10.Askel askeleelta

Pimeähkössä sairaalahuoneessa oli hiljaista. Ainoat äänet olivat sykettä mittaavan monitorin piippaus ja kolmen ihmisen hengitysäänet.

Leikkauksen päättymisestä oli jo useampi tunti mutta Cedric oli yhä sikeässä unessa. Se johtui varmasti suurelta osin lääkkeistä, mutta oli poika myös todella väsynyt.

Donna nukkui huoneen toisessa sängyssä. Lastenosaston huoneissa oli aina potilassängyn lisäksi yksi ylimääräinen sänky  että lapsella voisi aina olla ainakin yksi vanhempi seurana. Donna oli vastustellut nukkumaan menemistä, mutta Jade oli nähnyt että Donna oli äärimmäisen väsynyt joten lopulta Jade sai hänet taivuteltua.

Jade itsekin oli todella väsynyt, mutta hän ei saanut unta. Leikkaus oli ohi ja se oli mennyt hyvin, mutta silti Jade oli yhä peloissaan. Sillä hetkellä häntä pelotti eniten Cedricin tulevaisuus. Miten poika ottaisi isompana sen että hän ei voisi elää samoin kuin ikätoverinsa? Huvipuistoreissut ja extremeurheilu olisivat ainakin ihan varmasti kiellettyjen listalla ja poika joutuisi muutenkin elämään muutenkin monin tavoin hillitymmin kuin täysin terveet lapset. Päivittäinen lääkkeiden syöntikään ei välttämättä ole pienelle lapselle kovin miellyttävää. Toki se olisi Jadelle ja Donnalle pieni hinta siitä että poika selviää, mutta miten poika itse ottaa uutisen vastaan?

Lopulta väsymys sai Jaden siirtymään epämukavalta muovituolilta sohvalle torkkumaan. Uni oli kuitenkin hyvin heikkoa. Laitteiden piippaus ja pelko pitivät Jaden puoliksi hereillä koko yön.
***

Seuraavana aamuna Jade ja Donna istuivat sohvalla katsoen yhä uinuvaa Cedriciä. Hetkeä aiemmin sairaanhoitaja oli käynyt ottamassa Cedriciltä verikokeen ja kertomassa että Cedricin leikkauksessa avustavana kirurgina ollut henkilö tulisi puhumaan heidän kanssaan hyvin pian ja kertomaan jatkosta.

Jade ei tiennyt että johtuiko se huonosti nukutun yön aiheuttamasta väsymyksestä vai mistä, mutta hän ei jaksanut olla enää kovin peloissaan.
-Minä niin toivon että poika heräisi mahdollisimman pian. En voi uskoa että me selviämme tästä ennen kuin se tapahtuu. Eikä sekään mitään takaa. Toipumisvaiheessa voi sattua vaikka mitä, ja sitten vielä tulevaisuudessakin.

Donna ei kokenut tarpeelliseksi pahastua Jaden puheista. Hän ymmärsi kyllä paremmin kuin hyvin että Jade oli väsynyt ja peloissaan. Oli hän itsekin peloissaan, mutta hän kykeni näkemään tilanteessa enemmän toivoa.
-Rakas, minä uskon että poika selviää kyllä. Leikkaushan meni hyvin, ja leikkaava kirurgi sanoi että leikkauksen onnistuttua vaarat ovat ihan minimaaliset kunhan poika pääsee toipumaan leikkauksesta rauhassa ja lääkityksestä huolehditaan. Sairaanhoitaja kertoi äsken että se leikkauksessa avustanut kirurgi tulee kohta kertomaan meille lisää jatkosta.

Juuri sillä hetkellä huoneen ovelta kuuluikin koputus ja Jade käänsi katseensa oven suuntaan. Kummankin yllätykseksi ovesta astui sisään heille molemmille tuttu kasvo.

Wayne Rodrick, se sama erikoistuva kirurgi mikä oli aikanaan avustanut Donnan sektiossa ja nyt Cedricin sydänleikkauksessa.
-Hei. Kiva nähdä teitä taas, vaikkakaan ei näissä merkeissä.

Wayne käänsi katseensa nukkuvaan Cedriciin ja tunsi pienen huonon omatunnon piston. Hän tiesi ettei se ollut hänen syytään, mutta silti häntä pakostakin mietitytti että jos hän olisi voinut huomata sektion jälkeen jotain viitteitä sydänviasta niin tähän tilanteeseen ei olisi ehkä päädytty.

