97.Ajatuksia

♫

Lukumusiikki.

Ei hän olisi muutenkaan tunnistanut ainuttakaan paikkaa vaikka olisikin nähnyt kunnolla, mutta rankkasateesta seurannut heikko näkyvyys peitti melko tehokkaasti kaiken sen, mikä kaupungista oli vielä jäljellä.

Hän olisi kyllä tiennyt osoitteen, mutta sitä ei tarvittu. Kun hän asteli taksitolpalle aseman matkamuistomyymälästä tekemiensä ostosten kanssa, kuski arvasi heti mihin mennä.
-Tänään on aika hiljainen päivä, joten minä voin odottaa parkkipaikalla sen aikaa kun käyt siellä. Kytken mittarin pois päältä siksi aikaa, niin odotusajasta ei tule lisälaskua.

-Kiitos, se sopii kyllä. Junani seuraavaan kohteeseen lähtee melko pian, joten ainakaan minun ei tarvitse hukata aikaa uuden kyydin etsimiseen, Catalina totesi ja painui jälleen ajatuksiinsa.

Sade alkoi vähitellen hellittää, mutta siltikin Catalinalla kesti hetki löytää kohteensa. Isä oli kuitenkin antanut tarkat koordinaatit, joten lopulta hän löysi sen, minkä vuoksi hän oli ylipäätään päättänyt viettää menomatkansa välipysähdyksen juuri Moonlight Fallsissa.

Hän ei osannut kuvailla tunnetta, jota hän tunsi hautoja katsellessaan. Jonkinlainen surun ja ilon tyyneydeksi muuntautunut sekoitus. Surulliseksi hänet teki kaikki se, mitä hän oli menettänyt. Ilo oli sen seurausta, että kaikesta huolimatta hän oli myös onnekas. Hän selvisi tragediasta, josta niin moni ei selvinnyt. Catalina oli tutkinut onnettomuuteen liittyviä tilastoja ja ymmärtänyt, että lumivyöryjen seurauksena kaupungin väestöstä noin puolet menetti henkensä.

Vaikka se ehkä kuulostikin hieman karulta, niin hän oli onnekas siinäkin mielessä, että hänen ei tarvinnut epäröidä. Kaikkia uhreja ei koskaan löydetty, vaan iso osa heistä oli ensin virallisesti vain kadonneita, jotka oltiin sittemmin julistettu kuolleiksi. Catalinan perhe ei ollut yksi näistä. Ei se surua poistanut, mutta jos olisi tarvinnut elää epävarmuudessa, niin elämä olisi ollut varmasti vielä vaikeampaa.

Sateesta huolimatta kynttilä syttyi yllättävän helposti. Kai sitä ympäröivä lasi suojasi sen verran. Varovasti Catalina asetti kynttilän hautakivien väliin ja kukkakimpun sen eteen. Vaikka kaupunginpuutarhuri olikin pitänyt hautapaikasta hyvää huolta ja se näytti kauniilta, niin Catalina halusi silti jättää jälkensä.

Vielä joku päivä minä käyn täällä uudestaan, mutta nyt on aika jatkaa matkaa, hän pohti kääntäessään viimeisen kerran katseensa pois haudoista.
***

Kun Catalina lopulta oli perillä, hän ei voinut muuta kuin henkäistä ihastuksesta. Valokuvat eivät todellakaan tehneet oikeutta tälle maisemalle. Kaikki näytti nyt niin paljon kauniimmalta.

Edessä seisova motelli taas… No, kai se muutaman yön viettämiseen kelpaisi. Tai muutaman viikon. Tai kuukauden… Ei hän vielä ihan tiennyt, kuinka kauan hän olisi täällä. Siihen asti, että hän tietäisi, mutta milloin se sitten tapahtuisi, oli mysteeri.

Catalina astui ovesta sisään ja laski laukun viereensä lattialle. Aulassa soi radio, mutta ketään ei näkynyt. Vastaanoton pöydällä oli kuitenkin hopeinen kutsukello, josta painaessa lähti yllättävän kova ääni.

Catalinan sydän oli pysähtyä, kun takahuoneesta ilmestyi leveästi hymyilevä nainen.
-Päivää. Miten minä voisin olla avuksi?

Syvänsinisten silmien katse tuntui suorastaan porautuvan häneen. Catalina tiesi sen olevan vain kuvitelmaa, mutta silti se tuntui hämmentävältä. Hämmennykseltä tuntui olevan vaikea saada sanaakaan suustaan.
-Hei, tuota noin… Minulla oli huonevaraus täällä.

Nainen kumartui vastaanoton tietokoneen ääreen.
-Saisinko nimesi?

Catalina joutui nielaisemaan ennen kuin sai sanaakaan sanottua.
-Tuota… Cat...Catalina Dalton, hän sai lopulta kerrottua.

