maanantai 31. tammikuuta 2022

99.Kartta ja kompassi

Otsikkolähde.
Aamu oli vielä aikainen, aurinko oli hädin tuskin noussut taivaalle ja hän oli todella väsynyt. Siitäkin huolimatta hän oli myös käsittämättömän onnellinen.
Silmät ummessa poikaa heijatessaan Tiffany pohti, että nämä ensimmäiset päivät vauvan kanssa olivat olleet ihmeen helppoja odotuksiin nähden. Ehkä ajatus helppoudesta johtui vain siitä, että alkuraskauden kauhut olivat edelleen liian kirkkaana mielessä, ehkä tämä oli vain tyyntä myrskyn edellä tai ehkä molempia, mutta toistaiseksi arki ei vaikuttanut lainkaan niin kamalalta kuin mistä häntä oli varoiteltu. Hän palasi ajatuksistaan maan pinnalle vasta kuullessaan ulko-ovelta hiljaisen koputuksen.
-Tulkaa sisään vain, se ei ole lukossa.
Vanessa ja Halen katselivat tyttärensä suuntaan herkistyneinä. He olivat samaan aikaan niin iloisia ja ylpeitä, minkä lisäksi näky vastasyntyneestä äitinsä syleilyssä toi muistoja mieleen. Heiltä tuo elämänvaihe oli jo kaukana takana, mutta se onnellisuus oli edelleen kirkkaana mielessä.
-Hei, mitäs tänne kuuluu?
Tiffany laski vauvan varovasti olkapäältä syliinsä.
-Ihan hyvää. Colin on yläkerrassa lepäämässä ja taitaisi tälläkin pojalla olla kohta aamu-unien aika. Ajattelin, että nyt kun ulkona on hyvä keli, niin torkut vaunuissa pihalla voisivat olla paikallaan.
Halenin silmät kirkastuivat välittömästi.
-Saanko minä? Siitä on niin tolkuttoman kauan, kun olen viimeksi nukuttanut vauvaa.
Tiffany suostui ilomielin, joten hän ojensi pojan onnelliselle isoisälle, joka katosi takaovesta ulos.
Tiffany ja Vanessa istuivat alas ja äiti jäi katsomaan tytärtään vienosti hymyillen.
-Ettekö te ole vielä keksineet nimeä vai ettekö halua paljastaa sitä vielä? Ei sillä, että haluaisin painostaa tai mitään, mutta kiinnitin vain huomiota, että kutsutte vauvaa yhä vain pojaksi.
Tiffany kohautti olkiaan.
-Hänen nimensä on Simon. Yritämme kyllä tottua käyttämään hänestä nimeään, mutta se on vielä vähän vaikeaa, kun koko odotusajan kutsuimme häntä vain pojaksi tai vauvaksi.
Vanessa henkäisi ihastuneena.
-Aivan ihana nimi. Nyt minunkin on helpompi leuhkia isoäitiydelläni työkavereilleni, kun voin vihdoinkin puhua pikkuisesta ihan nimellä.
Tiffany naurahti, mutta vakavoitui hyvin nopeasti.
-Isoäitiydestä puheenollen… Saanko minä kysyä sinulta jotain?
Vanessan mieleen hiipi ikävä aavistus, mutta siitä huolimatta hän nyökkäsi hyväksyvästi. Tiffany päätti mennä suoraan asiaan.
-Miksi me emme ole koskaan olleet tekemisissä isovanhempiemme kanssa? Isän vanhemmathan olivat kuolleet jo ennen syntymäämme, sen minä tiedän, mutta entä sinun vanhempasi? Et ole koskaan puhunut heistä etkä näyttänyt valokuvia tai yhtään mitään muutakaan. Miksi et?
Vanessa käänsi epätoivoisena katseensa pöydän pintaan. Hän oli vaiennut tästä asiasta jo kauan, todella kauan, mutta ehkä nyt olisi aika kertoa. Jos hän alkaisi kiertelemään tai vaihtamaan puheenaihetta, niin Tiffany ei varmasti katsoisi sitä sormien läpi. Pahimmassa tapauksessa nainen kaivelisi isovanhempiensa nimet jostain ja ottaisi itse yhteyttä heihin. Se oli sellainen skenaario, jonka toteutumista Vanessa ei todellakaan haluaisi nähdä.
-Ensimmäisenä minun pitää kai toivoa, ettet sinä suutu, että olen salannut tämän teiltä. Älä suutu myöskään isällesi. Hän tietää kaiken, mutta olen vannottanut hänet olemaan hiljaa. Sinä olet kuitenkin fiksu nainen, joten vaikka et ymmärtäisi päätöstäni, niin ainakin ymmärrät syyt sen takana.
Koko asian ajatteleminenkin oli tehnyt hänestä niin levottoman, että paikallaan istuminen oli suorastaan mahdoton ajatus. Vanessa nousi ylös ja oli hetken aikaa ihan hiljaa.
-Se liittyy lapsuuteeni, tai oikeastaan koko nuoruuteeni. Minun vanhempani… No, sanotaanko näin, että he eivät varsinaisesti olleet kovin rakastavia ja välittäviä. Välillä minusta tuntui siltä, että he suorastaan vihasivat minua.
-Miksi ihmeessä he nyt sinua vihaisivat? Tiffany kysyi kauhistuneena.
Vanessan ääni värisi vähän, kun hän puhui. Asia oli niin vaikea, ettei hän ollut pahemmin puhunut siitä oikeastaan ikinä. Roselle hän oli kertonut osan, muttei aivan kaikkea. Halen oli ainoa, joka oli kuullut koko tarinan ennen tätä.
-Siihen on monta syytä. Yksi niistä on se, että he olivat uraihmisiä ja perheen perustaminen oli sellainen asia, mikä ei todellakaan kuulunut heidän suunnitelmiinsa. Siinä ei toki ole mitään väärää, mutta… No, kuten sinä varmaan jo arvasitkin, niin minä olin heille yllätys enkä todellakaan iloinen sellainen. Äiti ja isä eivät epäröineet selventää niin sanojen kuin tekojenkin voimalla, että minun syntymäni suurin piirtein pilasi heidän elämänsä. Joskus suutuspäissäni kysyin äidiltä, että miksi hän ei sitten tehnyt aborttia. Kuulemma raskaus oli ilmetessään jo liian pitkällä ja adoptioon antaminenkaan ei ollut vaihtoehto, koska “omista virheistä on kannettava vastuu”. Hänen sanojaan, ei minun. Näistä lähtökohdista ei varmaan ole vaikeaa päätellä, että lapsuuteni ei varsinaisesti ollut hyvä lapsuus.
Kun osa totuudesta oli vihdoin tullut julki, niin Vanessa oli vihdoin rauhoittunut sen verran, että hän kykeni istumaan takaisin alas.