Donna nousi välittömästi ylös sohvalta ja meni jututtamaan Waynea.
-Hei. Meille sanottiin että sinä osaat kertoa jatkosta. Miten tässä nyt käytännössä toimitaan?

Wayne käänsi katseensa Cedricistä Donnaan ja piti pienen mietintähetken ennen kuin puhui. Vaikka hän olikin jo erikoistumisjaksonsa loppupuolella niin silti hänen uransa oli vielä alkutaipaleella ja jotkut tapaukset, varsinkin pienet lapset menivät tunteisiin normaalia enemmän kun laajaa kokemusta asioista ei vielä ollut. Lisäksi tilanteeseen vaikutti se, että Waynen oma esikoispoika oli vain puoli vuotta Cedriciä vanhempi ja hänen vaimonsa odotti parhaillaan heidän toista lastaan.
-Aivan ensialkuun odotetaan sitä että poika herää. Sen jälkeen häntä pidetään tarkkailussa ja tutkittavana jonkin aikaa. Tarkkailun aikana pojan toipumista seurataan tarkasti ja säädetään hänelle sopivaa lääkitystä. Jos kaikki menee hyvin niin uskoisin että poika pääsee kotiutumaan noin kuukauden kuluessa. Sen jälkeen poika tarvitsee alkuun myös kuukausittaisia kontrollikäyntejä, joita voidaan harventaa pojan kasvaessa jos mitään komplikaatioita ei ilmaannu.

Donna veti henkeä helpottuneena kuultuaan Waynen sanat. Hän tunsi olonsa niin helpottuneeksi.
-Hyvä kuulla. Osaatko yhtään sanoa että kauan pojan heräämiseen menee?

Wayne pudisti päätään pahoittelevana.
-En osaa sanoa aivan tarkkaa aikaa, mutta arvioni mukaan siihen voi mennä noin kahdesta viiteen tuntia. Suosittelisin että te voisitte tässä välissä käydä vaikka syömässä jossain. Olette varmasti nälkäisiä näiden sairaalassa vietettyjen tuntien jälkeen, ja tämän sairaalan ruoat...En varmasti saisi sanoa tätä ääneen mutta ne maistuvat ihan kammottavilta.

Donna naurahti Waynen lausahdukselle ja hetken mielijohteesta heittäytyi halaamaan häntä.
-Kiitos että autoit poikamme pelastamisessa. Se merkitsee meille niin paljon.

Wayne hymyili kainosti.
-Työtänihän minä vain teen, mutta onhan se aina erittäin hienoa onnistua.

Waynen poistuttua Jade siirtyi Donnan luokse ja otti häntä käsistä kiinni.
-Minäkin alan vähitellen uskoa että poika selviää. Olen koko ajan toivonut sitä, mutta nyt minä myös uskon.

Donna hymyili liikuttuneena.
-Niin minäkin.
***

Kun Cedric lopulta heräsi nukutuksesta niin ensimmäiset päivät hän oli todella passiivinen ja väsynyt mutta mitä enemmän aikaa kului niin sitä enemmän hän alkoi aktivoitua ja noin viikon kuluttua hän oli jo miltei oma pirteä itsensä. Koska Cedric oli iloinen ja sosiaalinen luonne niin hän antoi kaikkien hoitajien ja lääkäreiden käsitellä itseään helposti.

Oli Cedricilläkin kuitenkin omat suosikkinsa. Cedricin sydänleikkauksen suorittanut kirurgi Ruth Wilson oli Cedricin aivan ehdoton suosikki Waynen ohella. Syy tälle oli toki luonnollinen, sillä Ruth ja Wayne olivat tutkineet häntä eniten ja näin ollen Cedric oli viettänyt sairaalassa eniten aikaa heidän kanssaan, vanhempiensa ohella tietysti.

Ruth poimi Cedricin tutkimustuolista syliinsä ja katsoi poikaa hellästi.
-Sinä olet ollut tänään erityisen reipas, äitisi saavat kyllä olla ylpeitä sinusta. Mennään heidän luokseen kertomaan hyvät uutiset.
-Äiti, äiti, Cedric hihkui innoissaan.