Nainen naputteli nimen hotellin järjestelmään ja nyökkäsi sitten hyväksyvästi. Hiljaisen hetken aikana Catalinan katse etsiytyi naisen nimikylttiin. Lola Morris.
-Aivan, sillä nimellä löytyy huonevaraus yhdestä perustason huoneesta neljäksi yöksi. Varaus on myös maksettu etukäteen. Jos haluat pidentää käyntiäsi, niin se onnistuu hyvin, koska huonevarauskalenteri on melko tyhjä.
Lola kääntyi hetkeksi ympäri, kaivoi avaimen takanaan olevasta hyllyköstä ja ojensi sen Catalinalle.
-Huoneesi numero on 202. Ulkoa löytyy portaat, niin kiipeät niitä ylempään kerrokseen ja käännyt vasemmalle. Toivottavasti nautit vierailustasi ja jos jotain tulee, niin voit käydä kysymässä neuvoa tästä vastaanotosta.

Catalinaa alkoi hymyilyttää ja hän toivoi hartaasti, että se poskien kuumotus ei näkynyt konkreettisena punasteluna.
-Kiitos.

Häkeltyneenä Catalina nappasi laukkunsa lattialta, kapusi portaat yläkertaan ja meni huoneeseensa. Pikainen silmäys ympäri huoneen kertoi, että oli tämä paikka vähän siistimpi kuin hän oli etukäteen arvellut. Ei aivan hänen tyylisensä, mutta täysin tarkoitukseen kelpaava.

Hän istahti sängylle ja jäi pohtimaan seuraavaa liikettään. Ajatukset harhailivat kuitenkin jatkuvasti takaisin siihen, mitä hetkeä aikaisemmin oli tapahtunut. Taivas kun se nainen oli kaunis…

Ajatus oli suorastaan hämmentävä. Olihan Catalina ennenkin nähnyt aivan jumalaisen kauniita naisia, mutta ei ketään Lolan kaltaista. Ehkä se oli vain niiden turkoosien hiusten seurausta. Tai syvänsinisten silmien…

Äkkiä Catalina ravisteli ajatuksen pois mielestään ja päätti tehdä yhden konkreettisen asian.
“Hei. Välipysähdys sujui kuten tarkoitus olikin ja olen nyt perillä täällä. Matka sujui oikein hyvin ja tämä majapaikkakin on ihan kelvollinen. Minulla on täällä kaikki hyvin. Kerro äidille terveisiä.”
Catalina ehti hädin tuskin laittaa puhelinta taskuunsa ennen kuin isältä tuli jo vastaus.
“Kiva kuulla. Mene nyt ihmeessä lepäämään, matka on ollut pitkä ja olet varmasti väsynyt. Junassa ei ole kovin helppo nukkua, tiedän kokemuksesta. Kauniita unia, olet rakas. :)”

Catalina päätti ottaa isänsä neuvosta vaarin. Matka oli tosiaankin ollut pitkä ja raskas. Hän voisi nukkua pari tuntia ja lähteä sitten illemmalla tutkimaan kylää.
***

Kun Catalina seuraavan kerran raotti silmiään, aurinko oli jo valloittanut huoneen valollaan. Ilmeisesti hänen parin tunnin torkkunsa olivat venyneet vähän pidemmälle. No, ei kai siinä mitään. Ainakin hänellä oli nyt levännyt olo. Nyt voisi ehkä olla hyvä hetki suihkussa käymiselle.

Onneksi hänen huoneeseensa kuului myös oma kylpyhuone. Hetken haukoteltuaan hän nousi hitaasti ylös, kaivoi pyyhkeen matkalaukustaan ja siirtyi kylpyhuoneen puolelle.

Kaikki kylpyhuoneessa kieli siitä, että sitä ei oltu remontoitu pitkiin, pitkiin aikoihin. Se oli kuitenkin kokonaisuudessaan siisti ja putkista tuli lämmintä vettä, joten se oli ihan kelvollinen. Kauaa Catalina ei kuitenkaan ehtinyt suihkuhetkestään nauttimaan, kun hän kuuli huoneensa ovelta koputuksen.
-Odota hetki, olen suihkussa! Hän huudahti hätäisesti, sammutti suihkun ja kietoi pyyhkeen ympärilleen.

Catalina harppoi huoneen ovelle ja oli punastua päästä varpaisiin nähdessään, kuka ovella oli.

Lola ei nähnyt havaitsevan Catalinan reaktiota, tai sitten hän vain kykeni kätkemään omat ajatuksensa vakavan ilmeen taakse. Catalina ei tiennyt eikä halunnutkaan tietää.
-Ajattelin vain tulla ilmoittamaan, että aamiaistarjoilu päättyy puolen tunnin kuluttua. Sinua ei kuitenkaan ole näkynyt syömässä. Pakko ei toki ole, mutta unohdin eilen mainita, että se kuuluu huoneesi hintaan.

Catalina nyökkäsi hiljaisesti.
-Aivan. Minä tulen ihan kohta.
-Ehkä sinun kannattaa pukea ensin päällesi. Ei sillä, että minua häiritsisi, mutta muut asiakkaat eivät ehkä arvostaisi, Lola totesi naurahtaen ja lähti kävelemään kohti portaita.

Häpeillen Catalina pamautti oven kiinni ja painoi pään käsiinsä. Miksi minulle käy aina näin?

