No heipä hei. Edellistä jouluextraa kirjoittaessa olin olevinani niin vakuuttunut, että se jäisi myös viimeiseksi ja sen jälkeen tämä tarina olisi paketissa, mutta tässä sitä taas ollaan. Osia on sittemmin ilmestynyt huimat kaksi (plus kolmas on parhaillaan työn alla), joten tarina ei ole lähelläkään valmista. Siltikin mulla on yhä vakaa halu ja aikomus kertoa tämä tarina
loppuun asti. Tämä on kuitenkin kaikesta huolimatta mulle tärkeä
projekti ja haluan saada tämän valmiiksi. Ehkä se tapahtuu ensi vuoden aikana. Ainakin toivon niin, ettei tämän tarvitse
enää nähdä kymmenvuotispäiväänsä. Niin, mähän tosiaan aloitin tämän
tarinan vuonna 2017, eli aika rientää. Viime vuoden tapaan tämä extra ei tule sisältämään ihan hirveästi
mitään tärkeää tarinaan liittyvää sisältöä. Lähinnä turhaa lätinää
nykyisestä ja vähän tulevastakin. Jouluunhan tämä ei liity sitten niin
lainkaan muuten kuin julkaisuajankohdan perusteella, mutta perinne mikä
perinne.
Kootut selitykset viivästymiselle-lista pitää sisällään sitä perinteistä: työkiireet ja -stressi, tekniset ongelmat, mielenterveys tai lähinnä sen puute ja se, että muut harrastukset ovat vieneet mukanaan. Kaikkien muiden harrastusten (urheilun seuraaminen, teatterissa käyminen ja kirjoittaminen) ohella uutena, tai pikemminkin palaavana olen viime kuukausina myös lukenut paljon. Joskus vuosia sitten luin paljon ja usein, mutta sittemmin se jäi. Nykyään lukuinto on kuitenkin herännyt uuteen kukoistukseensa, ehkä vähän liiankin kanssa. En edes pelleile, kirjahyllyt (kyllä, mulla on niitä kaksi) ovat täyttyneet viime kuukausina ihan mukavaa vauhtia ja olen puolitosissani harkinnut jo kolmannen hankkimista. Mä nimittäin olen siinä mielessä vähän vanhanaikainen, että tykkään lukea kirjani fyysisinä painoksina, vieläpä mieluiten kovakantisena mikäli sellainen vaihtoehto vain on saatavilla.
Viime extran aikoihin tulin maininneeksi, että kunhan tämä tarina on paketissa, niin alustavissa suunnitelmissa olisi perustaa ihan vain pelailuun perustuva simsblogi. Haaveilin myös siitä, että mikäli saisin jostain käsiini kakkosen, niin voisin sitten pelailla sitäkin. No, sittemmin kakkonen ja ykkönenkin uudelleenjulkaistiin Simsin 25v-juhlavuoden kunniaksi ja nyt omistan ne molemmat. Ykköstä en tosin ole vielä edes kokeillut ja kakkosenkin kanssa mun pelihistoriani on vielä varsin lyhyt. En ole myöskään kovin lahjakas rakentaja, siminluoja tai mitään sellaista (ei sillä, että olisin sitä kolmosessa tai nelosessakaan), mutta ehkä siitä jonkinlaista sisältöä saisi aikaiseksi? Mun aikaisempi simsbloggaus on kyllä ollut juurikin tarinointia, niin en tiedä mitä pelibloggaamisesta tulisi, mutta voisihan sitä kokeilla. Kaikki aikanaan kuitenkin, ensin haluan saada tämän valmiiksi. Ja mielellään myös toimivamman koneen alle... Mutta nyt kun aiheeseen päästiin, voisin esitellä lyhyesti ne tallennukset, joita parhaillaan pelaan. Kolmosessa mulla ei ole tällä hetkellä muita tallennuksia kuin tarinatallennukset, joten niissä ei ole juuri mitään esiteltävää. Nelostakaan en ole aikoihin avannut, mutta aloitetaan nyt kuitenkin siitä tallennuksesta, jolla olen viimeisimmäksi pelannut.
Tämä nuori herrasmies tässä on James Dove. James asustelee San Sequoiassa ja työskentelee freelancer-kirjailijana. Luonteeltaan James on erittäin ujo, viihtyy hyvin pitkälti omissa oloissaan ja suorastaan välttelee muiden seuraa.
Yksi poikkeus tähän kuitenkin on ja se on Jamesin kihlattu, Makoa Kealoha. Tiedän, että oikeasti pelin tarinassa Makoa on naisen kanssa naimisissa oleva perheenisä, mutta tässä todellisuudessa hän on lapseton sinkkumies. Tai oli, hehän ovat kihloissa Jamesin kanssa.
James ja Makoa ovat tosiaan jo kihloissa, vaikka erillään vielä asuvatkin. Yhteenmuutto, naimisiinmeno ja kenties perheen perustaminenkin kuitenkin siintävät jo horisontissa. Aika näyttää, mihin heidän tiensä vie.