Jade ja Donna olivat jääneet Cedricin huoneeseen odottamaan tutkimuksen ajaksi ja he odottivatkin tietoja tutkimuksen sujumista malttamattomina. Cedricille tehtiin se sama rutiinitutkimus joka päivä mutta silti he halusivat joka päivä tietää miten se meni. Onneksi Ruthilla oli tänäänkin heille hyviä uutisia.
-Poikanne toipuminen on edistynyt hienosti. Hänen veriarvonsa alkavat jo lähestyä normaalia ja tämänhetkinen lääkitys ei ainakaan toistaiseksi näytä aiheuttavan mitään sivuvaikutuksia. Jos huominen sydämen ultraääni ei paljasta mitään yllättävää niin toipumisen voisi sanoa käynnistyneen suorastaan täydellisesti.

Jaden kasvoille ilmaantui tyytyväinen hymy.
-Hienoa kuulla. Osaatko yhtään arvioida että kauanko siihen menee että poika pääsee kotiutumaan?
Tohtori Rodrick sanoi meille viime viikolla että siihen menisi kuukauden verran, onko hän oikeassa?

Ruth nyökkäsi.
-Kyllä se pitää suunnilleen paikkaansa. Jos toipuminen etenee komplikaatioitta niin ehkä jopa aikaisemmin. On kuitenkin yksi juttu minkä voisi jo nyt tehdä. Poika on nyt viettänyt noin viikon sairaalan seinien sisällä saamatta  käydä ulkona. Koska suurin infektiovaara on nyt ohitettu niin voisitte lähteä hänen kanssaan lyhyelle vaunulenkille. Saatte sairaalalta rattaat lainaksi.

Donna halasi Cedriciä tiukasti.
-Ihanaa, sinä pääset ulos. Eikö olekin kivaa?
-Joo, Cedric vastasi hennolla äänellään.

Donna värähti hieman kun he astelivat ulos sairaalan ovista. Vaikka ulkona ei ollutkaan kovin kylmä niin sisäilman ja ulkoilman lämpötilaero oli kuitenkin tuntuva.
-Onko sinulla kylmä? Donna tiedusteli pojaltaan.
-Ei ole, Cedric totesi yksinkertaisesti.

Donna, Jade ja Cedric pääsivät lyhyen ulkoilunsa aikana ihailemaan kaunista, auringonnousun värjäämää taivasta.

Vaikka Jade ja Donna olivat erittäin onnellisia siitä että Cedric oli toipunut riittävän hyvin päästäkseen ulos, niin kaikista iloisin lyhyestä ulkoiluretkestä oli Cedric. Yli viikon kestänyt sisällä oleilu näkyi pojassa ja ulospääsy sai hänet virkistymään huomattavasti.

Vaikka Cedricin toipuminen olikin edistynyt hyvin niin Ruth ei kuitenkaan antanut perheelle lupaa poistua kovin kauas sairaalalta. Jade, Donna ja Cedric kävelivät kuitenkin läheisen joen rannalle ihailemaan kaunista säätä.
***

Cedric vaikutti voivan päivä päivältä paremmin eikä eroavaisuuksia tilanteeseen ennen leikkausta ollut juurikaan enää nähtävissä. Ainoat muutokset mitä Cedricissä oli enää havaittavissa olivat leikkausarpi rintakehässä ja se, että poika nukkui huomattavasti enemmän kuin ennen. Muuten Cedric oli jo aivan normaali.

Wayne tutki tietokannasta Cedricin tietoja ja kirjasi sinne ylös joka ikisen tutkimuksen, testin, lääkemuutoksen ja kaiken mitä saattoi vain kirjata. Wayne ei osannut itsekään oikein sanoa, mutta jostain syystä tämä tapaus oli painunut hänen mieleensä keskimääräistä voimakkaammin ja hän halusi hoitaa sen mahdollisimman täydellisesti.

Toki myös Ruth oli erittäin tiiviisti mukana Cedricin hoidoissa ja tutkimuksissa, mutta hän antoi päivä päivältä enemmän vastuuta Waynelle. Wayne oli tunnollinen työntekijä ja erikoistumisjaksonsa loppupuolella joten häneen uskalsi luottaa. Ruth valvoi kuitenkin tarkasti kaikkea mitä Wayne teki, sillä hän oli kuitenkin työskennellyt kardiologina jo useita vuosia ja Wayne oli vasta erikoistuja.
***

Eräänä iltana Jade oli lukemassa Cedricille satukirjaa. Sairaalaosastolla ei ollut juurikaan leluja infektioriskin vuoksi joten ilman kirjoja viihdykkeet olisivat olleet hyvin vähissä. Mitkään mobiilipelitkään eivät olleet vaihtoehto koska Jade ja Donna eivät halunneet altistaa poikaansa liialliselle teknologialle liian varhain. Vaikka Cedric olikin vilkas poika niin hän jaksoi onneksi keskittyä kuuntelemaan kun joku luki hänelle kirjaa.

