34.Epävarmuuksia

Rachel saapui takaisin Noran luokse vielä samana iltana, aivan kuten hän oli luvannutkin. Tytöt odottivat vielä, että Cedric ja Rosanna lähtisivät, että he pääsisivät keskustelemaan Noran kehittelemästä suunitelmasta.

Tytöt istuivat yläkerran sohvalle puhumaan. Nora oli ehtinyt pohtimaan yksinkertaisen suunnitelmansa läpi jo useampaan otteeseen, mutta hän ei ollut aivan varma siitä, miten Rachel ottaisi ajatuksen vastaan.

-Voisitko sinä kertoa nyt hieman lisää siitä sinun suunnitelmastasi? Pitääkö minun kertoa hänelle jotain vai pitääkö minun tehdä jotain? Rachel kyseli hermostuneena.

Nora vilkaisi selkänsä taakse ja nyökkäsi varovasti.
-Mennään ulos puhumaan. Toby saattaa olla huoneessaan emmekä me varmaankaan halua ottaa riskiä että hän kuulee etukäteen yhtään mitään?
Rachel nyökkäsi ja he lähtivät kohti alakertaa.

Tytöt siirtyivät ulos istumaan kuistille. Rachelkin vaikutti silminnähden rentoutuneelta, kun ei tarvinnut enää huolia, että Toby kuulisi.
-Niin, se sinun suunnitelmasi? Rachel kysyi.
-Se on aivan yksinkertainen, Nora vakuutteli.

-Minä satun tietämään, että Tobylla on tapana livahtaa öisin ulos. Ei hän lähde mihinkään kauas tai tee mitään tyhmää, ei todellakaan. Hän tulee vain tänne kuistille istuskelemaan ja pohdiskelemaan jotain, hengittelemään raikasta yöilmaa ja katselemaan kauas merelle, Nora kertoi salaperäinen hymy kasvoillaan.

-Kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta miten tuo tieto auttaa minua? Rachel kysyi hämmentyneenä.
Nora naurahti kevyesti.
-Se on tämän koko suunnitelman avainosa. Sitten kun yö koittaa, niin sinä tulet tänne ulos ja olet pohtivinasi jotain. Kun Toby näkee sinut, hän ei varmastikaan jätä kysymättä, että mitä ihmettä sinä teet ulkona siihen aikaan.

Rachel ei vieläkään ollut aivan täysin vakuuttunut Noran ajatuksesta.
-Ja mitä minä sitten teen? Kerron hänelle olevani rakastunut häneen ja että en saa nukuttua kun hän pyörii mielessäni koko ajan? Rachel ehdotti puoliksi vitsillä.

Nora nyökkäsi.
-Minä ajattelin lähinnä sitä, että keskustelisitte ylipäätään jostain, mutta jos sinä uskallat noin suoraan sen sanoa niin mikä ettei. Toby arvostaa suoraa puhetta.

Rachel alkoi nauraa hermostuneena.
-Apua, en minä todellakaan voi sanoa noin suoraan! En tiedä uskallanko minä sanoa yhtään mitään, ja mistä ihmeestä me edes puhuisimme?
Nora kohautti olkapäitään.
-Kyllä te jotain puhuttavaa keksitte, älä stressaa siitä.
***

Paria tuntia myöhemmin Nora ja Rachel olivat Noran huoneessa valmistautumassa yötä varten. Nora oli jo kenties väsymyksestä johtuen varsin rauhallinen, mutta Rachel ei kyennyt edes ajattelemaan nukkumista, niin hermostunut hän oli.

Nora istui korituolissaan katselemassa, kun Rachel tuijotti itseään peilistä varmistaen, ettei hänellä ollut kasvoissa minkäänlaista likaa missään kohdassa.

Nora oli lähestulkoon nukahtanut pystyyn, kun hän havahtui yhtäkkiä Rachelin kysymykseen.
-Nora, jätänkö minä hiukset kiinni vai avaanko ne? Kummin minun kannattaa tehdä?

