29.Ei etäisyys, ei vuodetkaan

Cedricin olo alkoi helpottua vähitellen. Päivä päivältä hän alkoi voida paremmin. Jälkeenpäin tarkastellessaan hän huomasi itsekin, että miten järkyttävän huonosti hän olikaan voinut. Onneksi hänellä oli elämässään runsaasti asioita jotka auttoivat häntä pääsemään jälleen arkeen kiinni.

Yksi eniten ilahduttava asia oli ehdottomasti tuleva pienokainen. Neuvolassa oli tehty perusteelliset tutkimukset joissa varmistettiin että tällä kertaa heille tulisi todellakin vain yksi vauva. Cedric ja Rosanna olivat sopineet, että neljäs jäisi heidän viimeisekseen. Sillä tavoin he pyrkivät varmistamaan, että heillä varmasti riittäisi aikaa ja rakkautta kaikille neljälle.

Cedricin sairausloma jatkui vielä jonkin aikaa, ja sen ajan Cedric hyödynsi suurimmalta osin rakentaen siltaa kolmosiin joista hän oli etääntynyt. Onneksi se ei ollut kovin haastavaa. Hetken he vielä epäröivät ja vierastivat, mutta pian kaikki kolme olivat kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan.

Jopa veljiään hieman varautuneempi Nora unohti aiemman vierastamisensa nopeasti ja alkoi taas olla hyvää pataa isänsä kanssa. Se teki Cedricin erittäin iloiseksi.

Myös suru oli yhä voimakkaasti läsnä Cedricin elämässä, mutta enää se ei saanut hänestä yliotetta.

Cedric tiesi, että jokainen menettää vanhempansa ennemmin tai myöhemmin ja hänen kohdalleen se sattui aiemmin. Jaden ja Donnan kuolema ei kuitenkaan ollut millään lailla Cedricin syy, ja sen oivaltaminen auttoi häntä menemään elämässä eteenpäin.
***

Cedric tutki taloilmoituksia aamulla ennen töihin lähtöä. Hänellä olisi tänään ensimmäinen työpäivä sairausloman jälkeen ja se jännitti, mutta se ei todellakaan ollut ainoa asia mikä häntä sillä hetkellä stressasi.

Cedric kahlasi läpi ilmoituksia ilmoituksen perään, mutta mitään sopivaa ei löytynyt silläkään kertaa.

Stressi uhkasi kasvaa jo lähes liialliseksi. Rosannan raskaus oli jo aivan loppumetreillä, ja jos he meinaisivat ehtiä muuttamaan ennen synnytystä niin uuden talon löytymisessä oli jo todella kiire.

Rosanna katsoi hetken hermostuneena tietokonetta naputtelevaa Cedriciä. Tavallaan se oli jopa ihan suloista kun mies keskittyi johonkin niin kovasti, mutta Rosanna ei kuitenkaan edes hymyillyt. Liiallisen stressin taustalla ei ollut mitään suloista.
-Löytyykö mitään?
Cedric pudisti päätään kiivaasti.
-Ei yhtään mitään.

Rosannaa jännitti hieman tuoda ehdotuksensa ilmoille, mutta hän tiesi että hänen oli pakko tehdä se.
-Pitäisiköhän meidän laajentaa etsintöjä Twinbrookin ulkopuolelle? Tämän kaupungin talomarkkinat ovat olleet surkeat jo useiden vuosien ajan.

Cedric nyökkäsi kevyesti.
-Pitäisi. En minä oikeastaan haluaisi muuttaa pois täältä, mutta jos se on ainoa vaihtoehto niin kyllä minä kestän sen. Voisinkin laittaa nyt heti sähköpostia kiinteistönvälitystoimistolle.

Rosanna katsoi ikkunasta ulos hymyillen ja hyväili vatsaansa.
-En minäkään täältä haluaisi lähteä, mutta jos muualle muuttaminen on tosiaan ainoa vaihtoehto siihen että pääsemme uuteen kotiin ennen pikkuisen saapumista niin emme me muuta voi kuin sopeutua.

