sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

18.Huomisen huolia

Yhtenä perjantai-iltapäivänä Donna ja Jade olivat kahdestaan Cedricin ollessa koulussa. Donna päätti käynnistää Jaden kanssa keskustelun asiasta joka oli mietityttänyt häntä jo pidemmän aikaa.
-Jade, meidän pitää puhua.
Jade oli selin Donnaan mutta käännähti äkkiä ympäri.
-Toki. Mistä?
Donna veti erittäin syvään henkeä ennen kuin puhui.
-Cedricistä. Pojan kahdeksantoistavuotispäivään on alle kaksi kuukautta emmekä me ole puhuneet hänelle sanallakaan Ralphista tai perintörahoista. Nyt alkaa olla jo korkea aika, sillä jatkokoulutuksiin haku on koko ajan menossa ja Cedric varmastikin suunnittelee jo omilleen muuttamista ja kenties stressaa että millä hän oikein elättää itsensä jatkossa.
Jade ei sanonut hetkeen mitään. Hän ei saanut järkytykseltään puhuttua sanaakaan. Hän oli ajatuksissaan työntänyt sekä Ralphin että hänen rahansa niin taka-alalle että hän ei ollut vuosiin edes miettinyt tapaa miten Cedricille kerrottaisiin.
-Meidän täytyy todellakin jutella tästä ja kertoa hyvin pian. Ehkä jo tänään.
Jade ja Donna istahtivat pöydän ääreen pohtimaan tilannetta.
-Minä mietin, että kuinka paljon me oikein voimme kertoa Cedricille. Kerrommeko me vain rahoista ja siitä, keneltä hän saa ne vai täytyykö meidän kertoa Ralphista enemmänkin? Kuolleistahan ei saisi puhua pahaa, mutta...
-Ralph oli hirveä ihminen, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Minun mielestäni meidän pitää kertoa Cedricille rehellisesti kaikki mahdollinen. Se ei varmastikaan ole helppoa eikä kivaa, mutta Cedricillä on oikeus tietää että millaiselta ihmiseltä hän oikein rahansa perii. Ehkä hän ei haluakaan niitä rahoja, ja jos hän päättää olla vastaanottamatta niitä niin meidän pitää kunnioittaa hänen päätöstään.
Donna nyökkäsi, mutta jäi sitten pohtimaan Jaden viimeisintä lausahdusta.
-Olen kanssasi samaa mieltä, mutta jos Cedric päättää ettei hän tahdo niitä rahoja niin mitä me sitten oikein teemme niille?
-Mietitään sitä sitten. Kyllä me jotain keksimme. Toivottavasti hän ei rasitu tästä liikaa, sillä hän on muutenkin jo aivan jaksamisensa äärirajoilla loppukokeiden vuoksi.
***
Koulusta saavuttuaan Cedric oli erittäin väsynyt, nälkäinen ja ennen kaikkea stressaantunut. Hän kävi vain heittämässä reppunsa huoneeseensa ja ryntäsi sitten juoksuaskelin talon puolelle etsimään itselleen syömistä.
Sisälle astuttuaan Cedric yllättyi nähdessään vanhempansa pöydän ääressä istumassa. Hän oli jotenkin ajatellut että molemmat olisivat vielä töissä. Jade käänsi välittömästi katseensa Cedricin suuntaan.
-Hyvä kun tulit. Meillä on vähän juteltavaa.
Cedric tuhahti ja pyöräytti silmiään. Hän ei todellakaan olisi jaksanut nyt mitään vakavahenkistä keskustelua.
-Onko se tärkeää? Minä en nyt jaksaisi mitään tällaista.
Jade nyökkäsi painokkaasti.
-On. Tule nyt vain tänne istumaan niin me kerromme kaiken.
Jade katsoi Cedriciä erittäin vakavana. Tilanne ei ollut helppo kenellekään osapuolelle, ei varsinkaan Jadelle itselleen. Hän joutui käymään läpi asioita jotka olivat painuneet taka-alalle jo pitkän aikaa sitten.
-Tämä koskee sinun isoisääsi, Ralph Cliffordia, eli minun...isääni.
Jadelle teki tiukkaa kutsua Ralphia isäkseen.
Cedric käänsi tympääntyneenä katseensa Jadeen.
-Se äijähän kuoli kun minä olin alle kouluikäinen! Tämä ei todellakaan voi olla niin tärkeä asia että sitä pitäisi käydä läpi juuri nyt.
Donna katsoi Cedriciä tiukasti.
-Kyllä on. Hän jätti perinnöksi ison summan rahaa, mutta sinun pitää saada tietää hänen taustoistaan ennen kuin päätät että otatko sinä ne rahat vastaan vai et.