Jonkin ajan päästä edelleen hieman häpeillen hän kuivasi hiuksensa, puki vaatteet ylleen ja lähti astelemaan alas portaita toivoen hartaasti, että Lola olisi jossain takatilassa ja vastaanotossa olisi sillä hetkellä joku muu. Eihän Lola voinut olla tämän paikan ainoa työntekijä. Eihän?

Ehkä ei, mutta siinä hän kuitenkin taas oli. Hetken Catalina ehti pohtia jo kannoillaan kääntymistä, mutta Lola ehti huomata hänet.
-Pahoittelut, mutta sinä myöhästyit. Aamiaistarjoilu ehti jo päättyä. Ruokaa jäi kuitenkin jäljelle, joten minä voisin käydä kysymässä josko--.

-Eikö täällä oikeasti ole ketään muuta töissä kuin sinä? Olit eilen vastaanotossa kun minä tulin ja olet nytkin siinä. Etkö sinä nuku ikinä?

Lola nousi tiskinsä takaa ja jäi katsomaan Catalinaa hämmentyneenä.
-Ei, kun minä omistan koko paikan ja pyöritän tätä ihan yksin. Pelkkä minä, ei ketään muuta ikinä missään. Kuinka niin?

Miksi helvetissä minä sanoin noin? Miksi minä menin ylipäätään puhumaan hänelle kun mitään asiaakaan ei ollut?
-Äh, ei mitään. Unohda. Tai no, nyt kun olet siinä, niin osaatko neuvoa reitin Redwood Peakin näköalapaikalle?

Lolaa alkoi jälleen naurattaa. Nopeasti hän kuitenkin kokosi itsensä ja veti ammattimaisen olemuksensa esiin.
-Tottahan toki, se on tässä ihan lähellä. Voin antaa sinulle kartan. Se äskeinen oli sitten vitsi, olen pelkkä työntekijä.

Catalina veti syvään henkeä ja mietti sanansa perusteellisesti, ettei tulisi taas möläyttäneeksi jotain hölmöä.
-Kiitos. Minä käyn vielä huoneessani ja otan sen kartan sitten kun lähden. Ja kyllä minä nyt sen ymmärsin.
Sen pidemmäksi aikaa hän ei jäänyt odottelemaan tilaisuutta nolata itsensä uudelleen.

Kun ovi oli varmasti kiinni ja lukossa, niin Catalina heittäytyi sängylle ja painoi pään polviin. Teki mieli huutaa ääneen. Miksi minä häkellyin niin pahasti? Kyseessä on ihan tavallinen hotellityöntekijä eikä mitään muuta! Vaikkakin todella kaunis ja hauska hotellityöntekijä, niin silti…

Hitaasti hän siirtyi sängyn laidalle ja veti väristen henkeä. Inhottava ajatus alkoi kiivetä pitkin selkäydintä.

Ei, minä en todellakaan ole ihastumassa häneen. Lomaromanssi on ihan vihoviimeinen asia, jota kaipaan sekoittamaan ajatuksiani juuri nyt.

Samalla hän tajusi kuitenkin myös sen, että taisi olla jo myöhäistä peruutella. Ei hän ollut kovin montaa kertaa aikaisemmin ihastunut yhtään keneenkään, mutta kun hän oli, niin ei sitä saanut enää peruttua kun se oli mieleen iskenyt.

Vaihtoehtoja ei tainnut kuitenkaan olla kovin paljoa. Koska yöpyminen vielä kolmelta seuraavalta yöltä oli valmiiksi maksettu, niin ei hän voinut oikein häipyäkään. Jos hän haluaisi vielä pidentää lomaansa, niin muita yöpymispaikkavaihtoehtojakaan ei oikein ollut ja tämä oli ainoa, johon hänen lompakkonsa taipui. Isä antaisi kyllä lisää rahaa jos hän vain pyytäisi, mutta ei hän tahtonut olla ahne. Ainoa vaihtoehto taisi siis olla se, että hän karsisi motellilla vietetyn ajan minimiin.

Sen ajatuksen turvin hän poistui paikalta sen verran kiireellä, ettei muistanut edes hakea sitä karttaa mukaansa. Lola oli kuitenkin sanonut näköalapaikan olevan lähellä ja opastekyltit kertoivat samaa tarinaa, joten ehkä hän löytäisi perille ilman karttaakin. Syy sille, miksi hän halusi näköalapaikalle päästä, oli hyvin yksinkertainen. Vaikka hän oli ihastellut maisemia jo matkalla motellille, niin täällä ne pääsisivät kuulemma oikeuksiinsa ihan kunnolla.

Se joku nettipalstalle vinkin jättänyt ei ollut väärässä. Catalina ei pitänyt itseään sellaisena ihmisenä, joka vaikuttuisi helposti, mutta nyt hän ei kyennyt juuri muuhun kuin ihailemaan edessään aukeavaa laaksoa hiljaisena.

Maisemaa ihaillessa mieli tyhjentyi, mutta lopulta ajatukset alkoivat taas täyttää pään.

Catalina istui penkille ja veti hitaasti henkeä. Hän tiesi, miten kipeästi Colin ja Tiffany kaipasivat lasta. Hän tiesi myös sen, että pyynnön esittäminen oli ollut Colinille todella vaikeaa eikä tämä ollut tehnyt sitä kevein perustein. Paljoa muuta hän ei sitten tiennytkään.

