90.Vihdoinkin

Päättäjäistanssiaiset olivat jo aivan kulman takana. Vanessa ja Halen olivat jo pitkään suunnitelleet ostosreissua lastensa kanssa, mutta asiassa oli yksi ongelma. Tiffanylla oli kristallinkirkkaana mielessä, että millaisen mekon hän haluaa eikä tyttö meinannut millään malttaa odottaa, että pääsisi ostoksille. Ongelma olikin Jonahissa. Poikaa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Lopulta Vanessa päätti yhteisymmärryksessä miehensä kanssa, että hän lähtisi ostosreissulle Tiffanyn ja Colinin kanssa. Halen saisi sillä välin selvittää, että mikä Jonahia oikein hiersi.

Asiasta oli kuitenkin hieman hankala puhua. Jonah oli aina tykännyt pitää asiat omana tietonaan, eikä juurikaan puhunut vanhemmilleen koulustaan, kavereistaan tai siitä, mitä hän touhusi vapaa-ajallaan kodin ulkopuolella. Tiffany oli yleensä varsin hyvin perillä veljensä asioista ja sitä myötä heidän vanhempansa tiesivät, että Jonahilla oli kuitenkin kaikki hyvin. Se ei kuitenkaan poistanut sitä tosiasiaa, että Vanessalla ja Halenilla ei ollut poikaansa niin tiivistä yhteyttä kuin tyttäreensä. Halen päätti kuitenkin yrittää.

-Mikset sinä halunnut lähteä mukaan ostosreissulle? Sinä tarvitset puvun ja tanssiaisiin ei ole enää kauaa. Sinulle tulee kohta kiire.

Jonah ei vaivautunut edes kääntämään katsettaan tietokoneen ruudusta.
-En minä tarvitse pukua, joten ei tule.
-Missä sinä sitten aiot mennä? Haluatko sinäkin mekon? Tai ehkä jonkun tyylikkään haalarin?
-En minä ole menossa.

Halenilla oli käynyt mielessä useita vaihtoehtoja, mutta hänen oli pakko myöntää, että tämä ei ollut yksi niistä.
-Mitä ihmettä? Miksi et?
-Eivät tuollaiset tilaisuudet varsinaisesti ole minun juttuni, Jonah sanoi isälleen katse yhä tiiviisti tietokoneen ruudussa.

Halen istahti tietokonepöydän vieressä olevaan säkkituoliin ja jäi katsomaan poikaansa vakavana.

-Oletko sinä nyt ihan rehellinen? Minä satun tietämään, että sinulla on varsin laaja kaveripiiri ja jos sinä jätät menemättä tanssiaisiin, niin se herättää varmasti ihmetystä ystävissäsi.

Jonah siirsi tuoliaan hiukan ja jäi tuijottamaan isäänsä. Halen oli oikeassa. Jonah ei kuitenkaan olisi halunnut tunnustaa totuutta isälleen. Toisaalta, jos hän nyt kertoisi, niin ehkä silloin äiti ja isä uteluineen jättäisivät hänet rauhaan.

-Hyvä on sitten. Kyllä minä tavallaan haluaisinkin mennä sinne. En edes tavallaan, vaan haluaisin. Kaikilla vähänkin läheisimmillä kavereillani on kuitenkin tyttö- tai poikaystävänsä parinaan ja minä olisin siellä ihan yksin. Ainoa menemättä jättämistä säälittävämpi vaihtoehto olisi se, että menisin sinne yksin.

-Et sinä ole säälittävä vaikka yksin menisitkin, mutta jos oikeasti tahdot mennä sinne ja yksin meneminen ei ole vaihtoehto, niin miten olisi Casey? Halen ehdotti.
-Mitä hänestä?
-Jos sinä pyytäisit hänet tanssiaisiin kanssasi?

-Ei James siitä paljoa minulle puhu, mutta tiedän hänen olevan hieman huolissaan poikansa sulkeutuneisuudesta. Jos sinä viettäisit tanssiaisillan Caseyn kanssa, niin ehkä hän saisi mukavan kokemuksen myötä hiukan lisää rohkeutta ja sosiaalisuutta itseensä. Tiedän, ettet sinä ole mikään sääli-ihminen, mutta eihän tässä siitä olisi kyse. Onhan hän sinun kaverisi… Tai on ainakin joskus ehkä ollut, Halen lisäsi loppuun.