Cedric oli edelleen äärimmäisen tympääntynyt, mutta tieto perintörahoista sai hänen mielenkiintonsa heräämään juuri sen verran että hän malttoi jäädä kuuntelemaan.
-Hyvä on, antaa tulla sitten.
Jadea alkoi puistattaa kun hän muisteli sitä päivää milloin hän näki isänsä viimeisen kerran. Kertomisen aloittaminen oli vaikeaa, mutta Jade teki sen silti.
-Cedric, me olemme aina opettaneet sinulle, että kuolleista ei saa puhua pahaa. Nyt meidän on kuitenkin tehtävä poikkeus, sillä Ralph...No, hän oli paha ihminen.
-Kuinka niin? Cedric kysyi hämmentyneenä.
-En tiedä millainen hän oli äitiäni, Mary Cliffordia kohtaan, sillä olin vain hieman alle kolmevuotias kun äiti kuoli. En kuitenkaan yhtään ihmettelisi vaikka hän olisi pahoinpidellyt äitiänikin. Kerron hänen väkivaltaisuudestaan kohta lisää. Joka tapauksessa, yksi ensimmäisistä hirveistä asioista minkä hän teki oli se että hän valehteli minulle äitini kuolinsyystä useita vuosia. Ralph väitti että äiti joi itsensä hengiltä vaikka todellisuudessa hän kuoli syöpään. Sain tietää totuuden vasta kun teini-ikäisenä selailin salaa äitini sairaala-ajoilta peräisin olevia asiakirjoja. Ralph ei kuitenkaan muuttanut kantaansa vaikka kerroin hänelle tietäväni totuuden.
-Minua kohtaan hän oli hirveä suurimman osan ajasta. Minulle ei muistu mieleen kertaakaan että olisin saanut häneltä kertaakaan kehuja tai jotain positiivisia kommentteja. Parhaimmillaan hän kohteli minua neutraalisti. Hän oli myös erittäin väkivaltainen, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Hän myös vaati minulta aivan kohtuuttomia koulun suhteen ja sen vuoksi olin romahtamispisteessä vähän väliä jo nuorella iällä.
-Kun tulin teini-ikään, niin hänen loukkauksensa alkoivat olla yhä ulkonäköpainotteisempia, ja sen lisäksi hän alkoi pakottaa minua urheilemaan aivan kohtuuttoman paljon ja lopulta hän myös alkoi rajoittaa että mitä sain syödä ja millaisia määriä. Sen seurauksena minä sairastuin anoreksiaan. Selvisin siitä hengissä, mutta minun sydämeni on normaalia heikompi. Ei samalla tavalla kuin sinun, mutta sydämeni on kuitenkin erilainen kuin normaali sydän. Sen lisäksi menetin mahdollisuuteni tulla raskaaksi. Jos tätä ei olisi tapahtunut niin sinulla saattaisi ehkä olla sisko tai veli.
-Oikeastaan kaikki lapsuus- ja teinivuoteni kuluivat hänen toimiensa seurauksista selviytymiseen. Kun olin samanikäinen kuin sinä nyt, niin eräänä iltana pakenin kotoa puistoon Ralphin hakattua minua jälleen kerran. Istuin puun juurella itkemässä silmä mustana kun minulta tultiin kysymään että onko minulla jokin hätänä. Se kysyjä oli Donna, sinun äitisi. Sen illan jälkeen me juttelimme usein, vähitellen ystävystyimme ja minä rakastuin. Olin onnekas sillä tunteeni eivät olleet yksipuolisia. Donna auttoi minut ulos siitä helvetistä mutta hän ei itsekään selvinnyt siitä täysin vammoitta.
Jade huomasi sivusilmällään Donnan tärisevän hieman kun hän alkoi kertoa siitä kamalasta illasta.
-Muutin Donnan luokse heti sinä päivänä kun täytin kahdeksantoista ja  me menimme naimisiin melko pian sen jälkeen. Ne olivat pienet juhlat, kävimme vain maistraatissa jossa todistajina oli kaksi Donnan työkaveria. Sen jälkeen kävimme syömässä ravintolassa jossa oli myös pieni tanssilattia. Samana iltana siellä oli esiintymässä jokin bändi joka soitti yhden valssin vain että me saisimme tanssittua häävalssimme. Pian häiden jälkeen minä sain tietää päässeeni opiskelemaan psykologiaa yhteen tämän maan parhaista yliopistosta, mikä tarkoitti sitä että meidän piti muuttaa lähemmäs yliopistoa. Me löysimme asunnon, äitisi löysi itselleen töitä yliopiston läheltä ja muutto saatiin järjesteltyä. Viimeisenä iltana ennen muuttoa päätimme käydä vielä hyvästelemässä Ralphin. Se oli iso virhe. Hän oli erittäin raivokas ja kostonhimoinen ja hän...hän pahoinpiteli Donnan tajuttomaksi. Minä soitin hätänumeroon ja paikalle tuli ambulanssi sekä poliisit jotka veivät Ralphin mukanaan. Äitisi oli jonkin aikaa teholla ja vammojen parantumisessa kesti aikaa, mutta mitään pysyvää ei onneksi jäänyt. Ralph sai siitä seitsemän vuotta ehdotonta vankeutta ja lähestymiskiellon. Kun minä valmistuin yliopistolta niin me muutimme Sunset Valleyhyn töiden perässä. Vankilasta vapauduttuaan Ralph kävi kerran vierailemassa meidän luonamme, mutta sitten emme enää kuulleet hänestä. Tämän jälkeen me muutimme Twinbrookiin, sillä emme enää kyenneet jatkamaan elämää siten että Ralph tietäisi asuinpaikkamme.

