30.Pyöreitä kymmeniä

Muutamia vuosia myöhemmin

Lämmin aamuaurinko hiveli Bridgeportin laitamilla sijaitsevan tiilitalon seiniä. Mereltä puhaltavat viileät tuulet pitivät kuitenkin huolen siitä, että kuumuus ei päässyt yltymään liialliseksi.

Cedric kirosi aikaista aamua mielessään. Hän olisi niin mielellään jäänyt nukkumaan vielä pidemmäksi aikaa, varsinkin kun hänellä oli vapaapäivä, mutta minkäs teet kun on asioita hoidettavana.

Cedric pysähtyi käytävän päähän ja katsoi kolmosten huoneiden ovia hieman säälien. Hän muisti omilta kouluajoiltaan sen, miten paljon hän oli inhonnut aikaisia aamuja, ja sen vuoksi hänen teki melkein mieli antaa kolmosten jäädä nukkumaan. Onneksi vain melkein. Cedric kävi vuorotellen herättämässä jokaisen ja kertoi samalla, että heidän ei tarvitsisi tänään mennä bussilla vaan Rosanna veisi heidät samalla kun menisi itse töihin.

Ensimmäisenä alakertaan ilmaantui Mike. Poika oli hyvin aamuvirkku, ainakin jos häntä vertasi sisaruksiinsa, mutta ei Mikekään liiemmin aikaisista aamuista perustanut.

Seuraavana alakertaan mateli Toby. Hänkään ei pitänyt aikaisista aamuista juuri ollenkaan, mutta oli hän vähintäänkin tottunut.

Viimeisenä alakertaan hiippaili Nora. Nora oli tässä suhteessa tullut eniten isäänsä. Nora inhosi aamuherätyksiä erittäin paljon, ja viikonloppuisin oli ennemmin sääntö kuin poikkeus että Nora nukkui lähes puolillepäivin asti.

-Syökää vaan aamupala ihan rauhassa, ei tässä ole vielä niin kiire. Minä käyn sillä välin juttelemassa äidin kanssa.

Rosanna oli makuuhuoneessa laittautumassa töitä varten. Vaikka aikaiset aamut ärsyttivät häntäkin, niin silti hän kiitteli onneaan siitä, että Cedric oli löytänyt töitä heti muuton jälkeen ja hän itsekin pääsi palaamaan työelämään melkein heti äitiysloman päätyttyä.

Cedric katsoi vaimoaan vetoavasti.

-Onko sinulla menoa tänä iltana?

-Ei ole, kuinka niin?

-Minulla on sinulle yllätys suunniteltuna ja meidän pitää vähän keskustella siitä.

Rosanna katsoi Cedriciä totisena.

-Mikä ihmeen yllätys?

Cedric naurahti kevyesti.

-Enhän minä sitä voi etukäteen paljastaa, koska sitten se ei olisi enää yllätys. Tai no, voinhan minä joitain osa-alueita kertoa. Nyt voin paljastaa sen, että se liittyy meidän edessä häämöttävään kymmenvuotishääpäiväämme.

Rosanna hätkähti hieman. Siitä oli tosiaankin muutamaa viikkoa vaille kymmenen vuotta kun he menivät naimisiin. Hän oli jo lähes unohtanut sen.

-Ai niin, sekin on ihan pian. Ihanaa että sinä olet keksinyt jotain, sillä minä en meinannut muistaa koko päivää.

Cedric kaappasi Rosannan syliinsä ja suuteli intohimoisesti. Polte meinasi kasvaa jo liialliseksi, mutta heillä ei ollut aikaa. Rosannan oli riennettävä töihin.

-Illalla sitten. Kyllä me nyt sen verran maltetaan odottaa, eikö? Cedric kuiskasi.

-En ehkä kestäisi, mutta pakkohan se on, Rosanna mutisi ja antoi Cedricille vielä yhden suudelman.

