13.Nyt tai ei koskaan

Joitakin vuosia myöhemmin

Vaikka Jade ja Donna olivat muuten erittäin tyytyväisiä heidän kotiinsa niin heitä kyllästytti se että talo sijaitsi niin kaukana kaikesta ja kaikkialle oli niin pitkä matka. Niinpä he alkoivat etsiä uutta kotia ja hyvin pian he jättivät tarjouksen eräästä merenrantatalosta. Tarjous meni läpi ja he muuttivat hieman ennen kuin Cedric aloitti lukion.

Cedricin huone oli muusta talosta hieman erillään. Jade ja Donna tiesivät, että teinipoika hyvin todennäköisesti haluaisi omaa rauhaa ja yksityisyyttä aiempaa enemmän ja myös Cedric innostui ajatuksesta erillisestä huoneesta joten ratkaisu osoittautui erittäin toimivaksi.

Nyt kun Cedricillä oli entistä enemmän oma huone niin hän saattoi höpötellä kavereidensa kanssa oikeastaan ihan mitä tahansa ilman pelkoa siitä että heidän juttunsa kuulisi joku jonka korville niitä ei todellakaan ollut tarkoitettu.

Tänään oli vain siitä poikkeuksellinen päivä että juttu ei juurikaan lentänyt. Pojat olivat tulleet koulun jälkeen viettämään aikaa Cedricin luokse kuten tavallista, mutta tunnelma oli paljon hiljaisempi kuin yleensä. Se johtui pääosin Cedricistä. Hän oli niin ajatuksissaan.

Daniel vilkuili Cedriciä aavistuksen huolestuneena. Cedric oli yleensäkin ehkä porukan hiljaisin ja rauhallisin, mutta nyt Danielista tuntui siltä että jokin oli pielessä.

-Cedriciä vaivaa jokin. 

Owen vilkaisi Cedriciä nopeasti, käänsi katseensa takaisin Danieliin ja nyökkäsi.

-Niin vaivaa. On tainnut vaivata jo jonkin aikaa.

Daniel nousi sohvalta ja käänsi jälleen katseensa Cedricin suuntaan.

-Cedric, mikä sinulla on? Olet ollut jo monta päivää ihan outo. Onko sinun sydämesi aiheuttanut jotain ongelmia?

Kysymyksensä jälkeen Daniel istahti takaisin sohvalle.

Cedric nousi hitaasti istumaan sängyn laidalle. Hän ei vastannut Danielin kysymykseen yhtään mitään, nyökkäsi vain niin pienesti että ele oli tuskin havaittavissa.

-Ei fyysisesti, siltä osin minä olen ihan kunnossa, Cedric korjasi nähtyään ystäviensä kauhistuneet ilmeet.
-...Vaan henkisesti. Olen ihastunut.

Owen siirtyi Cedricin viereen ja koitti parhaansa mukaan peittää suuren virnistyksen. Hän oli niin arvannut tämän.

-Keneen?

Cedriciä pelotti hyvin paljon että minkälaisia reaktioita hänen kertomansa kenties aiheuttaisi, joten hän epäröi hyvin kauan ennen kuin sanoi mitään.

-Rosannaan.

Daniel nousi sohvalta ylös äärimmäisen hämmentyneenä.

-Rosanna? Rosanna Middleton? Ihan oikeasti?

Danielin reaktion havaittuaan Cedric nousi sängyltä ylös todella hermostuneena.

-Niin. Juuri häneen. Tiedän kyllä että hän on erilainen mutta hän ei voi sille yhtään mitään eikä se tee hänestä yhtään huonompaa.

Daniel ryntäsi kiireesti pahoittelemaan.

-Anteeksi, en minä todellakaan tarkoittanut sitä noin. Minua hämmensi vain se että sinä suostuit kerrankin kertomaan että mikä sinua vaivaa. Yleensä kun sinulta kysyy niin vastaus on hyvin ympäripyöreä, jos sellaista edes saa.

Cedric käänsi nolona katseensa lattiaan.

-Ai. Anteeksi. Mutta joo, minä olen ihastunut Rosannaan enkä tiedä yhtään että mitä tehdä asialle.

Lipastoa vasten nojaileva Owen liittyi mukaan keskusteluun.

-Onko sinulla yhtään tietoa siitä että mitä hän mahdollisesti ajattelee sinusta?

Cedric istahti huokaisten sohvalle ja pudisti päätään.

-Ei todellakaan, ei ainakaan romanttisessa mielessä. Me olemme jutelleet koulussa jonkin verran, lähinnä sen maantiedon maisema-analyysiprojektin tiimoilta ja joskus välitunneillakin. Voisi kai siis sanoa, että olemme kavereita, mutta romanttisessa mielessä en tiedä että mitä mieltä hän on minusta vai onko mitään.

Danielin kasvoille ilmestyi kevyt virne. Sekä Owen että Cedric olivat tunteneet Danielin useita vuosia ja he tiesivät että kyseinen ilme ei useimmiten enteillyt mitään hyvää.

-Sinun pitää soittaa hänelle ja ottaa selvää.