-Avaa ne, niin näytät enemmän siltä että olet lähtenyt ulos herättyäsi kesken unien, etkä siltä että olet tarkoituksella valvonut. Tai tule tänne, minä voin avata, Nora totesi yhtäkkiä.

Nora veti tietokonepöytänsä alta tuolin, istutti Rachelin siihen ja alkoi rauhalliseen tahtiin purkamaan hänen lettikampaustaan.
-Nora, entä jos minä satunkin suoraan möläyttämään että olen rakastunut häneen eikä hän jaa tunteita kanssani, mitä me sitten teemme? Se olisi todella noloa emmekä me voisi enää viettää aikaa täällä, sillä minä en kestäisi kohdata häntä.

Nora huokaisi hiljaa ja nappasi pöydältä hiusharjan harjatakseen Rachelin kiharoita hieman enemmän auki.
-Rachel, ei se olisi noloa. Lähestulkoon jokainen tulee elämänsä aikana kokemaan yksipuolista rakkautta, joko sen kokijana tai kohteena. Minä en tiedä onko tässä kyse sellaisesta, mutta toivon kovasti että ei. Sen minä kuitenkin tiedän, että jos niin kävisi, niin kyllä sinä pääsisit siitä yli ja Tobykin osaisi käsitellä asian tahollaan niin, ettei siinä olisi mitään noloa.

Noran puhe sai toiveikkaan hymyn leviämään Rachelin kasvoille.
-Kaipa sinä olet oikeassa. Sitä paitsi, eihän sitä vielä tiedä vaikka minulla olisikin käynyt hyvä tuuri ja Toby pitäisikin minusta.

Nora vilkaisi kelloa nopeasti ja huomasi, että se oli juuri ylittänyt puolen yön.
-Kello on jo sen verran että sinun on lienee parasta jo mennä. Onnea matkaan. Minä saatan nukkua sitten kun sinä palaat, mutta herätä minut sitten kun palaat ja kerro miten meni, kävi sitten mitä hyvänsä.

-Kiitos. Toivotaan parasta. Minä kerron sitten jälkeenpäin miten meni, Rachel totesi hermostuneesti hymyillen.
***

Tähtiä. Niitä oli paljon, mutta kuinka paljon? Rachel tiesi, ettei sitä voinut mitenkään laskea. Tähtiä oli niin paljon.

Rachel istui portailla pohtimassa tilannetta ja mitä kohta pitäisi tapahtua. Rachel näkisi Tobyn ja he ehkä keskustelisivat. Kuulostaa helpolta, mutta todellisuudessa se on kaikkea muuta.

Rachel katseli siltaa ja sen yli näkyviä kaupungin valoja yrittäen pitää ajatuksensa kasassa, vaikka pakokauhu valtasi koko ajan alaa hänen mielestään.

Ei, en minä pysty tähän, Rachel ajatteli ja oli juuri nousemaisillaan ylös, kun hän kuulikin takaansa oven aukeamisen ja askelia. Hitto, liian myöhäistä.

-Etkö sinäkään saa unta?
Rachel jäätyi kuullessaan Tobyn äänen, eikä kyennyt hetkeen sanomaan mitään.

Hetken päästä Rachel sai noustua ylös ja mutistua:
-Olin vain katsomassa tähtiä.
Rachel yritti livahtaa äkkiä Tobyn ohi sisälle, mutta poika sai pysäytettyä hänet.

-No, miltä ne näyttivät? Toby kysyi vinosti hymyillen.
Rachel ei saanut sanottua enää mitään, naurahti vain vaivaantuneena.

Rachel oli jo uudestaan yrittämässä sisälle palaamista, mutta Toby asettui hänen eteensä.

Toby katsoi Rachelia vakavana.
-Ei kun ihan tosissaan, vaivaako sinua jokin? Voit kyllä puhua minulle jos haluat.

Rachel alkoi täristä. Häntä jännitti niin paljon. Hän yritti saada jotain sanottua, mutta hän ei kyennyt. Sanoja ei vain tullut.

