100.Onnellinen loppu

♫❤

Otsikkolähde.

Sen kerran kaupunkiin saavuttuaan Lola tuli yhdessä Catalinan kanssa siihen tulokseen, että enää hän ei lähtisi. Hidden Springsissä ei ollut enää mitään tai ketään sitomassa sinne. Yhtenä viikonloppuna he kävivät Catalinan kanssa tyhjentämässä hänen asuntonsa, mutta sen jälkeen se ajanjakso hänen elämästään oli takanapäin lopullisesti.

He olivat molemmat varmoja siitä, että vielä jonain päivänä he muuttaisivat omilleen, mutta toistaiseksi Catalinan vanhempien luona asuminen oli oikein hyvä ratkaisu. Rose ja James ottivat uuden jäsenen talouteensa oikein mielellään ja nuorella parilla oli hyvin aikaa hoitaa käytännön asioita.

Ensimmäinen näistä hoidettavista asioista oli Lolan työpaikka. Hän oli ollut jo jonkin aikaa työttömänä vielä Hidden Springsissä asuessaan eikä sekään ollut kovin mieltäylentävää, mutta nyt ajatus toisten katon alla asumisesta ilman, että hän toisi itse talouteen yhtään mitään oli suorastaan sietämätön. Baarilla ei kuitenkaan ollut sillä hetkellä tarvetta uudelle työvoimalle eikä baarityö ollut muutenkaan asiakaspalvelukokemuksesta huolimatta ihan Lolan ominta aluetta, mutta onneksi Sunset Valleyn yrittäjäpiirit olivat melko pienet. Sitä kautta Colin ja Casey saivat järjestettyä Lolalle työpaikan erään paikallisen hotellin vastaanotosta.

Häitäkin he suunnittelivat hiljalleen, mutta suunnitelmien toteuttamisessa he eivät pitäneet mitään kiirettä. He kokivat sopivan hetken olevan vasta sitten, kun Catalina saisi oppisopimustutkintonsa valmiiksi. Se päivä koitti nopeammin kuin he luulivatkaan, mutta se ei haitannut. He olivat valmiita.

Hääpäivää edeltävänä päivänä he kaikki olivat tekemässä viimeisiä valmisteluita. James ja Lola olivat hakemassa hääkakkua konditoriasta, Tiffany kotonaan tekemässä viimeisiä kavennusompeleita Catalinan mekkoon ja Jonah vahtimassa Simonia, että Tiffany voisi keskittyä työhönsä. Rose lapsineen oli siivoamassa heidän kotiaan juhlakuntoon.

Lavuaaria pyyhkiessään Rose painautui ajatuksissaan kauas menneisyyteen ja samalla hiukan tulevaan.
-Ihanaa, että te lapset haluatte järjestää perhehäitä itsellenne. Minä menin naimisiin isänne kanssa hyvin pienimuotoisesti, samoin kuin minun vanhempani aikoinaan. Kaunis tilaisuushan se oli, mutta ei siellä ollut muita vieraita kuin minä.
Caseyn tuiman katseen porauduttua itseensä Rose jatkoi vielä vähän.
-En minä millään pahalla. Pienetkin häät voivat olla todella ihania, ja tärkeintähän se hääparin toiveiden toteutuminen on eivätkä muiden mielipiteet. Casey, minä en ihan oikeasti tarkoittanut moittia sinun ja Jonahin ratkaisua. Mielelläni minä olisin teidänkin häissänne ollut, mutta ymmärrän kyllä, miksi te teitte kuin teitte.

Casey laski imurinvarren käsistään ja jäi katsomaan äitiään.
-En minä sillä, vaan mietin lähinnä sitä, että eihän tuo voi olla totta. Joy kertoi meille, että he menivät Dylanin kanssa naimisiin sinua odottaessaan. Periaatteessa olit siis paikalla, mutta et kyllä taatusti muista niistä bileistä yhtään mitään.
Casey oli hetken ihan hiljaa. Hän ei olisi halunnut sanoa tai edes ajatella sitä, mutta kun epäilys oli mieleen virinnyt, niin ei hän voinut olla hiljaakaan.
-Vaarin muistisairaus alkoi sillä, että hän alkoi unohdella asioita ja puhua sekavia. Ettei vain sinullakin olisi käymässä niin?