Owen osasi lukea ystäviään paremmin kuin hyvin ja aavistikin heti Danielin aikomukset.

-Daniel, älä tee sitä.

Daniel ei ottanut Owenin sanoja kuuleviin korviinsa vaan nappasi muutamalla nopealla liikkeellä Cedricin puhelimen hänen taskustaan ja alkoi etsiä yhteystiedoista Rosannan numeroa. Cedric katsoi kauhusta kankeana kun Daniel painoi vihreää luuria oikean numeron kohdalla ja ojensi puhelimen takaisin hänelle.

Cedric ei ehtinyt edes painaa punaista luuria ennen kuin puheluun vastattiin.

-Rosanna Middleton.

-Hei, täällä on Cedric. Cedric Leeds.

-Hei Cedric.

Cedric tiesi että hän todennäköisesti kuvitteli liikoja, mutta hänen sydämensä sykähti kun hän oli havaitsevinaan iloisen sävyn Rosannan äänessä.

-Soitin siksi kun mietin, että olisitko sinä halunnut ehkä tehdä tänään jotain minun kanssani? Siis lähteä vaikka puistoon tai jotain sellaista.

-Mielelläni! Minulla on kyllä aivan kamalasti koulujuttuja, mutta kai niitä voi hieman siirtää. Mitä jos tapaisimme vaikka keskuspuistossa?

-Se on oikein hyvä ajatus. Käykö kuuden jälkeen?

-Se sopii. Nähdään siellä!

-Heippa!

Puhelun päätyttyä Cedric työnsi kännykän takaisin taskuunsa ja veti useamman kerran syvään henkeä ja yritti saada itseään hillittyä. Se ei kuitenkaan onnistunut.

Cedric kääntyi katsomaan Danielia raivostuneena.

-Miksi helvetissä sinä teit tuon? Nyt minun pitää mennä tapaamaan häntä enkä tiedä yhtään että mitä teen tai mitä sanon!

Daniel hätkähti Cedricin huutoa.

-Minähän tein sinulle vain palveluksen. Sitä paitsi, hänhän suostui tapaamaan sinut. Se on merkki siitä että hän on ainakin jollain tasolla kiinnostunut.

Cedric tunsi sisällään epämiellyttävän muljahduksen kun hän näki Danielin säikähtävän. Hän siirtyi aivan Danielin eteen, lähes kiinni ja kietoi kätensä hänen ympärilleen.

-Anteeksi että minä huusin ja säikäytin. Minä olen vain niin hemmetin hermostunut siitä tapaamisesta ja mietityttää että jos nolaan itseni tai hän ei pidäkään minusta? Ei se kyllä tietenkään oikeuta tuota raivoamista. Olen pahoillani.

Daniel vastasi halaukseen hymyillen.

-Älä huoli, en minä säikähtänyt. Yllätyin korkeintaan. Kyllä minä tajuan että sinua hermostuttaa. Minä voin kyllä luvata että hän pitää sinusta enemmän kuin ystävänä. Olen nähnyt kun hän katsoo sinua salaa. Ne ovat olleet sellaisia katseita mistä ei voi päätellä väärin.

-Daniel on oikeassa. Minäkin olen nähnyt ne katseet ja satuinpa kerran kuulemaan kun hän puhui ystävilleen sinusta. Hän on täysin varmasti ainakin ihastunut, ellei jopa rakastunut sinuun.

Cedric otti askeleen taaksepäin ja katsoi Danielia kevyesti hymyillen.

-Toivottavasti asia on noin kun te sanotte, mutta mistä te sen voitte tietää että miltä rakastuminen näyttää tai tuntuu? Oletteko te itse muka olleet rakastuneita joskus?

Owen pudisti päätään.

-En ole, mutta voin vakuuttaa että tunnistan kyllä auttamattomasti rakastuneen naisen kun näen sellaisen.

Daniel käänsi nopeasti katseensa pois Cedricistä.

-En ole, mutta kyllä minäkin tiedän että miltä rakastuneet naiset näyttävät ja Rosanna on juuri sellainen.

Owen oli havaitsevinaan Danielin äänensävyssä pientä kireyttä ja se sai hänet tajuamaan että Cedric ei ollut ainoa jolla oli salaisuus. Kaikessa hiljaisuudessa Owen päätti että pitäisi tästä lähtien Danielia tarkemmin silmällä ja koittaisi ottaa asioista selvää jossain sopivassa välissä.
***

Kun Cedric saapui puistoon niin hän havaitsi että Rosanna oli jo siellä odottamassa häntä. Tyttö istui suihkulähteen reunalla ja tuijotti johonkin kaukaisuuteen ajatustensa vallassa.

Cedricin hengitys lähes salpautui hänen huomatessaan Rosannan ja hänen sykkeensä kiihtyi. Hetken ajan Cedric seisoi paikallaan koittaen tasata hengitystään, mutta sitten hän päätti rohkaistua ja mennä tervehtimään Rosannaa.

