tiistai 24. joulukuuta 2019

Jouluextra III: Andrein kirje

Hei rakas.
Minä tiedän, että et sinä enää minun sanojani kuule tai tule tätä kirjettäkään lukemaan, mutta halusin silti kirjoittaa tämän.
En usko kuolemanjälkeiseen elämään, mutta jos sellaista olisi, niin sinä olisit varmaankin seurannut sieltä jostain, että miten me muut olemme pärjänneet sinun kuolemasi jälkeen, eikä kaikki näkemäsi olisi varmastikaan tehnyt sinua kovin iloiseksi.
Vaikka minä kuinka yritin sinnitellä ennen kaikkea Dylanin vuoksi, niin lopulta olin vähällä riistää hengen itseltäni. Vielä nykyäänkään minä en ole varma siitä, että halusinko oikeasti kuolla vai en, mutta ainakin olen iloinen siitä, että olen hengissä. Hengenlähtö ei ihan oikeasti ollut kovin kaukana, mutta onneksi Gabriel löysi minut ennen kuin oli liian myöhäistä.
Windsor ja Gabriel. Kuinka minä voisinkaan kiittää heitä tarpeeksi? Vaikka etenkin Windsor koki samaan aikaan äärimmäistä kärsimystä, niin silti hän sai kerta toisensa jälkeen kasattua itsensä ja oltua minun tukenani. Gabriel puolestaan... Siinä vaiheessa me olimme tunteneet vain hetken, ja silti hän tuki minua parhaansa mukaan (vaikkakin kielimuuri oli vielä silloin iso este) ja huolehti Dylanista kuin omasta lapsestaan pahimman masennuskauteni aikana. Tiedän, että jos pahin olisikin tapahtunut, niin he olisivat ottaneet Dylanin omakseen.
Minä kuitenkin toivuin vähitellen. Täysin tervettä minusta ei koskaan tule, mutta nykyisellään olen jo toipunut sen verran, että kykenen elämään jotakuinkin normaalisti.
Ajankulu merkitsee myös sitä, että meidän poikamme on kasvanut hurjasti. Jos sinä olisit vielä täällä, niin olisit varmasti todella ylpeä hänestä. Dylan on todella fiksu ja kiltti poika.
Olen kertonut hänelle sinusta hyvin paljon. Etenkin elämästäsi, mutta myös kuolemastasi. Asian yksityiskohtia hän ei vielä tiedä, mutta olen kyllä valmis kertomaan jos hän tahtoo ne joskus tietää. Dylan ei ehkä varsinaisesti osaa kaivata sinua, mutta jollain tavalla hän kuitenkin ikävöi.
Voimakkaimmillaan kaipaus ja ikävä ovat aina näin joulun aikoihin. Joulua on perinteisesti pidetty perhejuhlana, ja ympäristöstä tuleva hehkutus muistuttaa joka vuosi ikävästi siitä kaikesta minkä me menetimme.
Tänä vuonna yritin lievittää sitä ikävää siirtymällä pois tutuista ympyröistä. Vuokrasin mökin pohjoisesta ja me lähdimme koko porukalla viettämään joulua sinne. Minä, Dylan, Windsor ja Gabriel.
Ainakin Dylaniin tämä toimi loistavasti. Riverviewissä on ympäri vuoden melko lämmintä, joten kylmä ja luminen kylä toimi hyvänä vastakohtana. Ei kylmyys kyllä Dylania häirinnyt, sillä nyt hän sai temmeltää lumessa aivan juuri niin paljon kun vain halusi.
Windsor ja Gabriel eivät koskaan kysyneet, miksi minä halusin jouluksi pois Riverviewistä. Minusta tuntuu, että he aavistivat sen sanomattakin. Ainakin he auttoivat parhaansa mukaan ilahduttamalla Dylania osallistumalla hänen leikkeihinsä.
Minä en ollut leikkituulella. Vaikka ikävä olikin jollain tasolla jokapäiväistä, niin toisinaan oli päiviä, jotka olivat vielä tavallistakin huonompia. Vaikka minä yritin sitkeästi työntää ajatukseni muualle, niin tänä vuonna sellainen osui juuri jouluun.
Onneksi Windsor ja Gabriel ymmärsivät. He pitivät samaan aikaan Dylanille seuraa ja lohduttivat minua. Siinä kohtaa etenkin Windsorin tuki tuntui aivan äärimmäisen hyvältä. Sinun kuolemasi oli hänellekin menetys, ehkä jopa enemmän kuin minulle. Siltikin hän jaksoi seistä tukenani.
Vaikka minä olinkin sinä päivänä surullinen, niin yritin sinnitellä illan, ennen kaikkea Dylanin takia. En halunnut pilata poikamme joulua, enkä onneksi pilannutkaan. Meillä kaikilla oli oikein mukavaa, kun me söimme illallista takkatulen lämmittäessä tupaa.
Illallisen jälkeen vuorossa olivat lahjat. Osuus, jota Dylan oli odottanut ehkä eniten itse reissun lisäksi.
Dylan ei ollut huomannut siihenkään mennessä mitään, ja vaikka olisikin, niin viimeistään lahjojen saaminen vei hänen huomionsa kokonaan pois minun mielialastani. Hän iloitsi kaikesta saamastaan hyvin paljon, eikä malttanut odottaa, että pääsisi esittelemään uusia lelujaan ja kirjojaan Jasperille kun me palaisimme kotiin.
Kun Dylan lopulta väsähti, niin minä kävin lukemassa hänelle iltasadun. Dylan osaa jo lukea itse, mutta vielä välillä hän toivoo minun lukevan hänelle. Sillä välin Gabriel oli kaivanut kaapista esiin pullon punaviiniä. Hän kaatoi meille kaikille lasilliset, ja siinä me istuimme pöydän ääressä juomassa viiniä ja jutustelemassa. Jossain vaiheessa Windsor kaatoi meille uudet lasilliset. Kolmen juojan voimalla pullo tyhjeni nopeasti, ja pullon tyhjennyttyä Windsor ja Gabrielkin päättivät mennä nukkumaan.
Minä jäin siis yksin loppuillaksi. Ehkä se oli ihan hyvä, että sain hetken pyöritellä ajatuksiani yksin. Tuntui, että tarvitsin sitä.
Siinä istuessani muistelin sinua, meitä ja meidän menneisyyttä. Niin hyviä kuin huonojakin hetkiä. Sinun kanssasi ei aina ollut helppoa, mutta rakastin sinua silloin, rakastan sinua yhä ja tulen rakastamaan ikuisesti, aivan kuin häävalassani lupasin.
Kun palasimme joululomalta kotiin, niin minä päätin kirjoittaa tämän kirjeen. En oikein tiedä edes miksi. Kai minä ajattelin, että se auttaisi tunteiden käsittelyssä. No, niin tai näin, ainakin minun oloni parani.
Tämän kirjeen kera minä jätän haudallesi kukkia. Ethän sinä niitäkään enää näe, mutta ehkä joku ohikulkija piristyy.
Kaiken tämän lisäksi haluan sanoa vain; Hyvää joulua, rakkaani.
Sinun ikuisesti; Andrei.
***** 

