95.Onnella sä saatat yksin täyttää sydämen

♫

Otsikkolähde.

Joyn kuoltua suru tuntui laskeutuneen hetkeksi koko perheen ylle. Hautajaisten jälkeen Tiffany kysyi varovasti Roselta, pitäisikö häitä lykätä. Vastaus oli kuitenkin kieltävä. Surusta huolimatta elämän tulisi jatkua ja olisi hyvä, jos tapahtuisi jotain iloista. Häitä ei siis siirretty ja päivä lyötiin lukkoon kun varmistui, milloin baarin remontti olisi valmis.

Kaikki valmistelut remontin ja häiden suhteen sujuivat mallikkaasti. Vielä hääpäivän aamunakin kaikki oli hyvin Tiffanyn saamaan puheluun asti. Colin ei kyennyt muuhun kuin katsomaan avuttomana vierestä,  kun hymy haihtui hänen morsiamensa kasvoilta ja vaihtui kyyneliin puhelun päätyttyä.

Muutamien esivalmistelujen ohella Caseyn harteille oli laskettu vastuu hääparin kuljettamisesta paikalle ajallaan. Hän oli odottanut autossaan talon edessä hyvän tovin, mutta kun kello alkoi lähestyä uhkaavasti myöhästymistä muistuttavaa ajankohtaa, hän parkkeerasi kadun laitaan ja asteli vara-avaimillaan sisään taloon.
-Pitäisi varmaan kohta lähteä, teidän varattu aikanne on… Mitä on sattunut?

Colin piti tärisevää Tiffanya yhä syleilyssään ja koitti rauhoitella naista parhaansa mukaan. Häntä säälitti niin paljon. Säälitti ja suretti. Olihan Jonah hänen ystävänsä ja olisi hänkin halunnut miehen paikalle. Useammastakin syystä.
-Jonah soitti. Creekwoodissa on aivan järkyttävä ukkosmyrsky ja kaikki lennot tältä päivältä ja ehkä huomiseltakin on peruttu. Hän hyppäsi ensimmäiseen mahdolliseen junaan, mutta ei hän mitenkään ehdi tänne ajoissa. Aloin juuri miettiä, että pitäisikö häitä siirtää.

Niin surullinen kuin Tiffany sillä hetkellä olikin, niin hän kuitenkin pudisti päätään.
-Ei pitäisi. Minä olen odottanut tätä päivää niin kauan, etten jaksa odottaa enää yhtään lisää. Minä kuitenkin kaipaan veljeäni niin kovasti ja olen aina ajatellut, että hän olisi paikalla todistamassa sitä, kun minä menen naimisiin elämäni rakkauden kanssa.

Casey tunsi epämiellyttävän sykäyksen sydänalassaan. Hänkin oli toivonut, että saisi vihdoinkin tavata Jonahin ja selvyyden heidän tilanteeseensa. Nyt tärkeintä oli kuitenkin jokin ihan muu, joten hän työnsi ajatuksensa sivuun ja ryhtyi ratkomaan käsillä olevaa ongelmaa.
-Entä jos otetaan paljon kuvia ja videoita muistoksi? Ja ainakin Colinin puhelimen kamerassa on todella hyvä kuvanlaatu, joten itse vihkimisen aikana joku voi soittaa sillä videopuhelua Jonahille, joten hän voi olla paikalla omalla tavallaan.

Tiffanyn nyyhke pysähtyi kuin seinään ja hän suorastaan hyppäsi Caseyn kaulaan.
-Kiitos, sinä olet pelastava enkeli!
-Eipä mitään. Haluan vain omalta osaltani edesauttaa sitä, että tämä päivä olisi mahdollisimman onnellinen.

Colin veti henkeä helpottuneena.
-Kiitos, Casey. Minä itse en olisi välttämättä keksinyt tuota. Eiköhän lähdetä, muut ovat varmaan jo matkalla.

Vaikka laki edellytti vihkimiselle vain kahta todistajaa, niin silti koko perhe saapui paikalle. Myös videoyhteyden päässä oleva Jonah. Notaarin valvovan silmän alla allekirjoitettiin vaaditut paperit, vannottiin valat ja vaihdettiin sormukset. Nyt he olivat vihdoinkin herra ja rouva Leeds-Bevington.

