maanantai 16. heinäkuuta 2018

21.Rakkaudelle suurista suurimmalle

Sateen hääpäivänä sanottiin tuovan onnea. Piti se paikkaansa tai ei, niin sinä päivänä ainakin satoi kaatamalla vettä ja hieman taikauskoisena ihmisenä Rosanna oli erittäin iloinen siitä.
Rosannan taikauskon vuoksi Cedric vietti viimeisen häitä edeltävän yön Danielin ja Owenin luona. Rosanna nimittäin uskoi siihenkin, että se toisi huonoa onnea jos Cedric näkisi hänet hääpäivänä ennen vihkimistä.
Cedric oli kyennyt pysyttelemään jokseenkin rauhallisena hääpäiväänsä asti, mutta sinä aamuna hän olikin myös omaksi yllätyksekseen todella hermostunut. Hänen olisi pitänyt olla jo valmistautumassa, mutta hän vain istui sohvalla tuijottaen tyhjyyteen.
Daniel tiesi jo että hänen kysymyksensä saattaisi olla hieman typerä koska vastaus oli jo kaikkien tiedossa, mutta hän kysyi sen silti.
-Jännittääkö?
-Arvaa vaan, Cedric tuhahti hermostuneena.
Daniel nyökytteli Cedricin kommentille. Hän olisi sanonut jotain kannustavaa jos olisi osannut.
-Eikö sinun kannattaisi alkaa valmistautumaan? Owen on jo vaihtamassa vaatteitaan ja minäkin menen ihan kohta.
-Kaipa sinä olet oikeassa. Minä menen.
Cedric nousi ylös ja käveli hermostuneena vierashuoneeseen, missä hänen vaatteensa olivat.
Sillä välin kun Cedric vaihtoi vaatteitaan, niin sekä Daniel että Owen olivat ehtineet myös pukeutua. Sen vuoksi he molemmat seisoivat olohuoneessa odottelemassa kun edelleen hyvin hermostunut Cedric marssi heidän eteensä.
-No miltä minä näytän?
-Hyvältä. Et sillä tavalla hyvältä että Owenin pitäisi olla mustasukkainen, mutta hyvältä.
Cedric istahti sohvalle. Hän olisi nauranut Danielin jutulle jos olisi kyennyt, mutta sillä hetkellä hän oli niin hermostunut että hän ei vain pystynyt.
Owen istui Cedricin viereen ja laittoi kätensä hänen olkapäilleen.
-Cedric, minä en ole kiinnostunut sinusta romanttisessa mielessä, mutta minun on helppo nähdä että miksi Rosanna on. Hän on erittäin onnekas saadessaan puolisokseen kaltaisesi miehen eikä sinulla ole mitään syytä hermoilla.
Cedric ei reagoinut mitenkään Owenin puheisiin.
-Lähdetään sitten kun äiti soittaa. Meidän pitää olla perillä siellä ennen heitä ettemme vahingossakaan törmää matkalla.
***
Samaan aikaan Leedsien kotona oltiin myös valmistautumassa. Siellä tunnelmat eivät olleet kovinkaan hermostuneet.
Donna katsoi Jadea hymyillen.
-Oletko sinä valmis?
Jade kohautti olkapäitään.
-Jos tämä kelpaa niin kyllä olen.
Donna suukotti Jadea kevyesti.
-Kelpaa paremmin kuin hyvin. Näytät kauniilta, rakkaani.
Jade vetäytyi taaksepäin liikuttuneena.