***

Kun Rosanna ja kolmoset olivat lähteneet niin Cedric meni takaisin yläkertaan ja hiippaili hiljaa neljännen makuuhuoneen oven taakse. Cedric painoi korvansa ovea vasten ja kuuli pirteän sävyistä jokeltelua.

Lily istuskeli rauhallisena pinnasängyssään ja käänsi välittömästi katseensa kun kuuli oven aukevan. Kun Lily huomasi isänsä niin hänen kasvoilleen puhkesi leveä hymy ja hän alkoi välittömästi kurotella isänsä suuntaan.

Lilyn hymyn katselu sai Cedricin itsensäkin hymyilemään erittäin onnellisena. Vuodet olivat kiitäneet aivan tajuttoman nopeasti ja kolmoset olivat kasvaneet todella kovaa vauhtia ja nyt he olivat jo isoja. Vaikka sekä Cedric että Rosanna seisoivat vakaasti sen päätöksen takana että Lily jäisi heidän viimeisekseen, niin siitä huolimatta Cedric tunsi hieman haikeutta siitä, että kohta Lilykin olisi niin iso ettei hän enää tarvitsisi vanhempiensa jatkuvaa hoivaa.

Aamupalan jälkeen Cedric lähti Lilyn kanssa kävelylle. Kevyt aamulenkki Lilyn kanssa oli muodostunut Cedricille tavaksi sellaisina päivinä kun hänen ei tarvinnut mennä aamulla töihin vaan hän sai olla kotona Lilyn kanssa.

Cedric oli jo ennestään iloinen, mutta vielä iloisemmaksi hänet teki Lilyn innokkuus. Pieni tyttö kikatteli innoissaan aina kun hän sattui näkemään jotain kiinnostavaa.

Vaikka Cedric olikin hyvin iloinen, niin oli hän myös hieman peloissaan. Hän ei tiennyt että miten Rosanna suhtautuisi hänen yllätykseensä. Cedric toivoi että hyvin, mutta varma hän ei voinut olla.

***

Hieman myöhemmin iltapäivällä Cedric oli juuri vienyt Lilyn päiväunille. Alakertaan saapuessaan hän törmäsi Noraan joka oli juuri saapunut koulusta. Tobya ja Mikeä ei näkynyt missään.

Cedric meni välittömästi kysymään Noralta kuulumisia.

-Hei, mitenkäs koulussa meni?

Nora pyöräytti silmiään kyllästyneenä. Hän ei ehtinyt kuin astua ovesta sisään ja heti isä oli kyselemässä. Nora yritti kuitenkin vastata asiallisesti, tällä kertaa hän ei viitsinyt olla ilkeä.

-Ihan hyvin.

Cedric nyökytteli mietteliäänä.

-Vai niin, hyvä kuulla. Tiedätkö missä Toby ja Mike ovat?

-Jäivät ulos hyppimään trampoliinilla, Nora totesi ja lähti pyyhältämään kohti yläkertaa.

Cedric yritti vielä sanoa perään jotain läksyjen tekemisestä, mutta Nora ei selvästikään ollut kuuntelutuulella joten Cedric jätti asian sikseen siltä erää.

Cedric lähti pihalle tarkistamaan Noran väitettä ja se osoittautui paikkaansapitäväksi. Pojat hyppivät trampoliinilla kahdestaan ja heillä näytti olevan hauskaa.

Cedric seuraili poikien hyppimistä hetken ja kysyi sitten:

-Eikö meillä ole ollut puhetta siitä että koulusta tultua tehdään ensin läksyt ja sitten vasta pidetään hauskaa?

-Älä viitsi valittaa, nyt on perjantai. Eikä meille edes tullut läksyjä tänään, Mike vielä lisäsi.

-Totta se on, ei meille tullut läksyä viikonlopuksi, Toby sanoi nauraen heleästi.

Cedric ei oikein tiennyt että uskoako vai eikö, mutta hän päätti olla tekemättä asiasta suurempaa numeroa sillä kertaa.