Jonah punnitsi isänsä sanoja hetken. Vaikka hän itse piti ideaa kaikkea muuta kuin hyvänä useammastakin syystä, niin hetkellisen pohdinnan seurauksena hän päätti suostua. Hän tiesi Colinin olevan huolissaan veljestään ja sitä myötä myös Tiffany oli huolestunut. Jos hän saisi sen yhden illan avulla hälvennettyä useammankin ihmisen huolta, niin kyllä hän sen kestäisi. Eikä Casey edes ollut mitenkään raskas tai ikävä ihminen, joten se voisi olla ihan kivaakin.
-Hyvä on, minä kysyn. Jos hän kuitenkin kieltäytyy, niin minä en ala maanittelemaan häntä tai raahaamaan häntä väkisin mihinkään, Jonah painotti.
-Et tietenkään, mutta kiva, että edes yrität, Halen totesi rohkaisevasti.

Jonah päätti hoitaa asian saman tien pois alta ja koska Leedsit asuivat ihan kävelymatkan päässä, niin hän päätti mennä esittämään kysymyksensä kasvokkain. Se olisi kaiketi muutenkin paljon tahdikkaampi tapa kuin tekstiviestin lähettäminen. Ainakin hän itse olisi mieluiten vastaanottanut tanssiaiskutsun sanallisessa muodossa puhelimen ruudulle välähtävän hengettömän viestin sijaan.

Jonah koputti oveen ja hetken päästä Catalina tuli avaamaan. Tyttö katsoi tulijaa hieman epävarmana.
-Hei. Colin ei ole kotona.

Jonah nyökkäsi rennosti.
-Minä tiedän sen. Hän on siskoni kanssa ostamassa heille tanssiaisvaatteita, mutta en minä häntä tullutkaan tapaamaan. Mahtaako toinen veljesi olla kotona?
Catalina hiljeni hämmennyksestä hetkeksi, sillä yleensä kukaan ei kysynyt Caseyta. Nopeasti hän kuitenkin kokosi itsensä.
-Joo, tuolla hän on heidän huoneessaan.

Jonah avasi oven varovasti ja sulki sen perässään. Casey ei ensin meinannut noteerata tulijaa ollenkaan, mutta kun hän vihdoin nosti katseensa, hän säikähti pahanpäiväisesti ja kirja putosi lattialle. Näky oli Jonahista lähes huvittava, mutta nopeasti hän nieli alkavan naurukohtauksen ja alkoi keskittyä asiaan, jonka vuoksi hän oli paikalle tullut.
-Moi.

Casey nousi häpeissään ylös ja painoi katseensa lattiaan.
-Jestas kun minä säikähdin. Mitä ihmettä sinä täällä teet?

Jonah oli pohtinut kysymyksenasettelua koko kävelymatkan ajan, mutta se ei ollut ihan riittävästi, koska hän ei vieläkään ollut varma miten esittää asiansa. Totuutta hän ei voinut ainakaan vielä kertoa, ei ainakaan sellaisena kuin se oli. Silloin Casey ei varmastikaan suostuisi. Lopulta Jonah päätti, että paras tapa olisi suoraan ja kiertelemättä.
-Minulla on sinulle yksi kysymys, tai oikeastaan pyyntö. Lähtisitkö sinä tanssiaisiin kanssani?

Casey oli melko varma, että jos hänellä olisi vielä ollut se teemuki jonka hän oli tyhjentänyt vain hetkeä aikaisemmin, niin hän olisi tukehtunut juomaansa. Sen verran pahanpäiväisesti hän tuli yllätetyksi.
-Mikä juttu tämä nyt oikein on? Oletko sinä osallistunut johonkin vedonlyöntiin vai mistä sinä keksit kysyä juuri minua?

Jonah tunsi pettymyksen häivähdyksen mielessään Caseyn äänensävyä kuunnellessaan. Tämä ei todellakaan alkanut hyvin. Nopeasti hän kuitenkin veti itsevarman hymyn takaisin kasvoilleen.
-Ei mikään juttu enkä minä harrasta uhkapelejä muutenkaan. Minulla ei ole paria tanssiaisiin ja mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin ei ole sinullakaan ja minä mietin, josko me menisimme yhdessä. Se voisi olla ihan hauskaa. Ei meidän tarvitse tanssia hitaita jos sinä et halua. Ei meidän tarvitse tanssia ollenkaan, mutta suostuisitko kuitenkin seuraksi?