-Ei kaikki kuitenkaan kotiasioista johtunut. Olin enemmän tai vähemmän rankasti koulukiusattu ihan esiopetuksesta oikeastaan lukion loppuun asti. Se päättyi vasta sitten, kun muutin yliopiston perässä pois synnyinseudultani. Se kaikki oli muutenkin rankkaa, mutta asiaa vain pahensi se, että vanhempieni mielestä se oli minulle ihan oikein ja olin ansainnut sen kaiken ikävän minkä jouduin sietämään.
Vanessa piti pienen tauon.
-En ole ollut missään tekemisissä heidän kanssaan sen jälkeen, kun muutin pois. He eivät olleet minun valmistujaisissani, häissäni tai yhtään missään. Ei sillä, että olisin heitä sinne kaivannutkaan, mutta tämä varmaan alleviivaa riittävän selkeästi sitä, että he eivät välittäneet minusta pätkääkään eikä minua ole hirveästi kiinnostanut pitää yhteyttä heihin. Tietääkseni he ovat yhä hengissä, mutta siinä kaikki. Sen enempää en tiedä enkä kyllä haluakaan tietää.
Vanessan vaiettua tilaan laskeutui raskas hiljaisuus ja Tiffany oli hetken ihan hiljaa. Ei hän ollut aivan varma siitä, mitä hän oli olettanut, mutta kaikki tämä…
-No, nyt minä ainakin ymmärrän, miksi emme ole ikinä kuulleet heistä mitään.
Vanessa nyökkäsi jäykästi.
-Hyvä. Olen pahoillani, jos isovanhempien puute elämässäsi on aiheuttanut tarpeettomasti surua ja tuskaa, mutta usko kun sanon, että heidänkaltaisiaan ihmisiä et haluaisi elämääsi. Kyse ei ole pelkästään siitä, mitä he tekivät, vaan myös siitä, millaisia he olivat. Oman lapsuuteni jäljiltä päätin, että jos minusta itsestäni tulee ikinä äiti, niin en altista lapsiani sellaiseen ilmapiiriin jos vain kykenen mitenkään estämään sen.
Tiffany nousi ylös, Vanessa hänen perässään ja he halasivat.
-En edes yritä väittää ettenkö olisi järkyttynyt tai että tämän sulattelemiseen ei menisi aikaa, mutta en minä ole vihainen mistään. En usko, että Jonahkaan on sitten kun saa tietää.
Vanessa oli paljastuksen jäljiltä hyvin herkässä mielentilassa eivätkä kyyneleet olleet kaukana.
-Kiitos. Olen jo vuosikausia miettinyt, että minun pitäisi kertoa ja tuntenut välillä huonoa omatuntoa asian peittelemisestä. Totuuden kertominen helpotti kyllä huomattavasti. Aion kyllä piakkoin puhua myös veljellesi. Se on ainoastaan reilua nyt kun sinäkin tiedät.
***
Vaikka virallisesti Colin olikin vielä isyysvapaalla työstään, niin välillä hän teki viikonloppuisin yksittäisiä vuoroja Catalinan ollessa poissa kaupungista. Viime kuukausina nainen oli lähtenyt usein viikonlopuiksi Hidden Springsiin. Colin ja Casey eivät paljoa kyselleet matkojen syytä, koska he arvasivat muutenkin eivätkä halunneet olla millään lailla painostavia asian suhteen. Catalina kertoisi lisää kyllä sitten, kun olisi valmis siihen.
Silloin, kun myös Jonah oli viikonloppuvapailla, Tiffany tapasi tulla Simonin kanssa viettämään aikaa veljensä luona Colinin ja Caseyn ollessa alakerrassa työn touhussa. Ei sillä, etteikö hän olisi pärjännyt vauvan kanssa yksinkin, mutta ei hän halunnut pärjätä yksin jos ei ollut pakko ja tällä järjestelyllä he kaikki voittivat. Hänen ei tarvinnut olla yksin, Colin pääsi tauoilla katsomaan poikaansa ja Jonah sai viettää enemmän aikaa siskonpoikansa kanssa.
Tiffany sai myös vähän lisää kaipaamiaan lepohetkiä. Ei elo vauvan kanssa edelleenkään ollut ihan niin rankkaa kuin hän oli etukäteen luullut, mutta ei se enää niin helppoakaan ollut kuin ensimmäisinä päivinä.
Jonah ei ehtinyt huomata, että missä välissä Simon oli nukahtanut hänen syliinsä. Varovasti hän yritti siirtää pienokaisen vaunuihin herättämättä tätä, ja ihme kyllä se onnistui.
Simonin nukahdettua Tiffany kuitenkin heräsi välittömästi. Hän oli jo sanomaisillaan jotain, mutta nopeasti Jonah näytti hiljenemisen merkkiä ja osoitti vaunuja, joten Tiffany ei sanonutkaan mitään.
Hiljaa Jonah hiipi huoneen halki ja istui nojatuoliin.
-Kauanko hän on nukkunut? Tiffany kysyi lähes kuiskaten.
-Ihan pienen hetken vasta, Jonah vastasi aivan yhtä hiljaa.
Tiffany katsoi selvästi jossain omassa haavemaailmassa leijuvaa veljeään ja virnisti tietäväisenä.
-Hän on aika suloinen, eikö niin?
-Suloisin vauva minkä minä olen nähnyt, Jonah huokaisi.
-Sinulla taitaa olla vauvakuume.
Tiffanyn viimeinen lause oli pikemminkin toteamus kuin kysymys.
Jonahin vastaus oli vakava nyökkäys.
-Minä puhun Caseylle tänään. Minua jännittää ja suoraan sanottuna vähän pelottaakin. Ei sillä, että pelkäisin jotenkin Caseyta itseään tai edes hänen reaktiotaan, vaan pikemminkin sitä, että jos hän onkin täysin eri mieltä asiasta, niin meidän välillemme repeää kuilu joka on liian syvä paikattavaksi. Tiedän kuitenkin, että ei tämä kiertelemällä mihinkään muutu, joten parempi minun on nostaa aihe esille.
Tiffany nyökkäsi tyytyväisen oloisena.
-Tuo on hyvä päätös. Casey osaa varmasti keskustella asiallisesti vaikka ei kanssasi samaa mieltä olisikaan. Jos siinä jostain syystä käykin huonosti, te riitaannutte ja Casey heittää sinut pihalle, niin meiltä löytyy kyllä tilaa. Se alakerran sohva ei kyllä ole järin mukava nukkumapaikka, mutta Simonin huoneen lattialle voi laittaa patjan.
-En usko, että Colin haluaisi minua nurkkiinsa pyörimään, jos minä olisin riidoissa hänen veljensä kanssa, Jonah totesi epäileväisesti.
-No sitten minä heitän hänet pihalle, Tiffany kertoi nauraen.
Tiffany oli tyytyväinen nähdessään Jonahin repeävän nauruun. Hän oli yrittänyt vitsailullaan saada selkeästi todella ahdistuneen veljensä hieman rentoutumaan ja se onnistui. Tyytyväisyys kuitenkin haihtui samaa vauhtia kuin hymy Jonahin kasvoilta. Vain hetkessä Jonah oli yhtä vakava kuin aikaisemmin.