Cedric sulki tietokoneen ja nousi ylös pöydän äärestä.
-Minun pitää nyt lähteä viemään kolmaset päiväkotiin että ehdin töihin. Soitathan heti jos sinulle tulee yhtään mitään asiaa? Pidän puhelimen päällä koko ajan ja vastaan sitten jos pystyn.

Rosanna nyökkäsi.
-Tietenkin soitan. Koita jaksaa, tiedän että töihin palaaminen pitkän tauon jälkeen voi tuntua raskaalta.
***

Vielä aamulla Cedric ei olisi arvannut, että asiat lähtisivät etenemään jo saman päivän iltana. Cedric laittoi lapsille piirretyt pyörimään ja meni katsomaan Rosannan puuhia.

Rosanna oli alkanut valmistaa heille illallista. Cedric oli jo tarjoamaisillaan apua, kun hänen taskussaan oleva puhelin alkoi piristä ja pakotti hänet siirtymään sivummalle vastaamaan.

Puhelu oli kiinteistönvälitystoimistosta. Cedricin kasvoille ilmaantui leveä hymy, kun hän sai tietää että vihdoinkin oli löytynyt heille sopiva talo, suorastaan lapsiperheen unelma. Cedric pyysi kiinteistönvälittäjää kertomaan lisää, ja sana sanalta Cedric alkoi olla aina vain innostuneempi.

Yksi pieni lausahdus puhelun lopussa sai Cedricin hymyn kuitenkin hyytymään välittömästi. Yhtäkkiä talo ei enää kuulostanutkaan aivan yhtä unelmalta kuin äsken.
-Aivan. Minä keskustelen tästä vaimoni kanssa ja otamme huomenna yhteyttä teihin.

-Ai mistä sinä keskustelet minun kanssani? Rosanna kysyi hymyillen puhelunsa juuri päättäneeltä Cedriciltä.

-Talosta. Meille on löytynyt talo. Siinä on vain yksi aika iso ongelma.

-Minkälainen ongelma? Onko se liian hintava meidän budjetillemme?

Cedric pudisti päätään.
-Ei mitään sellaista. Mene vaan tekemään illallinen loppuun, puhutaan lisää sitten kun lapset ovat nukkumassa.
***

Kuten Cedric oli ehdottanutkin, niin keskustelua jatkettiin sitten kun kolmoset olivat yöunilla.
-Niin, se talo... Sehän olisi aivan täydellinen meille. Viisi makuuhuonetta, muutenkin tilava, iso piha ja kaikkea. Se on ollut jo jonkin aikaa tyhjillään joten hintakaan ei päätä huimaa, mutta...

-Mutta...?

-Se sijaitsee Bridgeportissa, Cedric sai viimeinkin sanottua murheellisen huokauksen saattelemana. Hänen ja Rosannan välille laskeutui hetkellinen hiljaisuus.

Lopulta Rosanna sai koottua ajatuksensa kasaan siinä määrin että hän saattoi puhua.
-No, onhan se kaukana, mutta jos se talo todella on niin hyvä kuin kiinteistönvälitystoimistosta kerrotaan niin kyllä meidän kannattaisi se ottaa. Sinne voisi sitten jäädä pidemmäksi aikaa eikä tarvitsisi taas muuttaa kun lapsista tulisi vielä isompia. Sitä paitsi, mitä minä olen kuullut niin Bridgeportissa on erittäin hyvä työllisyystilanne ja koulutustarjonta että senkin vuoksi se olisi meille hyvä.

Cedric nyökytteli.
-Sinä olet kyllä ihan oikeassa ja minä olen samaa mieltä kanssasi, mutta minä vain...

Rosanna veti silminnähden herkistyneen Cedricin kainaloonsa.
-Kyllä minullakin tulee ikävä heitä. Se on varmasti haikeaa muuttaa niin kauas, mutta kyllä sinä pärjäät. Pärjäsithän sinä silloinkin kun he asuivat muualla opiskelujensa ajan. Täältä on pitkä matka Bridgeportiin, mutta voimme me silti käydä täällä vierailemassa, he voivat kyläillä meillä ja muitakin yhteydenpitokeinoja on.