Kun virallinen osuus oli hoidettu pois alta, niin seurue jatkoi baarille, johon kaikki oli laitettu valmiiksi edellisenä iltana Caseyn ja Catalinan toimesta.

Ensimmäisen, enemmän toisissaan roikkumista muistuttavan tanssin tanssivat itseoikeutetusti Colin ja Tiffany, mutta sen jälkeen muutkin liittyivät mukaan.

Vaikka baari ei varsinaisesti tanssiravintola ollutkaan, niin kyllä sillä porukalla kelpasi tanssahdella vähän pienemmässäkin tilassa.

Catalina vetäytyi parin kappaleen jälkeen tiskin taakse valmistelemaan juomasekoituksia. Hän ei edelleenkään nauttinut suurissa ihmisjoukoissa oleskelemisesta, olkoonkin, että tämä ihmisjoukko oli hänen perhettään. Juomia valmistamalla hän sai kuitenkin oltua paikalla ja parhaansa mukaan hyödyksi.

Myös Casey vetäytyi sivuun tanssilattialta, koska hän oli lupautunut keskittymään kuvien ja videoiden ottamiseen. Olisi muutenkin, mutta nyt ne olivat erityisen tärkeitä, että Tiffany saisi välitettyä veljelleen mahdollisimman elävän kuvan kuluvasta päivästä.

Juhlat olivat hyvin rennot ja pienimuotoiset, aivan kuten Colin ja Tiffany olivat toivoneetkin. Heille tärkeintä oli se, että he saisivat toisensa vihdoinkin.

Jossain vaiheessa Casey siirtyi ulos ottamaan happea. Hän oli äärettömän onnellinen veljensä puolesta, tietenkin oli, mutta pakko hänen oli myöntää, että toisen onnen seuraaminen sivusta oli hetkittäin hyvin hankalaa.

Vaivihkaa hän oli tarkistanut netistä junien aikataulut ja havainnut, että Jonahin junavuoro olisi perillä Sunset Valleyssa myöhään samana iltana. Sieltä hän varmaan vetäytyisi vanhemmilleen nukkumaan, seuraavana päivänä kävisi onnittelemassa siskonsa ja sitten… Joko tulisi Caseyn luo tai palaisi sinne mistä tulikin. Kaikessa hiljaisuudessa Casey oli päättänyt, että se saisi ratkaista kaiken. Jos Jonah ottaisi yhteyttä, niin ehkä heistä vielä tulisi jotain. Muussa tapauksessa hänen olisi pakko siirtyä eteenpäin. Jos niin kävisi, niin se olisi varmasti hankalaa, mutta Casey tiesi, että oli ainoastaan yksi ihminen jota hän voisi siitä syyttää. Itsepähän hän ei ollut tehnyt asialle mitään muuta kuin vatvonut sitä mielessään, eikä hänellä ollut enää rohkeutta toimia.

Hetken kuluttua Casey kuuli oven käyvän. Hän ei kuitenkaan kääntynyt katsomaan tulijaa ennen kuin häntä puhuteltiin.
-Minä arvelinkin, että sinä olisit täällä.

Casey nyökkäsi vakavana.
-Minä kaipasin vain vähän raitista ilmaa. Älä huoli, en minä ole hatkoja näistä juhlista ottamassa.

Colin loi veljeensä myötätuntoisen katseen.
-En minä sillä. Ymmärrän kyllä, että sinä halusit vähän tilaa. Tämä on varmasti vaikea päivä sinulle.
-Eikä ole, Casey yritti vakuutella.

Colin ei kuitenkaan ostanut veljensä haparoivia sanoja.
-Ei sinun tarvitse minulle esittää. Vaikka elänkin tällä hetkellä melko kirjaimellisesti vaaleanpunaisessa pilvilinnassa, niin ei se tarkoita, ettenkö minä kykenisi havainnoimaan muidenkin tunteita. Tiedän kyllä, että sinä olet surullinen ja uskon tietäväni syynkin. Tiedän myös sen, että kyllä sinäkin löydät onnesi vielä joku päivä. Ehkä se on Jonahin kanssa, ehkä jonkun toisen, mutta se löytyy kyllä.

Casey huokaisi turhautuneena. Vaikka Colin varmasti tarkoittikin pelkkää hyvää, niin ei hän voinut mitenkään tietää, miltä Caseysta sillä hetkellä tuntui.