-Kiitos, mutta ei kiitos. Tiedän tuon kyllä olleen vitsailua, mutta jos tässä kävisi oikeasti huonosti, sitten menisin äidin ja isän luokse. Ei sekään kovin miellyttävä vaihtoehto olisi, mutta olisipahan katto pään päällä.
Kun yö koitti ja Jonah jäi kaksin Caseyn kanssa, kaikki aiemmin kerätty rohkeus tuntui kadonneen kuin tuhka tuuleen eikä hän kerta kaikkiaan uskaltanut avata suutaan. Niinpä hän päätyi yrittämään mahdollisimman normaalia käyttäytymistä ja päättämään, että kyllä minä vielä joskus kerron.
Se päätös alkoi kuitenkin kaatumaan käytännössä heti Caseyn huomattua, että Jonahin mieltä painoi selkeästi joku. Hän oli kuitenkin oppinut, että väkisin kaivelemalla hän ei saisi miehestään irti yhtään mitään. Sen vuoksi hän odotti kärsivällisesti nukkumaanmenohetkeen asti, että Jonah kertoisi. Koska Jonah ei kuitenkaan tehnyt aloitettakaan kertomiseen, päätti Casey lopulta itse nostaa asian varovaisesti esille.
-Kulta, mitä sinä mietit? En ole mikään ajatustenlukija, mutta selkeästi sinua painaa jokin. Tiedän kyllä, että jos kyseessä on jokin vähänkin vaikea juttu, niin siitä puhuminen voi olla... No, vaikeaa, mutta toivoisin sinun edes yrittävän. Et saa kuitenkaan nukuttua jos sinua ahdistaa joku ja tiedän, että jos sinä et saa unta niin en saa minäkään. Tämä ei sitten ollut tarkoitus olla mitään maanittelua saati painostusta, vaan minä olen ihan oikeasti huolissani sinusta.
Jonah yritti hetken aikaa keskittyä vain hengittämiseen. Vielä hetkeä aikaisemmin hän oli varma, että tätä keskustelua ei käytäisikään vielä tänään, mutta Caseyn huolestuneen katseen ja sanojen sävyn yhdistelmässä oli jotain, joka sai hänet pyörtämään päätöksensä.
-Hyvä on, minä kerron. Se on aika pitkä juttu, tai ainakin minä olen miettinyt sitä jo kauan. En ole salaillut tätä sinulta ihan vain salailun ilosta, vaan siihen on ollut ihan oikea syy.
Casey katseli hämmentyneenä, kun Jonah vetäytyi irti hänestä ja jäi nojaamaan eteisen pöytää vasten. Hän ei kuitenkaan sanonut sanaakaan, tyytyi vain odottamaan Jonahin kertomusta. Onneksi Jonah ei kerännyt rohkeuttaan ihan hirvittävän kauaa.
-Olen tosiaan pohtinut tätä jo pitkään, siitä asti kun Tiffany alkoi odottaa Simonia. Oikeastaan olin vähintäänkin alitajuisesti miettinyt sitä vielä kauemminkin, mutta silloin se kirkastui. Eli… Minäkin taidan haluta perheenlisäystä. Tai en taida, vaan tiedän haluavani. Syy siihen, etten puhunut sinulle aikaisemmin on se, että en halunnut sinun luulevan minun haluavan lasta vain siksi, kun siskollanikin on. Se, ja se, että minua pelotti. Vaikka rakastammekin toisiamme ja mielestäni liittomme on nykyisellään oikein onnellinen ja tasapainoinen, niin tämä asia on sellainen josta emme ole oikeastaan koskaan puhuneet, vaikka olisi ehkä pitänyt. Tiedän vähän turhankin monta parisuhdetta, jotka ovat kaatuneet tästä aiheesta johtuviin erimielisyyksiin, enkä minä halua, että meidän liitostamme tulee jatkoa sille listalle. En kyllä halua painostaakaan sinua johonkin, mitä sinä et oikeasti halua, mutta... Mitä mieltä sinä olet?
Casey jähmettyi hetkeksi aivan täysin. Kun hän sisäisti miehensä sanat, niin pää täyttyi erilaisista ajatuksista. Hän tiesi, ettei yhtäkkinen hiljentyminen varmasti näyttänyt hyvältä Jonahin silmissä, mutta hän tarvitsi hetken ajatuksia jäsennelläkseen.
-Älä hätäänny, minun täytyy miettiä hetki, että saan ajatukseni kasaan. Odota ihan hetki.
Casey ei ollut aivan varma, että kauanko hän lopulta mietti, mutta Jonah odotti kärsivällisesti. Sanojen asettelun aikana kasvoille levisi pohdiskeleva hymy.
-Minäkin olen miettinyt tätä. Aika useinkin viime aikoina, ehkä juurikin Simonin vuoksi. Ensikäden ajatukseni oli tosin se, että eihän minusta nyt ole kenenkään isäksi. Toisaalta, rationaalisesti kun miettii, niin kyllä minä vähintäänkin pärjäisin. Minulla on aivan loistava isä ja isoisänikin oli mahtava, joten ainakin minulla on loistavia roolimalleja. Sitä paitsi, vaikka sitä kuinka kuvittelisi muuta ja tekisi päätöksiäkin, niin ei kai sitä oikeasti tiedä millaista se on ennen kuin isyyden pääsee ihan oikeasti kokemaan. Meidän pitää tosin miettiä ja valmistautua tähän hyvin perusteellisesti. Ensimmäisenä meidän pitäisi ainakin muuttaa, koska niin ihana asunto kuin tämä onkin, niin ei täällä lapsen kanssa voi elää enkä minä muutenkaan halua ikuisesti asua työpaikkani yläkerrassa. Ehkä asumisjärjestelyjäkin merkittävämpi pohdinta on kuitenkin se, että miten me sen lapsen voisimme käytännössä saada. Ilmiselvistä syistä se kaikkein yleisin vaihtoehto ei kuitenkaan ole meille vaihtoehto ollenkaan. Jos nyt kuitenkin unohtaa kaiken järkeilyn hetkeksi ja miettii vain tunteella, niin kyllä minäkin haluan isäksi.
Caseyn sanat kuultuaan ja sisäistettyään Jonahin mielessä pyöri tasan yksi kysymys.
-Oikeasti?
Casey katse suoraan Jonahin silmiin oli lämmittävä.
-Kyllä, ihan oikeasti. Se vaatii kuitenkin paljon pohdintaa kuten äsken tulikin sanottua ja sellaiseen minä olen nyt aivan liian väsynyt, joten eiköhän oteta nyt ilo irti kunnon yöunista. Kohtahan tilanne on ehkä sellainen, että tilaisuuksia ehjiin yöuniin ei enää olekaan kovin usein.
Jonah naurahti ja suukotti Caseyta.
-Olet ihan oikeassa. Mennään vaan nukkumaan.