Toby olisi saattanut huvittua Rachelin käytöksestä, ellei hän olisi itse ollut yhtä hermostunut. Hän vain sai peitettyä oman hermostuneisuutensa paremmin.
-Katsellaan tähtiä sitten. Tule istumaan minun viereeni.

Rachel istahti maahan Tobyn viereen ja kiinnitti katseensa tiukasti taivaalle. Toby puolestaan katseli Rachelia ja pohti seuraavaa liikettään. Tobya jännitti aivan älyttömästi, mutta silti hänestä tuntui, että nyt oli oikea hetki toimia.

Toby epäröi enää ohikiitävän hetken, mutta pian hän päätti toimia ja laskea kätensä hellästi Rachelin kädelle.

Rachelin reaktio oli juuri sellainen kuin Toby arvelikin; tyttö hätkähti.
-Toby, mitä ihmettä sinä teet?

Toby tiesi, että Rachelia pelotti. Niin pelotti häntäkin, mutta hänelle tilanne oli kuitenkin ehkä aavistuksen helpompi.
-Rachel, minä tiedän. Kaiken, Toby lisäsi vielä pienen tauon jälkeen.

Rachel kääntyi katsomaan Tobya silmät suurina.
-Mit...sinä...Miten ihmeessä?
Toby kääntyi takaisin Rachelin suuntaan.
-Minä saatan vaikuttaa sellaiselta ihmiseltä, että en osaa lukea toista ihmistä tai heidän tunteitaan. En minä tietenkään mikään ajatustenlukija olekaan, mutta sinun käytöksesi yhdistettynä niihin pitkiin, haaveksiviin katseisiin... Ei niistä ole ollut vaikea päätellä. Viimeisen niitin kaikelle antoi se keskustelu, minkä sinä ja Nora kävitte eilen tässä kuistilla. Kyllä, minä kuulin kaiken. Olin äidin ja isän huoneessa lainaamassa heidän tietokonettaan kun omani on huollossa.
Hetkellisesti hälvennyt pakokauhu alkoi taas vallata tilaa Rachelin mielestä, kun hän kuuli Tobyn sanat. Hän oli jo juoksemassa karkuun, mutta Toby ehti jo jatkaa.
-Älä huoli, minusta tuo hermoilu on ihan suloista, ja niin olet kyllä sinäkin. Minä en itsekään ole vielä aivan täysin kartalla siitä, että mitä minä sinua kohtaan tunnen, mutta ehdottomasti jotain positiivista.

Toby hilasi itsensä aavistuksen lähemmäs Rachelia ja he kiinnittivät molemmat katseensa takaisin taivaalle. Hetkeen kumpikaan ei sanonut mitään, mutta pian Toby jatkoi jälleen.
-Minä tarvitsen hetken aikaa miettiä. Älä pelkää, minä pidän sinusta kyllä eikä minulla ole meneillään mitään säätöjä, mutta minä tykkään pohtia asioita ennen kuin teen mitään isoja päätöksiä. Soitan sinulle maanantaina koulun jälkeen ja me voimme puhua sitten. Sopiiko se?
-Sopii, paremmin kuin hyvin, Rachel kuiskasi.

He istuivat vielä hetken siinä maassa katsomassa tähtiä, mutta pian heille alkoi tulla kylmä, joten heidän oli pakko lähteä sisälle. Ennen sisälle menemistä Rachel jäi tuijottamaan Tobya hetkeksi, ja Rachelin seuraavaa liikettä ei osannut aavistaa edes hän itse.

Rachel ei tosiaankaan tajunnut suutelevansa Tobya, ei ennen kuin heidän huulensa ihan oikeasti koskettivat toisiaan. Suudelma oli hyvin kevyt ja haparoiva, mutta kyllä, se oli suudelma.

Toby oli omasta mielestään pystynyt pitämään ajatuksensa ja käytöksensä hyvin asiallisina tilanteen tunteellisesta luonteesta huolimatta, mutta Rachelin suudellessa häntä kaikki järkevä ajattelu katosi hänen mielestään.