Tämän vuoden jouluextrassa mentiin vähän herkemmissä tunnelmissa. Vaikka Naomin kuolemasta on jo aikaa, niin silti se on edelleen kova paikka, joinain päivinä vielä kovempi kuin toisina. Kaikesta huolimatta Andrei sai läheistensä tukemana järjestettyä pojalleen tunnelmallisen joulun. Vaikka takana, nykyajassa ja osin tulevaisuudessakin on varmasti vielä vaikeita hetkiä, niin siitä huolimatta Andrei on selvinnyt ja tekee kaikkensa sen eteen, että tulee selviämään jatkossakin.

4 kommenttia:

  1. Mä en heti luettuani vaan pystynyt kommentoimaan. Silmissä oli joku ihme häiriö ja vettä vuoti aivan tosissaan...
    Andrein rakkaus Naomia kohtaan on kuolemaakin syvempi ja vaikka toki toivoisinkin, että hän jonain päivänä löytäisi rinnalleen vielä uuden rakkauden, niin Naomi tulee silti olemaan hänelle se elämän suurin rakkaus. Ehkä hän saisi ajan mittaan jonkun seesteisen, lempeän naisen elämäänsä. Romanttinen ja hellä sydän elättelee tällaista toivetta =D Heillä oli myös aivan ihana joulu ja on mukava nähdä, miten toimiva nelikko näistä on suoriutunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. :) Andrein rakkaus Naomia kohtaan on tosiaankin niin syvää, että edes kuolema ei pysty pyyhkimään sitä pois. Sen, että löytääkö Andrei joskus uuden kumppanin elämäänsä, näyttää vain aika.

      Poista
  2. On taas ehtinyt tapahtua kerrakseen. Maanjäristys ja perheen menetys oli jo sinänsä kova paikka, mutta että vielä Naominkin piti lähteä näin aikaisin.. Toisaalta mileenkiintoista, miten peli heittää joskus sellaset glitchit että on pakko tehdä erilaisia ratkaisuja. Onneksi Andrei on päässyt pahimman yli, eivätkä muutkaan perheessä ole joutuneet enää kärsimään enempää. TUlevia käänteitä odotellen.

    Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja hyvää alkanutta vuotta myös sulle! Se on kovin sääli, että pelin glitchit pakottavat muuttamaan juonenkäänteitä aivan eri suuntiin kuin aluinperin olisi ollut tarkoitus, mutta toisaalta ne avaavat myös mielenkiintoisia mahdollisuuksia.

      Tulevia käänteitä ei tarvitse (ainakaan toivottavasti) odotella kovin kauaa. Seuraava osa on työn alla ja tulee julki toivottavasti ensi viikon aikana. :)

      Poista