***
Yhtenä iltapäivänä Rose katseli, kun Catalina laittautui peilin edessä. Huoneessa soi iloinen musiikki ja tyttö vaikutti muutenkin niin hilpeältä.
-Mihin sinä olet noin hienona lähdössä?
Catalina tuijotti itseään peilistä samalla kun puhui.
-Hidden Springsiin. Lola tulee minua asemalle vastaan ja menemme siitä suoraan ravintolaan, josta hän on varannut meille pöydän. Onhan se ehkä vähän hölmöä istua useamman tunnin matka junassa tämän näköisenä, mutta siellä olisi vähän huono laittautua niin parempi näin.
Rose katseli tytärtään tarkkaavaisena.
-Vai niin. Oletko sinä taas koko viikonlopun siellä?
-Olen. Ei kai se haittaa?
-Ei tietenkään, mutta jos hänellä vain on aikaa, niin tuo hänet ihmeessä mukanasi kun palaat.
Catalina kääntyi hämmentyneenä ympäri.
-Oletko tosissasi?
Rosen kasvoille levisi lämmin hymy.
-Olen hyvinkin tosissani. Täytyyhän minun päästä näkemään, että millainen nainen on onnistunut viemään minun pikkuiseni sydämen. Kaikesta päätellen hän tekee sinut onnelliseksi, joten uskoisin hänen olevan hyvä tyyppi, mutta sitä suuremmalla syyllä haluamme isäsi kanssa tutustua häneen. Mutta ihan oikeasti… Jos hän vain haluaa ja ehtii tulla, niin se olisi todella hienoa. Sinäkin tiedät, että veljiesi vanhasta makuuhuoneesta on tehty vierashuone, joten tilaa riittää kyllä, viihtyi hän täällä sitten vain pari päivää tai vähän pidempäänkin.
Catalina nyökkäsi innokkaasti.
-Minä kysyn häneltä, että onnistuuko se.
***
Seuraavana maanantaina Jamesilla oli harvinainen vapaapäivä. Sen kunniaksi hän oli käynyt hakemassa pojanpoikansa kylään. Simon oli viime aikoina oppinut syömään paremmin myös pullosta, joten se mahdollisti kyläreissut ilman vanhempia.
Rose oli sinä aamuna päivystämässä ja Catalinakin oli vielä reissussa, joten he saivat olla ihan kaksin. Simonin kanssa leikkiessään James muisteli Halenin kanssa taannoin käymäänsä keskustelua ja pohti, että kaikki se huoli ja pelko osoittautui loppujen lopuksi melko turhaksi. Odotus sujui hyvin loppuun asti ja Simon oli oikein terve ja hyvinvoiva vauva.
Iltapäiväuutisten aikaan James käynnisti television hiljaisella ja asettui katsomaan lähetystä. Mitään erityisen mielenkiintoista ei kuitenkaan kerrottu, joten pian hän päätyi sammuttamaan koko laitteen. Simonkin alkoi olla väsynyt, joten päiväunien aika voisi olla nyt.
Hänen vanha työhuoneensa, joka oli sittemmin ollut varastotilana, oli nyt raivattu tyhjilleen ja he olivat Rosen kanssa ostaneet sinne uuden pinnasängyn. Vielä vähän laittamista ja tästä tulee aivan täydellinen huone yökyläilyreissuille, James tuumi Simonia nukuttaessaan.
Kun Simon oli unessa, James sulki oven varovasti ja siirtyi takaisin olohuoneen puolelle. Hän yllättyi kovasti huomatessaan, että Catalina olikin jo palannut joku mukanaan. Vähintään yhtä pahasti yllättyi myös Catalina, sillä hän vetäytyi kauemmas irti Lolasta heti huomatessaan isänsä läsnäolon.
Nopeasti James kuitenkin puisteli hämmennyksen mielestään ja meni kättelemään tulijaa. Hän ei ollut suoranaisesti keskustellut asiasta Catalinan kanssa, mutta vaimoltaan ja pojiltaan kuulemien asioiden ansiosta hän oli suhteellisen hyvin perillä siitä, mitä tässä oli meneillään.
-Hei. Minä olen James Bevington, Catalinan isä. Ja sinä olet…?
-Lola Morris, Catalinan tyttöystävä. Mukava viimein tavata.
Lola jatkoi vielä katsoen samalla Jamesia yhä aavistuksen hermostuneena.
-Totta puhuen minua jännitti todella paljon tulla tänne. Catalina on kyllä puhunut perheestään pelkkää hyvää, mutta siltikin. En edes tiedä, että miksi minua jännittää niin paljon.
James vain naurahti hyväntahtoisesti.
-Älä huoli, minä ymmärrän kyllä. Vaikka siitä on aikaa jo pieni ikuisuus, niin muistan elävästi sen, kun itse astelin ensimmäistä kertaa sisään tähän taloon suurin piirtein samalla asialla kuin sinä nyt. Olin silloin todella jännittynyt, mutta loppujen lopuksi se meni kaikesta huolimatta hyvin. Kyllä minustakin on mukava viimein päästä kohtaamaan sinut.
James piti pienen tauon painautuessaan hetkeksi muistoihinsa. Jälleennäkeminen Dylanin kanssa kaiken jälkeen oli tosiaan ollut todella jännittävä. Nopeasti hän kuitenkin sulki sen ajatuksistaan ja palasi tähän hetkeen.
-Onko teillä jotain suunnitelmia sille ajalle, kun olette täällä?
Catalina liittyi keskusteluun.
-Ei vielä mitään kovin tarkkaa, paitsi tälle päivälle. Sovimme menevämme illalla käymään Colinin, Tiffanyn ja Simonin luona ja nyt päiväseltään ajattelimme vierailla Caseyn ja Jonahin luona. Tai no, onhan Lola jo kerran käynyt siellä, mutta Casey ja Jonah eivät itse olleet paikalla silloin.
Hymy haihtui Jamesin kasvoilta eikä se jäänyt huomaamatta Catalinaltakaan.
-Mitä nyt?
-Jos meinaatte ehtiä, niin teidän kannattaa lähteä nyt heti. Jonah ja Casey ovat lähdössä kaupungista tänä iltana, koska… No, ei se ole minun asiani kertoa. Mutta menkää pian, jos oikeasti aiotte keretä.
Catalina ja Lola lähtivät baarille välittömästi. Alaovella Lola pysähtyi hetkeksi.
-Millä me pääsemme sisään, kun eihän tämä paikka ole maanantaisin auki?
-Minulla on avaimet, Catalina kertoi ja alkoi kaivaa niitä taskustaan.
Yläkertaan saapuessaan he jäivät katselemaan, kun Jonah penkoi lipastoa ja valikoi sieltä vaatteita lattialla odottaviin laukkuihin. Jonah vaikutti olevan ajatuksissaan ja jokseenkin surumielinen. Laukut täyttyivät vaatekappale kerrallaan, mutta tulijoita hän ei noteerannut millään lailla. Ehkä hän ei edes huomannut heitä.