Tai no, sen, että kyllä hän oikeastaan halusi auttaa. Olisihan raskaus tietenkin iso asia ja sillä voisi olla lähtemättömiä vaikutuksia häneen itseensäkin. Ulkonäköön mahdollisesti vaikuttavat muutokset eivät häntä huolettaneet eikä muutenkaan raskaus ja synnytys itsessään, vaan ne samat asiat mistä Colin oli äidillekin puhunut. Että jos jotain menisikin pieleen, niin miten Colin voisi antaa sen itselleen anteeksi? Catalina itse tykkäsi ajatella, että ei hän katkeroituisi jos jotain sattuisi, mutta ei hän voinut olla varma siitä.

Kaikessa epävarmuudessaan Catalina oli kuitenkin kallistumassa sen puolelle, että kyllä hän voisi sen tehdä. Se olisi todella suuri päätös, mutta kaikesta huolimatta hän halusi auttaa ja ajatteli, että hyvät puolet kumoaisivat riskit tässä tapauksessa.
***

Kun Catalina alkoi vähitellen olla varma päätöksestään, niin hän päätti käyttää loppulomansa lähinnä rentoutuen. Hän oli tehnyt päätöksen pidentää lomaansa, ja olikin nyt viihtynyt Hidden Springsissä jo useamman viikon. Syitä pidentämiselle oli monia ja päällimmäisenä niistä oli se, ettei hän halunnut Colinin ja Tiffanyn pitävän päätöstä hätiköitynä.

Yhtenä vaikuttavana tekijänä oli myös Hidden Springsin kaunis luonto. Kerran Catalina päätti vuokrata soutuveneen ja mennä tutkimaan näköalapaikalta ihailemaansa laaksoa ihan lähietäisyydeltä. Sinä päivänä hän oivalsi ihan todella viihtyvänsä luonnossa. Toisaalta, on Sunset Valleyssakin kaunista luontoa. Minun pitäisi liikkua siellä enemmän sitten, kun palaan, Catalina pohti soudellessaan.

Viihtyi hän kyllä kaupungillakin, jos sitä saattoi edes kaupungiksi sanoa. Täällä keskusta käsitti vain torin, muutamat sen laidoilla sijaitsevat liiketilat ja kauppakadun. Ei siis mitään ihmeellistä, mutta varmaan ihan riittävästi pienen kylän tarpeiksi. Portaille istuessaan Catalina eksyi syvällisiin mietteisiin. Viettiköhän hän paljon aikaa täällä? Ehkä he kävivät täällä joskus yhdessä seurusteluaikoinaan, vaikka he eivät täällä koskaan asuneetkaan. Ne olivat pohdintoja, joihin hän ei koskaan saisi vastausta, mutta niitä oli hauska pyöritellä mielessä.

Luonnon ja pikkukeskustan lisäksi Catalina viihtyi myös kylpylässä. Siellä hän saattoi rentoutua ulkoaltailla ihan omassa rauhassaan ja pyöritellä päässä kaikenlaisia ajatuksia, myös sellaisia jotka olivat alkuun jopa ahdistaneet, mutta nyt nostivat ajoittain hymyn huulille.

Hän oli pitänyt kiinni alkuperäisestä linjauksestaan ja viettänyt motellilla mahdollisimman vähän aikaa. Kuitenkin, sinä vähänä aikana kun hän oli siellä oleskellut, hän oli törmännyt Lolaan useita kertoja ja alkuun vaivaannuttavista kohtaamisista oli tullut oikeastaan ihan miellyttäviä juttuhetkiä. Jopa niinkin miellyttäviä, että Catalina saattoi melkein sanoa ystävystyneensä Lolan kanssa. Okei, Lolan osalta se oli todennäköisesti vain asiakaspalveluun kuuluvaa perusystävällisyyttä, mutta silti se ilahdutti Catalinaa suuresti. Jopa siinä määrin, että hän alkoi pohtia, että olisikohan se lomaromanssi sittenkään niin huono idea? Tuskinpa mitään tapahtuisi, mutta saihan sitä haaveilla.

***

Eräänä iltana Catalina päätti tehdä jotain, jota hän ei ollut koskaan aiemmin tehnyt. Työnsä puolesta baarimaailma oli tullut jo osittain tutuksi, mutta tiskin toisella puolella asioimisesta kokemusta ei juuri ollut.

Tosin, sen vähän perusteella mitä hän oli tätä kaupunkia viime viikkoina oppinut tuntemaan, niin yöelämä ei ollut varsinaisesti kukoistavaa. Kai täältä kuitenkin joku kuppila löytyisi.

Toivo oli turha, joten Catalinan oli tyydyttävä pelkkään kahvilaan. Ehkä ihan hyvä niin, en minä ole koskaan bilettämisestä pahemmin välittänytkään, hän pohti sisään astellessaan.