-Välillä on vaikea tajuta, että miten onnekkaita me oikeastaan olemme kun me olemme tässä. Ensin oli ongelmat Ralphin kanssa, myöhemmin sinun raskausmyrkytyksesi ja sitten Cedricin sydänvika... Kaikkea on tapahtunut, mutta kaikesta huolimatta me olemme tässä nyt juhlistamassa poikamme naimisiinmenoa.
Donna nyökkäsi onnellinen hymy kasvoillaan.
-Olet oikeassa. Aivan liian monta kertaa on ollut lähellä ettei tähän olisi koskaan päädytty, mutta nyt me olemme tässä.
Jade nyökkäsi.
-Onkohan Rosanna jo valmiina? Pitäisi varmaan alkaa kohta tekemään lähtöä.
Donna kohautti olkapäitään.
-Minä en oikeastaan tiedä. Voisin käydä katsomassa.
Sade oli jo laantumaan päin, mutta terassi oli yhä litimärkä ja Donnan kengät kastuivat. Hän myös hytisi hieman, koska ilma oli aika viileä.
Donna koputti oveen ja astui sisään. Hän huomasi Rosannan tuijottavan ikkunasta ulos hajamielisenä.
Rosanna kääntyi hätkähtäen ympäri kun hän havaitsi Donnan saapumisen. Hetken päästä Rosanna kysyi:
-Miltä minä näytän?
Donna katsoi tulevaa miniäänsä hymyillen.
-Näytät erittäin kauniilta ja tuo mekko pukee sinua hyvin. Cedric on onnekas.
Rosanna melkein liikuttui Donnan kauniista sanoista.
-Kiitos. Nuo sanat merkitsevät minulle erittäin paljon.
Naiset menivät takaisin sisälle Jaden luokse. Jade jäi tuijottamaan Rosannaa ihastuksissaan eikä hetkeen saanut sanaakaan sanottua.
-Oletpa sinä kaunis. Poikani on varmasti onnekkain mies maailmassa kun saa tuollaisen naisen vaimokseen.
-Kiitos, Rosanna kuiskasi ja painoi katseensa maahan vieno hymy kasvoillaan.
Vaikka hänestä tuntuikin todella kivalta olla kehujen kohteena niin välillä hänen oli erittäin vaikea ottaa niitä vastaan.
Jade nappasi puhelimensa keittiön pöydältä ja etsi sieltä Cedricin numeron.
-Minä soitan heille että me olemme valmiita että hekin alkaisivat kohta lähteä vihkipaikkaa kohti.
***
Cedric, Daniel ja Owen saapuivat hääpaikalle ensimmäisenä kuten kuuluikin. Heille jäi pieni hetki odottaa Rosannan, Jaden ja Donnan saapumista.
Daniel ja Owen istuivat paikoillaan. He olivat kohteliaasti jättäneet etummaiset penkit Jadelle ja Donnalle.
Cedric seisoi vihkikaaren alla äärimmäisen hermostuneena ja nipisteli käsivarttaan kuin testatakseen, että oliko hän edes hereillä vai olivatko tapahtumat pelkkää unta. Takana seisova vihkijä katsoi Cedriciä lempeästi. Tilanne oli hänelle erittäin tuttu, sillä hän oli nähnyt uransa aikana kymmeniä hermostuneita morsiamia ja sulhasia.
Pian myös Jade ja Donna saapuivat ja istuivat paikoilleen. Sen jälkeen vihkijä kävi käynnistämässä nurkassa olevat stereot joista tulvi ilmoille kaunis häämarssi.
Kun Cedric näki Rosannan niin hänen henkensä salpautui. Rosanna oli äärimmäisen kaunis ja hänen hymynsä suorastaan säteili.