Casey vilkuili hetken ympärilleen kuin varmistaakseen, ettei hän ollut yhtäkkiä joutunut piilokameraan. Tilanne oli jotenkin niin epätodellinen. Kenties tilanteen absurdius oli kuitenkin se tekijä, mikä sai Caseyn suostumaan.

-Kyllä minä voin lähteä kanssasi.

Jonah ilahtui myöntävästä vastauksesta niin paljon, että hetken mielijohteesta hän päätti halata Caseyta.
-Kiva juttu. Kiitos.

Jonahin poistuttua Casey oli perin pohjin häkeltynyt. Jonahin teko, vaikkakin se oli oikein miellyttävä teko, niin samaan aikaan se oli pojalle jotenkin epätyypillinen. Aivan kuin hän olisi saanut idean joltain toiselta… Pisteiden yhdistäminen ei vienyt kauaa ja asian tajuaminen vei Caseyn lähestulkoon raivon partaalle.

Sen raivon sai tuntea paria tuntia myöhemmin ostosreissultaan kotiin palannut Colin.
-Se olit sinä, etkö ollutkin?

Colin säikähti pahanpäiväisesti. Hän ei ollut nähnyt Caseyta noin vihaisena koskaan aiemmin.
-Mikä olin minä? En tiedä yhtään mistä sinä olet vihainen.

Caseyn ääni oli jäinen.

-Älä viitsi esittää tyhmempää kuin olet. Minä tiedän, että sinä käskit Jonahia pyytämään minut parikseen tanssiaisiin. Miksi helvetissä sinä teit sen? Halusitko sinä nöyryyttää minua? Hän ei välitä minusta, joten se ei taatusti ollut hänen oma ideansa. Tiedät kyllä, että toisten tunteilla leikkiminen  on asia jota minä pidän todella vastenmielisenä ja tässä on aika iso riski siihen, että tulen tahtomattani paljastaakseni jotain, mitä en haluaisi ja jos hän saa tietää, että minä olen rakastunut häneen, niin--.

Casey tajusi välittömästi puhuneensa ohi suunsa. Yhtä nopeasti hän tajusi myös sen, että sanoja ei saisi enää takaisin.

Caseyn raivo katkesi kuin seinään ja heidän välilleen jäi leijailemaan hämmennyksentäyteinen hiljaisuus.
-Mitä sinä sanoit?
-En mitään, Casey mutisi vaikka hän tiedosti varsin hyvin, että kyllä hän oli sanonut ja Colin oli myös kuullut hänen sanansa.

Colinin mielen täyttänyt hämmennys haihtui kuitenkin nopeasti ja tilalle astui huoli, kun hän huomasi Caseyn alkavan itkeä. Hän otti askeleen lähemmäs ja Casey romahti hänen olkaansa vasten.
-Miksi sinä et kertonut minulle?

Casey yritti vetää henkeä sen verran, että hän saisi puhuttua. Sillä hetkellä itkeminen ja puhuminen olivat kuitenkin kaksi asiaa, joihin hän ei vain kyennyt yhtäaikaisesti.
-Minä...minä…

Colin oli peloissaan, koska hän ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt veljeään niin murtuneena. Tyttöystävänsä toisinaan heittelehtivät tunteet olivat sellainen asia jota Colin osasi käsitellä, mutta veljensä näkeminen sellaisen tunnekuohun vallassa oli kuitenkin niin epätavallinen tilanne, että hän ei meinannut osata tehdä mitään hyödyllistä. Pelosta huolimatta lohduttavat sanat tulivat kuitenkin suusta yllättävän luonnollisesti.

-Ihan rauhassa nyt vaan. Puhu sitten kun pystyt.

Kun itkuinen Casey irroittautui lopulta hänestä ja käpertyi sängylleen, niin Colin istui alas ja jäi katsomaan veljeään. Mielessä risteili useita kysymyksiä, ja ainakin osaan niistä hän tarvitsisi myös vastauksia, että hän saisi autettua Caseyta. Colin odotti vielä hetken, ja kun Caseyn itku oli enimmäkseen haipunut, hän alkoi esittää kysymyksiään.
-Sanoit minulle joskus, että antaisit vaikka oikean kätesi pois jos sen ansiosta suurin ongelmasi olisi yksipuolinen ihastus. Oliko tämä se suurin ongelmasi? Jos oli, niin minä en ymmärrä. Mikä tässä muka on se ongelma? Sekö, että Jonah on minun tyttöystäväni veli? Vai se, että hän on poika?

