3.Sydämesi on vielä joku päivä peloton

Jade tuijotti yhä Ralphia tiukasti.
-Miksi sinä tulit? Äläkä nimitä itseäsi isäkseni, olet pelkkä isän irvikuva etkä mitään muuta.

Ralph pudisti päätään ja katsoi Jadea hyvin äreänä.
-Jadelina Anastasia Clifford, miten sinä kehtaat puhua minulle noin rumasti?

Jaden henkisen sietokyvyn raja alkoi hiljalleen täyttyä, mutta vielä hän sai pidettyä ärtymyksensä ainakin jotenkuten aisoissa.
-Tuo oli hyvin pientä verrattuna siihen millaista käytöstä minä ja moni muu olemme joutuneet sietämään sinulta. Sitä paitsi nimeni on Jade kuten hyvin tiedät ja sukunimenikin on ollut Leeds jo monta vuotta.

Ralph painoi kasvot kämmeneensä epätoivoisena. Tilanne ei edennyt lainkaan siihen suuntaan mihin hän toivoi.
-Saanko tulla sisälle? Olisi vähän asiaa.

Jade pohti hetken mitä tehdä. Hän ei todellakaan halunnut päästää Ralphia sisälle kotiinsa mutta toisaalta hän ei myöskään tiennyt että mitä sanottavaa miehellä olisi. Lopulta Jade päätti myöntyä erittäin pitkin hampain.
-Hyvä on, mutta et jää pitkäksi aikaa ja sitten voit pitää huolen ettet tule enää koskaan takaisin.

Jade johdatteli Ralphin olohuoneeseen missä Ralph katseli ympärilleen nenäänsä nyrpistellen. Hän ei selvästikään ollut kovin tyytyväinen tyttärensä nykyiseen asuinpaikkaan.

Jade tuijotti isäänsä hyvin tiukasti.
-Sinä pysyt nyt siinä etkä koske mihinkään. Minä käyn katsomassa miten vaimoni voi.
Jade korosti tarkoituksella sanaa vaimo. Hän tiesi ettei Ralph pitänyt siitä. Jade ymmärsi että tarkoituksellinen ärsyttäminen oli typerää mutta hän ei vain kyennyt hillitsemään itseään.

Jade asteli varovasti makuuhuoneeseen ja sulki oven perässään. Donna makasi sängyllä kasvot kohti seinää ja Jade näki jo kaukaa että hän tärisi.
-Kuka siellä?
Donnan ääni oli yleensä hyvin itsevarma ja rento mutta nyt se oli kuihtunut hyvin hennoksi ja pelokkaaksi.

Jade katsoi Donnaa hyvin huolestuneena. Nainen oli ymmärrettävästä syystä täysin pois tolaltaan.
-Se olen minä. Ei hätää, en päästä häntä lähellesi.

Donna vaikutti rentoutuvan hieman.
-Kiitos. Tiedätkö yhtään miksi hän tuli tänne?

Jade istui Donnan viereen ja katsoi häntä vakavana.
-Rehellisesti sanottuna minulla ei ole mitään havaintoa, mutta jos minä yhtään häntä tunnen niin ei se ainakaan mitään kovin positiivista ole. Pärjäätkö sinä täällä jos minä menen juttelemaan hänen kanssaan?

Donna nyökkäsi.
-Pärjään minä. Mene nyt vain hoitamaan homma alta pois, mitä nopeammin pääsemme hänestä eroon niin sen parempi.
Jade nousi ylös ja poistui makuuhuoneesta.

Olohuoneeseen palattuaan Jade tuijotti sohvalle istunutta Ralphia ärtyneenä.
-Mitä sinä oikein haluat?

Ralph nousi sohvalta hätkähtäen ja käveli hieman lähemmäs tytärtään.
-Tulin hakemaan sinut takaisin kotiin.

Jade katsoi Ralphia äärimmäisen hämmentyneenä.
-Sinä tulit tekemään mitä?

Ralph katsoi Jadea ja jatkoi puhumista kuin kyseessä olisi ollut mikä tahansa arkinen keskustelu.
-Niin, minä tulin hakemaan sinut takaisin kotiin.

