Jouluextra VIII

Hei, ja mukavaa joulunaikaa kaikille. Itsehän en kyllä joulua oikeastaan edes vietä. Toki jos joulusuklaan lähes lapasesta lähtenyt syöminen lasketaan joulunvietoksi, niin sittenhän olen viettänyt joulua jo monta viikkoa... Mutta jos nyt ihan vakavissaan, niin en ole oikein minkään sortin jouluihminen, ja vaikka olisinkin, niin tänä vuonna ne vähäisetkin juhlimiset kaatuisivat siihen, että joulu menee töissä, yövuoroissa vieläpä. Tätä postausta julkaistaessa on jouluaatto, olin viime yön töissä ja olen seuraavankin, joten vaikka juhliminen kiinnostaisikin, niin en ehtisi tai varsinkaan jaksaisi.

On kyllä heti alkuun todettava, että tällä "jouluextralla" on hyvin vähän mitään tekemistä joulun tai edes extran kanssa. Kyseessä on lähinnä kasa enemmän tai vähemmän turhaa lätinää liittyen omaan elämääni, tähän blogiin ja ylipäätään oman simsbloggailuni tulevaisuuteen. Muutama kuvakin tuolta loppupuolelta löytyy, mutta mitään kovin merkittävää sisältöä tämä postaus ei tule sisältämään. Jouluextra on kuitenkin tämän tarinan tekemisen aikana ollut mulle perinne, josta en yhäkään halua luopua. Varsinkin, kun tämä kahdeksas(!!!) tulee hyvin suurella todennäköisyydellä olemaan myös viimeinen.

Tätäkin jouluextraa varten mulla oli toki kunnianhimoiset suunnitelmat, mutta en vain ole ehtinyt enkä jaksanut. Tämä syksy ja alkanut talvi ovat olleet kaikkinensa hyvin rankkoja, joten voimavarat ja aika ovat olleet hyvin rajallisia. Jos olisinkin jollain ihmeellä saanut suunnittelemani extran aikaiseksi, niin en olisi voinut julkaista sitä. Extran tapahtumat sijoittuvat nimittäin johonkin osien 114 ja 116 välimaastoon, ja viimeisin julkaistu osa on 113, joten ymmärtänette, miksi en olisi voinut julkaista extraa vielä. Voi kyllä olla, että julkaisen sen sitten myöhemmin. Ihan varma en ole, koska extran tapahtumien näyttäminen ei ole tarinan etenemisen kannalta mitenkään äärimmäisen tärkeää. Toisaalta haluaisin kyllä, ja voisin sen tehdäkin, koska kyseiseen extraan joulu ei liity mitenkään, eikä liittynyt aluinperinkään muuten kuin suunnitellun julkaisupäivän osalta. Täytyy miettiä.

Tästä voikin kivana pikku aasinsiltana siirtyä siihen, miksi voimat ovat olleet niin vähissä. Haluan kuitenkin disclaimerina mainita, että en ole itsetuhoinen, mitään oikeasti kovin vakavaa ei ole meneillään, eikä musta pidä tai varsinkaan kannata huolestua. Voi kyllä olla, että oikeasti ketään ei edes kiinnosta, mutta lisäsinkin tuon maininnan lähinnä oman mielenrauhani vuoksi. Mutta niin... kuten olen joskus saattanut mainitakin, niin olen jo pidemmän aikaa ollut jokseenkin ahdistunut ja masentunut. Välillä menee paremmin, välillä huonommin, ja nyt on jo pidemmän aikaa mennyt vähän heikommin. Aina en osaa edes sanoa selkeää syytä sille, mutta nyt osaan mainita muutaman. Suurimpana niistä on ehdottomasti mun työ. En voi mennä yksityiskohtiin vaitiolovelvollisuuden vuoksi enkä halua syyllistyä firman mustamaalaamiseen edes vahingossa, mutta sanotaanko nyt vaikka näin, että tuo työpaikka kaikkine puolineen nakertaa mun henkistä hyvinvointia (lähinnä sitä vähää, mitä siitä on jäljellä) hyvin tehokkaasti. Ja ennen kuin joku ehdottaa, että a) vaihda työpaikkaa tai b) irtisanoudu, niin a) helpommin sanottu kuin tehty (yritän kyllä) ja b) ei ole vaihtoehto. Tiedän kyllä, että itsensä polttaminen loppuun paskassa työssä ei ehkä ole kovin fiksua, mutta minkäs teet, kun pitää maksaa vuokra ja laskut, lyhentää opintolainaa, ostaa ruokaa... En ehkä jatka enää, saitte varmasti pointista kiinni.