Catalina kävi hakemassa tiskiltä kupillisen teetä ja istui pöytään ryystämään sitä. Hän oli juuri ehtinyt uppoutua jälleen ajatuksiinsa, kun kahvilan ovet aukesivat ja hän oli lähellä vetää teet henkeen.

Catalina käänsi välittömästi katseensa pöytään, mutta se ei auttanut mitään. Lola ehti huomata hänet ja tulikin kaakaomukinsa kanssa istumaan Catalinan pöytään.

Catalina tunsi sanojen juuttuvan jälleen kurkkuunsa. Motellilla hän sentään osasi odottaa kohtaavansa naisen, joten hän pystyi valmistautumaan henkisesti. Kun tilanne tulikin täysin yllättäen, hän ei tiennyt miten toimia. Lopulta hän päätyi kuitenkin nostamaan katseensa ja yrittämään mahdollisimman normaalia käyttäytymistä. Oudompaa se olisi ollut, jos hän olisi vain tuijottanut pöytää tai lähtenyt jopa karkuun. Kun heidän katseensa kohtasivat, Lola vaikutti hyvin rauhalliselta.
-Hei. Saanko liittyä seuraasi?
-Oikeastaan sinä olet jo liittynyt, mutta saat toki, Catalina sai köhäistyä.
-Kiva.

Catalinan mielessä risteili sillä hetkellä niin paljon ajatuksia. Kaikessa hiljaisuudessa hän otti siemauksen teestä ja tunsi helpotuksen sisällään, kun Lola katkaisi hyvää vauhtia kiusalliseksi muuttuvan hiljaisuuden.
-Saanko minä kysyä jotain?
-Kysy vaan.
-Mitä sinä oikeastaan teet siellä motellilla? Et selvästikään ole paikallisia, joten olet varmaan tullut jostain vähän kauempaa.
-Tarvitsin jonkun yöpaikan hetkeksi, Catalina mutisi.

Lola naurahti Catalinan vastaukselle.
-Kyllähän minä nyt sen olen tajunnut, mutta tarkoitin oikeastaan sitä, että mitä sinä teet ylipäätään koko tässä paikassa? Kuten olet ehkä huomannut, niin motellilla ei ole varsinaisesti mitään asiakasryntäystä eikä tämä kylä itsessäänkään ole mikään turistien vetonaula, niin kaunis paikka kuin tämä onkin. Olen siis melko varma, että sille on jokin erityinen syy, että olet täällä.

Catalina käänsi jälleen katseensa Lolaan ja huomasi nyt, että jännitys alkoi hiljalleen haihtua. Tai ei varsinaisesti haihtua, mutta ainakin hänen oli helpompi puhua.
-Olet ihan oikeassa. Olen täällä oikeastaan etsimässä vastauksia kysymyksiin. Miksi juuri täällä, niin… No, kauniit maisemat ja se, että minun biologinen äitini ja hänen sukunsa on aluinperin kotoisin täältä. Siksi tuntui hyvältä ajatukselta tulla juuri tänne. Lisäksi matkan varrella oli yksi paikka, jossa halusin käydä.

Lola näytti nyökkäävän mietteliäänä.
-Aivan. Olet siis etsimässä sukujuuriasi?
-Ei mitään sellaista, olen varsin tietoinen juuristani eikä niissä ole mitään etsittävää. Isäni on kertonut minulle kaiken, Catalina totesi.
-Okei. Asiahan ei varsinaisesti minulle kuulu, mutta miksi sinut on annettu adoptioon?
-Ei minua oikeastaan annettu, vaan se oli pakon sanelemaa. Oletko sinä kuullut Moonlight Fallsin lumivyöryistä?
-Toki, olihan se lähihistorian suurin luonnonkatastrofi heti Bridgeportin maanjäristysten jälkeen, mutta miten se tähän liittyy?

Catalina vakavoitui. Vaikka hän tunsikin olonsa jo sinänsä rennoksi, niin tämä oli silti vähän vaikeaa kerrottavaa.
-Minun biologiset vanhempani, Cory ja Alice, asuivat Moonlight Fallsissa ja minä tietysti heidän kanssaan. Sinä päivänä Cory oli käynyt viemässä minut päiväkotiin ja he lähtivät Alicen kanssa käymään Coryn vanhemmilla, jotka asuivat aivan vuoriston juurella. Sen saman vuoriston, josta se vyöry lähti. Loput sinä varmaan arvaatkin… Joka tapauksessa James, minun isäni tunsi Coryn ja Alicen pidemmältä ajalta ja minun synnyttyäni he olivat sopineet keskenään, että jos ikinä sattuisi jotain, niin James ja hänen vaimonsa ottaisivat minut omakseen. Eiväthän he tietenkään uskoneet, että sitä sopimusta olisi oikeasti ikinä tarvinnut, mutta…

Hetkeen Lola ei tiennyt, että mihin katsoa tai mitä sanoa. Olihan hän arvellut Catalinan reissulla olevan jokin tarkoitus, mutta ei hän ihan tätä osannut epäillä.
-Tuo oli aika hurja tarina, mutta eikö se sinun etsimäsi vastaus todella liity tähän?
Catalina pohdiskeli hetken.
-No, kyllä se tavallaan liittyy. Hyvin löyhästi tosin, mutta liittyy kuitenkin.