-No ei todellakaan, Rose tuhahti hermostuneena ja heitti pesusienen lavuaariin.
Samassa hän kuitenkin tajusi, että mitä hän oli hetkeä aikaisemmin tullut sanoneeksi. Sen yhden varomattoman lauseen sanomalla hän oli vahingossa tullut tavallaan paljastaneeksi vuosia varjellun salaisuuden. Osittain tilanne saattoi vielä olla pelastettavissa, mutta puheitaan hän ei saanut enää peruttua.
-Ei minulla ihan todella ole mitään muistiongelmia. Jospa istutte kaikki hetkeksi alas, niin minä kerron teille jotain.

Kaikki kolme lasta istuivat toiselle sohvalle ja Rose yksin viereiselle. Hetken hän pohti kuumeisesti sitä, miten hän voisi pelastaa sen mitä pelastettavissa olisi. Kaikkea hän ei voisi kertoa ollenkaan, ei ainakaan keskustelematta ensin Jamesin kanssa, mutta jotenkin hänen olisi saatava selitettyä asiat parhain päin.
-Se mitä äsken sanoin heidän häissään olemisesta piti todellakin paikkaansa kahdellakin tavalla. Dylan ja Joy eivät halunneet teidän tietävän tästä, kun he eivät pahemmin tykänneet kaivella menneisyyden ikävyyksiä, mutta he tosiaan menivät naimisiin ensimmäistä kertaa minua odottaessaan. Useita vuosia myöhemmin heidän liittonsa kohtasi kuitenkin… Vaikeuksia, sanotaanko näin. Siinä kohtaa ero oli heille oikea ratkaisu, vaikka se heitä molempia satuttikin. Erosta huolimatta he säilyivät ystävinä, ja muutama vuosi eron jälkeen he huomasivat rakastavansa toisiaan yhä enemmänkin kuin ystävinä, joten he päättivät palata yhteen. Jälkimmäiselläkin kerralla minä olin heidän häissään mukana, mutta tällä kertaa siten, että ihan oikeasti ymmärsin mitä oli meneillään.

Kaikki lapset olivat hyvin hiljaisia ja mietteliäitä. Catalina oli ensimmäinen, joka heistä rohkeni avaamaan suunsa.
-Millaisia vaikeuksia heillä sitten oli? Oliko siinä pettämistä vai mitä kävi?

Seuraavat sanat viilsivät Rosen sydäntä, mutta siitä huolimatta hän yritti vetää mahdollisimman luontevan hymyn kasvoilleen. Hän ei mielellään valehdellut kenellekään, ei varsinkaan omille lapsilleen. Tämä oli kuitenkin sellainen asia, mitä hän ei kertakaikkiaan voinut sanoa. Kukaan asianosaisista ei ollut enää itse kertomassa, joten tämä osa totuudesta saisi painua hautaan heidän mukanaan.
-Ei sentään mitään sellaista. Heillä vain… En minä oikeastaan edes tiedä. Minä olin kuitenkin sen verran nuori, etten oikein ymmärtänyt eivätkä he muutenkaan ymmärrettävästi omalle lapselleen ala parisuhdeasioistaan avautumaan. Yhteenpaluunsa jälkeen he olivat kuitenkin hyvin onnellisia, kuten tekin saitte nähdä.

Jopa yleensä rennonletkeä Colin oli nyt hyvin vakava ja hiljainen. Hetken äitinsä sanoja pohdiskeltuaan hänkin kuitenkin nyökkäsi ymmärtäväisenä.
-Kyllähän he onnellisilta vaikuttivat, se on ihan totta. En minä edes usko, että kukaan jaksaisi esittää niin kauaa kuin hekin olivat yhdessä. Varsinkin jos on niin tiiviisti perheen kanssa tekemisissä kuin he. Kyllä joku olisi huomannut, jos se olisi ollut pelkkää näyttelyä.

Casey oli ainoa heistä, joka ei sanonut yhtään mitään. Hänen mieleensä oli noussut välittömästi yksi kysymys, mutta tämä ei ollut oikea aika, paikka tai edes henkilö. Jos äiti edes tiesi asiasta, niin tuskinpa hän tahtoisi puhua siitä ainakaan Colinin ja Catalinan kuullen. Koska Dylan itse ei ollut enää kertomassa, niin olisi vain yksi henkilö joka hänelle voisi vastata.