Toinen selkeä syy on se, että syksyn aikana koin yhden ison menetyksen. Ainakin tavallaan. Hän ei ollut mulle läheinen tai edes tuttu ihminen, mutta kuitenkin omalla tavallaan todella tärkeä. Tiedostan kyllä, että hänellä oli paljon oikeita läheisiä, ystäviä ja tuttuja, joihin tämä kyseinen menetys iski paljon lujempaa. Esimerkiksi hänen perheensä viettää tänään ensimmäistä jouluaan ilman häntä, ja jos mä olen vain vähän surullinen, niin voin vaan kuvitella, millaiset siellä on tunnelmat. Omalta osalta fiilis on tällä hetkellä päällimmäisenä aika ristiriitainen. Nyt kun aikaa on kulunut jo jonkin verran ja alan vähitellen tottua ajatukseen, en oikein tiedä mitä ajatella. En tiedä, onko mulla (ainakaan enää) oikeutta surra tai onko koskaan ollutkaan, koska en tosiaan ollut hänelle läheinen. Totuus on kuitenkin se, että olin ja olen yhä surullinen ainakin hetkittäin. Luulen, että asian käsittely olisi mulle aavistuksen helpompaa, jos mulla olisi joku jolle puhua tästä, mutta ei mulla ole oikeastaan ketään, enkä muutenkaan viitsi hirveämmin rasittaa muita omilla murheillani. En varsinkaan nyt, kun en halua vaikuttaa itsekkäältä kusipäältä, joka hakee sääliä ja huomiota toisen kuolemalla. Mutta kaiken kaikkiaan, vaikka en ole vielä päässyt yli ja olotilat ovat muutenkin vaihtelevat, niin ainakin olen alkanut vähitellen sisäistää asian, että hän on poissa eikä tule enää takaisin. Jollain tasolla luotan myös siihen, että aika auttaa. Ei ehkä pääsemään yli, mutta ainakin siihen, että opin elämään asian kanssa vielä joku päivä.

Lisäksi elämässä on erinäisiä pienempiä stressin ja ahdistuksen lähteitä, joita en tosiaan aina osaa edes nimetä. Sen lisäksi olen ihan fyysisestikin todella väsynyt. En tiedä onko se stressi, huono unilaatu ja vähäinen unen määrä vai mikä, mutta näillä mennään. Ei siis kuitenkaan ole mitään kovin vakavaa meneillään, ja vaikka tästä vinkunasta voisi muuta päätelläkin, niin kaikesta huolimatta mä pärjään kyllä. En aina kauhean vahvasti, mutta pärjään kuitenkin.

 

Jospa mentäisiin sitten sellaisiin aiheisiin, jotka jotakuta saattavat oikeasti kiinnostaakin. Tämän lätinän alkupuolella mainitsemani viimeinen jouluextra-maininta ei siis tullut siitä, että tarina olisi päättymässä kesken, vaan kyse on siitä, että tarina on jo sen verran loppupuolella, että ensi jouluun mennessä tämä tarina on todennäköisesti valmis. Jos pääsen alkuvuodesta takaisin kiinni tavoittelemaani osa per kuukausi-tahtiin, niin tarina on paketissa jossain kesä-alkusyksy-välillä. Suunnitelma on jo melko lailla kiveen hakattu, ja jos vain onnistun pysymään siinä, niin osia on jäljellä seitsemän + epilogi ja se jouluextran paikalle kaavailemani extra. Voisin tähän väliin jakaa sneak peekin hengessä osien nimilistan, ja niiden perusteella voitte halutessanne pohtia tai olla pohtimatta tarinan loppupään tapahtumia. Huom! Nämä ovat työnimiä, ja ne saattavat muuttua matkan varrella.