-Hyvähän se noin umpirakastuneen miehen on höpöttää. Kiitos kuitenkin, mutta annetaan sen nyt olla. Alan kohta itkeä jos mietin häntä yhtään enempää eikä tämä ole oikea päivä surun kyynelille.

Colin nyökkäsi, tarttui Caseyn kädestä ja lähti saattamaan häntä takaisin sisälle.
-Kyllä me voisimme tästä vielä puhuakin, mutta jos sinä haluat sivuuttaa sen, niin en pakota. Minulla onkin sinulle yksi idea, millä saisit ehkä ajatuksesi muualle.
-No?
-Karaoke. Isä ja Halen ovat kuluttaneet laitetta koko sen ajan mitä sinä olet täällä ulkona istunut ja kaikki kunnia heille, mutta ihan muiden korvien säästämiseksi olisi ehkä hyvä päästää joku toinen sen ääreen.
-No mennään sitten äkkiä.

Colin saattoi Caseyn karaokelaitteen ääreen ja alkoi valita kappaletta.
-Ajattelin, että tämä voisi olla hyvä. Kertoohan tämä tavallaan meistä kahdesta.
-Mikä kappale se on? Ei kai vaan…
-Kyllä.

Well, now young faces grow sad and old
And hearts of fire grow cold
We swore blood brothers against the wind
I'm ready to grow young again
And hear your sister's voice calling us home
Across the open yards
Well maybe we'll cut someplace of our own
With these drums and these guitars
Well we made a promise we swore we'd always remember
No retreat, baby, no surrender
Like soldiers in the winter's night with a vow to defend
No retreat, baby, no surrender

Kun kappale oli ohitse, niin he saivat muulta juhlaväeltä aplodit. Seuraavana oli Rosen ja Vanessan lauluvuoro. Casey kuitenkin vetäisi veljensä sivummalle aikeenaan sanoa muutama sana.
-Kiitos. Sinä tiedät, mitä tuo kappale merkitsee minulle.

Colin hymyili herkistyneenä. Vaikka pääajatuksena olikin ollut viedä veljen ajatukset edes hetkeksi muualle, niin oli hienoa huomata samalla piristäneensä tätä paljon.

-Kiitos itsellesi. Minä lauloin sen kanssasi oikein mielelläni, muistuttaahan se minua ihmisestä, joka on minulle yksi rakkaimmista.

Sivummalla esitystä seurannut Tiffany kääntyi katsomaan miehensä suuntaan ja veti väristen henkeä. Vaikka hänen ja Colinin välinen rakkaus oli todella vahvaa, niin oli ihana nähdä, että Colinin elämässä oli muitakin rakkauden kohteita. Samalla näky oli myös hieman haikea, sillä se muistutti häntä eräästä, joka ei ollut paikalla. Onneksi edes toinen heistä sai sisaruksensa mukaan tärkeään päivään.

Jossain kohtaa juhlia Halen pyysi Colinin ulos kanssaan aikeenaan vaihtaa muutama sana miehen kanssa. Hän näki Colinin olevan selkeästi hieman peloissaan, mutta yritti saada tämän rentoutumaan lempeällä hymyllä.
-Älä huoli, ei tämä ole mikään appiukon pelottelupuhe. Ei minulla ole tarpeen pitää sellaista. On vain muutama juttu, minkä haluan sanoa. Toisinaan isät joutuvat pelkäämään tyttäriensä parisuhteiden seurauksena, mutta minä olen siinä mielessä onnekas, ettei minun ole koskaan tarvinnut. Kun sinä ja Tiffany aloitte seurustella, olin pelkästään iloinen. Olittehan te nuoria, mutta minä tiesin, että sinä olet kunnollinen poika. Nyt kun olette jo aikuisia, niin minä näen, että sinä olet yhä hyvä ihminen. James ja Rose ovat tehneet hyvää työtä kasvatuksen suhteen. Se, mitä minä oikeastaan halusin sanoa… Yleensä tässä kohtaa sanotaan kai jotain sellaista, että älä särje hänen sydäntään. Ei minun tarvitse sanoa sitä, koska tiedän, ettet sinä tekisi sitä kuin vahingossa. Ehkä minä tyydyn siis vain onnittelemaan vielä kerran ja toivomaan, että hän tekee sinut yhtä onnelliseksi kuin sinä teet hänet.