Casey veti väristen henkeä. Hän ei olisi ollut vielä valmis puhumaan, mutta hän oli tainnut jo ohittaa sen vaiheen missä voisi peruutella enää yhtään.
-Molemmat, mutta enemmän se jälkimmäinen.

Colin oli hetken hiljaa ja nyökytteli itsekseen. Niille kaikille ihastuneille katseille ja takeltuneille sanoille oli kuin olikin ihan luonnollinen selitys. Tunteiden kohde ei vain ollut hänen luulemansa. Siltikään hän ei ihan ymmärtänyt.
-Poikaan ihastumisessa ei ole mitään väärää tai sellaista, että sitä pitäisi jotenkin piilotella. Ei ole ollut enää pitkiin, pitkiin aikoihin. Meidän vaarimmekin on nuorena ollut yhdessä miehen kanssa ja siitä on kuitenkin ikuisuus aikaa, joten ei se nykyäänkään ole mikään salailtava asia.

Casey henkäisi hämmentyneenä.
-Ai sinäkin tiedät siitä?

-Joo, tiedän minä. Kysyin vaarilta joskus hänen ensirakkaudestaan ja hän meni aika vaikeaksi. Minä ihmettelin sitä, mutta hän ei sillä kertaa suostunut puhumaan asiasta enempää. Lopulta hän kuitenkin kertoi minulle sen saman tarinan, minkä sinäkin olet varmaan kuullut. Sitten en enää ihmetellyt. Vaikka minä en ehkä vielä ymmärräkään rakkaudesta kovin paljoa, niin sen minäkin tajuan, että rakkaan menettäminen sellaisella tavalla jättää varmasti parantumattomat arvet. Ei siis mikään ihme, että asiasta puhuminen teki niin kipeää. Mutta Casey... Kyllä sinä olisit voinut minulle kertoa totuuden.

Casey kääntyi kyljelleen ja jäi vielä hetkeksi pohtimaan.

-Niin minä kai olisinkin, mutta tajuat varmaan, että minun on aika vaikeaa puhua tunteistani, varsinkin silloin kun ne tunteet itsessään ovat jo vaikeita. Olen pahoillani, etten puhunut sinulle aikasemmin, mutta en minä vaan pystynyt. Kyseessä on kuitenkin sinun tyttöystäväsi veli, ja vaikka tiedän, että olisit kyllä osannut pitää tiedon itselläsi, niin tiedän myös sen, että sinä et salaa Tiffanylta mitään kovin mielelläsi. Et varsinkaan silloin kun asiat koskettavat häntä edes välillisesti.

Casey piti pienen hengähdystauon miettiessään miten hän voisi muotoilla loput sanansa.

-Kyllä minua mietitytti aika paljon sekin, että hän on poika. Ei se oikeastaan ollut edes kovin vaikea asia, mutta se tuli vain niin yllättäen, että alkuun minun oli vaikea käsittää koko asiaa. Juurikin vaarin kertoman ansiosta olen kuitenkin päässyt sen asian kanssa aika sinuiksi. Enemmän minua nykyään vaivaa se, että ei hän pidä minusta ja vaikka pitäisikin, niin olemme silti liian erilaisia. Hän on komea, sosiaalinen ja suosittu. Minä en ole mitään noista.

Colin pudisti päätään.

-Veliseni, sinä olet niin väärässä. Minä nyt en viehäty sillä tavalla miehistä enkä varsinkaan omasta veljestäni, mutta sen minäkin tiedän, että et sinä ruma ole vaan kaikkea muuta. Jonahin tunteista minä en kyllä ole kovin hyvin perillä. Vaikka olemmekin melko läheisiä, niin hänellä on se kuori jonka lävitse hän ei päästä ketään. Sen minä kuitenkin tiedän, että hänellä ei ole mitään seurustelu- tai tapailujuttuja meneillään, joten siinä mielessä sinulla voisi olla mahdollisuus. Siksi minulla onkin sinulle yksi idea.

Casey nousi istumaan sängyn reunalle. Colinin ideat olivat yleensä sellaisia, joita Casey ei todellakaan halunnut tai uskaltanut toteuttaa. Toisaalta, eipä hän mitään menettäisikään jos hän kuuntelisi veljensä ehdotuksen.
-En lupaa toteuttaa sitä, mutta kerro mitä sinulla on mielessä.