Rosanna käänsi katseensa Cedricin suuntaan kuultuaan hänen askeleensa.
-Hei.
-Moi, Cedric sai vastattua ujolla äänellä.

Rosanna nousi ylös ja katsoi Cedriciä suoraan silmiin. Se sai jo ennestään epävarman Cedricin jännittämään vielä entistäkin enemmän.
-Tuota...Haluaisitko sinä lähteä syömään johonkin? Minä voin tarjota.

Rosanna katsoi Cedriciä tutkivasti ja väläytti sitten heleän hymyn.
-Mennään vain, mutta ei sinun kyllä tarvitse minun ruokiani maksaa. Kiitos tarjouksesta kuitenkin.

Nuoret menivät illalliselle Ratapiha-kuppilaan. Cedric oli erittäin jännittynyt kuten Rosannakin, mutta vähitellen tunnelma alkoi vapautua ja he pystyivät jopa katsomaan toisiaan silmiin ja juttelemaan.

Ruokailun jälkeen tunnelma olikin jo hyvin vapautunut ja nuoret siirtyivät rantaesplanadille ja istahtivat penkille jatkamaan keskustelua. Cedric ja Rosanna jutustelivat kaikenlaista. Yhtäkkiä Cedricin katse osui jonnekin syvälle Rosannan silmiin ja se sai hänet jäätymään aivan täysin.

Cedric sai vedettyä kasvoilleen ujon hymyn. Hetkessä hän päätti, että nyt tai ei koskaan.
-Rosanna, minä...Minun pitää kertoa sinulle jotain.

Rosanna tiesi jo mitä Cedric aikoi sanoa, tai ainakin hän arvasi.
-Kerro vain.

Cedric nousi ylös penkiltä ja Rosanna nousi hänen perässään. Hetkeen Cedric ei saanut sanottua mitään, joten hän vain otti Rosannaa käsistä kiinni.

Lopulta Cedric sai kerättyä sen verran rohkeutta että hän sai nostettua katseensa Rosannan silmiin ja puhuttua.
-Rosanna, minä... Tämä on aika hämmentävää ja pelottavaa koska en ole ikinä aiemmin kokenut mitään tällaista, mutta samaan aikaan tämä tuntuu kuitenkin niin hyvältä ja oikealta. Tiedän että tämä saattaa tulla hieman yllättäen, mutta minä pidän sinusta kovasti.

Rosannan syke alkoi vähitellen kiihtyä hänen kuunnellessaan Cedricin sanoja. Tämä ei todellakaan voinut olla totta. Ei vaan voinut.
-Oikeasti?
Cedric nyökkäsi pehmeästi.

Rosanna oli juuri vastaamaisillaan jotain, mutta hetken keskeytti hänen puhelimensa soiminen.
-Isä soittaa, Rosanna huokaisi.

-Moi. Ulkona. Nyt heti vai? Hyvä on, minä tulen. Heippa!

Rosanna työnsi puhelimensa takaisin taskuunsa ja katsoi Cedriciä pahoittelevana.
-Isä haluaa että minä tulen tänään aikaisin kotiin, joten minun täytyy lähteä. Mutta tuo mitä sinä äsken sanoit...Olen tällä hetkellä aivan liian häkeltynyt sanoakseni mitään järkevää, mutta tunteesi eivät todellakaan ole yksipuolisia. Mitä jos tapaisimme huomenna koulun jälkeen ja puhuisimme tämän läpi?

-Se sopii, Cedric sai henkäistyä.

Rosanna oli jo poistumassa, mutta hetken mielijohteesta hän suukotti Cedriciä pikaisesti suoraan suulle.
-Nähdään huomenna, Rosanna vielä sanoi ennen kuin lähti kohti kotiaan.

Cedric jäi seisomaan paikalleen täysin hämmentyneenä. Mitä ihmettä juuri tapahtui?
*****

Sainpa tämän osan sittenkin valmiiksi vähän aiemmin kuin olin ajatellut. Mulla oli tänään viimeinen koe tältä keväältä ja periaatteessa kesäloma jo alkanut. Perjantaina vielä koulun kevätretki ja sitten ei tarvitse käydä koululla yli kahteen kuukauteen. Kuten aiemmin sanottua niin ei mun loma ihan täysin lomailua ole kun on itsenäiset kurssit ja kirjoituksiin lukeminen, mutta kuitenkin...

Itse osaan, Cedricistä on tullut teini ja tarinaan pääsi mukaan joukko uusia hahmoja. Millaisia mietteitä teissä herättää teiniytynyt Cedric? Entä Daniel, Owen ja Rosanna? Tuleeko Cedricin ja Rosannan jutusta jotain syvempääkin? Onko Owen oikeassa siinä että Daniel salaa jotain, ja jos on niin mitä Daniel salaa?

Seuraava osa on jo hyvällä mallilla, katsotaan milloin saan sen ulos. :)

PS: Muutto ei ollut aluinperin suunnitelmissa, mutta pelitallenne korruptoitui ja jouduin luomaan uuden. Simit olivat onneksi tallessa joten aivan kaikkea en joutunut tekemään uusiksi. :D