Colin herkistyi kuulemastaan kovasti.
-Kiitos. Toiveesi on toteutunut, koska hän tekee minut todella onnelliseksi.
***

Juhlien päätyttyä kaikki lähtivät koteihinsa. James jäi kuitenkin Caseyn seuraksi siivoamaan. Kun juhlien jäljet oli siivottu ja James poistunut, Casey lukitsi ovet, sammutti valot ja kiipesi asuntoonsa ylimpään kerrokseen.

Casey ripusti puvun henkariin ja laittoi sen kaappiin. Suihkussa käytyään hän ajautui tuijottamaan itseään peilistä ja miettimään Colinin sanoja. Nyt kun niitä pohti, niin ajatus oli oikeastaan lohdullinen. Kyllä hänestäkin tulisi vielä onnellinen, vaikkei hän sitä vielä ehkä ollutkaan.

Ajatukset katkesivat kuitenkin kuin seinään, kun hän kuuli ääniä portaista. Hetkessä syke kohosi hurjiin lukemiin ja Casey alkoi etsiä lähintä kättä pidempää esinettä.
-Tämä on yksityistila, johon pääsy on kielletty! Älä tule enää askeltakaan, tai soitan poliisit!

Tulija ei välittänyt sanoista vähääkään. Hän nousi vielä kierreportaiden viimeiset askelmat ja pudotti reppunsa maahan.
-Rauhoitu, se olen minä.

Hetkessä kaikki pysähtyi kuin seinään. Casey ei hetkeen kyennyt muuhun kuin tuijottamaan eteensä täydellisen häkeltyneenä. Kun hän lopulta kykeni puhumaan ja ajattelemaan, niin ensimmäisenä suusta tuli ajatus, joka ei ehkä ollut siinä hetkessä kuitenkaan se relevantein.
-Miten ihmeessä sinä olet siinä? Miten sinä edes pääsit tänne?

Jonahin katse oli vakava.
-Otin juna-asemalta taksin, kävin hakemassa vara-avaimen veljeltäsi ja tulin sillä samalla taksilla tänne. Älä huoli, lukitsin alaoven ja kaiken muunkin tuosta välistä, eli ei tänne pääse kukaan ketä sinä et tänne halua. Toivottavasti minä en ole yksi heistä. Se, miksi minä olen täällä… No, minulla on sinulle kysymys.

Jos pelkkä Jonahin yhtäkkinen ilmestyminen oli jo yllätys, niin tämä se vasta yllättävää olikin. Casey ei kyennyt muuta kuin haukkomaan henkeään järkyttyneenä, kun Jonah polvistui hänen eteensä sormusrasia kädessä.

Jonah koitti hymyillä itsevarmasti, mutta hymyn takaa kuulsi myös hermostus.
-Casey, minä tiedän, että tämä on varmasti yllätys, mutta toivottavasti ihan iloinen sellainen. Kaikki nämä vuodet minä olen kaivannut sinua niin paljon ja toivonut, että vielä joku päivä me voisimme ihan oikeasti olla pari. Tiedän kyllä, etten aina ihan osaa ilmaista tunteitani tai ajatuksiani tai ole muutenkaan mitenkään helppo ihminen, mutta yhden asian minä tiedän varmasti ja se on se, että minä rakastan sinua.

Casey koitti parhaansa mukaan tasata hengitystään, otti sormusrasian hellin ottein Jonahin käsistä, painoi sen kiinni ja ojensi takaisin.
-Olen pahoillani, mutta minun on sanottava ei.

Jonah ei edes kysynyt syytä. Murtuneena hän vain nyökkäsi ja työnsi rasian taskuunsa.
-En edes yritä valehdella etteikö tämä sattuisi, mutta ymmärränhän minä. Minä olin kuitenkin poissa niin kauan ja kaikkea.

Caseyn sydäntä riipi nähdä Jonah niin surullisena.
-Ei, älä käsitä väärin. Minä en halua mitään muuta niin paljon kuin vastata myöntävästi, mutta en minä voi tehdä sitä. En vielä. Tämän sillan alla on kuitenkin virrannut vettä sen verran paljon, että meidän on pakko puhua ennen kuin teemme mitään päätöksiä. Minulle on ainakin tapahtunut sen verran paljon asioita joista haluan kertoa, niin sinun on vähän helpompi päättää, haluatko sitoutua minuun vai et. Istutaan alas ja jutellaan.