Sopiva tilaisuus kysymykselle aukeni paljon nopeammin kuin Casey olisi voinut uskoa. Samana iltana James lämmitti saunan ensimmäistä kertaa aikoihin ja pyysi poikansa mukaan. Colinilla oli kuitenkin niin kova ikävä poikaansa ja vaimoaan, että hän lähti suorinta tietä kotiin kun siivous oli saatu valmiiksi. James ja Casey jäivät siis saunomaan kahden kesken.

Vaikka Casey oli aina ollut veljeään hiljaisempi ja sulkeutuneempi tapaus, niin nyt James aisti, että poika ui vielä normaaliakin syvemmällä ajatuksissaan kuin yleensä ja kohta todennäköisesti hänelle itselleen esitettäisiin jokin kysymys. Hän ei ollut väärässä.
-Oliko Dylanin ja sinun veljesi välillä jotain muutakin kuin ystävyyttä?
James jäätyi aivan täysin eikä sanonut sanaakaan, mutta se reaktio kertoi Caseylle enemmän kuin tarpeeksi.
-Tiesikö äiti?

James jäi katsomaan eteensä vaikeana. Hän ei halunnut alkaa valehtelemaan enää nyt, kun suora kysymys oli kysytty, mutta vielä vähän hän koitti pelata itselleen aikaa.
-Mistä sinä olet tuollaista keksinyt?

Isänsä reaktiota tarkkaillessaan Casey aisti välittömästi, että asia taisi olla melko vaikea. Häntä alkoi myös vähän kaduttaa, että hän edes kysyi. Siinä kohtaa taisi kuitenkin olla liian myöhäistä peruutella.

-Äiti puhui tänään vähän ohi suunsa vahingossa ja sen seurauksena joutui selittämään, että hänen vanhempansa ovat menneet naimisiin kerran, eronneet kerran ja menneet sitten uudelleen naimisiin ollen siinä välissä muutaman vuoden erossa. Vaari puolestaan kertoi minulle joskus, että hän oli nuorena rakastunut mieheen, joka oli ensin hänen ystävänsä ja se suhde päättyi tämän miehen kuoltua vähän samankaltaisessa onnettomuudessa kuin sinun veljesi. Sinä taas olet sanonut, että veljesi tunsi vaarimme ja he olivat hyviäkin kavereita, olet kertonut siitä tasoristeysonnettomuudesta ja näyttänyt sen lehtiartikkelinkin, joten minä yhdistelin pisteet. Ei sinun tietenkään ole pakko kertoa jos et tahdo, mutta en minä voi oikein äidiltäkään kysyä. Hän ei oikein vaikuttanut tietävän koko asiasta tai ainakaan halukkaalta puhumaan siitä.

Jamesin nyökkäys oli jäykkä.

-Et sinä väärässä ole. Mennään suihkuun, niin minä voin sen jälkeen kertoa sinulle lisää.

Suihkun jälkeen James kietoutui pyyhkeeseen ja jäi nojaamaan hierontapöytää vasten. Hän joutui miettimään sanojensa asettelua pidempään kuin olisi halunnut. Aikoinaan tehty päätös asian pitämisestä salassa tuntui silloin oikealta, mutta nyt kun Casey kaikesta huolimatta tiesi, niin se päätös alkoi vähän kaduttaa.
-Tosiaan… Kaikkihan alkoi siitä, kun Jasper tutustui Dylaniin koulussa. Myös Joy oli heidän kanssaan samalla luokalla, mutta läheisiä he eivät vielä silloin olleet ja vähäinenkin yhteys katkesi kun he päätyivät asumaan eri kaupunkeihin. Jasperin ja Dylanin ystävyys vain syveni, mutta Jasperilla se meni vielä ystävyyttäkin pidemmälle suunnilleen minun syntymäni aikoihin. Vielä silloin Dylan kuitenkin koki pelkkää ystävyyttä häntä kohtaan, ja vaikka siinä jonkinsorttinen sydämen särkyminen tapahtuikin, niin he jatkoivat ystävinä. Tässä välissä Dylan tapasi Joyn uudelleen, he rakastuivat ja äitisi sai alkunsa. Kun Rose oli kolmen vanha, niin Dylanin isä kuoli. Suunnilleen niihin aikoihin Dylan alkoi myös tajuta, että hän rakastaa Jasperia sittenkin enemmän kuin ystävänä. En tiedä ihan tarkkaan, kun olin niin nuori silloin eikä Jasper koskaan kertonut minulle aivan kaikkea. Dylan ja Joy eivät kuitenkaan eronneet vielä silloin, vaan se tapahtui paljon, paljon myöhemmin. Eron jälkeen Dylan alkoi seurustelemaan Jasperin kanssa, mutta… No, sinä tiedät miksi se päättyi. Ja vastauksena aiempaan kysymykseesi, niin kyllä, äitisi tiesi. Ei vielä silloin kun kaikki tämä tapahtui, mutta Dylan kyllä kertoi hänelle myöhemmin.