-Tosiaan… Isäni lisäksi minulla on äiti, Rose ja kaksi veljeä, Colin ja Casey. Oli myös isovanhemmat Joy ja Dylan, mutta he ovat jo edesmenneitä molemmat. Se ei kuitenkaan liity tähän. Colin ja hänen vaimonsa Tiffany ovat yrittäneet vauvaa jo pidemmän aikaa ja yrittävät kai vieläkin, vaikka lääkärin uutiset ovat olleet sitä luokkaa, että onnistuminen omin avuin on erittäin epätodennäköistä. He ovatkin pyytäneet minua sijaissynnyttäjäkseen ja siihen ryhtyminen tai ryhtymättä jättäminen on se kysymys, jonka vastausta olen kaivannut. Olen kuitenkin kallistunut sen puoleen, että haluan auttaa. Vaikka minä en omia lapsia tahdokaan, niin kyllä tämä on sellainen uhraus, minkä minä voisin tehdäkin.

Lola nyökkäsi jälleen.
-Sittenhän reissusi on oikein onnistunut, jos olet päässyt jo pohdinnoissasi lopputulokseen.
Catalina vain naurahti.
-Niin kai. Oikeastaan minusta tuntui tältä melkein alusta asti. Halusin vain saada varmuuden asialle.

Siitä keskustelu lähti etenemään paljon iloisempiin aihealueisiin. Lola kertoi työstään motellin vastaanotossa. Myös Catalina puhui työstään, piakkoin alkavasta koulutuksestaan ja perheestään. Aika kului kuin huomaamatta ja pian mukit olivat tyhjentyneet.

Kun tuli aika lähteä, niin Lola pysäytti vielä Catalinan ennen kuin hän ehti ovelle.
-Minulla on tänään vapaailta, mutta voisin käydä viemässä sinut motellille jos haluat.

Catalina väläytti naiselle pienen hermostuneen hymyn.
-Kiitos, mutta en minä aio mennä sinne ihan vielä. Ajattelin käydä siellä näköalapaikalla vielä uudestaan, koska se näkymä on vielä normaaliakin kauniimpi tähän aikaan illasta.

Lola ei kuitenkaan tästä lannistunut.

-Käydään sitä kautta sitten. Ei sillä, että haluaisin väkisin tuppautua sinun seuraasi, mutta ajattelin, että se voisi olla mukavaa ja rehellisesti sanoen, minä kaipaan juttuseuraa.
Catalinan sydän alkoi pamppailla hurjasti pelkästä ajatuksesta. Miten minä voisin kieltäytyä tuollaisesta tarjouksesta?
-No, kaipa se sitten sopii.

Lolalla oli auto matkassaan, joten he päätyivät lopulta siihen, että helpointa olisi vain käydä parkkeeraamassa auto motellille ja kävellä siitä näköalapaikalle. Sinne ei nimittäin autolla päässyt eikä parkkipaikkoja löytynyt sen lähempää.

Näkymä Redwood Peakilta oli yhä huumaava ja auringonlasku täydensi sitä upeasti.
-Lola, eikö tämä olekin kaunis?
Hiljaisuus laskeutui heidän välilleen.
-Lola?

Catalina säikähti huomatessaan, että Lola melkein itki. Lola ehti myös huomata Catalinan reaktion.
-Anteeksi, mutta minä en ole ollut sinulle ihan rehellinen. En ole varsinaisesti valehdellut mistään, mutta… No, olen jättänyt kertomatta jotain minkä sinä haluat ehkä tietää.

Catalinan mieleen alkoi viritä katkera pettymys. Hänellä on joku toinen. Samalla hän kuitenkin ravisti ajatuksen päästään. Ei sillä väliä vaikka olisikin, tämä on pelkkää ystävyyttä eikä mitään sen enempää.
-Haluatko kertoa lisää?

Surullisuudestaan huolimatta Lola sai nyökättyä.
-En minä oikeasti pidä työstäni ihan niin paljoa, että haluaisin viettää kaiken aikani siellä. Todellisuudessa minä en viihdy siellä kovinkaan hyvin. Olen vain haalinut kaikki mahdolliset vuorot, koska rahatilanteeni on todella huono. Se taas johtuu siitä, että erosin vähän aikaa sitten ja maksan nyt isoa vuokraa yksinäni. Shirley ja minä emme olleet yhdessä kovin kauaa, mutta minä rakastin häntä ihan oikeasti. Suhteemme lähti alamäkeen oikeastaan siinä vaiheessa kun kävi ilmi, että haluamme tulevaisuudeltamme täysin eri asioita. En väitä, että olisin itsekään mikään täydellinen ihminen, mutta olisi hän voinut hoitaa jättämisen muutenkin kuin tuomalla yhteiseen kotiimme toisen ihmisen tarkoituksella siten, että yllättäisin heidät töistä tullessani.

Catalina halasi Lolaa järkyttyneenä.
-Tuo on varmasti ollut todella rankka kokemus. Ei sillä, että minäkään olisin mikään parisuhteiden päättämisen asiantuntija, mutta kyllä sen olisi voinut hoitaa muutenkin kuin tahallisesti toista satuttamalla.