Casey saattoi Jonahin sohvalle ja istui pienen etäisyyden päähän miehestä. Itsehillintä alkoi jo hiljalleen irroittaa otettaan ja Casey tiesi, että se irtoaisi ennen kuin hän ehtisi sanoa sanaakaan jos hän istuisi liian lähelle.
-Minä haluan aloittaa, koska olen vatvonut tätä pääni sisällä todella kauan ja jos en saa sanottua tätä nyt, niin en ehkä koskaan. Mutta tosiaan… En tiedä kuinka selväksi tai epäselväksi olen sen tehnyt, mutta minä rakastan sinua syvästi ja koen, että jos minulla olisi sinut, niin minulta ei puuttuisi enää mitään. Minulla kesti aika pitkään tajuta se, mutta sitten kun tajusin, niin se todella kolahti ja pieni ihastus olikin jo jotain ihan muuta. Tiedän, että meidän välimme ovat kaikkea muuta kuin yksinkertaiset, mutta kyllä minä haluan ainakin yrittää. On kuitenkin jotain, mikä ehkä saa sinut muuttamaan mielesi minun suhteeni.
-Mitä sellainen voisi muka olla? Jonah kysyi ihmetellen.

Casey veti henkeä hieman häpeissään. Eihän hän ollut tehnyt varsinaisesti mitään väärää, mutta ei tämä silti ollut helppoa kerrottavaa.
-No… Sinä varmasti muistat sen ehdotuksesi silloin, kun teimme sen sopimuksen. Minä olen noudattanut sitä perusteellisesti. Vähän jopa liiankin perusteellisesti. En minä kuitenkaan muiden tunteilla ole leikkinyt tai ole siinä mielessä vastuuton ihminen, etten olisi huolehtinut… No, sinä tiedät kyllä. Mutta sanotaanko nyt näin, että yöseuralaisia on ollut ihan riittämiin. Joku ilkeä sanoisi minua ehkä kyläpyöräksi, mutta en minä edes loukkaantuisi, koska sellainenhan minä olen. Tai olin. En ole enää. En ole ollut edellisen tapaamisemme jälkeen, koska sen jälkeen en ole kyennyt ajattelemaan ketään muuta kuin sinua.

Jonah vain naurahti ja nyökkäsi.
-Älä siitä huoli, sinähän teit kuten sovittiin. Sitä paitsi, ei minulla olisi yhtään varaa arvostella. Kyllä minunkin makuuhuoneeni ovet ovat käyneet toisinaan melko tiuhaan, mutta se on ollutta ja mennyttä.
Sen jälkeen Jonah vakavoitui.
-Kuten varmaan tiedätkin, niin olen asunut Creekwoodissa viime vuodet. Olen työskennellyt ääniteknikkona, eli asennan, huollan ja kuljetan erilaisia äänentoistoon liittyviä laitteistoja. Olen tosiaan työskennellyt Creekwoodin alueella, mutta firman pääkonttori on Baltimoressa ja sieltä on sanottu, että työtä voi tehdä periaatteessa missä vain, joten minulle ei olisi ongelma muuttaa tänne. Okei, ehkä minä olen lörpötellyt ihan riittämiin työstäni. Sinä et ole tyhmä ihminen ja olet varmasti ymmärtänyt, että minä rakastan sinua. Alamme kuitenkin molemmat olemaan sen verran väsyneitä pitkän päivän jälkeen, että ehkä meidän on syytä jatkaa tätä keskustelua aamulla. On kuitenkin vielä yksi asia, minkä minä haluan sanoa jo nyt.
-No?
-Tule vähän lähemmäksi.

Casey hilasi itsensä aavistuksen lähemmäs eikä yllättynyt laisinkaan, kun Jonah kumartui suutelemaan häntä.
-Minua ei kyllä väsytä enää yhtään, Casey huokaisi.

-Hyvä, ei minuakaan, Jonah kuiskasi ja alkoi ottaa paitaa pois päältään.