-Kun tanssiaiset koittavat, niin vietät hänen kanssaan kivan illan. Kun kaikki jatkavat matkaansa eri suuntiin, niin te voitte mennä kaksin johonkin rauhalliseen paikkaan ja sinä voit kertoa hänelle kaiken. Vaikka hän ei tuntisikaan samoin, niin hän ainakin kuuntelee ja on valmis keskustelemaan asioista kanssasi. Hän on hyvinkin ymmärtäväinen ja vaikka hän joutuisikin antamaan pakit, niin senkin hän osaisi tehdä tahdikkaasti, minä tiedän sen. Mitä sinä sanot?

Casey henkäisi hiljaa. Hän oli yhä peloissaan, mutta nyt kun hän oli kertonut jollekin koko totuuden, niin olo oli myös helpottunut.
-Minun pitää miettiä. En tiedä olenko minä tarpeeksi rohkea kertomaan, mutta pakko se on kai jossain vaiheessa tehdä.

-Ei sinun ole pakko mitään tehdä, mutta kannattaa kyllä. Muista se, että oli tunnustuksesi lopputulos mikä hyvänsä, niin sinua tuetaan kyllä. Uskoisin kyllä, että koko perhe tukisi, mutta jos et halua puhua muille, niin ainakin minun varaani voit laskea.
-Kiitos.
***

Todellisuudessa aikaa Caseyn tunnustuksen ja tanssiaisten välillä oli vain muutama viikko, mutta se tuntui ikuisuudelta. Lopulta odotettu ja pelätty ilta oli kuitenkin viimein saapunut.

Molemmat heistä olivat todella hermostuneita, mutta hiukan eri syistä. Colinin hermostuksen syyt olivat enemmän pinnallisia.
-No, miltä minä näytän?

Casey katsoi veljeään arvioivasti. Puku oli siisti ja hiukset niin ojennuksessa kuin ne vain Colinin tapauksessa saattoivat olla.
-Ihan kelvolliselta. Minun on kuitenkin ihan pakko kysyä, että miksi juuri vaaleanpunainen rusetti?

Colin vilkaisi rusettiaan nopeasti ja nosti sitten katseensa takaisin veljeensä.

-Tiffanylla on samansävyinen mekko ja hänelle oli tärkeää, että meillä on samankaltaiset asut. Hän ehdotti jopa vaaleanpunaista pukua, mutta on minullakin rajani.

Casey virnisti leveästi veljensä vastaukselle.

-Sinä olet niin tossun alla.

-Enkä ole, ei hän minua pakottanut vaan tämä oli ihan oma ideani. Kyse on kompromisseista. Ymmärrät ehkä sitten joskus jos löydät itsellesi jonkun.

-Tiedetään, kunhan vitsailin vain. Nyt taitaa kuitenkin olla aika lähteä.

Koska James oli käymässä Breckenridgessä ja Rose puolestaan päivystysvuorossa, niin kehoitukset nätisti käyttäytymisestä ja muista vastaavista jutuista jäivät isovanhempien vastuulle. Dylan ja Joy kuitenkin luottivat lapsenlapsiinsa, joten pian pojat pääsivät lähtemään kohti Merkleyiden kotia, josta Vanessa veisi heidät koululle.

Joy riensi takaisin maalaustelineensä ääreen ja Dylan istui sohvalle suunnitelmanaan katsoa iltauutisia. Catalinalla oli kuitenkin jotain muuta mielessä.
-Vaari?
-Niin?
-Voisitko sinä opettaa minut soittamaan pianoa?

Dylan katsoi tyttöä hämmentyneenä.
-En minä taida osata.
-Miten niin, osaathan sinä soittaa?
-Niin osaankin, mutta en tiedä, osaanko minä opettaa.

Pettymys alkoi hiipiä Catalinan mieleen. Vanhemmat olisivat varmasti maksaneet hänelle pianotunteja jos hän vain pyytäisi, mutta hän nimenomaan halusi, että vaari opettaisi häntä.

-Osaat sinä. Yrittäisit ainakin.

-Hyvä on, Dylan henkäisi.

Dylan siirtyi sohvalta pianon ääreen ja viittoi Catalinan viereensä. Varovaisesti hän asetteli kätensä koskettimille.
-Koska minä olen jo kokenut soittaja, niin minä osaan soittaa kahdella kädellä yhtä aikaa. Sinä et pysty siihen ihan vielä, mutta harjoittelun myötä kyllä. Harjoittelu aloitetaan kuitenkin yhdellä kädellä. Anna kun minä näytän.