Lola vain nyökkäsi vakavana.
-Niin olisi voinut, mutta en minä siitä enää katkeruutta koe. Olen vain yhä todella rikki erostamme, mutta kyllä tämä tästä helpottaa ajan myötä. Ainakin minä toivon niin.

Sen sanottuaan Lola hiljeni, mutta ei kuitenkaan laskenut irti. Päin vastoin, hän veti Catalinan entistä lähemmäs itseään.

Catalina yritti järkeillä, että hänellä on vain kylmä, hän on vain poissa tolaltaan äskeisen kertomuksensa vuoksi,  hän vain haluaa --.

Ennakkoaavistuksesta huolimatta suudelma tuli yllätyksenä. Silti Catalina vastasi siihen kuin vaistomaisesti ja kerkesi pohtia, että sydän taisi pyrkiä ulos rinnasta. Sen verran lujaa se sykki.

Muutaman suudelman jälkeen Lola kuitenkin havahtui tähän todellisuuteen ja vetäytyi äkisti taaksepäin.
-Anteeksi, minä en tiedä mikä minuun meni. Hyvää yötä.

Catalina olisi halunnut sanoa, että anteeksipyynnölle tai häpeälle ei ollut mitään tarvetta, mutta hän ei ehtinyt sanoa sanaakaan ennen kuin Lola pinkaisi pois paikalta. Catalina ei kyennyt muuhun kuin katsomaan avuttomana perään.

Motellille palatessaan Catalina huomasi, että Lolan auto oli kadonnut parkkipaikalta. Se tarkoitti luultavasti sitä, että Lola itsekään ei ollut paikalla enää. Ei tietenkään, hänellähän on vapaailta, Catalina tuhahti mielessään ja meni huoneeseensa.

Ovi oli juuri sulkeutunut hänen selkänsä takana, kun puhelin soi. Hetken hän ehti jo toivoa, että ehkä se olisi Lola. Se ajatus unohtui nopeasti, koska eihän Lolalla ollut edes hänen numeroaan. Ellei hän sitten kaivanut sitä motellin tietojärjestelmistä… Ruudulla näkyi kuitenkin soittajan olevan isä.

-Hei isä. Mitä sinne kuuluu?
Joko James ei kuullut tyttärensä kysymystä tai sitten hän vain sivuutti sen.
-Milloin sieltä lähtee seuraava juna tännepäin? Vai pääsisikö lentäen ehkä nopeammin?
-Ei täällä ole lentokenttää, mutta seuraava juna lähtee kai huomenna aamulla. Kuinka niin?
-Älä nyt hätäänny, mutta sinun kannattaisi tulla kotiin mahdollisimman pian. Onhan sinulla rahaa junalippuun?
-Miksi? Onko siellä jokin hätätilanne?
-Ei… Ei varsinaisesti. Ei enää. Mutta onhan sinulla rahaa vai laitanko tilillesi lisää?
-On minulla, joten ei sinun tarvitse laittaa. Mutta voisitko sinä nyt kertoa, että mitä on meneillään?
-En minä ole oikea ihminen kertomaan siitä. Mutta pistätkö vaikka viestin siitä, monelta junasi on perillä niin minä tulen sitten hakemaan?
-Hyvä on, minä laitan.
-Hyvää yötä, olet rakas.
-Samoin.
Puhelun päätyttyä Catalinan mielessä oli tasan yksi lause. Mitä helvettiä siellä on oikein tapahtunut?
***

Catalina pyöri levottomana sängyssä koko yön ja mitä pidemmälle aika eteni, sitä huolestuneempi hänestä tuli. Mielessä pyörivät sekä Lola että isän puhelu. Aamuviideltä hän lopulta luovutti ja nousi ylös. Turha yrittää, kun ei hän kuitenkaan saisi unta. Sen sijaan hän päätti tehdä jotain muuta.

Sen oli tarkoitus olla vain simppeli lappu jossa oli hänen yhteystietonsa ja pari sanaa edellisen illan tapahtumista, mutta lopulta siitä kasvoi ihan täysimittainen kirje. Catalina toivoi hartaasti, että hän saisi toimitettua sen perille jollain tapaa. Ehkä hän voisi jättää sen vastaanottoon ja joku toinen työntekijä toimittaisi sen vastaanottajalleen. Lola ei kuitenkaan olisi töissä vielä hänen lähtiessään ja vaikka olisikin, niin tuskinpa hän kestäisi kohdata Catalinaa, joten paljon muita vaihtoehtoja ei ollut.

Kirjeen kirjoitettuaan hän vaihtoi vaatteet, tunki loput omat tavaransa laukkuun ja sulki sen huolellisesti. Hän voisi aivan hyvin käydä kirjautumassa ulos jo nyt ja ottaa taksin asemalle. Hetken hän saisi odotella junaansa, mutta väliäkö sillä. Turha hänen olisi enää täälläkään jumittaa.