-Kuulimme hänestä seuraavan kerran vasta hänen kuoltuaan. Sain Riverviewin lakiasiaintoimistosta puhelun missä kerrottiin että hän oli asunut viimeiset vuotensa jossakin mielenterveysongelmaisten hoitolassa ja kuollut oman käden kautta. Jälkeensä hän jätti vain suuren summan rahaa ja kirjeen. Siinä kirjeessä hän pahoitteli aivan kaikkia tekojaan ja pyysi myös anteeksi, vaikka hän tiesi että anteeksiantoa ei koskaan tulisi. Hän kertoi myös tienneensä sinun olemassaolostasi muttei koskaan ottanut yhteyttä lähestymiskiellon vuoksi. Kuten sanoinkin jo äsken, niin hän asui viimeiset vuotensa mielenterveysongelmaisten hoitolaitoksessa eli oli mitä ilmeisimmin jonkinasteisesti mielisairas joten hyvin suurella todennäköisyydellä hän oli ainakin osittain syyntakeeton niitä kaikkia pahoja asioita tehdessään. Vaikka me emme kykenekään antamaan anteeksi ja hän tiesi sen niin kaikesta huolimatta hän halusi tehdä elämässään edes yhden hyvän teon. Sen vuoksi hän testamenttasi meille koko rahallisen omaisuutensa, noin 1,5 miljoonaa dollaria. Minulla ja äidilläsi on ihan riittävästi rahaa omasta takaa, joten me päätimme että sinä saat tuon summan. Jos päätät ottaa ne rahat niin saat ne haltuusi täytettyäsi kahdeksantoista ja saat tehdä niillä mitä tahdot, mutta toivomme kovasti että käyttäisit ne viisaasti.
Kun Jade pääsi monologinsa loppuun niin kukaan ei puhunut mitään pitkään aikaan. Cedric vain katseli eteensä järkyttyneenä ennen kuin sai sanottua yhtään mitään.
-Apua, minä en tiennyt yhtään että te olette joutuneet käymään läpi mitään tuollaista. Miten te olette oikein voineet jaksaa tuon kaiken?
Donna kääntyi katsomaan poikaansa.
-Poikakulta, ei se ole sinun tehtäväsi huolehtia vanhempiesi jaksamisesta. Mutta kyllä, me selvisimme siitä. Se oli hyvin rankkaa, mutta ajan kanssa.
Cedric kävi nojaamaan pöytää vasten. Sillä hetkellä hänen mielessään sinkoili niin monia ajatuksia ettei hän itsekään oikein tiennyt että mitä hänen mielessään liikkui.
-Voisinko minä saada vähän miettimisaikaa? Minä en todellakaan tiedä että mitä minun pitäisi sanoa ja ajatella tai että haluanko minä niitä rahoja.
-Tottakai, Jade vastasi hellästi.
Tämän kuultuaan Cedric suorastaan ryntäsi takaisin omaan huoneeseensa.
Huoneessaan Cedric romahti lattialle istumaan ja purskahti itkuun. Itku oli yhdistelmä vähän kaikkea, etenkin stressiä ja ahdistusta. Cedric ei varsinaisesti ahdistunut kuulemastaan, mutta se sai hänet ajattelemaan hänen tulevaisuuttaan ja tajuamaan että hänellä ei ollut muilla kuin yhdellä osa-alueella selvillä että mitä hän halusi elämältään.
Hetken aikaa itkettyään Cedric ymmärsi, että hänen olisi pakko päästä puhumaan jollekin. Tai ei jollekin, vaan yhdelle tietylle henkilölle. Cedric soitti puhelun ja hänen sanoistaan oli vaikea saada selvää itkun vuoksi, mutta Cedric toivoi että hänen viestinsä meni perille.
Kun Rosanna saapui niin hän kietoi kätensä Cedricin ympärille sanomatta sanaakaan. Hetkeen kumpikaan ei puhunut ja ainoa huoneessa kuuluva ääni oli Cedricin hiljainen nyyhkytys.
Hetken päästä Cedric vetäytyi taaksepäin ja katsoi Rosannaa silmiin.
-Anteeksi että minä parun tällä tavalla selittämättä mitään, olen vain niin hemmetin ahdistunut ja stressaantunut melkein kaikesta ja sain äsken tietää melko järkyttäviä asioita.
Rosanna hyssytteli Cedriciä.
-Ei tässä mitään hätää ole. Istutaan alas, sinä kerrot mikä kaikki sinua ahdistaa ja stressaa ja minä yritän auttaa sen minkä voin.
Rosanna istahti sohvalle ja Cedric kävi puoliksi hänen syliinsä. Puhumisen aloittaminen oli hyvin vaikeaa. Rosanna ei painostanut Cedriciä mitenkään, hän vain silitti Cedricin hiuksia ja odotti että poika puhuisi. Kun Cedric lopulta sai aloitettua puhumisen niin hän puhui taukoamatta melkein puoli tuntia. Loppukokeiden aiheuttamasta stressistä hän ei puhunut paljoa, siitä Rosanna tiesi jo tarpeeksi, olihan tyttö itsekin samassa tilanteessa. Sen sijaan Cedric puhui paljon ahdistuksesta mikä johtui siitä ettei hän tiennyt mitä hän halusi tulevaisuudeltaan. Sen lisäksi Cedric puhui Jaden kertomista asioista, Ralphista ja rahoista. Kun Cedric oli puhunut niin huoneeseen laskeutui hiljaisuus.