Dylan tuijotti koskettimia hetken sanomatta sanaakaan ja yritti samalla miettiä, millaisella harjoitteella Catalinan olisi helpointa aloittaa. Hän jatkoi koskettimien tuijottamista, mutta ei saanut päähänsä yhtään mitään. Ei edes sitä, että mikä kosketin oli mikäkin. Hän ei tuntunut hahmottavan niitä laisinkaan.

Catalinakin havaitsi vaarinsa poissaolevuuden.
-Onko kaikki hyvin?

Dylan havahtui sumusta ja pudisti päätään.
-Minä taidan olla vähän väsynyt. Sopiiko jos menen lepäämään ja opetan sinua joku toinen päivä?
-Sopii, Catalina totesi rennosti ja lähti kävelemään kohti omaa huonettaan.

Kun olohuone oli tyhjentynyt, niin Joy veti syvään henkeä ja koitti rauhoittua. Hän ei halunnut huolestua turhaan. Hän ei halunnut huolestua ollenkaan. Nyt hänestä tuntui kuitenkin siltä, että orastava huoli oli kaikkea muuta kuin turhaa. Dylanin yhtäkkinen poissaolevuus vaikutti pahaenteiseltä. Joy tiesi, että hänen olisi pakko avata suunsa, mutta kenelle ja milloin? Dylan ei kuitenkaan myöntäisi minkään olevan pielessä. Jos hän edes tiedostaa itse koko asiaa, Joy pohti ja ravisti päätään nopeasti. Ei, ei se sitä voi olla. Jossain vaiheessa asiasta olisi pakko puhua, mutta vielä Joy ei halunnut huolestuttaa ketään.

***

Jos Casey olisi etukäteen tiennyt millainen ilta tulisi olemaan, niin hän olisi todellakin jättänyt tarttumatta Jonahin tarjoukseen. Perääntyä hän ei enää voinut, mutta siinä kohtaa kun Jonah poistui tanssilattialta hakemaan heille juotavaa, Casey päätti livistää paikalta. Kotiin hän ei kuitenkaan tahtonut ihan vielä mennä, joten pian hän löysi itsensä istumasta koulun pihakeinusta.

Ei Casey sen takia paennut, että hänellä olisi ollut jotenkin ikävää, ei todellakaan. Päin vastoin pikemminkin. Heillä oli todella kivaa. Jopa vähän liian kivaa.

Jonah ei ollut koskaan aikaisemmin ollut niin ystävällinen hänelle ja Caseyta pelotti, että nyt Jonah alkaisi pitää häntä ystävänään. Se ei todellakaan kävisi päinsä. Tunteiden kanssa oli kohtalaisen helppo elää tietyn etäisyyden säilyttäen, mutta jos hän nyt joutuisi viettämään Jonahin kanssa enemmänkin aikaa, niin hän oli varma, että totuus kävisi vielä ilmi jollain epäedullisella hetkellä.

Casey havahtui ajatuksistaan, kun ulko-ovi aukesi ja askeleet lähestyivät häntä. Hänen ei tarvinnut kääntyä katsomaan, sillä hän arvasi tulijan katsomattakin. Karkuun juoksemista hän harkitsi hetken, mutta sekin oli jo myöhäistä kun Jonah huomasi hänet.
-Minä ihmettelinkin, että mihin sinä katosit.

-Huonoa musiikkia, en minä jaksanut kuunnella sitä.

Suusta tullut hätävalhe oli ehkä teennäisin mahdollinen, mutta se oli ainoa minkä Casey siinä hetkessä keksi.

Valhe oli niin huono, että viereiseen keinuun istunut Jonah näki välittömästi sen läpi. Tajuamisesta kielivät hänen kasvoilleen hiipinyt virne ja seuraavien sanojen sävy.
-Ai. Minun mielestäni REO Speedwagon on ihan hyvä bändi.
Siihen Casey ei sanonut sanaakaan. Ei hän ollut edes kiinnittänyt huomiota hänen lähtöhetkellään soineeseen kappaleeseen.

Jonah päätti kuitenkin olla nostamatta valheesta isompaa meteliä. Hän ei ehkä ymmärtänyt mitä Caseyn mielessä liikkui, mutta nyt hän ainakin tajusi sen, miksi niin monet olivat huolissaan pojasta.

-Minä olen pahoillani tästä. Olisihan minun pitänyt arvata, että sinä et viihdy ihmismassojen keskellä. Minä olin vain niin epätoivoinen enkä halunnut tulla tänne yksin.