Jade pohti hetken epäuskoisena että kuuliko hän oikein. Kyllä hän ilmeisesti kuuli.
-Mitä helvettiä? Minä olen kolmikymppinen enkä todellakaan ole muuttamassa enää takaisin isäni nurkkiin, en varsinkaan sen helvetin jälkeen missä sain elää koko lapsuuteni ja nuoruuteni.

Ralph kohotti kulmiaan aavistuksen ärtyneenä.
-Minkä helvetin? Minä kohtelin sinua erinomaisen hyvin. Sitä paitsi, luuletko että yksinhuoltajaisällä oli helppoa? Ei ole minun vikani että äitisi joi itsensä hengiltä!

Erilaisia muistikuvia alkoi pyöriä Jaden mielessä ja turhautumisen ja loukkaantumisen kyyneleet valuivat hänen kasvoilleen.
-Älä valehtele, äiti ei ollut alkoholisti! Hän kuoli syöpään! Luulet varmaan etten tiennyt kun valehtelit asiasta aina, mutta minä kyllä muistan miten se oikeasti meni.

-Olin silloin vielä pieni, mutta en niin pieni etten muistaisi.
Ralph huokaisi turhautuneena Jaden puheille.
-Aivan sama. Minä kuitenkin huolehdin sinusta hyvin joten en ymmärrä että mistä nuo syytökset juontavat juurensa.

Jade osasi yleensä hillitä ärtymystään todella hyvin, mutta kun raja ylittyi niin se kyllä näkyi ja kuului.
-Hyvin? Ei sitä voi edes huolehtimiseksi sanoa! Ja miten niin et ymmärrä, kaipaatko muistutusta! Hyvä on, tästä saat!

-Olit aina todella tiukka ja neuroottinen koulun suhteen. Joo, vanhempien kuuluu huolehtia lastensa koulunkäynnistä mutta sinun vaatimuksesi olivat aivan kohtuuttomia. Ei kukaan olisi voinut täyttää niitä.
-Minä en vaatinut sinulta yhtään enempää kuin kukaan järkevä vanhempi lapseltaan. Sinä olit vain laiska, Ralph tokaisi.
Jade pyöräytti silmiään.
-Tuossa tuo taas tuli. Vaadit muilta ihan liikaa etkä itsekään tajua miten epärealistisia vaatimuksesi ovat. Lisäksi puhut kamalan ilkeästi kaikille. Luuletko että minä olen unohtanut kaikki ne loukkaukset?

-Minä en ihan oikeasti muista että meillä olisi koskaan ollut iloista tai mukavaa keskustelua. Sanasi minua kohtaan olivat parhaimmillaankin neutraaleja ja kaikki ne haukut mitä sain vuosikausia kuunnella ovat painuneet mieleeni niin syvälle etteivät ne lähde sieltä kulumallakaan.
Ralph pyöritteli päätään ja naurahti ylimielisesti.
-En minä ole koskaan sinua haukkunut tai kohdellut ilkeästi. Olin vain rehellinen. Vai olisiko minun pitänyt vain lässyttää arvon prinsessalle ja jaella kohteliaisuuksia mitä et ansaitse?

-Ei, en minä niin sanonut. Olisit voinut vain vähän miettiä sanojesi ja tekojesi seurauksia. Sen kaiken henkisen ja fyysisen väkivallan seuraukset näkyvät minussa vielä tänäkin päivänä.
Ralph tuhahti ärtyneenä.
-Edelleenkään minä en ole koskaan ollut väkivaltainen sinua kohtaan, ja mitä minä muka edes aiheutin?

-Sinä haukuit minua jatkuvasti lihavaksi, pakotit urheilemaan ja aloit rajoittamaan syömisiäni. Onko sinulla mitään käsitystä mihin sellainen voi johtaa?

-Se niinsanottu syömishäiriösi ei ollut millään tavalla minun vikani eikä sinulla mitään oikeita ongelmia edes ollut. Sinä halusit vain huomiota.
Jade tärisi raivosta kuultuaan isänsä sanat. Se oli yksi loukkaavimmista asioista mitä Jadelle oli ikinä sanottu.

-Etkö sinä ihan todella kykene myöntämään tekojasi ja niiden seurauksia? Anoreksian takia minä en voi koskaan saada omia biologisia lapsia ja minulla on todella suuri riski saada sydänvika!