Rosannakin oli pitkään hiljaa. Hänen oli vaikea keksiä mitään sanottavaa.
-Tuossa oli aika paljon kaikkea, ei ihme että sinä olet ahdistunut ja stressaantunut. Mikset sinä ole kertonut aiemmin mitään? Ralphista ja rahoista sinä et tietenkään ole voinut kertoa kun et ole tiennyt niistä kauaa, mutta tuo ahdistus?
Cedric nousi ylös ja jatkoi puhettaan sivuuttaen Rosannan kysymyksen täysin.
-Eniten minua mietityttää ne rahat. Toisaalta en tiedä, että haluanko minä vastaanottaa sellaisen väkivaltaisen kusipään perintörahoja, mutta se on kuitenkin 1,5 miljoonaa... En tiedä vielä mitä aion opiskella vaikka pitäisi jo tietää, mutta jos ottaisin nuo rahat niin sitten ei tarvitsisi ottaa opintolainaa eikä tulevaisuudessa asuntolainaa. Mitä mieltä sinä olet, pitäisikö meidän ottaa nuo rahat vai ei?
Rosanna kohotti kulmiaan aavistuksen yllättyneenä.
-Meidän?
Cedric nousi ylös sohvalta ja veti Rosannan mukanaan. Cedric otti tyttöystäväänsä käsistä ja katsoi häntä silmiin. Ensimmäistä kertaa tunteihin Cedricin kasvoille ilmaantui pieni hymynkare.
-Kuten varmaan äsken kävi selväksi niin minä olen erittäin epävarma joistakin tulevaisuuden osa-alueista. On kuitenkin myös asioita mistä olen täysin varma. Minä rakastan sinua ja tiedän että sinä olet se jonka kanssa minä haluan viettää loppuelämäni ja tehdä kaiken; mennä kihloihin ja naimisiin, muuttaa yhteiseen kotiin, perustaa perheen. Olemme vielä nuoria, mutta kun minä tiedän jotain niin minä todellakin tiedän. Koska sinä olet henkilö jonka kanssa minä haluan rakentaa tulevaisuuttani, niin mielestäni sinunkin mielipiteesi on erittäin merkittävä näitä valintoja tehdessä.
Rosanna alkoi lähestulkoon kyynelehtiä. Cedric puhui tulevaisuudesta niin kauniisti.Rosanna kokosi ajatuksiaan hetken ennen kuin sanoi mitään.
Rosanna silitti Cedricin poskea ja katsoi häntä samalla silmiin.
-Cedric, minäkin rakastan sinua ja tulen aina rakastamaan, olit sitten tyhjätasku tai miljonääri. Minäkin haluan rakentaa tulevaisuuteni kanssasi. Joka tapauksessa, mielestäni sinun kannattaisi ottaa ne rahat. Oli Ralph millainen idiootti hyvänsä niin ei häntä enää kuolleena kiinnosta mihin hänen rahansa päätyvät. Jos sinä et halua sitä koko summaa niin sinähän voit vaikka laittaa säästöön sen minkä tarvitset opiskeluun ja asunnonostoon ja lahjoittaa loput hyväntekeväisyyteen tai jotain.
Cedric uppoutui hetken katsomaan Rosannaa silmiin häkeltynyt hymy kasvoillaan. Hänellä kesti hetki miettiä että mitä sanoa.
-Kaipa sinä olet oikeassa. Ehkä minä voisin ottaa ne rahat. On kuitenkin pari muuta juttua mitä minä haluan ennen niitä.
-No? Rosanna kysyi hymy kasvoillaan.
Rosanna oli iloinen että Cedricin olo näytti helpottuneen. Samalla häntä kuitenkin harmitti, että hän ei ollut aiemmin huomannut miten stressaantunut Cedric oli. Ehkä hän olisi voinut auttaa jo aiemmin jos olisi tiennyt.
-Päiväunet ja ruokaa. Ensin päiväunet. Sitten voisimme mennä syömään johonkin. Miltä kuulostaa?
-Hyvältä.
Cedric oli hädin tuskin ehtinyt painaa päätään tyynyyn kun hän jo nukahtikin. Rosanna ei varsinaisesti ollut väsynyt mutta hän ajatteli että jos hän saisi helpotettua Cedricin oloa torkkumalla pari tuntia poikaystävänsä kainalossa niin hän tekisi sen enemmän kuin mielellään.
***
Jonkin ajan kuluttua Rosanna huomasi nukahtaneensa ihan oikeasti. Rosanna siirtyi varovasti hieman kauemmas Cedricistä ja vilkaisu ikkunasta ulos paljasti että ilta oli alkanut jo pimenemään. Haukotellen Rosanna nousi ensin istumaan ja sitten kokonaan pois sängystä.
Ylös noustuaan Rosanna jäi nojailemaan Cedricin yöpöytää vasten ja katselemaan nukkuvaa Cedriciä hymy kasvoillaan. Samalla Rosannan mielessä pyörivät Cedricin aiemmat puheet rakkaudesta ja tulevaisuuden rakentamisesta. Rosanna oli aivan samaa mieltä Cedricin kanssa. Kyllä, he olivat nuoria, mutta he tiesivät. Samassa Rosannan mieleen putkahti idea, millä hän saisi lievitettyä pojan ahdistusta ja stressiä edes hieman.