Casey koitti pitää kasvonsa peruslukemilla vaikka hän tunsikin pettymyksen puristavan rintaansa. Olihan hän sen arvannut, että Jonahilla oli ollut pyynnössään jokin taka-ajatus. Sitä hän ei kuitenkaan ollut osannut pelätä, että se ajatus olisi ollut epätoivo.
-Ei se mitään. Sinä voit palata sisälle, minä lähden nyt kotiin.

Jonah ryntäsi keinusta nousseen Caseyn luo ja tarttui häntä käsistä.
-Enhän minä nyt tanssiaispariani voi yksin jättää. Käydään vaikka syömässä tai jotain ja etsitään sen jälkeen jatkobileet. Minulla on paljon kavereita ja jollain heistä on varmasti kämppä tyhjänä.

Tarjous kuulosti houkuttavalta, niin houkuttavalta. Silti Casey ei vain voinut tarttua siihen.
-Älä viitsi. Saat mennä ilman minua. Vaikka sinä oletkin ihan kiva, niin en minä halua olla mikään viimeinen epätoivon sanelema varavaihtoehto. En edes sinulle.

Jonah henkäisi surullisena. Hän oli tajuamattaan loukannut Caseyta syvästi ja se tuntui todella pahalta.

-Anteeksi, en minä sitä niin tarkoittanut. En ainakaan tarkoittanut loukata sinua.

Koska Casey ei vieläkään sanonut mitään, niin Jonah päätti luovuttaa. Hän oli mokannut ja saisi nyt kärsiä seuraukset. Yhden hyvän asian hän tahtoi kuitenkin tehdä.

-Saanko minä edes saattaa sinut kotiisi?

Casey irroitti otteensa nopeasti.
-Ei sinun tarvitse. Minä voin aivan hyvin kävellä yksin, enkä minä halua olla sinun seurassasi, kun minä saatan ehkä…

-Sinä saatat ehkä mitä? Jos haluat haukkua minut pystyyn, niin antaa mennä vaan. Minä kestän sen kyllä. Kestäisin kyllä muutenkin, mutta etenkin nyt kun kyseessä olisi ihan ansaitut haukut. Minä kuitenkin taisin loukata sinua aika pahasti.

Casey tärisi, muttei kuitenkaan kylmyydestä. Ei hänellä edes ollut kylmä. Tärinä oli seurausta paniikinomaisesta jännityksestä. Hän tajusi, että jos hän ei poistuisi heti, niin kohta hän tekisi jotain hyvin peruuttamatonta.
-En minä halua sinua haukkua vaikka vähän loukkaantunut olenkin. Se ei todellakaan ole se, mitä minä haluan.
-No mitä sinä sitten haluat?

Casey ei sanonut mitään ja kääntyi jo lähteäkseen, mutta kun Jonah vielä kerran tarttui hänen käteensä, niin siinä ylittyi raja jolta hän ei kyennyt enää palaamaan.

Suudelma yllätti Caseyn itsensäkin pahanpäiväisesti. Vaikka se olikin pyörinyt hänen mielessään, niin ei hän sitä uskonut, että hän oikeasti tekisi sen. Ei kuitenkaan ollut epäilystäkään, että kumpi kaksikosta oli hämmentyneempi. Jos hän ei olisi ollut niin kovin häpeissään, niin Casey olisi ehkä saattanut jopa nauraa Jonahin hämmentyneelle ilmeelle.

Häpeästään huolimatta hän sai suustaan vielä muutaman sanan.
-Juuri tämän välttääkseni minä olisin halunnut lähteä. Anteeksi ja hyvää yötä, Casey henkäisi ja lähti juoksemaan kohti yön pimeyttä jättäen yhä hämmentyneen Jonahin seisomaan paikalleen.

Samaan aikaan veljiensä välisistä tapahtumista autuaan tietämättömät Tiffany ja Colin olivat livistäneet koululta takaisin Merkleyiden luokse. Tyttö avasi oven hyvin hiljaa, sillä hän ei halunnut herättää vanhempiaan. Kello ei ollut vielä paljoa, mutta Vanessalla ja Halenilla oli tapana mennä nukkumaan aikaisin.

Olohuoneessa Tiffany kumartui penkomaan tietokonepöydän laatikoita kuin etsiäkseen jotain. Colin oli jo kysymäisillään mikä oli hukassa, kun hän näki Tiffanyn  sulkevan laatikon ja roikuttavan kädessään isänsä harrasteauton avaimia.
-Oletko sinä nyt ihan varma? Kummallakaan meistä ei ole vielä ajokorttia ja isäsi nirhaa meidät, jos sille autolle käy jotain. En myöskään haluaisi meidän joutuvan kolarin seurauksena ensiapuun. En muutenkaan haluaisi, mutta en varsinkaan tänä yönä kun äiti on päivystämässä.