-Älä nyt viitsi. Minä yritin vain pitää sinusta huolen ja toivoin että sinä pärjäisit elämässäsi mutta sinä päätit tuhota sen ihan itse.
Jade puristi kätensä nyrkkiin. Hänen teki niin kovasti mieli lyödä. Hän ei kuitenkaan alentuisi sille tasolle.
-Ja mihinköhän sinä tuolla viittaat?
-Ihan kuin et tietäisi.

-Donna ei pilannut elämääni, päin vastoin. Hän avasi silmäni ja sai minut tajuamaan että tilanne ei ole millään tasolla oikein. Sitä paitsi minä rakastan häntä ja hän minua.
Ralph pudisti päätään.
-Se nainen on sairas.

Jade korotti ääntään.
-Ei todellakaan ole. Jos tässä joku on sairas niin sinä. Hän ei ole koskaan satuttanut minua millään tavalla ja minä tiedän että ei tule koskaan satuttamaankaan. Miten sinä voit olla noin ahdasmielinen?

-Minulla on oikeus mielipiteisiini. Kyllähän sinä tiedät ettei tuollainen ole normaalia. Ei se muutenkaan olisi, mutta ei varsinkaan tässä tapauksessa kun se nainen on sinua paljon vanhempi.
-Kyseessä ei ole mikään "se nainen". Hän on Donna ja hän on vaimoni. Eikä kolme vuotta ole edes paljoa, ei varsinkaan kun minä olin jo seitsemäntoista kun me aloimme seurustelemaan.

-Älä viitsi puolustella sairaita valintojasi. Minä tein kaikkeni sinun eteesi mutta sinä menit itse pilaamaan itsesi pois. Se ei ole minun vikani. Olen kuitenkin valmis antamaan sinulle vielä mahdollisuuden. Jos sinä nyt eroat siitä naisesta ja palaat takaisin kotiin niin olen valmis unohtamaan menneet.

Jade tärisi raivosta. Hänen äänestään kuulsi läpi piiloteltu aggressiivisuus.
-Minä en tule koskaan antamaan anteeksi enkä unohtamaan. Kaikki ne minuun kohdistuvat teot, ne minä olisin ehkä voinutkin antaa anteeksi vaikka ne olivatkin hyvin järkyttäviä tekoja. Mutta se mitä sinä teit Donnalle...Se oli anteeksiantamatonta.

Ralph alkoi taas vähitellen suuttua.
-Se ei ehkä ollut paras tapa ratkaista asiaa mutta en minä voinut muutakaan. Teistä kumpikaan ei ymmärtänyt puhetta ja se nainen oli saanut houkuteltua sinut yhteenmuuttoon ja avioliittoon enkä minä voinut hyväksyä sitä.

-Pahoinpitelykö sitten oli hyvä ratkaisu asiaan?
Ralph pudisti päätään.
-Ei ehkä hyvä, mutta ainoa mahdollinen. Ei ole minun syytäni ettei hänelle mennyt puhe perille.

-Älä. Älä jatka enää. En halua kuulla enää sanaakaan. Kaiken muun olisit voinut saada anteeksi mutta et sitä että pahoinpitelit kaikkein rakkaimpani sairaalakuntoon. Pysyviä fyysisiä vammoja häneen ei onneksi jäänyt mutta henkisistä vammoista ja niistä toipumisesta en edes aloita.

Ralph koitti saada sanoja suustaan mutta kerrankin Jade oli onnistunut hiljentämään hänet. Hetken päästä hän sai kuitenkin puhuttua hieman.
-Emmekö me voisi sopia? Haluaisin saada edes jonkinlaiset välit tyttäreeni.

Jade ei ollut enää raivokas mutta hän oli kuitenkin yhä erittäin vihainen.
-Sinulla ei ole tytärtä, ei ole ollut enää vuosiin. Sen sijaan sinulla on lähestymiskielto mitä et näemmä osaa noudattaa. En enää tiedä että mitä sinulle pitäisi tehdä että tajuaisit jättää minut ja vaimoni rauhaan.

Ralph huokaisi ja päätti luovuttaa. Hän ei edelleenkään myöntänyt Jaden syytöksiä oikeiksi, mutta lähestymiskielto oli todellinen ja jos hän nyt jäisi kiinni sen rikkomisesta niin hän joutuisi takaisin vankilaan.
-Hyvä on. Minä lupaan jättää sinut ja vaimosi lopullisesti rauhaan jos et ilmoita poliisille että olen rikkonut kieltoa.