Rosanna ei viitsinyt lähteä kauppaan joten hän joutui tulemaan toimeen sillä mitä kaapeista löytyi. Onneksi rajallisista aineksistakin sai loihdittua maistuvat annokset spagettia kasviskastikkeella. Kun ruoka oli valmista niin Rosanna kävi herättämässä Cedricin.
Cedric oli vielä hieman unenpöpperössä kun hän istahti pöydän ääreen mutta virkistyi kyllä vähitellen syödessään. Kun lautanen oli puolillaan niin Cedric kääntyi katsomaan Rosannaa hämmentyneenä.
-Missä välissä sinä olet oikein oppinut laittamaan näin hyvää ruokaa?
Rosanna hymyili poikaystävänsä kehulle.
-No jaa, ei tämä nyt niin ihmeellistä ole. Kiitos silti. Mutta kuule, ei tässä ihan kaikki ole. Olen järjestänyt sinulle yllätyksen.
Cedricin syöminen pysähtyi kuin seinään.
-Yllätyksen? Millaisen?
Rosanna pudisti päätään Cedricin kysymykselle.
-Ei mikään iso ja ihmeellinen juttu, enkä minä sitä täysin yksin hoitanut. En kuitenkaan kerro enempää, eihän se sitten olisi enää yllätys.
Cedric yritti vielä kysellä lisätietoa, mutta Rosanna kieltäytyi tiukasti puhumasta.
Tilanne alkoi valottua Cedricille hetken päästä. Rosanna oli viemässä heidän ruoka-astioitaan tiskikoneeseen kun oveen koputettiin. Cedric kävi avaamassa oven ja yllättyi huomatessaan parhaat ystävänsä.
Cedric ei oikein tiennyt miten reagoida.
-Mitä te täällä teette? Tai siis, ainahan te olette tervetulleita. Minä en vain tiennyt että te olette tulossa käymään.
Daniel astui askeleen lähemmäs Cedriciä ja katsoi häntä silmiin.
-Tiedämme että loppukokeisiin lukeminen aiheuttaa stressiä, olemmehan itsekin samassa tilanteessa. Sinä olet kuitenkin joutunut stressaamaan myös sitä kun et vielä tiedä että mitä aiot opiskella. Se on ehkä ongelma, mutta se on ratkaistavissa. Me autamme sinua huomenna sen keksimisessä. Tänään sinun on kuitenkin aika irroittautua kaikesta huolesta ja stressistä edes hetkeksi. Lähde pitämään meidän kanssamme hauskaa! Lupaan ettei se ole mitään tyhmää, vaarallista tai laitonta. Ihan vain hauskaa ajanvietettä.
Cedric naurahti. Hän ei tiennyt että mitä Danielilla oli mielessä, mutta ainakin poika vaikutti innostuneelta.
-En kai minä voi muuta kuin suostua. Onhan Rosanna myös tervetullut mukaan?
Owen nyökkäsi.
-Tietenkin on, eihän sinun tarvitsisi edes kysyä tuota. Olisi kyllä muutenkin, mutta ethän sinä varmaan suostuisi lähtemään meille kolmanneksi pyöräksi.
Cedric hymähti ja kohautti olkapäitään.
-Niin kai. Joko lähdetään?
***
Cedric yritti tiedustella koko matkan että mihin Daniel, Owen ja Rosanna oikein veivät häntä, mutta kukaan ei suostunut kertomaan mitään. Määränpää paljastui hänelle vasta kun he olivat perillä laitakaupungilla sijaitsevalla keilahallilla.
Ensimmäisenä nelikko siirtyi keilaamaan. Cedric ei pärjännyt siinä kovin hyvin muttei myöskään antanut sen haitata. Olihan se kuitenkin aika hauskaa.
Keilaamisen jälkeen he siirtyivät yläkertaan pelailemaan muita pelejä. Daniel ja Owen keskittyivät biljardiin Cedricin ja Rosannan kuluttaessa aikaa pöytäjalkapallon parissa. Rosanna peittosi Cedricin jälleen kerran mutta sekään ei saanut Cedriciä lannistumaan. Kysehän oli vain pelistä ja Rosannan hymy hänen voittaessaan sai Cedricin vain entistä paremmalle tuulelle.
Ilta oli vielä nuori keilahallin sulkeuduttua, joten nelikko päätti siirtyä takaisin Cedricin luokse katsomaan elokuvaa.
Elokuvan edetessä kiinnostus sitä kohtaan kuitenkin väheni ja pariskunnat alkoivat keskittyä ennemmin toisiinsa kuin televisioruudulla pyörivään romanttiseen komediaan.
Etenkin Cedric ja Rosanna olivat aivan toistensa lumoissa ja välillä vaikutti siltä että aivan kuin he olisivat unohtaneet kaiken ympärillä olevan.
Cedricin ja Rosannan innokkuus huvitti Danielia ja Owenia hieman mutta he eivät sanoneet mitään. Miksi olisi pitänyt? Cedric ja Rosanna olivat nuoria ja rakastuneita aivan kuten Daniel ja Owen itsekin, joten he antoivat olla. Sitä paitsi, oli hienoa nähdä että Cedric oli edes hetken täysin vapaa kaikesta stressistä, ahdistuksesta ja huolesta.
Huomenna he saisivat taas stressata ja huolehtia, mutta se olisi tosiaankin vasta huomenna. Nyt ajatukset saivat olla jossain täysin muualla.
*****