Heidän läsnäolonsa huomattiin vasta, kun Casey asteli ulos kylpyhuoneesta.
-Hei. Mitä sinä täällä teet ja kuka on mukanasi?
Caseylla oli kyllä oma aavistuksensa asiasta, mutta koska Catalina ei ollut koskaan esitellyt Lolaa virallisesti hänelle, niin pakko se oli kysyä.
Catalina kuunteli veljensä äänensävyä varautuneena. Ei hänellä ollut mitään syytä olettaa, että Caseylla olisi jotain hänen ja Lolan suhdetta vastaan, mutta ei Casey kovin iloiseltakaan kuulostanut.
-Hän on Lola, minun tyttöystäväni ja minun oli tarkoitus esitellä hänet teille. Kävimme kuitenkin kotona äsken ja isä sanoi, että te olette Jonahin kanssa lähdössä johonkin, koska jotain on ilmeisesti tapahtunut. En tiedä mistä on kyse, mutta jos minä tulkitsen sinun ja isän reaktioita oikein, niin ei se ilmeisesti ainakaan mitään hyvää ole. Kertoisitko, mitä on meneillään?
Casey vaikutti pohtivan hetken.
-Joo… Tai ehkä Jonah on parempi kertomaan, kun häntähän tämä suoremmin koskettaa.
-Minä voin, sain nämä juuri pakatuksi, kuului vaimea ääni huoneen perältä.
Jonah kantoi laukut lähemmäs uloskäyntiä ja jäi sitten nojaamaan seinä vasten kolmen muun katsoessa häntä odottavana.
-Niin, siis… Sain vähän aikaa sitten kuulla, että entinen pomoni, Philip Avery, on kuollut. Emme me olleet mitenkään kovin läheisiä, mutta minä tunnen hänen poikansa Luken, joten hän kutsui meidätkin hautajaisiin. Ne ovat ensi viikonloppuna, mutta me menemme sinne vähän aikaisemmin. Luke tarvitsee apua isänsä kodin ja sen tavaroiden läpikäyntiin ja lajitteluun ja me lupauduimme auttamaan häntä. Se on kumminkin melko iso talo, joten hän tuskin selviäisi siitä yksin. Ei hänellä ole oikein ketään muutakaan, joka ehtisi auttaa. Hänen vaimonsa Sherrie on viimeisillään raskaana, joten hänestä taas ei ole avuksi. Olisin minä muutenkin kyllä voinut heitä auttaa, koska on Lukekin aikoinaan auttanut minua erinäisissä asioissa.
Catalina katsoi Jonahia säälien ja päätyi lopulta halaamaan miestä.
-Olen pahoillani. Toivottavasti reissu menee kaikesta huolimatta hyvin.
-Kiitos.
Sivummalla Casey oli kääntynyt Lolan puoleen.
-Oli kiva viimein tavata, vaikkakin vain pikaisesti ja hieman ikävissä merkeissä. Haluan kyllä tutustua sinuun paremmin sitten, kun me olemme palanneet. Olethan sinä täällä vielä silloin?
Lola kohautti olkiaan.
-En ole aivan varma vielä. On eräs asia minkä minkä tekemistä olen suunnitellut, ja reissuni pituus riippuu hyvin pitkälti sen onnistumisesta.
Casey tyytyi nyökkäämään ja madaltamaan äänenvoimakkuuttaan.
-Aivan. En tiedä aivan varmasti, että mitä sinä suunnittelet, mutta jos olen oikeilla jäljillä, niin toivon sen menevän hyvin.
Caseyn ja Jonahin lähdettyä ilta alkoi jo hiljalleen hämärtymään, joten Catalina ja Lola menivät sieltä suoraan Tiffanyn ja Jonahin luokse.
Tällä välin myös Simon oli haettu takaisin isovanhempiensa luota, joten Lola pääsi tekemään tuttavuutta myös perheen pienimmäiseen. Vaikka Lola ei omia halunnutkaan tai pahemmin välittänyt lapsista ylipäätään, niin oli hänen myönnettävä itselleen, että Simon oli todella suloinen.
Suloisuus kuitenkin kaikkosi silmänräpäyksessä, kun Simon alkoi itkeä.
-Apua, mitä minä oikein tein hänelle?
Tiffany nousi sohvalta ja katsoi Lolaa lempeästi.
-Et mitään. Simon alkaa vain olla todella väsynyt, joten ehkä nyt voisi olla hyvä hetki aloittaa iltatoimet. Catalina, tuletko mukaani yläkertaan? Haluan näyttää sinulle yhden jutun sieltä.
Catalina ja Tiffany hävisivät yläkertaan Simonin kanssa jättäen Lolan ja Colinin kahdestaan. Lola oli hetken aivan paniikissa, mutta tajusi sitten, että tämähän olisi aivan täydellinen hetki yhdelle asialle.
-Colin, saanko minä kysyä sinulta jotain?
-Saat tietenkin, Colin totesi lempeästi aistiessaan Lolan hermostuneisuuden.
Lola muisti elävästi sen, miten Catalina oli nauranut hyväntahtoista nauruaan asiasta kertoessaan ja olihan hän itsekin oli huvittunut tapahtuneesta kuullessaan. Nyt kun tätä keskustelua oltiin kuitenkin ihan oikeasti käymässä, niin huvittuneisuus oli vaihtunut hermostuneisuuteen.
-Tuota noin… Catalina on kertonut, mitä sinä sanoit hänelle hänen kertoessaan minusta sinulle ensimmäisen kerran. Hän piti sitä tietenkin vitsinä ja sellaiseksi minäkin sen käsitin, mutta sen varalta, että olisitkin ollut tosissasi, niin… Olisiko sinulla mitään sitä vastaan, että menisin kihloihin hänen kanssaan?
Colin katsoi Lolaa virnistäen.
-Lola… Me emme tunne toisiamme vielä kovin hyvin. Ei mikään ihme, koska tämä on vasta toinen kerta kun tapaamme, ja se edellinenkin tapaaminen vähän oli mitä oli sattuneesta syystä. Kuitenkin jo silloin sinä teit minuun vaikutuksen vilpittömällä ystävällisyydelläsi. Olit valmis auttamaan Catalinaa töiden kanssa heti, vaikka sinun ei todellakaan olisi tarvinnut. Jo se oli minulle hyvä merkki. Toinen syy, miksi pidän sinusta on se, että sinä selkeästi teet siskoni onnelliseksi. Ei sillä, että se olisi kiinni minun, Caseyn tai kenenkään muunkaan mielipiteestä, koska tässä asiassa väliä on vain teillä kahdella, mutta ottaisimme sinut mukaan tähän perheeseen varsin mielellämme. Vaikkakin teidän suhteenne alku oli ilmeisesti vähän hankala, niin silti. Ei se Caseylla ja Jonahillakaan helppoa ollut ja on minulla ja Tiffanyllakin ollut vaikeutemme. Me kuitenkin onnistuimme, joten miksi ette tekin?