Puinen penkki narahti Caseyn istuessa siihen pohdiskelemaan isänsä kertomaa.
-Kun vaari aikoinaan kertoi minulle tuosta nuoruudenrakkaastaan ja sen suhteen päättymisestä, niin toki minä ymmärsin sen olevan ihan hirveä juttu, mutta tuo kaikki kertomasi tekee siitä jotenkin vielä pahempaa kuin kuvittelin.
-Miksi hän muuten kertoi sinulle? Ei sillä, etteikö hän olisi saanut, mutta kuinka se tuli puheeksi? James uteli.
-Se tapahtui silloin lukion lopulla, kun minä aloin vähitellen myöntää itselleni, että olen rakastunut Jonahiin. Vaari taisi jotenkin aistia sen minusta ja tuli tarjoamaan apuaan. Ehkä hän kertoikin kokemuksestaan juuri siksi, koska halusi rohkaista minua olemaan avoimesti oma itseni.

James katsoi yllättyneenä Caseyn suuntaan.
-Ai se alkoi jo silloin? Minä kun luulin, että te olitte Jonahin kanssa siellä tanssiaisissa vain ystävinä ja rakastuitte toisiinne myöhemmin, vasta joskus Dylanin kuoleman jälkeen.
-Niin me olimmekin. Tai minähän olin jo korviani myöten rakastunut, mutta hän näki minut juuri ja juuri kaverina eikä minään sen enempänä.
James nyökkäsi mietteliäänä.
-Minä muistan, kun vähän teidän yliopistoon lähtönne jälkeen Dylan tuli puhumaan minulle, että sinä taidat olla vähän rakastunut, hänen sanojensa mukaan “siihen mustatukkaiseen naapurin poikaan”. Se oli kuitenkin samoja aikoja, kun hänen muistisairautensa alkoi käydä ilmi, joten arvelin hänen vain puhelevan höpöjä ja korkeintaan muistelemaan omaa nuoruuttaan. Ei hän sitten tainnutkaan vielä olla ihan niin höperö.

Casey naurahti hieman isänsä kertomalle. Kieltämättä tuo kuulosti ihan joltain sellaiselta, mitä vaari saattoi sanoa.
-Ei ollut ei. En minä koskaan kertonut hänelle sitä, että tunteideni kohde oli juuri Jonah, mutta hän taisi arvata sen. Ei mikään ihme, kun hänellä on tuollainen kokemus taustallaan. Mutta ymmärsinkö minä nyt oikein, että sinun veljesikin oli siis homo?
-Ei hän koskaan identifioinut itseään millään tarkalla termillä ainakaan minun kuulleni, mutta ei hänellä ollut suhteita kuin miesten kanssa.
-Jasper ja Dylan varmaan selittävätkin sen, miksi sinun ja äidin oli niin helppo hyväksyä minut ja Catalina, Casey totesi varovasti.

James istui penkille ja jäi katsomaan Caseyta lempeästi.
-Usko pois, ei sinun tai siskosi suuntautuminen ole koskaan ollut minulle mikään ongelma, eikä ole äidillesikään tai kenellekään lähipiirissämme. Meille kaikille on tärkeintä, että te lapset olette onnellisia. Oli se sitten yksin tai jonkun kanssa. Minua on harmittanut ainoastaan se, että Jasper ei enää ole täällä, koska hän olisi Dylanin ohella varmasti ollut loistava tukija ja roolimalli. Muissakin asioissa, mutta etenkin tässä, koska tämä on sellainen asia, missä en osaa asettaa itseäni sinun asemaasi vaikka haluaisinkin. Olen pahoillani jos sinusta tuntuu siltä, että tämä olisi ollut meille jotenkin ikävä juttu tai et ole saanut tarpeeksi tukea vanhemmiltasi. Mikäli minä nyt kuitenkin olen ymmärtänyt oikein, niin sinä olet kuitenkin sinut itsesi kanssa, alun haasteista huolimatta teillä menee nyt hyvin ja te olette onnellisia.
-Kyllä, meillä menee oikein hyvin, Casey kertoi.  
-Hienoa kuulla. Nyt minä en varmaan voi enää oikein tehdä muuta, kuin esittää vielä pienen pyynnön.
-Minkä?