-Eli me otamme sen talon? Cedric kysyi.
-Käydään huomenna kiinteistönvälitystoimistolla allekirjoittamassa kauppakirjat.
***

Cedric oli melkein järkyttynyt siitä että miten nopeasti asiat etenivät. Tasan viikko talokaupoista ja muuttokuorma oli lähetetty, jäljellä oli enää muutama pahvilaatikko mitkä matkaisivat Bridgeportiin heidän mukanaan auton takakontissa saman päivän aikana.

Cedric tunsi olonsa äärimmäisen haikeaksi, mutta lapsilleen hän ei sitä näyttänyt. Hän halusi että kolmoset suhtautuisivat muuttoon ainoastaan positiiviseksi.
-Tänään me muutetaan uuteen kotiin. Mieti, sinä saat oman huoneen ihan kuin sisko ja velikin!

Mike katsoi hetken isäänsä hyvin jännittyneenä ja alkoi sitten kikattaa.
-Jee! Oma huone!

Cedric siirtyi Mike sylissään tyhjentyneen olohuoneen puolelle, missä Rosanna odotti heitä Noran ja Tobyn kanssa.
-Olisitko sinä jo valmis lähtemään?

Cedric oli hetken hiljaa. Hän halusi puhua, mutta se alkoi tuntua hieman vaikealta.
-Sopiiko, jos minä käyn vielä ihan nopeasti Danielin ja Owenin luona? Haluan käydä hyvästelemässä heidät, vaikka eivät nämä nyt varsinaiset hyvästit olekaan...
Rosanna nyökkäsi hyväksyvästi.
-Tietenkin voit. Ei meillä ole kiire.

Cedric lähti välittömästi vierailemaan tien toisella puolella. Hän oli juuri ehtinyt painaa ovikelloa, kun hän tunsi palan kurkussaan. Tästä tulisi vaikea vierailu. Cedric tiesi, että heidän ystävyytensä kyllä kestäisi suuremmankin välimatkan, mutta onhan se nyt erilaista kun etäisyyttä on muutaman metrin sijasta useita satoja kilometrejä.

Oven avaamaan tullut Owen vaikutti hänkin hieman surulliselta nähtyään Cedricin olemuksen.
-Tänäänkö te jo lähdette?

Cedric nyökkäsi ja käänsi katseensa Oweniin.
-Tänään. Minä halusin tulla vielä sanomaan heipat ennen lähtöä, sillä eihän meistä kumpikaan tiedä varmasti, että milloin me näemme seuraavan kerran.

Heidän välilleen laskeutui välittömästi surullinen hiljaisuus. Cedric ei ollut kovinkaan usein nähnyt Owenin herkistyvän, mutta nyt hän näki että Owen pidätteli ilmiselvästi itkua. Se sai Cedricin olon huononemaan, sillä hän ei tahtonut kenenkään itkevän takiaan.

Owen sai kun saikin vedettyä kyyneleet takaisin sisäänsä. Itkemisen sijasta hän syöksyikin halaamaan Cedriciä. Hän olisi halunnut vielä sanoa jotain, mutta ei uskaltanut enää, sillä hän tiesi, että jos hän nyt alkaisi puhumaan niin sanat hukkuisivat kyyneleiden alle. Cedric ymmärsi tämän paremmin kuin hyvin. Hänkin tiesi, että jos hän itse olisi Owenin asemassa, niin hän olisi jo itkenut silmänsä pihalle.

Sen enempää Owen ei enää kestänyt. Cedric katsoi säälien kun Owen ryntäsi makuuhuoneeseen nyyhkyttäen.

Hetken päästä makuuhuoneesta ilmestyi ulos huolestuneen oloinen Daniel. Hän katsoi Cedriciä vakavana.
-Onko jokin hätänä? Owen ilmestyi äsken tuonne itkuisena eikä saanut sanottua mitään muuta kuin sinun nimesi.