Kuten viime osan kommenteissa olikin jo puhetta, niin tällä kertaa osan alkupuolella liikuttiin vähän ikävämmissä merkeissä. Nyt kaikki on kuitenkin kerrottu. Cedricilläkin meni tällä kertaa vähän heikommin, mutta onneksi hänellä on tyttöystävä ja parhaat ystävät jotka auttavat häntä parhaansa mukaan. Kuten osan teemoista voi päätellä, niin nelikkomme teinivuodet ovat lopuillaan. Vielä yhden osan verran te saatte seurailla porukan teinielämää, mutta sitten onkin jo aika siirtyä aikuisuuden haasteiden pariin.

Tuosta keilahallikohtauksesta tuli lyhyempi kun oli aluinperin tarkoitus. Koska teinisimit käyvät koulua päivisin ja tuossa oli tuo talolla tapahtuva iltakohtaus niin keilahallikohtauksen kuvaus siirtyi yöaikaan, ja koska teinisimit niin poliisit tulivat hakemaan porukkaa jatkuvasti pois kotiintuloajan noudattamatta jättämisen vuoksi. Tiedostan kyllä resetsim-koodin olemassaolon ja käyttelinkin sitä ahkerasti, mutta siitä meinasi syntyä ikiliikkuja. Poliisi tulee ja sen takia teinien kaikki toiminnot keskeytyy, resetoin poliisin pois ja laitan teinit uudestaan tekemään sitä mitä ne olikin tekemässä, sitten kun olen alkanut kuvaamaan niin poliisi tulee... Tätä siis toistui useampi kerta ja lopulta meni hermo niin annoin olla. Toisaalta, eipä tuo liene haittaa kun osalla on muutenkin jo pituutta melko paljon. :D