-Nyt kun sinä tiedät, niin myös sisaruksillasi on oikeus tietää. Olemme varmaan kuitenkin yhtä mieltä siitä, että siskosi hääpäivä ei ole ihan oikea ajankohta tällaiselle paljastukselle, joten asian kertominen voi varmaankin siirtyä vähän kauemmas tulevaisuuteen.

Casey nyökkäsi. Vaikka hän olisi ymmärtänyt asian totaalisen salaamisenkin, niin kyllä hän ymmärsi myös tasapuolisuuden nimissä kertomisen ja varsinkin sen, että huominen ei todellakaan olisi oikea päivä kertoa.
-Colin tietää jo osan. Hän oli joskus kysynyt vaarin ensirakkaudesta ja kuullut sen saman tarinan kuin minäkin. Ehkä minä voin selittää loput hänelle. Sinä voit kertoa Catalinalle, koska hän ei käsittääkseni tiedä mitään.
***

Kuten käytännössä kaikki muutkin perhepiirin häät, niin myös Catalinan ja Lolan häät noudattivat tuttua kaavaa. Pariskunta kävi maistraatissa vannomassa valat sekä kirjoittamassa paperit, mutta varsinainen hääjuhla vietettiin heillä kotona. He olivat harkinneet pitävänsä baarihäät aivan kuten Colin ja Tiffany aikoinaan, mutta lopulta kuoppasivat idean. Vaikka Colinilla ja Tiffanylla ei olisi ollut mitään sitä vastaan, niin heistä itsestään se olisi tuntunut kopioinnilta, minkä lisäksi Catalina ei tahtonut juhlia työpaikallaan. Päätöksen sinetöi se, että silloin Simon ei olisi päässyt osallistumaan. Vaikka paikka olisikin ollut silloin suljettu yksityistilaisuuden vuoksi, niin ei baariympäristö olisi silti ollut sopiva paikka lapselle.

Vaikka toisaalta Simon olikin kasvanut jo huimasti, oli hän kuitenkin niin pieni, ettei hän olisi joka tapauksessa ymmärtänyt hääjuhlasta yhtään mitään. Vaikka hänet oli nytkin puettu siististi, niin ainoa kiinnostusta herättävä asia tuntui olevan palikkapöytä. Tuskinpa häntä kiinnostaisi edes hääkakku, koska hän ei oikein ollut makean perään.

Muut keskittyivät kuitenkin juhlimaan. Jopa normaalisti hieman ujon puoleinen Catalina uskalsi kerrankin heittäytyä ihan täysillä. Olihan tämä hänen päivänsä. Heidän päivänsä.

Baaritiskin takana päivystävä Colin vilkaisi juhlakansaa hymyillen ja jatkoi sitten juoman sekoittamista. Drinkin lisäksi mieleen nousi sekin, että tässä oli hauska kontrasti hänen omaan hääpäiväänsä. Silloin Catalina oli tekemässä drinkkejä heidän juhlissaan, ja nyt hän sai hoitaa samaa roolia Catalinan juhlissa.

Rose oli pitkin päivää ollut hyvin herkistynyt tytärtään katsellessaan. Ensinnäkin, hän oli todella onnellinen ja ylpeä. Toisekseen, aivan kuten aika monella muullakin sinä päivänä, niin myös hänellä oli noussut mieleen muistoja omalta hääpäivältään.
-Sinä olet niin kaunis ja vaikka itse sanonkin, niin tuo mekko pukee sinua upeasti.

Catalina katsoi herkistynyttä äitiään hymyillen.
-Kiitos, että minä sain käyttää tätä. En koskaan ajatellut olevani sellainen ihminen, joka välittäisi perintöhäämekoista, mutta nyt kun miettii, niin onhan tämä todella hienoa.

Rose veti tyttärensä lähelleen yhä hyvin herkistyneenä.
-Tietenkin sinä sait sen. Olen vain iloinen siitä, että se pääsi jälleen hyötykäyttöön.

