasta. Minä rakastan sinua.
Jade kuuli Donnan vastaavan jotain ja alkavan itkemään, mutta sanoista hän ei saanut enää selvää. Jade tunsi että hänen tajuntansa alkoi vähitellen heiketä. Hän koitti vielä kerran kääntyä katsomaan Donnaa, mutta hänen näkökenttänsä alkoi pimetä niin äkkiä että se ei enää onnistunut.
***
Seuraavana aamuna aurinko ei paistanut pilviverhon takaa, mutta sade oli kuitenkin lakannut, ilma oli raikas ja meri oli tyyntynyt.
Portaita ylös asteleva Donna näki olohuoneen ikkunasta että Cedric oli valmistamassa aamupalaa. Donnan sydän mureni vielä entistäkin pienemmiksi paloiksi. Tietenkin Cedric oli jo valmiiksi surullinen eilisen tapahtumista, mutta nyt Donna joutui viemään pojalleen hänen elämänsä huonoimmat uutiset.
Cedric tunnisti jo tulijan askelista ettei kyseessä ollut Rosanna, joten hän jatkoi puuhiaan kääntymättä edes katsomaan.
-Hei äiti, tulitko sinä syömään ja vaihtamaan vaatteet ja jopa kenties vähän lepäämäänkin? Minä olin juuri laittamassa minulle ja Rosannalle aamupalaa mutta kyllä tästä riittää sinullekin. Kunhan olemme syöneet niin minä ja Rosanna lähdemme sitten sairaalalle katsomaan äitiä.
Koska Donna ei vastannut mitään, niin se sai Cedricin hämmentymään ja kääntymään ympäri. Hän oli juuri kysymäisillään jotain, mutta huomasi sitten Donnan kasvot. Sen jälkeen ei tarvinnut kysyä enää mitään.
Tyhjä katse ja silmistä valuvat kyyneleet kertoivat tarpeeksi.
*****

Hääpäivän onni vaihtui nopeasti suruksi joka näyttäisi jatkuvan vielä jonkin aikaa. Miten veikkaatte elämän jatkuvan nyt kun Jade kuoli? Kommenteissa esitetyt veikkaukset menivät oikeaan ja Rosanna on raskaana. Miten veikkaatte Cedricin ja heidän lähipiirinsä reagoivan raskausuutiseen? Kaikesta surullisuudesta huolimatta Jade ehti kuitenkin kuulla tulevasta lapsenlapsestaan ennen kuolemaansa. ♥

6 kommenttia:

  1. Voihan, olipas todella surullinen osa. Harmi että veikkaukseni Jaden huonosta lopusta osuivat tällä kertaa oikeaan. Kaikesta osan haikeudesta ja surusta huolimatta olen iloinen siitä, että Jade sai lähteä rauhassa Donnan rinnalla. Olen iloinen myös siitä, että Rosanna kerkesi vielä kertoa raskaudestaan. Uskon että tämä uutinen vauvasta otetaan hyvin positiivisesti vastaan lähipiirissä, ehkäpä se voi tartuttaa vauvakuumetta toisellekin pariskunnalle. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa oli surullinen ymmärrettävästä syystä. Jade oli varmasti itsekin iloinen, että vaikka loppu tulikin odotettua aikaisemmin niin hän sai lähteä rakkaimpansa viereltä.

      Ensireaktioita vauvauutiseen saadaan kuulla hyvin pian, saa nähdä että millaisia vaikutuksia sillä on muihin. :)

      Poista
  2. Äärimmäisen kaunis, vaikkakin surullinen osa. Jade sai arvoisensa lopun rakkaansa sylissä ja ehti kuulla sitä ennen vielä suuren uutisenkin.
    Toivottavasti raskaus sujuu hyvin ja tällä kertaa vältytään pahoilta ongelmilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa oli tosiaankin hyvin surullinen, mutta onneksi Jade sai edes loppuhetkillään jotain onnenaihettaan ja hänen viimeinen toiveensa toteutui.

      Raskaus on ainakin alkanut hyvin, saa nähdä että meneekö se hyvin loppuun asti. :)

      Poista
  3. Aloin nyt lukemaan tätä tarinaa alusta alkaen c: aattelin, että kommentoin vasta uusimpaan osaan sit ku oon saanu kaikki luettua, mutta voi pirulainen, nyt on pakko kommentoida suoraan tähän!

    Oot kirjottanu Jaden kuoleman ihan mielettömän kauniisti. Siis wow! Käsittelit sitä kuolinprosessia mun mielestä just sopivan pitkään, toit siihen monia koskettavia elementtejä (esim. raskausuutinen ja viimenen kohtaus Jaden ja Donnan välillä) ja aaaaaa nyt vaan itkistelen täällä ;____; nyt jatkan lukemista eteenpäin, don't mind me XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Pakko myöntää, että kun tämän havaitsin, niin mietin ekana, että kuka hitto kommentoi vanhoja osia ja miksi. Ei tämä siis haittaa ollenkaan, saa näitäkin kommentoida jos siltä tuntuu! Hämmennyin vähän vain. :D

      Kiitos kehuista. Itse en nyt kovin useasti omista teksteistäni liikutu, mutta mukava kuulla, että olen onnistunut välittämään tapahtuneen tunnelman lukijoille.

      Poista