Kun Rosanna oli vihkikaaren alla niin Cedric otti häntä käsistä kiinni ja he syventyivät kuuntelemaan vihkijän puhetta.
-Avioliiton tarkoituksena on perheen perustaminen siihen kuuluvien yhteiseksi parhaaksi ja...
Vihkijän sanat menivät aivan ohi Cedricin korvien. Cedric ajatteli että tämä on varmaankin sellainen hetki mikä olisi kiva muistaa jälkeenpäin, mutta hän oli vain niin jännittynyt ettei kyennyt keskittymään. Hän havahtui kuuntelemaan puhetta vasta sitten kun hän kuuli nimensä mainittavan.
-Cedric Windsor Leeds, tahdotko sinä ottaa Rosanna Naomi Middletonin aviopuolisoksesi ja rakastaa häntä myötä- ja vastoinkäymisissä aina kuolemaan saakka?
Cedric veti kevyesti henkeä ennen kuin vastasi.
-Tahdon.
-Rosanna Naomi Middleton, tahdotko sinä ottaa Cedric Windsor Leedsin aviopuolisoksesi ja rakastaa häntä myötä- ja vastoinkäymisissä aina kuolemaan saakka?
-Tahdon.
-Vastasitte kumpikin myöntävästi teille esitettyyn kysymykseen, joten totean teidät nyt vihityksi avioliittoon. Saatte suudella morsianta.
Vihkijä siirtyi kohteliaasti pois taustalta, että Daniel sai napattua kännykällään muutaman valokuvan Cedricistä ja Rosannasta jotka vaihtoivat ensimmäisen suudelmansa avioparina.
Vihkimisen jälkeen juhlatilan aulassa Daniel ryntäsi onnittelemaan Rosannaa.
-Onneksi olkoon! Miltä sinusta tuntuu nyt?
Rosanna vastasi halaukseen kiitollisena.
-Kiitos. En ole koskaan aiemmin ollut näin onnellinen.
Owen meni ensimmäisenä onnittelemaan Cedriciä.
-Onnea! Hyvinhän se meni vaikka sinua jännittikin.
Cedric naurahti Owenin kommentille hyväntahtoisesti.
-Onneksi ei jännitä enää. Nyt minä olen pelkästään onnellinen.
***
Kun he saapuivat vihkipaikalta takaisin Leedseille niin Jade ja Donna laittoivat ruoat tarjolle Danielin ja Owenin avulla. Myös Cedric ja Rosanna olisivat halunneet auttaa mutta Donnan mielestä olisi ollut väärin että heidän olisi tarvinnut tehdä töitä hääpäivänään.
Ennen kuin he alkoivat syömään niin oli kuitenkin pari muuta asiaa. Ensimmäinen niistä oli Danielin ja Owenin häälahja. Daniel kävi hakemassa kitaransa auton takakontista ja alkoi puhua.
-Kuten te jo tiedättekin, niin minä olen aivan umpisurkea ostamaan lahjoja. Sen vuoksi minä halusin antaa jonkin aineettoman lahjan eikä Owenillakaan ollut mitään ajatusta vastaan, joten toivottavasti lahjaksi kelpaa tämä kitarasovitus Robbie Williamsin kappaleesta Angels.
"And through it all she offers me protection
A lot of love and affection
Whether I'm right or wrong
And down the waterfall
Wherever it may take me
I know that life won't break me
When I come to call she won't forsake me
I'm loving angels instead..."