Tiffany sulki avaimet kämmeneensä ja virnisti valloittavasti.
-Autolla ajaminen ei ollut se, mitä minulla oli mielessä.
Colin ei ehtinyt esittää lisäkysymyksiä ennen kuin Tiffany tarttui häntä kädestä, avasi ulko-oven hyvin hiljaa ja vei pojan autotalliin.

He istuivat autoon ja Tiffany kaivautui Colinin kainaloon. Tyttö käynnisti stereot sanomatta sanaakaan ja he jäivät tuijottamaan tähtitaivasta autotallin lasioven läpi romanttisen balladin soidessa.

-Tämäkö se oli, mitä sinulla oli mielessä?

Tiffany henkäisi jännittyneenä.

-No, tämäkin.

-Tämäkin?

Tiffany ei sanonut enää mitään, jäi vain katsomaan Colinia katseella jonka hän toivoi kertovan loput.

Colin ei ensin meinannut tajuta tyttöystävänsä vihjailuja. Seuraavaksi hän ei meinannut uskoa niitä.
-Ihan oikeasti? Oletko sinä varma tästä?

Tiffany nyökkäsi.
-Minä rakastan sinua, haluan sitä ja uskon sinunkin haluavan.

Colin oli heti juonessa mukana, mutta vielä kerran hänen oli varmistettava.
-Kyllä minä rakastan sinua ja haluan sitä, mutta oletko sinä nyt oikeasti ihan täysin varma?
-Niin varma kuin vain voin olla. Me olemme olleet yhdessä jo sen verran kauan, että minä voin olla varma jutun aitoudesta. Jos sinä olisit pelkän seksin perässä, niin olisit jo häipynyt.

Colin kumartui suudelmaan ja oli jo hivuttamassa kättään tytön selälle mekon vetoketjun avatakseen, mutta vielä yksi kysymys oli kysyttävä.

-Tässäkö? Tuo lasiovi kyllä paljastaa vähän liikaa, pitäisikö meidän…

-Älä huoli, tähän saa kuomun, Tiffany henkäisi ja hiljensi Colinin suudelmallaan.

*****

 

Täällä ollaan, meni melko tarkalleen se kuukausi mitä viimeksi arvelinkin. Nyt kun kaikista akuuteimmat deadlinet on kuitenkin raivattu tieltä, niin halusin saada tämän osan vihdoin julkaistua (ai miten niin olen vähän malttamaton tulevien juonenkäänteiden suhteen?). Hommaa kuitenkin riittää yhä, minkä lisäksi on hyviä/huonoja uutisia, jotka eivät olleet tiedossa vielä viime osaa tehdessä: Sain sittenkin kesätöitä. Itse työt ovat toki hyvä asia, mutta se tarkoittaa sitä, että vapaa-aikaa ja sen myötä tarinointiaikaa on vähän vähemmän kuin arvelin, minkä lisäksi kesäopintoihin tulee uppoamaan enemmän aikaa kuin tuolloin arvelin. Sitä toivomaani lisääntynyttä vapaa-aikaa ei siis ole näköpiirissä. Yritän kyllä saada osia aikaiseksi useammin kuin kerran kuussa, mutta mitään en voi luvata. Saattaa olla, että tällä tahdilla mennään jopa ihan tarinan loppuun saakka. Se ei tosin ole ihan vielä näköpiirissä, mutta itse tiedän jo mihin se (tarinallisesti) tulee sijoittumaan.

Osassa liikuttiin tällä kertaa hyvin vaihtelevissa tunnelmissa. Casey teki vihdoinkin tunnustuksensa, Dylanin tilanne herättää huolta hänen vaimossaan ja Colinin rakkauselämä hymyilee. Tällä kertaa en esitä kysymyksiä, mutta saatte spekuloida edellämainittuja tai jotain muitakin asioita jos haluatte. Saa myös olla spekuloimatta. En pakota ketään mihinkään.

Okei, se siitä. Hyvää loppukevättä kaikille, seuraava osa ilmestynee joskus kesäkuun alkupuolella.

PS: Tuo REO Speedwagon-viittaus ei ollut mikään satunnainen juttu, vaan sillä oli merkitys. Jos bändi ei ole ennestään tuttu, niin tämän kappaleen kuuntelu valaisee asiaa -->♫