Nyt oli Tobyn vuoro olla se, joka ei saanut hämmennykseltään sanottua sanaakaan. Jäljellä oli vain öinen hiljaisuus ja hämmentynyt hymy hänen kasvoillaan.

-Hyvää yötä, Rachel kuiskasi hellästi.
-Hyvää yötä, Toby sai henkäistyä.

Sisälle palattuaan Rachel ryntäsi suorinta tietä yläkertaan ja Noran huoneeseen. Nora oli kuin olikin unessa ja Rachel harkitsi hetken että herättäisi Noran aivan kuten hän oli luvannutkin, mutta hän päättikin perääntyä. Ei, antaa Noran vain nukkua rauhassa.

Rachel kaivautui itsekin makuupussiinsa ja sisällään vellovasta tunnemyrskystä huolimatta hän sai nukahdettua yllättävän nopeasti.

Tobykin oli makaamassa sängyssään silmät kiinni, mutta hänellä ei ollut tietoakaan unesta. Hänen sisällään oli sillä hetkellä niin monia erilaisia tunteita, ettei hän vain yksinkertaisesti saanut nukuttua. Tunteet olivat onneksi enimmäkseen positiivisia.
***

Seuraava aamu valkeni varsin hämmentyneissä tunnelmissa. Nora ja Rachel lähtivät heti herättyään muualle puimaan tilannetta, sillä tällä kertaa Rachel halusi olla täysin varma ettei Toby kuule hänen puheitaan.

Kotona Mike seisoi veljensä huoneen oven takana odottaen vastausta koputukseensa. Hänellä oli mielessään eräs asia, mistä hän halusi keskustella veljensä kanssa.

Koska vastausta ei kuulunut, niin Mike oletti Tobyn nukkuvan. Sisälle astuttuaan Mike yllättyi nähdessään Tobyn olevan sittenkin hereillä. Jokin oli kuitenkin vinossa. Toby ei vaikuttanut lainkaan omalta itseltään.
-Toby, onko kaikki hyvin?
Ei vastausta.
-Vieläkö sinä murehdit sitä eilistä?

-Ihan tosi, minulla ei ole mitään hätää. Se oli vain pientä heikotusta ja päänsärkyä. Päätäni särkee kyllä yhä hieman, mutta se johtuu aivan varmasti siitä että minua väsyttää ihan hemmetisti. Ei tässä mitään oikeaa hätää kuitenkaan ole eikä sinun tarvitse olla huolissasi.

-Hyvä että sinä olet kunnossa, mutta en minä enää sitä pohdi, Toby mutisi ajatuksissaan.
-Mikä sinua sitten vaivaa? Mike kysyi kummissaan.
-Minä olen ehkä rakastunut.

Mike kyyristyi Tobyn sängyn viereen ja katsoi veljeään tarkkaavaisesti.
-Ehkä?
-Niin.

-Toby, et sinä ole vain ehkä rakastunut. Jos joku henkilö saa sinut tuntemaan noin, niin silloin sinä mitä todennäköisimmin olet. Kun sinua katsoo, niin se on aivan päivänselvää. Kuka se on?
-Rachel.
-Se Noran punatukkainen ystävä?
-Niin.

Mike nousi ylös lattialta.
-Aivan. Hän on kyllä hyvin kaunis, mutta ei huolta. Minä en ole kiinnostunut hänestä sillä tavalla.

Yhtäkkiä Toby nousi istumaan ja vaikutti olevan ainakin melkein entisellään.
-Kenestä sitten?

Mike istahti huokaisten lattialle. Toisaalta hän oli kovin innoissaan ajatuksesta, mutta silti ääneen puhuminen pelotti häntä.
-En kenestäkään. Minulla on mielessä jotain aivan muuta.

Toby jäi tuijottamaan veljeään aavistuksen hämmentyneenä. Mike vaikutti salailevan jotakin.
-Mike, onko kaikki aivan varmasti hyvin? Sinä vaikutat jotenkin oudolta.