Koko joukkio jäi kuuntelemaan Danielin soittoa ja laulua lumoutuneena. Etenkin Jade ja Donna olivat hyvin yllättyneitä. Sen he jo tiesivätkin että Daniel soitti kitaraa, mutta sitä he eivät tienneet että hän osasi myös laulaa.
Kun Danielin esitys oli ohi niin tuli Cedricin ja Rosannan häävalssin aika. Cedric otti Rosannan varovasti tanssiotteeseen ja antoi musiikin viedä.
-Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun me tanssimme täällä näin, Rosanna kuiskasi Cedricille.
Cedricin mieleen palautui se vuosien takainen ilta kun Rosanna oli ensimmäistä kertaa yökylässä. Muisto sai hänet hymyilemään.
-Minä olin jo silloin ihan varma, että vielä jonain päivänä me olemme naimisissa.
Ensimmäisen kappaleen jälkeen sekä Jade ja Donna että Daniel ja Owen liittyivät tanssiin. Jaden ja Donnan häävalssista oli jo vuosia, mutta Danielilla ja Owenilla oli heidän omansa vielä tuoreessa muistissa.
Kahden valssin jälkeen tuli aika leikata hääkakku. Kakku oli tilattu Rosannan työpaikalta, missä nainen oli valmistanut sen työkavereidensa avustuksella.
Donna, Jade, Daniel ja Owen hurrasivat villisti kun Cedric ja Rosanna leikkasivat kakkua. Owen mietiskeli salaa että heidän häissään ei hääkakkua ollut koska hän ei pitänyt täytekakusta, mutta hän maistaisi kuitenkin palan ihan vain Cedricin ja Rosannan iloksi.
Kun kakkupalat oli syöty ja muita ruokia maisteltu niin Cedric kävi laittamassa stereoista hieman menevämpää musiikkia ja olohuone muuttui hetkessä tanssilattiaksi.
Jaden mieleen tulvi muistoja hänen ja Donnan suhteen alkuvuosilta. Heillä oli tapana käydä silloin tällöin klubeilla tanssimassa. He joivat useimmiten yhden tai korkeintaan kaksi drinkkiä illassa ja humalassa he olivat erittäin harvoin, mutta he tykkäsivät tanssia.
Daniel ja Owen katselivat toisiaan rakastuneina. Daniel ei kyennyt muuta kuin ajattelemaan että miten onnekas hän olikaan kun hän oli löytänyt Owenin kaltaisen miehen itselleen. Salaa mielessään Daniel oli hyvin kiitollinen myös Jadelle, sillä ilman Jaden apua hän ei olisi ehkä koskaan uskaltanut kertoa Owenille tunteistaan.
Cedric vilkaisi tanssivia Danielia ja Owenia ja hymähti. Hän oli itsekin onnensa kukkuloilla, mutta se ei tehnyt hänestä sokeaa toisten onnelle. Rosanna puolestaan mietiskeli asiaa joka oli pyörinyt hänen mielessään jo useamman päivän ja päätti että nyt olisi hyvä hetki kertoa siitä myös Cedricille.
-Cedric, minun pitäisi kertoa sinulle yksi juttu. Voidaanko mennä ulos puhumaan?
-Tietenkin.
Cedric otti Rosannaa kädestä ja saattoi hänet ulos.
Ulkona Cedric katsoi Rosannaa virnistäen.
-Mikä on niin salaista että sitä ei voinut kertoa muiden kuullen?
Rosanna otti Cedriciä käsistä kiinni. Hän oli nyt vähintään yhtä hermostunut kuin Cedric aamulla ennen vihkimistä.
Rosanna veti pari kertaa syvään henkeä ennen kuin kykeni puhumaan.
-Cedric, minä olen--.
Rosannan lauseen katkaisi sisältä kuuluva hyytävä kirkaisu. Cedric ja Rosanna ryntäsivät takaisin sisälle.
Jade makasi lattialla ja vaikutti olevan eloton. Ainakaan hänen rintakehänsä ei kohoillut.
Donna itki vieressä lohduttomana. Jokin vaisto sanoi että nyt pitäisi toimia ja Donna tiesi sen, mutta hän ei vain yksinkertaisesti kyennyt tekemään mitään.
Onneksi paikalla oli muitakin. Daniel painoi kaksi sormea Jaden kaulalle etsiäkseen sykettä, jota ei kuitenkaan löytynyt.
-Minä aloitan nyt elvytyksen. Rosanna, tule auttamaan.
Rosanna syöksyi Danielin avuksi ja Owen veti Donnan hieman sivummalle. Hän olisi halunnut sanoa jotain kannustavaa, mutta tilanne oli niin shokeeraava ettei hän tiennyt mitä sanoa. Sen vuoksi Owen vain piti Donnasta kiinni ja silitti hänen olkapäätään rauhoittavasti.
Daniel aloitti paineluelvytyksen ja aina kun tuli aika pitää taukoa 30 painalluksen jälkeen niin Rosanna antoi tekohengitystä kaksi kertaa. Puhallus-paineluelvytys oli heille molemmille tuttu, sillä he olivat käyneet ensiapukoulutuksen työnsä vuoksi. Kumpikaan ei kuitenkaan uskonut että he joutuisivat joskus oikeasti hyödyntämään koulutuksessa saatuja taitoja.
Cedric seurasi tilannetta sivusta koska hän oli niin shokissa, mutta pian hän havahtui tajuamaan että jonkun pitäisi soittaa hätänumeroon.
-Minä soitan ambulanssin.
Donna lähti sairaalaan ambulanssin mukana ja loput Danielin autolla, mutta Rosanna ajoi koska hän oli ainoa ajokelpoinen. Daniel oli uupunut elvytysurakan jäljiltä, Cedric oli liian järkyttynyt ajaakseen ja Owen oli väliaikaisessa ajokiellossa koska hän oli jokin aika sitten jäänyt kiinni ajettuaan hurjaa ylinopeutta estääkseen töistä myöhästymisen.
Sade oli hiipunut päivän aikana, mutta se voimistui taas iltaa kohden. Rosanna toivoi kovasti että sade hääpäivänä todella merkitsisi onnea ja Jade selviäisi, mistä ikinä tajunnanmenetyksessä sitten olikaan kyse.
*****