Jade ei olisi halunnut suostua siihen että isä asettelisi hänelle taas ehtoja mutta eipä hänellä tainnut olla enää muutakaan mahdollisuutta. Jos tämä olisi se millä hän ja Donna saisivat lopullisen rauhan niin olkoon.
-Jos häivyt nyt heti etkä enää koskaan yritä ottaa yhteyttä.

Ralph käveli ovesta ulos sanomatta sanaakaan. Jade ei luottanut mieheen paljoakaan mutta nyt hänestä tuntui oikeasti siltä etteivät he enää näkisi.

Adrenaliinin määrän vähentyessä Jaden jalat pettivät alta ja hän tömähti maahan. Jade koitti vain keskittyä hengittämään ja toivoi samalla että kaikki olisi viimein lopullisesti ohi.
***

Oli kulunut jo tunteja ja ulkona oli jo pimeää. Jade ja Donna eivät olleet puhuneet sanaakaan Ralphin lähdön jälkeen. Jadesta tuntui että he molemmat tarvitsivat nyt omaa tilaa ajatella. Jossain vaiheessa Jadesta kuitenkin tuntui että nyt olisi hyvä hetki puhua joten hän lähti kävelemään kohti makuuhuonetta.

Donna oli selin Jadeen eikä ollut sanonut vielä sanaakaan mutta Jade näki heti että hän oli ainakin päällepäin rennomman ja rauhallisemman oloinen kuin aiemmin.

Donna kääntyi ympäri, Jade meni hänen luokseen ja kietoi kätensä hänen ympärilleen. Hetken he vain seisoivat siinä sanomatta sanaakaan. Lopulta Jade kuiskasi:
-Sinun ei tarvitse enää pelätä. Hänestä ei ole enää mitään vaaraa meille.

Donna tiukensi otettaan Jadesta.
-Hyvä kuulla, mutta miten sinä voit olla siitä täysin varma?

Jade katsoi Donnaa rohkaisevasti.
-Hän ei edelleenkään myöntänyt mitään, mutta sain hänet tajuamaan että lähestymiskiellon rikkomisesta kiinnijääminen vie hänet takaisin vankilaan. Sinne joutuminen on viimeinen asia mitä hän haluaa joten uskon että me emme enää kuule hänestä.

Donna nyökkäsi aavistuksen varautuneesti.
-Hyvä juttu, mutta se ei riitä. Minä en kykene jatkamaan elämääni siten että hän tietää missä minä asun. Haluan muuttaa pois täältä.

Jade mietiskeli hetken ja nyökkäsi sitten.
-Se sopii, mutta mietin vain työtilannettamme. Minä löydän kyllä töitä muualtakin mutta entä sinun yrityksesi?

Donna katsoi eteensä vakavana.
-Sen voi myydä. Minäkin kyllä löydän töitä. Jos menen vaikkapa johonkin ketjuliikkeeseen töihin niin tuloni pysyisivät suunnilleen samassa kuin nytkin eikä minun tarvitsisi huolehtia yksin kaikista verotuksista ja muista oman yrityksen pyörittämiseen vaadittavista jutuista.

Donna astui askeleen lähemmäs ja kietoi kätensä Jaden ympärille. Ensimmäistä kertaa tunteihin Jade näki Donnan kasvoilla hymyn.
-Eikä sillä yrityksellä ole muutenkaan niin väliä. Meidän molempien turvallisuus menee kaiken edelle. Haluan että meidän ei tarvitse pelätä enää mitään.
*****

Sain kuin sainkin osan valmiiksi vielä ennen vuodenvaihdetta. Jaden ja Donnan menneisyyttä valotettiin hiukan lisää ja paljastui asioita mitä ei ole aiemmin tarinassa edes sivuttu. Yllättikö joku? Olitteko ehkä jo arvanneet jotakin? Onko kaikki ihan todella ohi vai kuullaanko Ralphista vielä? Mihin kaupunkiin Jade ja Donna muuttavat?

Kiitos kun luitte ja hyvää uutta vuotta kaikille!