Cedric käänsi katseensa pois Danielista. Hän ei vain kyennyt katsomaan.
-En minä hädästä tiedä, mutta tulin sanomaan heipat. Minä, Rosanna ja lapset muutamme tänään.

-Ai niin...
Daniel käänsi kiireesti katseensa pois. Kyllähän hän tiesi, että Cedric perheineen on muuttamassa, mutta Daniel tiesi että hänelle tulisi tosi kova ikävä ja sen vuoksi hän oli yrittänyt vältellä koko aiheen ajattelua.

Cedric huokaisi syvään ja katsoi Danielia herkistyneenä. Hän tiesi koko ajan että hänelle itselleen tulisi kamala ikävä ystäviään, mutta oikeastaan vasta sillä hetkellä Cedricille alkoi konkretisoitua että myös Danielille ja Owenille tulisi todennäköisesti ihan yhtä kova ikävä.

Cedric kaappasi Danielin syleilyynsä ja he seisoivat siinä hetken sanomatta mitään.
-Minun taitaa olla nyt aika lähteä. Lupasin Rosannalle etten viivy kauaa, Cedric sai mutistua itkua pidätellen.

Daniel hymähti kevyesti ja rutisti ystäväänsä vielä kerran.
-Tietenkin. Hyvää matkaa, soita sitten kun te olette perillä.

Cedricin lähdettyä Daniel meni makuuhuoneeseen katsomaan Owenin vointia. Owen itki yhä, joten Daniel otti hänet syleilyynsä ja antoi Owenin jatkaa itkuaan hänen olkapäätään vasten.

Daniel ei ollut kovin montaa kertaa nähnyt Owenia niin surullisena ja sen vuoksi hänen mielialansa vain laski entisestään. Kun Owen alkoi puhua, niin Daniel hätkähti hieman. Owen kuulosti paljon haavoittuvaisemmalta kuin hän odotti.
-Minulle tulee niin kova ikävä. Tiedän kyllä että voimme yhä pitää yhteyttä ja vierailla ja niin edelleen, mutta ei se nyt ole läheskään sama asia. Tiedän että on ihan naurettavaa että kolmekymppinen mies itkee tällä tavalla ystävänsä perään, mutta olemme tunteneet hänet jo niin kauan ja tämä on ensimmäinen kerta kun hän on ihan lopullisesti noin pitkän matkan päässä.

Daniel silitti Owenin selkää hellästi. Hän tiesi täsmälleen miltä Owenista tuntui, olihan hän itsekin täsmälleen samassa tilanteessa sillä hetkellä.
-Se helpottaa kyllä kun aikaa kuluu. Ei tämä ole helppoa hänellekään, mutta kyllä me tästä selviämme. Sinä, minä ja Cedric. Me kaikki kolme.

Tilaan laskeutui hiljaisuus. Daniel tyytyi pitelemään yhä nyyhkyttävää Owenia sylissään sanomatta sanaakaan. Hänen itsensäkin olisi tehnyt mieli itkeä, mutta sillä hetkellä Daniel päätti että hän keskittäisi kaikki voimansa Owenin tukemiseen ja itkisi sitten myöhemmin jos siltä vielä tuntuisi.
***

Jälleen on yhdet haikeat hyvästit heitetty, mutta tällä kertaa ne eivät onneksi ole pysyvät. Daniel ja Owen siirtyvät nyt luonnollisesti hieman taka-alalle, kun he asuvat eri kaupungissa kuin Cedric perheineen, mutta älkää huoliko. Ei heitä hylätä, ja vielä tulee sekin hetki kun heidän merkityksensä tarinassa kasvaa ehkä suuremmaksi kuin koskaan aiemmin.

Cedricille ja Rosannalle tulee tällä kertaa tosiaankin vain yksi vauva ja tuleva pienokainen jää heidän viimeisekseen. Veikkauksia tulevan lapsen sukupuolesta saa esittää. En tietenkään paljasta sitä ennen kuin ensi osassa, mutta veikkauksia on silti ihan kiinnostava kuulla.