Mike nyökkäsi edelleen katse maassa.
-Minulla on yksi idea, mutta en tiedä onko se aivan typerä vai toteuttamiskelpoinen. Minua jotenkin pelottaa puhua siitä.
Tobyn hämmennys ei ainakaan helpottanut Miken sanojen myötä.
-Kerro nyt ihmeessä lisää, niin minä voin ehkä auttaa.

Mike nosti katseensa lattiasta.
-Olen ajatellut perustaa oman kuntosalin. En tietenkään vielä, sitten vasta kun olen käynyt koulun loppuun. Tiedän kyllä, että yrittäjänä oleminen olisi ihan pirun rankkaa, mutta silti se kiehtoo minua, ja tuntuu että se on sitä mitä minä todella haluan.

Toby auttoi Miken ylös lattialta ja asetti kätensä lohduttavasti hänen ympärilleen.
-Minun mielestäni tuo on aivan loistava idea. Kuntosaleille on aina asiakkaita, ja kyllä sinä selviäisit sellaisen pyörittämisestä.

-Oletko sinä oikeasti tuota mieltä? Mike kysyi hyvin hiljaa.
-Kyllä olen. Idea on muutenkin erittäin hyvä, mutta erityisesti siksi, että sinulla on selkeä haave ja unelma jota kohti pyrkiä. Minulla ei ole siltä osin mitään ideaa mitä aion tehdä elämälläni.
-Muiltako osin sitten on? Mike uteli.

Toby nyökkäsi ja pudisti sitten päätään heti perään.
-En minä oikein tiedä. Aiemmin en ollut itsekään ihan perillä siitä mitä minä tunnen Rachelia kohtaan, mutta noiden sinun äskeisten sanojesi avulla minä olen ymmärtänyt, että minä taidan ihan todella pitää hänestä. En tiedä, onko rakkaus tässä vaiheessa liian voimakas sana, mutta jos ei olisi niin minä käyttäisin sitä.

Mikeä lähestulkoon nauratti Tobyn hermostuneisuus tilanteen vuoksi. Mike tiesi kuitenkin, että häntä ei naurattaisi yhtään, jos hän olisi Tobyn asemassa, joten hän pyrki pitämään naurun sisällään. Leveää hymyä hän ei kuitenkaan kyennyt estämään.
-Seuraavan kerran kun te näette, niin sinun pitää kertoa kaikki tuo hänelle. Vai oletteko te puhuneet keskenänne tästä yhtään mitään?

Toby nyökkäsi mietteliäänä.
-Tiedän sen verran että hän pitää minusta ja hän tietää, että minä pidän hänestä ainakin jollain tasolla, mutta kaikki muu on epäselvää. Sovimme, että tapaamme huomenna ja puhumme.

Mike jätti Tobyn yksin pohtimaan tuntemuksiaan ja ryntäsi alakertaan lähes juoksuaskeliin verrattavaa vauhtia. Siellä Mike ryntäsi suorinta tietä kylpyhuoneeseen.

Mike katseli lääkekaapissa olevia purkkeja ja rasioita. Särkylääkepurkki oli aivan alimmalla hyllyllä. Mike avasi kaapin varovasti, otti purkista yhden tabletin ja laittoi purkin takaisin kaappiin. Kylpyhuoneesta Mike siirtyi keittiöön ja nieli särkylääketabletin muutaman vesikulauksen kera.

Väsymystä. Koulustressiä. Olen vain syönyt huonosti. Olen treenannut liikaa ja ylirasittunut. Olen istunut liikaa älylaitteiden ääressä. En ole saanut riittävästi raitista ilmaa. Näköni on huonontunut ja päänsärky johtuu siitä. Mike koitti parhaansa mukaan keksiä selityksiä, jotka olisivat yksinkertaisia, vaarattomia ja helposti korjattavissa.

Minä en pelkää eikä mitään ole vialla, mutta jos tämä jatkuu vielä viikon päästä niin minä menen lääkäriin ihan vain varmuuden vuoksi, Mike päätti.