-No, itsepähän tiedätte. Tulen hakemaan teidät sisälle sitten kun olen saanut ruoan valmiiksi.

***

Illallisen jälkeen lapset päättivät jäädä sisälle loppuillaksi. Mike ja Toby liimautuivat television ääreen pelaamaan urheilupelejä.

Vaikka poikien luonteissa ja kiinnostuksenkohteissa oli myös eroja, niin oli heillä paljon yhteistäkin. Molemmat nauttivat konsolipelien pelaamisesta hyvin paljon, aivan kuten heidän isänsä nuorempana.

Nora puolestaan leikki Lilyn kanssa. Nora ei missään nimessä myöntänyt sitä ääneen, mutta hän oli hieman kateellinen veljiensä välisestä yhteydestä. Nora tykkäsi kyllä viettää aikaa Lilyn kanssa, mutta ei se ollut lainkaan sama asia. Lily oli niin paljon nuorempi, ettei hänen kanssaan voinut tehdä, mennä ja jutella samalla tavalla.

Lily kuitenkin rakasti isosiskoaan suunnattomasti, joten Nora ei näyttänyt ajoittaista kyllästymistään mitenkään. Hän ei halunnut särkeä pikkusiskonsa sydäntä.

Sitä paitsi, Lilyn kanssa oli loppujen lopuksi ihan mukavaa viettää aikaa, sillä tyttö tyytyi vähään. Ei tarvinnut keksiä mitään ihmeellistä, että sai taaperon iloitsemaan ja viihtymään. Lilyn hymyllä myös tuntui olevan erityinen vaikutus.

Sitä katsellessa ei pysynyt kauaa harmistuneena. Siksi Nora viettikin Lilyn kanssa paljon aikaa. Lilyn iloinen hymy sai kaikki murheet kaikkoamaan.

Cedric istui alakerran television edessä tuijottamassa iltauutisia. Hänen keskittymisensä kuitenkin herpaantui kun ulko-ovi aukeni ja askeleet lähestyivät. Cedric kääntyi katsomaan tulijaa, jonka hän arveli olevan Rosanna.

Cedric kuitenkin hämmentyi hieman, kun hän näki Rosannan olemuksen. Nainen vaikutti jotenkin surulliselta ja poissaolevalta. Jotain oli selvästi tapahtunut.

Cedric ryntäsi välittömästi vaimonsa luokse selvittämään mistä oli kyse.

-Kulta, mikä on?

Rosanna pudisti päätään, mutta vastasi kuitenkin.

-Sinähän tiedät, että minulla piti olla huomenna vapaapäivä, eikö niin? Tänään pomo kuitenkin pyysi, että menisin huomenna käymään töissä. Ei kuulemma tarvitsisi jäädä koko päiväksi, meillä olisi vain nopea kahdenkeskeinen palaveri ja sitten saisin mennä. Palaverin sisällöstä hän ei suostunut kertomaan muuta kuin sen, että se koskee työaikojani. En tiedä huolinko turhaan, mutta minusta tuo asian muotoilu kuulostaa aivan siltä kuin hän aikoisi antaa minulle potkut.

Rosanna nyyhkäisi hiljaa.

-Minä niin toivon että kyse ei ole siitä. Rakastan kyllä olla kotona perheeni parissa, mutta pidän myös työstäni erittäin paljon enkä haluaisi menettää sitä.

Cedric pudisti päätään ja koitti saada Rosannan rauhalliseksi. Hän tiesi jo että mistä oli kyse, mutta Rosanna ei saanut tietää vielä.

-Ei hän sinulle potkuja anna, minä olen varma siitä. Tule, mennään yläkertaan lasten luokse. He ovat kyselleet pitkin iltaa, että milloin sinä tulet töistä.

Cedric tarttui Rosannaa kädestä ja lähti johdattamaan häntä yläkertaan.