Seuraavaksi luvassa on kakkosen perheeni esittely. Kakkonen on itseasiassa se sims-peli, jota olen viime aikoina pelannut kaikkein eniten. En tiedä onko kyse vain uutuudenviehätyksestä (jos nyt tätä termiä voi käyttää yli 20 vuotta vanhasta pelistä... Kaiketi voi, onhan se mulle uusi) vai yksinkertaisesti siitä, että koneeni tuntuu pyörittävän sitä kaikkein parhaiten. Joka tapauksessa, tämänhetkisessä taloudessani on meneillään jo neljäs sukupolvi. Kaksi ensimmäistä ovat jo manan mailla, mutta kolmas ja neljäs elävät ja voivat hyvin. Katsotaanpa:
Tässä on perheen nykyinen patriarkka, Verneri. Verneri on tosiaan sukunsa kolmannen polven edustaja, joka asuu Kaunialassa talossa joka on ihan itse rakentamani (ja sen kyllä huomaa, joten ei käynyt mielessäkään esitellä sitä). Verneri on suosiotavoitteinen sim, joka haaveili sotilasuran huipusta. Paino sanalla haaveili, koska tavoite on jo saavutettu. Lisätavoitteena Vernerillä on perhe. Ja joo, kuvaaminenkin on mulla kakkosessa vielä hyvin hakusessa, mutta ehkä voimme elää asian kanssa näiden muutaman kuvan verran.
Tämä tässä on Vernerin vaimo, Jenni. Jenni on nautintotavoitteinen sim, joka haaveili peliuran huipusta ja onnistui sen myös saavuttamaan. Vernerin tapaan myös Jennillä on lisätavoitteena perhe.
Jenni ja Verneri ovat varsinainen vuosisadan rakkaustarina. He ovat olleet yhdessä jo teini-ikäisistä asti. Eräänä kauniina iltana Verneri kotiutui työpaikaltaan vielä tuolloin pelkkä työkaveri Jenni mukanaan, mutta siitä lähtien he olivatkin käytännössä erottamattomat. Yliopistonkin he kävivät yhdessä ja asuivat luonnollisesti saman katon alla koko ajan, aivan kuten muutenkin koko elämänsä siitä eteenpäin.
Jenni ja Verneri ovat varsinainen vuosisadan rakkaustarina. He ovat olleet yhdessä jo teini-ikäisistä asti. Eräänä kauniina iltana Verneri kotiutui työpaikaltaan vielä tuolloin pelkkä työkaveri Jenni mukanaan, mutta siitä lähtien he olivatkin käytännössä erottamattomat. Yliopistonkin he kävivät yhdessä ja asuivat luonnollisesti saman katon alla koko ajan, aivan kuten muutenkin koko elämänsä siitä eteenpäin.
Perhelisätavoitteesta huolimatta pariskunta sai vain yhden lapsen, Thalia-tyttären. Thalia on tietotavoitteinen sim ja elämänhaaveena on urheilu-uran huippu. Toistaiseksi Thalia kuitenkin opiskelee lukiossa ja tekee iltaisin töitä esiintyjäuralla. Mieluusti olisin laittanut Thalian urheilu-uralle jo teininä, mutta paikkaa ei tuntunut aukeavan sitten niin millään ja jotain töitä oli pakko saada. Ei sillä, että perheellä olisi rahasta pulaa, mutta haluan mahdollisimman monta stipendiä yliopistoa varten, ja yksi niistä edellyttää teiniuran huipun saavuttamista ja teini-iän lähestyessä uhkaavasti loppuaan oli pakko tehdä valintoja. Eli joo, Thalian tulevaisuudessa on luvassa yliopisto-opintoja ja sitten toivon mukaan se urheilu-ura, mutta sen pidemmälle en ole vielä miettinyt.
Vaikka kakkonen onkin se peli jota olen viime aikoina pelaillut eniten, niin harmillisen vähälle sekin on viime aikoina jäänyt, mutta minkäs teet kun työt ja muu elämä ja sitä ja tätä ja tuota...
Mutta jotta tämä ei olisi aivan turhaa asiaan liittymätöntä tai korkeintaan vähän asiaa sivuavaa roskaa koko "extra", niin on tässä tarinaan liittyenkin edes jotain. Tarkemmin sanottuna, muutama vihjekuva tulevaan liittyen. 7 kpl, yksi kutakin tulevaa osaa sekä epilogia kohden sekä yksi siihen kaavailemaani extraan liittyen. Extra on tosiaan vielä vähän harkinnan alla, mutta jos päädyn sen toteuttamaan, niin se ilmestyy mitä todennäköisimmin osan 116 jälkeen. Tämä ihan siitä syystä, että siihen kohtaan se istuu tarinallisesti parhaiten. Mutta niin, nämä kuvat eivät siis ole mitään massiivisia spoilereita, korkeintaan vähän vihjaavia. Osat kulkevat yhä samoilla työnimillä kuin viime jouluextran aikoihin, mutta kuten sanottua, ne saattavat vielä muuttua.
Sellaista. Nämä kuvat tuskin tulevat osissa esiintymään ainakaan ihan tällaisenaan, mutta tarkoituksena olikin lähinnä antaa pieni kurkistus siihen, mitä tulevaisuudessa on luvassa. Näitä väsätessä alkoi myös jostain syystä houkuttaa ajatus otsikkokuvien lisäämisestä tuleviin osiin. En kyllä ehkä viitsi alkaa lisäämään niitä enää näin lähellä loppua, kun aikaisemmissakaan osissa ei niitä ole. Toisaalta, voisihan niitä vanhoihinkin osiin lisätä. Joudun joka tapauksessa alkaa käymään niitä jossain kohtaa läpi, koska valtaosassa vanhemmista osista kuvat ovat yhä väärän kokoisia tähän uuteen blogipohjaan. Tai no, "uuteen", sillä tämä blogi sai nykyisen ulkomuotonsa vuonna 2020... Mutta kaikkiin ennen sitä julkaistuihin osiin kuitenkin.
No mutta, eipä tässä oikeastaan muuta. Oikein kivaa loppuvuotta ja vuodenvaihdetta kaikille, palataan asiaan sitten ensi vuoden puolella!













Ei kommentteja:
Lähetä kommentti