 

114.Päivä vain ja hetki kerrallansa

115.Valitsemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä

116.Mitä yhdestä särkyneestä sydämestä

117.Kesällä kaikki on toisin

118.Tahdotko mut tosiaan

119.Maailman laidalla

120.Ainoa poikkeus

Epilogi: Autotallista tähtiin ja taivaisiin

(mahdollinen) Extra: Kun sun vierelläsi näin olla saan

Näin lähellä loppua tosiaan ollaan jo.

 

Nyt kun tähän lätinän makuun on päästy, niin seuraavaksi voisin puhua tarinointini/bloggaamiseni tulevaisuudesta. Halu ja aikomus saattaa tämä tarina loppuun on vahva, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä, että simstarinoinnin tie on sitten kuljettu osaltani ainakin toistaiseksi loppuun. Ideaa uuden tarinan taustalle ei kertakaikkiaan ole, mutta ideoita ei-simsaiheisiin kirjoitusprojekteihin on vaikka kuinka, joten haluaisin päästä niidenkin kimppuun jonain päivänä. Toisaalta, vaikka tarinointini tahti onkin välillä vähän epämääräinen, niin bloggaaminen on harrastus, jota en halua lopettaa. Lisäksi olen vuosien tauon jälkeen innostunut ihan vain pelailemaan ilman tarinointitarkoitusta. Enimmäkseen nelosta, koska se toimii koneellani parhaiten, mutta myös kolmosta. Kakkostakin pelailisin, jos vaan saisin sen käsiini jostain. Sen vuoksi olen vähän pyöritellyt mielessäni ajatusta ihan vaan pelailublogista. Sinne voisin sitten työntää myös lyhyempiä tarinanpätkiä, jos inspiraatio iskisi. Mitään en kuitenkaan ole lyönyt lukkoon, ja sen peliblogin aika koittaa (jos koittaa) vasta sitten, kun tämä tarina on paketissa.

Aasinsiltana voinkin sitten seuraavaksi siirtyä esittelemään suvun, jolla olen viime viikkoina/kuukausina nelosta pelaillut. Sen pidemmittä puheitta...

 

Tässä on suvun kantaisä, Anthony Galvas. Anthony oli aluinperin galleriasta poimittu sim, jolle annoin aika reippan makeoverin. Siitä on valitettavasti jo sen verran kauan aikaa, kun olen Anthonylla pelannut, että en enää muista, mitä hän teki työkseen. Saattoi olla asianajaja, mutta en ole varma.

Tässä on Anthonyn vaimo, Katherine. En kyllä muista sitten niin lainkaan, että mistä Anthony ja Katherine löysivät toisensa, mutta sen muistan, että Katherine työskenteli urheilu-uralla kehonrakentajana.

Anthonylle ja Katherinelle siunaantui yksi poika, Bence. Päätin alusta asti edetä tässä suvussa yksi lapsi per sukupolvi-taktiikalla, koska nelosessa ne vastasyntyneestä hieman isommat vauvat ovat ihan tajuttoman raskaita hoitaa, saati sitten jos niitä olisi useampi. Ihan en tässä taktiikassa pysynyt, mutta siitä lisää tuonnempana... Bence oli lukiovuosinaan koulun tietokonekerhossa ja siitä jäi hänelle ihan ammatti, sillä aikuistuttuaan hän siirtyi teknologia-alalle ja myöhemmin valitsi e-urheilijan urahaaran.

Tässä on Bencen vaimo, Olivia. Olivia on ihan mun itsetekemä sim, jonka toin peliin juuri Bence mielessä, koska koulusta, työpaikalta tai kaveripiiristä ei tuntunut mieluista puolisoa löytyvän. Olivia työskenteli kirjailijana.

Bence ja Olivia saivat hekin yhden pojan, Charlien. Charlie teki uransa pariterapeuttina ja vapaa-aika kului perheen parissa olemisen lisäksi etenkin urheillessa ja joogatessa.

Tässä on Charlien vaimo, Jackie. Charlie ja Jackie olivat kavereita nuoresta asti, mutta heidän aikuistuttuaan se ystävyys kypsyi rakkaudeksi. Jackie työskenteli puutarhurina ja hoiti myös kotona puutarhaa innokkaasti.