Colin nousi ylös sohvalta ja veti Lolan mukaansa halaukseen. Lopulta hän kumartui aivan Lolan korvan viereen sanomaan jotain niin hiljaa, etteivät yläkerrassa olijat vahingossakaan kuulisi.
-Minulla on sinulle jopa vähän vinkkejä. Kuten tuosta lasiovesta näkyy, niin täällä on melko reippaasti kaunista rantaviivaa. Tuohon päärannalle ei ehkä kannata mennä jos haluatte tippaakaan rauhaa tai yksityisyyttä, mutta hieman sivumpana on parikin pienempää rantaa. Uskoisin, että tähtitaivas ja meren liplatus rantaa vasten voisivat luoda melko täydellisen tunnelman kosinnalle.
Lolan ääni oli vähintään yhtä hiljainen.
-Kiitos. Minä mietinkin, että joku luontopaikka voisi olla kiva, mutta tämähän sujui varsin helposti. Nyt minun ei tarvitse miettiä ja etsiä sopivaa paikkaa. Voin panna suunnitelmani täytäntöön jo tänä iltana.
Simonin nukahdettua aikuiset juttelivat keskenään vielä hetken, mutta lopulta tuli myös Catalinan ja Lolan aika lähteä kotiin. Lola kuitenkin ehdotti, että he menisivät vielä pienelle kävelylle ennen kotiinpaluuta ja Catalina suostui ilomielin. He kävelivät tovin rantakatua pitkin ja lopulta polkua pitkin toiselle niistä pienistä rannoista, joista Colin oli puhunut.
Vaikka ilta oli jo pimennyt, niin koko päivän auringonpaisteessa kylpenyt rantahiekka oli yhä lämmintä. Kevyt merituuli sai aallot liplattamaan rantakalliota vasten, mutta he olivat jo sen verran kaukana ruuhkaisimmilta paikoilta, ettei luonnonäänien ohella kuulunut enää muuta. Lola pohti äänettömästi kosintansa pohjustamista. Hän ei kuitenkaan halunnut vain läväyttää kysymystä heti kättelyssä, joten hän päätti ensin viritellä hieman kevyempää keskustelua.
-Mitä Tiffany muuten halusi aiemmin näyttää sinulle?
-He ovat laittaneet pari minun maalaamaani taulua Simonin huoneen seinälle. Sen missä on valkoisia liljoja ja sen, mikä mukailee auringonnousua.
Catalina siirsi katseensa rantaviivasta kauemmas merelle.
-Sitten kun me muutamme yhteen, niin haluan meidän kotimme seinille paljon tauluja. Ei niiden tarvitse tietenkään ihan joka seinää peittää jos et sinä halua, mutta minä pidän tauluista. Ei niiden tarvitse myöskään kaikkien olla minun maalaamiani. Voimme kyllä ostaakin niitä jostain, minkä lisäksi meillä on kotona paljon mummin maalauksia tallessa. Äiti varmasti antaa niitä meille jos vain haluamme. Heillä on niitä seinillä jo jonkin verran eivätkä he kaipaa enää enempää ja Colin ja Casey eivät pahemmin välitä taiteesta, joten tuskinpa heilläkään olisi mitään sitä vastaan.
Lola kuuli kyllä kaiken, mutta hänen huomionsa kiinnittyi täysin ensimmäiseen lauseeseen.
-Sinä haluat muuttaa yhteen?
Catalina tunsi pienen kuumotuksen poskillaan.
-Niin, no… Minusta tuntuu siltä, että tämä suhde voisi olla sellainen, joka voisi toimia myös pidemmällä tähtäimellä. En minä tietenkään tahdo kiirehtiä tai mitään. Onhan tässä paljon suunniteltavaa ja järjesteltävää, kuten sinä hyvin tiedät. Mutta jos sinäkin vain haluat, niin jossain vaiheessa me asumme vielä saman katon alla. En kai minä nyt säikäyttänyt sinua näillä haaveillani?
Lola pudisti päätään.
-Et toki. Toivottavasti minä en kohta säikäytä sinua.
-Miten sinä sen muka voisit tehdä?
-Nouse ylös.
Catalina hämmentyi hieman, muttei kuitenkaan kyseenalaistanut Lolan sanoja ja nousi ylös sen enempiä pohtimatta. Hämmennys kuitenkin kasvoi entistä suuremmaksi, kun Lola itse jäi maahan istumaan. Kun Lola sitten nousi, hän kuitenkin jäi polvensa varaan maahan ja siinä vaiheessa Catalina oivalsi, mitä oli tapahtumassa.
Vaikka vielä hetki sitten Lola oli tuntenut olonsa kovinkin hermostuneeksi, niin nyt sitä ei ollut enää jäljellä. Oli pelkkä ilon ja häkeltyneisyyden sekoitus.
-Kuten sinä äsken sanoitkin, niin meidän ei pidä hätiköidä. Olen asiasta aivan samaa mieltä, ei meillä todellakaan ole kiire mihinkään. Ajattelin kuitenkin, että kyllä minäkin näen tämän olevan sellainen pitkän tähtäimen suhde. Nyt kysymys onkin lähinnä enää se, että haluatko sinä tulla vaimokseni?
Catalinan kasvot sulivat leveään hymyyn. Hän ei ollut arvellut tämän tapahtuvan ainakaan ihan vielä, eikä hän ollut haaveillutkaan asiasta kuin syvällä sisimmässään, mutta nyt Lola oli kuitenkin polvillaan hänen edessään ja jännityksestä huolimatta Catalina tiesi, että esitettyyn kysymykseen oli vain yksi vastaus jonka hän tahtoisi antaa.
-Haluan.
Lola pujotti varovasti sormuksen ensin Catalinan sormeen.
-Tämä on vähän liian suuri, mutta ehkä se ei haittaa.
-Ei tietenkään haittaa, voihan sen käydä vaihtamassa tai pienennyttämässä, Catalina henkäisi.
Catalina auttoi Lolan ylös maasta ja syöksyi hänen syleilyynsä.
-Vaikka tämä sormus onkin todella hieno, niin juuri nyt sillä ei ole mitään väliä. Olisin sanonut kyllä, vaikka olisit kosinut minua sipulirenkaalla. Lola, minä rakastan sinua ihan oikeasti.
Lolaa alkoi naurattaa Catalinan käyttämä vertaus. Jos hän olikin aikaisemmin kokenut jotain epävarmuutta, niin viimeistään sillä hetkellä ne haihtuivat tyystin. Tässä hänen oli hyvä olla.
-Minäkin rakastan sinua.
"Sä oot minun kartta ja kompassi
Eksyn jos et jää siihen viereeni
En uskonut et enää näin tarvita voi
Mä en aio virheitä piilottaa
Kun sä niistä teet jotain suurempaa
Ei kipu hukkaan mee, se minut tähän toi
Ei huono onni kai oo päättymätön tie
Se johtaa aina jonnekin"
*****