Vaikka kukaan ei ollutkaan alakerrassa Miken lisäksi, niin silti hän pakeni kulman taakse pidättelemään itkua ettei kukaan vain näkisi. Niin haastavaa kuin se olikin myöntää, niin Mike pelkäsi. Vaikka päänsärky, pahoinvointi ja väsymys olivat jatkuneet jo jonkin aikaa, niin Mike ei ollut aiemmin pelännyt. Ei hän ollut osannut pelätä, tai edes ajatella että jokin voisi olla pielessä. Vasta Tobyn eilinen huoli oli saanut Miken itsensäkin havahtumaan. Mitään hätää ei ehkä ollut, mutta jokin saattoi olla myös todella pahasti vialla, eikä Mikellä ollut asiasta mitään varmuutta.
***

Samaan aikaan Nora ja Rachel istuivat läheisellä metroasemalla puhumassa tapahtuneesta. Rachel oli kertonut Noralle yön tapahtumat pääpiirteittäin, mutta hän halusi kuulla hieman yksityiskohtaisemmin.

-Ja hän siis tarkalleen ottaen sanoi mitä? Nora kysyi.
-Hän sanoi ettei ole itsekään ihan kartalla tunteistaan minua kohtaan, mutta ehdottomasti jotain positiivista kuitenkin, Rachel kertasi.

Noran kasvoille levisi ymmärtäväinen hymy.
-Sehän on ihan todella hyvä asia! Ei hän olisi noin sanonut, jos hän ei olisi kiinnostunut sinusta.

Rachel vakavoitui äkkiä.
-Nora, tuossa ei ollut vielä kaikki.

-Me emme ainoastaan puhuneet. Jotain muutakin tapahtui, Rachel paljasti.
-Mitä ihmettä? Kerro, Nora uteli jännittyneenä.

Rachel nousi ylös penkiltä ja Nora nousi hänen perässään. Rachel kumartui hieman lähemmäs ennen kuin lopulta paljasti tapahtuneen.
-Me suutelimme. Tai oikeastaan minä suutelin häntä, mutta hän kyllä vastasi siihen. Se oli lyhyt ja nopea suudelma, mutta suudelma kuitenkin.
Nora alkoi kikattaa innostuneena kuin pikkutyttö.

-Viimeistään nyt minä olen täysin varma siitä, että hän pitää sinusta. Kuka tietää, vaikka teistä tulisi ihan seurusteleva pari sen huomisen tapaamisen seurauksena?

Rachel naurahti Noran ajatukselle.
-Niin, eihän sitä vielä tiedä, mutta ainakin minulla on hyvä tunne tästä.
*****

Edellisessä osassa tapahtui paljon kaikkea, mutta tällä kertaa pyörittiin hyvin pitkälti Tobyn ja Rachelin tunteiden ympärillä. Tunteet ovat molemminpuolisia ja hyvä niin. Saa nähdä, mihin tilanne lopulta johtaa. Miken tilannettakin puitiin hieman lisää. Aiemmin Mike ei ollut huolissaan tilanteesta, mutta veljen huolestuminen sai hänen omankin pelkonsa heräämään. Aika näyttää, onko Miken pelko turha, vai onko jotain oikeasti pielessä. Entä mitä te ajattelette noista Miken tulevaisuudensuunnitelmista? Olisiko hänestä todella pyörittämään omaa kuntosalia?

Mä olen melko varma, että seuraava osa (jonka ilmestymisajankohdasta ei ole mitään tarkkaa tietoa, mutta luultavasti seuraavan kahden viikon kuluessa) on viimeinen ennen kirjoituksia, koska siitä seuraavat kaksi viikkoa onkin sitten täynnä niitä kirjoituksia ja niiden aikana pidän pelin visusti kiinni, ettei keskittyminen herpaannu. Uutta osaa alan sitten työstää kunhan kirjoitukset ovat ohitse. Osa 35 on siis jo työn alla ja etenee hyvin, joten sen te tulette varmuudella näkemään vielä, ennen kuin katoan taas hetkeksi. :)