Siinä hetkessä Caseyn mielestä huuhtoutui järkevä ajattelu ja oikeastaan kaikki muukin. Ainoa, mikä mielessä säilyi, oli kokonaisvaltainen onnen tunne.
***

Seuraavana aamuna herätessään Jonah oli äärettömän onnellinen. Muistikuvat illasta ja yöstä nostivat hymyn naamalle ja saivat sydämen lyömään vapautuneemmin. Kun hän kääntyi kyljelleen vetääkseen Caseyn lähelleen, mieleen astui suuri hämmennys. Casey ei ollutkaan siinä.

Ensimmäisenä mieleen hiipi ajatus, että oliko se kaikki sittenkin unta? Välittömästi Jonah kuitenkin ymmärsi, ettei se voinut olla. Ihan jo siitäkin syystä, että tämä oli Caseyn asunto. Ei se mikään muukaan paikka voinut olla. Ei hänen oma asuntonsa, ei Tiffanyn ja Colinin talo eikä edes hänen lapsuudenkotinsa, vaikka kieltämättä tämän paikan värimaailma muistuttikin hänen vanhaa huonettaan hyvin paljon. Koska asunto oli hiljainen, niin Casey oli tuskin laittamassa ruokaa tai suihkussa. Se jättikin vain yhden kysymyksen: mihin ihmeeseen Casey oli mennyt?

Vastausta ei tarvinnut odottaa kauaa. Jonah oli hädin tuskin noussut pystyyn, kun portaista kuuluivat tutut askeleet.
-Hei. Minä kävin äidin ja isän luona. Minun piti vähän selittää asioita heille ja hakea yksi juttu.

Jonah ei ollut varma, oliko hän enemmän helpottunut vai hämmentynyt. Hitaasti hän nousi sängyn laidalle istumaan ja yritti hieroa väsymystä pois silmistään.
-Mitä sinä selitit ja mikä juttu?

Casey yritti vetää henkeä itseään rauhoittaakseen.
-Minä selitin heille… No… Kaiken. Tai en tietenkään aivan kaikkea, mutta kaiken sen, mitä heidän oli tarpeen tietää. Toivottavasti se ei haittaa. Olisivathan he joka tapauksessa saaneet pian kuulla. Mutta se, miksi minä kerroin… Minun oli pakko. Pitihän heidän tietää, miksi minä olin hakemassa sitä mitä hain.
-No mitä sinä hait? En minä näe sinun tuovan mitään.
-Tule lähemmäs.

Casey näki Jonahin ilmeestä, että mies oli vähintään yhtä hämmentynyt kuin hän itse oli eilen ollut. Hän toivoi, että kyseessä oli kuitenkin positiivinen järkytys.
-Äiti kertoi, että isoisäni oli aikanaan pyytänyt nämä sormukset omalta isältään mummia kosiakseen. Nyt kun mummi ja vaari eivät ole enää täällä, niin äiti ja isä olivat säästäneet nämä siihen, että joku meistä lapsista saa nämä itselleen ja puolisolleen. En minä sinua kuitenkaan siksi kosi, että saisin nämä perintösormukset itselleni. Kosin siksi, koska rakastan sinua ja tiedän sen, että saamme kyllä selvitettyä kaiken mikä on tarpeen selvittää. En tietenkään pakota sinua mihinkään, mutta eilisilta ja yö antavat minun olettaa, että vastauksesi on luultavasti myöntävä. Onhan se?

Jonah ei ollut sellainen ihminen, joka itkisi ilosta. Ei kyllä surusta tai oikein mistään muustakaan tunteesta. Nyt hän kuitenkin itki.
-On. Minäkin rakastan sinua ja menen erittäin mielelläni kanssasi naimisiin.

Kun Casey asetteli sormusta rakkaansa sormeen, niin hänen kätensä eivät tärisseet. Kaikki jännitys ja epävarmuus oli haihtunut ja jäljellä pelkästään säteilevä onni.

Jonah auttoi Caseyn ylös lattialta ja rutisti miehen halaukseensa.
-Tehdään se heti. Minä en kykene odottamaan enää hetkeäkään.

-Ihana ajatus, mutta emme me voi, Casey huokaisi.

Jonah vetäytyi halauksesta hämmentyneenä ja pyyhki kyyneleet poskiltaan.
-Mitä ihmettä? Miksi emme?