PS: Vaikka mulla onkin aikaa rajallisesti tänä kesänä niin ajattelin silti jossain kohti väsäillä jonkinlaisen extran. Mulla on omiakin ideoita mitä hyödyntää, mutta jos teillä on jotain toiveita niin saa kertoa, toteutan niitä oikein mielelläni. :)

4 kommenttia:

  1. Olin jo ihan unohtanut Ralphin jättämät perintörahat! :D Onneksi Jade ja Donna saivat kerrottua Cedricille kaiken Ralphiin liittyen, nyt sitä ei tarvi ainakaan murehtia enää. Olen myös iloinen, että Cedric otti rahat vastaan, vaikka ne pahalta ihmiseltä tulivatkin. Luulen että perinnöstä on paljonkin hyötyä Cedricin ja Rosannan tulevaisuuden kannalta. :)

    Niin ja ihanaa, kun saatiin vähän seurailla näiden kahden nuoren pariskunnan rentoa illanviettoa, vaikka stressitasot heillä onkin varmasti korkealla koulun takia. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne olikin painuneet jo taka-alalle, onhan siitä jo aika kauan kun asiasta puhuttiin viimeksi. Pakko ne oli kuitenkin mainita uudestaan, ovathan ne juonen kannalta aika olennainen juttu ja ainakin itseäni olisi jäänyt lukijan asemassa vaivaamaan jos ne olisi vain täysin sivuutettu lopputarinan ajan. :)

      Illanviettoa oli tosiaan hauska kuvata, vaikka noita ongelmia vähän olikin. Ensi osassa on luvassa vähän samantyylistä menoa, mutta ehkä asteen erikoisempaa.

      Poista
  2. Oi kun tykästyin kovasti tähän tarinaan, kuviin, hahmoihin ja tekstiin. Osa oli hyvä, vaikka Cedriciä kävikin hieman sääliksi, toivottavasti poika keksii, mitä elämältään toivoo. Ainakin hänellä on hyviä ystäviä vierellä :)

    Jäänpä seurailemaan ja linkitystä kyselisin? :)

    (-Tohya, www.ochiai.vuodatus.net)

    VastaaPoista
  3. Tervetuloa seurailemaan. :) Linkitys sopii!

    VastaaPoista