Iltaa. Lupailin tätä osaa jo viime viikonlopuksi, mutta eipä yrittämisestä huolimatta onnistunut, kun tässä on taas vaihteeksi meneillään vähän kaikkea. Edellisenä viikonloppuna sain kuitenkin vihdoin tämän melkein valmiiksi. Viimeiset loppuhionnat venyivät kuitenkin maanantain puolelle, mutta tässä tämä vihdoin on.

Osassa tapahtui vähän kaikenlaista, mutta ensimmäisenä haluan paneutua Vanessan taustatarinaan, koska siitä tuli hieman puhuttua jo viime osassa ja sen kommenteissa. Pohjustettakoon tätä nyt vielä sen verran, että tässä jaarittelussa ei ole kyse siitä, että pitäisin lukijoita tyhmänä tai mitään sellaista. Minulla on vain toisinaan tapana selitellä vähän liikaakin ja kaiken varalta halusin kuitenkin kertoa miksi tein kuten tein, eli; sivuhahmona Vanessa on luonnollisesti ollut koko ajan enemmän tai vähemmän sivuosassa, ja vaikka taustatarinan olin suunnitellutkin hyvinkin tarkkaan, niin aikaisemin sitä ei oltu juuri tuotu esille. Ei ole oikein ollut hetkeä, milloin sen esiintuominen olisi ollut jotenkin relevanttia tai sen olisi saanut tarinaan sovitettua järkevästi. Myönnän kyllä miettineeni, että viitsiikö näitä taustoja enää tässä vaiheessa tuoda esiin, mutta lopulta päädyin tekemään sen. On se kuitenkin sen verran merkittävä syy sille, miksi ko. hahmo on sellainen kuin on. Toinen syy tälle esiintuomiselle on se, että vaikka suurimmalle osalle tarinan sivuhahmoista onkin se taustatarina suunniteltu, niin usein sitä ei ole missään vaiheessa kunnolla kerrottu, vaan koko asia on joko jäänyt kertomatta tai vaihtoehtoisesti takaumien ja sivulausemainintojen tasolle. Joskus se on kaduttanut, enkä halunnut, että tälläkin kertaa käy niin. Toisaalta mietin kyllä sitäkin, että pitäisikö tätä käydä läpi vähän perusteellisemminkin, mutta toisaalta, kyseessä on tosiaankin sivuhahmo, ja kaikki tarinan kannalta relevantti on jo kerrottu, joten ehkä tämä on ihan hyvä näin.
 