-Eräänä aurinkoisena kesäpäivänä metsän eläimet kokoontuivat yhteen keskustelemaan...
Ja satu jatkui. Se oli pitkä, mutta Cedric jaksoi kuitenkin kuunnella koko tarinan loppuun.

Sängyllä torkkuva Donna hymyili näylle ja sulki silmänsä. Hän oli niin onnellinen siitä että Cedric oli parantumassa ja voi hyvin. Myös Jaden toiminta Cedricin kanssa oli ihanaa katsottavaa. Donna tiesi että Jade oli kärsinyt oman isänsä johdosta kuormittavasta epävarmuudesta ja pohtinut jatkuvasti, että millainen äiti hänestä tulisi. Donna olisi tiennyt sen sanomattakin, mutta Jade oli todella hyvä äiti.

Paria kerrosta alempana sijaitsevassa tutkimushuoneessa käytiin iloisen sävyisiä neuvotteluja jotka olivat juuri tulossa päätökseensä.
-Mitä sanot, menemmekö kertomaan heille hyvät uutiset?

Ruth nyökkäsi leveä hymy kasvoillaan.
-Todellakin mennään. Jo oli aikakin, se poikaparka on viettänyt sairaalassa aikaa jo enemmän kuin tarpeeksi.

Ruth ja Wayne kävelivät Cedricin huoneeseen rauhallisin askelin kertomaan asiaansa.
-Meillä on teille isoja uutisia.

Vaikka Waynen ja Ruthin olemukset kielivät jotain ihan muuta niin siitä huolimatta etenkin Jade ehti säikähtää että jotain oli taas vialla.
-Ei kai Cedricin toipumisessa ole tullut takapakkia?

Wayne hymyili onnellisen oloisena.
-Ei ollenkaan, päin vastoin. Poika on kuntoutunut jo niin hyvin että hänet voidaan kotiuttaa huomenna. Päiväkotiin paluuseen menee vielä tovi, mutta poika on jo niin hyvässä kunnossa että hän voi aivan hyvin olla jo kotona.

Innostus levisi Jaden mieleen, mutta hänen oli hieman haastavaa uskoa sanoja todeksi.
-Ihanko oikeasti? Huomennako jo?

Ruth nyökkäsi hymyillen.
-Kyllä vain. Poika on jo niin hyvinvoiva että edellytyksiä sairaalahoidossa pitämiseen ei enää ole.

Jade ja Donna syöksyivät halaamaan toisiaan onnesta soikeina. He olivat odottaneet tätä hetkeä niin pitkään.
***

Seuraavana aamuna Jade ja Donna tyhjensivät huonetta heidän henkilökohtaisista tavaroistaan. Jade penkoi lipaston laatikot huolellisesti läpi ja tarkisti ettei sinne ollut jäänyt mitään. Sitten heidän pitäisi vain käydä hoitajan luona allekirjoittamassa joku paperi ja he olisivat vapaita lähtemään.
-Täällä ei ole enää mitään, kaikki taitaa jo olla tuolla repussa

 Donna nyökkäsi tyytyväisenä.
-Hienoa. Cedric, oletko sinä valmis lähtemään kotiin?

Donna poimi Cedricin käsiensä varaan ja heilautti hänet yläilmoihin.
-Niin, kotiin. Pääset nukkumaan omaan sänkyyn ja leikkimään omilla leluilla.

-Kotiin! Kotiin! Cedric toisteli onnellisena.

Rauhalliset ja hiljaiset askeleet lähestyivät Cedricin sairaalahuoneen ovea. Ennen koputusta Wayne pysähtyi vielä hetkeksi oven taakse.

Waynen silmät olivat mennä väkisin kiinni ja hän oli kirjaimellisesti nukahtaa pystyyn. Takana oleva yövuoro oli vienyt häneltä kaikki voimat, mutta siitä huolimatta hän halusi käydä vielä hyvästelemässä Jaden, Donnan ja Cedricin.