Ystävällinen vastaanoton työntekijä lupasi, että Catalinan kirje löytäisi perille. Uloskirjauduttuaan Catalina meni ulos ja istui portaille odottamaan taksia. Kirjeen myötä Lola oli oikeastaan painunut mielessä jo taka-alalle ja ajatukset oli vallannut huoli kodin tapahtumista. Catalinalla ei ollut pienintäkään käsitystä siitä, mitä siellä oli meneillään, mutta isän äänensävy ei kyllä kielinyt mistään kovin hyvästä.
*****

Sanon tästä samasta asiasta varmaan joka osan yhteydessä, mutta pahoittelut kun tämä venyi taas. Yritin kovasti saada tämän valmiiksi aiemmin, mutta elämä tykkää välillä heitellä kovasti kapuloita rattaisiin. Tavoitteena oli syysloman aikana kuvata ja kirjoittaa varastoon vähän enemmänkin, mutta en ehtinyt, ja silloin kun olisin ehtinyt, en jaksanut. Sain sentään tämän yhden osan ainekset kasaan, vaikkakin loppuhionta venyi loman loppumisen ylitse.

Catalina tosiaan matkusti Moonlight Fallsin kautta etsimään vastauksia kysymyksiinsä, ja lopulta ne vastaukset taisivat aika hyvin löytyäkin. Samalla löytyi kuitenkin myös lisää kysymyksiä Lolan muodossa. Heidän välillään selkeästi kipinöi, mutta lienee selvää, että kummankaan elämäntilanne uutta parisuhdetta ajatellen ei ole mitenkään ideaali. Veikkauksia saa esittää, että miten tämä tästä etenee, mutta pakko ei ole. Catalinan kirjoittaman kirjeen sisältö salattiin ihan tarkoituksella, mutta siihen saatetaan palata ehkä myöhemmin... Joka tapauksessa, ennen kuin Catalina ehti setviä ajatuksiaan Lolan suhteen, niin isän puhelu vei aika lailla kaiken keskittymisen. Yleensä en tykkää jättää osia mihinkään isoihin cliffhangereihin, mutta nyt en kyennyt vastustamaan sitä. Saa veikata, mitä siellä kotona on tapahtunut. Mitään en paljasta, mutta ainakin Catalina aavisteli, ettei se ole mitään hyvää...

Pakko myöntää, että tämän osan kuvaaminen oli kyllä ajoittain yhtä helvettiä. En ole aiemmin juurikaan käyttänyt sitä, joten en tiedä onko Hidden Springs muuten vain todella buginen kaupunki kun vai kettuiliko peli ihan vain just for fun, mutta ei meinannut toimia, ei sitten millään. Syytä en tiedä enkä rehellisesti sanoen jaksa sen enempää alkaa selvittelemäänkään, koska kaikesta huolimatta sain osan kuvattua ja  kaupunkiin ei enää olla sittemmin palaamassa. Tästä saa halutessaan vetää johtopäätöksiä tai olla vetämättä.

Lavastuksesta sen verran, että tähän osaan lainasin pari paikkaa Mod The Simsistä ja The Sims Resourcesta, koska oma lavastusosaaminen ja rajallinen aika eivät ihan taipuneet alusta asti itse tekemiseen. Osan alun hautausmaa on aluinperin täältä. Moonlight Fallsin oma hautausmaa on sen verran epäkuvauksellinen, että päädyin sen vuoksi tähän ratkaisuun. Säilytin sen muuten alkuperäisessä asussaan, mutta pari patsasta tms. on vaihdettu sellaisiin jotka itseltä löytyy ja tuo Coryn ja Alicen hautapaikka on itse rakentamani. Lisäksi tuo motelli on aluinperin täältä. Sekin säilyi pääosin alkuperäisessä asussaan. Joitakin itseltäni puuttuvia esineitä korvautui ja muokkasin vastaanottoa sekä Catalinan huonetta vähän paremmin omiin käyttötarkoituksiin sopivaksi, mutta pääosin tämäkin paikka säilyi alkuperäisasussaan. Tiedän kyllä, että Hidden Springsissä on jo valmiiksi vähän samankaltainen paikka, mutta sieltä puuttui esim. tuo vastaanotto kokonaan. Yritin kyllä rempata sitä uusiksi, mutta siitä ei tullut oikein mitään, joten aikaa ja omia hermoja säästääkseni käytin tässäkin ladattua rakennusta.

Nyt kun tässä on parissakin kappaleessa valitettu ajan ja jaksamisen riittämättömyydestä, niin on todella loogista ilmoittaa, että aion tehdä tänäkin vuonna jouluextran. En ole aloittanut sen valmisteluja kuin ajatuksen tasolla, mutta kyllä, sellainen on tulossa. Jouluun on vielä kuitenkin melkein kaksi kuukautta ja tässä välissä on tarkoitus julkaista vielä ainakin osa tai pari mikäli vain suinkin kerkeän, mutta ilmoitankin asiasta jo nyt sen vuoksi, koska nyt on lukijoiden aika esittää ajatuksiaan. Omiakin ideoita on kyllä, mutta jos teillä on jotain erityisiä toiveita jouluextraa silmälläpitäen, niin niitä otetaan nyt vastaan. ;)

Okei, kiitoksia lukemisesta ja seuraavaan kertaan.