Muut käänteet olivat onneksi tällä kertaa enimmäkseen iloisia. Colinin ja Tiffanyn vauva-arki rullaa, Casey ja Jonah ottavat askelia eteenpäin, Lolan ja Catalinan suhde voi hyvin ja jälkimmäisen perhe otti uuden jäsenen hyvin vastaan. Nuo osan lopun lyriikat (samoin kun koko osan otsikko) ovat peräisin Kaija Koon kappaleesta nimeltään Onnellinen loppu. Halusin laittaa ne tuohon, koska pidän ko. kappaleesta paljon ja mielestäni ne myös sopivat tuolle pariskunnalle paremmin kuin hyvin.

Okei, itse osasta ei ole enää mitään sanottavaa (tai ainakaan mitään sellaista, minkä voisin kertoa spoilaamatta), joten kiitos lukemisesta ja nähdään ensi osan parissa. :)

5 kommenttia:

  1. Halen, voit ihan vapaasti tulla tännekin nukuttamaan vauvaa välillä :D

    Asiaan. Harvoin kommentoin heti lukemisen jälkeen, mutta nyt on pakko. Tuo Vanessan taustatarina nimittäin... Apua, en tiedä mistä aloittaisin. Vanhemmista, jotka vihasi lastaan, välien rikkoutumisesta, siitä pelosta, että oma jälkikasvu kysyisi joskus isovanhemmistaan... Tiedät musta sen verran paljon että käsität varmasti miksi tää kiinnitti mun huomion. Taitavasti kirjoitettu! Ja olen aistivinani Vanessassa myös sen saman kuin itselläni, että koulukiusaamistausta oli kyllä rankka, mutta perhehelvetin rinnalla kuitenkin toissijainen (asia, jota esim allekirjoittaneen terapeutti alkukäynneillä ihmetteli - koulukiusaaminen on ittelle vähän sellainen no big deal ja hämmentävän yhdentekevä yksityiskohta, koulussa oli silti kivempaa kuin kotona).

    Oon aiemminkin varmasti sanonut että Lola on kaunis, mutta sanonpa uudelleen. Ja tässä vaiheessa voisin kehaista sitäkin miten tasaisesti pyörittelet useita hahmoja tarinassa ilman että ne unohtuu jonnekin taustalle - asia, jossa mulla on kirjoittajana petrattavaa!

    Kiitos osasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! :) Vanessan taustatarina on kyllä melko rankka, se täytyy myöntää. Ja varmuuden vuoksi sanoa sekin, että en ainakaan tietoisesti ole poiminut siihen vaikutteita muualta kuin omasta elämästäni (ja siitäkin hyvin löyhänpuoleisesti). Tosin omassa elämässä asiat ovat menneet juurikin toisinpäin, eli vaikka perheasiat ovat välillä olleet lievästi sanottuna todella mutkikkaita, niin ei se kuitenkaan ole mitään verrattuna siihen, mitä kouluympäristössä olen kokenut.

      Kiitos myös kehuista. Itse olen kyllä välillä miettinyt, että en ole saanut pidettyjä hahmoja riittävän tasaisesti, tai ainakaan niin tasaisesti kuin olisin itse halunnut. Kiva kuitenkin kuulla, jos se on lukijan silmiin vaikuttanut sopivan tasaiselta.

      Poista
    2. Halusin vielä tarkentaa, että en olisi pahastunut, vaikka olisit ottanut Vanessaan pienen tai isomman palan musta. Ei se siis siltä vaikuttanut, mutta jos olisit nyt sanonut niin tehneesi, niin mitäpä tuo minua haittaa. Elävästä elämästähän (omasta tai muiden) ne parhaat tarinat syntyy. :)

      Poista
  2. Ihana nähdä kaikki hahmot noin onnellisina vastoinkyämisten jälkeen. Catalina ja Lola lupautuivat sitten toisilleen ihan virallisesti, ensi osa enteilisi sitten häätunnelmia.. Toivottavasti Tiffanyn ja Colinin lapsiperhearki jatkuu suotuisana, samoin toivottavsti Casey ja Jonah saisivat kaipaamaansa perheelisäystä. Jään odottelemaan jatkoa! :)

    P.S. Uusia osia niin Simsmaniassa kuin yllättäen Lumotuissakin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Ensi osassa on tosiaan luvassa häätunnelmia ja vähän jotain muutakin... Mutta ei siitä vielä sen enempää.

      Seuraavasta osasta sen verran, että en ihan uskalla luvata milloin se tulee, mutta valmistelut ovat jo hyvällä mallilla. Viime aikoina on kuitenkin jaksaminen ja aika olleet vähän kortilla, niin siksi osa on viivästynyt. Esim. viime viikollakin sain yhden aika todennäköisesti stressiperäisen migreenin (syytän siitä katetuottolaskentaa), joka vei jo valmiiksi vähäisiä voimia vielä lisää. Se osa on kuitenkin tosiaan tulossa.

      Osittain sama koskee noita uusia julkaistuja osia, käyn lukemassa ja kommentoimassa heti kun vaan ehdin ja jaksan. Toivon mukaan jo tällä viikolla.

      Poista