Wayne koputti oveen varovasti ja astui sisään.
-Halusin vielä tulla hyvästelemään teidät. On hienoa huomata että vaikka lähtökohdat olivat riskialttiit niin poika on toipunut hyvin ja on kokonaisuudessaan hyvinvoiva. Paljon surkeampaankin kohtaloon olisi ollut ainekset, mutta nyt kaikki päättyi ainakin tällä erää onnellisesti.

Jade halasi Waynea kiitollisena.
-Kiitos vielä kerran että sinä autoit pelastamaan poikamme. Äläkä sano että teit vain työtäsi. Sinulle se oli ehkä pelkkää työtä, mutta meille sinun työsi oli niin merkityksellistä ettei sitä voi sanoin kuvailla.

Myös Donna kävi vuorollaan halaamassa Waynea.
-Olen sinulle niin kiitollinen. Ilman sinua minulla ja Jadella ei ehkä olisi enää lasta.

Wayne kävi poimimassa Cedricin lattialta syliinsä ja katsoi poikaa hellästi.
-Toivottavasti meidän ei tarvitse enää tavata näissä merkeissä. Oikein hyvää jatkoa sinullekin.
Cedric ei vastannut mitään. Tuijotti vain ihmeissään Waynen vihreitä silmiä.

Wayne poistui Cedricin, Donnan ja Jaden luota äärimmäisen uupuneena. Lopulta hän päätyi soittamaan taksin jolla hän pääsi töistä kotiin. Jos hän olisi lähtenyt ajamaan autoa niin väsyneenä kuin hän oli niin se olisi ollut iso riski liikenneturvallisuudelle.
***

Sinä iltana Jade ja Donna olivat äärimmäisen onnellisia. Kauhunhetkien ja tuskastuttavien sairaalassa vietettyjen viikkojen jälkeen he pääsivät vihdoinkin kotiin koko perheellä ja he saivat hiljalleen alkaa taas opetella normaalia arkirytmiä.

Cedric ei ensin meinannut osata nukahtaa omaan sänkyynsä kun hän oli ollut sairaalassa niin pitkään, mutta Jade sai kun saikin tuuditeltua hänet uneen.

Jade meni makuuhuoneeseen työsähköpostejaan lukevan Donnan luokse.
-Sain pojan nyt nukkumaan.

Donna nyökkäsi tyytyväisenä.
-Hienoa. Minä sovin pomoni kanssa että siirryn hetkeksi osa-aikaiseksi työntekijäksi. Pidämme tätä järjestelyä yllä ainakin niin kauan että Cedric voi palata päiväkotiin.

Donna sulki tietokoneen ja ryntäsi kietomaan kätensä Jaden ympärille. Jade teki samoin. Hetken he seisoivat siinä kiinni toisissaan eikä kumpikaan sanonut mitään.

Pian Jade vetäytyi taaksepäin ja katsoi Donnaa silmiin.
-Minä toivon niin paljon että meidän ei enää tarvitse pelätä pojan puolesta noin järkyttävästi. Se oli ihan kamalaa eikä se pelko ole vieläkään täysin hälvennyt.

Donna hymyili kevyesti vastatessaan Jadelle.
-En minä usko että meidän enää tarvitsee. Jos poika vain pysyy terveenä ja hyvinvoivana ja kasvettuaan ymmärtää sydänsairauden asettamat rajoitteet niin en usko että meidän tarvitsee pelätä tästä aiheutuvan enää mitään ongelmia.

Ennen nukkumaankäyntiä Donna veti vielä Jaden kainaloonsa.
-Tietysti Cedricistä tulee aiheutumaan vielä monenlaista huolta ja stressiä, mutta niin on aivan kaikilla vanhemmilla. Koulun alku ja siellä pärjääminen, pojan kaverit, teini-ikä... Kaikenlaista on vielä edessä, mutta ei murehdita niitä nyt.

Jade katsoi Donnaa silmiin hymyillen.
-Ei murehdita.
*****

Toivottavasti kukaan ei odotellut uutta osaa ihan henkeään pidätellen, sillä tässä kesti taas tovi. Vaikka viime osa vaikutti loppupuolella aika pahalta niin homma päättyi kuitenkin onnellisesti. Tässäkin osassa oli havaittavissa surua ja huolta, mutta onneksi myös niitä ilon ja onnen hetkiä. Tässä on ollut hetken aikaa taas vähän tällaisia dramaattisia käänteitä, mutta nyt voin melkeinpä luvata että ainakin kaksi seuraavaa osaa ovat rauhallisempia. Ehkä enemmänkin, mutta ainakin kaksi.