Cedric liittyi poikiensa seuraan pelaamaan urheilupeliä. Vaikka Cedric itse ei niin paljoa enää pelannutkaan kuin joskus nuorempana, niin välillä hän kuitenkin pelasi Miken ja Tobyn kanssa ja se oli hänestä oikein hauskaa.

Rosanna puolestaan siirtyi seuraamaan tyttäriensä leikkejä. Hymy piirtyi hänen kasvoilleen, kun Nora rakensi palikoistaan hienon tornin ja Lily yritti matkia siskoaan, mutta hän ei saanut palikoita kestämään pystyssä. Lopulta Nora auttoi siskoaan rakentamaan samanlaisen. Iloinen hymy mikä piirtyi onnistumisen johdosta Lilyn kasvoille oli jotenkin sanoinkuvailemattoman piristävää katsottavaa.

Rosannakin oli melkein unohtanut työhuolensa. Ei kuitenkaan aivan täysin. Hän toivoi niin kovasti, että mistään liian vakavasta ei olisi kyse.

***

Kello oli vierähtänyt jo yön puolelle ja lapset olivat menossa yöunille. Rosanna oli nukuttamassa Lilyä ja Cedric huolehtimassa isommat lapset unten maille. Nora ja Mike olivat jo nukahtaneet, mutta Tobyn huoneen oven alta kajasti vielä valo. Cedric koputti oveen ja asteli sisään luvan saatuaan.

Toby oli kyllä pukeutunut yöpukuunsa, mutta istui vielä kuitenkin sänkynsä päällä murheellisen näköisenä. Cedric katsoi poikaa tutkivasti. Joku painoi selvästi Tobyn mieltä, mutta Cedricillä ei ollut mitään havaintoa että mistä voisi olla kyse.

-Mikset sinä ole nukkumassa?

-Ei nukuta, Toby mutisi hiljaa.

-Toby, onko jokin huonosti?

Tobyn seuraava kysymys sai Cedricin hätkähtämään järkyttyneenä.

-Isi, kuoletko sinä?

Hetken ajan Cedric oli niin hämmentynyt, että hän ei yksinkertaisesti kyennyt reagoimaan. Mistä ihmeestä Toby oli saanut päähänsä mitään sellaista?

-En tietenkään. Tai kaikkihan me kuolemme joskus, mutta en vielä moniin vuosikymmeniin. Toby, mikä ihme saa sinut ajattelemaan tuota?

Toby vaihtoi asentoon hieman ja vältteli yhä katsomasta isäänsä.

-Löysin kylpyhuoneen lääkekaapista purkin, minkä kyljessä luki sinun nimesi, ja se että sinun pitää syödä niitä lääkkeitä päivittäin sydänvian vuoksi. Onko se vakavaa?

Cedric kävi polvilleen lattialle ja katsoi Tobya silmiin. Hän halusi selittää asian kunnolla loppuun asti, ettei pojalle jäisi mitään ylimääräisiä pelkoja.

-Silloin kun mummisi odotti minua, niin hän oli terve lähes koko raskauden ajan. Loppuraskaudesta hän kuitenkin sairastui ja  mahdollisesti vakavampien ongelmien välttämiseksi hänelle tehtiin sektio, eli minä synnyin jonkin verran etuajassa. Alkuun näytti ettei siitä seurannut mitään, mutta myöhemmin selvisi että minulla oli sydämessä vakava epämuodostuma. Tilanne kuitenkin saatiin aisoihin leikkauksella. Sydänviasta huolimatta minä pystyn kuitenkin elämään lähestulkoon normaalia elämää. Tilanne vaatii vain niitä lääkkeitä, säännöllisiä tarkastuksia ja kaikenlaisen vähänkin raskaamman liikunnan välttämistä. Minä kuitenkin olen voinut erinomaisen hyvin ihan pienestä asti eikä ole mitään syytä epäillä tai pelätä että olisin kuolemassa sydänvian vuoksi. Olen huolehtinut lääkityksestäni eikä tarkastuksissakaan ole ilmennyt mitään komplikaatioita.