Päivä alkoi hyvin ja kaikki olivat onnellisia, mutta sitten tultiin rytinällä alas. Mitä veikkaatte, että mikä Jadea vaivaa ja selviääkö hän? Entä mitä Rosanna oli juuri kertomaisillaan Cedricille ennen kuin Jade tuupertui? Voin paljastaa sen, että kumpaankin kysymykseen saadaan vastaus jo ensi osassa.

6 kommenttia:

  1. Oi ei! Toivottavasti Jade selviää, mistäköhän oli oikein kyse? Onneksi Daniel ja Rosanna osasivat toimia nopeasti. Häät olivat kyllä muuten oikein nätit. Rosanna oli todella kaunis, tuollainen luonnonlapsi-look sopi hänelle tosi hyvin. Minun veikkaukseni on, että Rosanna on raskaana! Tai sitten pariskunnalle on löytynyt oma talo jostakin. Jatkoa odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin mielestä toi look sopii Rosannalle hyvin. :) Kokeilin kyllä myös semmoista perinteisempää häälookia mutta mun mielestä toi oli enemmän Rosannan juttu. Veikkauksistasi voin paljastaa sen verran, että toinen osui oikeaan, mutta sitä en kerro että kumpi...

      Poista
  2. Voihan, olipas Cedricillä ja Rosannalla todella kauniit ja ihanat häät siihen asti, kunnes Jade tuupertui lattialle. Veikkaisin että hänellä on jokin sairaus, mistä ei ole tiedetty mitään ja nyt se ilmoitti olemassa olostaan ikävällä tavalla. Toivottavasti Jade selviää, mutta pelkään hieman pahinta.

    Pidin todella paljon Rosannan mekosta ja kampauksesta ja varsinkin niiden yhdistelmästä, ne sopivat todella hyvin yhteen. :) Vielä Rosannaan liittyen, minäkin veikkailen, että hän on raskaana. Tämä veikkaus vain, koska minulle tuli jo aikaisemmin osan aikana sellainen tunne, että hän voisi olla raskaana. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon ensimmäiseen veikkaukseen mä voin sanoa sen verran, että sä olet oikeilla jäljillä. Ensi osassa selviää, että kuinka paljon.

      Rosannan morsiuslook oli omastakin mielestä todella kiva. :)

      Poista
  3. Häät olivat kaikkea, mitä romanttinen nainen voi toivoa <3 Olit taas hienosti jäänyt tilanteeseen ja maltoit kuvata kaiken rauhassa häävalsseineen kaikkineen. Rosannan ilmoitus jäi pahasti kesken, sillä olipa dramaattinen loppu! Saa nähdä mitä tapahtuu enkä uskalla edes arvailla, mutta toivon Jaden näkevän lapsenlapsen, joka kenties joku päivä on tulossa. Ehkä jo nyt...? ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häät oli kyllä mukavan tunnelmalliset. :) Rosannan ilmoitus jäi kyllä pahasti kesken, mutta ehkä nainen saa vielä jossain vaiheessa kerrottua asiansa loppuun...

      Poista