Casey tajusi välittömästi, että hänen sanoistaan saattoi saada vääristyneen kuvan ja hän pyrkikin korjaamaan tilanteen.
-Nyt on lauantai ja maistraatti on kiinni, joten me emme voi mennä sinne eikä sieltä muutenkaan saisi vihkijää tällä varoitusajalla. Sitä paitsi, esteettömyystodistuksen saamisessa kestää vähintään viikko. En minäkään haluaisi enää odottaa, mutta ei meillä taida olla vaihtoehtoja.

Jonah henkäisi helpottuneena. Ohikiitävän hetken hän oli ehtinyt jo luulla, että ei Casey halunnutkaan naimisiin hänen kanssaan.
-On meillä. Tietysti minäkin haluan, että kaikki hoidetaan kunnollisesti lainkin silmissä, mutta emme me sitä paperia tarvitse siihen, että menemme johonkin ja vannomme valat. Se on ihan riittävästi minulle tässä hetkessä. Sitä paitsi, Tiffany lähetti minulle jo eilen kuvia heidän häistään. Sinä näytät ihan syntisen hyvältä siinä puvussasi ja haluaisin todistaa sitä näkyä ihan livenä.

Casey alkoi nauraa ja suuteli sitten Jonahia.
-Missä me teemme sen?
-Minä tiedän aivan täydellisen paikan, Jonah kertoi viekas hymy kasvoillaan.

Casey ei edes kysynyt, koska hänen mieleensä oli heti hiipinyt yksi aavistus ja se osoittautui oikeaksi. Oikeaksi osoittautuivat myös Jonahin sanat siitä, että paikka olisi täydellinen. Joillekin se oli ehkä tavallinen uimaranta, mutta heille se ranta oli merkityksellinen. Olihan siellä käyty merkittäviä keskusteluja ja tehty vähän muutakin.

Jonah oli käyttänyt edellisenä päivänä lähes koko junamatkansa sen pohtimiseen, että mitä hän sanoisi Caseylle heidän kohdatessaan. Siinä hetkessä sanat eivät soljuneet hänen suustaan ihan siten kuin hän oli ajatellut, mutta mielessä pyörineet lauseet sopivat myös häävalaksi varsin mallikkaasti.
-Koko erossaoloaikamme olen ajatellut paluuta tänne ja valehtelisin jos väittäisin, että se ei olisi yhtään mietityttänyt. Hetkeen minulla ei ollut täällä mitään. Toki perheeni, mutta ei töitä eikä veljeäsi lukuunottamatta yhtään ystävääkään, kun kaikki muut ovat muuttaneet pois. Työasiat saan kuitenkin järjestettyä, ja vaikka en saisikaan, niin nyt tiedän täällä olevan jotain, joka on minulle tärkeämpää kuin mikään muu. Myönnän, että en ensialkuun tuntenut sinua kohtaan mitään muuta kuin ystävyyttä, mutta se tanssiaisyö... En varsinaisesti usko rakkauteen ensisilmäyksellä, mutta jos uskoisin, niin se oli juuri sitä. Minulla kesti hetken aikaa setviä ajatukseni, mutta nyt olen varma siitä, että rakastan sinua ja aion rakastaa loppuikäni.

Casey oli lähellä alkaa kyynelehtimään herkistyneenä, mutta jotenkin hän sai pidettyä itsensä kasassa.
-Ihanaa kuulla. Minä taas... Kyllähän sinä tiedät, miten minä rakastuin sinuun kun olen sen sinulle jo kertaalleen kertonut. Se, mitä minä en ole sinulle sanonut on se, että pelkäsin tämän vaikuttavan liikaa muihin. Tai siis... Jos meistä olisi tullut jotain jo aikaisemmin ja se olisikin mennyt päin helvettiä, niin pelkäsin, että se olisi voinut tuhota myös Tiffanyn ja Colinin välit. Nyt minun ei tarvitse enää pelätä sitä. En usko, että tämä enää menee tästä pieleen, ja vaikka menisikin, niin osaisimme kyllä käsitellä asian kypsästi. Mutta tosiaan, en usko tämän tuhoutuvan. Minä rakastan sinua niin valtavan paljon.