Cedric veti Tobyn vielä halaukseensa.

-Teidät kaikki neljä on myös tutkittu laajamittaisesti saman häiriön havaitsemisen vuoksi, mutta mitään ei löytynyt. Te olette kaikki täydellisen terveitä. Sinä voit siis nukkua yösi rauhassa. Mitään hätää ei ole.

Cedric jäi vielä Tobyn luokse odottamaan että poika nukahtaisi. Hän poistui Tobyn luota vasta kun poika oli umpiunessa.

Tobyn luota Cedric siirtyi alakertaan, missä Rosanna olikin jo odottelemassa häntä. Cedric istahti sohvalle vaimonsa viereen ja alkoi puhua suoraan.
-Minä tiedän mistä siinä sinun ja pomosi huomisessa palaverissa on kyse.
-Miten sinä muka voisit tietää siitä? Ettehän te ole koskaan tavanneetkaan, saati sitten jutelleet.

Cedric ei saanut enää hillittyä innokasta hymyään.
-Minä soitin hänelle ja me juttelimme hieman. Minä suostuttelin hänet myöntämään sinulle kaksi viikkoa vapaata. Sinä tarvitset sitä, koska me olemme lähdössä lomamatkalle viettämään kymmenvuotishääpäiväämme. Tämä oli se minun yllätykseni. Lähdemme kahdeksi viikoksi Havaijille. Minä olen jo järjestänyt meille lennot, majoituksen ja kaiken mahdollisen.

Rosanna oli tietenkin todella innoissaan yllätyksestä, mutta ensialkuun hänen mieleensä pomppasi eräs huolenaihe.
-Mutta entä lapset? Emme me voi heitä jättää kahdeksi viikoksi keskenään!

Kestohymy ei haihtunut Cedricin kasvoilta mihinkään.
-Olen järjestänyt senkin. Daniel ja Owen tulevat tänne. Se vaati hieman sumplimista, mutta Daniel sai lomapäivänsä järjesteltyä ja Owen pystyy hoitamaan suuren osan töistään etänä, joten he pääsevät ja tulevat tänne enemmän kuin mielellään.

Cedric nousi ylös sohvalta ja veti Rosannan mukanaan. Rosanna laittoi kätensä Cedricin niskan taakse ja Cedric katsoi häntä kysyen samalla yhden kysymyksen.
-Onhan tämä yllätys mieleinen sinulle?

Rosanna kurottautui suutelemaan Cedriciä.
-Kyllä on, erittäin mieluinen yllätys. Kiitos siitä. Nyt minä haluaisin kuitenkin ajatella jotain muuta.
-Mitä muuta?

-Oikeastaan minä en edes haluaisi ajatella, vaan pikemminkin tehdä. Mitä jos jatkaisimme siitä mihin aamulla jäimme? Rosanna kysyi tuijottaen Cedriciä syvälle silmiin.

-Jatketaan vain, Cedric huokaisi ja kumartui suutelemaan vaimoaan.
*****

Ajassa on hypätty muutama vuosi eteenpäin ja Cedric ja Rosanna elävät nyt onnellisesti kuusihenkisenä perheenä. Oon kyllä ihan älyttömän tyytyväinen siihen, että neljäs lapsi oli tyttö. Toki poikakin olisi kelvannut ihan yhtä lailla, mutta toivoin tyttöä, koska tyttö sopii mun tuleviin juonikuvioihin paljon paremmin.

Kolmosista on tullut nyt lapsia ja perheen pienin, Lily on jo taapero. Toki lasten luonteita ei tässä osassa valotettu paljoa mutta nousiko heistä joku jo suosikiksi?  Ensi osassa lasten luonteita valaistaan sitten lisää ja päästään näkemään, miten Daniel ja Owen pärjäävät lapsinelikon kanssa kahdestaan. :D