Hääkakun leikkaamisen ja syömisen jälkeen James meni Lolan juttusille.
-Voisimmeko mennä hetkeksi ulos? Minulla on sinulle vähän asiaa.

Lola yritti nopeasti tulkita Jamesin äänensävyä ja elekieltä, mutta ei saanut siitä mitään irti. Hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä James halusi sanoa. Se sai kuitenkin uteliaisuuden heräämään hänen sisällään.
-Tietenkin.

James saattoi Lolan puutarhapenkille ja he jäivät siihen istumaan hetkeksi ihan hiljaa Jamesin hakiessa sanojaan. Asian tuominen esiin oli vaikeaa, koska vaikka James tiesi Lolan tietävän, että hänkin tiesi, niin eivät he olleet koskaan siitä kahden kesken puhuneet. Ainoat tietonsa James oli saanut siitä, kun oli joskus kuullut Catalinan ja Lolan keskustelevan häiden vieraslistasta.
-En oikeastaan edes tiedä, mitä minä tässä yritän sanoa. Tai tiedän, että mitä, mutta en tiedä, miten. Kai minä voisin aloittaa siitä, että olen todella pahoillani.

Lola oli hetken ihan hiljaa tajutessaan, mitä James tarkoitti. Vaikka hän olikin käsitellyt tämän asian mielessään jo kauan aikaa sitten, niin tänään hänen oli myönnettävä itselleen, että kyllä se vieläkin vähän sattui.
-Heidän menetyksensähän tämä on, vaikka en minä jaksa teeskennellä, etteikö yhtään harmittaisi. He odottavat minulta sellaisia asioita, joita eivät koskaan tule saamaan. Mies, lapset, omakotitalo ja sitä rataa. Noista asioista omakotitalo on ainoa, joka ehkä tulee joskus toteutumaan. He kai kuvittelevat, että muuttaisin mieleni, vaikka olen ollut teini-ikäisestä asti vuorenvarma, että niin ei tule käymään. Vaikka he ovatkin minulle rakkaita ja minäkin heille, niin parempi vain, että emme ole tekemisissä nykyistä enempää. He eivät ole kovin avarakatseisia ihmisiä enkä minä pysty sitä muuttamaan, vaikka olenkin heidän oma lapsensa.

James katsoi Lolaa säälien.
-Se on surullista, mutta tottahan se on, että et sinä sille mitään voi. En usko, että se on sinulle epäselvää, mutta haluan kuitenkin vielä varmistaa sinun tietävän, että tähän perheeseen sinä olet todella tervetullut, olethan sinä nyt osa sitä ihan virallisestikin. Teet selvästi Catalinan onnelliseksi ja teillä on samansuuntaiset tulevaisuudenhaaveet, mikä on erittäin hieno asia. Olen todella onnellinen. En pelkästään tyttäreni puolesta, vaan teidän molempien. En yritäkään väittää, että minun ja Rosen välittäminen paikkaisi sen aukon elämästäsi minkä vanhempiesi asennoituminen on jättänyt, mutta haluan sinun kuitenkin tietävän, että jos on joku asia mistä haluat meille uskoutua, niin me autamme sinua kyllä ihan samalla tavalla kuin ketä tahansa lapsistamme.

Lola hilasi itseään hieman lähemmäs tuoretta appiukkoaan ja laski päänsä tämän olalle.

-Kiitos, se on hienoa kuulla. Kun minä törmäsin Catalinaan ensimmäistä kertaa, niin ei minulla ollut aavistustakaan siitä, mitä kaikkea hän toisi mukanaan. Ainakin tähän asti ne ovat olleet pelkkiä hyviä asioita ja uskoisin, että niin on kyllä jatkossakin.

James ei sanonut mitään, mutta jatkoi Lolan hiuksien silittelyä hiljaisena.

Lola ja James eivät istuneet penkillä kovin kauaa, vaan palasivat pian sisälle ja jatkoivat juhlia iloisena edellisen keskustelun surullisesta sävystä huolimatta. Illan tullen Catalina ja Lola jättivät muut juhlimaan keskenään ja karkasivat kaksin viettämään aikaa sille rannalle, millä he olivat taannoin kihlautuneet.