-Minäkin rakastan sinua. Onneksi meidän ei tarvitse enää pelätä, Jonah huokaisi ja veti Caseyn lähelleen suudelmaa varten.

Hetken kuluttua Casey kuitenkin vetäytyi. Hän ei olisi halunnut, mutta vielä oli yksi tärkeä kysymys kysyttävänä.

-Sopiiko sinulle, jos minä otan sinun sukunimesi? Ei sillä, että omassanikaan olisi mitään vikaa, mutta minä haluaisin, että voisin ottaa sinun nimesi.

Jonah henkäisi hämmentyneenä. Ajatus oli suorastaan liikuttava, mutta...
-Oletko sinä ihan varma? Että haluat sitä ihan oikeasti, etkä vain minua miellyttääksesi?
-Täysin varma. Sinun ilahduttamisesi on vain iso plussa.
-No kyllä se sitten sopii.

Kun Jonah kaappasi Caseyn käsiensä varaan ja suuteli, niin Caseyn mielessä pyöri vain kaksi asiaa. Onnellisuus ja se, että Colin oli kuin olikin oikeassa. Hän löysi onnnensa ja vieläpä paljon nopeammin kuin hän arveli edellispäivänä samaan aikaan.

*****

Viime osan loppusanoissa kerroin, että tässä osassa saadaan vihdoin vastauksia kysymyksiin, joita on pyöritelty tässä jo pidemmän aikaan. Ei varmaan yllättänyt ketään, että kyseessä oli tämä Casey-Jonah-kuvio. Heistä tuli kuin tulikin pari. Myönnettäköön, että kun tätä juonta aikoinaan aloittelin, en itsekään ollut ihan varma siitä, että miten näiden kahden lopulta käy. Päädyin tähän onnellisimpaan mahdolliseen lopputulokseen, vaikka muitakin vaihtoehtoja kävi kyllä mielessä. Vaikka toisaalta tämä ystävään/kaveriin rakastuminen onkin melko nähty juonikuvio tässä tarinassa, niin ei minulla lopultakaan ollut sydäntä kirjoittaa surullista loppua tälle parille. Tässä on viime sukupolvien aikana nähty myös niitä traagisemmin päättyneitä rakkaustarinoita, joten ajattelin, että ehkä onnellekin on nyt sijansa.

Mitä taas tulee Colinin ja Tiffanyn liittoon, niin heidänkin liittonsa on nyt vihdoin virallistettu. Heidän välillään kaikki on mennyt hyvin ja näyttäisi menevän yhä, mutta kuinka kauan se jatkuu samalla linjalla? Ei ikuisesti, sen voin paljastaa...

Muuten, tuo kappale mitä Colin ja Casey lauloivat oli jo aiemminkin tarinan taustamusiikkina kuullun Bruce Springsteenin No Surrender (♫). Aivan ihana kappale ja itselleni hyvin merkityksellinen, siksi halusin sen tarinaankin istuttaa ja mielestäni se sopi tähän kohtaan varsin hyvin.

Sain kun sainkin tämän osan valmiiksi jo näin elokuun puolella ja hyvä niin, koska nyt kaikki työn alla olleet juonikuviot ovat jokseenkin kasassa ja koko tarina elää tietynlaista suvantovaihetta. En ole lopettamassa, mutta tämä hetki on kuitenkin siinä mielessä sopiva, että hiljainen etenemistahti/osittainen taukoilu on mahdollista ilman karmeaan cliffhangeriin jättämistä. Huomenna alkaa taas täysipäiväinen opiskelu, ja mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin opinnot vain vaikeutuvat tästä eteenpäin. Jos viime vuodelta tutut merkit pitävät paikkaansa, niin aikataulut sekä henkinen että fyysinen hyvinvointi ovat sillä tasolla, että kovin tiivistä julkaisutahtia ei ole luvassa. Älkää siis ihmetelkö, vaikka tauot olisivat välillä pitkiäkin. En ole lopettamassa tätä kesken, joten älkää olettako niin käyneen, ellen sitten ilmoita asiasta erikseen. Ei kyllä ole suunnitelmissa, koska minulla on vakaa aikomus ja halu saattaa tämä tarina valmiiksi asti.

Okei, kiitos kaikille ja hyvää alkavaa syksyä! Nähdään sitten kun nähdään.