Anthony, Katherine, Bence, Olivia, Charlie ja Jackie ovat tosiaan jo manan majoilla, mutta on suvun jäseniä elossakin useampi. Tämä tässä on Charlien ja Jackien ainokainen, Daniel. Daniel on ammatiltaan astronautti. Älkää antako nuoren ulkonäön hämätä, sillä todellisuudessa mies kolkuttelee vanhuusiän portteja. On vain harvinaisen hyvin säilynyt.

Sama koskee myös Danielin vaimoa, Rosaa. Hyvin säilynyt on hänkin. Rosa on johonkin mun aikaisempaan peliin syntynyt sim, jonka olin tallentanut kirjastooni myöhempää käyttöä varten. Se myöhempi käyttö oli nyt sitten tämä, koska Danielilla oli vähän sama ongelma kuin Bencellä aikoinaan: sopivaa puolisoa ei tuntunut löytyvän sitten millään. Rosa työskentelee stand up-koomikkona ja on vapaa-ajallaankin melkoinen huumorikone. Joskus se naurattaa muita, usein ei niinkään. Ihan oikeasti, heti kun silmä välttää, niin Rosa on useasti kertomassa valheita urastaan, tekemässä jotain kepposia tai muuta ikävää mitä tämä mischief-taito mahdollistaa.

Tämä tässä on suvun tuorein perillinen, Evan. Evanista tuli juuri äskettäin nuori aikuinen, mutta etuajassa lukiosta valmistuttuaan hän on edennyt urallaan jo pitkälle. Evan on hautausuralla, ja valitsi itselleen funeral director-uranhaaran. Mulla on peli englanniksi, joten en ole ihan varma, millä nimellä tuo ura suomenkielisessä pelissä kulkee, mutta vaihtoehtoina olisi ollut joko tuo Evanin valitsema tai mortician.

Tämä on myös se sukupolvi, jossa poikkesin yhden lapsen säännöstäni. Se tapahtui kuitenkin ns. pyytämättä ja yllättäen, sillä asia kävi ilmi vasta synnytyssalissa. Evanilla oli tosiaan kaksoisveli, Elis, mutta kuten kuvasta näkyy, hän ei ole enää keskuudessamme. Eräänä kauniina kevätpäivänä sain karun opetuksen siitä, että pyykinpesu voi olla simssissä hyvinkin vaarallista, koska puhdas pyykki->leikkisä mieliala->hysteerinen mieliala->kuolema. Sen tapaturman jälkeen pyykkikone lensi talosta pihalle kuin leppäkeihäs, koska simssissä pärjää ilmankin.

Nuoresta iästään huolimatta Evan on ehtinyt naimisiin. Tässä on hänen vaimonsa, Theodora. Theodora työskentelee viihdealalla muusikkona.

Jälkikasvuakin he ovat jo saaneet. Suvun uusin tulokas on nimeltään Felix. Hän on tosiaan vielä pieni, eikä mulla ole vielä hänen varalleen mitään tarkempia suunnitelmia. Vähän olen harkinnut, että josko hänestä tulisi urheilija, kun on sen verran liikkuvainen ja energinen tapaus, mutta vielä en ole mitään päättänyt.

Tällaisella perheellä/suvulla pelailen siis tällä hetkellä. Hyvin poikavoittoista on ollut. Toivon kovasti, että seuraavaan polveen saisin jo tytön. Totta puhuen olen toivonut jo parin sukupolven ajan. Tiedän kyllä kikat, joilla voi ainakin yrittää vaikuttaa syntyvän lapsen sukupuoleen, mutta en ole halunnut turvautua niihin, koska yritän pitää pelin mahdollisimman autenttisena.

Tämän tarinan seuraavasta osasta en tosiaan osaa varmaksi sanoa, mutta pyrin aloittamaan sen tekemisen tammikuun aikana. Se vaatii vähän lavastusta ja sellaista, minkä lisäksi se on muutenkin vähän raskas osa kaikkinensa, mutta teen parhaani. Pyrin myös piakkoin kiinnittämään enemmän huomiota seuraamiini blogeihin ja tarinoihin. Olen kyllä lukenut hyvin ahkerasti, mutta kommentointi on jäänyt vähän paitsioon. Pyrin parantamaan sen kanssa.

Okei, mukavaa joulun jatkoa ja hyvää uutta vuotta. Palaillaan. :)