Aurinko oli päivän mittaan lämmittänyt rantahiekan todella kuumaksi, mutta heidän alleen levitetty viltti suojasi liialliselta poltteelta. Catalina katseli Lolaa suoraan silmiin pohtien samalla mennyttä ja tulevaa.
-Oletko sinä ihan varma, että se sopii sinullekin?
-Mistähän sinä mahdat puhua?
-Kyllä sinä tiedät.

Lola nyökkäsi itsevarmana.
-Olen tietenkin, ja vaikka en olisikaan, niin eihän se minun päätökseni ole. Kyllä se kuitenkin sopii minullekin, voitte kaikki olla varmoja siitä.

Catalina kiinnitti katseensa suoraan Lolan silmiin.
-Hyvä niin, koska vaikka haluankin sitä, niin en minä ryhtyisi siihen jos se olisi sinulle ongelma. Ei nyt kuitenkaan mietitä sitä tämän enempää tällä erää. Onhan meillä tässä ensin asioita hoidettavana.
-Kuten?
-Häämatka… ja ihan ensimmäisenä tietenkin hääyö.

Lola alkoi nauraa huvittuneena, mutta Catalina hiljensi hänet nopeasti painamalla huulet hänen omiaan vasten. Äskeinen keskustelu painui unohduksiin ja mielessä olivat enää rakkaus ja sen mukanaan tuoma onnellisuus.

*****

Kolminumeroisissa osalukemissa liikutaan! Enpä olisi silloin joskus uskonut, että pääsisin tämän tarinan kanssa ihan näin pitkälle.

Tähän alkuun haluan myös pahoitella mahdollisesti hämmennystä aiheuttanutta osan nimeä. Ei tämä vielä loppu ole. Otsikkokappale valikoitui ihan vain siksi, että pidän siitä niin kovasti ja mielestäni se sopii Catalinan ja Lolan tarinaan (ja joo, se on sama kuin viime osassa). Myönnettäköön kuitenkin, että harkitsin sitä melko pitkään ja vakavasti, että olisin päättänyt tarinan tähän. Satalukuun olisi ollut ihan nättiä lopettaa, julkaisutahti on tarinan alkuajoista hidastunut huomattavasti ja olen välillä pohtinut, että onko tämä enää edes lukijoille mielekästä kun saan aikaiseksi noin yhden osan kuukaudessa jos sitäkään. Vapaa-aika ei myöskään ole lähitulevaisuudessa ainakaan lisääntymässä, kun ihan pian aloitan vähän lisää opintojaksoja ja niiden oheen vielä työharjoittelun. Tähän yhtälöön kun vielä lisää muut harrastukset, niin joo… Kaikesta huolimatta päätin, että en lopeta. Vaikka aikaa ei ole ihan riittävästi ja jaksamista on toisinaan vielä vähemmän, niin siitä huolimatta minulla on halu kirjoittaa ja saattaa tämä tarina loppuun. Se päätepiste on jo nimittäin tiedossa, vaikka ihan vielä ei siellä ollakaan ja ainakin omasta mielestäni minulla on vielä paljonkin sanottavaa tästä tarinasta ja sen hahmoista. Tarina siis jatkuu, vaikka julkaisutahti verkkaisena pysyykin. Älkää siis olettako tämän päättyneen vaikka välit venyisivät joskus hyvinkin pitkiksi. Jos jostain syystä lopettaisinkin tämän kesken, niin ilmoittaisin kyllä erikseen. Sama tietysti siinäkin tapauksessa, jos ihan oikeasti saan tämän valmiiksi.

Okei, se turhista löpinöistä ja tarinan pariin. Catalinan ja Lolan liitto etenee onnellisissa merkeissä ja he ovat nyt aviopari. Ennen häitä koettiin hieman draamaakin, kun tarkkaan varjeltu salaisuus paljastui lapsillekin melkein kokonaisuudessaan ja sen seurauksena käytiin painava keskustelu. Itse hääpäivä sujui kuitenkin pääosin onnellisissa merkeissä. Paljoa muuta tässä ei voikaan oikeastaan sanoa, mutta jos haluatte, niin saatte arvailla, että mikä mahtaa olla tämä Catalinan ja Lolan juttu, josta he lopussa puhuivat.

Seuraavaa osaa en uskalla luvata. Tai sen uskallan, että se tulee kyllä, mutta ajankohdasta en ole ihan varma. Maaliskuun aikana olisi tavoite, mutta kuten ylläolevasta pohjustuksesta voi päätellä, niin ihan varmaa se ei ole.